tiistai 11. kesäkuuta 2013

Woop woooop

Mun piti eilen ostaa esine, jota en kesäisin haluaisi tarvita - nimittäin kalenteri. Sen siitä saa, kun tekee kahta duunia ja viettää ne harvat vapaahetket joko partiohommissa tai reissun päällä. Kiireen lisäksi oon potenut järkkyä flunssaa vajaan viikon ajan. En edes muista, millon oon viimeks ollu näin kipee (jos syöpää ei lasketa). Asiakkaat on vähän naureskellu, kun kassatädillä ei lähe enää ääntä ollenkaan. No, nyt ollaan jo kovasti voiton puolella, kunhan tää yskä vaan saatas vielä kuriin!

Sillon, kun on paljon tekemistä, oppii pakon edestä aikatauluttamaan päivänsä kunnolla. Voin mennä aamuvuoroon töihin, iltapäivällä käydä kouluttamassa itteäni toiseen työhön ja illalla lähteä juhlimaan kavereiden kanssa. Kyllä siinä välissä ehtii ihan sopivasti syödä ja nukkuakin joskus. Tuntuis vaan turhalta olla tekemättä mitään, kun on tämmönen ihana kesä ja upeat säät. Viime kesä meni mulla ihan penkin alle ja tavoitteenani on tehdä tästä kesästä tuplasti - ehkä jopa triplasti - parempi.



Kesäilta ja kollegat



Lippikset ja lempityttö Linda



Semmoset lenkkeilymaisemat meillä, ei uskos että asutaan ns. asvalttiviidakossa?



Vielä muutama kilo, niin oon samoissa mitoissa kuin ennen syöpää :) Ja terkkuja vaan tolle Lumian kuvanlaadulle, ei paljo naurata



Hyvän mielen aamupala



Rullaluistelu on mun lempparilaji heti tenniksen jälkeen, ärsyttää ihan hirveesti et unohin luistimet Joensuuhun!!



Näitä hetkiä ja auringonlaskuja kannatti oottaa se pitkä ja jäätävä talvi



Töppöstä toisen eteen hophoppp



Mulla ois mielessä pari "mielipidepostausta", mitkä haluaisin tehdä. Tahdon kirjoittaa ne myös ajatuksen kanssa huolella, joten mun täytyy oikeasti varata tuolta uudesta kalenteristani yksi päivä bloggaamiselle.

Kerron teille nyt kuitenkin tässä vaiheessa jo, että pelkään kovasti syövän uusiutumista. Se pahamaineinen ihottuma tuli nimittäin n. kuukausi sitten takaisin ja toi mukanaan myös sen kutinayskän. Lisäksi musta tuntuu, että kaulani on turvoksissa oikealta puolelta (oli jo siis ennen tätä hemmetin flunssaa), mutta toisaalta se voi olla täysin pääni sisäinenkin juttu. Mullahan piti olla neljännet kontrollit nyt toukokuussa, mutta muuton takia ne siirtyivät Meilahden sairaalaan ja sain sieltä ajan vasta syyskuun loppupuolelle. Pelkään sitä, että syöpä ehtii mahdollisesti levitä aiempaakin pidemmälle, jos en pääse aikaisemmin tutkimuksiin. Mietin myös, että kyllähän sairaala varmaan suostuu kuvaamaan miut vielä, vaikkei kuvauksia pitänytkään enää tehdä? Kerta näitä oireita nyt löytyy.

Oon yrittänyt olla ajattelematta koko syövän oireita viimeajat, koska halusin valmistautua rauhassa lakkiaisiin ja tulevaan kesään. Totuus kuitenkin on, että mua pelottaa aivan kamalasti. Pelottaa niin, että vatsanpohjassa kääntyy, kun ajattelen mahdollista uusiutumista. Mä en halua, en ihan totta halua enää uudestaan syöpäpotilaaksi. Se nimittäin tarkottaisi sitä, etten saisi biologisia lapsia isona, ja suuri perhe on aina ollut ainoa asia, mitä tulevaisuudelta oon innoissani odottanut. Rakastan lapsia ja mun maailma musertuu, jos joudun syövän uusiutumisen takia luopumaan biologisten lasten haaveistani.

En oikein tiiä, mitä sanoa nyt. Sydän on vaan täynnä huolta. Mutta soitan Meikkuun lähipäivinä saadakseni kontrolliaikaa siirrettyä edes vähän aikaisemmaksi.

Toivottavasti teille kuuluu hyvää eikä oo tämmöisiä samanlaisia terveydellisiä huolia!! Muistakaa nauttia kesästä :--) Mie laitan nyt kuulokkeista soimaan Studio Killersin Jenny-biisin ja lähen kävelylle, kun ei lenssu anna vielä myöten juoksemiselle.

