lauantai 31. joulukuuta 2011

Hiuskriisii ja uutta vuotta

Heipsan!

Blogi on ollut hiljainen, sori. Oon ollu koko ajan menossa enkä oo paljoo koneella aikaa viettänyt! Nyt kuitenkin pieni postaus ennen kuin lähen laittautumaan ja viettämään vuoden vaihtumista kavereiden kanssa :)

Niin siinä sitten kävi, että kaikki sytostaattihoidot selvittiin ilman oksentamista! En nimittäin näe todennäköisenä sitä, että enää 4 päivää hoitojen jälkeen oksentaisin. Tiistaisten hoitojen jälkeen ei tullut kamalan paha olo, mutta ei myöskään ollut hyvä olo. Sellainen välimuoto-olotila siis.

En ymmärrä, miten päivät vierii nykyään näin hirveetä vauhtia. Pentuna aika kului tosi hitaasti, mutta mitä vanhemmaks tuun niin sitä nopeemmin aika kuluu! Huhhuh. Nääkin päivät on mennyt kavereita nähdessä, kahvitellessa, alennusmyynneissä ja nyt oltiin yks yö maalla mummia ja ukkia moikkaamassa. Lomakin on kohta ohi ja ylihuomenna koittaa taas paluu kouluun, damn it.

Miulla oli torstaina muuten se hammaslääkäri, mistä mainitsin! Näin mun hammasröntgenkuvat ja sain kuulla, että kaikki neljä PUHKEAMATONTA viisaudenhammastani revitään YHTAIKAA pois viikolla 2 ♥ Voi miten kivaa. En muutenkaan oo mikään hammaslääkärikäyntien ylin ystävä, joten tää kyseinen leikkausoperaatio kuulostaa lähinnä maailmanlopulta miulle. Onneks mulle luvattiin reilusti rauhoittavia ja kasa särkylääkkeitä/antibiootteja sekä ennen että jälkeen hampaiden revinnän... Ainiin, ja koska sädehoidettava alue ulottuu myös mun sylkirauhasten päälle, sain myös tietää että mulla luultavasti koko loppuelämäni ajan on kuiva suu. Tosi hauskaa hei. Huokuuko tästä tekstistä läpi, kuinka hiton innoissani oon tonne toimenpiteeseen menossa? =)=)

Tässä on siis nyt noin kuukauden tauko, ennen kuin saadaan sädehoidot käyntiin. Ens viikolla on ne tietokonetomografiakuvaukset, oikeestaan muuta sellasta syöpään liittyvää ei oo tiedossa. Blogin päivittely saattaa siis jäädä vähän vähemmälle, koska yritän alottaa taas sitä aktiivista elämää koulun ja tietokoneen ulkopuolellakin. Ollaan yhen kaverin kanssa sovittu kunnianhimoinen tavoite aloittaa jälleen kuntosalilla käynti ja jumppaaminen :D Nyt tammikuun alussa aion puolen vuoden tauon jälkeen jatkaa taas tenniksen pelaamista ja valmentamista 2-3krt viikossa ja kunnostaudun partiolaisena ja rupeen vetämään sellasta 7-9-vuotiaiden sekaryhmää. Ehkä tää elämä tästä taas asettuu uomiinsa pienen hiljaiselon jälkeen.

Yleisten kuulumisten lisäksi tän postauksen piti tulla kerjäämään teiltä vähän vinkkejä hiustenkasvatukseen. Onko teillä antaa neuvoja, miten tukan saa kasvamaan nopeasti? Oon niiiiiiiiiiiiin kyllästynyt pitämään hiuksia ponnarilla pannan kanssa, mutta se on tällä hetkellä ainoo kampaus mikä ei näytä ihan kamalalta miun päässä. Aukikin näitä haituvia vois toki pitää, mutta en halua koska se ei näytä hyvältä. Sain lääkäriltä taas luvan syödä luontaistuotteita ja aloitin samantien tuon Piimax-kuurin, mikä ihan todistetusti kasvattaa kyllä hiuksia ja kynsiä. Tiiän, ettei tukkaa saa sormia näpäyttämällä jälleen pitkäksi ja paksuksi, mutta saa kai sitä toivoa... *huokaus* Joten nyt niitä vinkkejä kehiin, haluun nätit hiukset niin pian kuin mahdollista!

