Kuvassa minä 2 esseen kirjoittamisen jälkeen. Edessä vielä 3. Hur roligt?
Ei mulla muuta. Vises!
♥: Elli
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
Studying = student + dying
Kuvassa minä 2 esseen kirjoittamisen jälkeen. Edessä vielä 3. Hur roligt?
Ei mulla muuta. Vises!
♥: Elli
tiistai 28. helmikuuta 2012
Veckoslutet i Uleåborg
Heipsan heei!
Viime perjantaina hyppäsin tosiaan ensimmäiseen aamubussiin, joka vei miut kamujen luokse Pohjois-Pohjanmaalle, Ouluun. Matka kesti lähes laittoman pitkään eli 7 tuntia, joista 4 pidättelin vessahätää koska en tykkää käyttää bussien vessoja. Diivamaista tai ei, otin sen rakon treenauksena. Ens kerralla jaksan taas pidätellä hetken pidempään ;)
Perillä olin neljän aikaan, ja loppuilta menikin sitten elokuvissa ja kavereitten kanssa höntsyillessä. Käytiin kattomassa ensi-iltanäytöksessä toi Kulman Pojat, josta en ollu ees kuullu aiemmin. Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen, kun jossain vaiheessa hoksasin et heeeeeeeei, kyseinen leffahan on kuvattu Joensuussa! Tuttuja maisemia sai siis ihailla valkokankaan kokoisena. Kulman Pojat oli yllättävän hyvä suomalaiseksi elokuvaksi: ei yhtään sellanen masentava eikä melankolinen, vaan kerranki sai nauraa sydämensä kyllyydestä. Suosittelen lämpimästi kaikille!
Joku ei osaa olla normaali valokuvissa.
Lauantaina nukuttiin eka pitkään ja sit suunnattiin kaupolle keskustaan. Oulussa on paljon parempi kauppavalikoima ku Joensuussa ja oon aina ihan haltioissani, kun pääsen sinne. Parasta ehkä on, että sieltä löytyy Gina Tricot mitä Jojensuussa eijjoo. Joensuun H&M on ihan iso kyllä, mutta Oulussa se on The Iso. Ja valikoima on kaikenlisäksi paljon parempi. Lienee sanomattakin selvää, että lievää rahanmenoa oli havaittavissa. Tein kuitenki vaan edullisia ostoksia, sillä ykskään retkuloista ei maksanu 15 euroa enempää :--) Kuvat on sit kaikki kännykkäkameralaatua.
Paita 9,95 H&M
Pitsipaita GT 14,95
Paita 9,95 GT
Paita H&M 9,95
Matkustamisen takia tuhannen rypyssä oleva "siistimpi" paita, 9,95 H&M
Pinnit 1,50 H&M ja korvikset 1e Seppälä
Lauantai-iltana suunnattiin sitten tiemme yhen Jussin luokse, missä poju oli laittanu ruokaa koko päivän ihan vain meitä varten. Tarjolla oli olutmarinoitua possua uuniperunoiden/juuresten kera, ja oli iha mielettömän hyvää! Hengailtiin 7 hengen kaveriporukalla koko ilta kattellen Putouksen finaalia (hyvä Leena!!) ja Wallanderia, joka oli ihan liian jännittävä miun kaltaselle vellihousulle. Onneks kännykkäpelit on keksitty, sain hyvin kulumaan aikaa Angry Birdsiä pelatessa! Jännärit ei vaa oo tehty minuu varten..
Pojat opetti miut myös pelaamaan jotain tollasta Dead Space 2 -pelii ja HYI ETTÄ en varmaan ikinä uskalla enää astua metroon. En yhtään ihmettele et porukasta tulee henkisesti vinoutunutta ku ne pelaa päivästä toiseen tollasia tappamispelejä, missä mutanttizombit syö sut elävältä ellet sä ammu niitä paskaksi. Huhhuh, too hard stuff for me again. Tuskin oon aiemmi kiljunu noin paljoo mitää peliä pelatessani?! Onneks sain sit pelata seuraavana päivänä Antin pikkusiskon kanssa GoSupermodelilla :--)
Tältä me yritetään näyttää: edustuskelpoisilta ja hurmaavilta nuorilta aikuisilta...
... mut tällasia me oikeasti ollaan.
Sunnuntaina heräiltiin auringonsäteisiin (luv it) ja rynnittiin heti pulkkamäkeen pikkusten kanssa. Oli iha mielettömän ihana sää ja paljon porukkaa liikenteessä! Pulkkailtiin tunti ja vasta varpaiden jäädyttyä maltettiin lähteä takaisin sisälle.
Miun bussi takaisin koti-Joensuuhun starttas kahden aikaan, ja loppupäivä menikin sitten musiikkia kuunnellessa ja läksyjä tehdessä. Musta tuntuu aina, että tulomatka on tuplasti pidempi ku menomatka. Katoin kelloo n. kahen minuutin välein! Perillä kotona olin iltakymmenen aikaan.
