Mä olen oppinut pelaamaan pleikkarilla, juonut monta kuppia teetä, satsannut pitkäikäiseen ja laadukkaaseen ostokseen (mulla on vihdoin ikioma koulureppu, jee!), parantanut maailmaa parhaan ystävän kanssa, istunut autokoulun teoriatunneilla, päässyt jälleen lukion oppilaskunnan hallitukseen, fiilistellyt Juha Tapion koottuja, tutustunut ihanaan ihmiseen, vääntänyt itkua ruotsin yo-kuunteluita tehdessä, laatinut itselleni lukusuunnitelman ja käynyt lyömässä keltaista karvapalloa.
Oon iloinnut kasvavasta otsatukasta ja takaisin tulleista silmäripsistä. On vaikea selittää henkilölle, joka ei ole sairastanut syöpää, kuinka hyvältä tuntuu vaahdottaa shampoo hiuksiin ja meikata ilman että ripset jäävät kiinni maskaraan. Ne ovat pieniä juttuja, joita pidin ennen täysin itsestäänselvyyksinä eikä niistä tajunnut nauttia.
Eräs tuttuni totesi mulle joskus, että kontrolleita jännittää aina kaksi viikkoa ennen h-hetkeä. Se on harvinaisen hyvin sanottu! Mua vähän mietityttää se, ettei kehoani kuvata mitenkään vaan tarkastus tehdään verikokeiden lisäksi pelkästään käsituntumalla. Entä jos jotain jääkin huomaamatta? Seuraavan kerran mut kuvataan kolmansissa kontrolleissa, jotka ovat vasta vuodenvaihteessa. Tiedän, että mun pitäisi luottaa lääkäreihin, ja luotankin. Mutta silti on huolestunut olo. Entä jos syöpä uusiikiin, mitäs sitten? Musta ei ole taistelemaan sitä vastaan uudelleen. Ei nyt, kun oon tottunut normaaliin elämään taas.
♥: Elli
:') <3
VastaaPoistaTiiätkö mitä vergiolle kuuluu? Ei oo pitkään aikaan kuulunu mitään.....
VastaaPoistaNäytät kyllä upealta! Oot super vahva, en voi edes kuvitella millaisia sisäisiä taisteluja oot käynyt lävitse, mutta ihailen tosi paljon sitä kuinka vahva oot :)
VastaaPoistaAnonyymi,
VastaaPoistaVeera kuoli 30.6.
Janna,
kiitos paljon! :) Sisäiset taistelut oli kyllä syövän ehdottomasti rankin osuus, ne fyysiset meni vähä niinku siinä sivussa. Mutta onneksi kaikki on nyt hyvin taas :--)