keskiviikko 22. helmikuuta 2012

I need your grace to remind me to find my own

Mooi!



Miun viime päivät on kuluneet ihmetellessä. Oon tapellu ajatuksieni kanssa ja ahdistunut. Ne tunteet on laitettu halki, poikki ja pinoon juttelemalla ystävien kanssa, välillä itkien ja välillä nauraen. Tervehtyminen on käynnistäny miun päässä hirveen rumban, tuntuu että miun mielentila vaihtuu tunnin välein ja jokin tuntematon pyrkii miun sisältä ulos. Ihan ku joku takois mun rintaa sisältäpäin yrittäen saada miut murtumaan. En halua.

Miulle sanottiin syövän alkuaikoina, että jos et käsittele niitä negatiivisia ajatuksia heti, niin ne tulee kyllä jossain vaiheessa jälleen esille. No, enpä uskonu sitä sillon:D Koko sytostaattiaika meni tsempatessa ja sysäsin kaikki vähänkin mieltä painavat asiat jonnekin tuonne lähelle takaraivoa. Toivoin, että ne ois kadonnu sieltä ja ettei niitä enää ois olemassa ollenkaan. Mut nyt oon huomannu, et vaikka oon kirjaimellisesti sanottuna TERVE, niin siitä huolimatta minuu välillä ahistaa rutkasti enemmän kuin sairastaessa. Mistähän se johtuu? Muutenki pää tuntuu olevan niin täynnä kaikkea, etten oikeesti tiiä että miten päin pitäs olla.

Onneks on maailman pehmosin uusi huppari (jonka väri on muute just niiiiiiiiin minuu ku olla ja voi), joka pelastaa sen huonoimmanki päivän <3

Mutta kyllä tää tästä, selvisin kuitenki sen rankemman osuuden jo (= fyysiset hoidot) niin kyllä mie tästäkin vielä nousen jälleen kohti korkeuksia :) Että nou panic, jaksan kyllä vaikka välillä tää pyörremyrskytornadotrombihurrikaani tuntuuki viskaavan miut iha jonneki huitsin nevadaan!

Mulla on koulussa tosi rankka jakso meneillään, mulla on monta ainetta joihin haluan panostaa kybällä. Miun päivät on muutamaa tyhjää tuntia lukuunottamatta ihan täysiä, ja viimeks tänään kävi mielessä, että heivaisin vaikka saksan pois kokonaan mun lukkarista. Helpottus elämä jo sillä! Sit löysin saksalaisen bändin nimeltä Culcha Candela, johon rakastuin ihan täysin. Normaalisti toi ei vastaa mun musiikkimakua, mutta nyt nostan peukun tolle bändille ihan vaan sen takia, että saksa on miusta niin hitsin nätti kieli! Ok, sinne meni miun viimesetkin katu-uskottavuuden rippeet, mutta uskokaa tai älkää niin ruotsin lisäks oon aina tykänny kuunnella saksaa! Jokin siinä sch-suhinassa vaan kiehtoo minuu.


Noniin mennään sit taas asiasta kolmanteen neljänteen tai ehkä viidenteen, mutta KATTOKAA miten miun hiukset on kasvanu! Siis nää lisääntyy ihan silmissä (tässä vaiheessa miun kuuluisi lähestulkoon polvistua maahan ja palvoa Evonia-hiustablettien kehittäjää). Vajaa kaks viikkoo sit miun hiustilanne oli tää:


Ja nyt tilanne on TÄÄ:


Ne menee jo kohta kunnon ponkkarille!!!! Sori kuvat on tosi epäselkeitä (miun Flickr temppuilee taas ja tää Blogger muuttaa kaikki kuvat tollaseksi pikselikiisseliksi). En tiiä huomaatteko te eroa tossa aiemman kuvan ja nykyisyyden välillä, mutta mie huomaan! Ne tulee takasin!!!! Kaveritki totes koulussa että ei, siellä ei näy enää yhtään kaljua kohtaa :) Siis jos voi ihminen olla kunnolla ilonen jostakin niin tästä. Kohta en näytä enää undulaatilta! Woooi witsi kui siistiä. Sitä paitsi tätä tukkaa näyttäs tulevan tuplasti reilummin ku mitä aiemmin oli: päänahka on ihan täynnä sellasta pientä sänkeä vaikka mulle riittäs jos nää nykyiset vaan kasvais pidemmiksi. Mutta en valita, tervetuloa vain pitkä, tuuhea, hyväkuntoinen ja värikäsittelemätön tukka <3 Lupaan kohdella teitä kuninkaallisesti eli en syövytä teitä väreillä enkä käräytä raudalla! Amen.

Ja tämä seuraava kuva/teksti on omistettu ystävälleni Antille, joka jaksaa aina märistä mulle siitä että kerron kynsistäni täällä blogissa. Katso, urpo, miten kauniisti ne ovat lähteneet kasvamaan :---) Ei oo kuule enää jälkeäkään mistään sytostaateista! Ne on vahvat ja toivon mukaan pian yhtä pitkät kuin ennenkin. Me gusta.


Kaikilla tytöillä on varmasti huoneessaan sellanen joku kori/laatikko, mihin keräytyy kaikkee ylimäärästä ja turhaa kamaa. Mulla toi boksi on iso, ja se on täynnä kaikenmaailman meikkejä, koruja, piilareita, hiusjuttuja, aurinkolaseja ja sun muuta sellasta, mitä en tartte päivittäin. No, äsken sain melkein sydänkohtauksen, ku toi kori päätti tipahtaa hyllyltä itsekseen alas. Oi kyllä, se tuli nurinkurin lattialle levittäen kaiken sisältönsä ympäriinsä meikäläisen huonetta. Pakko myöntää, että siinä vaiheessa meinas lennellä ärräpäät. Rupesin siinä sitten ärsyyntyneenä keräämään kamoja takasin kokoon, ja löysin sieltä näitä "hyvinvointitabletteja" eli tabuja jotka on tarkoitettu pahoinvoinnin estoon.


Pidin noita käsissäni ja miulle tuli kauhee flashback. Yhtäkkiä muistin kaiken syksyisen ja sen huonon olon. Sillon sitä ei ees kunnolla hoksannu, että jaksaminen ei ollu huipussaan ja koko ajan oli sellanen tärinähorkka päällä. Jokaisen sytky-annoksen jälkeen mun piti ottaa muutamana päivänä toi Navoban (kuvassa), jotta ei tulisi niin heikko happi. Tavallaan noi toimi kyllä, koska en joutunut oksentamaan kertaakaan. Mut toisaalta mikään tabu ei voi viiä kokonaan sitä sytkyjen jälkeistä tunnetta pois. Pahinta oli se, ku alituisesti suussa maistui metallinen maku, palelti ihan törkeesti, päätä särki, huippas ja kaikki hajut sai aikaan yökkäysrefleksin.

Tajusin, kui kiitollinen oon siitä että toi kaikki on ohi nyt. Miehä sain viimoset sytostaatit joulukuun lopussa, joten siitä on jo aikaa. Sit samalla sekunnilla mun päähän iskeytyi karu fakta, että vaikka itse oon terve, niin moni muu (mm. miun ystävä, ja erään toisen ystävän äiti) istuu itse parhaillaan tiputustuolissa sytostaattien valuessa tipan kautta suoneen. Ja se on niin epäreilua! Miksei kaikki muutkin vois tuntee tätä samaa helpotuksen tunnetta mistä itse saan nauttia. Miksi niin moni joutuu käymään pitkiä, rankkoja hoitoja ilman varmuutta parantumisesta. Liian moni ihminen lähtee täältä syövän takia. Syöpä ei sais olla kellekään se, mikä nujertaa lopullisesti. Syöpä ei hitto vie ansaitse sitä!