Viikonloppu meni kyllä ihan liian nopeesti! Miulla oli tosi hauskaa, ja oikeesti en rehellisesti sanottuna muista millon miulla ois ollu niin tasapainonen ja hyvä olla ku viime viikonloppuna. Kiitokset tästä kuuluu ehottomasti kaikille rakkaille ihmisille Oulussa (sekä kiitospusu ätälle ja isille jotka kustanti miun matkan)! Ootte parhaita.
Oon väsänny tätä postausta puoltoistatuntia armottomasta päänsärystä kärsien, tunnollinen bloggaaja kun olen. Nyt mun on kuitenkin aika suunnata kohti höyhensaaria ja huomista 08-16 koulupäivää! Adios, amigos!
♥: Elli
PS. LOPPUKEVENNYS!!!!!!!!
Brooke vaihtoi omistajaa ;) Antista tulis söötti tyttö!! Ok ei. En ehkä kestä tätä kuvaa, nyt on pakko mennä pois koska naurattaa liikaa.
Viime perjantaina hyppäsin tosiaan ensimmäiseen aamubussiin, joka vei miut kamujen luokse Pohjois-Pohjanmaalle, Ouluun. Matka kesti lähes laittoman pitkään eli 7 tuntia, joista 4 pidättelin vessahätää koska en tykkää käyttää bussien vessoja. Diivamaista tai ei, otin sen rakon treenauksena. Ens kerralla jaksan taas pidätellä hetken pidempään ;)
Perillä olin neljän aikaan, ja loppuilta menikin sitten elokuvissa ja kavereitten kanssa höntsyillessä. Käytiin kattomassa ensi-iltanäytöksessä toi Kulman Pojat, josta en ollu ees kuullu aiemmin. Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen, kun jossain vaiheessa hoksasin et heeeeeeeei, kyseinen leffahan on kuvattu Joensuussa! Tuttuja maisemia sai siis ihailla valkokankaan kokoisena. Kulman Pojat oli yllättävän hyvä suomalaiseksi elokuvaksi: ei yhtään sellanen masentava eikä melankolinen, vaan kerranki sai nauraa sydämensä kyllyydestä. Suosittelen lämpimästi kaikille!
Joku ei osaa olla normaali valokuvissa.
Paita 9,95 H&M
Pitsipaita GT 14,95
Paita 9,95 GT
Paita H&M 9,95
Matkustamisen takia tuhannen rypyssä oleva "siistimpi" paita, 9,95 H&M
Pinnit 1,50 H&M ja korvikset 1e SeppäläKäytiin myös kahvilla Robert's Coffeessa! Oon aina luullu et se on joku baari, mut ei näemmä oo:D Terveisin Elina-kiven-alla-elänyt.
Lauantai-iltana suunnattiin sitten tiemme yhen Jussin luokse, missä poju oli laittanu ruokaa koko päivän ihan vain meitä varten. Tarjolla oli olutmarinoitua possua uuniperunoiden/juuresten kera, ja oli iha mielettömän hyvää! Hengailtiin 7 hengen kaveriporukalla koko ilta kattellen Putouksen finaalia (hyvä Leena!!) ja Wallanderia, joka oli ihan liian jännittävä miun kaltaselle vellihousulle. Onneks kännykkäpelit on keksitty, sain hyvin kulumaan aikaa Angry Birdsiä pelatessa! Jännärit ei vaa oo tehty minuu varten..
Pojat opetti miut myös pelaamaan jotain tollasta Dead Space 2 -pelii ja HYI ETTÄ en varmaan ikinä uskalla enää astua metroon. En yhtään ihmettele et porukasta tulee henkisesti vinoutunutta ku ne pelaa päivästä toiseen tollasia tappamispelejä, missä mutanttizombit syö sut elävältä ellet sä ammu niitä paskaksi. Huhhuh, too hard stuff for me again. Tuskin oon aiemmi kiljunu noin paljoo mitää peliä pelatessani?! Onneks sain sit pelata seuraavana päivänä Antin pikkusiskon kanssa GoSupermodelilla :--)
Tältä me yritetään näyttää: edustuskelpoisilta ja hurmaavilta nuorilta aikuisilta...
... mut tällasia me oikeasti ollaan. Sunnuntaina heräiltiin auringonsäteisiin (luv it) ja rynnittiin heti pulkkamäkeen pikkusten kanssa. Oli iha mielettömän ihana sää ja paljon porukkaa liikenteessä! Pulkkailtiin tunti ja vasta varpaiden jäädyttyä maltettiin lähteä takaisin sisälle.
Miun bussi takaisin koti-Joensuuhun starttas kahden aikaan, ja loppupäivä menikin sitten musiikkia kuunnellessa ja läksyjä tehdessä. Musta tuntuu aina, että tulomatka on tuplasti pidempi ku menomatka. Katoin kelloo n. kahen minuutin välein! Perillä kotona olin iltakymmenen aikaan.
Viikonloppu meni kyllä ihan liian nopeesti! Miulla oli tosi hauskaa, ja oikeesti en rehellisesti sanottuna muista millon miulla ois ollu niin tasapainonen ja hyvä olla ku viime viikonloppuna. Kiitokset tästä kuuluu ehottomasti kaikille rakkaille ihmisille Oulussa (sekä kiitospusu ätälle ja isille jotka kustanti miun matkan)! Ootte parhaita.
