maanantai 14. tammikuuta 2013

Toivepostaus: Miten syöpä muutti minua ihmisenä?

Olin nuori ja kokematon, kun sairastuin. Elin aika huoletonta elämää: pelasin tennistä, tapasin ystäviä hyvän ruuan ja juoruilun merkeissä enkä oikein osannut stressata koulujutuista. Monivaiheisen murrosiän jälkeen olin juuri täyttänyt 17 vuotta ja hyväksynyt itseni virheineen päivineen. Uskalsin tanssia rohkeasti musiikin tahtiin, heittäytyä siihen nuoruuden ainutlaatuiseen hurmokseen, kämmätessäni nauraa itse kaikista kovaäänisimmin ja olla viisveisaamatta muiden mielipiteistä. Tunsin omat hyvät ja huonot puoleni: tiesin olevani oikeasti hyvä jossakin, mutta tiedostin myös kehitettävät piirteeni. Kaiken kaikkiaan olin aika tasapainoinen, hössötin wanhojentansseista ja tutoroinnista. Energiaa riitti kuin pienessä kylässä, hymyilin ja nauroin paljon. Sitten tuli syöpä.

Sytostaattihoidot menivät hujauksessa. Näin jälkikäteen tuntuu hassulta ajatella, kuinka 4 kuukautta voikaan kulua niin nopeasti. Vaikka tukka harveni, jatkoin elämää kuten ennenkin. Kävin hohtokeilaamassa, leivoin pullaa vaihtareiden kanssa, hörötin peilikuvalleni aamuisin, lusmusin edelleen niistä matikan läksyistä, metsästin wanhojenmekkoon sopivia korkkareita ja istuin iltaa kera parhaimpien ystävien. Välillä itkin, mutta vain äidille ja Antille. Mä en oikeastaan voi kiittää teitä kahta tarpeeksi.


Sytostaatit loppuivat ja tuli sädehoidon vuoro. Vaikka se oli fyysisesti paljon helpommin kestettävää kuin solunsalpaajat, mulla oli huono olo. Siinä vaiheessa olin kalju, ripsetön, kulmakarvaton, ylipainoinen ja huonoihoinen. Inhosin peruukin käyttöä, sen kutinaa ja hiostavuutta. Joka ikinen kerta tullessani kotiin revin ensimmäisenä peruukin pois - eteisen lipastosta tulikin sen vakkaripaikka. Välttelin peilejä ollessani ilman peruukkia, koska olin niin ruma. Iljetin itse itseäni, mun teki mieli sylkäistä päälleni.

Koin usein katselevani elämääni jonkun toisen saappaista: tuolla se syöpätyttö lähestyy taas poliklinikkaa, riisuu vaatteet pois ja asettuu selälleen sädehoitolaitteeseen. Hyväsydämiset hoitajat juttelevat lämpimään sävyyn, tyttö huomaa heidän katseistaan säälin. Noin nuori ja syöpä iskenyt, voi voi. Näin, kuinka se tyttö pakottaa hymyn huulilleen kerta toisensa jälkeen, vaikka sydän vuotaa kuin Niagaran putoukset.


Vaikka sain terveen paperit, kevät meni täysin sumussa. Vasta nyt oon ymmärtänyt olleeni silloin masentunut. Kävin psykologilla, kirjoitin päiväkirjaa ja aloitin taas urheilun. Mikään ei kuitenkaan tuntunut auttavan. Oli niin paljon kysymyksiä ilman vastauksia, oli liian isoja asioita käsiteltävinä. Sellaisia asioita, joita ei niin nuoren olisi pitänyt joutua kohtaamaan. Koin valtavaa maailmantuskaa muiden syöpäpotilaiden puolesta ja löysin itsestäni puolia, joiden en tiennyt olevan olemassakaan. Olin kylmä ja tyly läheisilleni, muutuin itsekkääksi ja velloin omassa surussani.