Mietin myös, onko miulla loppujen lopuksi oikeutta olla reilusti onnellinen siitä, että oon ite terve. Miusta tuntuu, että osaisin iloita tästä 110% vain jos saisin jokaisen tän maailman syöpäsairaan samaan tilanteeseen miun kanssa. Kuulostaa kreisiltä joo, koska käytännössä mun haave on mahdoton eikä miun kaiken järjen mukaan pitäisi jäädä ns. roikkumaan menneisyyteen, mitä syöpä mulle jo on. Mut tuntuu jotenki vaan niin tekopyhältä riemuita siitä, että oma tukka kasvaa, kun joillakin se vasta tippuu. Pieni osa miusta huutaa, etten saa olla iloinen siitä että jaksan taas urheilla kunnolla, vaan mun pitäs tehdä kaikkeni jotta syöpää yhä sairastavilla ois mahdollisimman hyvä olla.

Mut mitä se sitten on? Mitä miun pitää tehdä, jotta saisin kaikki tän maailman syövät pois? Se ei oo edelleenkään mahdollista, tiiän. Mutta jotain miun on pakko tehä. Ajattelen alitajuisesti tosi usein sitä, että tälläkin hetkellä joku vetää viimeisiä hengenvetojaan syövän takia. Tälläkin hetkellä valitettavan moni istuu siellä sairaalassa ja miettii, milloinhan kidutus loppuu ja saavutetaanko hoidoilla hyvä vai huono lopputulos.

Miulla ois vielä kamalasti sanottavaa tästä aiheesta, mutta en vaan osaa muotoilla niitä juuri nyt sanoiksi. Katellaan joskus myöhemmin sitten, josko kirjottelisin tälle pohdinnalle jatkoa.

Miusta tuntuu, että seuraavaks on pakko mennä nukkumaan tai oon muuten taas ihan puolikuollu aamulla koulussa. Kauniita unia, ihanat!

♥: Elli

Ps. Lähen muuten viikonlopuks Ouluun moikkaamaan kavereita, joten älkää hämmentykö blogihiljaisuudesta. Nähdään siis ens viikon puolella!

19 kommenttia:

  1. Siun tukka ON kasvanu, hurjasti ! Tsemppiä jatkoon, oot ihana iloinen tyttö, muista se ! :)

    VastaaPoista
  2. Sun tukka on kyllä kasvannu kovaa vauhtia. Ja kyllä sä saat olla ihan 150% tyytyväinen, että oot nujertanu syövän.

    VastaaPoista
  3. Moi! en ole aikasemmin kirjoittanut tänne mitään, seurannut vaan salaa sun päivityksiä ;) Mutta siis.. Olen 21 vuotias tyttö ja sain viime marraskuussa tietää sairastavani myöskin Hodgkinin tautia. Nyt 7 sytostaattitiputusta takana ja 5 vielä edessä. Sädetystä en tule saamaan ollenka. Tammikuussa kävin kuvauksissa, jotka kertoivat tämän herra Hodgkinin ottaneen hoidoista turpiin 6-0. Tauti on minun osaltani jo ns. selätetty, mutta silti taistelu vielä jatkuu pari kuukautta. Mielestäni saat ja sinun tuleekin olla aidosti onnellinen terveydestäsi. Olet tehnyt koko talven töitä saavuttaaksesi sen! ja täältä ainakin tulee yksi syöpäsairas perässäsi kovaa vauhtia kohti terveyttä ja kesää :)

    ps. jatkossa toivoisin lisää kirjoituksia ja kuvia tuosta hiusten kasvusta. On mukava seurata kuinka nopeasti ne kasvavat takaisin. Itsellä kun tuo päälaki kiiltää vielä komeena kaljuna :)

