torstai 17. toukokuuta 2012

Kuuma kuumempi kuumis, hotti hotimpi hottis


Moikkamooi!

Käytiin eilen mökkeilemässä kavereiden kanssa. Meidän partiolippukunnalla on pieni kämppä vähän matkan päässä Joensuusta, ja ollaan oltu siellä samalla porukalla jo monta kertaa. Ensimmäisen kerran taidettiin olla siellä joskus 13-vuotiaina..? Anyways, "maja" tuo mulle hirveesti hyviä ja surullisenhauskojakin muistoja mieleen. Lähes joka kerta rävelletään jotain, ja tälläkin kertaa päätettiin lähteä kahdelta yöllä pois, koska takka ei vetänyt vaan työnsi kaikki savut sisälle kämppään. Häkäkuolema ei kuulostanut mieluisalta.



Tällä kertaa meillä oli mukana myös aaaaaaivan mielettömän suloinen hauvavauva nimeltä Bea! Oikeesti maailman söpöin otus. Oltiin kaikki vuorotellen ihan rakastuneita siihen



Viimeksi oltiin majalla elokuussa. Mä muistan, kun istuttiin kaikki neljä kaverusta nuotion ympärillä ja mietin, kertoisinko heille syöpäepäilystäni. Koska silloin kaikki oli vielä niin epävarmaa ja syöpä oli minulle tosi arka asia, niin päätin pysytellä vaiti. Silloin vaikeneminen tuntui hyvältä idealta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut hyvä kertoa kavereille. Ahdistus olisi varmasti helpottanut :) Alla olevat kuvat siis elokuulta. Näytän ihan hassulta pitkät hiukset päässä.


Tänään mun päivä on kulunut aikalailla ulkona, koska...



...siellä on helkkarin kuuma! Nuo ovat varjosta mitatut lämpöasteet ja voitte kuvitella miten lämmin oli auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Huh hellettä siis. Sortseissa ja topissakin tuli jo hiki, ai että. Tein takapihalla terveystiedon tutkimustyötä samalla kun rusketin Kanarian-rusketuksensa jo lähes menettäneitä sääriäni. Vissiin vain itärajalla on ollut näin lämmin päivä, joten kerrankin landella asumisesta on jotain iloa ;)



Kesän alkaminen ei ole koskaan aiemmin merkinnyt mulle näin paljoa. Mä en oo varmaan ikinä odottanut tuota aurinkoista ajanjaksoa yhtä kovasti kuin nyt. Mulle kesä 2012 merkitsee uuden lehden kääntämistä mun elämässä. Se symbolisoi yhden ikävän ajanjakson jättämistä taakse ja katseen nostamista odottavaisena tulevaisuutta kohti.

Kesällä mä aion elää. Enkä "elämisellä" nyt tarkoita mitään extreme-juttuja, vaan pieniä asioita joita tehdessä mä voin tuntea, ettei syöpä enää kahlitse minua henkisesti eikä fyysisesti. Aion lukea syksyn ylppäreihin ottamatta niistä stressiä. Aion tehdä töitä, vaikka tällä hetkellä varmaa työpaikkaa ei vielä olekaan tiedossa. Aion imeä auringosta itseeni D-vitamiinia, jotta jaksan taas painaa koko seuraavan vuoden eteenpäin. Aion tehdä reissuja kavereiden kanssa, auttaa ystävää muutossa ja pelata niin paljon tennistä, että syksyllä mun rystylyönti on parempi kuin Serena Williamsilla. Aion olla kotona ja nauttia ihanien ihmisten seurasta. Aion hypätä veneen keulasta uimaan ja sukeltaa niin syvälle kunnes happi loppuu ja on pakko nousta pintaan. Sitä mä tarkoitan, kun sanon että nyt mä aion elää.



 Mä aion myös iloita siitä, että tukka menee jo ponnarille!

Mitä te odotatte kesältä eniten? Töitä, huvittelua vai kenties reissuja? Muistakaa, että unelmissa edes taivas ei ole rajana.

♥: Elli

11 kommenttia:

  1. äää, voiko sun blogia lukea enää ollenkaan blogilistalla? :(

    Mutta niiin, mulla suunnitelmissa oikeastaan pelkkää lomailua ja yo-kirjotuksiin lukemista, ku en töitä saanut... mutta täälläki odotellaan kesää ihan hirmusesti! :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi,
    ok mun on pakko myöntää etten ees tiiä mikä se blogilista on :D Hirveesti kaikki siitä aina puhuu, mutta en kyllä tiiä oonko koskaan kyseisellä listalla ollutkaan? ;o Voin mä sinne itseni lisätä jos joku neuvoo että miten se tapahtuu. Oon tosi haka näissä tietokonejutuissa...

    Meidän kesäsuunnitelmat kuulostaa näemmä aika samanlaisilta. No mutta pärjätäänpähän ainakin syksyn kirjoituksissa, ku ei oo työntekoa häiritsemässä opiskelua! Ajatellaan asian valoista puolta siis. :D Lämpöä ja aurinkoa sinulle kesänodotukseen!

    VastaaPoista
  3. Linda,
    hihii eikö ooki! Siitä se tukka kasvaa :)

    VastaaPoista
  4. onpas valtavan suuri ponnari ! :D mutta oioioi miten ihana blogi :) tosi kiva juttu et oot pääsemässä yli syövästä!!

    VastaaPoista
  5. noi kaks edellistä pysty kommentoimaa kunnialla läpi juu nou wat i mean mut nyt iski tipan linssii... :') <3

    VastaaPoista
  6. Anonyymi 22.16,
    heihei elä pilkkaa mun ponnaria, se on mulle tosi iso jo! :DD hahahaaa. Kiitos kovin ja minusta on myös oikein mukavaa että olen pääsemässä yli syövästä :--)

    Anonyymi 22.44,
    A <3

    VastaaPoista
  7. Iiih, ponnari!

    ja kesäsuunnitelmissa tädillä tietenkin töiden tekoa + neljä viikkoa lomailua. Sekä vähän jotain kodinlaittoa. Muutin vuosi sitten, ainakin terassi ja piha vaatii vielä huomiotani.

    Moimoi, toivottaa Kiara-täti.

    VastaaPoista
  8. Kiara,
    oi, neljän viikon lomat kuulostaa hyvältä! Toivotaan, että säät suosivat :) Pihaa ja terassiahan laittaa ihan mielellään, ainakin mie tykkään sisustaa ja fiksata pikkujuttuja.

    VastaaPoista
  9. Ah, mainitsenpa vielä sen verran, että yleensä reissaamme aina lomilla. Nyt yritämme pysyä paikoillamme. Sekä minä että lapset olemme jännittyneitä, osaammeko sitä ;) No, ainakin mummolareissu tulee tehtyä, joten ei ihan tarvitse alkaa sammalta kasvattamaan, vaan voi edes vähän vieriä johonkin suuntaan.

    VastaaPoista
  10. I like this blog its a master peace ! .

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)