Oon väsänny tätä postausta puoltoistatuntia armottomasta päänsärystä kärsien, tunnollinen bloggaaja kun olen. Nyt mun on kuitenkin aika suunnata kohti höyhensaaria ja huomista 08-16 koulupäivää! Adios, amigos!
♥: Elli
PS. LOPPUKEVENNYS!!!!!!!!
Brooke vaihtoi omistajaa ;) Antista tulis söötti tyttö!! Ok ei. En ehkä kestä tätä kuvaa, nyt on pakko mennä pois koska naurattaa liikaa.
maanantai 27. helmikuuta 2012
Hyviä fiiliksiä
Parasta terveydessä on se, että...
... suihkussa saa vaahdottaa shampoota niin kovakouraisesti kuin haluaa, eikä tukka ole siitä moksiskaan.
... hiustenpesun jälkeen lattiakaivon ritilä on puhdas.
... hiuksia ei tarvitse kuivata pyyhkeeseen varovasti taputellen, vaan voi reilusti kietaista pyyhkeen tuubille ilman pelkoa sen myötä kaljuuntumisesta.
... tyynyliinaa ei tarvitse puistella joka aamu irronneista hiuksista.
... kainaloissa ja säärissä kasvaa jälleen sänki.
... kynnet ei lohkee jokaisesta pienestä kolhusta.
... kulmakarvoja joutuu nyppimään.
... simmut ei muistuta enää kalansilmiä, koska niistä löytyy pieniä ripsenalkuja.
... aamuisin ei tarvitse ensimmäisenä muistutella mieleen, täytyykö sinä päivänä suunnata tiensä kohti sairaalaa, eikä tarvitse sumplia että monelta ja millä kyydillä.
... Ilona pörröttää kesken koulupäivän mun tukkaa ja toteaa: "se on kasvanut!"
... Wilmassa mun poissaolokalenteri ei täyty enää pelkillä punaisilla palkeilla.
... tietää kevään olevan aluillaan ja sen jälkeen kesän koittavan!
Tuun huomenna postaamaan miun viikonlopusta, joka oli kyllä heittämällä parhain piiiiitkään aikaan.
♥: HappyElli
... suihkussa saa vaahdottaa shampoota niin kovakouraisesti kuin haluaa, eikä tukka ole siitä moksiskaan.
... hiustenpesun jälkeen lattiakaivon ritilä on puhdas.
... hiuksia ei tarvitse kuivata pyyhkeeseen varovasti taputellen, vaan voi reilusti kietaista pyyhkeen tuubille ilman pelkoa sen myötä kaljuuntumisesta.
... tyynyliinaa ei tarvitse puistella joka aamu irronneista hiuksista.
... kainaloissa ja säärissä kasvaa jälleen sänki.
... kynnet ei lohkee jokaisesta pienestä kolhusta.
... kulmakarvoja joutuu nyppimään.
... simmut ei muistuta enää kalansilmiä, koska niistä löytyy pieniä ripsenalkuja.
... aamuisin ei tarvitse ensimmäisenä muistutella mieleen, täytyykö sinä päivänä suunnata tiensä kohti sairaalaa, eikä tarvitse sumplia että monelta ja millä kyydillä.
... Ilona pörröttää kesken koulupäivän mun tukkaa ja toteaa: "se on kasvanut!"
... Wilmassa mun poissaolokalenteri ei täyty enää pelkillä punaisilla palkeilla.
... tietää kevään olevan aluillaan ja sen jälkeen kesän koittavan!
Tuun huomenna postaamaan miun viikonlopusta, joka oli kyllä heittämällä parhain piiiiitkään aikaan.
♥: HappyElli
keskiviikko 22. helmikuuta 2012
I need your grace to remind me to find my own
Mooi!
Miun viime päivät on kuluneet ihmetellessä. Oon tapellu ajatuksieni kanssa ja ahdistunut. Ne tunteet on laitettu halki, poikki ja pinoon juttelemalla ystävien kanssa, välillä itkien ja välillä nauraen. Tervehtyminen on käynnistäny miun päässä hirveen rumban, tuntuu että miun mielentila vaihtuu tunnin välein ja jokin tuntematon pyrkii miun sisältä ulos. Ihan ku joku takois mun rintaa sisältäpäin yrittäen saada miut murtumaan. En halua.
Miulle sanottiin syövän alkuaikoina, että jos et käsittele niitä negatiivisia ajatuksia heti, niin ne tulee kyllä jossain vaiheessa jälleen esille. No, enpä uskonu sitä sillon:D Koko sytostaattiaika meni tsempatessa ja sysäsin kaikki vähänkin mieltä painavat asiat jonnekin tuonne lähelle takaraivoa. Toivoin, että ne ois kadonnu sieltä ja ettei niitä enää ois olemassa ollenkaan. Mut nyt oon huomannu, et vaikka oon kirjaimellisesti sanottuna TERVE, niin siitä huolimatta minuu välillä ahistaa rutkasti enemmän kuin sairastaessa. Mistähän se johtuu? Muutenki pää tuntuu olevan niin täynnä kaikkea, etten oikeesti tiiä että miten päin pitäs olla.