    VastaaPoista
  4. tottakai sulla on oikeus olla täysin onnellinen siitä että oot nujertanut syövän. se ei ole sun vika ja sä et valitettavasti voi sille mitään että tää maailma on pullollaan syöpäpotilaita. mutta ehkä ne, jotka nyt istuu sairaalassa syövän takia, voi vielä joku päivä olla onnellisia ja helpottuneita niinku sä, kun ne toivottavasti nujertaa syövän. ole vain onnellinen, oot taistellu ja ollu vahva ja sä todellakin ansaitset olla onnellinen♥

    VastaaPoista
  5. Oon niin kateellinen kun sää saat syödä nuita 'hiustenkasvatustabletteja' :( Multa lääkäri kielsi ne, luultavasti sen kantasolusiirron takia... Ei kuulemma saa mitään luonnontuotteita tai semmosia popsia. Pyh!

    Mutta perjantaina lääkäri, märisen sille niin kauan että antaa luvan nuihin ja sitten tämän tytön hiiskut alkaa kasvaaaaaaaaaaa!

    Ja sitten vielä, jos tuntuu siltä että ahdistaa ja pitää vähän itkeä, niin itke ihmeessä! Mulla tulee edelleen aina sillon tällön semmonen tunne ja sillon meen vaan ja pillitän. Helpottaa :)

    ps. pistin sinule säpöä :---)

    VastaaPoista
  6. Musta tuntuu että pelkkä tää sun blogi, ja sun tuntemukset ja parantuminen auttaa monia ite syöpää sairastavia niin paljon ku saa ns. "vertaistukea"! Ole ihmeessä iloinen kun oot terve, kyllä sä sen ansaitset :)

    VastaaPoista
  7. jeje sopot kynnet :-):-):-)

    VastaaPoista
  8. Oi, enpä sano, mitä minä sanoin. Mutta hyvä että sinulla on kenen kanssa jutella. Ja tervetuloa hoodeille, en ihan Oulussa asusta, mutta lähempänä se on kuin sinun kotipaikkasi. Ihanat hiusket ja komiat kynnet on jo.

    Mukavata vkonloppua!

    T. Kiara-täti

    VastaaPoista
  9. http://www.youtube.com/watch?v=VS4fyxuFZvA

    ihanaa että tykkäät saksan kielestä ^^

    toi on yks mun lemppareista, xavier naidoo - dieser Weg. oli pakko linkata. jos sattuisit pitää siitä kans!!! :)

    VastaaPoista
  10. siun kyllä kannattais ruveta johonkin ammattiin, missä voisit auttaa muita syöpää sairastavia :) mutta yritä olla rohkeasti iloinen siitä, että oot nyt voittanu syövän, oot todellakin ansainnu sen! monia asioita esim. terveyttä, oppii arvostamaan vasta silloin kun on menettänyt sen :s tää siun blogi kyllä on tosi piristää ja tulee aina sellainen olo, että kaikesta voi selvitä! :) ja varmana tuo ahdistava olo menee pois, kunhan vain käsittelet kaikki pahat tunteet :) sinä jos kuka tiiät sen että kaikesta selviää :)

    VastaaPoista
  11. saat tottakai iloita terveydestäsi! syöpää sairastavia on niin paljon, että heidän kaikkien puolesta murehtiminen on ihan turhaa. tottakai myöhemmin voi olla vertaistukena ja ym, ja uskon että oot juuri oikeanlainen henkilö siihen!:) nyt nautit vain elämästäsi:) paljon hyvää sulle ja aurinkoista kevään odotusta!

    VastaaPoista
  12. Kyllähän se varmasti on niin, että se asia tulee käsiteltäväksi kokonaisuudessaan vasta siinä vaiheessa, kun on jo kuivalla maalla merihädässä olemisen sijaan. Sulla on ollut mieletön taistelutahto päällä, ja ihanaa, että sitä ei ole tullut sotkemaan niitä negatiivia ajatuksia. Mutta niillä on varmasti aikansa ja paikkansa, ja käsittelemällä ne et lähde kantamaan niitä mukanasi myöhempään. Vie varmaan pitkäänkin tajuta, mitä oikeastaan olet käynyt läpi. Anna vaan kaikenlaisten ajatusten tulla ja mennä, sinä selviät kyllä voittajana.

