lauantai 29. marraskuuta 2014

Haave

Tulla lujaksi
pysyä pehmeänä

Siinä on haavetta kylliksi
yhdelle elämälle

- Tommy Tabermann

Olen miettinyt monta erilaista aloitusta tälle postaukselle. Osa minusta haluaisi vain sylkeä tähän kaiken sen, mitä päässäni olen kuukausia pyöritellyt. Purkaa huolet ja murheet, kokea ehkä jonkinasteista helpotuksen tunnetta klikattuani julkaise-nappulaa ruudun oikeassa yläreunassa. Pieni järkevä osa minusta taasen on sitä mieltä - yksityisyyden nimissä ehkä, että pidät Elina nyt ne mölyt mahassasi etkä jaa niitä kaikelle kansalle. 

Tässä blogissa ollaan aina oltu rehellisiä. Olen kirjoittanut puhtaaksi suoria tunteita sydämestäni sensuroimatta niitä sen enempää. Kommenttiboksissa lukijoiden rankat kokemukset ja elämäntarinat ovat antaneet minulle perspektiiviä omiin ongelmiini ja se aitous, mikä täällä vallitsee, onkin yksi asia, josta minua on kiitelty eniten. Tästä syystä haluan jatkaa samaan tahtiin myöskin tästä eteenpäin. 


Sanalla sanoen: olen ollut väsynyt. Eikä sitä tällä kertaa voi pistää kaamoksen piikkiin - niin inhottavaa kuin tuo pimeys onkaan. Päänsisäinen sotkuni alkoi purkaantua, kun havahduin lokakuun alussa, että minulta lähtee hiuksia normaalia enemmän. Todella paljon normaalia enemmän. Yhdellä harjanvedolla hiuksia saattaa jäädä kiinni 30 kappaletta (olen laskenut niitä vaikka kuinka moneen otteeseen). Suihkun jälkeen lattiakaivo täytyy putsata ja tyynyliinat puistella päivittäin irronneista hiuksista. Päälaki paistaa tummien hiusten läpi ja ponnari on ohuentunut puoleen siitä, mitä se vielä syyskuussa oli. 


Syöpätaustastani johtuen hiustenlähtö on ollut minulle kova paikka. Sain tukkani juuri takaisin - miksi se viedään minulta uudelleen? Olen itkenyt aamuyöllä vessan lattialla ja raapinut jalkani verille. Silloin tällöin ottaisin nimittäin mieluummin sen fyysisen kivun kuin henkisen, jonka hiustenlähtö aiheuttaa. Itsevarmuuteni rapisee suortuvien mukana pois ja pelokseni huomaan usein olevani yhtä ahdistunut kuin tismalleen kolme vuotta sitten, kun menetin naisellisen kruununi ensimmäisen kerran. Silloin hiustenlähdölle oli ymmärrettävä syy eli sytostaatit. Tällä kertaa syy on hurjasti monimutkaisempi - syy nimeltä Stressi.


Viimeiset kolme vuotta ovat olleet täynnä suuria juttuja. Niistä vain syöpä on päätynyt tähän blogiin, koska muut asiat koskettavat läheisiäni ja haluan suojella heitä rajaamalla heidät blogini ulkopuolelle. Sen voin kertoa, että olen menettänyt monta minulle tärkeää ihmistä enkä koskaan ole kokenut tällaista surua, kuin nyt. Se suru antoi odottaa itseään kauan, melkein kaksi vuotta, mutta nyt se on täällä täysissä voimissaan. Suru ei anna minun nukkua, vaan se joko valvottaa tai laittaa minut näkemään painajaisia. Se saa minut kyseenalaistamaan koko lapsuuteni ja sen, miten minusta on tullut minä. Suru itkettää tunnista toiseen, päivästä seuraavaan ja viikko viikon jälkeen. Katkeria, vihalla ja turhautumisella täytettyjä kyyneleitä.