Onneks on maailman pehmosin uusi huppari (jonka väri on muute just niiiiiiiiin minuu ku olla ja voi), joka pelastaa sen huonoimmanki päivän <3
Mutta kyllä tää tästä, selvisin kuitenki sen rankemman osuuden jo (= fyysiset hoidot) niin kyllä mie tästäkin vielä nousen jälleen kohti korkeuksia :) Että nou panic, jaksan kyllä vaikka välillä tää pyörremyrskytornadotrombihurrikaani tuntuuki viskaavan miut iha jonneki huitsin nevadaan!
Mulla on koulussa tosi rankka jakso meneillään, mulla on monta ainetta joihin haluan panostaa kybällä. Miun päivät on muutamaa tyhjää tuntia lukuunottamatta ihan täysiä, ja viimeks tänään kävi mielessä, että heivaisin vaikka saksan pois kokonaan mun lukkarista. Helpottus elämä jo sillä! Sit löysin saksalaisen bändin nimeltä Culcha Candela, johon rakastuin ihan täysin. Normaalisti toi ei vastaa mun musiikkimakua, mutta nyt nostan peukun tolle bändille ihan vaan sen takia, että saksa on miusta niin hitsin nätti kieli! Ok, sinne meni miun viimesetkin katu-uskottavuuden rippeet, mutta uskokaa tai älkää niin ruotsin lisäks oon aina tykänny kuunnella saksaa! Jokin siinä sch-suhinassa vaan kiehtoo minuu.
Noniin mennään sit taas asiasta kolmanteen neljänteen tai ehkä viidenteen, mutta KATTOKAA miten miun hiukset on kasvanu! Siis nää lisääntyy ihan silmissä (tässä vaiheessa miun kuuluisi lähestulkoon polvistua maahan ja palvoa Evonia-hiustablettien kehittäjää). Vajaa kaks viikkoo sit miun hiustilanne oli tää:
Ja nyt tilanne on TÄÄ:
Ne menee jo kohta kunnon ponkkarille!!!! Sori kuvat on tosi epäselkeitä (miun Flickr temppuilee taas ja tää Blogger muuttaa kaikki kuvat tollaseksi pikselikiisseliksi). En tiiä huomaatteko te eroa tossa aiemman kuvan ja nykyisyyden välillä, mutta mie huomaan! Ne tulee takasin!!!! Kaveritki totes koulussa että ei, siellä ei näy enää yhtään kaljua kohtaa :) Siis jos voi ihminen olla kunnolla ilonen jostakin niin tästä. Kohta en näytä enää undulaatilta! Woooi witsi kui siistiä. Sitä paitsi tätä tukkaa näyttäs tulevan tuplasti reilummin ku mitä aiemmin oli: päänahka on ihan täynnä sellasta pientä sänkeä vaikka mulle riittäs jos nää nykyiset vaan kasvais pidemmiksi. Mutta en valita, tervetuloa vain pitkä, tuuhea, hyväkuntoinen ja värikäsittelemätön tukka <3 Lupaan kohdella teitä kuninkaallisesti eli en syövytä teitä väreillä enkä käräytä raudalla! Amen.
Ja tämä seuraava kuva/teksti on omistettu ystävälleni Antille, joka jaksaa aina märistä mulle siitä että kerron kynsistäni täällä blogissa. Katso, urpo, miten kauniisti ne ovat lähteneet kasvamaan :---) Ei oo kuule enää jälkeäkään mistään sytostaateista! Ne on vahvat ja toivon mukaan pian yhtä pitkät kuin ennenkin. Me gusta.
Kaikilla tytöillä on varmasti huoneessaan sellanen joku kori/laatikko, mihin keräytyy kaikkee ylimäärästä ja turhaa kamaa. Mulla toi boksi on iso, ja se on täynnä kaikenmaailman meikkejä, koruja, piilareita, hiusjuttuja, aurinkolaseja ja sun muuta sellasta, mitä en tartte päivittäin. No, äsken sain melkein sydänkohtauksen, ku toi kori päätti tipahtaa hyllyltä itsekseen alas. Oi kyllä, se tuli nurinkurin lattialle levittäen kaiken sisältönsä ympäriinsä meikäläisen huonetta. Pakko myöntää, että siinä vaiheessa meinas lennellä ärräpäät. Rupesin siinä sitten ärsyyntyneenä keräämään kamoja takasin kokoon, ja löysin sieltä näitä "hyvinvointitabletteja" eli tabuja jotka on tarkoitettu pahoinvoinnin estoon.