    VastaaPoista
  13. Kiitos kovin kaikille kannustavista kommenteista! Lämmittää mieltä :--)

    VastaaPoista
  14. Oho, huikee hiustenkasvu! Mulla kasvo nopeasti, muttei todellakaan noin nopeasti! Oisinpa itsekin älynnyt syödä pillereitä :) Kannattaa muuten leikkauttaa sitä tukkaa tasaisin väliajoin, ainakin niin kauan että saa sen "syöpä"tukan kasvatettua pois. Mulla ainakin tukka kasvoi ns. helminauhana (eli hiuksessa oli vuorotellen tummia ja vaaleita kohtia hoitojen mukaan) loppusyksylle saakka ja vikat tiputukset oli tammikuussa. Kasvaa paljon nopeammin ja on muutenkin siistimpi kun leikkaa kuivat latvat pois. Mut tota vauhtia sulla on jo kunnon ponnari syksyllä :)

    Mulla kesti tosi kauan käsitellä syöpäasiaa. En itsekään hoitojen aikana pahemmin ajatellut tai panikoinut asiaa. Sitten hoitojen jälkeen syöpä (ja mahdollisuus sen uusimiseen) on pyörinyt tosi paljon mielessä. Rankinta oli syksyn ekat kunnon flunssat. Silloin olin täysin varma että nyt se on uusiutunut. Kävin lääkärissä ja puhtaitahan ne tulokset oli :D Sen jälkeen helpotti enkä enää panikoinut.

    Nyt olen hyväksynyt sen, että mulla on syöpä ollu . Sitä ei tarvitse unohtaa, eikä se, että muistaa joskus sairastelleensa vähennä yhtään mun elämäniloa. Paras neuvo mitä voin antaa sulle (ja ehkä sun läheisille) että siitä syövästä kannattaa jutella, ja jutelkaa vielä oikein paljon. Jos mahdollista, niin kannattaa mennä psykologillekin (mainitse lääkärille jonkun kontrollin aikana!), siellä osataan vähän neuvoa että mitä mieltä sairastumisesa ja parantumisesta pitää olla mieltä. Mun syöpähoitojen jälkeen kävi niin, että kaikki kaverit ja sukulaiset oli tosi iloisia että selvisin siitä eikä sen jälkeen nähnyt siinä mitään järkeä että jäin asiaa vellomaan. Vaikka todellisuudessa kaipasin suurinta tukea juuri hoitojen jälkeen. Juttelemalla saat varmasti päästettyä paljon höyryjä pois ja siitä muodostuu sun omat mielipiteet koko asiast.

    Mut tosi ihanaa, että tämä on nyt sunkin kohdalta ohi :)

    Paljon tsemppiä jaksoon!

    VastaaPoista
  15. Olet upea! Don't let nothing bring you down. Näytit upealta Areenan tansseissa.

    VastaaPoista
  16. Voihan tuota mielialaa heitellä varmasti stressin purkautuminen ja helpottunut olo siitä että tuo on nyt ohi. Vaikka et olis tuntenu stressaavas niin kyllä se keho on kuitenki ollu kovilla. Anna itelles aikaa toipua! (:

    VastaaPoista
  17. Oot varmaan aidoin, ihanin ja sympaattisin ihminen ketä oon koskaan "tavannut".
    IHANA :)

    VastaaPoista
  18. sacco,
    joo kieltämättä on mieliala heitelly nyt. Mutta tällä hetkellä kaikki näyttää taas valoisalta :) Pikkuhiljaa tässä parannutaan!

    Anonyymi,
    voi apua, kiitos hirveesti!! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)