maanantai 2. syyskuuta 2013

But at least I got my friends

Viime perjantaisten uutisten jälkeen päätettiin tyttöjen kanssa vähän nollata lauantaina. Mulla ainakin oli hauskaa, kiitos ja anteeksi vaan kaikille, jotka saattoivat olla näkemässä. Paitsi sinä yksi ihana lukija piristit kyllä iltaani vielä entisestään, oli huikea törmääminen!

Onneks mulla on nää tytöt ♥ 


Päivät ovat menneet todellista vuoristorataa ylös ja alas. Vaikka täytän tuntini töillä ja ihanilla ihmisillä, saatan silti huomata yhtäkkiä, että kyyneleet kihoavat silmiini täysin ilman ennakkovaroituksia. Aika kiusallista, mutta annan itselleni luvan siihen. Lujalla tahdonvoimalla saan kuitenkin pidettyä alkavat surkupeppu-kohtaukset kurissa silloin, kun olen liikenteessä. Kotona taasen on liian hiljaista, jotta voisin sulkea syövän pois mielestäni kokonaan. Silloin se paljon puhuttu herra Pelko vyöryy jälleen päälleni, ja sen selättäminen vaatii enemmän kikkakolmosia. 

Onko kellään ideoita, miten saisin lievennettyä niitä ahdistuskohtauksia ollessani yksin? Vaikka uusi, oma kotini onkin maailman ihanin ja söpöin pieni yksiö, sen seinät tuntuvat turhan usein kaatuvan niskaani. Ei riitä miun haba pitämään niitä pystyssä.

Tekee mieli mysliä. Olipa hyvä, että kävin viikonloppuna kaupassa. Nyt harmittas, jos sitä ei oiskaan kaapissa. Heippa.

♥: Elli

33 kommenttia:

  1. Vau, tosi kivasti tukka sulla! Älyttömän kiva kampaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kävin leikkauttaa päätä viime viikolla ni kehtaa pitää otsistakin :) Vaikka silti ihailin kyllä noita Ninnin kiharoita yli kaiken! Niin mageet

      Poista
  2. Kun ahdistaa kannattaa koittaa suunnata ajatukset johonkin muuhun (joo aika klisee heitto...)

    Itsellä parhaiten toimii raivokas lenkki 8-10 km raivon rajamailla musaa korvissa tai vaihtoehtoisesti joku älyvapaa huumoripläjäys.

    Vaikee on tietysti nyt keksiä, kun oma ahdistukseni on lähtöisin täysin eri taustasta, mutta nämä auttavat minua ja toivon sinu nsaavan myös apua ahdistukseesi jostain.

    Jaksamista ja hyvää mieltä! <3

    T:Se turkulainen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urheilu toimii kyllä aina miullakin. Ei vaan keskellä yötä (kun kohtaukset iskee) yleensä kehtaa lähteä yksin ulos :( Kiitos samoin hyvää mieltä siulle myös!<3

      Poista
  3. Hihi, ihanan sympaattisia kuvia! :)

    Itse ahdistuksen iskiessä yritän tyhjentää pään kaikesta ja hengittää syvään. Kuuntelee vaikka tietokoneen huminaa tai naapurin kolistelua. Hetkeen ei tee yhtään mitään, vaan on. Toivottavasti yhtään auttaa!

    Tsemppiä !:) Kyllä sinä mahtilikka pärjäät! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sini :) Oon jotenki huono pysähtymään paikalleni, koko ajan pitää olla vaan hötkyymässä. MUTTA tänään töistä tultuani rojahdin sohvalle ja käperryin viltin alle, ja täällä oon edelleen! Tekee niin hyvää. :)

      Poista
  4. Pakko täältäki kehuu tota sun tukkaa!! Ihana, ja muutenki oot niin kauniina näissä :) Tuntuu väärälle, että sun pitää kokee tota pelkoa ja epävarmuutta taas! :( koita jaksaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos <3 Noo, kyllä mä pärjään. Ei oo muita vaihtoehtoja :)

      Poista
  5. Mulla varma nakki ahdistuksen ehkäisyyn on aivot narikkaan -tyylinen leffa/sarjamaratooni. Monesti kun oon yksin kotona ja ikävät ajatukset alkaa hiipimään mieleen, niin lyön netflixistä hyvän sarjan tulille ja paussia pidän vain vessakäyntien ja jääkaapin koluamisen ajaksi. Mun ahistukset on tosin vähän eri sarjassa mitä sun, ja ei tää kovin pysyvä ratkasu oo :/ Mutta ehkä sillon ku ahistus iskee niin voihan sitä kokeilla lyödä aivot puuroon hyvän sarjan avulla? Sitä kun tuijottaa ruutua keskittyneesti niin ei ikävät ajatukset toivon mukaan pääse mieleen.