Mua ärsytti, että joka puolelta hoettiin "sun pitäisi olla iloinen ja onnellinen nyt, kun oot vihdoin terve", vaikka tunsin itseni ahdistuneemmaksi kuin koskaan aikaisemmin. Järki käski nauttia, kun ruoka ei enää ällöttänyt ja tukka alkoi osoittaa jälleen elonmerkkejä. Olin kuitenkin lytännyt tunteeni syksyllä niin pieneen koloon alitajuntaani, että niiden oli vain päästävä valloilleen ja se sumenti järjen äänen. Käsittelin siis kaikki syöpään liittyvät negatiiviset jutut vasta keväällä ollessani jo terveiden kirjoissa. Ristiriitaista, mutta niin se vain meni.

Kaikista vaikeuksista huolimatta tässä mä olen nyt. Oon kompuroinut, kaatuillut ja ryöminyt maantasalla, mutta noussut aina uudelleen ylös. Vaikka monet arvostaa mua syövän takia enemmän kuin ennen, en silti itse koe olevani yhtään sen ihmeellisempi tyttö kuin kukaan muukaan. Mulla on vaan yksi kokemus enemmän kuin nuorilla yleensä. Osaan ehkä arvostaa toisenlaisia asioita kuin muut ikäiseni ja katsella elämää useammasta näkökulmasta. Mutta muuten oon ihan tavallinen ja tuskastelen samoja probleemoita kuin muutkin. Esimerkiksi sitä, tykkääkö joku poika musta vai ei, saako tumma kynsilakka näyttämään sormeni paksuilta, kirjoitanko esseen tänään vai lykkäänkö huomiseen ja mitä ihmettä ostan sille siskolle joululahjaksi.


Sisälläni on myös herännyt uudenlainen tarve auttaa muita. Mua kohdeltiin syövän aikana niin hyvin, että haluan korvata sen omalla käyttäytymiselläni. Kannoin joulun alla erään naisen ostokset muutaman korttelin päähän, koska hänen kätensä oli kipeä. Hommaan kului 10 minuuttia, mutta mulla oli huikee fiilis vielä pitkälle iltaan saakka. Sain tuntea itseni tarpeelliseksi ja tein jonkun iloiseksi niinkin pienellä palveluksella.

Kuulostaa kornilta olla kiitollinen syövästä, mutta kyllä mä tietyllä tavalla olen. Sairastuminen pysäytti ja lamaannutti mut hetkeksi, mutta vuosi on elämästä lyhyt aika. Ja jos sen välikuoleman aikana voi oppia näin paljon uusia asioita, niin kyllä mun mielestä oli ihan kivaa sairastaa syöpä. En nyt tarkoita tällä sitä, että hiustenlähtö ja pahoinvointi olisivat olleet jotenkin mieluisia, mutta ilman syöpää olisin varmaan yhtä sinisilmäinen kuin aiemmin. Kun stressaan noista aiemmin mainituista pikkujutuista (poika- ja ulkonäköhuolet jne.), takaraivossani piipittää pieni ääni, joka muistuttaa niistä asioista, jotka elämässä oikeesti on tärkeitä. Huoleni ovat asettuneet syövän myötä oikeaan mittakaavaan.

Syöpä vaikutti paljon itseluottamukseeni. Yhtäkkiä jännitin luokan edessä puhumista kädet täristen, vaikka aiemmin se oli ollut niin sanotusti "piece of cake". Mietin, mitä ihmiset ajattelevat minusta. Näkevätkö he tilallani vain kasvaimia ja tippalaitteita? Jännitin myös blogin kirjoittamista ja kommentteja. Pidetäänkö minua itserakkaana, jos kerron olevani ylpeä siitä, että tänään olin ilman peruukkia koulussa? Ymmärtävätkö lukijat, jos itken postauksesta toiseen lyhyitä hiuksiani ja kadotettua minääni? Lukeeko enää kukaan mun blogia, jos siellä on vain kuvia alienista ilman hiuksia? Koin siis valtavaa painetta ulosannistani myös tämän blogin takia.

