Moving on down my street
I see people I won't ever meet
Think of him, take a breath
Feel the beat in the rhythm of my steps
lauantai 31. maaliskuuta 2012
torstai 29. maaliskuuta 2012
Haluun yhä sen otsikkogeneraattorin
Jelou!
Tänään olen innostunut monista jutuista. Näitä ovat mm.:
♥ Uusi lempparibiisi
♥ Glitterin -75% alennuksista bongatut ristikaulakoru sekä sydänhelmikorvikset
♥ Pitkät & vahvat kynnet, pinkki luomivärisivellin ja äidiltä peritty DKNY:n ihana hajuvesi
♥ Ruotsin pitkän oppimäärän YO-vihkojen tekstin ymmärtäminen (!!) ja Bridget Jonesin kirjoille nauraminen
♥ Siskon lahjoittama taskukokoinen prinsessakampa ja vaaleanpunaiset gripit
♥ Hymyileminen ja sen suora (positiivinen) vaikutus omaan mielentilaan
Semmonen päivä miulla tänään, toivottavasti kaikilla muillakin oli yhtä kiva torstai! :)
♥: Elli
Tänään olen innostunut monista jutuista. Näitä ovat mm.:
♥ Uusi lempparibiisi
♥ Glitterin -75% alennuksista bongatut ristikaulakoru sekä sydänhelmikorvikset
♥ Pitkät & vahvat kynnet, pinkki luomivärisivellin ja äidiltä peritty DKNY:n ihana hajuvesi
♥ Ruotsin pitkän oppimäärän YO-vihkojen tekstin ymmärtäminen (!!) ja Bridget Jonesin kirjoille nauraminen
♥ Siskon lahjoittama taskukokoinen prinsessakampa ja vaaleanpunaiset gripit
♥ Hymyileminen ja sen suora (positiivinen) vaikutus omaan mielentilaan
Semmonen päivä miulla tänään, toivottavasti kaikilla muillakin oli yhtä kiva torstai! :)
♥: Elli
tiistai 27. maaliskuuta 2012
I'm bulletproof, nothing to lose
Heippa blogi!
Tämän pienen hiljaiselon aikana olen tehnyt päätöksen. Ei, en aio lopettaa bloggaamista, vaan aion aloittaa taas elämäni.
Arki terveen papereiden saamisen jälkeen on ollut kaikkea muuta kuin sitä normaalia arkea. En häpeä myöntää, että olen ollut todella itkuherkkä ja saattanut purskahtaa kyyneliin keskellä ihmisjoukkoa, ihan ilman mitään syytä. Olen vihannut peilikuvaani ja meinannut sylkeä itseni päälle pelkästä inhosta. Olen hyvistä yöunista huolimatta ollut väsyneempi kuin koskaan. Tänään kysäisin puhelimitse lääkäriltä, olisiko syytä ottaa verikokeet, jotta saataisiin väsymyksen syy selville. Hänen mielestään se ei ollut ajankohtaista, koska edelliset veriarvot olivat olleet erinomaiset.
Nyt olen totaalisen kyllästynyt. Reilun kuukauden olen vain pyöritellyt kaikkea päässäni ja voivotellut tekemättä asioille yhtään mitään. Olen ollut tosi epäelinamainen, koska huomaan jääneeni siihen itsesääliin vellomaan. "Yhyy, mun tukka on lyhyt ja näytän pojalta", "yhyy, kukaan ei enää tykkää musta, koska vyötäröllä on pari kiloa enemmän kuin ennen" ja "yhyy, pakko laittaa joka aamu eyelineriä, jotta silmät saa vähän puhtia, koska noita ripsiä ei voi vielä edes kutsua ripsiksi" -tyyppiset valitukset saa luvan olla loppu nyt. Ei ensi viikolla, ei huomenna, ei tunnin päästä, vaan NYT.
Lopetan valittamisen ja alan taas luottaa itteeni. Mitä helvetin väliä sillä on, että hiukset on nyt lyhyet? Jos näytän jonkun mielestä pojalta niin OK, ei kiinnosta. Tiedän kyllä itse olevani nainen. Tästä eteenpäin jätän peruukin kotiin ja opettelen elämään ilman sitä. Sori vaan Brooke, en tarvitse enää sun apuasi, koska musta tulee independent woman.
Alan taas hymyillä. Olen ollut vakavampi kuin koskaan aiemmin, elämä on mennyt kuin sumussa. Jotkut hyvät, ihanat hetket ovat tuoneet niitä auringonpilkahduksia mukaan, mutta niitä hetkiä on ollut aivan liian vähän. Nyt alan tietoisesti hankkia itselleni juuri niitä hyvänolontunteita: teen asioita, joista minulle tulee hyvä mieli. En enää koulun jälkeen hautaudu kotiin koulukirjojen keskelle ja koneen ääreen, vaan lähden ulos tapaamaan ihmisiä. Muista ihmisistä saan aina hirveästi energiaa.
Päätän myös, että aion oppia pitämään jälleen itsestäni. Huonon itsetunnon takia murehtiminen vie liikaa aikaa, jonka voisin viettää paljon paremminkin. Jatkossa teen ihan kaikkeni, jotta tämä ikävä mielentila väistyy iloisuuden ja sen oikean elinamaisuuden tieltä. Konkreettiseksi tavoitteeksi otan kehua itseäni kerran päivässä. Sen ei tarvitse olla mitään suurta. Voin vaan vaikka todeta hiljaa mielessäni: tämänpäiväisen paitasi sävy sopii kauniisti silmiesi väriin. Se siitä. Uskon, että pienillä askelilla edistyy paremmin kuin suurin harppauksin.
Tämän pienen hiljaiselon aikana olen tehnyt päätöksen. Ei, en aio lopettaa bloggaamista, vaan aion aloittaa taas elämäni.
