sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Invading my mind

Moi!

Perjantai: yllätettiin äiti ja siivottiin veljen kanssa koko kämppä, leivottiin pipareita ja koristeltiin ne. Loppuillan olin paketoimassa Cittarilla.

Lauantai: askarreltiin (jälleen) kera veljen joulukoristeita, tein enkun korvaavia tehtäviä ja hengasin yökkärissä koko päivän.

Sunnuntai: nukuin 13 tunnin yöunet ja kävin katsomassa siskon tanssiesitykset.

Koko viikonloppu sujahti vaan ohitse. Kun katson tuota listaa, mitä oon tehnyt viikonlopun aikana, tulee mielikuva että oon ihan kotihiiri ja en omista sosiaalista elämää. Mut tällanen rauhallinen viikonloppu tuli ihan tarpeeseen, oon saanu selviteltyä ajatuksia ja olo on tosi tasapainoinen nyt.

Tänään harppasin taas yhden kynnyksen yli ja laitoin ensimmäistä kertaa peruukin päähän lähtiessäni ihmisten ilmoille.


Mie en oikeen tiiä tykkäsinkö tuosta peruukin käytöstä vai en. Pitkästä aikaa tunsin itteni nätiksi, kun ei tarvinnut peitellä ja hävetä kaljuja laikkuja, mutta toisaalta tuo mokoma kutitti koko ajan ja oli aika kuuma. Lisäksi alitajunnassa pyöri koko ajan sama lause: "Apua, huomaakohan ihmiset, että tää on peruukki". Ihan kuin sillä edes olisi jotain väliä, huomaako joku... Tavallaan siis oli samaan aikaan sekä epävarma että itsevarma olo. Saa nähdä, uskallanko laittaa peruukin päähän esim. kouluun ens viikolla. Se vaatis aika paljon rohkeutta, enkä tiiä onko miulla sitä.

Sain isiltä tuollaisen valkoisen normikalenterin ens vuodelle, josta päätin tuunailla itteni näköisen! Vähän pinkkiä ja meikkejä - that's mine.

Nettiin oli vihdoin ilmestynyt Gaalan kuvat. Suurkiitos Matille, joka koko tämän kuvaus/editointi-rumban suoritti!

Huomenna koulun jälkeen tapahtuu jotain jännittävää, ja miulla on sen takia ollut jo viimeiset kolme päivää perhosia masun pohjassa! Siitä teille lisää myöhemmin ;) Nyt lähden piikittämään itteeni ja suihkun kautta nukkumaan. Muistakaahan kommentoida ahkerasti! :)

En yhtään tykkää piikittää itteeni, mutta rakkaat leukosyyttini vaativat sitä, joten ei auta kuin piikittää! Luojan kiitos en oo piikkikammoinen........

♥: Elli

14 kommenttia:

  1. Peruukki on ihana, mutta miusta oot nätti omassakin tukassa :)

    Ei siun todellakaan tarvii "hävetä" kaljuja kohtia päässä, ne vaan kertoo tänhetkisestä siusta. Toki jos tunnet peruukissa ittes omaksi itseksesi, nii laita käyttöön, mutta jos vähänkin epäilyttää nii ei sun tarvii peitellä mitään, oot nätti oli sulla tukkaa tai ei :)

    En oikeen osaa pukee ajatuksiani sanoiksi, mut you go girl ja oot niin supertsemppi-tyttö et yks syöpä jää sun kanssas lehdelle soittelemaan! <3

    VastaaPoista
  2. Mie luin siun koko blogin alusta loppuun :) menihän siihen se pari tuntia mut hälläväliä :D tsempii ihan hulluna :) enää yks kerta jälellä;) Sanni

    VastaaPoista
  3. Anonyymi 20:00,
    hihihi kiitos kovasti! <3 Ihana kommentti.

    Anonyymi 23:24,
    aikamoinen urakka siulla lukee koko miun blogi alusta loppuun! Näitä postauksia ku on kuitenki kertynyt jo useampi kappale... :D Kiitos! Ja tosiaan enää yks kerta jäljellä, bileet sille..

    VastaaPoista
  4. En tiiä muistatko minuu ollenkaa, mut tutustuttii sillo joskus pieninä visulahessa.. :D kummiskii ollaa facebook kavereita ja tänään huomasin ekaa kertaa, että hei kiva siullaki blogi! mut sit katoin, että mitämitämitä syöpä!! Mite en oo aikasemmi huomannu yhtää mitää :0 Selailin koko blogin ja ei voi muuta sanoo ku et oot kyl huisin rohkee ja vahva ihmine! Hurjasti voimii ja paranemisii siulle sinne :))

    VastaaPoista
  5. rosa,
    joo voi että, muistan kyllä! Haha, Visulahti omg :---DD Oltiin ehkä 9-vuotiaita tai jotain...

    Kiitän kehuista, yritän ainaki parhaani mukaan olla rohkee ja vahva! :) Hyvää joulunodotusta siulle!

    VastaaPoista
  6. vaikutat ihanan positiiviselt vaik sul on syöpä :) ja oot tosi nätti ton peruukin kaa ja hauskaa joulua! ja tsemppiä sairauden selättämisee :)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi,
    mie kiitän! :) Samoin hyvää joulua sinne!

    VastaaPoista
  8. Sä olet todella kaunis ilman peruukkia ja peruukki päällä. Ei ainakaan kuvista huomaa ollenkaan, että ei olisi aito tukka. (:
    Olet vahva ja rohkea ihminen. Mä uskon et syövän jälkeen sä tuut olemaan sinnikäs eikä pienet esteet sua kaada. Paljon tsemppiä ja jaksamista taisteluasi vastaan.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi,
    kiitos! :) Miunkin mielestä tuo peruukki on aika aidon näköinen, hyvä jos se on sitä myös muiden mielestä.

    Ja oon samaa mieltä tuosta sinnikkyydestä ym. Kyllä jos tää syöpä miulta paljon viekin, niin kyllä se myös antaa paljon. Ehkä tulevaisuudessa en jaksa valittaa pikkuasioista, vaan muistan että oon selvinny paljon isommastakin :)

    VastaaPoista
  10. näyttää ihan aidoilta hiuksilta!! luin ekaa kertaa blogia ja ei käynyt ees mielessä että ois peruukki ennenkun tekstiä luin :))

    VastaaPoista
  11. oi, ootpas nätti :3 ja en ees aka tajunnu et sul oli peruukki ennen ku luin tekstin :o :D jakselemisia ja hyvää joulua!

    VastaaPoista
  12. luin juuri ekaa kertaa sun blogia, ja en ole vielä lukenut aikasempia postauksia mutta ihanalta vaikuttaa. ja tuo peruukki näytti just hienolta ja aidolta, tosin en ole vielä omia hiuksiasi nähnytkään

    tsemppiä hoitoihin ! :)

    VastaaPoista
  13. Minunkin oli pakko lukea sun blogi alusta loppuun :)
    Sulla on todella ihailtava asenne ja vaikutat niin ihana reippaalta ja positiiviselta, kunpa itsekkin muistais aina kaivaa tuon asenteen esiin :)

    Go girl!
    Heidi

    VastaaPoista
  14. Kiitoksia, ihanat! <3 hihihi hykertelen ilosta täällä, kun luen teidän kommentteja

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)