Rehellisesti sanottuna en tiedä, miten tällaisessa tilanteessa tulee toimia. Pitäisikö puhua vai antaa ajan vain parantaa? Syövän tuoman surun käsittelyssä avainsanana oli aika, mutta nämä kaksi surua ovat keskenään hyvin erilaisia. Uskon, että ajan kulumisella ei tämän käsittelyssä ole samanlaista roolia. Syöpä oli möykky pahoja soluja ja fyysisesti hoidettavissa pois alta. Mutta kuinka tulee menetellä, kun kaikki solut ovat elinvoimaisia, mutta olo silti niin hauras ja kipeä? Marssin pian sairaalaan takaisin ja käsken tuttujen hoitajien laittaa minut kuntoon. He tekivät sen viimeksikin niin hyvin. 


Luulin, että minusta olisi tullut vahvempi ihminen selätettyäni syövän niin nuorena. Viime aikoina olen todennut, etten olisi voinut enempää olla väärässä. Missä se kaikki vahvuus muka luuraa nyt, kun sille olisi käyttöä? Haluan pois täältä lasinsirujen päältä kävelemästä, haluan hengittää. Olo on kovin epätoivoinen, kun kaikki keinot surun lievittämiseen tuntuvat olevan jo käytettyjä. Tuloksetta. 


Tällaisissa tunnelmissa eletään syksyä täälläpäin. Toivon koko sydämestäni, että teillä menee hyvin. Vaikka postauksesta tulikin aikamoista ruikutusta, niin haluan korostaa, että on minulla elämässäni monta ihanaakin asiaa. Esimerkiksi maailman paras poikaystävä, kannustava työympäristö ja kotikoti ihmisineen kaikkineen. Ahdistuksestani johtuen en ole viime aikoina käyttäytynyt kaikkia kohtaan erityisen mallikkaasti ja se kaduttaa. Anteeksi.

Kliseisesti voisin päättää postauksen nyt toteamalla, että jatkan surua vastaan kamppailemista ja sen keinon löytämistä, jolla voisin säilyttää sekä mielenterveyteni että loput hiuksistani. No, tottakai jatkankin, mutta en juuri nyt. Ostin nimittäin eilen Sims 4-pelin ja aion seuraavaksi heittää aivot ja huolet narikkaan, ja pyhittää loppuillan tuolle lapsuuden lempparipelille. Poikaystäväkin on pikkujouluissa ja jääkaappi täynnä itsetehtyä pitsaa, joten kaikki häiriötekijät on minimoitu ;)

Haleja!

: Elli

27 kommenttia:

  1. Mitenkäs sattuikin, että tulin vilkaisemaan blogiasi, juuri kun olit tehnyt uuden päivityksen. :-)
    Tuli tuosta hiustenlähdöstä ihan ensimmäisenä mieleen, että onhan sulla tarkistettu kilpirauhasarvot, kun sait sitä sädehoitoa kaulalle. Kilpirauhasen vajaatoiminnan eräs oirehan on hiustenlähtö.
    Ja en halua mitenkään väheksyä stressiä hiustenlähdön aiheuttajana!! Tuli vain tuo kilpirauhanen mieleen, kun olen omasta sellaisestani ollut huolissani.
    Toivottavasti saat stressin aiheuttajat selviteltyä. Aikakin parantaa, mutta puhuminen ja puhuminen ja puhuminen varmasti nopeuttaa prosessia. Toivon sinulle rauhallista joulun odotusta ja kaikkea hyvää! :-)
    -juuri-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilpirauhanen kävi minullakin ensimmäisenä mielessä, kun tukka alkoi tippua. Minulla on lähete Meikkuun verikokeisiin, nyt täytyisi enää löytää sopiva aamu ja käydä siellä. Olen ollut myös väsynyt ja olokin ollut jokseenkin aikaansaamaton, mutta se saattaa kyllä johtua myös ihan kaamoksesta. Miehän sain sädehoitoa kaulan alueelle eli on normaalia, jos kilpirauhaset nyt osoittavat sitten toimivansa vähän kehnosti. Onneksi kyseinen vaiva on hoidettavissa helposti, tärkeintä olisi nyt vain saada se diagnoosi selville, jos kilpirauhasen vajaatoiminnasta on kyse

      Kiitos sinulle ihana <3 Kaunista joulun aikaa!