Arki terveen papereiden saamisen jälkeen on ollut kaikkea muuta kuin sitä normaalia arkea. En häpeä myöntää, että olen ollut todella itkuherkkä ja saattanut purskahtaa kyyneliin keskellä ihmisjoukkoa, ihan ilman mitään syytä. Olen vihannut peilikuvaani ja meinannut sylkeä itseni päälle pelkästä inhosta. Olen hyvistä yöunista huolimatta ollut väsyneempi kuin koskaan. Tänään kysäisin puhelimitse lääkäriltä, olisiko syytä ottaa verikokeet, jotta saataisiin väsymyksen syy selville. Hänen mielestään se ei ollut ajankohtaista, koska edelliset veriarvot olivat olleet erinomaiset.
Nyt olen totaalisen kyllästynyt. Reilun kuukauden olen vain pyöritellyt kaikkea päässäni ja voivotellut tekemättä asioille yhtään mitään. Olen ollut tosi epäelinamainen, koska huomaan jääneeni siihen itsesääliin vellomaan. "Yhyy, mun tukka on lyhyt ja näytän pojalta", "yhyy, kukaan ei enää tykkää musta, koska vyötäröllä on pari kiloa enemmän kuin ennen" ja "yhyy, pakko laittaa joka aamu eyelineriä, jotta silmät saa vähän puhtia, koska noita ripsiä ei voi vielä edes kutsua ripsiksi" -tyyppiset valitukset saa luvan olla loppu nyt. Ei ensi viikolla, ei huomenna, ei tunnin päästä, vaan NYT.
Lopetan valittamisen ja alan taas luottaa itteeni. Mitä helvetin väliä sillä on, että hiukset on nyt lyhyet? Jos näytän jonkun mielestä pojalta niin OK, ei kiinnosta. Tiedän kyllä itse olevani nainen. Tästä eteenpäin jätän peruukin kotiin ja opettelen elämään ilman sitä. Sori vaan Brooke, en tarvitse enää sun apuasi, koska musta tulee independent woman.
Alan taas hymyillä. Olen ollut vakavampi kuin koskaan aiemmin, elämä on mennyt kuin sumussa. Jotkut hyvät, ihanat hetket ovat tuoneet niitä auringonpilkahduksia mukaan, mutta niitä hetkiä on ollut aivan liian vähän. Nyt alan tietoisesti hankkia itselleni juuri niitä hyvänolontunteita: teen asioita, joista minulle tulee hyvä mieli. En enää koulun jälkeen hautaudu kotiin koulukirjojen keskelle ja koneen ääreen, vaan lähden ulos tapaamaan ihmisiä. Muista ihmisistä saan aina hirveästi energiaa.
Päätän myös, että aion oppia pitämään jälleen itsestäni. Huonon itsetunnon takia murehtiminen vie liikaa aikaa, jonka voisin viettää paljon paremminkin. Jatkossa teen ihan kaikkeni, jotta tämä ikävä mielentila väistyy iloisuuden ja sen oikean elinamaisuuden tieltä. Konkreettiseksi tavoitteeksi otan kehua itseäni kerran päivässä. Sen ei tarvitse olla mitään suurta. Voin vaan vaikka todeta hiljaa mielessäni: tämänpäiväisen paitasi sävy sopii kauniisti silmiesi väriin. Se siitä. Uskon, että pienillä askelilla edistyy paremmin kuin suurin harppauksin.
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
7 random faktaa
Heipsuli!
1. Olen pahasti pähkinäallerginen. Vältän myös manteleita. Pähkinöiden syöminen aiheuttaa mulle hengenahdistusta ja oksennusrefleksin.
2. En osaa käyttää riippuvia korviksia! Ne on koko ajan jotenkin tiellä ja heiluu ärsyttävästi. Just ja just voisin ehkä jossain juhlissa pitää, mutta arkisin no way. Mulla on korviksia yli 100 paria, joista ehkä kahdet on roikkuvia.
3. Oon ns. "listaajatyyppi". Jos mulla on kamalasti asioita tehtävänä ja tuntuu, ettei ne mahdu kaikki yhtäaikaan päähän, kirjoitan ne paperille. Ahdistus helpottaa huomattavasti.
4. Mulla on ollut kausi, jolloin kuuntelin pelkkää heviä/metallia Children of Bodomista Dimmu Borgiriin. Nykyään en voi sietää sellaista musiikkia :D Onneks ne ajat on jo kaukana takana päin...
5. Oon armoton Ruotsi-fani. Se maa kiehtoo sekä kielensä että kulttuurinsa takia. Nukun yöni Sweden-teepaita päällä <3 Tulevaisuudessa haluaisin asua jonkin aikaa kyseisessä maassa, jotta oppisin ruotsin kielen kunnolla.
6. Kun opettelin uimaan, ihmettelin tosi pitkään miksi muiden täytyy pitää sukeltaessaan nenästään kiinni. Minun kun ei koskaan tarvinnut. Sit joskus 14-vuotiaana hoksasin, että oon aina "tukkinut nenän" ylähuulellani, kun sukellan! Teen siis sellasen idioottityhmän näköisen mutristuksen suulla, missä nostan ylähuulen kiinni sieraimiin :D Mä en tiedä onko mulla sielunsisaruksia tässä asiassa, huudelkaa kommenttiboksiin jos on!
7. Rakastan iltanuotioita. Oon partiossa ja pienestä pitäen käynyt leireillä. Ei oo parempaa kuin kaverit ja iltanuotio! Varsinkin jos ilta venyy venymistään pitkälle yöhön. Sitä tunnelmaa ei voita ei sit mikään. Iltanuotioissa yhdistyy rakkaus luontoon, ihaniin ihmisiin ja hervottomiin juttuihin.
