sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

LAUANTAILÖPINÄT

Oon toukokuusta asti haaveillut reissusta Luzerniin ja eilen sain vihdoin aikaiseksi toteuttaa tämän. Lähdin liikkeelle aikaisin aamulla ja perille päästyäni hyppäsin laivaan, joka risteili Luzernin satamasta Alpnachstadiin ja takaisin. Reilun 2 tunnin aikana näin Alpit lähietäisyydeltä ja ihan oikeesti välillä oli hankala päättää, mihin suuntaan katsoisin... Niin henkeäsalpaavan kaunista. Eilen oli pilvinen ja kylmä päivä, minkä takia suurin osa muista matkustajista ihaili maisemia laivan sisätiloista käsin. Itse päätin kuitenkin kököttää koko matkan kannella - tosin tuulitakin huppu tiukasti päähän vedettynä. Vilunväreet eivät silti estäneet minua nauttimasta edessäni kohoavista vuorista. Tunsin itseni niin pieneksi. Ja tasapainoiseksi. Vaikka oon muuten aika sanavalmis ja vauhdikas tyyppi, niin luonto saa mut aina vajoamaan hetkeksi muihin maailmoihin. Uppouduinkin risteilyn ajaksi pitkälti omiin ajatuksiini. 








Luzernissa kävelin koko keskustan ympäri ja läpi, kierrellen ja kaarrellen, välillä huti ja välillä samoja teitä pitkin harhaillen. Etsiskelin hetken aikaa sopivaa ruokapaikkaa ja kurnivan massuni onneksi päädyinkin ihan nappivalintaan. Oli muuten elämäni paras (ja kallein) caesarsalaatti. Luzern oli just niin sykähdyttävä, sympaattinen ja kaunis pikkukaupunki kuin olin etukäteen kuvitellutkin.

Paluumatkalla nukahdin junaan ja onneksi heräsin juuri, kun juna oli hidastamassa Zürichin päärautatieasemalle. Tuuria matkassa, haha. Kaikinpuolin onnistunut vapaapäiväni huipentui vielä parin tunnin kahvitteluihin suomityttöjen kanssa ja myöhäisillan skype-puheluun. Kaikki hyvin Sveitsissä siis.



Näiden heppujen kanssa on tullut vietettyä monta hauskaa hetkeä ja retkeä. Mie muuten ihan yllätyin siitä, miten paljon Sveitsissä on suomalaisia au paireja. Kun ympärillä kuulee vain sveitsinsaksaa - jota on muuten vaikeaa ymmärtää, vaikka olisikin opiskellut saksaa - ja olo on ollut 2 kuukauden ajan pelkästään turisti, niin on tosi virkistävää välillä päästä pölpöttämään suomea. Toivon, että yhteys näihin tyttöihin säilyy, vaikka osa meistä lähteekin pian jo takaisin Suomeen :(


Operaatio "elämä ilman meikkiä" etenee ja voi hyvin. Yritin eilen ennen Luzerniin lähtöä laittaa vähän ripsaria, mutta sain harjalla sohimalla aikaiseksi vain vuotavat silmät ja muutaman mustan viirun sinne tänne. Voiko meikkaamisen oikeasti unohtaa? Oikeanpuolimmainen kuva taasen tiivistää meidän Wienin reissun pariin sanaan: me rakastetaan Wieniä. Oli tosi unohtumattomat 5 päivää kaikkine kommelluksineen... Tuli naurettua, herkuteltua ja juhlittua taas pidemmänkin pätkän edestä. Nukkuminen jäi ihan toissijaiseksi asiaksi, mutta kumma kyllä Sveitsiin palatessani oloni oli silti levännyt ja rentoutunut.