      Poista
  2. Voi Elina. ❤ Yritän lähettää ajatuksin siulle niin paljon voimia, kuin vaan ikinä pystyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma <3 Mennään kahville joku päivä, ois kiva kuulla siunkin kuulumisia muutenkin kuin blogin kautta! :)

      Poista
  3. *voimaa antava halaus, kyllä sinä selviät! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkohan se on selvitä - kuinka selväjärkisenä, niin siitä ei ole takuuta, haha... Kiitos halista ja tsempistä!<3

      Poista
  4. Haleja Ellu! <3 Ihanaa taas kuulla sinusta, vaikka ihanaa ei toki ole se, että kuulumiset ovat tällä kertaa tällaisia. Mullekin ensin tuli mieleen hiustenlähdöstä kilpirauhanen, mutta jos sen toimintahäiriöt on poissuljettu niin hyvin voi stressikin tukan päälle käydä. Ja ei kannata arkailla ammattiavun hakemista, jos todella tuntuu siltä että itse ei surun keskeltä enää löydä tietä ulos. Itse jotakuinkin vastaavassa tilanteessa olleena muutama vuosi sitten hain apua, ja sain sekä keskusteluapua että lyhytaikaiseen käyttöön unilääkkeet. Tuo yöunien menetys kun monesti tuppaa vaan lisäämään synkkiä ajatuksia ja kiihdyttämään siten noidankehää. Tsemppiä kovasti! <3 P.S. Sims on paras!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! <3 Apua aion hakea, kun ei tää tukka meinaa vieläkään pysyä päässä... Ja haha, sims tosiaan on hyvä! t. Elina 20v ;)

      Poista
  5. Haleja! Voin samaistua ajatuksiisi.. Minullakin viime vuosina ollut sairautta, menetyksiä ja muuta.. Luulin olevani henkisesti paljon kypsempi kun koin tuon "rytinän", olin itsevarma ja henkisesti kaikkea sitä, mitä olin aina halunnutkin olla. Muut kehuivat, kuinka olen vahva ihminen ja itsekin koin niin. Tänä syksynä asiat ovat murentuneet yksitellen ja ihmettelen, että mihin itsetuntoni on kadonnut ja miten olen yhtä ahdistunut kuin muutama vuosi sitten. Huomaan kohtelevani muita ihmisiä huonosti, koska itse olen vaan niin ahdistunut ja puran pahaa oloani muihin :(.

    Tsemppiä sulle <3. Voi kun osaisinkin sanoa, että mitä tälle ololle pitäisi oikein tehdä. Tuntuu oudolle, että sen henkisen kasvun minkä tein niin siitä ei ole enää mitään jäljellä. Voin sanoa, että ei ollut helppoa käsitellä niitä asioita ja tsemppasin itseäni silloin, että lopussa kiitos seisoo ja sainkin itseni parempaan kuntoon ja vahvaksi. Nyt se kaikki katoaa.. Vai oliko se kaikki silloin pelkästään jotain lumetta ja väliaikaista.. Miten kaikki voi omassa päässä kaatua tällä tavalla, en ois ikinä uskonut olevani enää tässä pisteessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstisi oli kuin omasta suustani. Viime vuosi oli ihan superhyvä: luotin itseeni, mulla oli kaunis olo ja näin päin pois. Missä ne kaikki tuntemukset ovat nyt? Tuntuu niin ristiriitaiselta kaikki sanonnat, kuten "what doesn't kill you, makes you stronger" - paskapuhetta sanon minä! Ärsyttää olla koko ajan kärttyinen ja huonolla tuulella, kun syypäitä siihen eivät ole muut vaan oma peilikuva ja oman mielen liikkeet.