Ihmettelin ja ihmettelen edelleen usein, miksi tätä luetaan niin paljon ja kuinka voin saada niin kauniita kommentteja teiltä. Mä kun en postaa samalla tavalla kuin useimmat muut bloggaajat, täältä te ette löydä päivän asu -kuvia ettekä kampausvinkkejä. En ole yhtä kaunis kuin suosituimpien lifestyle-blogien pitäjät pitkine hiuksineen ja ripsienpidennyksineen. Siksi oon oikeasti hämilläni siitä, että täällä käy päivittäin vajaa 1000 ihmistä kurkkaamassa, mitä mulle kuuluu. Onko se vain syöpä, mikä kiinnostaa, en tiedä. Oon silti kiitollinen jokaikisestä vierailusta ja kommentista, ne saa mut lähes poikkeuksetta hymyilemään. On ollut myös ihana huomata, kuinka anonyymiys antaa ihmisille vapauden avautua omista rankoista kokemuksistaan. Tänne saa vuodattaa, tuo kommenttiboksi on nimenomaan sitä varten.

Oho, karkasin vähän aiheesta... Mutta niin, vielä kesällä 2011 pidin itseäni "kuolemattomana" enkä uskonut, että jokin niin vakava juttu voisi osua kohdalleni tämän ikäisenä. Syövänhän piti olla vasta vanhuusiän murhe. Sairastumiseni jälkeen ymmärsin, että elämä on tässä ja nyt, ei jossain muualla ja huomenna. Jos siitä elämästään haluaa hyvän, on niiden ylämäkien lisäksi laskettava myös pyllyllään. Pointti onkin siinä, kuinka niihin alamäkiin suhtautuu - ottaako ne vastaan esteinä vai haasteina.

Apua, tekis mieli vaan kirjottaa ja kirjottaa, kertoa teille mitä mun päässä pyörii. Muualla velloo nyt se norovirus-epidemia, mutta täällä taitaa jyllätä vain puheripuli, haha. Säästän teidät nyt kuitenkin pidemmältä jaarittelulta ja yritän mennä nukkumaan. Tää on järkyttävän myöhäinen aika postata, mutta mulla on 10,5 tunnin päästä ne kontrollit ja ne jännittää niin paljon, etten saanut äsken unta :( Toivottavasti kohta onnistaa paremmin. Jos ei onnista, niin meen äitin viereen. Senkin opin nimittäin syövän aikana, että vaikka oon aikuinen nainen, olen silti aina äidin pieni. Ja sille äidin pienelle löytyy kuulemma paikka kainalosta vaikka viisikymppisenä, ainakin niin se on sanonut.

Antakaa anteeksi kirjoitusvirheet ja omituiset lauseenrakenteet, joita tekstistä varmaan löytyy! Vetoan kellonaikaan ja siihen, että yleensä muistutan tähän aikaan yöstä zombieta.

02:49, Elli kiittää ja kuittaa ♥

29 kommenttia:

  1. Elli, voin kertoa ainakin oman kertomukseni siitä miksi seuraan blogias. joskus vuoden -11 marraskuussa löysin sut ja no alussa seurasin sun paranemista ja heti ekan kerran ku avasin blogisi niin ällistyin tosta sun mahtavasta asenteesta ja karismasta.
    sitten sait terveen paperit. Sanoit että kai se syöpä kiinnostaa, on ehkäpä syy että sua seurataan niin voin omasta puolestani sanoa et ei seuraan sua sen takia että et oo mikään massabloggaja vaan aito ja aivan mahtavan olonen tyyppi! Sun blogi todella on erilainen!

    VastaaPoista
  2. Paljon tsemppiä tähän päivään!

    VastaaPoista
  3. Usein ihmiset ahdistuu ja alkaa purkaa suurien tapahtumien tunteita vasta, kun se tapahtuma on tavallaan jo ohi. Kuten sulla tuo, että olit masentunut vasta keväällä. Sä käytit kaiken energian siihen paranemiseen ja jaksamiseen, asian käsittelylle oli(si) aikaa myöhemmin.

