Hiuskriisii ja uutta vuotta

Heipsan!

Blogi on ollut hiljainen, sori. Oon ollu koko ajan menossa enkä oo paljoo koneella aikaa viettänyt! Nyt kuitenkin pieni postaus ennen kuin lähen laittautumaan ja viettämään vuoden vaihtumista kavereiden kanssa :)

Niin siinä sitten kävi, että kaikki sytostaattihoidot selvittiin ilman oksentamista! En nimittäin näe todennäköisenä sitä, että enää 4 päivää hoitojen jälkeen oksentaisin. Tiistaisten hoitojen jälkeen ei tullut kamalan paha olo, mutta ei myöskään ollut hyvä olo. Sellainen välimuoto-olotila siis.

En ymmärrä, miten päivät vierii nykyään näin hirveetä vauhtia. Pentuna aika kului tosi hitaasti, mutta mitä vanhemmaks tuun niin sitä nopeemmin aika kuluu! Huhhuh. Nääkin päivät on mennyt kavereita nähdessä, kahvitellessa, alennusmyynneissä ja nyt oltiin yks yö maalla mummia ja ukkia moikkaamassa. Lomakin on kohta ohi ja ylihuomenna koittaa taas paluu kouluun, damn it.

Miulla oli torstaina muuten se hammaslääkäri, mistä mainitsin! Näin mun hammasröntgenkuvat ja sain kuulla, että kaikki neljä PUHKEAMATONTA viisaudenhammastani revitään YHTAIKAA pois viikolla 2 ♥ Voi miten kivaa. En muutenkaan oo mikään hammaslääkärikäyntien ylin ystävä, joten tää kyseinen leikkausoperaatio kuulostaa lähinnä maailmanlopulta miulle. Onneks mulle luvattiin reilusti rauhoittavia ja kasa särkylääkkeitä/antibiootteja sekä ennen että jälkeen hampaiden revinnän... Ainiin, ja koska sädehoidettava alue ulottuu myös mun sylkirauhasten päälle, sain myös tietää että mulla luultavasti koko loppuelämäni ajan on kuiva suu. Tosi hauskaa hei. Huokuuko tästä tekstistä läpi, kuinka hiton innoissani oon tonne toimenpiteeseen menossa? =)=)

Tässä on siis nyt noin kuukauden tauko, ennen kuin saadaan sädehoidot käyntiin. Ens viikolla on ne tietokonetomografiakuvaukset, oikeestaan muuta sellasta syöpään liittyvää ei oo tiedossa. Blogin päivittely saattaa siis jäädä vähän vähemmälle, koska yritän alottaa taas sitä aktiivista elämää koulun ja tietokoneen ulkopuolellakin. Ollaan yhen kaverin kanssa sovittu kunnianhimoinen tavoite aloittaa jälleen kuntosalilla käynti ja jumppaaminen :D Nyt tammikuun alussa aion puolen vuoden tauon jälkeen jatkaa taas tenniksen pelaamista ja valmentamista 2-3krt viikossa ja kunnostaudun partiolaisena ja rupeen vetämään sellasta 7-9-vuotiaiden sekaryhmää. Ehkä tää elämä tästä taas asettuu uomiinsa pienen hiljaiselon jälkeen.

Yleisten kuulumisten lisäksi tän postauksen piti tulla kerjäämään teiltä vähän vinkkejä hiustenkasvatukseen. Onko teillä antaa neuvoja, miten tukan saa kasvamaan nopeasti? Oon niiiiiiiiiiiiin kyllästynyt pitämään hiuksia ponnarilla pannan kanssa, mutta se on tällä hetkellä ainoo kampaus mikä ei näytä ihan kamalalta miun päässä. Aukikin näitä haituvia vois toki pitää, mutta en halua koska se ei näytä hyvältä. Sain lääkäriltä taas luvan syödä luontaistuotteita ja aloitin samantien tuon Piimax-kuurin, mikä ihan todistetusti kasvattaa kyllä hiuksia ja kynsiä. Tiiän, ettei tukkaa saa sormia näpäyttämällä jälleen pitkäksi ja paksuksi, mutta saa kai sitä toivoa... *huokaus* Joten nyt niitä vinkkejä kehiin, haluun nätit hiukset niin pian kuin mahdollista!

En ois uskonu sanovani koskaan näin, mutta MIULLA ON IKÄVÄ LUONNONKIHAROITANI :( Please, come back. Pyydän anteeksi, että aina kiukkusin teille koska ette totelleet suoristusrautaa ettekä mitään muotoilutuotteita. Mie ihan aikuisten oikeesti ikävöin teitä nyt.

Ihanaa uutta vuotta 2012 kaikille!

♥: Elli

8/8!!!!!!!!

Moimoimoi!

Nyt se päivä sitten koitti. MIUN SYTOSTAATIT ON OHI! Okei, lopullisesti uskallan huokasta vasta 4.1. olevien CT-kuvausten jälkeen, mutta tässä vaiheessa teen sellaisen syvän 2/3-huokauksen. En vaan voi sisäistää sitä, ettei mun toivon mukaan enää ikinä tarvitse saada solumyrkkyjä!


On aika sanoinkuvaamaton fiilis tällä hetkellä. Kaiken tän ilon ja riemun lisäksi hämmästyin, kun tajusin, että tunnen myös vähän haikeutta. Pari tuntia sitten, kun olin lähdössä osastolta ja halasin hoitajiani, mulle tuli tippa linssiin. Katoin sitä huonetta ja muistelin ensimmäistä tiputuskertaani. Kaikki oli silloin niin uutta ja jännää! Muutama tunti ja päivä on tullut sen jälkeen siellä istuttua... Jos joku ois sillon mulle alussa sanonut, että sytostaateissa ravaamiseenkin tottuu, niin oisin vaan nauranu. Mut totta se on! Ihminen sopeutuu, vaikka se aluks tuntuisikin lähinnä liisterissä tarpomiselta.


Syöpää mulle ei tule ikävä laisinkaan, mutta ihania hoitajia ja kanssasisariani huoneessa 20 tuun kyllä kaipaamaan. Vaikka kuinka mua otti päähän ja inhotti mennä tippalaitteen jatkoksi kerta toisensa jälkeen, niin tätä ärsytyksen määrää hillitsi vähän tieto siitä, että siellä on 3 huippua hoitajaa minuu vastassa. Niistä tuli miulle vähän niin kuin varaäitejä :) Oon tosi kiitollinen heille! Ilman heitä tää miun hoitojakso ois ollu paljon ikävämpi. Nyt sädehoidon alkaessa vaihdan osastoa, ja saan uudet hoitajat.

Tutustuin moniin muihinkin kivoihin ihmisiin istuessani saikulla. Usea heistä sairasti vakampaa tautia kuin minä, mutta kohtasin myös ihan mielettömän ihailtavia asenteita. Eräskin mummo, jolla oli useampi ilkeä tauti päällekäin, jaksoi kuitenkin kaikesta huolimatta tsempata itseään ja uskoa paranemiseen! Tapasin herttaisia, minua reilusti iäkkäämpiä ihmisiä, ja sain heiltä usein paljon elämänohjeita aina aviomiehen hankkimisesta työntekoon :) Välillä vähän hymyilytti, mutta enimmäkseen oli vain hellyyttävää saada jutella erilaisissa elämäntilanteissa olevien ja lähes tuntemattomien ihmisten kanssa! Ikään katsomatta meitä kaikkia siinä huoneessa yhdisti kuitenkin yksi iso asia: syöpä.