Tiputin taannoin mun aktiivisuusrannekkeen tiskiveteen ja yllättäen se ei kestänytkään vettä, joten jouduin lähtemään sykemittariostoksille. Päädyin pienen vertailukierroksen jälkeen ostamaan Polar A300 -rannekkeen ja oon kyllä ollut tosi tyytyväinen!! Näyttää kaikki tarvittavat tiedot sekä treeneistä että aktiivisuudesta, ja kokoaa ne kätevästi kalenteriin tietokoneelle. Omaa kehittymistä on siis helppo seurata.

Yhtenä sunnuntaina lähdin testaamaan Polaria pikku päivävaellukselle Schnebelhornin huipulle. Matkaa kertyi noin 20 kilometriä ja jokainen askel kyllä tuntui jaloissa seuraavana päivänä... Anyway, Schnebelhorn (Alppeihin kuuluva vuori noin 1300m korkeudessa merenpinnasta) tarjosi mulle nättejä maisemia ja hyvän reisi/pakara-treenin. Plus nektariini ja riisikakut ei koskaan oo maistuneet yhtä hyviltä kuin evästauolla puoliväliin asti vaellettuani.


 Oon aina ollut kiinnostunut hyvinvoinnista ja terveydestä - liikkunut aktiivisesti ja syönyt pääosin ruokaympyrän mukaisesti. Siksi en tajuakaan, mitä pari vuotta sitten tapahtui, kun "unohdin" kaiken tämän ja yhtäkkiä tiiviin työnteon keskeltä ei enää löytynytkään aikaa urheilulle ja terveelliselle ruualle. Herkut ja alkoholi kuitenkin maistuivat ihan entiseen tahtiin, elleivät jopa paremminkin :-D Vaikka viime vuosi oli yksi elämäni parhaimmista ja monella tapaa rikkaimmista, en kuitenkaan voinut fyysisesti hyvin. Suljin pitkään silmäni siltä faktalta, että jos jaksaisin liikkua enemmän ja tarkkailla syömisiäni, niin oloni olisi paljon parempi. 

Nyt kevään ja kesän aikana olenkin haastanut itseni toden teolla. Oon oppinut esimerkiksi syömään taas aamupalaa ja kroppa alkaa kaivata lenkille, jos olen lusmuillut urheilusta päivän tai kaksi. Mua siinä mielessä jännittää palata takaisin Suomeen, koska tiedän mitä siellä on vastassa: koulu, työt, ihmissuhteet ja vapaaehtoishommat eli tiivistettynä arki. En haluaisi päästää irti tästä hyvästä fiiliksestä, mikä mulla on nyt itteni kanssa. Tiedän, että kyse on vain valinnoista, mutta silti mietityttää. Kertokaa mulle, miten te mahdutatte esim. treenit koulun ja työn ohelle? Mun päivät kun yleensä on sellasia, että 8-16 oon koulussa ja 16:30-21:30 töissä. Vuorokaudessa vois kyllä mun mielestä olla pari ylimääräistä tuntia...

Tää tais nyt mennä taas vähän jaaritteluksi. Alunperin mun piti tulla tänne vaan lätkäsemään nuo Luzernin kuvat ja kertomaan, että mun päivät Sveitsissä käyvät vähiin ennen kuin ne loppuvat (enää 8 päivää jäljellä, apua!). On aivan ihanaa palata takaisin kotiin, mutta toisaalta haikeeta, koska oon nyt vasta alkanut tottua elämiseen täällä. Maailman uutisten jälkeen lentokentät ovat myös alkaneet karmia minua, joten oon tässä pohtinut, että liftaanko vai kävelenkö Suomeen... No ei vaineskaan. Pelkäämään ei kannata ruveta, sillä silloin moni asia jää elämättä.

Nyt meen nukkumaan. Koska oon melkein koko postauksen höpöttänyt vuorista, niin päätän tän nyt kertomalla, että huomennakin pääsen vuorille. Säntis, täältä tullaan!