Pidin noita käsissäni ja miulle tuli kauhee flashback. Yhtäkkiä muistin kaiken syksyisen ja sen huonon olon. Sillon sitä ei ees kunnolla hoksannu, että jaksaminen ei ollu huipussaan ja koko ajan oli sellanen tärinähorkka päällä. Jokaisen sytky-annoksen jälkeen mun piti ottaa muutamana päivänä toi Navoban (kuvassa), jotta ei tulisi niin heikko happi. Tavallaan noi toimi kyllä, koska en joutunut oksentamaan kertaakaan. Mut toisaalta mikään tabu ei voi viiä kokonaan sitä sytkyjen jälkeistä tunnetta pois. Pahinta oli se, ku alituisesti suussa maistui metallinen maku, palelti ihan törkeesti, päätä särki, huippas ja kaikki hajut sai aikaan yökkäysrefleksin.
Tajusin, kui kiitollinen oon siitä että toi kaikki on ohi nyt. Miehä sain viimoset sytostaatit joulukuun lopussa, joten siitä on jo aikaa. Sit samalla sekunnilla mun päähän iskeytyi karu fakta, että vaikka itse oon terve, niin moni muu (mm. miun ystävä, ja erään toisen ystävän äiti) istuu itse parhaillaan tiputustuolissa sytostaattien valuessa tipan kautta suoneen. Ja se on niin epäreilua! Miksei kaikki muutkin vois tuntee tätä samaa helpotuksen tunnetta mistä itse saan nauttia. Miksi niin moni joutuu käymään pitkiä, rankkoja hoitoja ilman varmuutta parantumisesta. Liian moni ihminen lähtee täältä syövän takia. Syöpä ei sais olla kellekään se, mikä nujertaa lopullisesti. Syöpä ei hitto vie ansaitse sitä!
Mietin myös, onko miulla loppujen lopuksi oikeutta olla reilusti onnellinen siitä, että oon ite terve. Miusta tuntuu, että osaisin iloita tästä 110% vain jos saisin jokaisen tän maailman syöpäsairaan samaan tilanteeseen miun kanssa. Kuulostaa kreisiltä joo, koska käytännössä mun haave on mahdoton eikä miun kaiken järjen mukaan pitäisi jäädä ns. roikkumaan menneisyyteen, mitä syöpä mulle jo on. Mut tuntuu jotenki vaan niin tekopyhältä riemuita siitä, että oma tukka kasvaa, kun joillakin se vasta tippuu. Pieni osa miusta huutaa, etten saa olla iloinen siitä että jaksan taas urheilla kunnolla, vaan mun pitäs tehdä kaikkeni jotta syöpää yhä sairastavilla ois mahdollisimman hyvä olla.
Mut mitä se sitten on? Mitä miun pitää tehdä, jotta saisin kaikki tän maailman syövät pois? Se ei oo edelleenkään mahdollista, tiiän. Mutta jotain miun on pakko tehä. Ajattelen alitajuisesti tosi usein sitä, että tälläkin hetkellä joku vetää viimeisiä hengenvetojaan syövän takia. Tälläkin hetkellä valitettavan moni istuu siellä sairaalassa ja miettii, milloinhan kidutus loppuu ja saavutetaanko hoidoilla hyvä vai huono lopputulos.
Miulla ois vielä kamalasti sanottavaa tästä aiheesta, mutta en vaan osaa muotoilla niitä juuri nyt sanoiksi. Katellaan joskus myöhemmin sitten, josko kirjottelisin tälle pohdinnalle jatkoa.
Miusta tuntuu, että seuraavaks on pakko mennä nukkumaan tai oon muuten taas ihan puolikuollu aamulla koulussa. Kauniita unia, ihanat!
♥: Elli
Ps. Lähen muuten viikonlopuks Ouluun moikkaamaan kavereita, joten älkää hämmentykö blogihiljaisuudesta. Nähdään siis ens viikon puolella!
Miun viime päivät on kuluneet ihmetellessä. Oon tapellu ajatuksieni kanssa ja ahdistunut. Ne tunteet on laitettu halki, poikki ja pinoon juttelemalla ystävien kanssa, välillä itkien ja välillä nauraen. Tervehtyminen on käynnistäny miun päässä hirveen rumban, tuntuu että miun mielentila vaihtuu tunnin välein ja jokin tuntematon pyrkii miun sisältä ulos. Ihan ku joku takois mun rintaa sisältäpäin yrittäen saada miut murtumaan. En halua.
Miulle sanottiin syövän alkuaikoina, että jos et käsittele niitä negatiivisia ajatuksia heti, niin ne tulee kyllä jossain vaiheessa jälleen esille. No, enpä uskonu sitä sillon:D Koko sytostaattiaika meni tsempatessa ja sysäsin kaikki vähänkin mieltä painavat asiat jonnekin tuonne lähelle takaraivoa. Toivoin, että ne ois kadonnu sieltä ja ettei niitä enää ois olemassa ollenkaan. Mut nyt oon huomannu, et vaikka oon kirjaimellisesti sanottuna TERVE, niin siitä huolimatta minuu välillä ahistaa rutkasti enemmän kuin sairastaessa. Mistähän se johtuu? Muutenki pää tuntuu olevan niin täynnä kaikkea, etten oikeesti tiiä että miten päin pitäs olla.