Pian mulla alkaa siis sädehoito, joka kuulemani mukaan ei aiheuta yhtä pahoja sivuvaikutuksia kuin sytostaatit. Saan säteilyä joka arkipäivä noin kolmen viikon ajan, ja yksi säteilytyskerta kestää suunilleen puoli tuntia. Ei paha siis! Sivuvaikutuksina voi esiintyä mm. närästystä ja limakalvojen kuivumista, koska minuu sädetetään tuohon yläkropan alueelle. Hiusten tippumiseen tän hoidon ei pitäsi vaikuttaa lainkaan, koska en saa päähän säteilyä! Jiihuu, tästä alkaa siis vuosisadan hiusten(ja kynsien-)kasvatusprojekti! Ihan ensimmäisenä taidan marssia kampaajalle lyhennyttämään tätä tukkaa...

Tässä vielä mun rakkaat terveiset Hodgkinille: olit heikompi ja hävisit taistelun! Kuole pois. =)=)


Oon aika innoissani tästä lähes-syövättömästä-elämästä. Tosiaan pitää vielä muistaa, että kaikki on mahdollista ja että CT-kuvista saattaa löytyä jotain epämiellyttäviä yllätyksiä... En silti aio todellakaan alkaa nyt siitä stressaamaan! Jos sieltä löytyy jotain uusia möykkypöykkyjä, ni saakeli sit ne hoidetaan kuntoon, taas. Eihä siinä oo muuta vaihtoehtoa :) Mut kädet ristissä mie ainaki toivon, että tää oli tässä noin niinku sytostaattien osalta!!

Hiphei,
♥: Elli



tänä vuonna mentiin pohjiin
mutta tästäkin jäätiin henkiin
tää vuosi oli harmaan synkkä
ensvuonna on nousu jyrkkä
uusivuos kaikki uutta hienoo
kaikki muuttuu jos jaksaa uskoo
ensvuonna pistän pyörät pyörii
mä aion nauttii
aion elää täysii
vuosi vaihtuu meil on syytä juhlii

ensvuonna se muuttuu
kaikki paremmaks taittuu
uusvuosi kun vaihtuu
jos jaksat sä painaa
joku vielä sua muistaa
sua selkään taputtaa

nyt ei paineta jarruu
kaikki hyvältä tuntuu
kaikki paremmaks muuttuu
uusvuosi täynnä on toivoo
kaikki uutta ja hienoo
ME TULLAAN TUNNELISTA VALOHON

(Lord Est ft. Mikael Gabriel - Vuosi vaihtuu)

Watching you stand alone all of my doubt suddenly goes away somehow

Hei!

Toivottavasti kaikilla oli mukava joulu. Miulla ainakin oli! Aatto ja joulupäivä noudattivat aika perinteistä kaavaa: aamusauna, riisipuuroa, haudoilla käynti, joulupukin odottelua, joulupäivän lounas mummolassa ja rentoilua. Sain hurjan kivoja lahjoja, ja tykkään jokaisesta ihan kybällä! Oli myös ihanaa, että Joensuuhun satoi kunnon lumipeite jouluksi. Etelä-Suomessa vissiin tuli vettä, mutta täällä meillä idässä hiutaleet leijaili hiljalleen maahan koko aaton ja eilisen ajan :)

Pukinkontista tuli mm. uusi puhelin, koska edellinen irtisanoi itsensä! Malli on Nokia asha 300, jos jotakuta kiinnostaa.
Huomenna koittaa suuri päivä. Jokainen joka tätä blogia on seurannut, tietää että mulla on nyt takanani 7/8 sytostaattia, ja huomenna saan ne viimeiset!! Mie ehkä vähän hymyilen ilosta.
Aamulla meen siis varmaan jo seittemän jälkeen sairaalalle, koska näiden juhlapyhien takia miulta otetaan verikokeet poikkeuksellisesti vasta huomenna. Tiedossa on siis pitkä päivä, mutta se kestetään! Pitää vaan muistaa juoda tänään se 3 litraa vettä, ettei tule niin paha olo.

Muistan kysyneeni ihan hoitojen alkupuolella lääkäriltäni, että onko kukaan hänen potilaistaan selvinnyt sytostaattihoitoja kertaakaan oksentamatta. Lääkäri pudisti päätään ja totesi, että ei ole. Saa siis nähä, oonko ensimmäinen joka ei oo yrjöilly ollenkaan! Hassuu.

Nyt me lähdetään Jossun kanssa lenkille sulattelemaan jouluruokia. Tuun huomenna varmaan tekemään jonkun hehkutuspostauksen siitä, että vikat sytot on ohi :) Heippa!

♥: Elli

It's Christmas time!

Jelou!

Viimeiset kolme päivää on vierehtäneet taas kamalaa vauhtia. Ennen kuin alan selittää omiani, niin heti tähän postauksen alkuun miun on kiitettävä Inaa, jonka blogin TOP10-postaukseen pääsin mukaan, ja jonka myötä oon saanut hurjasti uusia lukijoita! Kiitos, Ina, oon tosi otettu tästä kunniasta! ♥ Ja lämpimästi tervetuloa jokaiselle teille uudelle seuraajalle, mie oon vieläki vähän hämmentynyt tästä lukijavöyrystä...!

Oikeesti miulla ei oo taaskaan mitään asiallista kerrottavaa, mutta koska joulufiilis tavoitti kunnolla vihdoin minutkin, niin piti tulla jakamaan teille muutama valokuva ja nauramaan esim. TÄLLE:

Oikea silmäni päätti järjestää miulle pienen jouluyllärin ja tiputtaa puolet ripsistään pois. Kivaa! =)=) Näyttää tosi fiksulta, kun toisessa silmässä ripset alkaa puolivälistä ja toisessa ne on ihan normaalit. Toivon todella, että noi kasvaa joskus vielä takasin!

Keskiviikkona meillä oli yks tunti koulua, joulukirkko ja loppupäivän olinkin ettimässä joululahjoja ihmisille. Onneks en ikinä jätä asioita viimetippaan :) Noo, löysin ku löysinkin kaikille mitä sopivimmat lahjat, ja nyt on hyvä mieli ku tiiän että ne on varmasti mieluisia!


En oikeesti oo mikään Justin Bieber -fani, mut tää kehuttu joululevy on jopa miunki mielestä ihan hyvä! Haha(;


Eilen aamulla oli lukion ja yläasteen yhteinen joulujuhla, jossa törmäsin entiseen huippuun luokanvalvojaani! Tuli siitä tapaamisesta ihan tosi hyvä mieli koko loppupäiväksi. Juhlan jälkeen tehtiin taas vähän joulusiivousta kotona ja loppuilta menikin sitten paketoidessa Citymarketilla enemmän tai vähemmän epämääräisiä paketteja. Käärin paperiin mm. puolikkaan vesimelonin :) Reinot on sellanen lahja, mitä näkee vuodesta toiseen (tää oli miun 5. vuosi paketoimassa) ja ne ei nähtävästi kulu koskaan. Epäilen, että kohta jokainen joensuulainen omistaa reiskat tai ainot, sen verran niitä on nimittäin tullut pyöriteltyä pakettiin.

Tänään olin taas kolmisen tuntia paketoimassa, jonka jälkeen suunta kävi kohti mummolaa ja vastaleivottuja karjalanpiirakoita. Äsken tehtiin äitin kanssa chili-sipuli-lihapullia ja seuraavaksi lähden tekemään loppusilausta joulusiivoukseen.

Tämän postauksen myötä toivotan jokaiselle ihanaa ja rauhallista joulua! Elina ja It Supposed To Be A Normal Lymph Node vetäytyy muutamaksi päiväksi nauttimaan lomasta, hyvästä ruuasta ja läheisten seurasta.

