maanantai 7. marraskuuta 2011

Puheenvuoro Ilonalla!

Heippa. Oon Ilona (näin netissä yleensä Ilona-Anniina), yksi Elinan pitkäaikainen ystävä. Ollaan tunnettu ihan nassikkaiästä asti, oltu samassa päiväkodissa, samalla luokalla sekä ala- että ylä-aste ja samassa lukiossa opiskellaan vieläkin. Ollaan aina oltu hyviä ystäviä, vaikka ei koskaan ehkä ns. "bestiksiä" kylläkään.

Sain tietää Kuismasta syyskuisena sunnuntaina, kun Elina linkitti bloginsa facebookiin. Ensimmäinen reaktioni oli suunnilleen "ai kiva, Elinakin on alottanut blogin kirjottamisen!". Kun luin blogin kuvauksen "17-vuotias elämäniloinen tyttö kirjoittelee taistelustaan Hodgkinin lymfoomaa vastaan" menin ihan hiljaseks. Siis mitä? Meidän Elina? Syöpä? Olin suoraan sanottuna ihan paniikissa, ja kyyneleet valuivat lakkaamattomasti varmaan tunnin ajan. Muistan, että söin katkarapupastaa ja pillahdin välillä vaan itkuun. Jokin tuossa uutisessa kolahti ja kovasti. En olisi koskaan uskonut, että Elina, meistä se terveimpiä elintapoja noudattava, iloinen ja puhelias tyttö, sairastuisi 17-vuotiaana. Se ei jotenkin mahtunut yhtään ajatusmaailmaani. Se oli jotain liian suurta käsitellä.

Olo helpotti kun juttelin Elinan kanssa. Oikeastaan olo helpotti, kun muistelin kaikkea mitä ollaan käyty läpi. Sillon juuri tajusin, että Elina on oikeastaan juuri se "oikea" (toivottavasti ymmärrätte, mitä tällä "oikealla" tarkoitan: en todellakaan sitä että Elina ansaitsisi syövän) henkilö käymään läpi tämän sairauden näinkin nuorena, koska Elina on vahvin tyttö, jonka tunnen. Elina on kaunis niin ulkoa kuin sisältäkin, kaljuna tai hiustupsut päässä, ihan missä tilanteessa tahansa. Elinalla on harvinainen ja kullanarvoinen kyky nähdä oikeasti jokaisessa asiassa kaksi puolta, huonon lisäksi kaikessa on myös jotain hyvää.

Näinä aikoina meidän suhde ei oo muuttunut mitenkään radikaalisti, mutta omasta mielestäni vähän kuitenkin. Ehkä kahtena ensimmäisenä päivänä uutisen jälkeen tuntu vaikealta kattoa Elinaa ihan siinä samassa valossa kuin ennen Kuismaa, mutta nykyisin se ei oo minkäänlainen ongelma. En ajattele Elinan sairautta kun oon hänen kanssaan, ja siitä puhuminen tuntuu jo ihan luonnolliselta. Jokainenhan meistä joskus sairastaa. Tää on nyt sitä, mitä Elina käy läpi elämässään ja se on ihan ok :) Haluan kuitenki olla aina vaan enemmän ja enemmän tukena sekä ystävänä näiden vaikeiden aikojen läpi. Jotenkin sitä itsekin alkaa arvostamaan, miten näin hyvän ystävän olenkaan ansainnut. En aio jättää Elinaa taudin aikana enkä koskaan taudin jälkeen, koska ei tässä maailmassa ole ketään hänenlaistaan. Tiedän, että Elppa tulee voittamaan Kuisman ihan 6-0, kyllä voimaa löytyy tästä tyttösestä. Sen verran olen näiden 12 vuoden aikana oppinut.

Elppa, olet ihana! Ja toivottavasti tiedät sen.

Ilona

5 kommenttia:

  1. Toivottavasti jaksavat lukea, koko sieluni tuohon vuodatin! :) ♥

    VastaaPoista
  2. Ilona,

    no ihan varmasti jaksavat lukea!! :) kiitos vielä kerran<3

    VastaaPoista
  3. Hei!

    Pakko on minunkin jättää kommenttia. Satuin nuppien sivujen kanssa sinun blogiisi, mukava on ollut lukea kuulumisiasi. Siis tietysti "mukava" sanaa oikein käytettynä.

    Olet rohkea ja jalat maassa oleva nuori nainen. Oikeastaan kommentoin kertoakseni, että minun samanikäinen serkkuni, 33 vuotias mies sairastui hodariin reilu puoli vuotta sitten. Hänellä oli paljon kuumeilua, hikoilua ja muita yleisoireita ennen diagnoosia. Stage oli löydäntävaiheessa IIIB. Tiedossa oli vuoden sytostaatit, joista suuri osa jo takana. Vointi on sytareiden jälkeen ollut huonovointinen ja väsynyt noin viikon ajan, mutta hiukset ovat pysyneet päässä =)
    Hoidot ovat purreet todella hyvin ja nyt annetaan enää pari hoitoa varmuuden varalle. Eli todella hyvältä näyttää!!

    Oikein ihanaa talven jatkoa sinulle ja tsemppiä taisteluun!! Me ollaan täällä taka-alalla tukemassa sinua =)

    Terveisin,

    Joensuun elli myöskin =)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi,

    eikö ookkin! Ilona kirjotti hirmu nättejä sanoja miusta, aloin itkeä kun luin tuon eilen eka kertaa :)

    Anonyymi,

    voi kun oon iloinen serkkusi puolesta! Hänellä on varmasti rankka vuosi takana, en muuta sano. Onneksi tää Hodgkin on kuitenkin syöpänä yks niistä, joissa on hurjan hyvät parantumisennusteet. Näitä tällaisia "selviytymistarinoita" on aina ihana kuulla, miusta on huippua että lukijat kertoo omia kokemuksiaan tänne kommenttiboksiin! Muistuu aina mieleen, etten tosiaan oo yksin tämän tautini kanssa.

    Hassua miun tapauksessa oli se, ettei mulla ollut muita oireita kuin pitkään jatkunut kutinayskä, ja sitten tuo soliskuoppaan tullut patti. Oon tosiaan monelta kuullut, että just esim. tuo yöhikoilu on yksi tyypillisimmistä ensioireista.

    Kiitos kommentista ja oikein hyvää alkavaa talvea siullekin! Välitä lämmin tervehdys serkkupojallesi :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)