Onneks on maailman pehmosin uusi huppari (jonka väri on muute just niiiiiiiiin minuu ku olla ja voi), joka pelastaa sen huonoimmanki päivän <3Mutta kyllä tää tästä, selvisin kuitenki sen rankemman osuuden jo (= fyysiset hoidot) niin kyllä mie tästäkin vielä nousen jälleen kohti korkeuksia :) Että nou panic, jaksan kyllä vaikka välillä tää pyörremyrskytornadotrombihurrikaani tuntuuki viskaavan miut iha jonneki huitsin nevadaan!
Mulla on koulussa tosi rankka jakso meneillään, mulla on monta ainetta joihin haluan panostaa kybällä. Miun päivät on muutamaa tyhjää tuntia lukuunottamatta ihan täysiä, ja viimeks tänään kävi mielessä, että heivaisin vaikka saksan pois kokonaan mun lukkarista. Helpottus elämä jo sillä! Sit löysin saksalaisen bändin nimeltä Culcha Candela, johon rakastuin ihan täysin. Normaalisti toi ei vastaa mun musiikkimakua, mutta nyt nostan peukun tolle bändille ihan vaan sen takia, että saksa on miusta niin hitsin nätti kieli! Ok, sinne meni miun viimesetkin katu-uskottavuuden rippeet, mutta uskokaa tai älkää niin ruotsin lisäks oon aina tykänny kuunnella saksaa! Jokin siinä sch-suhinassa vaan kiehtoo minuu.
Noniin mennään sit taas asiasta kolmanteen neljänteen tai ehkä viidenteen, mutta KATTOKAA miten miun hiukset on kasvanu! Siis nää lisääntyy ihan silmissä (tässä vaiheessa miun kuuluisi lähestulkoon polvistua maahan ja palvoa Evonia-hiustablettien kehittäjää). Vajaa kaks viikkoo sit miun hiustilanne oli tää:
Ja nyt tilanne on TÄÄ:
Ne menee jo kohta kunnon ponkkarille!!!! Sori kuvat on tosi epäselkeitä (miun Flickr temppuilee taas ja tää Blogger muuttaa kaikki kuvat tollaseksi pikselikiisseliksi). En tiiä huomaatteko te eroa tossa aiemman kuvan ja nykyisyyden välillä, mutta mie huomaan! Ne tulee takasin!!!! Kaveritki totes koulussa että ei, siellä ei näy enää yhtään kaljua kohtaa :) Siis jos voi ihminen olla kunnolla ilonen jostakin niin tästä. Kohta en näytä enää undulaatilta! Woooi witsi kui siistiä. Sitä paitsi tätä tukkaa näyttäs tulevan tuplasti reilummin ku mitä aiemmin oli: päänahka on ihan täynnä sellasta pientä sänkeä vaikka mulle riittäs jos nää nykyiset vaan kasvais pidemmiksi. Mutta en valita, tervetuloa vain pitkä, tuuhea, hyväkuntoinen ja värikäsittelemätön tukka <3 Lupaan kohdella teitä kuninkaallisesti eli en syövytä teitä väreillä enkä käräytä raudalla! Amen.
Ja tämä seuraava kuva/teksti on omistettu ystävälleni Antille, joka jaksaa aina märistä mulle siitä että kerron kynsistäni täällä blogissa. Katso, urpo, miten kauniisti ne ovat lähteneet kasvamaan :---) Ei oo kuule enää jälkeäkään mistään sytostaateista! Ne on vahvat ja toivon mukaan pian yhtä pitkät kuin ennenkin. Me gusta.
Kaikilla tytöillä on varmasti huoneessaan sellanen joku kori/laatikko, mihin keräytyy kaikkee ylimäärästä ja turhaa kamaa. Mulla toi boksi on iso, ja se on täynnä kaikenmaailman meikkejä, koruja, piilareita, hiusjuttuja, aurinkolaseja ja sun muuta sellasta, mitä en tartte päivittäin. No, äsken sain melkein sydänkohtauksen, ku toi kori päätti tipahtaa hyllyltä itsekseen alas. Oi kyllä, se tuli nurinkurin lattialle levittäen kaiken sisältönsä ympäriinsä meikäläisen huonetta. Pakko myöntää, että siinä vaiheessa meinas lennellä ärräpäät. Rupesin siinä sitten ärsyyntyneenä keräämään kamoja takasin kokoon, ja löysin sieltä näitä "hyvinvointitabletteja" eli tabuja jotka on tarkoitettu pahoinvoinnin estoon.
Pidin noita käsissäni ja miulle tuli kauhee flashback. Yhtäkkiä muistin kaiken syksyisen ja sen huonon olon. Sillon sitä ei ees kunnolla hoksannu, että jaksaminen ei ollu huipussaan ja koko ajan oli sellanen tärinähorkka päällä. Jokaisen sytky-annoksen jälkeen mun piti ottaa muutamana päivänä toi Navoban (kuvassa), jotta ei tulisi niin heikko happi. Tavallaan noi toimi kyllä, koska en joutunut oksentamaan kertaakaan. Mut toisaalta mikään tabu ei voi viiä kokonaan sitä sytkyjen jälkeistä tunnetta pois. Pahinta oli se, ku alituisesti suussa maistui metallinen maku, palelti ihan törkeesti, päätä särki, huippas ja kaikki hajut sai aikaan yökkäysrefleksin.