♥: Elli

Ainiin, sain tietää sen erikoishammaslääkäriajan. Miulla on tarkastus 29.12., missä kuulen tuomioni, leikataanko nää neljä viisaudenhammasta pois vai ei. Dear Santa, lisään sinne joululahjalistaani toiveen siitä, että niitä ei tarvitsisi leikata :) Vaikka kuinka paljon perunavellistä tykkäänkin, niin kahden viikon pillillä ryystäminen ei houkuttele.

Time of my life

Heipsu!

Helpon ja lyhyen koulupäivän jälkeen tultiin Ilonan kanssa meille ja alettiin muokata tätä miun blogin ulkoasua. Meillä on ollut suunnitelmissa muuttaa tuota taustaa ja banneria jo varmaan kuukauden ajan, ellei pidempäänkin, mutta nyt vasta saatiin aikaiseksi! Suoraan sanottuna en oo mikään velho näiden tietokoneiden kanssa, joten piti pyytää tuolta Ilonalta vähän jelppiä hommaan. Lopputulokseen oon hyvinkin tyytyväinen! Inhosin sitä vanhaa taustaa, tää nykyinen miusta on way much better. Tykkäättekö te?

Vielä 7 yötä, ja sitten koittaa ISO päivä, nimittäin vikat sytostaatit! Lienee sanomattakin selvää, että tasan viikon päästä tähän aikaan tää tyttö pomppii riemuiten ympäri kämppää.... Tai sitten oksennan vessassa, mutta anyway mun pään sisällä on ihan omat bileet, vaikkapa sitten sitä pyttyä halaillessa. Tästä lähtee lähtölaskenta, jou!

Tehtiin äsken veljen kans lettuja, ja nyt tässä kirjoittelen ruotsin esseetä ja bloggaan yhtäaikaa. Oon kätevä nainen, as you can see! Kirjoitin myös eilen erääseen pian ilmestyvään vertaistukioppaaseen oman tarinani. Jos haluatte, niin voin johonkin postaukseen liittää kertomukseni. Se ei ole pitkä, mutta siihen on tiivistetty tunnemaailmassani tapahtuneet muutokset viimeisten 4 kuukauden aikana. Opas, johon sen kirjoitin, on suunnattu nuorille aikuisille, jotka sairastuvat syöpään. Miusta on upeeta, että tekstini julkaistaan, vaikka oon alle 18-vuotias ja siihen piti pyytää kustantajalta erikseen lupa. Sen lisäksi että tarinani voi auttaa muita juuri sairastuneita, sain sen kirjoittamisesta itelleni hyvän olon.

Tammikuun alussa miulla on vikat CT-kuvaukset, ja viisaudenhampaiden leikkaamisen jälkeen (jos niitä nyt ylipäätänsä leikataan) päästäänkin aloittamaan jo sädehoito. Sädetystä on suunniteltu miulle 15-18 kertaa, eli noin 3 viikkoa. Jos oikein hyvä tuuri käy, niin joudun wanhojentanssipäivänäkin menemään sairaalalle sädehoitoon. Voi olla näky, kun meitsi ilmaantuu sinne mekko päällä tällättynä ja "Hei voisiksä auttaa vähän, kun en saa tätä mun korsettii ite auki? Pitäs päästä hakee vähän säteilyä, ku ei tätä tanssimista kestä selvinpäin." Normipäivä.

Hitsi, miulla oli äsken paljon asioita joista miun piti tänne kirjoittaa, mutta enpä tietenkään muista niitä nyt... No mutta kuitenkin, fiilis on siis tällä hetkellä oikein hyvä! Huomenna ois tarkoitus mennä ostelemaan vielä viimoset joululahjat, ja torstaina alkaakin sitten jo loma. :) Nu ska jag fortsätta att skriva mina essän, tack och adjö!

♥: Elli

Invading my mind

Moi!

Perjantai: yllätettiin äiti ja siivottiin veljen kanssa koko kämppä, leivottiin pipareita ja koristeltiin ne. Loppuillan olin paketoimassa Cittarilla.

Lauantai: askarreltiin (jälleen) kera veljen joulukoristeita, tein enkun korvaavia tehtäviä ja hengasin yökkärissä koko päivän.

Sunnuntai: nukuin 13 tunnin yöunet ja kävin katsomassa siskon tanssiesitykset.

Koko viikonloppu sujahti vaan ohitse. Kun katson tuota listaa, mitä oon tehnyt viikonlopun aikana, tulee mielikuva että oon ihan kotihiiri ja en omista sosiaalista elämää. Mut tällanen rauhallinen viikonloppu tuli ihan tarpeeseen, oon saanu selviteltyä ajatuksia ja olo on tosi tasapainoinen nyt.

Tänään harppasin taas yhden kynnyksen yli ja laitoin ensimmäistä kertaa peruukin päähän lähtiessäni ihmisten ilmoille.


Mie en oikeen tiiä tykkäsinkö tuosta peruukin käytöstä vai en. Pitkästä aikaa tunsin itteni nätiksi, kun ei tarvinnut peitellä ja hävetä kaljuja laikkuja, mutta toisaalta tuo mokoma kutitti koko ajan ja oli aika kuuma. Lisäksi alitajunnassa pyöri koko ajan sama lause: "Apua, huomaakohan ihmiset, että tää on peruukki". Ihan kuin sillä edes olisi jotain väliä, huomaako joku... Tavallaan siis oli samaan aikaan sekä epävarma että itsevarma olo. Saa nähdä, uskallanko laittaa peruukin päähän esim. kouluun ens viikolla. Se vaatis aika paljon rohkeutta, enkä tiiä onko miulla sitä.

Sain isiltä tuollaisen valkoisen normikalenterin ens vuodelle, josta päätin tuunailla itteni näköisen! Vähän pinkkiä ja meikkejä - that's mine.

Nettiin oli vihdoin ilmestynyt Gaalan kuvat. Suurkiitos Matille, joka koko tämän kuvaus/editointi-rumban suoritti!

Huomenna koulun jälkeen tapahtuu jotain jännittävää, ja miulla on sen takia ollut jo viimeiset kolme päivää perhosia masun pohjassa! Siitä teille lisää myöhemmin ;) Nyt lähden piikittämään itteeni ja suihkun kautta nukkumaan. Muistakaahan kommentoida ahkerasti! :)

En yhtään tykkää piikittää itteeni, mutta rakkaat leukosyyttini vaativat sitä, joten ei auta kuin piikittää! Luojan kiitos en oo piikkikammoinen........

♥: Elli

Tämä on otsikko

Heipparallaa!

Miulle ja syövälle kuuluu ihan hyvää. Ollaan tänään mm. opiskeltu koulussa taloustietoa, keskusteltu henkeviä terkkatiedon tunnilla uuden tuttavuuden kanssa, harjoiteltu vanhojentansseja ja käyty lenkkeilemässä. Äsken nautimme kaksi juustovoileipää ja tämän blogitekstin kirjoittamisen jälkeen puserramme yhteen hiileen ja avaamme vielä viimeisen kerran Bios 2 -kirjan ennen huomista koetta.

