keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Toivepostaus - Ystäväni

Mä elin koko lapsuuteni ilman "parasta kaveria". Koin itseni jollain tapaa ulkopuoliseksi seurassa kuin seurassa, ja surin hirveesti sitä ettei mulla ollut tyttökamua, jonka kanssa jakaa hyvät ja huonot hetket. Talvella 2008 tutustuin kuitenkin Jossuun, ja oikeestaan siitä lähtien ollaan oltu ku paita ja peppu, vaikka ollaankin eri kouluissa ja meillä on muuten eri kaveripiirit.

Mä tunsin Jossun jo aiemmin tennispiireistä - Jossu oli se blondi tyttö, jonka kämmenlyöntejä oli mahdoton saada takaisin. Muistan, kun pyysin Jossua ekaa kertaa treenaamaan mun kanssa, koska jännitin sen tekstarin lähettämistä aivan hirvittävästi. No, me käytiin sitten pallottelemassa ja käveltiin poispäin hallilta yhtä matkaa. Meillä synkkas jutut 110% yhteen, vaikkei oltu koskaan aiemmin vaihettu varmaan sanaakaan.



Siitä kaikki sitten lähti. Pikkuhiljaa alettiin olla yhä enemmän yhteyksissä, käytiin usein pelaamassa ja aika nopsaan mä tajusin, että voin kertoa Jossulle mitä vaan. Rakastan Jossussa sitä piirrettä, ettei se tuomitse heti ensimmäisenä. Jos oon mokannu, niin Jossulta saa aina hyviä (tai vähemmän hyviä) neuvoja tilanteen korjaamiseen. Toinen huikee piirre Jossussa on semmoinen "blondius", eli sillä sytyttää joskus vähän hitaasti. Tilannekomiikalta ei ton typyn seurassa voi välttyä, koska hauskoja tilanteita syntyy yksinkertaisesti niin paljon.




Meitä yhdistää monet asiat. Tennis on meille kummallekin tärkee harrastus, ja kesäisin me suurinpiirtein asutaankin kentillä. Aiempina vuosina ollaan oltu kummatkin töissä tenniskenttien kioskissa/kassalla, ja musta oli kiva että Jossu hengasi mun kanssa siellä, vaikka sillä itsellään ei oiskaan ollut työvuoroa. Samoin mä menin aina kentille Jossun seuraksi, jos tiesin että se on töissä.



Jos mulle yöllä tulee tarve puhua jonkun kanssa, soitan Jossulle. Ties kuinka monet kerrat mäkin olen herännyt siihen, että kahelta puhelin soi ja Jossu kuiskaa luuriin "moi, aattelin vaan kysyy miten menee". Noina hetkinä väsymyksestä huolimatta aina tajuaa, kuinka kiva on että mulla on tollainen kamu.


Jossu oli mulle suurena tukena syövän aikana. Mä kaipasin aika ajoin sitä, että saan heittäytyä samanlaiseksi Elinaksi kuin olin ennen syöpää, ja Jossun kanssa se onnistui kaikista parhaiten. Silloin mun ei tarvinnut ajatella koko tautia eikä edes harvenevia hiuksia. Ja se ihminen, joka ylipäätään sai mun ajatukset pois syövästä, saa olla todella ylpeä itsestään. Joten toivottavasti Jossu olet :--)



Meillä on tapana soitella päivittäin, pelata tennistä, kierrellä kirppareita, vaihdella vaatteita, puhua pojista, käydä pitkillä lenkeillä, suunnitella kivoja reissuja, kokata wokkia ja röhnöttää sängyllä irtokarkkeja popsien luvaten samalla itsellemme, että tän mässäilyhetken jälkeen alotetaan oikeesti se kuntokuuri part 283746. Tykätään vissiin myös ottaa valokuvia, koska tätä postausta varten selasin noin tuhat fotoa meistä läpi.


Kun tiiän, että Jossulla on paha mieli tai huono kausi elämässään menossa, myös mulla on paha olla. Viime keväänä me oltiin kummatkin aika lost, ja musta oli kauheeta nähdä Jossun olevan niin rikki. Onneks pitkät juttelutuokiot ja kyyneltulvat tekivät tehtävänsä, ja ollaan kummatkin oltu siitä lähtien ainakin jotenkuten taas selväjärkisiä.



Mun parhaimmat muistot Jossuun liittyy varmaankin kesään 2011. Sillon nähtiin joka päivä, tehtiin extempore-rullaluisteluretkiä kaukaiselle uimarannalle, ajeltiin autolla ympäri maakuntaa (Jossu on vuoden vanhempi, sillä oli kortti jo sillon), käytiin Kolilla kera Antin ja muiden, pelattiin ihan sikana tennistä, hypittiin veneen kannelta järveen ja nautittiin vaan elämästä. Toi kesä oli muutenkin huippu, ja kaikesta teki tuplasti kivempaa se, että sain kokea sen kaiken Jossun kanssa.



Kyllä mekin riidellään toisinaan. Pari kertaa ollaan pidetty pidempiä mykkäkouluja puolin ja toisin, mutta jo parin päivän jälkeen alkaa tuntua, että en mä voi olla enää vihainen. Mä ainakin tartten Jossua tosi paljon, joten on aina helpottavaa saada välit selvitettyä. Ja vaikka aina auotaankin toisillemme päätä, niin mä uskon et kumpikin tietää sisimmässään, että me tullaan olemaan ystäviä vaikka tapahtus mitä. Joistakin ihmisistä nimittäin vaan tietää sen, että heidät menettäessään elämästä katoaisi jotain merkityksellistä.



Mä voin ihan rehellisesti myöntää, että joskus oon kateellinen Jossulle. Tyttö on kaunis kuin kukkanen, yleensä hersyvän iloinen, tulee ihmisten kanssa sujuvasti toimeen enkä tiedä ketään, kuka ei pitäisi Jossusta lainkaan. Varsinkin syövän aikana muistan joskus ajatelleeni, etten enää ansaitse tuollaista ystävää, joka on niin kaunis ja saisi varmasti ulkonäöllisesti paljon upeempia tyyppejä kavereikseen kuin minut. Sitten mä tajusin, että jos Jossu olisi sairastunut ja menettänyt hiukset, niin herranjumala en mäkään häntä olisi hylännyt. Koska vaikka Jossu on hurmaava myös ulkoisesti, kyllä se luonne on kaikista tärkein.



Mun on vaikea kuvitella, etten saisi soittaa ja kertoa Jossulle päiväni tapahtumista. On myös kauheeta ajatella, että kohta me kummatkin lähdetään opiskelemaan toisille paikkakunnille. Sen takia jos suinkin vaan on mahdollista, mä yritän tähdätä samaan kaupunkiin kuin Jossu. Toisaalta uskon, että me pidettäs edelleen yhteyttä, vaikkei nähtäisikään niin usein.



Nyt Jossu on ollut reilun viikon ajan Saksassa, ja mä oon kärvistellyt täällä ikävissäni, mutta onneks Skype on keksitty. Tänään Jossu tulee kuitenki takaisin, jipii! Mulla on sille hirveesti kerrottavaa, koskien esim. meidän ensi kevään etelänmatkaa ;)

Pus, oot tärkee.

: Elli

23 kommenttia:

  1. aivan ihana postaus, puhuit niin nätisti ystävästäs!

    VastaaPoista
  2. Hui kauhia, sillonku löysin tän sun blogin niin mietin kokoajan että miksi näytät niin uskomattoman tutulta, koska en sua oo ikinä nähny. Häiritti tosi kauan! No nyt hämmennyin entistä enemmän, koska tuo Jossuki näyttää aivan tutulta! :O Mitä ihmettä :DD Ei oikiasti oo mahollista, että me oltas tavattu sen kyllä tiiän, mutta mitä ihmettä, miksi ootta niin tutunnäkösiä :D

    VastaaPoista
  3. Anonyymi,
    voi kiitos paljon! :)

    Anonyymi,
    haha vähä jännä!! Ehkä meillä on kaksoisolennot jossain? :--D Tai sit jos asut Joensuussa päin niin oot varmaan voinu törmätä jossain kaupungilla tms joskus :) Tuu huikkaa tänne sit jos jokupäivä hoksaat mistä me ollaan sulle tuttuja!

    VastaaPoista
  4. mihin aattelit hakea opiskelemaan lukion jälkeen? :) upea postaus! oispa kaikilla vähintään yksi noin mahtava ystäväsuhde, kuin sulla ja sun ystävällä <3.