    Jos et oo katsonut, niin suosittelen Ensisilmäyksellää tähän hommaan :) Tosi hauska, ei turhan syvällinen eikä liian vakava, joten ei tartte pelätä ahdistuksen kasvavan jonkin surullisen kohtauksen myötä.

    Tää tosin on ehkä enemmänki tämmösellä nolifelle passaava tyyli, mutta kannattaahan sitä kokeilla! :cD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiitos paljon vinkeistä, sieltähän tuli iha konkreettinen leffaehdotuskin! Jee, pistän korvan taakse ja joku yö ku pyörin ahdistuksissani enkä saa nukutuksi, niin laitan tulemaan netflixistä :) Ja hei ei miullakaan oo elämää, ihan oikeesti. Tää blogi saa sen näyttämään joltain muulta.. :D Todellisuudessa käyn kerran kuukaudessa ulkona ja muuten oon töissä ja kotona. On ihan okei olla kotihiiri :)

      Poista
  6. mä sairastan ahdistuneisuushäiriötä, niin voin nyt tulla hyvällä omatunnolla sanomaan että tiedän miltä susta tuntuu. itellä ei esimerkiksi telkkarin kattominen auta, kun ahdistuneena ei pysty keskittymään siihen riittävästi. mä esimerkiksi kirjoitan olosta ylös vaikka päiväkirjaan. siivoaminen auttaa kanssa jostain syystä :D vaatekaappia on hyvä järjestellä yöaikaan! myös hiustenlaitto ja meikkaaminen saattavat helpottaa vähän ja mä tykkään yöllä väkerrellä tukkaan kaikkea ihmeellistä. ja sitten tietysti kavereiden kanssa tekstaaminen on yksi hyvä keino :) ja hei onhan olemassa kriisipuhelin mihin voi soittaa, jos haluaa vain puhua jonkun kanssa! koita pärjätä, jooko? ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pakko lisätä tähän vielä, että jos et millään kestä olotilaa niin saat kyllä ihan varmasti vaikka rauhoittavia auttamaan olotilaa :)

      Poista
    2. Voin vaan kuvitella, miltä tuntus sairastaa samanlaista tautia kuin sie. Miulla kuitenkin on suht koht hallinnassa nää kohtaukset, ja joskus oon niin väsynyt etten jaksa ees murehtia. Oot ihana, tsemppiä hirveesti ja kiitos vinkeistä! Tiedostan itekin, että jostain syystä laittautuminen rentouttaa minua kans. Ehkä siitä saa itsevarmuutta lisää tai jotain? Mie pärjään kyllä, sie pärjäät myös <3

      Poista
  7. Ellu, olet mielettömän kaunis!! Sulle sopii hurjan hyvin otsatukka :)
    Itse ahdistuksissani klikkailen itseni youtubeen ja katson sieltä älyvapaita videoita. Mikä nyt ittee sattuu kiinnostaan, minulla näitä ovat mm. uutismokat, hauskat eläin- ja vauvavideot tai kummelin pilalle menneet otokset. Tai vaikka suurta myötähäpeää herättävät videot, pääpointtina on saada ahdistuksen tilalle täysin toisenlaisia tunteita. Vain mielikuvitus on rajana hakusanan käytössä :D Ihana nähdä sinua näin hyväntuulisena kuvissa, se on oikein se. Kaikki on hyvin, ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ite oon vähän niin ja näin tän otsiksen kanssa, koska luonnonkiharalla tukalla on hermojaraastavaa yrittää pitää otsis suorana tuolla syysilmastossa :D Mutta kivaa vaihtelua. Oon yleensä kuunnellu youtubesta vaan musiikkia ahistukseen (piristävää), mutta noita videoita en oo tajunnutkaan katella. Pidän mielessä ja kokeilen seuraavalla kerralla :) Kiitos kommentista<3