Miulla on siis yllättävän hyvä olo huolimatta eilisistä sytostaateista. Painuin eilen suoraan nukkumaan, kun tulin sairaalalta ja yö menikin sitten, ylläri ylläri, valvoessa. Ei näin, Elina. Ei miulla oikeastaan muuta kummempaa kerrottavaa ollut, ajattelin vaan tulla ilmoittelemaan että kaikki on okei :)

Huomenna ajattelin tehdä teille sellaisen vuosi 2011 -postauksen kuvineen ja kaikkineen! Tekisin sen jo tänään, mutta siihen uppoaa aikaa ja miun on pakko mennä kertailemaan sitä solubiologiaa. Kiitos muuten kaikista ihanista kommenteista, mitä tuonne ed. postaukseenkin oli satanut! Hihi, you made me smile.

♥: Elli

PS. Minuu vähä houkuttas tuo peruukki....... Vois alkaa käyttää sitä iha huvikseen ja jättää nää omat rumat hiukset sinne kuitenkin alle!

Tomorrow again

Heips!

Huomenna koittaa taas sytostaattipäivä, jippii... Tää maanantai ennen tiputuspäivää on aina tosi masentava, kun tietää että loppuviikon vointi on vähän niin ja näin. Varsinkin nyt, kun viimeisimpien hoitojen jälkeen tuli hyvinkin ällö olo, niin pelottaa vähän huominen. Oon kuitenkin tosi onnellinen, että hoidot jatkuu ja taas on yksi askel vähemmän kohti terveyttä.

En voi oikein sisäistää vielä sitä, että huomenna on jo miun 7. kerta sytostaateissa. Jäljellä on huomisen jälkeen enää yksi (1) tiputus, siis tajuatteko, YKSI AINOA TIPUTUS???!!! Tuntuu niin uskomattomalta. Aika on menny kamalan nopeasti. Tottakai miulla on vielä sit sädetystä se 15-18 kertaa tammikuun alussa, mutta ne ei oo mitään verrattuna sytkyihin.

Meillä kuulemma juhlitaan sitten, kun tää syöpä on ohi. Hassua ajatella, että kohta pääsen tästä eroon. Just ku aloin hiljalleen tottua tähän kahden viikon rytmissä elämiseen! :D Elämää piti suunnitella aina kahden viikon välein, katsoa kalenterista mitkä päivät saattaa olla huonompi olo ja varautua makaamaan kotona. Piti kysellä opettajilta, mitä tunneilla tehdään, jotta osaa opiskella itsenäisesti.

Mulle ylivoimaisesti vaikeinta on ollut opetella sanomaan "ei". Oon tähän asti ollut armoton kylläkyllä-ihminen enkä oo kehdannut kieltäytyä mistään pestistä tai vapaaehtoisesta hommasta, jos mulle on sitä tarjottu (kotityöt on tietysti asia erikseen - äiti mie nään kuinka hymyilet siellä nyt). Mutta anyway, tää tauti on pakottanu miut harkitsemaan pari kertaa, mihin ryhdyn ja jättämään siihenkin sellaisen pahoinvointivarauksen. Monesti kuultu lause miun suusta on "Joo teen/käy kyllä, jos vaan mulla ei oo paha olo". Tuntuu ihan uskomattomalta, että pian mun ei enää tarvitse antaa ihmisille epämääräisiä lupauksia, vaan voin painaa täysillä eteenpäin niin kuin ennen syöpää.

Vaikka oonkin tosi iloinen, että mulla on niska-perse -ote tästä taudista ja paranen hurjaa vauhtia, niin mua pelottaa. Pelottaa aika paljonkin. Mietin, miten voin tervehtymisen jälkeen jatkaa elämääni huolehtimatta jokaisesta muutoksesta kropassani. Miusta on tullut nyt jo ihan vainoharhainen! Yhtenä päivänä huomasin selässäni uuden pienen luomen ja hyvä etten alkanut itkeä, kun iski pelko että se liittyy jollain tapaa syöpään tai on merkki jostain uudesta pahasta jutusta. Merkki jostain, mitä ei näe päällepäin ja mikä jyllää mun kehon sisällä. Merkki syövästä.

Pelkään myös, että kontrolleissa jostain kuvauksesta löytyykin uusia patteja. Ajatus siitä, että tämän kaiken saattaa joutua kokemaan joskus uudelleen, on liian ahdistava. Uskon, että jokainen syövän sairastanut/syöpää sairastava käy näitä samoja ajatuksia läpi. Entä, jos kaikki ei ollutkaan tässä? Tuntuu epärealistiselta, että syöpä voi olla nujerrettu vain 8:lla tiputuskerralla ja muutamalla sädehoidolla, eli yhteensä reilun 4 kuukauden satsilla. Voidaanko paha ja vakava sairaus saada pois elimistöstä niin lyhyessä ajassa? Lääketiede on ihmeellistä, ja vaatii miulta vähän nykyistä enemmän lisää uskoa ja rohkeutta luottaa siihen sataprosenttisesti.

Päätin sairastuessani, että tästä selvitään. Tulen parantumaan, vaikka se vaatisi mitä. Tahdon elää! Haluan mm. opiskella itseni ammattiin, viettää aikaa kavereiden kanssa, solmia uusia ihmissuhteita, vaihtaa kaupunkia, löytää unelmieni miehen, perustaa perheen, nähdä lasteni ja lastenlasteni kasvavan, vanheta tekemällä itselleni mieluisia asioita ja kun aika koittaa, nukkua hiljaa pois kivuttomasti. Päätin, etten todellakaan aio luovuttaa ja antaa periksi. Herraisä, oon 17 ja mulla on edessä vielä koko elämä.

Välillä on kuitenkin tullut pahoja mieliä. Oon itkenyt, mutta en liian pitkään. Ne epätoivon hetket on tulleet sellaisina pyrskähdyksinä, jotka on laantuneet yhtä nopeasti kuin alkoivatkin. En oo oikeestaan missään vaiheessa vaipunut siihen totaaliseen pimeyteen enkä vajonnut sängyn pohjalle murehtimaan. Heikon hetken kohdatessa oon pakottanut itseni ottamaan jälleen itseäni niskasta kiinni ja nostamaan pään pystyyn, vaikka sitten verenmaku suussa ja kyynelkanavat rähmästä tukossa. Ja jos joku tunnetila on tuntunut aivan ylitsepääsemättömältä käsitellä itse, niin aina on ollut äitin kainalo avoinna ja äitin paita valmiina tahriintumaan kyyneleistä ja ottamaan meikkitahrat vastaan. Toki korvaamattomana tukena on olleet myös muut perheenjäsenet ja rakkaat ystävät, arvostan hurjasti sitä että mun rinnalla on jaksettu seisoa. Mut äiti vaan on aina äiti. Äitille itken ensimmäisenä. Äiti osaa sanoa ne oikeat sanat, jotka lohduttaa ja muistuttaa, mikä elämässä on tärkeää ja mikä ei. Tärkeintä ei ole hiukset, vaan se mitä oon sisältä.

Paljon on auttanut myös lause: "Muista, että kaikki on väliaikaista". Tukka harvenee - väliaikaisesti. Ripset varisee - väliaikaisesti. Kahden viikon välein on paha olo - väliaikaisesti. Kaikki tää mitä tapahtuu, ei ole pysyvä järjestely miun elämässä. Hiukset kasvaa takaisin, samoin ripset. Hyvää ja normaalia oloa osaa arvostaa eri tavalla kuin ennen. Vaikka pelko taudin uusiutumisesta tuolta alitajunnasta löytyykin, päällimmäinen fiilis mulla on, että koko loppuelämää tuskin joudun ramppaamaan sairaalalla kokeissa, tutkimuksissa ja hoidoissa.