Tajusin, kui kiitollinen oon siitä että toi kaikki on ohi nyt. Miehä sain viimoset sytostaatit joulukuun lopussa, joten siitä on jo aikaa. Sit samalla sekunnilla mun päähän iskeytyi karu fakta, että vaikka itse oon terve, niin moni muu (mm. miun ystävä, ja erään toisen ystävän äiti) istuu itse parhaillaan tiputustuolissa sytostaattien valuessa tipan kautta suoneen. Ja se on niin epäreilua! Miksei kaikki muutkin vois tuntee tätä samaa helpotuksen tunnetta mistä itse saan nauttia. Miksi niin moni joutuu käymään pitkiä, rankkoja hoitoja ilman varmuutta parantumisesta. Liian moni ihminen lähtee täältä syövän takia. Syöpä ei sais olla kellekään se, mikä nujertaa lopullisesti. Syöpä ei hitto vie ansaitse sitä!
Mietin myös, onko miulla loppujen lopuksi oikeutta olla reilusti onnellinen siitä, että oon ite terve. Miusta tuntuu, että osaisin iloita tästä 110% vain jos saisin jokaisen tän maailman syöpäsairaan samaan tilanteeseen miun kanssa. Kuulostaa kreisiltä joo, koska käytännössä mun haave on mahdoton eikä miun kaiken järjen mukaan pitäisi jäädä ns. roikkumaan menneisyyteen, mitä syöpä mulle jo on. Mut tuntuu jotenki vaan niin tekopyhältä riemuita siitä, että oma tukka kasvaa, kun joillakin se vasta tippuu. Pieni osa miusta huutaa, etten saa olla iloinen siitä että jaksan taas urheilla kunnolla, vaan mun pitäs tehdä kaikkeni jotta syöpää yhä sairastavilla ois mahdollisimman hyvä olla.
Mut mitä se sitten on? Mitä miun pitää tehdä, jotta saisin kaikki tän maailman syövät pois? Se ei oo edelleenkään mahdollista, tiiän. Mutta jotain miun on pakko tehä. Ajattelen alitajuisesti tosi usein sitä, että tälläkin hetkellä joku vetää viimeisiä hengenvetojaan syövän takia. Tälläkin hetkellä valitettavan moni istuu siellä sairaalassa ja miettii, milloinhan kidutus loppuu ja saavutetaanko hoidoilla hyvä vai huono lopputulos.
Miulla ois vielä kamalasti sanottavaa tästä aiheesta, mutta en vaan osaa muotoilla niitä juuri nyt sanoiksi. Katellaan joskus myöhemmin sitten, josko kirjottelisin tälle pohdinnalle jatkoa.
Miusta tuntuu, että seuraavaks on pakko mennä nukkumaan tai oon muuten taas ihan puolikuollu aamulla koulussa. Kauniita unia, ihanat!
♥: Elli
Ps. Lähen muuten viikonlopuks Ouluun moikkaamaan kavereita, joten älkää hämmentykö blogihiljaisuudesta. Nähdään siis ens viikon puolella!
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Wanhoilliset'12
Heippa!
Nyt on wanhat tanssittu, ja olo sen mukainen. Nimim. jalkoja särkee vielä 2 päivää tanssien jälkeen :) Oli kiva päivä, kannatti satsata ja odottaa! Pitemmittä puheitta, tässäpä ois teille vuosisadan pahin kuvaoksennus kyseisestä päivästä. Nauttikaa! Huom. Osa kuvista on otettu järkkärillä ja osa peruspokkarilla, joten siitä syystä kuvien laatu vaihtelee. Puolet kuvista on vielä saamatta eli tässä vain siskoni ottamat fotot.
Aamu alkoi viiden maissa, ja puol kuudelta olin lähössä kampaajalle. Siellä miulle laitettiin peruukki ja irtoripset. Sen jälkeen tulin kotiin meikkaamaan.
Teemu & Pete
Lea
Jossu
Miika
Janika
Ada
Juliana, Irina ja Santeri
Hanna & Linda
Jossain vaiheessa jalat teki tepposet ja pakko oli heittää kengät veks vähäksi aikaa..
Sara
Filippa & Lea
Jossu & Niko
Jossu
Viimeisten tanssien jälkeen mentiin vielä ravintolaan syömään, ja voi että oli hyvää ruokaa! Meille tarjoiltiin lihaa, perunaa, salaatteja ja focaccia-leipää. Jälkiruuaksi oli jogurtti-mansikka-pannacottaa, nam. Kaikilla oli kamala nälkä ja jossain vaiheessa oli pakko pyytää kaveria löysyttämään mekon nyörejä takaa, koska mahan turvotessa happi ei enää meinannu kulkea! :D Illallistettiin kaikessa rauhassa, kuunneltiin live-musiikkia (ihanat Tuukka ja Juuli!) ja hurrattiin hienolle puheelle.
