keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kevät(tukka)

Minuun on iskenyt kevätvimma. Miten hyvältä voikaan tuntua auringonpaisteeseen herääminen, kuivat ja hiekattomat kadut, ilman lapasia tarkeneminen sekä lintujen iloinen viserrys? En vihaa talvea, mutta kevät vaan herättää minut aina eloon. Tuskin olen ainoa, joka tuntee näin - sen verran enemmän hymyileviä kasvoja olen saanut palvella töissä viimeisten parin viikon ajan.

Tein vähän aikaa sitten päätöksen, että haluan pitkän vaalentamisen jälkeen sittenkin palata takaisin luonnolliseen hiusväriini, tummanruskeaan. Tää pehko kasvaa niin järjetöntä vauhtia (hyvä hyvä), että tyveä pitäisi käydä näyttämässä kampaajalle joka kuukausi enkä oikein syty ajatukselle. Uskon myös siihen, että hiusten oma, aito väri sopii jokaiselle parhaiten.

Alla tänään otettu kuva minusta ja ystävästäni Ninnistä. Juuresta n. 10cm on täysin omaa hiusta ja loput pituudet ja latvat yritettiin sävyttää samanlaiseksi.


Mitä sanotte? Itse henkilökohtaisesti tykkään enemmän vaaleista hiuksista, mutta tiedän ettei mulla riitä kärsivällisyys ravata kampaajalla raidoittamassa päätäni niin usein, että saisin vaaleiden hiusten sävyn pysymään juuri sellaisena kuin haluan. Mulla muuttuu vaaleat kohdat alta aikayksikön kellertäviksi, ja se ei oo erityisen viehättävän näköistä. Lisäksi vaalennus on kuluttanut hiustani hurjasti, ja nyt läträänkin eri öljyillä ja hoitoaineilla saadakseni ne jälleen hyväkuntoisiksi ja kiiltäviksi.

Hiukseni ovat nyt pidemmät kuin mitä ne olivat tippuessaan. Sen lisäksi ne ovat iiiihanan paksut ja luonnontaipuisatkin. Pehkon kiharuus on laantunut kasvun myötä, joten ihan Shakira-tukkaa tästä ei nyt kuitenkaan tullut. Kasvatan tätä vielä noin 15 cm, sitten olen tyytyväinen. Summa summarum, oloni on pitkästä aikaa itsevarma ja kaunis.

Toimikoon tämä postaus tsemppinä teille lukijoille, jotka kärsitte syövän myötä kaljuuntumisesta tai kasvattelette hiuksianne takaisin. Sieltä ne vielä tulee, entistä ehompina jopa!

♥: Elli

22 kommenttia:

  1. vau toi sun tukka!♥

    VastaaPoista
  2. olet ihana!!! ja toi tukka on upea, mun mielestä sopii sulle tosi hyvin :) pusuja ja haleja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sie oot! Pitäs nähdä :( Pusuthalit takaisin<3

      Poista
  3. Wau!! Sulla on ihan mahtavan väriset omat hiukset! :) Nautinnollista kevättä! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alan nyt itsekin tykästyy tähän, vaikka aluksi vierastin tummaa kovasti :) Kiitos samoin hyvää kevättä!

      Poista
  4. hyvin sopii molemmat ! mutta vaalentaminen jatkuvasti tosiaan rasittaa aika paljon, joten tummempi parempi ;) kaunis olet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ehkä pitäydyn näissä tummissa kuitenkin jatkossa, hyväkuntoinen tukka on mulle tärkeä juttu :)

      Poista
  5. On kyllä jännä miten nuo noin ison muutoksen teki värin suhteen :) Mutta oikein hyvin passaa sulle tumma tukka, kauniisti sointuu ruskeisiin silmiin! Hyvää kevättä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä hämmästyin itsekin tätä muutosta, mutta ehkä uudet kujeet eivät ole aina pahitteeksi ;) Kiitos kehuista ja hyvää kevättä sinulle myös!<3

      Poista
  6. Mun mielestä tumma sopii sulle tosi hyvin, paremmin kun vaalee vaikka sekään ei ollu mitenkää pahannäköne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Antsu! Pidän ehkä vielä hitusen enemmän vaaleista (koska blondi nyt on vaan aina blondi), mutta näillä mennään mitä on :)

      Poista
  7. Upee tukka! Sulle sopii kieltämättä myös blondi, mutta sun silmät tulee upeesti esille tummassa. Ja sitten yksi kysymys: muistatko millaista se sun kutinayskä oli ennen kun sait diagnoosin? Oliko jatkuvaa ja vaivasi myös yöllä? Helpottiko missään vaiheessa vai paheniko vain? Mun itsestään ilmaantunutta yskää on nyt hoidettu antihistamiinilla tuloksetta, kärsin myös lievästä lämpöilystä jatkuvasti ja mua ihan toden totta pelottaa että tän yskän takana on jotain muuta kuin allergiaa, jota ei ole edes missään testeissä todettu. Mua kaihertaa tosta suurin piirtein henkitorven kohdalta ja yskin ihan jatkuvasti, yskiminen ei kylläkään auta yhtään tuohon tunteeseen rinnassa. Tulee vain kyljet kipeäksi yskimisestä enkä tiedä kuinka kauan uskallan tätä enää katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Muistan kyllä (valitettavasti), millaista se kutinayskä oli. Se tuntui siltä kuin joku olisi kutittanut höyhenellä kurkunpäätäni. Saatoin yskiä niin paljon, että laatta meinasi lentää. En huomannut yskiväni päivisin vaan vaiva oli lähinnä öisin ollessani makuuasennossa. Kun syöpä paljastui, kävi ilmi että välikarsinassani (tila keuhkojen, henkitorven ja ruokatorven välissä) oli iso kasvain, joka painoi henkitorveani. Yskä helpotti heti, kun tämä pääkasvain pieneni ensimmäiset sytostaatit saatuani.