    Tosta, kun sanoit miten lifestyle blogien yms pitäjät on niin kauniita ripsipidennyksineen yms..Elli, sä oot AITO, se on kaunista. Sä erotut joukosta olemalla ilonen ja pirtee ja ennenkaikkea aito. Ps. Ripsipidennykset, tekokynnet yms ehosteet kuuluu lavalle eikä normaaliin elämään. Tietty ymmärrän sitte taas jonku peruukin, jos omat hiukset on huonos hapes. Se on taas ihan asia erikseen. Ja olit ROHKEA, et itserakas missään nimessä, kun lähdit kouluun ilman peruukkia.

    <3

    VastaaPoista
  4. Ainii ja tsemppiä kontrolleihin!

    VastaaPoista
  5. Moi!

    Käytiin koulua samassa rakennuksessa, ja siks siun blogin seuraaminen on ollu vielä jännittävämpää, kun että olisit joku jota en oo koskaan nähnytkään. Enkä tarkota, että oisit joku näyttelykappale tai "se syöpätyttö jota tässä vähän kyylään." Ei ei. :)

    Mie en ees tienny, että siulla oli syöpä, ennenkun löysin sattuman kautta tän blogin. Muistan kun kerroin äitille, että hei, meidän koulusta minuu vuotta vanhempi tyttö sairastaa syöpää. Äiti sitten tunteellisena ihmisenä tirautti pari kyyneltä, ja mietittiin kahvikupit kädessä, että kyllä on naisessa voimia. Luettiin joitakin siun postauksia ja oltiin sitten vähän aikaa hiljaa.

    Sivustaseuraajana ja tuntemattomana ihmisenä sanon kuitenki sen, että oot älyttömän kiva ihminen (tuli ilmi tutoroinnissa) ja on hienoo, että tuon kaiken jälkeenkin oot maankamaralla ja seisot omilla jaloilla. Ja muuten, olit kaunis sillonkin, kun hiuksia ei kauheesti ollu, tai kun ripset sanoi hei hei.

    Plää, ei tässä kommentissa nyt ollukkaa mitään järkee, mutta siun teksti oli hieno ja sai kylmät väreet kulkemaan selässä. Voimia siulle! Ps. tykkään tästä blogista. :)

    VastaaPoista
  6. Mahtava teksti! Ihailen todella sun elämänasennetta ja mä ainakin tykkään sun blogista just siksi et sä oot jotain ainutlaatuista niiden satojen ripsienpidentäjien, asukuvien ottajien ja meikkivinkkien jakajien keskellä :)

    VastaaPoista
  7. pakko kommentoida nyt ekaa kertaa vaikka oon lukenukki sun blogia jo jonku aikaa :)

    ekan kerran ku löysin sun blogin ajattelin et "voi ei, kauheeta ku noin nuorella ihmisellä on syöpä." mut sit aloin oikeesti lukemaan sun tekstejä ja tajusin et, niinku moni muuki on jo sanonu, oot oikeesti ihanan aito ihminen ja niin elämänilonen kaikesta huolimatta.

    vaikka ollaanki ihan täysin ventovieraita, jotenki tän blogin kautta tuntuu et tunnen sut jollain tavalla :D enkä pelkästään sen syövän takia, blaablaa, vaan koska kirjotat sillai niinku oikeesti haluat ja oot just semmonen ku haluat olla ! ihailen sitä sussa ja koitan itekki ottaa susta jonkuverran esimerkkiä mun elämään :) oot ihana ellu, jatka kirjottamista vielä pitkään ! ja tositositooooosi paljo onnea kontrolleihin :)

    ja tykkään hirmusesti sun murteesta, mistä oot kotosin? :D

    VastaaPoista
  8. Mun mielestä sä oot tosi kaunis! Pakko oli sanoa :--D

    VastaaPoista
  9. 'en ole yhtä kaunis kuin suosituimpien lifestyle-blogien pitäjät pitkine hiuksineen ja ripsienpidennyksineen', et niin, oot miljoona kertaa kauniimpi kuin ne. sä et tarvitse ripsenpidennyksiä ja pitkiä hiuksia, oot niin mielettömän kaunis just noin♥

    ps. kirjotat tosi hyvin :--)

    VastaaPoista
  10. Vaikka et olis yhtä kaunis kun lifestyle-blogien kirjoittajat (tosin mun mielestä voitat useimmat niistä kauneudessa!) niin sun blogi on yks mun lempiblogeista. Kirjoitatpa mistä tahansa, kirjoitat ihanasti!:)<3

    VastaaPoista
  11. Sussa ja kuuluisimmissa bloggereissa on se ero, että ne (ainaskin minun silmään) on ihan hirveän feikkejä ulkonäöltä, mutta sä olet niin aito ja luonnollisesti kaunis! :) Et tartte mitään pidennyksiä tai feikkirusketuksia ollaksesi kaunis.