♥: Elli


28 kommenttia:

  1. Voi ei, toivottavasti nuo vaivat olisi ihan vaan flunssan ja sinun pelon aikaansaamaa! :S Voimia sinne tosi kovasti ja positiivinen asenne päälle! Herra Hodgkinin hautajaiset on jo juhlittu. :)

    Mutta toivottavasti saat aikastettua sitä lääkäriaikaa, ei varmasti oo kovin helppoa pelätä ja odottaa sitä. Sieltä saat sitten varmuuden :)

    Voisit muuten joskus nakata tänne blogin puolelle ladattavaksi tuota sun virtaa ja energiaa, meikälle nimittäin kelpais! :D Kesälaiskuus vähän turhan kovasti päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Todellakin täytyy toivoa parasta ja tietysti olla ihan kamalasti pelkäämättä sitä pahinta. :/ Mä en millään haluaisi järjestää nimittäin Herra Hodgkinin hautajaisia koskaan enää uudelleen, vaikka positiivissävytteinen juhla olikin viimeksi kyseessä. Ja hei älä ota stressiä kesälaiskuudesta, se on enemmän kuin ok! Joskus saa olla vähän laiska ;)

      Poista
  2. Tiedän tuon lapsettumuuden pelon.. Ite en syöpää ole sairastanut, mutta sairastuin viime alkutalvesta erääseen pitkäaikais-sairauteen, joka hyvinkin voi johtaa lapsettomuuteen. Haluaisin kans sitten joskus vähintään kaksi lasta ja kyllä ottais koville jos en niitä koskaan tulisi saamaan.
    Mutta tsemppiä sulle oikeen paljon! Toivottavasti syöpä ei enää koskaan iskis sun kohdalle. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, oon tosi pahoillani siun puolesta! Koitahan jaksaa :( Mä ainakin pidän peukkuja sulle pystyssä, ettei tautisi vie hedelmällisyyttä!!

      Poista
  3. Voi muru <3
    Nuita oireita voi tulla myös homeesta. Jos tossa uudessa kämpässäs ois semmosta? Yritä soitella sinne lääkärille, selitä tilanne nii varmasti saat ajan nopeemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii, en tiiä. Tää kämppä on valmistunu 2010 että tuntus hassulle, jos ois nyt jo hometta. Mutta toisaalta eikös se oo vähän uusien asuntojen vitsaus nykyään... Yritän huomenna saada jonkun sieltä Meilahdesta kiinni. :(

      Poista
    2. Nimeomaan uusimmat talot rakennetaan niin päin sitä ihtiään, että ei olis mikään suuri yllätys jos moista moskaa löytys.
      Voimia <3

      Poista
  4. Älä kahmi liikaa tekemistä, voi unohtua kokonaan se nauttiminen niitä suunnitelmia "suorittaessa"! Toivotaan että oireet ois vain flunssan ja stressin oireita, vaikka ainahan sitä pelkää pahinta :/ Tsemppiä, oot ihan hirmu ihana ja sun blogia on aina mukava lukea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, täytyy vaan yrittää pitää pää pystyssä nytten. Yritän myös välttää liikaa tekemistä, mutta toisaalta mitä enemmän touhuan ja häärään ympäriinsä, sitä vähemmän ehdin murehtia syöpää :) Kiitos ihanasta kommentista, kiva kuulla että blogista tykätään<3!

      Poista
  5. Olipas uutisia. :( toivottaasti ei olisi mitään vakavaa. Toiontoivontoivon. Pakkohan niiden on hyvänen aika saada ne kontrollit aikaisemmaksi kun kerran tuolta tuntuu ja tommoinen tausta on.

    Onko tässä mitään, mikä auttaisi: http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/lapsena-syovan-sairastaneen-hedelmallisyys-voidaan-palauttaa/

    Tsemppiä hirmusesti.

    Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntus kyllä hassulle, jos aikaa ei vois siirtää yhtään, vaikka ois oireita. Pitänee ottaa vaan yhteyttä sinne. Kiitos linkkivinkistä, käyn lukemassa sen! Hali sinne.

      Poista
  6. Mitähän pöpöä nyt on liikkeellä sillä mulla on ihan sama juttu; ääni on ollut muutamana aamuna ihan totaalisen kadoksissa ja kurkku kipeä yli viikon ajan. Kuumetta ei silti nouse, mutta ei oo kyllä ihan terve olokaan.

    Tulin pitkästä aikaa sun blogiin lueskelemaan kuulumisia ja tylsää että syövän uusiutuminen nyt noin huolestuttaa. Uskon että kun saat vaan oikeisiin tahoihin yhteyden, niin tutkimuksiasi voidaan aikaistaa - mielenrauhakin on itse asiassa aika tärkeä asia, varsinkin tällaisissa tapauksissa. En voi millään uskoa etteikö sitä sun TT-aikaa saisi aikaistettua lääkärin toimesta. Ja kaulaahan voi toki tsekkailla myös ilman säteitä ultraäänelläkin...