Siinäpä se. Nyt heitän kuitenkin haasteen teille lukijoille: antakaa mulle postausvinkkejä. Onko teillä jotain tiettyä asiaa esim. liittyen syöpään, mikä kiinnostaa ja haluaisitte lukea siitä? Muutenkin kaikkia ehdotuksia voi laittaa kehiin, lupaan toteutella niitä sitten. Palaillaan!
♥: Elli
Ps. Alla oleva kuva on tammikuulta. Kattokaa, miten paljon miun tukka on kasvanut tuon kuvanoton jälkeen! Jos se meinaa kasvaa tätä tahtia jatkossakin niin miulla on syksyllä jo ponnari.
Joku bloggaaja (anteeksi, en nyt muista kuka) heitti minulle tällaisen "7 random faktaa minusta"-haasteen vuoden alussa. Olen kerran jo yhden tämäntyyppisen tehnyt, sen voitte käydä lukemassa täältä. Nyt kuitenkin uusiin nippelitietoihin!
1. Olen pahasti pähkinäallerginen. Vältän myös manteleita. Pähkinöiden syöminen aiheuttaa mulle hengenahdistusta ja oksennusrefleksin.
2. En osaa käyttää riippuvia korviksia! Ne on koko ajan jotenkin tiellä ja heiluu ärsyttävästi. Just ja just voisin ehkä jossain juhlissa pitää, mutta arkisin no way. Mulla on korviksia yli 100 paria, joista ehkä kahdet on roikkuvia.
3. Oon ns. "listaajatyyppi". Jos mulla on kamalasti asioita tehtävänä ja tuntuu, ettei ne mahdu kaikki yhtäaikaan päähän, kirjoitan ne paperille. Ahdistus helpottaa huomattavasti.
4. Mulla on ollut kausi, jolloin kuuntelin pelkkää heviä/metallia Children of Bodomista Dimmu Borgiriin. Nykyään en voi sietää sellaista musiikkia :D Onneks ne ajat on jo kaukana takana päin...
5. Oon armoton Ruotsi-fani. Se maa kiehtoo sekä kielensä että kulttuurinsa takia. Nukun yöni Sweden-teepaita päällä <3 Tulevaisuudessa haluaisin asua jonkin aikaa kyseisessä maassa, jotta oppisin ruotsin kielen kunnolla.
6. Kun opettelin uimaan, ihmettelin tosi pitkään miksi muiden täytyy pitää sukeltaessaan nenästään kiinni. Minun kun ei koskaan tarvinnut. Sit joskus 14-vuotiaana hoksasin, että oon aina "tukkinut nenän" ylähuulellani, kun sukellan! Teen siis sellasen idioottityhmän näköisen mutristuksen suulla, missä nostan ylähuulen kiinni sieraimiin :D Mä en tiedä onko mulla sielunsisaruksia tässä asiassa, huudelkaa kommenttiboksiin jos on!
7. Rakastan iltanuotioita. Oon partiossa ja pienestä pitäen käynyt leireillä. Ei oo parempaa kuin kaverit ja iltanuotio! Varsinkin jos ilta venyy venymistään pitkälle yöhön. Sitä tunnelmaa ei voita ei sit mikään. Iltanuotioissa yhdistyy rakkaus luontoon, ihaniin ihmisiin ja hervottomiin juttuihin.
Siinäpä se. Nyt heitän kuitenkin haasteen teille lukijoille: antakaa mulle postausvinkkejä. Onko teillä jotain tiettyä asiaa esim. liittyen syöpään, mikä kiinnostaa ja haluaisitte lukea siitä? Muutenkin kaikkia ehdotuksia voi laittaa kehiin, lupaan toteutella niitä sitten. Palaillaan!
♥: Elli
Ps. Alla oleva kuva on tammikuulta. Kattokaa, miten paljon miun tukka on kasvanut tuon kuvanoton jälkeen! Jos se meinaa kasvaa tätä tahtia jatkossakin niin miulla on syksyllä jo ponnari.
maanantai 19. maaliskuuta 2012
Whatever makes you happy
Tiedättekö sen ku haluis vaan antaa periksi. Jättäs nousematta sängystä, nukkus ilman että kukaan kaipaa. Seisos ikkunan edessä ja tuntis sälekaihtimien varjot ihollaan. Ois tasapaino, sopivasti vaahtokarkkeja ja turkinpippureita sekasin. Vaipus happyhappylandiaan ja imis sieltä energiaa. Koko vartalo varpaita myöten täyttys sillä, suupielet nousis huomaamatta korviin. Ja sit ku aika ois oikee, heräis ja elämä ois taas niinku ennenki.
lauantai 17. maaliskuuta 2012
Uusia tuulia
Heipparallaa!
Sain vihdoin aikaiseksi muutettua blogin ulkoasua. Mielestäni tämä uusi on paljon edellistä valoisampi sekä selkeämpi, tykkään siis.
Tuosta bannerista pitää kertoa muutama lause. Kuten huomaatte, siinä on kolme kuvaa, joista jokainen on eri "aikakaudelta". Ensimmäinen on otettu vuosi sitten, ja olen siinä autuaan tietämätön koko syövästä. Keskimmäinen kuva kertoo taudin myötä muuttuneesta ulkoisesta olemuksestani - hetken aikaa arkeeni kuului kaljuuntuminen sekä pahoinvointi. Kolmannessa otoksessa olen jo virallisesti terveiden kirjoissa, eli se kuvaa elämääni syövän jälkeen. Vaikka nuo kuvien värit ei nyt natsaakaan erityisen hyvin yhteen, olen banneriin tyytyväinen. Sillä on tarina kerrottavanaan.