      Poista
  8. Kirjan lukeminen vie ajatuksia pois, jos vain onnistuu uppoutumaan siihen tekstiin.
    John Irvingin Kaikki isäni hotellit on ollut yksi uskomattomimmista kirjoista, joita olen koskaan lukenut. Se laittaa kyllä aivot solmuun. Samoin Haruki Murakamin Kafka rannalla (hah, en koske tuohon kirjaan enää koskaan!!! :D)

    En tiedä muuta neuvoa, mutta lukemista kannattaa koittaa, jos vain yhtään tykkään lukemisesta. Mutta tosin nuo mainitsemani kirjat olivat sellaisia, että kummankin luin väkisin, joten jos juoni vedä mukaansa, niin ei sitä kirjaa tosiaan jaksa lukea.

    Täytyy vielä kertoa tässä samalla sellainen positiivinen toivottavasti edes vähän toivoa antava juttu. Mummoni sairasti rintasyövän 2 vuotta sitten, viime talvena hän kävi joissakin kuvauksissa( en nyt millään muista mitkä kuvaukset mahtoivat olla), ja kuvista löydettiin "jotain", epäiltiin syövän uusiutuneen ja levinneen alaselkään. Tätä tutkittiin ja selviteltiin, mutta onneksi lopulta todettiinkin, että se "joku" siellä selässä on harmiton. Toivon tosiaan, että saat myös huokaista helpotuksesta!

    Tsemppiä! Koita pitää lippu korkealla! ♥ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Oonki kuullu tuosta Irvingin kirjasta muiltakin, että siinä saa kyllä toden teolla keskittyä lukemiseen, jotta pysyy kärryillä. Mulla ei oo kirjastokorttia vielä, mutta voisin käydä semmosen hankkimassa ja yrittää lukea tuon. Ostin vähän aikaa sitten Sex and the City -kirjasarjan ekan osan ja se on ollu ihan hyvää hömppälukemista.

      Ihanaa, että mummosi "jotain" olikin vaaraton! Näitä tällaisia tarinoita tarvittaisiin maailmaan todella paljon lisää. Pitäs vaan aina muistaa, että minäkin olen kävelevä esimerkki siitä, ettei syöpään aina kuole. Silti pelkään nyt ihan hulluna kuolemaa, ja päällimmäisenä mielessä pyörii ajatus siitä, että mahdollisen uusiutumisen jälkeen se on menoa sitten. Vaikka ihan hyvin voin selvitä siitäkin... Ei vaan jaksas enää taistella. Plääh.

      Poista
  9. Netflix on ihan hyvä. Sitä oon ainaki ite tässä saikulla ollessani käyttänyt aika ahkerasti silloin, kun ei ole ollut muuta tekemistä. Tosin melkein kaikki mielenkiintoinen sieltä on jo koluttu läpi.

    Eniten mulla on auttanut tämän kesän aikana, jos on saanut olla muille avuksi esimerkiksi jonkin ongelman ratkaisemisessa, tai muuten vaan apuna jossain asiassa. Ei jää liiemmin aikaa ajatella Tuomas Pulisonkia ja saa hyvän mielen, että on pystynyt auttamaan. Kaikilla meillä on tietysti se oma juttunsa.

    Oma ensimmäinen kontrolli tulee olemaan tammikuussa. Tämä viikko menee vielä sädehoidoissa ja sen jälkeen paluu "normaaliin" arkeen voi pikkuhiljaa alkaa.

    Jaksamisia Elina! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie huomasin tuon saman sillon ku sairastin, että tungin itteäni kaikkiin mahdollisiin projekteihin yms mukaan, jotta saisin arjen täytettyä muilla ajatuksilla ja asioilla kuin syövällä. Välillä väsytti niin hemmetisti, mutta toisaalta tiedostin että on parempi häärätä ympäriinsä ja buukata kalenteri täyteen kuin röhnöttää kotosalla ja keskittyä siihen huonoon oloon. Tsemppiä ihan hirveesti nyt vikan viikon sädetyksiin, ainakin mulle ne säteet tuntu ihan lastenleikiltä sytojen jälkeen! Voimiavoimia:)