    VastaaPoista
  5. aivan ihana postuas, oispa mullakin tuollainen ystävyys kun teillä♥

    VastaaPoista
  6. Anonyymi,
    kiitos! ♥ En tiiä haenko mihinkään kouluun heti lukion jälkeen vai pidänkö välivuoden. Mutta aloina mua kiinnostaa ensihoido/ambulanssikuskin koulutusohjelma, terveystieto ja ravitsemustiede. Eli joku noista varmaan :)

    Anonyymi,
    thanksyou! ♥:)

    VastaaPoista
  7. Apua, aivan ihana postaus! Kirjotit tosi kivasti teistä :-)

    VastaaPoista
  8. Toiseksi ylin anonyymi tässä taas, sehän siinä vaa onki että mää en oo ikinä ees ollu Joensuusa! Ehkä teillä sitte vaa on kaksoisolennot jossain päin Suomea ja niihin oon törmänny! :D Hämmentävää.

    VastaaPoista
  9. Toiseksi ylin anonyymi tässä taas, sehän siinä vaa onki että mää en oo ikinä ees ollu Joensuusa! Ehkä teillä sitte vaa on kaksoisolennot jossain päin Suomea ja niihin oon törmänny! :D Hämmentävää.

    VastaaPoista
  10. Kirjoitit todella kauniisti kaveristasi :) Teillä näyttää olevan ihana ystävyyssuhde!

    VastaaPoista
  11. Anonyymi 18.13,
    isot kiitokset! :))

    Anonyymi 18.19,
    haha mitähä ihmettä :--D Toisaalta on tommosta sattunu miullekin: yhesti oon vahingossa moikannu jolleki tytölle Oulussa, koska se näytti ihan mun joensuulaiselta tuttavaltani.

    emppu,
    kiitos, ei tuosta tytystä voi oikeen rumasti kirjoittaakaan! :)

    VastaaPoista
  12. Olipa mukavan piristävä kirjoitus, kuten aina :) Ihanin kohta oli mielestäni se kun kirjoitit, että olette monesti yölläkin soitelleet toisille kysyäksenne vain kuulumisia. Onnea noin huipusta ystävyyssuhteesta! :)

    VastaaPoista
  13. Maisa,
    kiva kuulla, että tykkäsit! :) Mä olen kyllä tosi kiitollinen Jossun olemassaolosta, ja ihanteellisinta olisi että meijän välit säilys yhtä läheisinä tästä hamaan tulevaisuuteen asti :) Kyllä ne ystävät vaan on niitä elämän kulmakivia, ei voi mittää!

    VastaaPoista
  14. Teillä tuntuu olevan ihana ystävyyssuhde! :) Ihana tuo kuva missä hyppäätte veneestä järveen..! :)

    VastaaPoista
  15. ssannuuu,
    kiitos! :) Ja tuo kuva on myös yks miun lemppareista :>

    VastaaPoista
  16. moi. minä täällä.. jossu. sydämmistyin ja sanattomuus. olet yksi tärkeinmistä asioista maapallolla. älä siis katoa.

    rakkaudella
    Jóse

    VastaaPoista
  17. Moi Elina! Ihan ensiks mun pitää hehkuttaa sun blogia ja sua.. Oot kehittynyt kirjottajana tosi huimasti ja oot niiin rohkea ja ihana ihminen! Ja tämä blogi on i h a n a ! :-) Mutta niin, oli mulla ihan asiaakin. Sain muutama viikko sitten tietää, että äitipuoleni sairastavan rintasyöpää... Ja haluisin niiin kovasti tsempata ja auttaa häntä.. Siispä ajattelin kysyä, että mikä sai sut syövän aikana iloiseksi? Oliko jo se iso juttu kun joku tulee käymään? Ja jos sulla syövän aikana kävi vieraita, niin tuntuko inhottavalta jos sulta kyseltiin siitä aiheesta? Äpllä on ensimmäiset stytostaattihoidotmitkälie huomenna siellä Joensuussa, ja apuaa, tää on niin pelottava tilanne... Mutta, uskon että kaikki kuitenkin kääntyy vielä parhain päin.. :-) ja sorit, ettei kommentissa oo mitään kappalejakoja.. Kirjotan puhelimella eikä voi osata! :-D Mutta hei, kiitos upeasta blogista, ja etukäteen jo vastauksista.. :-) oot huipputyyppi ! -Tyttö naapuri'kaupungista' :-)

    VastaaPoista
  18. Anonyymi 21.13,
    ♥ en katoa. Rakkaudella, Elli.