      Voimia myös sinulle, kyllä me tästä selvitään. Toivottavasti tämäkin kausi loppuu pian. Haleja ja hyvää joulua<3

      Poista
  6. Voi ei, tosi ikävä kuulla että voit noin huonosti :( Paljon paljon tsemppiä, koita tehä paljon kivoja juttuja, hemmotella itseäsi ja viettää aikaa läheisten kanssa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle<3 Tukka tippuu edelleen ja nukun aivan liian vähän ja huonosti, mutta ehkä parempaan suuntaan ollaan hiljalleen menossa. Läheisten tuki auttaa paljon. Rauhaisaa joulua!

      Poista
  7. paljon paljon tsemppiä sinulle!!! <3 olet ihana kaikesta huolimatta, muista se aina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 kiitos ihanasta kommentista! Oma olo kun on kaikkea muuta kuin ihana, niin on mieletöntä saada tällaisia kommentteja.. :)

      Poista
  8. Ikävä kuulla vastoinkäymisistä. Kannatan avun hakemista stressiin kaikissa mahdollisissa muodoissa: ammattilaiselle kannattaa puhua ja lisäksi kannattaa turvautua tukiverkkoihin, joita löytyy lähipiiristä.
    Turha yrittää vähäänkään syyllistää itseäsi, ettet ole nyt vahva vaikka selvisit syövästäkin. Kuten sanoit syöpä oli fyysinen rasite, joka on hoidettavissa lääkkeillä ja hoitohenkilökunnan ohjeita noudattamalla. Pääkopan kanssa ongelma ei ole niin helppo, kun vaiva ei lähde lääkkeillä ja ongelmat ei kaikkoa ryhdistäytymälläkään. Jokunen ystävä on paininut ja toiset painivat tälläkin hetkellä mielenterveytensä ja jaksamisen kanssa, ja joudun toteamaan, että puolivuotiseni Hodgkinin kanssa oli monin tavoin paljon helpompaa: oli hoitosuunnitelma, hoidot ja onnistumisen seuranta, ja mikä tärkeintä oli aikataulu.
    Kaikkea hyvää ja lämmintä sinne päin, ja jaksamisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä oon ehdottomasti sitä mieltä, että Hodgkin oli helpompi taistelukaveri kuin tämä nykyinen ahdistus. Aikalailla sumussa elelen yhä, mutta ehkä tämä tästä. Kiitos tuesta ja neuvoista, niille on aina käyttöä kun omat aivot lyö tyhjää. Hyvää joulua!

      Poista
  9. Moikka!:)