Nyt mulla on hurja loppukiri tän taudin suhteen. Koska huominen ja 7. tiputuskerta on jo niin lähellä, pyöristän vähäsen ja ajattelen, että enää yksi hoito jäljellä...! :D Se jos mikä auttaa minuu selviämään ja jaksamaan nyt tän loppuajankin. Sitäpaitsi kohta päivä alkaa jälleen pidentyä, pimeys väistyy valon tieltä ja tulee kevät. Kevään jälkeen tulee tietysti kesä ja ihana auringonpaiste! Heti tulee parempi mieli, kun ajattelee lämpöä ja valoa.

Taidan lähteä tästä hymyssä suin siivoamaan vaatekaappia (ton läjän selvittämiseen taitaa mennä useempi hetki, o-ou) ja yhdeksältä alkaakin jo maailman paras telkkarisarja Täydelliset Naiset! Maanantai on ehkä kaikesta masentavaisuudestaan huolimatta yks viikon illoista parhain. ;)

♥: Elli

PS. 51 lukijaa, mitä ihmettä! En ois IKINÄ uskonut, että tää vois kerätä näinkin paljon lukijoita. Yhteinen iso kiitos kaikille!

Won't go quietly

Moi!

Nyt on vuoden 2011 Norssin Gaalasta selvitty ja pitää kyl todeta, että olipa hienosti järjestetty jälleen kerran! Kiitos vaan oppilaskunnan hallitukselle :) Ilta sisälsi mm. ruokaa, bändejä, tanssiesityksiä, diplomien jakoa, yleistä hengailua vanhojen ja uusien tuttavien kanssa sekä tanssilattian. Alkuilta meni miulla vähä jäätäessä, ei ollu juhlafiilistä ollenkaan. Loppuillasta ihanan DJ:n biisien myötä avattu tanssilattia kuitenkin sai miut jo paremmalle tuulelle, ja nyt miulla onki jalat ihan kipeenä!

(c) Roosa Piiparinen

(c) ilonaanniina

Mulla oli pieniä ongelmia saada nämä päässäni olevat 5 karvaa, joita myös hiuksiksi kutsutaan, laitettua nätisti. Kiharsin nuo kolme kertaa ja silti ne suoristu kerta toisensa jälkeen. Huomaa, että on käyty sytostaatteja nappailemassa, kun hiuksista on kadonnut kaikki se joustavuus ja kiilto.


Tänään mentiin Jossun kanssa hallille kattoo kisoja pariksi tunniksi ja sit Jossu heitti miut kotiin siivoilemaan ja vähän kattomaan koulujuttuja. Typyllä itellään on peli illemmasta, jonne meen kannustamaan ja sen jälkeen Jossulle vielä yöksi. Aina kun katon kilpatennistä, niin mulle tulee pieni haikeuden tunne, että miksen ite pelaa kilpaa. En vaan kuitenkaan ehkä oo tarpeeksi kisahenkinen, ja jotenki tuntuis tosi nössöltä alottaa vasta 17-vuotiaana kilpaura. Taidan suosiolla tyytyä tähän katsomossaistujan rooliin ja käyn läiskimässä palloa kuntoilun kannalta.


Nyt imuroimaan, vi ses!

Elli

8.12.2011

Tsau!

Tänään tapahtunutta: minä + Ilona ja haasteena saada aikaan 50 joulutorttua sekä munavoi = almost disaster. Muun muassa pirautettiin mummolle kaupasta, että mitä aineksia tarttee. Laitettiin taikinalevyt sulamaan ja niistä tuli muussia. Voi härskiintyi, kun unohdettiin se alati kuumentuvalle liedelle. Mummo soitti uudelleen tarkistaakseen, että ollaanhan me nyt ihan varmoja mitä ollaan tekemässä. Sit alettiin miettiä, miten kananmuna keitetään. Googlattiin ja löydettiin tällainen sivusto, ja ongelma oli ratkaistu.

Nenän eessä oli loppujen lopuks iso läjä torttuja valmiina huomiseen puurojuhlaan, tosin keittiökin oli sit sen näköinen, että siellä ois kävässy isompikin trombi. Mut ei se mitään, pääasia että on nyt pikkupartiolaisilla ja niitten vanhemmilla mussutettavaa! Laatutakuuta ei ole, mutta saapi nyt kelvata.

Huomenna luvassa GAALA (!!!!!!!!), jippii! Ei malttas oottaa ;) Törmäillään taas viikonloppuna!

♥: Elli

Ja koitan pitää jutut positiivisina,
sillä negatiivisuus on huono mielentila.
(stepa - kaikki hyvin)

Finns det en så finns det flera

Moikka!

Arvatkaapa mitä: miut saatiin houkuteltua kirjoittamaan ruotsi pitkänä ylppäreissä! Oon tota miettinyt aiemminkin, mutta oikeastaan tekemättä sille ajatukselle mitään. Nyt sit yks ruotsinope lämpimästi suositteli miulle sitä, ja tattadaa ennen ku huomasinkaan niin olin jo käytännössä päättänyt sen. Saa nyt nähä kui pitkään tää into taas kestää, on mulla onneks kevääseen vielä aikaa harkita. Mut aika huisii ois kirjottaa ruotsi pitkänä, sit ei tarttes kirjottaa pitkää enkkua (en oo niin hyvä siinä)!



Alla pari kuvaa viikonlopulta:


Aattelin kertoo teille nyt vähän muutoksista mitä miun kroppa/ulkonäkö on kokenut tän taudin myötä! Alotetaan ripsistä.

Oon koko pienen ikäni kuullut luonnonpitkistä ja tummista ripsistäni - miten mun ei kuulemma tartteis meikata niitä ollenkaan. En kuitenkaan uskonut näitä kehujia, vaan pidin ripsiäni ihan normaaleina. Vasta nyt kun niitä irtoaa naamaa pestessä ainakin se 2-3 kerrallaan, oon tajunnut että oli ne kyllä aika tuuheat ennen syöpää. Saakeli! Oikeanpuoleisessa kuvassa silmä ilman ripsaria, vasemmanpuoleisessa kera ripsivärin. Saanko vielä vähän kehaista tuota lempparimaskaraani?! Se on I-H-A-N-A. Tsiigatkaa miten huge muutos on mahdollista saada pelkästään meikkaamalla. Onhan noita räpsyttimiä onneks vielä jäljellä.... (älkää pitäkö minuu ylimielisenä valittajana, tiiän että monilla ei oo tuuheita ripsiä luonnostaan ja mun pitäs olla kiitollinen näistä mitä mulla on edelleen eikä ulista. Älkää huoliko, oon kyllä superhypermegakiitollinen ja pidän näistä lopuista ripsosistani kii kynsin ja hampain!)

Ongelma numero kaksi: hiustenlähtö. Siitä oon täällä teille nillittäny kyllä enemmän kuin tarpeeksi jo, mutta nyt vaihteeksi positiivisia uutisia! Vaikka näitä karvoja varisee edelleen enemmän kuin laki sallii, niin vitsit miulla on OIKEESTI alkanu kasvaa tilalle uutta tukkaa! En voi sanoin kuvailla miten hieno fiilis on huomata, että oma rakas päänahka tuottaa untuvaista, värikäsittelemätöntä uutta hiusta. Erityisen paljon hilpeyttä perheenjäsenissäni on aiheuttanut nuo uudet lyhyet hiukset, mitä päälaelle on alkanut kasvaa. Näytän ihan jollekin töyhtöhyypälle! Nauran sille iteki, haha.