    Alotin lukemaan tätä, no äh myönnän, että ehkä siksi, kun kiinnosti lukea syöpää sairastavan elämää. Mutta kun olin vähän aikaa selannut, niin uudestaan ja uudestaan tulin lukemaan siitä syystä, että susta huoku niin ihana positiivisuus ja vahvuus, että itellekkin tuli hyvä mieli ja myöhemmin tulin uudestaan ja uudestaan katsomaan ja seuraamaan, että miten tervehdyt :) Myönnän, että tirautin pari kyyneltä kun kerroit olevasi virallisesti terve. Tuli hyvä mieli.

    Kyllä tää hakkaa täysillä pinnalliset lifestyleblogit, joissa vaan kerrotaan uusista itseruskettavista ja korkkareista! Sä kirjoitat miettimään pistäviä juttuja ja tän blogin fiilis on niin ilonen.

    Kaikkea hyvää sulle!<3

    VastaaPoista
  12. En oo koskaan ennen kommentoinu, mutta nyt on kyllä pakko! Aivan tajuttoman kaunis teksti, pillitin ku pikkuvauva kun pääsin loppuun asti.

    Löysin sun blogin joskus alkusyksystä, ja luin sen heti läpi. Innostuin ensimmäisestä postauksestasi, jossa sanoit, että blogi toimii vähän niin kuin sun avautumiskanavana, jonka avulla purat kaikkia syöpään liittyviä ajatuksia. Itsehän en ole kokenut mitään niin rankkaa kuin syövän kaltainen sairaus, mutta kirjoittaminen on aina ollut minulle henkireikä. Koin jonkinlaista yhteenkuuluvuutta kanssasi heti ensimmäisestä postauksesta lähtien, ja päätin lukea lisää - olin varma, että luvassa on aitoa, herkkää ja pohdiskelevaa tekstiä, enkä pettynyt.
    Niin kuin moni muukin on sanonut, musta oli jotenkin niin voimaannuttava ajatus, että vaikka olit sairas, niin silti päättäväisesti teit ihan tavallisia juttuja ja säilytit koko ajan elämänhalusi ja -ilosi. Se oli yksinkertaisesti niin ihanaa ja koskettava lukea. Itkin, kun luin sun tekstejä, mutta en siksi että olisit kirjoittanut surusta ja epätoivosta, vaan koska olit niin toiveikas ja iloinen. Osaat myös ilmaista tunteesi ja ajatuksesi niin hyvin tekstisi kautta, että se pistää ajattelemaan myös omaa elämää ja sitä, mikä on oikeasti tärkeää. Välität sun tunteet niin hienosti - välillä itestä tuntuu, että ymmärrän mitä tunnet kun haluat auttaa muita syöpäsairaita ja ylipäänsä tarjota apuasi muille ja nauttia elämästä. Ei kukaan voi tietenkään täysin ymmärtää toisen tunteita, mutta osaat kertoa ajatuksistasi niin hyvin, että siksikin palaan blogiisi aina uudestaan.

