lauantai 2. kesäkuuta 2012

OneRepublic - Good Life


Helou blogi!


Tähän alkuun vähän kuvia eiliseltä:



Oli ihan sikakiva ilta. Tutorit, ykköset, muutama opettaja, musiikki täysillä, mölkkyä, jalista, frisbeetä, laululeikkejä, makkaraa, saunomista ja auringonpaisteesta nauttimista. Kaikilla hyvä fiilis, ääntä ja naurua yllinkyllin. Haluan kiittää ykkösiä ja erityisesti tutorkollegoitani tästä vuodesta! On ollut mieletöntä tehdä teidän kanssa yhteistyötä, järjestää eri tapahtumia ja kouluttaa uusia tutoreita. Vaikka ohjelmien organisointi veikin aina aikaa ja kiristi joskus hermoja, kaikki se vaivannäkö palkittiin joka ikinen kerta. Olette suurenmoisia Oon varmaan ihan lost syksyllä, kun pitää palata kouluun eikä mitään tutorvelvollisuuksia olekaan enää. Niihin oli jo niin orientoitunut, että olo tuntuu nyt vähän tyhjältä.


Tänään oli monelle abiturientille suuri päivä, jota sain olla omalta osaltani juhlistamassa. Toimin lakkiaisten airueessa, eli toivotin vieraat tervetulleeksi ja seurasin suomenlippua sisälle saliin ja lavalle. Tässä vaiheessa mun pitää tunnustaa, etten oo mikään haka kävelemään korkkareilla. Siksi mun jalat täris tuhatta ja sataa, kun koko sali kääntyi katsomaan, edessä oli monta kymmentä rappusta - ja jalassa ne hemmetin korot. Olin jo lyömässä päätäni pantiksi, että leviän perseelleni koko kansan eteen. Onneks näin ei kuitenkaan käynyt ja saatiin Jannen ja Ollin kanssa homma hoidettua kunnialla läpi :--) Onnittelut vielä kaikille eilen ja tänään valmistuneille! Ehkä mäkin vielä joskus painan sen lakin päähäni.
 

Sain muuten Osuuspankin myöntämän Esimerkin Voima -stipendin. Oon saanu tän jo aiemmin ysiluokalla, enkä ois ikinä uskonut saavani sitä toista kertaa! Mun leuka loksahti suunnilleen polviin asti, kun kuulin nimeni stipendin saajien listalla. Mä en itse koe olevani erityisen esimerkillinen, mutta tottakai on hienoamahtavaaupeeta että joku muu on sitä mieltä :--D Anyway, oon tuosta stipendistä hirveen kiitollinen ja otettu.

Päivällä kiersin parit yo-juhlat ja siivosin kämppää. Kamut tulee huomenna juhlistamaan Mr. Hodgkinin hautajaisia, ja mun huone on edelleen kaatopaikka, joten meen nyt jatkamaan esim. ton vuorenkorkuisen vaatekasan lajittelua. Palaillaan huomenna tai ylihuomenna :)

: Elli

8 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon ja hei, sä todella oot upea esimerkin voima! Mietippä nyt, lukio jo itsessään on rankkaa ja lätkäise siihen päälle vielä vakava sairaus, niin ei sitä moni jaksa yhtä hienosti kuin sä :) Tsemppiä abivuodelle!

    - Lukijasi täältä pääkaupungista

    VastaaPoista
  2. Hyvä Elina! Paljon sait rahaa siitä stipendistä? Kun eikös ne summat vaihtele? En ainakaan ollut siitä aivan varma x)

    VastaaPoista
  3. onnea!:)
    ps. mikä ton mustatukkaisen tytön vasemmassa silmässä on?:/

    VastaaPoista
  4. Anonyymi 11.23,
    kiitos paljon! =) Eiköhän jokainen tän taudin ois klaarannut ihan yhtälailla ku mie :)

    Anonyymi 12.29,
    se oli 60 euroa :) Summat vaihtelee vissiin sen mukaan ootko alakoulussa, yläkoulussa vai lukiossa! Sillon ku ysillä sain ton ni se oli 40e.

    Anonyymi 15.29,
    kiitos paljon! :) Kaverin silmä on vaa vähä punanen..

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi,
    olin silmäleikkauksessa ja silmä on toipumisvaiheessa tällä hetkellä :) Käy toki lukee mun blogista lisää tosta leikkauksesta
    http://puoliksivalossa.blogspot.com

    VastaaPoista
  7. Onnee stipendistä!:)ja millos sitä videoo?;p

    VastaaPoista
  8. Anonyymi,
    kiitti! :--D En tiiä uskallanko julkaista sitä XD Katsellaan katsellaan, pidän teitä jännityksessä..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)