En ois uskonu sanovani koskaan näin, mutta MIULLA ON IKÄVÄ LUONNONKIHAROITANI :( Please, come back. Pyydän anteeksi, että aina kiukkusin teille koska ette totelleet suoristusrautaa ettekä mitään muotoilutuotteita. Mie ihan aikuisten oikeesti ikävöin teitä nyt.

Ihanaa uutta vuotta 2012 kaikille!

♥: Elli

14 kommenttia:

  1. Aattelin nyt jakaa muutaman oman vinkkini, niitä kun on tässä "muutaman" vuoden aikana kertyny (oon siis se tyyppi joka just hetki sitten vuodatti sulle omasta kaljuuntumisestaan ilman mitään syytä)...

    Ensinnäkin, stressaaminen ainakin pahentaa tosi pahasti hiustenlähtöä ja mulla myös estää niitten takaisin kasvua. Joten kannattaa välttää sitä. Apteekista saa kans joitain shampoita, joiden pitäis auttaa hiuksia siinä kasvamis mielessä.

    Mulle on myös ihan lääkäri suositellu päähierontaa, pienenä meijän äiti aina hierokin mun päätä iltasin ja se sai veren kiertämään ja autto kanssa hiuksia (okei, en voi olla tästä ihan varma, mut aina voi yrittää :)). Meil on myös semmonen päänhierontasysteemi, you know, se auttaa kans mun mielestä.

    Lääkäri määräsi myös olemaan mahdollisimman paljon ilman pipoja ja huiveja jne, jotta pää saa "ilmaa" ja "hengittää". Auringon paiste sopivissa määrin tekee myös hyvää (myönnän, vähän vaikeeta tällä hetkellä) ja sitten vielä viimesenä asiana sinkkitabletit :) ne teki kynsistäkin vahvat.

    HUHHUH mikä romaani. En oo ikinä kirjottanu näin pitkää kommenttia :---D toivon, että sulle on apua ainakin jostain noista ja käyn täällä kurkkimassa itekkin muitten vinkkejä..... Mulla siis kasvoi kokonaan uudet hiukset noita noudattamalla niin, että vajaan vuoden päästä ne oli jo olkapäiden alapuolell. Kaljut läikät katoaa kanssa tosi nopeesti, parhaimmillaan parissa kuussa, mut esim. nyt mulla on ollu pari isoa jo melkein vuoden :/. Sinnikkäästi silti noudattelen noita ohjeita :D

    nyt on pakko lopettaa tää kirjottaminen tai oon kirjottanu jo kaikkien muidenkin puolesta.......

    VastaaPoista
  2. http://emilia-itsallaboutava.blogspot.com/2011/12/blogivinkkeja.html

    ajattelin et saatat haluta vilkasta :)

    VastaaPoista
  3. http://www.cutrin.com/default.asp?docId=12585&productLineId=14250&productId=14258

    kokeileppa tuota! myydään esim sokoksella, ja maksaa n. 13-14e/pullo, melko hintava mut jos googletat tuon "bio+ energen", nii siellä on hirveesti kehuttu tuota hiustenhoitosarjaa, että se oikeesti kasvattas hiuksia!

    VastaaPoista
  4. Anonyymi,
    ahhhah ihana olet! Kiitos kovasti vinkeistä, painan nuo kaikki muistiin:)

    Emilia,
    awws, kiitos kunniasta!:--))

    Anonyymi,
    hei joo pitääpä käydä ostamassa ;o Jos vaikka äiti tai iskä suostus vähän sponssaamaan tuossa :D Kiitti vinkistä!