    Minullekin pisti silmään tuo, kun sanoit ettet ole yhtä kaunis kuin suositut muotibloggaajat. Olet todella kaunis ihminen, niin sisältä kuin ulkoa. Olet aito, ja sellaisista ihmisistä minä ainakin haluan lukea - en muotibloggaajista, jotka saavat kaiken valmiina tarjottimella ja jotka kadottavat itsensä jonnekin niiden hiusten- ja ripsipidennystensä alle (ei tietenkään päde kaikkiin!). Olet aito, kirjoitat loistavasti, ja pohdit aika suuriakin elämän juttuja syvällisesti mutta samalla kepeästi. Se ei ole sellainen juttu, mihin kaikki pystyvät. Olet myös hirvittävän rohkea, kun ylipäänsä ryhdyit kirjoittamaan syövästäsi julkisesti ja jaoit kokemuksesi monien muiden kanssa. Erityisen hienoa siinä on se, että sekä sinä, että muut saman sairauden kokeneet, ovat varmasti saaneet toivoa ja iloa teksteistäsi ja keskusteluista, joita kommenttiosiossa on käyty.

    Oho, tulipa pitkä ja sekava kommentti. Tiivistettynä: ihailen ja kunnioitan sinua valtavasti, ja toivon että jatkat kirjoittamista edelleen. Olet kaunis!

    t. samanikäinen lukiolaistyttö Oulusta

    VastaaPoista
  13. VOIEIIIII te olette yksinkertaisesti parhaita lukijoita, joita tää maa päällään kantaa. Mie kiitän ja kumarran teitä kaikkia näin yhteisesti!!!♥ Niin paljon kauniita sanoja, kehuja ja kohteliaisuuksia, että mä liikutuin kommentteja lukiessanne. Jos jokainen ihminen sanoisi joskus yhtä kauniisti toiselle kuin te olette juuri sanoneet minulle, tässä maailmassa olisi paljon onnellisempaa kansaa. Pienillä sanoilla on nimittäin usein luultua suuremmat merkitykset.

    Mä sain kontrolleista jälleen puhtaat paperit :) Se yhdistettynä tähän postauksen positiiviseen vastaanottoon ovat tehneet mun päivästäni kertakaikkisen huikean. En osaa sanoin edes kiittää myötätunnostanne teitä tarpeeksi, tuntuu ettei sanat riitä!! Anyway, haluan teidän tietävän, että vaikken vastaa nyt jokaiseen kommenttiin erikseen, oon lukenut ne ajatuksella useaan otteeseen ja hämmentynyt kerta toisensa jälkeen. Sanooko tämä tuntematon ihminen minulle juuri näin ihanasti? Olenko minä oikeasti tälläinen kuin he kertovat?

    Kiitos, että pidätte blogistani tällaisena kuin se on. Enää mua ei pelota julkaista näitä pidempiäkään tekstejä :) Yleensä kun toivotaan ja arvostetaan lähinnä kuvapainotteisia postauksia, niin mietin eilenkin tätä postausta kirjoittaessani, että tuliko siitä liian pitkä luettavaksi. Ihanaa, että se on jaksettu lukea!!

    En tiiä enää mitä sanoa. Pusujahaleja kaikille ♥

    Ainiin ja siulle lotta 16.54,
    oon Joensuusta :--) Se selittää varmaan hassun murteen, haha!

    VastaaPoista
  14. "Eksyin" kerran sun blogiisi jotain kautta, silloin raskaus huuruissani itkeä tihrustin kämpillä illalla, että miten nuorelle voi noin käydä..

    Sitten kuitenkin päivä toisensa jälkeen tulin lukemaan uudestaan ja uudestaan, ihannoin sitä kuinka aito sinä olet. Kirjoitat ihanasti ja ihanan positiivisesti asioista. :)

    Se että, sinulla ei ole ripsipidennyksiä tai muutakaan, niin sinä olet kaunis just noin! Olet kaunis ilman mitään "ehosteita", Elina tuolla sun asenteella varmasti pääsee pitkälle ja tuolla kauneudella! <3

    VastaaPoista
  15. Mikä ihana nainen! Kaunis ku mikä ja toi sun voimas elämiseen todella välittyy tekstiesi kautta! Keep on goin' girl♥ ..jäänkin seurailemaan :)!

    http://mimi-perfectly-imperfect.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  16. en ala seiskan äikäl tähä mitää sepostusta vetää et kiitokset kauniist sanoist ja sillai :D ei muutako leuka rintaa ja kohti uusia pettymyksiä ja lissää paskaa housuu <3 ps. kuumavihje a bit sarcastic VINKVINK