Viime päivinä olen tehnyt vaikka mitä! Opiskellut, löytänyt uusia hyviä biisejä, käynyt spinningissä, tilannut liput Weekend-festivaaliin elokuulle, harrastanut ankaraa letin kasvatusta biotiinitablettien avulla, päässyt Picture Puzzle-pelin vaikeimman asteen LÄPI (!!) ja herännyt todellisuuteen että Kanarian-matkaan on enää kaksi ja puoli viikkoa. Sen kunniaksi kaivoin vaatekaapista lempparibikinini ja -kesäkenkäni. En malta odottaa, että pääsen reissuun!
Keskiviikkona tapahtui myös yksi tositosi kiva juttu, nimittäin miut äänestettiin meidän lukion oppilaskunnan hallitukseen! Kiitos kovin kaikille norssilaisille, jotka kirjoittivat siihen äänestyslappuun miun nimen. Lupaan olla hyvä ja aikaansaava hallituksen jäsen! :)
Tänään totesin jälleen, etten oikeesti ole mikään velho näissä tietokonejutuissa. Samalla kun muokkailin tätä ulkoasua, silmiini osui ohjauspaneelissa tuollainen tilastot-kohta. En ole aiemmin huomannut tuota ollenkaan, vaan oon luullu ettei mulla ole käytössä minkäänlaista kävijälaskuria. Voitte kenties kuvitella ilmeeni, kun luin tämän: "Sivun katselujen koko historia: 85 204".
En osaa sanoa muuta kuin KIITOS. 240 lukijaa ja noin huima määrä vierailuja on tosi suuri juttu. Tää blogi oli alunperin suljettu, minun ja läheisteni välinen, enkä olisi ikinä voinut uskoa tästä tulevan näin suosittu julkaistuani tämän. Olen saanut monia upeita kommentteja, jotka on tsempanneet minua jaksamaan huonoina hetkinä. Kiitos, että olette jaksaneet seurata ja tukea.
Ei miulla oikeastaan tällä kertaa muuta. Taidan kirjoittaa seuraavaksi tuon äidinkielen tekstitaitovastauksen loppuun, ja sen jälkeen piipahdan ehkä ihmisten ilmoilla. Hyvää viikonloppua kaikille ja kommentoikaahan, mitä pidätte uudistuneesta blogin ulkoasusta!
♥: Elli
Sain vihdoin aikaiseksi muutettua blogin ulkoasua. Mielestäni tämä uusi on paljon edellistä valoisampi sekä selkeämpi, tykkään siis.
Tuosta bannerista pitää kertoa muutama lause. Kuten huomaatte, siinä on kolme kuvaa, joista jokainen on eri "aikakaudelta". Ensimmäinen on otettu vuosi sitten, ja olen siinä autuaan tietämätön koko syövästä. Keskimmäinen kuva kertoo taudin myötä muuttuneesta ulkoisesta olemuksestani - hetken aikaa arkeeni kuului kaljuuntuminen sekä pahoinvointi. Kolmannessa otoksessa olen jo virallisesti terveiden kirjoissa, eli se kuvaa elämääni syövän jälkeen. Vaikka nuo kuvien värit ei nyt natsaakaan erityisen hyvin yhteen, olen banneriin tyytyväinen. Sillä on tarina kerrottavanaan.
Viime päivinä olen tehnyt vaikka mitä! Opiskellut, löytänyt uusia hyviä biisejä, käynyt spinningissä, tilannut liput Weekend-festivaaliin elokuulle, harrastanut ankaraa letin kasvatusta biotiinitablettien avulla, päässyt Picture Puzzle-pelin vaikeimman asteen LÄPI (!!) ja herännyt todellisuuteen että Kanarian-matkaan on enää kaksi ja puoli viikkoa. Sen kunniaksi kaivoin vaatekaapista lempparibikinini ja -kesäkenkäni. En malta odottaa, että pääsen reissuun!
Keskiviikkona tapahtui myös yksi tositosi kiva juttu, nimittäin miut äänestettiin meidän lukion oppilaskunnan hallitukseen! Kiitos kovin kaikille norssilaisille, jotka kirjoittivat siihen äänestyslappuun miun nimen. Lupaan olla hyvä ja aikaansaava hallituksen jäsen! :)
Tänään totesin jälleen, etten oikeesti ole mikään velho näissä tietokonejutuissa. Samalla kun muokkailin tätä ulkoasua, silmiini osui ohjauspaneelissa tuollainen tilastot-kohta. En ole aiemmin huomannut tuota ollenkaan, vaan oon luullu ettei mulla ole käytössä minkäänlaista kävijälaskuria. Voitte kenties kuvitella ilmeeni, kun luin tämän: "Sivun katselujen koko historia: 85 204".
En osaa sanoa muuta kuin KIITOS. 240 lukijaa ja noin huima määrä vierailuja on tosi suuri juttu. Tää blogi oli alunperin suljettu, minun ja läheisteni välinen, enkä olisi ikinä voinut uskoa tästä tulevan näin suosittu julkaistuani tämän. Olen saanut monia upeita kommentteja, jotka on tsempanneet minua jaksamaan huonoina hetkinä. Kiitos, että olette jaksaneet seurata ja tukea.
Ei miulla oikeastaan tällä kertaa muuta. Taidan kirjoittaa seuraavaksi tuon äidinkielen tekstitaitovastauksen loppuun, ja sen jälkeen piipahdan ehkä ihmisten ilmoilla. Hyvää viikonloppua kaikille ja kommentoikaahan, mitä pidätte uudistuneesta blogin ulkoasusta!
♥: Elli
tiistai 13. maaliskuuta 2012
Operaatio peruukki ja good mood!
Heei!
Eilen päätin pestä ekaa kertaa peruukkini (kavereiden kesken Brooke) ja allapa olisi muutama kuvatus kyseisestä tapahtumasarjasta, joka ei taas menny ihan niinku Strömsössä.