Tapsa
Päivä oli kaikenkaikkiaan onnistunut, vaikka draamaltakaan ei vältytty. Tytöillä nimittäin hajos mekkoja, joita sitten ärsyyntyneenä ommeltiin kasaan. Miun mekko säilyi kyllä ehjänä, mutta meinas vähän valua. Yritin kuitenkin olla nykimättä sitä koko ajan ylöspäin, koska tiesin että se näyttää tosi tökerölle!
Eilen ois startannu wanhojenmatka Vuokattiin, mutta en ite lähteny sinne sen korkean hinnan takia. Käytän sen rahan mieluummin autokouluun :) Viikonloppu onkin siis mennyt lähinnä nukkuessa ja Jossun kanssa hengaillessa. Tänään sain jonkun päähänpiston ruveta leipomaan pitkästä aikaa, ja tein juustosarvia ja mustikkamuffinsseja, omnom.
Nyt voisin vilkaista koulukirjoja, vaikka ei hirveesti kyllä huvittaiskaan. Onneks ens viikosta on tulossa suht leppoisa, kalenteri näyttää aika tyhjältä! Mutta itseni tuntien onnistun kyllä buukkaamaan sen vielä täyteen. Hassua muuten tämä tervehtyminen: elämä tuntuu yhtäkkiä aika stressittömältä kun ei enää tartte huolehtia, että joka päivä ehdin käymään sairaalalla!
♥: Elli
Nyt on wanhat tanssittu, ja olo sen mukainen. Nimim. jalkoja särkee vielä 2 päivää tanssien jälkeen :) Oli kiva päivä, kannatti satsata ja odottaa! Pitemmittä puheitta, tässäpä ois teille vuosisadan pahin kuvaoksennus kyseisestä päivästä. Nauttikaa! Huom. Osa kuvista on otettu järkkärillä ja osa peruspokkarilla, joten siitä syystä kuvien laatu vaihtelee. Puolet kuvista on vielä saamatta eli tässä vain siskoni ottamat fotot.
Aamu alkoi viiden maissa, ja puol kuudelta olin lähössä kampaajalle. Siellä miulle laitettiin peruukki ja irtoripset. Sen jälkeen tulin kotiin meikkaamaan.
Lopputulos:
Me tanssittiin kahdeksan tanssin setti päivän aikana yhteensä 4 kertaa läpi: alakoululla, yläkoulu/lukiolla, orkesterikenraalit sekä päätanssit illalla Areenalla.
Ansku
Me tanssittiin kahdeksan tanssin setti päivän aikana yhteensä 4 kertaa läpi: alakoululla, yläkoulu/lukiolla, orkesterikenraalit sekä päätanssit illalla Areenalla.
Ansku
Teemu & Pete
Lea
Jossu
Huube ja Pete
Miika
Janika
Ada
Juliana, Irina ja Santeri
Hanna & Linda
Jossain vaiheessa jalat teki tepposet ja pakko oli heittää kengät veks vähäksi aikaa..
Sara
Filippa & Lea
Jossu & Niko
Jossu
Viimeisten tanssien jälkeen mentiin vielä ravintolaan syömään, ja voi että oli hyvää ruokaa! Meille tarjoiltiin lihaa, perunaa, salaatteja ja focaccia-leipää. Jälkiruuaksi oli jogurtti-mansikka-pannacottaa, nam. Kaikilla oli kamala nälkä ja jossain vaiheessa oli pakko pyytää kaveria löysyttämään mekon nyörejä takaa, koska mahan turvotessa happi ei enää meinannu kulkea! :D Illallistettiin kaikessa rauhassa, kuunneltiin live-musiikkia (ihanat Tuukka ja Juuli!) ja hurrattiin hienolle puheelle.
TapsaPäivä oli kaikenkaikkiaan onnistunut, vaikka draamaltakaan ei vältytty. Tytöillä nimittäin hajos mekkoja, joita sitten ärsyyntyneenä ommeltiin kasaan. Miun mekko säilyi kyllä ehjänä, mutta meinas vähän valua. Yritin kuitenkin olla nykimättä sitä koko ajan ylöspäin, koska tiesin että se näyttää tosi tökerölle!
Eilen ois startannu wanhojenmatka Vuokattiin, mutta en ite lähteny sinne sen korkean hinnan takia. Käytän sen rahan mieluummin autokouluun :) Viikonloppu onkin siis mennyt lähinnä nukkuessa ja Jossun kanssa hengaillessa. Tänään sain jonkun päähänpiston ruveta leipomaan pitkästä aikaa, ja tein juustosarvia ja mustikkamuffinsseja, omnom.
Nyt voisin vilkaista koulukirjoja, vaikka ei hirveesti kyllä huvittaiskaan. Onneks ens viikosta on tulossa suht leppoisa, kalenteri näyttää aika tyhjältä! Mutta itseni tuntien onnistun kyllä buukkaamaan sen vielä täyteen. Hassua muuten tämä tervehtyminen: elämä tuntuu yhtäkkiä aika stressittömältä kun ei enää tartte huolehtia, että joka päivä ehdin käymään sairaalalla!
♥: Elli
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)