keskiviikko 31. toukokuuta 2017

ROCKABYE BABY


Kuva nt-ultrasta maaliskuun alusta (rv 12), nyt mennään jo raskausviikolla 24 + 1 

Koskaan ei voi tietää, mitä elämässä tapahtuu seuraavaksi. Se, jos jokin, on samaan aikaan sekä pelottavaa että ihanaa. Olen vajaan vuoden sisällä esimerkiksi asunut ulkomailla, tullut takaisin Suomeen, eronnut, juhlinut villisti muutaman kuukauden ja tavannut uuden ihmisen. Ennen kaikkea olen kuitenkin rakastunut tuohon pieneen ihmeeseen, joka tälläkin hetkellä potkii sisälläni niin, että vatsa tärisee. Talvi ja alkukevät olivat henkisesti raskasta aikaa, mutta nyt tilanne on se, että asun jälleen Joensuussa (vihdoin!) ja pohdimme komeamman puoliskoni kanssa, milloin saisimme aikaiseksi viedä viimeiset muuttorojut varastoon ja nakuteltua taulut paikoilleen.

Vauva oli yllätys. Yllätys, joka laittoi meidän kummankin suunnitelmat uusiksi sillä samalla sekunnilla, kun tikkuun piirtyi kaksi punaisena helottavaa viivaa. Se ei kuitenkaan tee tuosta pienestä, tällä hetkellä 30cm mittaisesta vauhtihirmusta, yhtään vähemmän rakastettua. Häntä odotetaan saapuvaksi niin paljon, että välillä päivät ja viikot tuntuvat vain matelevan. Laskettu aika on syyskuun puolivälissä ja vaikka haluaisinkin jo saada oman pienen syliini, niin toivon, että hän malttaa odottaa siihen asti rauhassa. 

Niin. Jos joku tammikuun alussa olisi sanonut minulle, että näin tulee tapahtumaan, olisin luultavasti nauranut hänet hiljaiseksi. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan ja pakko on kyllä todeta, että onneksi ihmisen raskausaika on niinkin pitkä kuin 9 kuukautta! Kovin paljon on ollut opeteltavaa, ajateltavaa, tuskailtavaa, iloittavaa ja järjesteltävää. Uuden kodin nurkat alkavat hiljalleen täyttyä vauvan tavaroista - olemme saaneet ystäviltäni hirvittävän määrän pienenpieniä vaatteita, sitterin ja unipesän. Monta hankintaa täytyy vielä tehdä, mutta onneksi tässä on vielä kesä aikaa toimia. Kahdella opiskelijalla ei ole varaa tarjota lapselle hirveästi materiaa, mutta rakkautta, lämpöä ja turvaa senkin edestä. Sitä tarjoavat myös tulevat isovanhemmat, jotka ovat kokeneet vauvauutisen myötä pienen höpsähtämisen ♥ 

Kaiken kaikkiaan vauvaa odottaa täällä minun ja poikaystäväni lisäksi aikamoinen komppania. Vähiin käyvät sanat, kun haluaisin kiittää esimerkiksi ystäviäni kaikesta siitä tuesta, jota he ovat minulle kuluneen kevään aikana osoittaneet. Niin syvää on kiitollisuuteni. 


Toinen vuosi yliopistossa alkaa olla taputeltu ja aivan varmasti tulen muistelemaan kaikkea tätä hyvällä. Opettajuus tuntuu edelleen omalta jutulta, mutta sen tarkempi muoto hakee ehkä hieman itseään. Olen tyytyväinen, että kaiken myllerryksen keskellä sain kasaan kiitettävän määrän opintopisteitä ja monialaisten harjoittelut suoritettua. Kävin koko ajan myös töissä ja sain toimia viikon ajan ihan oikeana opettajanakin 2-luokalla. Tästä vuodesta jäi paljon ihania muistoja ja tietotaitoa käteen, joten nyt voin hyvillä mielin keskittyä kesän ajan vielä töihin ja jäädä sitten elokuussa mammalomalle. Ikävöin opiskeluporukkaamme jo nyt, mutta "onneksi" Savonlinnan kampus kuitenkin lakkautetaan ja saan nää tyypit Joensuuhun syksyllä 2018 eli voin jatkaa opintojani heidän kanssaan.


Olen kirjoittanut tätä postausta kaksi päivää. Pyyhkinyt sanoja ja kappaleita pois, muotoillut ne uudelleen ja uudelleen. On niin hankalaa ilmaista tiivistetysti kaikki se, mitä viime kuukaudet ovat pitäneet sisällään. En malta odottaa, että saan olla äiti maailman täydellisimmälle pienelle tytölle. Vielä nyt silittelen häntä vatsani läpi, mutta ihan pian hän on täällä ja meillä on koko loppuelämä aikaa nähdä ja kokea yhdessä.

: Elli ja nalle

Ja koska tämä blogi on alunperin perustettu syövän takia, niin täytynee mainita siitä, että maaliskuussa kävin Meilahdessa viimeisissä kontrolleissani. Minut todettiin terveeksi ja kontrollointi jatkuu enää aikaistetun mammografian merkeissä lähempänä kolmeakymmentä ikävuotta. Tässä se nyt sitten oli, meitsin syöpä. Voi vitsi oikeesti.