    En yleensä kommentoi postauksia, mutta nyt oli aivan pakko, sillä tämä aihe koskettaa itseänikin erityisen paljon...Noin tasan vuosi sitten huomasin, kuinka hiuksiani alkoi tippumaan yhtäkkiä aivan valtavat määrät. Muistan kuinka jokaisen suihkussakäynnin jälkeen itkin, koska viemärit menivät tukkoon ja harjauksen jälkeen harjaan jäi yli 100 hiusta!!!(joo itse laskin myöskin irronneita hiuksia:D). Sain myös paniikkikohtauksia, koska pelkäsin niin paljon tulevani kaljuksi. Omalla kohdallani epäilen syyksi myöskin stressiä ja surua läheiseni menettämisestä, sillä kävin lääkärissä asian takia, eikä minusta löytynyt yhtään MITÄÄN vikaa..Kilppariarvot olivat täydelliset, samoin veriarvot ja jopa sukupuolihormoniarvoni tarkistettiin, esim. liian korkea testosteroniarvo naisella voi ilmeisesti aiheuttaa hiustenlähtöä.Toisaalta olisin kyllä toivonut, että hiustenlähdölle olisi löytynyt joku järkevä syy... Sulkasatoa on nyt tosiaan kestänyt melkein vuoden, mutta nyt viimeaikoina olen ollut huomaavani, ettei tukkaa lähtisi enää niin paljon(täytyy tosin varmaan koputtaa puuta tämän jälkeen:D) ja joka puolella päätäni törröttää sellaista parin sentin haituvaa... Mutta siis, pointtini on se, että tiedän miten hirveää joku hiustenlähtö voi olla ja sinun kohdallasi varmasti vielä kamalampaa noiden ikävien kokemusten takia:/
    Jos mulla nyt jotain vinkkejä olisi antaa mitkä on saattanut vaikuttaa oman hiustenlähdön vähenemiseen, niin ainakin se,että yritä olla stressaamatta asiaa liikaa, vaikka se pahalta tuntuukin.. Syö riitävästi ja huolehdi, että saat hyviä rasvoja ruokavaliostasi (itse mm. olen alkanut syömään avokadoja päivittäin ja ottanut käyttöön udo's choice oil blendin ja kalaöljykapselit).Myös piimaxin syöminen on nopeuttanut selkeästi hiusten kasvua. Ja ainiin!!! Aloitin n. kuukausi sitten laittamaan kerran viikossa hiuspohjaan öljysekoituksen, johon tulee n 5-10 tippaa 100% teatree-öljyä sekä lisäksi jotain muuta öljyä (esim. dr hauschka neem-hiusöljyä). Liekö tuollakin ollut jotain asiaa siihen, että tukkaa ei tipu enää niin paljon:)
    TSEMPPIÄ,kyllä se siitä!!!!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa niin tutulta! Musta tuntuu, että tukkaa on päässä enää ihan säällittävän vähän. Ja se itkettää. En haluu ees ottaa kuvia itsestäni, koska ahdistaa niin pirusti :D En haluais ruikuttaa jostain hiuksista, kun joillakin maailmassa on asiat paljonpaljon huonommin, mutta kyllähän se naisen hiljaseks vetää kun ei voi hiuksia pitää enää kunnolla auki.

      Syön kalanmaksaöljyä ja piimaxia, vielä ei ole ainakaan näkynyt muutosta =) Samoin käytän hiuspohjaan sitä apteekista saatavaa liuosta hiustenlähtöön.

      Kiitos tsempeistä!

      Poista
  10. Voi sua :( täältä lämpimät tsemppihalit! Oon itekin ollu tollasissa paikoissa, kun menetykset iskee jälkijunassa todella kovaa. Musta hulluinta on just se, että jossain hetkessä tuntuu, että vaikeuksista on selvitty voittajana ja vahvistuttu matkalla, mutta yhtäkkiä suunta lähteekin pelkästään alaspäin. Erityisesti jos on läheisen menettämisestä kyse, niin ne asiat kyllä seuraa varmaan elämän loppuun asti, mutta kyllä niiden kans oppii elämään. Uskon ihan sataprosenttisesti, että jokaisen kamalan ja vaikeen ajan jälkeen tulee taas rauhallisempi ja onnellisempi, ja siinä tilassa osaa nähdä myös ne kehitysaskeleet, joita on huomaamatta ottanu sinä vaikeena aikana. Se on ihan älyttömän hankala hyväksyä, mutta totuus taitaa olla se, että kasvamiseen kuuluu myös ne hetket kun menee rikki. Oon kuitenkin sun blogia melkein alusta asti lukeneena nähny rivien välistä sen verran, ettei mulla oo mitään epäilystä siitä, ettet saavuttais taas onnee ja rauhaa. Oot kuitenkin sellasella elämänilolla ja rohkeudella puskenu kaikista vaikeuksista läpi, että se voima varmasti vielä elää sussa, vaikka se nyt tuntuiskin olevan hukassa. Pelkästään se, että uskallat myöntää sun heikkoudet ja samalla vannotat, että jatkat taistelua, todistaa sen, että oikeeseen suuntaan ollaan menossa. Ja tollaset vaikeemmat vaiheet voi loppua yllättäenkin, odottamatta. Kuhan vaan jaksat jatkaa päivästä toiseen :) Oon ite menettäny toisen mun vanhemmista syövälle, ja on ollu kyllä hienoo seurata sun tarinaa ja kokemuksia, jotenkin ne on auttanu mua ymmärtään monia asioita. Nyt toivon vaan kaikkee hyvää ja paljon voimia sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kauniista kommentista! Sain siitä todella paljon voimaa. Osanottoni toisen vanhempasi poismenosta, syöpä vie ihan liian monen täältä pois aivan liian aikaisin. Mukava kuulla kuitenkin, että olet saanut blogistani jotain irti. Toivotaan, että tämä minun ikävä hiustenlähtö-/unettomuus-/stressivaiheeni on vain ohimenevää, ja jossain vaiheessa voin hengähtää.