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihanasta blogista, tätä on ilo lukea, koska oot niin ihanan positiivinen. Aihe on myös aika henk.kohtanen, oon menettänyt äidin ja mamman syövälle, pelottaa siis, että sairastuisin joskus itsekin. Nyt kun luin sun blogia, niin kyllä siitä voi näköjään selvitäkin. Hyvää uutta vuotta ja haleja! <3

    VastaaPoista
  6. Anonyymi,
    oon pahoillani äitisi ja mammasi poismenosta :( Pitää tosiaan muistaa, että syöpä on edelleen vakava tauti, vaikka mie siitä oonki selvinny suhteellisen kivuttomasti... Kiitos piristävästä kommentista, ja hirmu hyvää uutta vuotta sinne myös! <3

    VastaaPoista
  7. tässä muutama vinkki ;>

    Piimax + Biotiini kapselit tai Briorin kapselit lisäämään hiusten kasvua. ensimmäinset 2-6 kuukautta on turhauttavaa mutta kannattaa! Minulla kasvoi hiukset n.25cm vuodessa sekä paksuuntui paljon.:)
    Myös luonnonharjaksisella harjalla päänahan/hiusten n. 2min harjaus päivässä, Bio+ energy serum vasta otettu käyttöön ja uskon sen toimivan! mukavaa uuttavuotta :)

    VastaaPoista
  8. Ano,
    noita Piimax + biotiini tabuja söin ennen syöpää ja huomasin kyllä hiusten ja kynsien kasvun :) Ja oon nyt viikon ajan taas syöny noita, alotin heti ku sain lääkäriltä luvan :D Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
  9. Mulle kans sanottiin, että toinen sylkirauhanen niisanotusti tuhoutuu kokonaan ja toisenki syljeneritys huononee. Vähänaikaa raahasin mukana sellaista tuubia ns keinosylkeä, mitä sitten pistelin aina kun alkoi suu kuivua, mutta nyt tähän on jo tottunut. Välillä herään yöllä siihen että suu on niin kuiva ettei saa sitä kunnolla auki, muttajoo, siihenkin tottuu :D

    Keskiviikkona mulla lääkäri, pittääpä muistaa kysyä nuista luontaistuotteista nii että kiitosta vaan muistutuksesta! Minäki aina vihasin mun luonnonkiharoita mutta voi että miten haluaisinkaan ne nyt takasin :c Sädehoitoalueelle eioo vielä kasvanut hiuksia mutta muuten on jo hirveä takatukka, ei voi edes peruukkia pitää mitenkään kun omat hiukset näkyy alta. Eikä voi kyllä olla ilmankaan peruukkia vielä. Enkämää kyllä tarkeniskaan :D

    Toivottavasti meilä molemmilla alkaa nyt parempi vuosi! Hyvää uuttavuotta ♥

    VastaaPoista
  10. Hönö,
    aaaargghh no kaipa sit vaan pitää yrittää totutella tuohon suun kuivumiseen :d Noo, on sitä pahemmastaki kyl selvitty..

    Tsemppii huomiselle! Ja joo suosittelen kyllä noita piimaxeja, ne toimi miulla ainaki aiemmin ja toivon että toimii nytkin :D Vähän pattitilanne toi sun hiukset, mut hei nii on täälläki! En vaan tiiä mitä haluun tehä näille vai haluunko ylipäänsä tehä mitään. Hmmppffh.

    Tehään tästä vuodesta tuplasti parempi ku viime vuodesta! Hyvää uutta vuotta siulle siis myös <3

    VastaaPoista
  11. http://charmingcava.blogspot.com/2011/05/cutrin-bio-energen-sarja.html

    tässä ois parturi-kampaajaopiskelijan vinkki tohon hiustenkasvu-hommaan :) tää on oikeesti toiminu monilla, kokeile ihmeessä! :)

    tsemppiä, eiköhän se tukka lähe siitä kasvamaan!

    VastaaPoista
  12. Kiitos! :) Pitää miun käydä ostamassa tuota, luin ton jutun ja vakuutti kyllä!

    VastaaPoista
  13. Hei! Itse alotin juuri biotiini-kuurin. Apteekista saa, se yks paketti maksaa 15 e ja kestää 2 kk ja se on vahvin mitä tällähetkellä on markkinoilla. Joillekin riittää 2kk ja joillekin tarvitaan 4 kk. Vahvistaa hiuksia ja kynsiä ja nopeuttaa niiden kasvua.

    https://www.terveysmarket.fi/tuoteryhmat/164-hiusten-kasvuun/tuote/546-biotiini-strong-hair-nail/

    VastaaPoista
  14. Anonyymi,
    kiitti vinkistä, pitää harkita! Mä syön jo nyt biotiinia (syöny vuodenvaihteesta asti), niitä Piimax-tabletteja ja ovat toimineet :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)