keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Don't cry for your love, cry tears of joy 'cause you're alive

Helojaa!

Maanantaiaamuna kello 6.15 bussilastillinen norssilaisia suuntasi tiensä kohti Helsinki the big cityä. Tiedossa oli kahden päivän vierailu Helsingin yliopistoissa ja AMKissa. Meillä oli monta vaihtoehtoa mihin lähteä tutustumaan, ja itse valitsin kohteiksi Karjalaisen Osakunnan (kaikille pakollinen), käyttäytymistieteet sekä Metropolian kulttuuri-koulutusohjelman esittelyn. Tiistaina käytiin vielä tutustumassa Kiasmaan, joka oli tällaselle maalaistollolle ihan uusi tuttavuus. Alla muutamia kuvia reissusta, ihan epäjärjestyksessä tosin.


Tänään raahauduin puolikuolleena kouluun kirimään menetettyjä oppitunteja kiinni. Tuntuu, että olen ihan kauheen jäljessä kaikkia muita. Oon ollu tämän jakson aikana 2 päivää koulussa, joten pakko ehkä opiskella itsenäisesti! Parin oppitunnin jälkeen menin Areenalle, jossa on käynnissä jokavuotinen Scifest-tapahtuma. Se on koululaisille tarkoitettu iso tieteistapahtuma, joka sisältää paljon erilaisia pajoja ja muuta ohjelmaa. Me osallistuttiin tänään bilsanryhmän kanssa ihmisen biologia -pajaan, jossa päästiin tekemään itse valkuaisaineliuosta. Oli ihan kivaa, vaikka mulla suurin osa ajasta menikin pipetin käytön opetteluun (ai mitenniin oon huono kemiassa?).

Huomenna olen koko päivän sanomalehti Karjalaisen toimituspajassa, joten miun kirjoittamia juttuja löytyy sitten perjantain Karjalaisesta, jos haluatte bongailla. Kyseinen toimituspajahan on mulle jo edellisiltä vuosilta tuttu, ja tänäkin vuonna minut pyydettiin sinne mukaan. Tykkään kovasti siitä, että saan heilua kynän ja lehtiön kanssa haastattelemassa ihmisiä! Saapi tulla moikkaamaan, jos miut sieltä hoksaa :)


Nyt lähden vetämään pikkuisille 6-8-vuotiaille partiolaisille kokousta! Olen suunnitellut hauskan rastiradan, ja vielä pitää käydä ostamassa palkinto radan voittajalle. Kiva päästä vähäksi aikaa ulos, vaikka tuolla sataakin räntää. Koko loppuillan nimittäin hengailen nenä kiinni bilsankirjassa opetellen hermoston toimintaa, ellen sitten retkahda lukemaan upouusia ruotsinkielisiä naistenlehtiäni. Saa nähdä, kummin käy!


♥: Elli

12 kommenttia:

  1. Heippa Elina!

    Mä oon lukenu jo pidemmänaikaa sun blogias ja oikeestaan tunnenkin sut, sä olit mulla sikressä pari vuotta sitten isosena riparilla, oot aivan ihanan pirtee ihminen! Ja mullekkin oli järkytys kun kuulin sun sairaudesta, halusin vaan kertoa että oot pärjänny loistavasti ja sun positiivisuus on ihailtavaa! Ja olet hyvin kaunis :)

    VastaaPoista
  2. oletpas kaunis tuossa alimmassa kuvassa ja muutenkin blogisi on tosi kiva! :-)

    VastaaPoista
  3. voihan vide, oot ruskettunut!:)
    terveisin, kalpea "brittityttö"

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Ebba,
    muistan kyllä siut! :) Onpa siitäki leiristä jo piiiitkä aika... Huhhuh. Enivei kiitti tosi paljon kehuista, itse olet kaunis! :>

    Anonyymi,
    kiitos kovin! :---)

    emmi,
    hihihiii ala tulla brittiläistynyt Emmi takas sieltä jo!! Joensuu misses you

    VastaaPoista
  6. Voi rähmä! oot käyny tutustumassa meidän koululla eikä oo törmätty! Opiskelen siis Metropoliassa kulttuurituotantoa. Hitsin hitsi. Toivottavasti oli kiva reissu ja päädyt meille opiskelemaan ;)

    VastaaPoista
  7. Sanja,
    eikä oikeestiko!! Äääää, ois miun pitäny sittenki ehkä kertoa tosta reissusta etukäteen täällä niin oisit ollu tietoinen että oon tulossa ja oltas voitu törmätä! Me oltiin siellä tiistaina klo 9-10, eka kuunneltiin esittelyä luokassa 151 ja sitten kierreltiin ympäriinsä:) Oli ihan kiva reissu, ja eihän sitä tiiä mistä mie itteni sitten muutaman vuoden päästä löydän!

    VastaaPoista
  8. Noh, ei mahda enää mitään. :) Ehkä ensi kerralla sitten! Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
  9. Sanja,
    niinpä, ensi kerralla sitten! :> Aurinkoista kevättä myös sinulle :)

    VastaaPoista
  10. Kertoile joskus lisääkin partiojuttuja! Sulla on varmaan hauskoja kokousideoita:)

    VastaaPoista
  11. Eee,
    oon ollu vähän huononlaisesti nyt mukana toiminnassa, mutta toki voin kertoa jos keksin jotain hubaisaa :--) Tällä kertaa meillä oli tosiaan rastirata puoliksi ulkona ja puoliksi sisällä (saappaanheittoo, tarkkuusheittoo, maistelukoe ja karttamerkkitehtävä) ja lopuks kaikki sai pienen palkinnon! Tykkäsivät ihan hulluna :>

    VastaaPoista
  12. Kuulostaa kivalta :) Pienten kanssa on niin mukava touhuta kaikenlaista! En oo enää moneen vuoteen itse pitänyt kokouksia, mutta kaipaan sitä hommaa välillä. Kertoile ihmeessä joskus juttuja kokouksista, jos teette jotain hauskaa! (tai muutenkin vaan).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)