Ja puhdasta tuli! Ihanan tuoksuinen ja silkkinen Brooke tervehti minua tänään aamulla. :) Oli siis ilo vetäistä se päähän ja suunnata kohti pitkää koulupäivää, joka oli kuin olikin loppujen lopuksi ihan siedettävä. Hissaa, äikkää, saksaa ja matikkaa, not bad. Päätin myös, etten kirjoita saksaa ylppäreissä. 5 ainetta saa luvan riittää.
Koulusta suuntasin sitten tieni kampaajalle. Ihana Kaisa leikkeli miun peruukkia vähän lyhyemmäksi ja omasta tukastakin lähti mittaa jonkun verran.
Eli napsittiin ns. "sytostaattitukka" pois kokonaan ja jätettiin jäljelle toi ihan uusi, kiiltävä ja paksu hiuspeite mikä sieltä puskee kovaa vauhtia pintaan. Nyt sopii tukan kasvaa rauhassa, eikä tää oo enää niin kamalan näköinen kuin niitten kuivuneiden käppyrähiuksien kanssa. Peruukista lähti ainakin kymmenisen senttiä pois ja tehtiin otsis. Tykkään kovin! Tätä on nyt paljon kevyempi pitää päässä eikä hiukset oo silmillä koko ajan. Semmonen kevättukka :)
Tänään on siis ollut kiva päivä, ajatukset on ollu astetta kevyempiä vaihteeksi! En tiiä mistä moinen hyvänolontunne, mutta tällä hetkellä ei vaan oo niin epätoivoinen fiilis kuin on tässä nyt viimepäivinä ollut. Katsellaan, mitä huominen tuo tullessaan!
Nyt rupeen siivoilemaan tätä kaatopaikkaa, jota myös teini-ikäisen huoneeksi kutsutaan. Muistelen jonkun joskus kommentoineen johonkin postaukseeni ihailevansa tapaani pitää tavarat järjestyksessä ja kämpän siistissä kunnossa? Well, this is the reality.
♥: Elli
Eilen päätin pestä ekaa kertaa peruukkini (kavereiden kesken Brooke) ja allapa olisi muutama kuvatus kyseisestä tapahtumasarjasta, joka ei taas menny ihan niinku Strömsössä.
Ja puhdasta tuli! Ihanan tuoksuinen ja silkkinen Brooke tervehti minua tänään aamulla. :) Oli siis ilo vetäistä se päähän ja suunnata kohti pitkää koulupäivää, joka oli kuin olikin loppujen lopuksi ihan siedettävä. Hissaa, äikkää, saksaa ja matikkaa, not bad. Päätin myös, etten kirjoita saksaa ylppäreissä. 5 ainetta saa luvan riittää.Koulusta suuntasin sitten tieni kampaajalle. Ihana Kaisa leikkeli miun peruukkia vähän lyhyemmäksi ja omasta tukastakin lähti mittaa jonkun verran.
Eli napsittiin ns. "sytostaattitukka" pois kokonaan ja jätettiin jäljelle toi ihan uusi, kiiltävä ja paksu hiuspeite mikä sieltä puskee kovaa vauhtia pintaan. Nyt sopii tukan kasvaa rauhassa, eikä tää oo enää niin kamalan näköinen kuin niitten kuivuneiden käppyrähiuksien kanssa. Peruukista lähti ainakin kymmenisen senttiä pois ja tehtiin otsis. Tykkään kovin! Tätä on nyt paljon kevyempi pitää päässä eikä hiukset oo silmillä koko ajan. Semmonen kevättukka :)Tänään on siis ollut kiva päivä, ajatukset on ollu astetta kevyempiä vaihteeksi! En tiiä mistä moinen hyvänolontunne, mutta tällä hetkellä ei vaan oo niin epätoivoinen fiilis kuin on tässä nyt viimepäivinä ollut. Katsellaan, mitä huominen tuo tullessaan!
Nyt rupeen siivoilemaan tätä kaatopaikkaa, jota myös teini-ikäisen huoneeksi kutsutaan. Muistelen jonkun joskus kommentoineen johonkin postaukseeni ihailevansa tapaani pitää tavarat järjestyksessä ja kämpän siistissä kunnossa? Well, this is the reality.
♥: Elli
lauantai 10. maaliskuuta 2012
Careful child, light the fuse and get away
Moi!
On ollu vähän hiljasta täällä blogin puolella. Päätettiin lähteä muutamaksi päiväksi Tahkolle laskettelemaan, ja kotiuduin sieltä vasta tänään illansuussa. Reissu oli kiva; käytiin tosiaan siellä rinteessä, hiihdettiin jäällä, lenkkeiltiin auringonvalossa, pyllymäkeiltiin toppahousujen varassa, nautittiin hotelliaamupaloista ja polskuteltiin kylpylässä.
Että tällaisissa merkeissä on miun hiihtoloma vierinyt eteenpäin! Huomenna oiskin sit jo sunnuntai, ja loogisesti ajateltuna sunnuntain jälkeen koittaa maanantai eli paluu arkeen. Mutta ei minuu oikeestaan haittaa ollenkaan.
Muuten mulle kuuluu aika jänniä fiiliksiä. Kuten oon aiemmissa postauksissakin maininnut, oon tervehdyttyäni pyöritellyt hirveesti asioita päässäni. Päällimmäisenä ajatuksissa painaa huoli taudin uusiutumisesta, tyytymättömyys nykyiseen minääni ja ahdistus tulevaisuudesta.
Joka kerta kun vilkaisen peiliin, soliskuopassani oleva arpi muistuttaa minua syövästä ja siitä, mitä oon käynyt läpi. Haluaisin kovasti ns. "unohtaa" edellisen puolivuotiseni, ja päästä lopullisesti irti syövän muodostamista henkisistä kahleista. En enää muista miltä tuntuu luottaa itseensä sataprosenttisesti tilanteessa kuin tilanteessa. Kaipaan sitä tunnetta, etten toivoisi olevani kukaan muu kuin Elina.