    VastaaPoista
  17. tuntuu niin hyvälle kuulla että sait puhtaat paperit! onnea siis sen johdosta ja keep up the good work!:) <3

    VastaaPoista
  18. Kiiiiiiiitos ihanaiset!♥ Ette tiiäkkää kui hyvältä tuntuu lukee teijän kommentteja. Terveisin naama-riemuvirneellä-koko-ajan =D

    VastaaPoista
  19. Löysin sun blogin ihan vasta oman reilun kuukauden jatkuneiden turvonneitten imusolmukkeiden ja lääkärissä ramppaamisen jälkeen. Kommentoinkin tohon aikasempaan postaukseen ja kerroin antibioottikuurista joka ei auttanu ja tulevasta lääkäristä. Täällä päässä odotellaan seuraavaa lääkäri aikaa ja biopsia on tulevalla viikolla. Toivon parasta ja pelkään pahinta.

    Tää blogi on kuitenkin ihana ja oot tosi vahva (:

    VastaaPoista
  20. Henni,
    joo muistan siun kommentin :) Kiva, että tulit kertomaan kuulumisia. Eli otetaanko sulla ohutneulanäyte vai leikataanko patista palanen (solunäyte vai kudosnäyte)? Miekin toivon todellakin siun puolesta, ettei sieltä löydy mitään!! Mut muista et jos sieltä sattuukin tulemaan joku ikävämpi diagnoosi, niin sä selviät siitä. Oot nimittäin ihan tismalleen yhtä vahva kuin minäkin :) Jos haluut niin tuu taas kommentoimaan mulle kunhan saat biopsian tulokset. Meiliäkin saa pistää elppa-@hotmail.com! Olet ajatuksissa.

    VastaaPoista
  21. voi elli, oot niin kaunis!
    ihana postaus.
    <3 terkuin, a :) halit

    VastaaPoista
  22. voi elli, oot niin kaunis!
    ihana postaus.
    <3 terkuin, a :) halit

    VastaaPoista
  23. Anonyymi,
    kiitos ihana, itse oot kaunis!! ♥ Haleja takas!

    VastaaPoista
  24. Pyhpah, oot ihan yhtä kaunis kun "ne muotibloggaajatkin"! Vaikka kauneushan on katsoja silmissä mutta silti, et yhtään sen rumempi!

    VastaaPoista
  25. Anonyymi,
    voi kiitos mieltä lämmittävästä kommentista!! Nimenomaan kauneus on katsojan silmissä, se on harvinaisen totta.. :) Kaikissa meissä on jotain kaunista!

    VastaaPoista
  26. hei sinä,

    olen yksi näistä jotka täysin sattuman kautta eksyivät sivullesi. olen aikuinen mies ja voin suoraan myöntää että tekstiäsi en päässyt ohitse ilman kyyneleitä. se, mitä tässä kirjoitat on syy siihen miksi lukemisen oppiminen on niin tärkeää. tässä ajassa, tässä ilmapiirissä on vahva kyynisyyden ja kateuden tunne.

    se ei ole kuitenkaan lainkaan läsnä näissä kirjoituksissa. on uskomatonta, mitä olet saavuttanut jo noinkin nuoreksi. tahdon kannustaa sinua luopumaan pienimmistäkin peloistasi, jos niitä on enää jäljellä. sinua jos ketään voi katsoa ylöspäin.

    VastaaPoista
  27. Anonyymi,
    mie kiitän suuresti kauniista sanoista! Erityisen otettu oon tästä: "se, mitä tässä kirjoitat on syy siihen, miksi lukemisen oppiminen on tärkeää". Ihan mieletön kohteliaisuus, en tiiä onko mulle koskaan sanottu mitään noin kivasti... Mukavaa, että eksyit blogiin ja pidit lukemastasi! Tämmöinen lämmittää aina mieltä, ku oon yleensä kuitenkin aika epävarma siitä, mitä tänne uskallan kirjoittaa ja mitä en. Kiitos siis vielä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)