      Rauhallista joulua sinulle <3

      Poista
  11. Tai sitten niinkin yksinkertainen asia kuin anemia. Olet selvästi laihtunutkin. Minulla anemia oli syy hiustenlähtöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päinvastoin mulle on tullut vähän painoa lisää... :) Mutta eihän se anemiaa estä. Täytyy syynätä veriarvot, josko sieltä löytyisi syy tälle hiustenlähdölle.

      Poista
  12. Hei Elina :) Löysin blogisi alkuvuodesta, jolloin vielä kamppailin oman syöpäni kanssa ja vasta aloittelin toipumistani. Olin surullinen, vihainen, epätoivoinen ja todella hukassa elämäni kanssa. Sain tuolloin kovasti voimaa blogistasi ja sinun rehellisestä ja elämänmyönteisestä tavastasi kirjoittaa. Olin ihmeissäni siitä kuinka tuntemattoman ihmisen sanat voivat olla niin painavia ja niin täynnä lohtua. Autoit minua tuolloin tietämättäsi paljon kertomalla omista kokemuksistasi. Kiitos! Nyt melkein vuotta myöhemmin voin jo paljon paremmin. Ikävä kuulla, että sinulla ei ole kaikki hyvin. Suuri voimahali sinulle ja valtavasti tsemppiä! Muista olla avoin läheisillesi, uskalla pyytää apua. Tapaa ihmisiä ja saa heistä voimaa ja positiivista energiaa. Ja anna itkun tulla, sen jälkeen on taas helpompi olla vahva ja jatkaa eteenpäin. Voi kun voisin lähettää paketillisen hyvää mieltä niin sen tekisin! :) Rauhallista joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Tällaisista kommenteista menen aina vähän sanattomaksi. Vertaistuki on niin hämmentävä asia, ettei sen vaikutusta tunne, ennen kuin sen itse kokee. Olen hyvin onnellinen, jos olet saanut tukea kaikesta tästä tajunnanvirrasta ja raapustuksistani.

      Hienoa kuulla, että voit nyt paljon paremmin! Kuvailemasi surullisuus ja hukassa oleminen ovat liiankin tuttuja myös täällä päässä. En tiedä, oletko lukenut niin vanhoja postauksiani, mutta esimerkiksi keväällä 2012 uin syvissä mutavesissä. Kuten sanoitkin, olemalla avoin ja uskaltamalla pyytää apua, pääsin sieltä rämmittyä takaisin kuivalle maalle. Tällä hetkellä tuntuu, että sukellan taasen kovaa vauhtia kohti sitä mutapohjaa, mutta ehkä tästäkin selvitään voittajana. Toivottavasti ainakin.

      Kiitos sinulle koskettavasta kommentista ja hurjan hyvää (ja parempaa) Uutta Vuotta 2015! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)