Jotenkin en vaan pääse tästä tilanteesta eteenpäin, enkä edes tiedä mikä tähän huonoon oloon auttaisi. Ihmiset kyselee, kuinka he voisivat auttaa. Vastaisin heille mieluusti, mutta ku en itsekään tiedä. Ihan aikuisten oikeesti en tiedä. Oon käyny juttelemassa ammattiauttajalla, puinut asiaa äidin kanssa, kirjoittanut ja urheillut. Oon kokeillu kaikkia niitä yleisimpiä "ahdistuksenpurkukeinoja", mut mikään ei tunnu olevan just se oikea tapa käsitellä asiaa. Ehkä avainsana on aika, mutta miusta tuntuu ettei miulla oo aikaa.
Kaikkialta painostetaan minuu valitsemaan. Pitää päättää, mitä aineita kirjoittaa ylppäreissä ens vuonna. Pitää laittaa raksi ruutuun, kirjoittaako pitkän ruotsin vai pitkän englannin. Pitää olla haju siitä, mitä haluaa tehdä lukion jälkeen. Pitää tietää mitä elämältään haluaa. Kaikkia valintoja korostetaan niin, että ne ovat lopullisia ja elämää suurempia päätöksiä. Tää kaikki ahdistaa niin valtavasti, että pääni ympärillä tuntuu olevan kuin näkymätön kuminauha. En saa hetken rauhaa, vaan koko ajan jotakin kohtaa kiristää. En mie osaa tollasia päätöksiä tehdä! Oon ihan pieni vielä, entä jos teenki virhevalinnan. Tekis mieli huutaa.
Oon nyt terve, ja ihmiset hokee et mun pitäisi olla onnellinen nyt. Missä vika, kun en tunne itseäni sellaiseksi? Fyysisesti tautia ei enää ole, mutta henkisesti sillä on edelleen yliote. Ajatella, että jollakin näkymättömällä ja olemattomalla voi olla näin iso vaikutus miun elämään.
Kirjoitin muutama viikko sitten penaaliini tekstin "Live the life you love, love the life you live". Joku fiksu sen on joskus ensimmäistä kertaa sanonut, mutta mie oon viime aikoina ajatellut kyseistä lausetta paljon. "Elä elämää jota rakastat, rakasta elämää jota elät". Pidän itseäni perusluonteeltani positiivisena ja elämäniloisena, ja siksi nämä onnettomuuden ja itseinhon tunteet sotivat sisintäni vastaan. Jos tätä Elina vs. Syöpä-taistoa ei voi kutsua kolmanneksi maailmansodaksi niin ei kyllä sitten mitään... Tälle hävii yhet Suomi-Ruotsi-ottelut ihan satanolla.
"Elämä on sitä, mitä teet siitä". Mie en tehny miun elämää tällaseksi. Terveyden säilyminen oli ainoa asia, jota tosissani halusin vaalia. Silti se meni pois, miun vartalo petti miut.
Oon jotenkin kadottanut itseni. En oikeesti oo tää tyttö, en vaan oo. Oon ihan hukassa, kuka oon ja minne meen. Tästä huolimatta tiedän sitäkin paremmin mistä tulen, ja siksi haluaisinkin yhä edelleen olla tuo alla olevan kuvan tyttö: sydän täynnä hymyä, joka silmien kautta sykkii muulle maailmalle.
Täältä noustaan vielä. Äiti jaksaa aina muistutella minua siitä, että oon periny meidän suvun naisten jääräpäisyyden. Kun jotain todella haluan, kiipeän vaikka kuuhun saavuttaakseni sen enkä varmasti anna periksi. Se paljon puhuttu "onnellisuus" on mulle se ykköstavoite tällä hetkellä, kaikki muu tulee vasta sen jälkeen. Mulla ei ole tarkkaa havaintoa siitä, mitä se onnellisuus oikein on. Mutta syövän karkottaminen päästä lopullisesti on varmasti yksi osa sitä, joten: vapise, Herra Hodgkin.
Aurinkoista viikonloppua kaikille!
♥: Elli
Ja ainiin...
Tää ainakin saa miut jo pelkällä kalenterimerkinnällään iloiseksi! Eli pääsiäisenä nokka kohti etelän lämpöä.
On ollu vähän hiljasta täällä blogin puolella. Päätettiin lähteä muutamaksi päiväksi Tahkolle laskettelemaan, ja kotiuduin sieltä vasta tänään illansuussa. Reissu oli kiva; käytiin tosiaan siellä rinteessä, hiihdettiin jäällä, lenkkeiltiin auringonvalossa, pyllymäkeiltiin toppahousujen varassa, nautittiin hotelliaamupaloista ja polskuteltiin kylpylässä.
Että tällaisissa merkeissä on miun hiihtoloma vierinyt eteenpäin! Huomenna oiskin sit jo sunnuntai, ja loogisesti ajateltuna sunnuntain jälkeen koittaa maanantai eli paluu arkeen. Mutta ei minuu oikeestaan haittaa ollenkaan.
Muuten mulle kuuluu aika jänniä fiiliksiä. Kuten oon aiemmissa postauksissakin maininnut, oon tervehdyttyäni pyöritellyt hirveesti asioita päässäni. Päällimmäisenä ajatuksissa painaa huoli taudin uusiutumisesta, tyytymättömyys nykyiseen minääni ja ahdistus tulevaisuudesta.
Joka kerta kun vilkaisen peiliin, soliskuopassani oleva arpi muistuttaa minua syövästä ja siitä, mitä oon käynyt läpi. Haluaisin kovasti ns. "unohtaa" edellisen puolivuotiseni, ja päästä lopullisesti irti syövän muodostamista henkisistä kahleista. En enää muista miltä tuntuu luottaa itseensä sataprosenttisesti tilanteessa kuin tilanteessa. Kaipaan sitä tunnetta, etten toivoisi olevani kukaan muu kuin Elina.