Sori mulla ei ole enempää kuvia, mutta jatkan listaani vain kirjoittamalla. Kolmas muutos kropassani on pyöristyminen. Mulle on tullut muutama lisäkilo viime kesän jälkeen johtuen siitä, etten ole hikiurheillut. Oon antanut itselleni luvan ottaa lungisti ja levätä, enkä oo pakottanu itteeni mihinkään rääkkiin. Nyt oon kuitenkin jättänyt herkut pois ja alkanut taas treenaamaan ja sen myötä paino on lähtenyt laskuun! Jeejee. Tavotteena ois olla kevään ulkomaanreissulla samassa kunnossa kuin viime kesänä, katotaan saavutanko tämän tavoitteeni. Uskon kyllä niin, koska mulla on suuri motivaatio saada itteni takasin kaikin puolin "terveeksi" - sekä ne patit tuolta sisäelimistä pois että tämän pehmikkeen tästä vyötäröltäni muualle. Tottakai pidän tässäkin taas järjen päässä: en urheile, jos vointi ei anna myöten. Ja juon Coffee Housessa kaakaon, jos tekee ihan hirveen paljon mieli.

Kohta neljä: menkkojen poisjäänti. Ei oo kuukautisia näkynyt eikä kuulunut, ihan hyvä niin, mua ei haittaa ollenkaan! Lääkärin mukaan nää kuitenkin tulee takasin hoitojen loputtua, eli pian. Damn. Oon viihtynyt ihan hyvin ilman PMS-oireita ja kivistävää vatsaa.

Viides syövän aiheuttama muutos kehossani on ihokarvojen kasvamattomuus. Ihan niin kuin hiuksetkin, myöskin muut karvat ovat jättäneet kasvamatta. Joku fiksu voinee päätellä, ettei minua harmita tämäkään kamalasti :---D Sääret oon sheivannu viimeks toooooooosi pitkä aika sitten, ja ne on silti tälläkin hetkellä siloset ku vauvan peppu. Voisin tottua tähän...

Tossa oli nyt pari positiivisempaa vaikutusta välissä, mutta jottei syövästä ala saada liian suopeaa kuvaa niin palataanpa takaisin niihin inhottaviin puoliin. Nimittäin kutina on kamalaa. Mua kutittaa käsistä, kainaloista, jaloista. Tuun välillä ihan hulluks, kun tuntuu et joka puolelta pitäs rapsuttaa!! Arrggh ei-niin-kivaa on myöskin ollut ihottuma kainaloiden alueella, jonka oon onneks saanut nyt pois, jihuu.

Miun kynnet tekee kivuliasta kuolemaa. Ne lohkeilee, liuskottuu ja ei vaan yksinkertaisesti kasva. Tämä siis haittapuoli namböör 7.

Hönö omassa blogissaan kertoo, kuinka huulista on kadonnut väri. Mie oon huomannut saman efektin, ja koska kiltti Hönö kertoi miulle mistä se johtuu niin en oo huolissani! Ne valkosolupiikit mitä pistelen itseeni hoitojen jälkeisinä päivinä, aiheuttaa huulten punaisuuden laimentumista. Tää nyt on vaan pieni muutos ulkonäössä, mutta ajattelinpahan mainita senkin nyt kun vauhtiin pääsin.

Käsissä miulla on aikalailla koko ajan mustelmia edellisistä tiputuksista muistona + verikokeista jää käsivarteen aina tumma läntti tai pieni haava. Nää ehtii parantua just sopivasti reilun viikon aikana, kunnes sit tulee taas seuraava hoito ja miut "merkitään" uudestaan. :D Alaselässä on myös luuydinnäytteen ottamisen takia jääneet pari porausjälkeä (ei todellisuudessa näytä niin kamalalle miltä kuulostaa), mutta nekin kuulemma haipuvat ajan myötä. Ne kaksi porausreikää näyttää vähän siltä, että miut ois laitettu siitä kohtaa kaksipiikkiseen grillivartaaseen kiinni :--D Elina The Possunkyljys.

Kaulalla on se koepalan otosta jäänyt 5cm arpi edelleen, mutta itse en kiinnitä siihen enää lainkaan huomiota. Sen saa häivytettyä olemattomiin meikkivoiteella, jos on tarvis.

Loput seikat mitä olen pannut merkille eivät näy ulkoisesti, mutta tuntuvat sisäisesti:
- Närästys
- Selkäsäryt (kiitos kaunis taas valkosolupiikeille)
- Lihassärky tiputuksen jälkeisinä päivinä
- Pikku patit kainalossa ihon alla, joita hoidan tälläkin hetkellä niillä antibioteeilla pois
- Se kuuluisa pahoinvointi
- Päänsärky
- Väsymys ja yleinen vetämättömyys
- Sydämen ns. ylimääräiset lyönnit + pulssi käy ylikierroksilla

Kaikista näistä haittapuolista huolimatta koen, että oon päässyt helpoilla sivuvaikutuksilla. Oisin kuvitellut, että syövän sairastaminen ois paljon kamalampaa. Tottakai kamppailut oman pään sisällä ja se itsensä tsemppaaminen ovat ihan asia erikseen, enkä niistä oo aina selvinnyt niin iisisti. Aika on kuitenkin rientänyt kuin siivillä, ja viikon päästä on taas sytostaatit. Ja tiiätte varmasti mitä se tarkoittaa: sen jälkeen enää YKSI tiputus jäljellä!!!!!!!!!!!!

Tästä tuli taas joku maailman pisin postaus, rispektii jos luitte tänne asti. Nyt painan pään tyynyyn ja nukun aamulla piiiiiiiitkäään. Luultavasti sisäinen herätyskelloni pirauttaa miut hereille tasan klo 7:20, mutta mikäpä onkaan parempi fiilis kuin se, että tajuaa saavansa torkkua vielä vaikka kuinka kauan! Jep, ei mikään.

Yöt!

Elli

Antibiootteja ja refleksiiviverbejä

Heipparallaa!

Koin eilen taas kauhunhetkiä, kun sattumalta huomasin kainalossani samanlaisen patin kuin silloin syksystä (eli sytostaatteja piti silloin pattien takia siirtää). Patti on n. sormenpään kokoinen, eikä näy päällepäin mutta tuntuu ihon alla kipeästi, kun sitä painaa. Tänään sit lääkäri määräsi miulle puhelinreseptin antibiootteja siihen (hei rakas Kefexin, olikin jo ikävä), eli 7-9 päivän kuuri alkakoon! Toivotaan, että noita patteja ei tuu enempää ja seuraava hoito päästään antamaan suunnitellusti 13.12.

Mulla on menny tää koeviikko vähän penkin alle, oon joutunu skippaamaan kolme koetta kokonaan ja teen niitä sitten kun seuraava jakso on jo alkanu. Tänään aamulla olin kuitenkin reipas ja menin koululle tekemään saksankokeen. Koe oli aika tuskaa, mutta johtunee siitä etten oikein valmistautunut siihen. Mun onnekseni koe oli suurimmalta osin monivalintatehtäviä, mikä tarkoittaa sitä että mulla oli jokaiseen kysymykseen 25% mahdollisuus vastata oikein..... Ei oikein nuo refleksiiviverbit ja demonstratiivipronominit tullu niin ku apteekin hyllyltä. Lottokone pyöri siis vinhaa tahtia tänään auditoriossa, nyt on pakko viikonlopun aikana oikeesti lukea niihin loppukokeisiin!


Pyydän nyt teiltä syövän sairastaneilta/sitä edelleen sairastavilta neuvoja. Kertokaa miulle omia vinkkejänne, millä saatte pahan olon pidettyä kurissa! Miulla on nyt ollu nää edelliset 4 päivää aika kehno olo, ja otan enemmän kuin mielelläni vastaan omia kokemuksianne. Meneekö teillä alas helpommin suolainen vai makea ruoka? Ku miusta tuntuu ettei kumpaakaan tee mieli syödä. Oikeestaan ajatuskin mistä tahansa ruuasta on aika epämiellyttävä. Entä miten saatte pidäteltyy ne "yökötysaallot" sisällänne? Mie saan tollasia aaltoja aina esim. kun jossakin haisee liha tai desinfiointiaine. Hyyyi.