: Elli

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

GRÜßE AUS DER SCHWEIZ

Jopas on taas tapahtunut paljon viimeisimmän postauksen jälkeen. Kevät hurahti ohi hirveetä kyytiä ja kotona tuli vietettyä aikaa lähinnä vain öisin. Kouluhommia riitti enemmän kuin tarpeeksi ja työntäyteisten huhti- ja toukokuun jälkeen alkoi tuntua siltä, että osaisin kulkea työmatkan vaikka unissani. Vaikka välillä unen määrä jäi hyvinkin vähäiseksi ja stressi meinasi napata yliotteen, niin sain taputeltua ensimmäisen yliopistovuoden kunnialla pakettiin. Opintopisteitä kertyi WebOodin mukaan 59 kappaletta, mutta ainakin yhdestä kurssista pisteet tulevat vasta syksyllä (tai sitten, kun pääsen kemian tentistä läpi, heh). Oon kuitenkin tosi tyytyväinen kurssiarvosanoihini ja koko vuoteen ylipäänsä. Koko ajan vahvistuu fiilis siitä, että todellakin opiskelen sitä minulle sopivinta alaa.


[1] Huhtikuussa saatiin ikäviä uutisia, kun Itä-Suomen yliopiston hallitus päätti lakkauttaa pienen, mutta sitäkin rakkaamman Savonlinnan kampuksemme. Siirto Joensuuhun tapahtuu näillä näkymin parin vuoden päästä. Tunnelmat yliopistolla olivat koko loppukevään vähän haikeat, sillä kampuksemme puolesta oltiin taisteltu todella lujaa ja tehty työmäärä tuntui valuneen hukkaan. [2] Emme anna kielteisen päätöksen kuitenkaan lannistaa! Meidän koulussa vallitsee kaikkien alojen kesken hyvä ryhmähenki. Tässäkin keväisellä saunomis- ja makkaranpaistoretkellä otetussa kuvassa on sekoitettuna luokanopettaja-, lastentarhanopettaja- ja aineenopettajaopiskelijoita, kaikki sulassa sovussa ;-)



[3] Yksi ryytynyt opiskelija menossa tutorkoulutukseen. Mua paleltaa koulussa melkein koko ajan, joten pukeudun yleensä luennoille tosi lämpimästi... Villapaidat ja isot huivit ovat siis kovassa käytössä! [4] Eräs aamu päätimme Annin kanssa motivoida itseämme kouluhommiin ruualla. Saatiin herkkuaamupalan lisäksi aikaiseksi myös ihan ok matskua ihmistieteellisen tutkimuksen kurssille, joten ihan possuiluksi tämä ei mennyt :-)



[5] Ah, Savonlinna! Vesi ja luonto  Toukokuussa kokoonnuimme monena iltana pienemmällä tai isommalla porukalla nuotion ääreen Sulosaareen. Auringonlaskut ja huipputyypit ympärillä, ei onnellisuuteen tarvittu noina iltoina muuta. 


[6] Vappuaattona paljuiltiin kotibileissä ja tanssittiin jatkoilla. Olin aattona vielä töissä iltaseitsemään asti, joten esim. pässin lakitus ja fuksikaste jäivät minulta näkemättä. Ensi vuonna sitten. Vappupäivänä kokoonnuttiin piknikille ja istuttiin satamassa iltamyöhään asti. Kelit olivat vähintäänkin kohdallaan, ai että! 

Keleistä puheenollen kesäni on tällä kertaa vähän erilainen. Toukokuun loppupuolella lensin nimittäin kahden matkalaukun kanssa Sveitsiin. Reissuni sai alkunsa siitä, kun talvella sattumalta bongasin Facebookissa erään perheen ilmoituksen, jossa he hakivat itselleen au pairia kesän ajaksi. Kun sitten kirjoittelin perheen äidille sähköpostia, en edes oikeasti uskonut lähteväni. Täällä sitä nyt kuitenkin ollaan, aika hurjaa! Asun suomalais-italialaisessa perheessä lähellä Winterthuria ja työtehtäviini kuuluvat 2-vuotiaan pojan hoitaminen sekä ruuanlaitto. Pojasta tulee kaksikielinen, joten yksi tärkeimpiä tehtäviäni on suomen puhuminen hänelle. Mulla on aika vahva murre, joten itselleni on tuottanut pienimuotoisia vaikeuksia yrittää karsia puheestani tuplakonsonantteja tai hassuja murresanoja pois, haha.

