tiistai 8. marraskuuta 2011

Vuoristorataa

Hei!

Tänään ollu taas yks niitä päiviä, kun oon eka hyvällä tuulella ja minuutin päästä mua itkettää. Kaikki ne turhautumisen tunteet tätä tautia kohtaan on olleet pinnalla, ja oonki vuodattanu kyyneleitä noin parin viikon edestä. Mulle tuli tänään ihan ensimmäistä kertaa koulussa se tunne, että purskahdan itkuun hetkenä minä hyvänsä. Halusin pois tunnilta ja luokkahuoneesta ja piiloutua vessaan tai jonnekin vollottamaan. Anteeksi kaverit, että olin koko aamupäivän poissaoleva ja saatoin vaikuttaa vihaiselta. Mulla meni hetki kootessa itseni.

Säikähdin tänään joka kerta katsoessani peiliin koulussa. Hetkittäin vihasin niin kamalasti sitä ihmistä, joka sieltä tuijotti vastaan, että mun teki mieli lyödä se peili palasiksi. Inhosin kaljuja kohtia, jotka paistoivat viimeisten hiushaiventeni alta. Mielestäni naamani muistutti lähinnä perunasäkkiä ja muutenkin koko yleisilme tänään tuntui ihan rupsahtaneelta. Vähän niinkuin elottomalta kalalta. Koko päivän stressasin siitä, huomaako ihmiset kuinka vähän mulla on hiuksia jäljellä. Huomaako ihmiset, etten ookaan terve.

Väkipakolla itseni sieltä itseinhon pohjamudista nostettuani pystyin taas jatkamaan päivääni normaalisti: hölöttäen ja nauraen. Tästäkin voin taas kiittää vain ja ainoastaan kavereitani, te oikeesti muutatte sateisenkin päivän aurinkoiseksi. Love you.

Tulin kotiin pitkän päivän jälkeen ja murruin taas. Istuin keittiön pöydän ääressä ja kattelin kun kyyneleet tippu Pirkka-lehden päälle ja tekstin painomuste levisi mössöksi. Äiti silitti pari kertaa mun poskea, kuiskas korvaan "kaikki kääntyy kyllä hyväksi, tää vaihe on nyt vaan käytävä läpi". Entä jos ei käännykään, entä jos perjantain kuvauksissa löytyy lisäpatteja. Entä jos kuolen tähän tautiin. Äiti, silloin kaikki ei kääntynytkään hyväksi. Äiti, en halua kuolla.

Onneksi oon kuitenkin niin pinnallinen ja turhamainen, että kun illalla sovitin vanhojentanssimekkoani, mun olo oli jo paljon parempi. Ehkä elämä voittaa sittenkin, totesin ja pyörin innoissani peilin edessä. Rakastan tuota vaatekappaletta vaan niin paljon! Se päälläni tunnen itteni ihan prinsessaksi. Kokeilin myös miten mekkoni istuu tuon peruukin kanssa, ja ihan hyvältähän se näytti. Enää pitäis vaan keksiä kampaus, joka on mieleinen mutta ei paljasta kaikelle kansalle, että käytän peruukkia. Siinä on mulle keksimistä, koska en hirveesti tykkää mistään niskanutturoista ym., mutta onneksi tässä on vielä kolmisen kuukautta aikaa miettiä ennen h-hetkeä.

Me pidettiin Lindan kanssa tänään koulussa aamunavaus aiheesta ennakkoluulot. Aihe kosketti mua itseäni aika paljon, koska oon kaikkee mahdollista rasismia vastaan. Alla aiheeseen liittyvä video, joka laittaa ajattelemaan. En voi muuta kuin nostaa hattua tälle miehelle.



Hyvää yötä!

Elina

7 kommenttia:

  1. Elinapieni!

    Mieleeni tuli mainos jonka näin muutama vuosi sitten, taisi olla syöpäliiton kampanja: Hiukset kasvavat takaisin entistä vahvempana, niin sinäkin.
    Niin sinäkin Elina! Häntä pystyyn!

    Virtuaalirutistuksia Sinulle täältä pääkaupunkiseudun marraskuisesta illasta, lähden ihastelemaan ensimmäisiä jouluvaloja jotka sain viritettyä eilen. Muista että Sinä olet Valo vanhemmillesi!

    Terkuin Hirviömama

    VastaaPoista
  2. Moi. oon mielenkiinnolla lukenut sun blogias, itse oon elänyt jo 7kk vaihetta että lääkärit tutkii ja hutkii, mulla sama tautiepäily siis...

    VastaaPoista
  3. Voi Elinapieni,

    taas sait minut itkemään, ymmärrän sinun tunteesi niin hyvin...ja ihanaa, että jaat ne kanssamme. Ja silitys myös äitisi poskelle ja rohkaisua hänellekin: kaikki muuttuu hyväksi!

    Yritän kopioida tuo videon jaettavaksi, se on todella vaikuttava - ja hauskakin.

    Toivottavasti Hesan reissunne onnistui hyvin, sekä tutkimusten että shoppailujen puolesta...

    VastaaPoista
  4. Elinaelina,
    tekisi mieli taas jälleen halata! Haluun vaan sanoo, että oot kaunis. :) Ihan millasena vaan, ja meille kavereille sie riität. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille ihanista sanoista! Ootte huippuja, kun jaksatte tukea. I really appreciate that!<3

    Ja emmatremma, millaisia siun oireet on? Ihmeellistä, ettei seittemässä kuukaudessa olla saatu lopullista diagnoosia ;o se on piiiiiiiitkä aika odoteltavaksi. Ite olin ihan hermona, kun jouduin odottamaan muutaman päivän tutkimustuloksia sillon elokuussa! Mut hei jos sieltä pärähtää tää Hodgkin, niin älä pelästy. Tän kanssa oppii kyllä elämään, ja ainakin mie oon voinut jatkaa elämää lähes normaalisti. :)tsemppiä!

    VastaaPoista
  6. elina, sekalaisia oireita ollut tosiaan keväästä, luusärkyä, iltakuumeilua, hikoilua, nielemisongelkmaa/kurkku tuntemusta ja veriarvotkin tosi pielessä.. senkka melkei 60 :D lääkäri just viimeviikolla lopetti tutkimasta vallan ja sanoi että syytä ei löydy mut elämää pitää jatkaa.. :s

    VastaaPoista
  7. mitä ihmettä :o! luulis, että jotain nyt löytys. mut hei tarkkaile nyt kroppaas ja jos jotain ihmeellistä uutta tulee vielä ni hakeudu uudestaan lääkärin pakeille :s mie todellakin toivon ettei tuo oo mitään vakavaa. miulla kun ei ollut muita oireita kuin kutinayskä + kaulalle tullut patti. vois kuvitella että noilla siun oireilla sieltä jotain saatas jo selville o.O mut ei voi mitään, elämä tosiaan jatkuu!:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)