Meille on tulossa nyt viikonloppuna ja viikon alusta vieraita juhlimaan siskoni synttäreitä, joten tuskin postailen vähään aikaan, jos ei tuu kummempaa kerrottavaa. Tää ilta menee varmaan siivoillessa ja kaverin kanssa kahvitellessa. Ihana päästä ihan kunnolla ihmisten ilmoille kun nää edelliset päivät on menny vähän kotona yökkärissä nyhvätessä tekemättä yhtään mitään! Ens viikon ohjelma näyttää tältä:

Eli perjantaina on kauan odotettu GAALA, jesjesjes! Pääsee tanssimaan.

Tällasta tälläkertaa, muistakaahan syövän kokeneet kommentoida (toki muutkin kommentit on aina tervetulleita) ja auttaa neitoa hädässä! Heippa ja hirmu ihanaa viikonloppua kaikille :)

Elina

PS. Törmäsin maanantaina verikokeisiin jonottaessani erääseen naiseen, jonka kanssa istuin joskus ihan ensimmäisten hoitokertojeni aikaan vierekkäisissä tiputustuoleissa. Tää rouva tunnisti miut heti ja kyseli kovasti kuulumisia. Jaksan aina hämmästyä, miten ystävällisiä ihmiset on! Puolituntemattomatkin vaikuttaa oikeasti välittävän siitä, miten jakselen. Mun sydän tulvahti täyteen lämpöä, ja musta oli ihana kun tää rouva vielä lähtiessään kääntyi katsomaan minuun ja hymyili: "Kannan sinua ajatuksissani." Awww! Oon muutenki saanu viime päivinä aivan ihania yhteydenottoja ihmisiltä, kiitos kaikille niistä. Ne oikeasti piristää ja laittaa miut hymyilemään joka ikinen kerta :)

PPS. KATTOKAA miten söpön teippitelineen iskä toi miulle yks päivä! Käykää ihmeessä ostamassa jos tykkäätte kaikesta naisellisesta ja pinkistä niin kuin minä, koska tuo tukee Roosa-nauha -kampanjaa ja tuotosta lahjoitetaan euro rintasyöpäpotilaiden keräykseen :) Hyvä ostos siis!

6/8

Asioita, mitkä pitäisi kieltää lailla:

- Syöpä
- Sytostaatit
- Jäätävä pissahätä tiputuksen aikana
- Pahoinvointi
- Päänsärky
- Meikit päässä nukahtaminen
- Solunsalpaajahoidot koeviikolla
- Viisaudenhampaat

Että näin kiva päivä miulla tänään! Pääasia kuitenkin, että nyt on kuusi kahdeksasta hoitokerrasta kärsitty. Vielä pitäs kaksi tiputusta kestää, omg. Tää on kerta kerralta kamalampaa.

Aamulla unohdin kokonaan hammasröntgenin, ja ryntäsin sinne puoli tuntia myöhässä, ups. No, saatiin kuitenkin kuvat otettua ja kuulin myös shokkiuutisen: jos siellä näkyy viisaudenhampaita niin ne pitää poistaa ennen sädehoitoa! Noin niinku rehellisesti sanottuna joku hampaiden repiminen kaiken tän muun päälle ei ihan kauheesti houkuttele mua. Hitto.

Huomaa myös, että tää oli jo kuudes kerta kun saan myrkkyjä suoniin, koska sopivaa suonta on vaikea löytää. Mun suonet menee piiloon, jos ne vaan näkeekin kättäni lähestyvän piikin. Ehkä ne on vahvasti sitä mieltä, että ei enää sytostaatteja, kiitos. Ja sit kun se piikki sinne on saatu lopultakin runnottua (tänään lääkäri tuli pistämään sen), niin kättä pakottaa.

Aiemmin mun mielestä oli ihan ok istua sairaalalla koko päivä, eikä se tuntunu mun mielestä mitenkään erityisen tylsälle tai epämukavalle. Nykyään lasken kuitenkin minuutteja siihen, että pääsen pois. Oon myös luonut sellasen viha-suhteen niitä tippalaitteita kohtaan: niitten kanssa on ihan tuskaa käydä vessassa ja ne piippaa aina kun hoitajat ei oo huoneessa ja sit pitää siitä hälytysnapista painaa. Plääh.

Tulin kotiin hoitojen jälkeen ja tajusin että mulla särkee ihan tosi kovasti päätä. Olin ottanu jo aamusemmalla lääkkeen jomotukseen, mutta nyt oli pakko napata pari tabua lisää ja mennä nukkumaan. Nukuin ainakin 4 tuntia ja heräsin siihen, kun äiti toi miulle evästä ja kylmän pyyhkeen pään päälle. Kiitos mamma! Mua väsyttää edelleen, voisin kaatua takas sänkyyn kunhan on saanut tän tekstin kirjotettua.

Mulla oli taas vakaa tavoite lukea kokeisiin siellä saikulla istuessani, mutta voinette kai arvata miten ahkerasti tuli sit luettua.... Kirjat lepäsivät kauniisti laukussa, jep. Miten nää koeviikot osuu aina sille viikolle, kun mulla on hoidot! Pelottaa ajatuskin huomisesta saksan kokeesta, en oo nimittäin lukenut yhtään ja kello on pian ilta 11. Ehkä meen sinne kokeeseen, vedän raksit päälle ja teen sen kokeen joskus kun mulla on parempi olo.

Mulla on tosiaan nyt aika karsee olo: oksettaa ja päässä vihloo edelleen. Viimeks kolmansien sytkyjen jälkeen tuli heikko happi, 4. ja 5. hoidot selvisin kokonaan pahoinvoinnitta. En tykkääääää, mutta olihan tää huono olo kai odotettavissa. Toivon vaan kovasti, etten joudu oksentamaan.

Anteeksi mälsä postaus, mutta oon nyt niin epäedustavan näköinen näitten unen aikana levinneiden meikkieni kanssa, etten voi ees ajatella kuvien ottamista. Pakko mennä pesemään naama ennen ku rupeen oikeille yöunille... Vihaan sitä tunnetta kun herätessä on maskarat poskilla, enkä todellakaan tajua miten jotkut voi huvikseen nukkua meikit päässä.

Nyt vois yrittää saada jotain ruokaa alas ja tosiaan ruveta sit taas nukkumaan. Öitä!

Elina

Ilo pitkästä itkusta

Oon huomannu, että aina suihkun jälkeen hiuksia lähtee triplasti enemmän kuin normaalisti. Tekee kipeetä putsata se suihkun lattiassa oleva ritilä, koska se hiustuppojen määrä on aika kamala. Tänään rupesin sit hiusten pesun jälkeen selvittämään näitä jäljellä olevia hiuksiani, ja yritin harjalla saada ne takut auki mut tuntu että koko kuontalo lähtee harjan mukaan. Alko itkettää, kun katoin niitä vessan lattialla olevia hiusKASOJA. Oikeesti, olin jo olevinaan tsempannu itteni tähän mahdolliseen tulevaan kaljuuteeni, mutta silti tää sattuu yhä kovempaa ja kovempaa. Tukkaahan se vaan on, ei mun pitäs siitä mitään stressiä ottaa, mutta en vaan voi sille mitään että kyyneleet puskee läpi.

