Kaikki mun päivät tällä viikolla on olleet kamalan täysiä, joten en oo mitenkään ehtinyt postaamaan saatika tekemään teille sitä Weekend-spesiaalia, minkä lupasin. Tänään pääsin kuitenki koulusta jo 12:15, ja ruuanlaiton ja siivoushetken jälkeen mulla oli sopiva väli käydä läpi noi videot (joita muuten on muutama) ja opetella Windows Movie Makerin käyttö. Video löytyy postauksen lopusta, mutta tähän alkuun laitan nyt vaan kuvia. Nää kaikki on sit laatua Nokia Lumia 610, mutta toivottavasti niistä välittyy silti se loistava festarimeininki myös sinne ruudun toiselle puolelle!
TORSTAI 16.8.
Lähdettiin ajamaan kolmen aikaan iltapäivällä kohti Etelä-Suomea. Pääsin autokyydillä Riihimäelle asti, jossa hyppäsin lähijunaan ja köröttelin Helsinkiin. Rautatieasemalla treffasin mun matkaseuralaisen Lindan, joka oli rantautunut pääkaupunkin toisella kyydillä jo aiemmin päivällä. Yhdessä lähettiin selvittämään tietämme kohti Espoota, missä meidän oli tarkoitus yöpyä festareiden ajan. Löydettiin oikea bussi, hypättiin kyytiin ja soiteltiin itsellemme vähän lisäkoordinaatteja. Ei siinä mitään, meitä vastapäätä istuva mummo nauro meidän murteelle koko matkan ajan ja me Lindan kanssa panikoitiin sitä, osataanko jäädä oikealla pysäkillä pois. No, ei osattu :--) Siinä sitä sitten käveltiin pimeässä keskellä ei mitään, mutta kyllä me päästiin loppujen lopuksi perille. Nopeet iltateet ja untenmaille.
PERJANTAI 17.8.
Vietettiin hidas aamu, noustiin ylös jo tosi aikaisin ja suunnattiin kauppaan. Tehtiin aamupalaa ja ruvettiin pikkuhiljaa laittautumaan.
Perjantai oli ihan onnistunut päivä, vaikka istuttiinkin tunti ruuhkassa (ei maksanu ku 60e se taksireissu, jep), tapeltiin vesipisteiden luona ja välillä ripsi vettä. David Guetta veti hyvin, samoin Skrillex. Yöllä päästiin pois kavereiden kyydillä. Meitä alko naurattaa, ku aamukolmen aikaan tajuttiin istuvamme autossa mäkkärin parkkipaikalla, iPadista soi Baardit ja juttujen taso ei oo mikään päätähuimaava. On menny joskus huonomminkin.
LAUANTAI 18.8.
Heräiltiin suht aikaseen, heiteltiin kamat niskaan ja lähdettiin bussilla Selloon. Tällä kertaa meillä oli mukana matkaopas, joten osattiin myös painaa stop-nappia oikeaan aikaan. Käytiin Prismasta evästä, kierreltiin kauppoja ja yritettiin selvittää seuraavan Luukin bussin aikatauluja. Saatiin kuitenkin autokyyti paikan päälle, ja toinen festaripäivä pääsi alkamaan.
Lauantai oli mun mielestä parempi päivä ku perjantai. En tiiä mikä siihen sit vaikutti, mutta mulla oli tosi hyvä fiilis koko illan ajan, tanssin ihan täysillä ja jotenki unohdin kokonaan kaiken muun. Ainoa harmi lauantaissa oli se, että missattiin jostain syystä The Hurts kokonaan! Tuolla ei pitäny noi alkuperäiset aikataulut ollenkaan paikkaansa, joten oli vähän vaikea arvailla milloin mikäkin bändi esiintyy ja millä lavalla, koska uusista ajoista ei tiedotettu mitenkään. Informaatio tökki siis aika pahasti. Anyway, Jukka Poika, Donkeyboy ja Sebastian Ingrosso veti ihan mielettömät keikat, varsinkin kaks viimeisintä. En osaa ees sanoin kuvailla sitä fiilistä, ku porukka pakkautuu kiinni toisiinsa, hiki virtaa ja jalat huutaa hoosiannaa pomppimisesta mutta ei auta ku jatkaa. Basso tuntuu luissa ja ytimissä, mä nostan kädet ilmaan ja imen itseeni energiaa.
Tässä vielä se pieni videokooste, jonka laatu on mitä on ja sillee. Ja hei tossa videon alkutekstissä on muutama paha kirjotushärö! Mua vissiin alkaa pikkuhiljaa puuduttaa tää koneella olo ku neljättä tuntia väkersin tota viiden minuutin lyhytelokuvaa :D Tää oli mun eka kerta ku teen mitään videota, joten suokaa anteeksi jos siellä vähän esim. äänenvoimakkuudet heittelee sun muuta.
Nyt meen poispoispois koneelta. Heippa!
♥: Elli