Jotenkin en vaan pääse tästä tilanteesta eteenpäin, enkä edes tiedä mikä tähän huonoon oloon auttaisi. Ihmiset kyselee, kuinka he voisivat auttaa. Vastaisin heille mieluusti, mutta ku en itsekään tiedä. Ihan aikuisten oikeesti en tiedä. Oon käyny juttelemassa ammattiauttajalla, puinut asiaa äidin kanssa, kirjoittanut ja urheillut. Oon kokeillu kaikkia niitä yleisimpiä "ahdistuksenpurkukeinoja", mut mikään ei tunnu olevan just se oikea tapa käsitellä asiaa. Ehkä avainsana on aika, mutta miusta tuntuu ettei miulla oo aikaa.
Kaikkialta painostetaan minuu valitsemaan. Pitää päättää, mitä aineita kirjoittaa ylppäreissä ens vuonna. Pitää laittaa raksi ruutuun, kirjoittaako pitkän ruotsin vai pitkän englannin. Pitää olla haju siitä, mitä haluaa tehdä lukion jälkeen. Pitää tietää mitä elämältään haluaa. Kaikkia valintoja korostetaan niin, että ne ovat lopullisia ja elämää suurempia päätöksiä. Tää kaikki ahdistaa niin valtavasti, että pääni ympärillä tuntuu olevan kuin näkymätön kuminauha. En saa hetken rauhaa, vaan koko ajan jotakin kohtaa kiristää. En mie osaa tollasia päätöksiä tehdä! Oon ihan pieni vielä, entä jos teenki virhevalinnan. Tekis mieli huutaa.
Oon nyt terve, ja ihmiset hokee et mun pitäisi olla onnellinen nyt. Missä vika, kun en tunne itseäni sellaiseksi? Fyysisesti tautia ei enää ole, mutta henkisesti sillä on edelleen yliote. Ajatella, että jollakin näkymättömällä ja olemattomalla voi olla näin iso vaikutus miun elämään.
Kirjoitin muutama viikko sitten penaaliini tekstin "Live the life you love, love the life you live". Joku fiksu sen on joskus ensimmäistä kertaa sanonut, mutta mie oon viime aikoina ajatellut kyseistä lausetta paljon. "Elä elämää jota rakastat, rakasta elämää jota elät". Pidän itseäni perusluonteeltani positiivisena ja elämäniloisena, ja siksi nämä onnettomuuden ja itseinhon tunteet sotivat sisintäni vastaan. Jos tätä Elina vs. Syöpä-taistoa ei voi kutsua kolmanneksi maailmansodaksi niin ei kyllä sitten mitään... Tälle hävii yhet Suomi-Ruotsi-ottelut ihan satanolla.
"Elämä on sitä, mitä teet siitä". Mie en tehny miun elämää tällaseksi. Terveyden säilyminen oli ainoa asia, jota tosissani halusin vaalia. Silti se meni pois, miun vartalo petti miut.
Oon jotenkin kadottanut itseni. En oikeesti oo tää tyttö, en vaan oo. Oon ihan hukassa, kuka oon ja minne meen. Tästä huolimatta tiedän sitäkin paremmin mistä tulen, ja siksi haluaisinkin yhä edelleen olla tuo alla olevan kuvan tyttö: sydän täynnä hymyä, joka silmien kautta sykkii muulle maailmalle.
Täältä noustaan vielä. Äiti jaksaa aina muistutella minua siitä, että oon periny meidän suvun naisten jääräpäisyyden. Kun jotain todella haluan, kiipeän vaikka kuuhun saavuttaakseni sen enkä varmasti anna periksi. Se paljon puhuttu "onnellisuus" on mulle se ykköstavoite tällä hetkellä, kaikki muu tulee vasta sen jälkeen. Mulla ei ole tarkkaa havaintoa siitä, mitä se onnellisuus oikein on. Mutta syövän karkottaminen päästä lopullisesti on varmasti yksi osa sitä, joten: vapise, Herra Hodgkin.
Aurinkoista viikonloppua kaikille!
♥: Elli
Ja ainiin...
Tää ainakin saa miut jo pelkällä kalenterimerkinnällään iloiseksi! Eli pääsiäisenä nokka kohti etelän lämpöä.
maanantai 5. maaliskuuta 2012
Maanantai-kuveja
....jatkan tätä mielenkiintoistakin mielenkiintoisempien otsikoiden käyttämistä siihen asti, että joku keksii mulle otsikkogeneraattorin. Kiitos.
Koska ulkona paistoi aurinko ja oli lämmin, päätettiin Jossun a.ka. Yossun kanssa ottaa muutama kuva. Kiva oli äsken selailla noi 259 fotoa läpi, kun suurin osa niistä näyttää suunnilleen tältä:
Ette löydä minuu epäkuvauksellisempaa henkilöä. En vaa osaa olla paikallani ja hymyillä nätisti pelleilemättä. No mutta saatiin me muutama ihan onnistunukin otos napsittua, tässäpä teille!
Nala söi miun harjan. Nam, kiva harjata hiuksia kuolaisella kammalla <3
Koska ulkona paistoi aurinko ja oli lämmin, päätettiin Jossun a.ka. Yossun kanssa ottaa muutama kuva. Kiva oli äsken selailla noi 259 fotoa läpi, kun suurin osa niistä näyttää suunnilleen tältä:
Ette löydä minuu epäkuvauksellisempaa henkilöä. En vaa osaa olla paikallani ja hymyillä nätisti pelleilemättä. No mutta saatiin me muutama ihan onnistunukin otos napsittua, tässäpä teille!
