maanantai 28. toukokuuta 2012

iDag

Hjelou!

Niin sitä vaan viikonlopun Lököstä selvittiin jälleen hengissä. Mulla on nyt entistä pahemmat topin rajat, repullinen kamaa odottamassa purkajaansa ja jäätävät univelat. Mutta en valita, nimittäin aurinko + laituri + poppivehe + parhaimmat tyypit = huisin hauskaa. Kiitos kaikille asianosaisille, palaillaan taas vuoden päästä!

Tänään olen viettänyt ansaittua vapaapäivää ja sama tahti jatkunee huomennakin. Mun seuraava koe on keskiviikkona, jonka jälkeen on jäljellä enää näytönpaikka terveystietämykselleni ja sit alkaakin LOMA. En vaan voi sisäistää sitä. Mihin tää vuosi oikein katosi...?


Oon viime aikoina kuunnellut paljon hyviä biisejä. Sellaisia biisejä, joista mulle tulee onnellinen olo ja hyviä muistoja mieleen. Ihastuin Veronica Maggion musiikkiin viime syksynä, ja meidän rakkaus kukoistaa edelleen. Yleensä en tykkää tämäntyyppisestä musiikista ollenkaan, mutta tossa neidissä on sitä jotain. Onko täällä muita, jotka pitävät Veronicasta?




Tuliaiset pikkusiskolta Virosta. Miten se tunteekaan mut noin hyvin?
Mun oli pakko laittaa tänään lasit pitkästä aikaa päähän. Oon käyttänyt piilareita putkeen viikon ajan, ja kaikki siite- ja katupöly tuntuu kertyvän linsseihin ja sen takia silmiin sattuu. Sain tosiaan lasit joskus seiskaluokalla jo, jolloin käytin niitä vain harvakseltaan vaikka mun olisi pitänyt pitää niitä päivittäin. Koska en noudattanut käskyä, mun näkö lähti huononemaan ja nyt se on siinä -2,50 luokkaa. Vuonna 2010 sain joululahjaksi piilarit, ja sen jälkeen oonkin ollut niiden vannoutunut käyttäjä.

Kokeilin vaikka minkämerkkisiä piilareita, ja mulle sopivimmiksi osoittautuivat noi AirOptixin kuukausilinssit. Kuvassa vasemmalla näkyviä kertakäyttöpiilareita en tykkää käyttää ollenkaan. Ne eivät asetu mun silmiin hyvin ja tippuvat räpsytellessä pois. Pidän niitä lähinnä varalinsseinä aina reissussa ym. mukana!

Mä tykkään noista AirOptixeista tosi paljon. Niissä on se hyvä puoli, että ne eivät likaannu niin helposti kuin aiemmat linssini. Nuo päässäni voin myös nukkua sekä käydä suihkussa ja uimassa ilman mitään ongelmaa. Yleensä nukun viikon tai kaksi piilarit päässä, jonka jälkeen otan ne yhdeksi yöksi pois, jotta silmät saavat rauhoittua. Puolen vuoden setti Air Optixeja maksaa noin 100 e (optikolta tilattuna), jos jotakuta kiinnostaa.

Monet ovat kyselleet, kuinka pystyn nukkumaan linssit päässä. Mulle se ei ole koskaan tuottanut hankaluuksia. Aamulla linssit ovat ehkä vähän kuivemmat, mutta parin silmätipan jälkeen kaikki kuivuus katoaa. Unohan yleensä että mulla ees on piilarit päässä, koska ne on niin huomaamattomat :D Paitsi jos linsseihin tulee särö tai sinne menee roska, niin tottakai silloin sattuu.




Oon pohtinut silmien laserleikkaukseen menoa sitten aikuisena, kun näön rajuin heikkeneminen on pysähtynyt. Vaikka se on kallis operaatio, tulee halvemmaksi mennä siihen kuin ostaa monen kymmenen vuoden ajan uusia linssejä ja laseja. Kaiken lisäksi eläminen helpottuu huomattavasti. Leikkauksen pitäisi myös olla kivuton, tai mun yksi tuttu on korjauttanut näkönsä juurikin tuolla laserleikkauksella, ja ainakaan hänelle ei tullut siitä mitään kipuja tms. Jos joku lukijoista on käynyt läpi kyseisen toimenpiteen, niin kokemuksia saa kertoa!

Mä siirryn tästä tuonne sängyn puolelle kirja kädessäni. Voi olla, että nukkumatti vie voiton biologiasta, väsyttää vielä sen verran noiden viikonlopun rientojen takia... Kauniita unia!

♥: Elli

perjantai 25. toukokuuta 2012

Mua kutsuu suo

Heipparallaa!

Tälläinen pikapostaus tähän väliin. Mulla on mielettömän hyvä fiilis! Noiden puhtaiden kontrolleiden jälkeen oon kävellyt 2 metriä maanpinnan yläpuolella, hymyillyt nonstoppina ja iloinnut sydämeni pohjasta. Tämänpäiväinen (pelätty) matikan koe meni paremmin kuin odotin, ulkona paistaa ties monennetta päivää putkeen aurinko ja löysin juuri siivotusta vaatekaapistani valkoiset kesäpöksyt, joiden olemassaoloa en edes muistanut. Eilen kävin taas viikon tauon jälkeen treeneissä, ja muistin taas miks toppi päällä pelaaminen on ärsyttävää: kesän ekat junttirusketusrajat on saatu.


Lähden illalla Lökölle, ja palaan sieltä sunnuntaina. Jos joku ei tiedä mikä Lökö on, kuvia tapahtumasta voitte käydä katsomassa TÄÄLTÄ. