tiistai 15. elokuuta 2017

MAMMALOMA




Sinne se kesä vaan hujahti! Tein muutaman kuukauden töitä ABC:lla ja vaikka välillä grillien äärellä ja tiskihuoneen trooppisessa ilmastossa olikin aika tuskaa lyllertää ison vatsan kanssa, niin nyt on himpun verran haikea olo. Mulla oikeesti on nyt loma ja nää on niitä viimeisiä hetkiä, kun ollaan poikaystävän kanssa kahdestaan. On kyllä aika luksusta, että saan muutaman viikon vaan keskittyä rentoutumaan ja laittamaan vielä viimeisiä juttuja kotona valmiiksi vauvaa varten. Viikot on tänään 35 + 1, joten h-hetkeen ei oo enää kauaa ♥ 

Eilen kävin neuvolan synnytysvalmennuksessa ja viikonloppuna mennään sitten tutustumaan itse synnäriin. Muita suunnitelmia mammalomalle ei oikeastaan ole - ajattelin nauttia luonnosta ja alkavasta syksystä kävelylenkkien muodossa, koska juoksemaan tai tenniskentälle en nyt oikein pääse. Mulla ois hirvee hinku lähteä mustikkaan tai sienestämään, mutta luulenpa etten pääse sen vertaa kyykkyyn (kaatumatta), että yltäisin niitä sieltä maasta napsimaan. Ensi syksynä sitten :) 

Mie koitan nyt hirveellä vauhdilla tehdä tälle naamalle ja toissapäiväisille kiharoille jotain, koska ollaan sovittu lounastreffit työkaverin kanssa keskustaan, ja itseasiassa mun pitäisi olla ihan pian jo menossa. Palataan taas!

: Elli

keskiviikko 2. elokuuta 2017

33+2


Oon saanut viimeaikoina uuden lempinimen "Möhis". Luulen, että sen taustalla piilee tämä möhömaha, joka alkaa olla täydellisen pinkeä ja pyöreä. Aamu aamulta vatsa tuntuu isommalta ja askel painaa himpun verran enemmän kuin edellisenä päivänä. Olen silti yrittänyt pysyä aktiivisena ja liikkeellä - mulla jatkuu työt vielä vähän aikaa ja muutenkin oon koittanut muistaa liikkua päivittäin. Välillä (kuten nyt) jalkani ovat kuitenkin niin turvonneet, että jo pelkästään varpaiden koukistaminen sattuu ja kävelen kuin tulisilla hiilillä. Työkavereitani on naurattanut jo monet kerrat, kun vuoron päätteeksi vetäisen putkikassistani esiin kenkälusikan ja hirveellä ähinällä yritän sulloa lenkkareita turvonneisiin tassuihini. Voi olla, että loppuraskauden ajan kuljen miehen sandaaleissa, jos tämä turpoaminen jatkuu samaa tahtia :-D

Tänne kuuluu siis hyvää. Viikko sitten käytiin moikkaamassa vauvelia ylimääräisessä syövän takia järjestetyssä ultrassa ja kaiken pitäisi onneksi olla kunnossa. Tämän kuun lopussa ultrataan vielä kerran ja katsotaan samalla, olisiko syytä varailla käynnistykselle aikaa. Kuten aiemmin kirjoittelinkin, niin meille on tulossa pitkä tyttö, koska hänen sääriluunsa mitta huiteli edelleen ihan omia käyriään pitkin. Nähtäväksi siis jää, milloin saamme hänet syliimme - se voi tapahtua oikeastaan ihan milloin vain. Samaan aikaan oon ihan kauhuissani, että synnytys on jo näin lähellä, mutta toisaalta meinaan haljeta malttamattomuudesta.

Mulla on tällä hetkellä tosi rakastettu ja hemmoteltu olo. Jokainen huolenaihe on oikeastaan ratkennut parhain päin ja meillä on ympärillämme ihanat perheet, jotka ovat olleet korvaamaton tuki ja turva raskauden edetessä. Vauva saa itselleen ihan loistavat sukulaiset Viime talven ajatus- ja tunnekaaosta muistellessani iskee epäusko siitä, että nyt oikeasti ollaan jo näin pitkällä ja kaikki on hyvin. Että mä selvisin - ja me selvittiin - siitä kaikesta yhdessä. Ei haittaa, että meillä on kotona liian vähän neliöitä tai että kaikki tavarat on ostettu käytettynä ja että mulla jäi yksi kurssi keväällä kesken. 

Meillä on kuitenkin kaikki just nyt paremmin kuin osasin tai uskalsin ikinä toivoakaan. 

: Elli