 Kulunut kuukausi on mennyt supernopeasti ja on hämmentävää, että olen jo reissuni puolessa välissä. Iik, haluun ehtiä tehdä ja nähdä kaiken mahdollisen täällä ennen kotiinpaluuta!



[7] Mulla oli tiukka puolen tunnin välilasku Arlandassa, josta selvisin panikoinnista huolimatta kuitenkin tosi hyvin. Oon lentänyt vähän, joten en oo yhtään mukavuusalueellani lentokentillä. [8] Alueella, jolla asun, on paaaaaljon viiniköynnöksiä ympäriinsä. Lenkkireittieni varrelle mahtuu myös heppatiloja, navettoja, lammasaitauksia ja kanahäkkejä. Ensimmäisellä viikolla lähdin illalla hölkkäämään ja meinasin saada sydänkohtauksen, kun keskeltä pientä pusikkoa eteeni hyppäsi aitauksesta karannut lehmä. Siis LEHMÄ. Se voi olla iso ja pelottava eläin, kun se pääsee yllättämään. Siinä sitten katselimme toisiamme hetken aikaa, kunnes hipsin hiljaa takavasemmalle. 


[8] & [9] Vaikka asun lähellä Winterthurin sadantuhannen asukkaan kaupunkia, Zürich on tullut minulle tutummaksi. Kotoani on aikalailla tasan tunnin verran matkaa Zürichiin, joten monesti olen hypännyt junaan ja viettänyt päiväni/iltani siellä. Julkinen liikenne on Sveitsissä kallista (kuten moni muukin asia), mutta ostin viikko sitten ns. Halbtax-kortin, jolla saan kaikki matkat puoleen hintaan. Heinäkuussa aion suhata eri kaupunkien välillä sitten koko rahan edestä.


[10] & [11] Täällä on tosi nättiä! Hienoja rakennuksia ja pieniä yksityiskohtia löytyy kaikkialta. Kaupungit ovat myös siistejä, mikä tottakai vaikuttaa yleisilmeeseen positiivisesti. Mun mielestä parasta on vaan kävellä ympäriinsä ja katsella paikkoja. Yhdet lenkkaritkin ovat jo kuluneet puhki, mutta yritän sinnitellä niillä vielä elokuuhun asti.

 

 [12] & [13] Oon heittäytynyt vähän laiskaksi laittautumisen suhteen täällä... Koska vietän päivät yleensä kotosalla tai pihalla pojan kanssa touhuten, mukavat ja joustavat vaatteet ovat löytäneet tiensä ylleni kerta toisensa jälkeen. Oon meikannut kuukauden aikana vaan 3 kertaa, mikä on mulle tosi vähän. Nautin tästä ihan hirveesti! Vaikka näissä kuvissa mulla taitaakin olla ripsiväriä, niin aion ehdottomasti jatkaa luonnollista, meikittömämpää linjaa myös Suomessa. Esimerkiksi mun iho voi nyt paremmin kuin pitkään aikaan. 


[14] No se Zürich! [15] Sen lisäksi, että olen jättänyt meikkaamisen vähemmälle, oon myös syönyt terveellisesti, juonut alkoholia vain viinilasillisen verran silloin tällöin ja liikkunut valehtelematta joka päivä. Suomessa mulla on koko ajan järkyttävä kiire, joten itsestäni huolehtiminen jää monesti taka-alalle. Se on mulle ongelma, jonka tiedostan vallan hyvin. En osaa jakaa ajankäyttöäni siten, että kuuntelisin välillä myös sydäntäni ja kehoani. Niinpä tämä reissu on minulle myös henkinen matka itseeni - haluan oppia sanomaan useammin "ei", jotta tekemiseni laatu pysyy parempana ja pääkin kasassa siinä sivussa. Läheiseni ovat hokeneet minulle jo aiemminkin, että aina ei tarvitse vetää tukka putkella, vaan joskus voi vähän höllätä. No, arvatkaapa olenko hyppinyt täällä välillä seinille, kun töiden jälkeen ei olekaan pakko tehdä yhtään mitään, jos ei siltä tunnu...?! :-D Outoa, kun voi vaan nostaa jalat kohti kattoa tai lähteä lenkille ilman, että potee huonoa omatuntoa siihen menetetystä ajasta.