    Anonyymi 22.27,
    moikka! Ja voi eiii, miten surullisia uutisia :--( Pistää aina harmittamaan uudet syöpädiagnoosit, vaikka en sairastunutta tuntisikaan.

    Ihmiset tulee kovin erilaisista asioista iloisiksi sairastaessaan. Mulle itselleni oli tärkeää jatkaa normaalia arkea, jutella paljon ja saada itkeä silloin kun siltä tuntui. En tykännyt yhtään säälistä, mutta myötätunnon osoittaminen oli asia erikseen. Mua pisti suututtamaan lauseet "voivoivoi, kun olet vielä niin nuorikin" ja "kuinka epäreilua, ei tuollaisen tytön kuuluisi joutua kokemaan syöpää", vaikka hyväähän ihmiset vaan tarkoittivat, tiedän sen. Mä tulin iloiseksi, jos mua kohdeltiin samalla tavalla kuin ennenkin. Kyllä mä pystyin ja halusinkin puhua syövästä, mutta välillä tuntui ettei porukkaa kiinnosta mikään muu. Mutta päällisin puolin kyllä mä aina juttelin siitä mielelläni :--)

    Sun kannattaa varmaan kysyä äitipuoleltasi, kuinka hän sairastumisensa kokee. Että onko se superarka paikka, vai pystyykö siitä keskustelemaan. Jos hän haluaa jutella, niin anna hänen puhua, koska avautuminen helpottaa ainakin mulla oloa. Muutenkin kaikki tämmöset jutut on pitkälti persoonasta kiinni, joten suosittelen sua oikeesti kysymään häneltä itse, että mikä helpottaa ja mikä ei.

    Mä lähetän teille kaikille kovin paljon voimia ja jaksamista! Kerro terveisiä äitipuolellesi, että täällä yksi ex-syöpäpotilas ajattelee häntä lämmöllä. Onneksi rintasyöpäkin on nykyään niin hyvin hoidettavissa, että on suuret todennäköisyydet parantua siitä. Kiitos myös ihanista sanoista ja kehuista, mulle tuli niistä hyvä mieli :--)) On aina kiva kuulla, että blogista tykätään! Se motivoi jatkamaan postaamista.

    Vielä kerran VOIMIA! ♥ Ja meilaa mulle elppa-@hotmail.com, jos haluut purkaa ajatuksia joskus jonkun kanssa.

    VastaaPoista
  19. Elina,

    kiitos noista sanoista ja tuesta todella paljon. :-) Oon onnellinen sun läheisten puolesta, että niillä on sut!

    -ano 22.27

    VastaaPoista
  20. Anolle 22.27 ja 12.55

    Elina on meille äärettömän tärkeä, mutta yhtä lailla sinä olet läheisillesi. Olet suloinen, kun mietit sitä, miten ilahduttaisit... Itse olen sitä mieltä, että on hyvä pitää kiinni tavallisesta arjesta niin hyvin kuin pystyy. Äitipuolesikin arvostaa varmasti sitä, jos olet oma itsesi, ja jos teet vaikka silloin tällöin pieniä tekoja (tiskaat, laitat hänen lempimusiikkiaan soimaan, tuot lehden, juttelet asioitasi). Niiden arvo on suurempi kuin arvaatkaan. Muista pitää huolta myös itsestäsi! Terv. Epun äiti

    VastaaPoista
  21. Hei, sait minut itkemään! :-D Mutta kiitos sinullekkin neuvoista!

    -ano 22.27

    VastaaPoista
  22. Olet ihan uskomattoman kaunis tuossa Wanhojen kuvassa! :) Eikös tuo Jossu seurustele Tahvanaisen Nikon kanssa?:) Nikon tuttu olen urheilupiireistä mutta ei vuoteen olla vaihdettu kuulumisia ollenkaan joten tiedätkös mitä Nikolle nykyisin kuuluu?:) Ps. aivan ihana blogi sulla!!<3

    VastaaPoista
  23. Anonyymi,
    kiitos kovin paljon! :)♥ Jossu ja Niko seurusteli joo pitkään, mutta ne eros alkukesästä =/ Nikolle kuuluu nykyään käsittääkseni ihan hyvää, just pari päivää sitten törmäsin siihen ja ainakin silloin oli ihan hyvillä mielin :) Voin välittää terveisiä yleisurheilija-anonyymiltä!;>

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)