      Ootko käynyt lääkärissä? Onko sulla muita oireita kuin yskä ja kuumeilu? Hodgkinin lymfoomalle tyypillisiä oireita noiden lisäksi ovat ihottuma, painonlasku, yöhikoilu ja tietysti ne patit kaulan alueella. Sinuna en vielä huolestuisi kamalasti, mutta hakeutuisin kuitenkin lääkärin pakeille. Tottakai haluat varmasti eroon tuosta inhottavasta yskästä, mua se ainakin valvotti ja vei siten energiaa. Ei kannata stressata vielä mistään isommasta, koska pitää käydä todella huono tuuri että yskän takaa löytyy jotain vakavampaa. Toki tämmöiset kannattaa kuitenkin selvittää ihan jo vaikka mielenrauhan takia!

      Tsemppiä ja kiitos kehuista <3

      Poista
  8. Kävin lääkärissä jo kerran, sieltä juuri noita antihistamiineja määrättiin. Lääkäri piti todennäköisenä allergiaa kun atoopikko olen, koko ikäni olen ollut. Varsinaisia allergioita ei ole sitten alakouluiän kuitenkaan ollut niin tuntuisi hassulta että näin yhtäkkiä jotain putkahtaisi. Näiden lisäksi en muita oireita ole havainnut. Normaalia väsyneempi olen mutta se lienee normaalia tällaisen lämpöilyn ja henkisen stressin alla. Täytin juuri 18 ja iltaisin pää täyttyy ajatuksista, että mitä jos en kakskymppisiäni juhlikaan enää. Vaikka tää sun tarinakin nyt todistaa ettei syöpä ole aina kuolemaksi. Mutta kiitos, sain tästä rohkaisua hakeutua uudestaan lääkäriin. Musta vaan tuntuu että menen niin pienen asian takia kun oikeasti vakavasti sairaitakin tästä maasta löytyy. Mutta mistäs sitä tietää mitä tämän taustalla on. Hyvää kevättä sinulle. Ja täytyy todeta, että sulla on kyllä ollut uskomattoman upea asenne sairautesi aikana! Aika vähän aikaa sitten löysin blogiisi mutta olen vanhoja postauksia paljon lukenut. Harmi että osa vanhojen postausten kuvista ei enää näy ainakaan mun koneella, mutta tykkään silti :) -anonyymi yskijä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm... Mun on paha sanoo tohon mitään, koska mulla ei oo lääketieteellistä koulutusta. Mutta näin omasta näkökulmastani voisin todeta, että kävisin sinuna vielä uudelleen lääkärissä. Ei sillä mitään häviäkään :) Koska jos sieltä nyt pahimmassa mahdollisessa tapauksessa löytyisi jotain möykkyjä, niin mitä aikaisemmin ne huomataan niin sitä helpommin ne ovat hoidettavissa. Tiedän liiankin hyvin tuon pelontunteen, että kropassa ei olekaan kaikki hyvin. Hirveintä on epävarmuus ja epätietoisuus, eikö niin? Tsemppiä kovasti sulle, pidän peukkuja pystyssä ja uskon, ettei sieltä mitään ikävää diagnoosia tule! :) Ja kiitos kivoista sanoista, ihanaa että mun raapustuksista voi joku saada tukea, vaikka omista kokemuksistani onkin jo aikaa. Siitä tulee hyvä mieli :) Tuo kuvien näkymättömyys johtuu siitä, että mulla kaatui Flickr jokunen aika sitten ja se deletoi kaikki kuvat. Jos joku päivä oon ahkera ja mulla on luppoaikaa, niin kaivan vanhalta kovalevyltäni parin kolmen vuoden takaiset syöpäkuvat ja lataan ne uudestaan postauksiin.

      Poista
  9. Vau mitkä hiukset ja tosi hyvin sopii sulle!

    Hei saitkohan mun sähköpostin? Ei haittaa mitään, jos et vaan oo ehtinyt vastailla vielä, mutta halusin nyt kuitenkin varmistaa :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Erika! Tsekkasin juuri sähköpostini ja siellä ei ole uusia viestejä :o Viitsisitkö laittaa meilin mulle uudelleen? Osoite on siis se elppa-@hotmail.com. Toivottavasti tulee perille nyt uudemmalla yrityksellä!

      Poista
  10. Näytätpä todella hoikalta kasvoista! Tekeekö tummat hiukset vai oletko laihtunut vain? Sopii kyllä todella hyvin sulle tummakin look ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos! En ole laihtunut paria kiloa enempää, joten varmaan vain tumma tukka luo harhakuvan kapeammista kasvoista :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)