Reissua on tosiaan jäljellä vielä reilu kuukausi, jonka aikana haluan ainakin patikoida Alpeilla ja käydä haistelemassa Etelä-Sveitsin ilmaa. Tulevalla viikolla perheeni matkustaa Suomeen, joten minulla on 5 päivän miniloma. Houkuttelin ystäväni ja hänen siskonsa lähtemään kanssani Wieniin eli keskiviikosta maanantaihin seikkailemme sitten siellä. En malta oottaa, että pääsen taas Wieniin!! Se vei viimeksi osan sydämestäni enkä pety varmasti tälläkään kertaa. Kaiken lisäksi Wieniin on luvattu reissumme ajaksi superhyvää säätä (+31 ja täyttä aurinkoa joka päivälle), joka on sekin kivaa vaihtelua tähän sveitsiläiseen sateeseen.

 Heinäkuun lopussa köröttelen bussilla Saksan puolelle Hampuriin toisen ystäväni luo viikoksi, jonka jälkeen lennän sitten Suomeen. Elokuussa tiedossa on mm. töitä kaupalla ja Eppu Normaalin 40-vuotisjuhlakonsertti äitin ja siskon kanssa. Paljon kivoja suunnitelmia siis, joten ei auta kuin nauttia nyt vaan ;-)

Ihanaa kesää kaikille!
Ja hei, jos joku on kokenut Sveitsin matkaaja, niin vinkkejä näkemisen arvoisista paikoista saa heitellä. Ja jos mun toilailuja haluaa seurata Snapchatin kautta, niin minut löytää sieltä nimimerkillä elinahenriikka. Instagramia mulla ei vieläkään oo ja tuskin tuleekaan, hihi.

: Elli

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

AS LONG AS I CAN FEEL THE BEAT





Viimeisen puolen vuoden aikana on tullut juhlittua kyllä koko edellisen vuoden edestä, huh huh sanon minä! Olin tottakai kuullut, että opiskelijoilla on paljon bileitä, mutta että ihan näin paljon... Oon kuitenkin sitä mieltä, että nyt on otettava tästä iästä ja elämäntilanteesta kaikki ilo irti. Tykkään tanssia ihan sikana, joten oon aina valmis uusiin bailuihin :-D 

Tän kuun aikana ollaan käyty esimerkiksi Kuopion haalaribileissä kuuntelemassa JVG:tä ja viime viikonloppuna Rovaniemellä kaikkien Suomen opettajaopiskelijoiden talvipäivillä. Kuopio on tuttu kaupunki, mutta Rovaniemellä kävin nyt ensimmäistä kertaa. Oon ihan fiiliksissä! Voisin hyvin kuvitella asuvani siellä. Rovaniemi tuntui myös kovin isolta paikalta verrattuna Savonlinnaan...? Ens vuonna talvipäivät juhlitaankin sitten täällä meidän kotoisassa Savonlinnassa, wuhuu. Näin sunnuntaisesta reilun 10h bussimatkasta yhä vähän tokkuraisena olevana kuulostaa ihan hyvältä, että ensi vuonna ei tarvitse lähteä paria korttelia kauemmas juhlimaan. Vaikka oli siellä bussissakin kyllä kivaa, ainakin menomatkalla...