      Poista
    2. Samaa sanoin röntgenhoitajalle, että tää on lastenleikkiä sytoihin verrattuna. Nieleminen on kyllä vaikeaa ja on semmoista kurkkukivun tunnetta mikä kuitenkin poikkeaa flunssan aiheuttamasta. Neuloista eroon pääseminen oli iso juttu. :)

      Poista
    3. Neulat on kyllä hirveintä ikinä, ootappa vaan kontrolleja ku ne yrittää löytää susta suonia ja ei vaan löydy.. :) sytostaatit jotenki heikentää niitä, ainakin miulla kävi näin. Mie oon miettiny tässä viimesen 3vk aikana, et voikohan sädehoidon vaikutukset tulla puoltoistavuotta myöhässä? Meinaa mulla on kokoajan ihan rutikuiva suu :( ei auta vaikka jois vettä. Kävin ostaa sellasta kosteuttavaa hammastahnaa apteekista nyt, jos se vaikka auttas.

      Poista
  10. noi sun hiukset on iha törkeen hienot! sulle sopii toi otsatukka kyl tosi hienosti :) ja mä ymmärrän ton et epäröit otsiksen kanssa koska luonnonkihara, itelläki myös luonnonkiharat :D aina pitää miettii et miten leikkaa tai pitää hiukset ilman et ne luonnonkiharat punkee tuol ihanassa syyssäässä esiin!
    kyl sä tuut pärjää :) tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa et joku ymmärtää tän luonnonkiharoiden hiusten tuoman vaivan... :D mut en valita, koska tavallaan rakastan sitä et nää on niin kikkurat! Kiitos kannustavusta sanoista ja kehuista :)

      Poista
  11. mua rauhoittaa piikkimatto! vaikka ois paikallaan niin ajatukset menee tuntuun eikä ala pohtia liikaa.. ja voi vaikka nukahtaa :> tsemiä<3 tulisin viemään sun ajatukset toisaalle jos voisin :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana<3 ei oo tullu mieleen ees koko piikkimatto, pitää ehkä hankkii semmonen :o vois olla muutenki hyvä, sais vähän verenkiertoo vilkastettua.

      Poista
  12. Suosittelen ehdottomasti, että luet kirjan tietoinen läsnäolo(Mark Williams). Itselle siitä on ollut kovasti apua silloin kun ajatukset lähtevät pyörimään päässä yön pimeinä hetkinä. Ei kirjassa mitään taikatemppuja kerrota, mutta siinä kuvataan tosi hyvin se mistä ahdistavat ajatukset ja pelot syntyvät. Mukana oli lisäksi DVD, jossa oli mukavia harjoituksia. En ole aiemmin "uskonut" vastaavanlaisiin opuksiin, mutta tuosta oli oikeasti hyötyä ja kirja oli helppolukuinen:)

    Kovasti tsemppiä tulevaisuuteen. Muista, että et ole saanut tietoa syövän uusiutumisesta, joten olet terve kunnes toisin todistetaan:) Älä turhaan murehdi, vaan elä ihanaa nuoruuttasi täysillä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googletin ton ja vaikuttaa kyllä ihan lukemisenarvoiselta kirjalta :) pitänee marssii kirjakauppaan viikonloppuna, saattas itseasiassa löytyy yks käyttämätön lahjakortti ni jos vaan suomalaisesta löytyy tota kirjaa ni voisin käyttää kortin siihen :) tiedän, etten oo saanu uusiutumisdiagnoosia vielä, mut pelottaa vaan :( enemmän ku ois ehkä syytäkään. Pitää vaan yrittää keskittyy johonki muuhun ja ajatella kauniita ja kivoja asioita :)

      Poista
  13. Onko tuo tummatukkanen siskosi? :)
    Tsemppiä! ♥

    VastaaPoista
  14. Hahaha ei oo, se on Virpi, miun kaveri :) Sisko on Joensuussa (valitettavasti)! Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha aijaa, jotenkin vaan näytti siulta! :D

      Poista
    2. Oon kuullu meidän yhdennäköisyydestä aiemminkin, haha :--)

      Poista
  15. voi kun saisin nostettua ton kaiken sun harteilta :( oot niin ihana tyttö<3

    mut ihanan elämäniloisia kuvia! oot niiiiin superkaunis ja sun hiukset on upeet! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ihanasta kommentista <3 täällähän melkein punastuu 8) mutta ei saa huolii, mie kestän kyllä vaikka hammasta purren jos en muuten!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)