Nala söi miun harjan. Nam, kiva harjata hiuksia kuolaisella kammalla <3Että semmosta tänään! Nyt lähen lenkille taas vaihteeks Jossun kanssa, adios amigos ja nauttikaahan noista toivon mukaan pitkään kestävistä kevätsäistä :)
♥: Elli
OBS kaikki Täydelliset Naiset -fanit, muistakaa että kyseinen ohjelma palaa tauolta tänään! Mie ainaki liimaan nenäni kiinni telkkuun klo 21 (;
♥: Elli
OBS kaikki Täydelliset Naiset -fanit, muistakaa että kyseinen ohjelma palaa tauolta tänään! Mie ainaki liimaan nenäni kiinni telkkuun klo 21 (;
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
So spielt das Leben
Heippa!
Tänään oon muun muassa:
- heränny yheksältä auringonsäteisiin.
- käynyt iskän kanssa aamusella Lykynlammella hiihtämässä.
- hikijumpannut salilla kera Johannan ja vitamiiniveden.
- syönyt kiinalaista ruokaa (hapanimelä kana in my heart).
- tuskaillu tätä tukkaa. Miksi se ei voi asettua nätisti? Tai ennen kaikkea: miksi se ei voi ihmekasvaa yön aikana 30 cm?!
- luonut uutta sportti-soittolistaa iTunesiin ja iPodiin.
- selannut kaikki viime kesän valokuvat läpi (vain noin. 1000 kappaletta) ja ikävöinyt pieniä hetkiä sieltä. Iski myös kauhee kaipuu vanhoihin hiuksiin. En vaan ole vielä hyväksynyt tätä lyhyttukkaisuutta (näytän pojalta) enkä sitä että miusta tulee brunette. Tahtoo pitkät ja vaaleet kutrit takas, kiitos.
- huolimatta ikävästä vanhoja hiuksia kohtaan, oon hymyillyt paljon.
Tiiättekö sen tunteen, kun on niin hurjan ikävä jotakin asiaa että se tuntuu kirjaimellisesti sydämessä kuin painona? Mie kaipaan viime kesää. 2011 oli tähänastisista kesistäni onnistunein. Reissasin, kävin töissä, shoppailin, otin aurinkoa, tipuin laiturilta vaatteet päällä veteen, vietin aikaa maailman parhaiden ihmisten kanssa ja pelasin tennistä. Kaikki oli vaan niin hyvin! Elokuussa miun elämältä vedettiin matto jalkojen alta, ja alkoi taistelu.
Mie oon nyt terve, ja ylpee siitä. Kesä on muutaman kuukauden päästä jälleen täällä, mutta mikään ei tuo takaisin aikaa ennen syöpää. Kaikista musertavinta on ajatella, etten tuu enää ikinä elämään huoletonta 2011-kesää. Ja että ens kesä menee lyhyttukaisena. Tosi outoa, etten voikaan laittaa hiuksia nutturalle lähtiessäni rannalle.
Huomenna luultavasti nauran tälle postaukselle ja muistan jälleen, mikä elämässä on tärkeää ja mikä ei. Mut tällä hetkellä maksaisin miljoonan, että joku vois tehdä mulle ranskanletin hiuksiin.
Nyt lähen kattomaan So spielt das Leben -leffaa (tunnetummin Saman katon alla) saksankielisillä teksityksillä. Palaillaan taas!
♥: Elli
Tänään oon muun muassa:
- heränny yheksältä auringonsäteisiin.
- käynyt iskän kanssa aamusella Lykynlammella hiihtämässä.
- syönyt kiinalaista ruokaa (hapanimelä kana in my heart).
- tuskaillu tätä tukkaa. Miksi se ei voi asettua nätisti? Tai ennen kaikkea: miksi se ei voi ihmekasvaa yön aikana 30 cm?!
- luonut uutta sportti-soittolistaa iTunesiin ja iPodiin.
- selannut kaikki viime kesän valokuvat läpi (vain noin. 1000 kappaletta) ja ikävöinyt pieniä hetkiä sieltä. Iski myös kauhee kaipuu vanhoihin hiuksiin. En vaan ole vielä hyväksynyt tätä lyhyttukkaisuutta (näytän pojalta) enkä sitä että miusta tulee brunette. Tahtoo pitkät ja vaaleet kutrit takas, kiitos.
- huolimatta ikävästä vanhoja hiuksia kohtaan, oon hymyillyt paljon.
Tiiättekö sen tunteen, kun on niin hurjan ikävä jotakin asiaa että se tuntuu kirjaimellisesti sydämessä kuin painona? Mie kaipaan viime kesää. 2011 oli tähänastisista kesistäni onnistunein. Reissasin, kävin töissä, shoppailin, otin aurinkoa, tipuin laiturilta vaatteet päällä veteen, vietin aikaa maailman parhaiden ihmisten kanssa ja pelasin tennistä. Kaikki oli vaan niin hyvin! Elokuussa miun elämältä vedettiin matto jalkojen alta, ja alkoi taistelu.
Mie oon nyt terve, ja ylpee siitä. Kesä on muutaman kuukauden päästä jälleen täällä, mutta mikään ei tuo takaisin aikaa ennen syöpää. Kaikista musertavinta on ajatella, etten tuu enää ikinä elämään huoletonta 2011-kesää. Ja että ens kesä menee lyhyttukaisena. Tosi outoa, etten voikaan laittaa hiuksia nutturalle lähtiessäni rannalle.
Huomenna luultavasti nauran tälle postaukselle ja muistan jälleen, mikä elämässä on tärkeää ja mikä ei. Mut tällä hetkellä maksaisin miljoonan, että joku vois tehdä mulle ranskanletin hiuksiin.
Nyt lähen kattomaan So spielt das Leben -leffaa (tunnetummin Saman katon alla) saksankielisillä teksityksillä. Palaillaan taas!
♥: Elli
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)