Miulla ei tainnut olla mitään oikeeta asiaa, josta teille turista, mutta vapaaillan kunniaksi halusin avata blogin. Vähensin työvuorojeni määrää viime syksystä, sillä meinasin vetää itseni piippuun heti näin opintojen alussa jo. Koska vapaa-aikani on nyt lisääntynyt, niin oon alkanut taas urheilla pitkästä aikaa kunnolla. Vitsit miten hyvä mieli siitä tuleekaan! Mun kunto on laskenut kuin lehmän häntä tenniksen lopetettuani, joten välillä spinningissä on oikeasti meinannut lentää oksennus. Oon vielä niin jäärä luonteeltani, että jos asetan vastukset heti tunnin alussa tietylle tasolle, niin en varmasti laske niitä, vaikka mikä olisi. No mutta, onpahan loppupäivän hyvä olo ainakin taattu, jos ei muuta!

Kouluhommat sujuu ja maistuu - oon saanut yllättävän hyviä arvosanoja tenteistä ja kuviksen portfolionkin ensimmäisellä yrittämällä läpi. Meillä on kevät täynnä erilaisia ryhmäprojekteja liittyen esim. tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämiseen opetuksessa ja tutkivaan oppimiseen. Kurssi kurssilta miusta tuntuu enemmän siltä, että tää on just miun juttu. Huomaan nykyään tarkastelevani lähes kaikkea uudesta, pedagogisesta valosta. Iltalehden nettisivujakaan en voi lukea ilman, että peilaisin sieltä jotain koulumaailmaan tai opettaja-minäni muodostumiseen. On jännää nähdä itsessään niin paljon muutoksia jo tässä vaiheessa, vaikka aloin vasta alle vuosi sitten lukea pääsykokeisiin.

Tulin kotiin pari tuntia sitten ja oon siitä lähtien kököttänyt tässä koneella. Äsken söin päivälliseksi eilisiä bataattiranskalaisia ja kanaa, ja nyt funtsin lähtöä joko salille tai lenkille. Saas nähdä, saanko ahterini tästä ylös vai jääkö tän päivän sporttailut vaan ajatuksen tasolle. 

Kuullaan taas!

: Elli

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

SILTI KIILTO MUN SILMISSÄ EI OO VETTÄ, SE ON KAIPUUTA USKOMATTOMAAN

Kaipaan kirjoittamista. Tuntuu, että olen jumissa sen kanssa. En osaa enää jäsentää ajatuksiani kirjaimin niin kuin aiemmin. Ehkä taitoni ovat vain ruosteessa? Tai ehkä olen viime aikoina löytänyt uusia kanavia käsitellä tunteitani. Olen nimittäin lukenut paljon mielenhallinnasta ja -voimasta, ja keskustellut niistä ystävien kanssa. Jos en olisi päätynyt opiskelemaan kasvatustiedettä, olisin luultavasti hakeutunut terveydenhoitoalalle. Uskon, että minulla olisi ollut myös sille paljon annettavaa. Ihmismieli on ihmeellinen asia, josta ei voi koskaan tietää kaikkea. Se, jos mikä, on kiehtovaa.

Kerroin teille yli vuosi sitten (mihin tämä aika oikein hurahtaa?) stressimöröstä, joka sai syövän jälkeen vaivalla kasvatetut hiukseni tippumaan. Hiustenlähtöä jatkui yli vuoden ajan, oikeastaan viime marraskuuhun saakka. Tippuvien hiusten määrä vaihteli sykleittäin - ensin tukkaa saattoi lähteä aivan järkyttäviä määriä kuukauden ajan ja sen jälkeen hieman vähemmän. Välillä päänahka oli niin kipeä, että tukan avaaminen ponnarilta sai minut puremaan huultani. Kokeilin hoitaa hiuksiani ja päänahkaani ties millä poppakonsteilla aina kookosöljystä apteekin allergiahoitoaineisiin asti, tuloksetta. Hiuksistani katosi massan lisäksi hetkessä kaikki kiilto, joustavuus ja kiharuus. Lienee sanomattakin selvää, että se oli minulle kova paikka, ihan niin kuin varmasti muillekin naisille. Tavallaan tiedostin, että on älytöntä rakentaa niin isoa osaa identiteetistään pelkästään hiusten ympärille, mutta silti hiuskato tuntui todella pahalta ja vaikutti tapaan, jolla ajattelen itsestäni.