Pian kyyneleet ja suru muuttu ihan puhtaaksi vihaksi, en ees tiiä mitä kohtaan mut olin ihan raivona. Ehkä tätä tautia kohtaan, ehkä hiuksiani kohtaan. Ettekö idioottihiukset vois vaan olla niin vahvoja että pysysitte päässä nyt nää muutamat hoitokerrat vielä?!?! Ei ois enää kun 3 sytkyä jäljellä, ootte kestäneet jo 5, kestäkää nyt nää loputki pliis. Mut ei, niin ei. Tähän kohtaan tekisi mieli kirjottaa iso paha kirosana, mutta jätän välistä.

Siinä viha-adrenaliinipuuskassani sain päähänpiston tarttua saksiin ja vähän trimmata tätä tukkaa. Tässä lopputulos (äiti, älä nyt pyörry):


Pahoittelut tosi huonosta kuvanlaadusta + meikittömästä naamastani + yökkäreistäni. En kato yleensä oo näin sunnuntai-maanantai välisinä öinä tällättynä :) Eli tosiaan leikkasin otsiksen ja tasotin latvoja sen minkä uskalsin, eli jonku puol senttiä.... oon nössö.

Mut enivei, mun olo on nyt jo paljon parempi ja enää ei ketuta niin paljon. Tuo otsis onnistu miun mielestä ihan hyvin, vaikka ite sanonki. Jatkossa älkää luovuttako mulle saksia sillon ku oon vihanen, sen jälkeen mulla ei nimittäin varmaan oo tukkaa ollenkaan =)

Nyt öitä!

Elina

Voi tuuli kylmästi kutittaa selkää, se eteenpäin työntää älä siis pelkää

Aluks vähän Ruotsi-hypetystä...


Nimittäin minua saattaa EHKÄ kutsua rakas naapurimaamme Ruotsi ensi kesänä kielikurssin muodossa!! Oon tähän asti mietiskelly, että kävisin Saksassa jonkun kurssin kesällä '12, koska en oo löytäny mistään tahoa, joka järjestäisi kielimatkoja Ruotsiin. Eilen kuitenkin löysin Birdian, joka järjestää abikursseja Tukholmassa. Jos tää juttu onnistuu, niin jag är så glad! Mua kiehtoo ruotsin kieli ja kulttuuri ja ne ihmiset siellä. Oon ihan onarissa vaan kuunnellu ruotsinkielisiä biisejä ja selaillu ruotsalaisia blogeja. Onko kellään lukijoista kokemusta kielikursseista? Saa kommentoida ja kertoa omia kokemuksiaan, jos niitä löytyy!

Tää päivä on koostunut mm. näistä asioista: liian pitkään nukkuminen (oli taas se kunnianhimoinen tavoite herätä ajoissa lukemaan kokeisiin, didn't happen), siskon konsertin kattominen Isossa Myyssä, hurjan hyvä lehtipihvi Amarillossa, pieniä ostoksia, vanhan lemppariverkkatakin henkiinherättäminen ja illemmalla tennistä iskän kanssa.

Kuten jo aiemmin mainitsinkin, tarkoitus oli tänä viikonloppuna ns. palata kentälle! Ja voi että, mitä säätämistä se oli aluksi. Meillä oli tunnin pelivuoro, joista ekat puoli tuntia mulla lenteli pallot mihin sattuu ja jotenkin oli raskasta ees liikuttaa sitä mailaa. Manasin jo mielessäni, että hitto jos kunto on oikeesti laskenu näin pahasti tauon aikana ja kaikki taidot on kadonneet, niin vaihan varmasti lajia tai jotain!!! Mutta sitten tapahtu jotain ihmeellistä: peli alko sujua ja kulkea ihan samalla lailla kun ennenkin. Oisin voinu pelata saman tien pari tuntia lisää. What a feeling, oikeesti! Tajusin vasta sillon kunnolla, kuinka ikävä mulla olikaan tennistä. Maanantaina meen uudestaan pelaamaan ;) Tästä tää lähtee taas!

Piilomainontaa: maailman paras ripsari. Saa nää miunki syövän rapistuttaneet ripset näyttämään lähes normaaleilta.
Nää tällaiset isot vihkot, missä on "välilehdet", on miun mielestä parhaita koulunkäyntiä ajatellen! Kaiken saa tosi selkeesti jaoteltua. En oikein diggaa siitä kansio-systeemistä, vihkoon on paljon kivempi kirjottaa.

Tulee ihan nostalginen olo tästä verkkatakista, koska käytin tätä tyyliin joka päivä joskus 9-luokalla. Pakko mainita, että tää on alunperin meikäläisen isän, ja ostettu läpällä jonnekin tenniskisoihin. Onneks iskällä on näin käytännöllinen tytär, joka kyllä ihan mielellään ottaa jatkossakin kaikki ylijäämäurheiluvaatteet itselleen! No ei vaineskaan.

Iso kiitos muuten kaikille, jotka olitte kommentoineet edellisen postaukseni hiuskysymykseen! Suurin osa oli sitä mieltä, ettei mun kannattas vielä vetästä kaikkia hiuksia veks. Siispä oon tullut siihen tulokseen (tosin oon nainen ja mun mieli muuttuu n. 20 kertaa minuutin aikana, deal with it) että käyn vaan lyhennyttämässä tätä kuontaloa. Jospa nää sitten näyttäis vähän paremmalle! Alla on pari kuvaa havainnollistamassa, minkälaisen mallin haluisin. Oon vaivalla kasvattanu hiuksia vanhoja varten, mutta nyt on pakko leikata lyhyemmäksi koska tilanne on mikä on.


Eli tuollainen sporttinen ja lyhyehkö polkkatukka. Onko paha? Ite ainakin tykästyin erityisesti tuohon ekaan malliin. Sitten esitän taas teille yhden kysymyksen lisää: tietääkö joku, voiko syöpähoitojen aikana värjätä hiuksia? Tää miun juurikasvu nimittäin ylittää kohta sen "vedänkö-paperipussin-päähän-vai-en"-rajan, en kestä. Oon viimeks värjänny hiukset elokuun alussa, ja se kyllä näkyy.

Äiti kysyi tänään, mitä haluan joululahjaksi. Menin vähän hämilleni, en oo nimittäin ajatellutkaan koko lahjajuttua (paitsi, no, autokoulu ois jees). Tiiän, että jos oisin oikein hyvä ihminen niin toivoisin maailmanrauhaa ja ruokaa Afrikan köyhille lapsille, mutta nyt mun on pakko olla itsekäs ja todeta, että mun ainoa oikea joululahjatoive on tulla terveeksi. Että niin, tilaisin yhden menolipun helvettiin tälle Hodgkinille, kiitos! En oikeesti osaa toivoa mitään muuta kunnollista. Jos vaan mahdollisimman nopeasti saisin tuntea olevani taas terve, oisin niin onnellinen etten osaa sitä sanoin kuvailla. Tuo tunne on mulle tällä hetkellä se kaikista maailman ihmeistä suurin ja se, mitä tavoittelen. Tahdon sen elinvoimaisen, reippaan ja energisen Elinan takaisin. En yhtään tykkää tästä lahna-Elinasta, joka on nyt ollut kylässä jo useamman kuukauden.

Tästä oli tarkotus tulla lyhyt postaus, mutta en näemmä vaan osaa olla hiljaa, hmpff. Nyt jatkan iltaani seuraavilla kahdella tavalla: lukemalla kokeisiin ja dataamalla.


Kauniita unia ja hyvää loppuviikonloppua kaikille! :)

Elli