    Toivottavasti tilanne hoituu ja pääset nauttimaan kesästä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää pöpö on harvinaisen hermoja raastava - yskin keuhkoja pihalle yöt ja päivisin on ihan normaali olo. Äänikin on jo kohta tullu takas täysin :) Nimenomaan mielenrauha on tärkee syövästä parantuneen elämässä, kun kaikki muistot hoidoista ja tuntemuksista on niin helppo palauttaa todentuntuisina mieleen ja silloin ahdistaa. Kiitos tsempeistä, kyllä mä tästä kesästä nautin täysin siemauksin vaikka vähän huolestuttaakin! Kivaa kesää siulle myös :)

      Poista
  7. Voi ei, toivotaan parasta! Täälä on peukut pystyssä sun puolesta!

    VastaaPoista
  8. No jos tupakoit, nii ei ihme jos syöpä uusiutuu... Ainakin tuosta yhdestä kuvasta päätellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo eläessäni polttanu yhen yhtä tupakkaa, en ees humalassa :) Enkä tule koskaan polttamaan. Ja tosiaan tossa kuvassa mulla on kädessäni puhelin! Hämää vähän, ku se on valkoinen :)

      Poista
  9. Anonyymi 18.30, elinalla on puhelin kädessä.. :D ei tupakka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahhaa niin on :--D No mutta joskus silmä erehtyy!

      Poista
  10. Eikö sulla ollut jo aiemmin, ennen jotain kontrollia, tota yskää? Vai miten muistan lukeneeni joskus täältä sun kontrollipaniikkipostausta, jossa kerroit yskästä? Ei silloinkaan syöpä ollut uusinut, joten ehkäpä nytkin oireet ovat vain jotain harmitonta? Toivon kovasti niin. Olet aivan huipputyyppi! :) Hyvää kesää Elina, ei kannata murehtia etukäteen mitään. Vain lääkärissä käymällä saat noille oireille selityksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon mie yskiny semmosta pientä yskää aiemminkin, mutta tää nykyinen yskä on ihan järkyttävää kutinaa ja valvottaa esim öisin. Ihan tismalleen samalla tavalla kuin syövän oireena silloin pari vuotta sitten :( Mutta todellakin toivon ja rukoilen että tää ois vaan joku flunssapöpö eikä mitään vakavampaa!! Soitin tänään Meilahteen ja ne lupas pistää asian eteenpäin ja ottaa yhteyttä myöhemmin. Pyysin myös päästä kuvauksiin ja sairaanhoitaja sanoi, että juttelee asiasta lääkärin kanssa. Toivotaan, että miun huoli otetaan todesta.

      Allekirjoitan kyllä tuon, ettei etukäteen kannata murehtia mistään. Se vain tuntuu olevan joskus vähän haasteellista. Kiitos ihanasta kommentista <3

      Poista
  11. Hei, millaista se sun ihottuma on ja onko se vain tietyllä alueella? Mulla on järjetön syövän pelko koko ajan päällä, mm. suurentuneita imusolmukkeita kaulalla (lääkärin mielestä eivät ole suurentuneita vaan allergiasta johtuvaa) ja nyt uutena tämmöinen öisin kutiseva ihottuma kyljissä, joka sekin tietty voi mennä allergian piikkiin. Allergialääkkeet ei vaan auta näihin oireisiin ja tietty ensimmäiseksi pelkään pahinta. Onko sulle kuulunut mitään uutta lääkäristä? Pääsetkö aiemmin kontrolleihin?
    Toivotan hyvää kesää sinulle joka tapauksessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Mun ihottuma oli todella kutisevaa, välillä jopa märkivää (kuulostaapa ällöltä tälleen kirjotettuna) ja ihan kirkuvan punaista. Ihottuma rajottui vasempaan kainaloon ja käsivarteen läikkinä, eli kauheen laajalle se ei levittynyt. Ystävälläni syöpäihottuma oli tosin lähes koko vartalon peittävää, mutta ei vissiin niin rajun näköistä kuin miun ihottuma. Sekin varmaan vaihtelee siis. Tiiän tunteen, ku ensimmäisenä mieleen hiipii inhottavat pelkoajatukset, mutta usein ne osoittautuu turhiksi.

      Sinuna kävisin ehkä uudelleen lääkärissä, lähinnä hakemassa eri allergialääkkeitä. Samalla voisin mainita syövän pelosta. Mutta jos sulla ei oo muita oireita (kuume, patit, tahaton painonlasku) ni en ois kauheen huolissani.

      Mie sain kontrolleja aikaistettua, ne on nyt 8.7. :) Oon tosi ilonen siitä. Nyt pitää vaan toivoo sit parasta!

      Tsemppiä ja tosi hyvää kesää siulle kans! :)

      Poista
  12. Kauheasti tsemppiä Elina! Toivottavasti olet huolissasi ihan suotta. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)