Ylläolevat kuvat on otettu alkuviikosta ja ilokseni voin kertoa, että tällä hetkellä tilanne on "vakaa". Tukkaa on lähtenyt paljon, mutta on sitä vielä jäljelläkin. Äitini on jo jonkin aikaa sanonut, että hiustenlähtö on pääni sisällä. Hän on varmaan oikeassa. 

Keskiviikkona piipahdin uuden luottokampaajani penkissä latvojen siistimisen merkeissä. Hän on tehnyt minulle nyt kaksi kertaa hiusten syväpuhdistavan pesun ja tukka on aina täysin erilainen sen jälkeen. Sanat "pehmeä""kiiltävä" ja "takuton" eivät yleensä mahdu samaan lauseeseen tämän pehkon kanssa, mutta Henna on oikea ihmeidentekijä. Olen kasvattanut omaa väriäni takaisin nyt 1,5 vuoden ajan ja puolet pituuksista ovat vielä värjättyä hiusta. En malta odottaa sitä hetkeä, kun saan käydä leikkauttamassa viimeisetkin värjätyt hiukset pois ja pääsen nauttimaan omasta, luonnollisesta hiusväristäni. 



Viime viikolla sain vieraakseni herra Yrjön ja vietin hänen seurassaan muutaman enemmän tai vähemmän miellyttävän päivän. En muista, milloin viimeksi olisin ollut vatsataudissa, mutta aivan kamalaahan se on. Painokin tippui varmasti pari kiloa - oikea luontoäidin detox-kuuri!

Koulussa ollaan joululoman jälkeen tehty taas vaikka mitä kivaa ja kevät näyttää muutenkin kovin kiinnostavalta eri kurssien suhteen. Kuviksessa pääsimme viime kerralla pimiöön tekemään fotogrammeja, joista tuli mielestäni yllättävän hienoja (kuvat yllä^).  Niiden tekeminen oli hurjan jännää, koska kuvia kehittäessä ei vielä voinut yhtään tietää, miten fotogrammi onnistui vai onnistuiko se ollenkaan. Liikuntatunnilla ollaan käyty luistelemassa ja harjoiteltu luistelemisen opettamista pikkulapsille. Välillä osaamme heittäytyä lasten rooliin liiankin hyvin...



Eilen lauantaina saimme myös mahdollisuuden osallistua kampuksemme liikuntatuutorointitapahtumaan, jossa suuntasimme Punkaharjun Harjun Portin ympäristöön retkiluistelemaan. Tämä oli ensimmäinen kertani retkiluistimilla ja voi vitsi miten kivaa se olikaan!! Ihan kuin olisin liitänyt jään päällä. Aivan mieletön tunne. Luistelimme noin 10km ja matkalla paistoimme makkarat ja joimme pillimehut. Tuli vähän lapsuuden talvireippailureissut perheen kanssa mieleen. Joka tapauksessa minulle jäi tästä kipinä päälle ja tänään olenkin googletellut nettikauppoja alennuksessa olevien retkiluisteluterien toivossa... 



Nyt lähden keittämään itselleni iltapalaksi pari kananmunaa, jonka jälkeen laitan Maija Vilkkumaata soimaan taustalle ja jatkan kuviksen portfoliota eteenpäin. Huomenna on mielenkiintoinen päivä luvassa, kun lähdetään koulun kanssa käymään vierailulla vastaanottokeskuksessa. Maahanmuuttopolitiikassa tapahtuvat muutokset koskevat läheisesti tulevaa opettajan ammattiani, joten on hienoa päästä tekemään jo tässä vaiheessa opintojani erilaisia projekteja maahanmuuttajien kanssa. 

: Elli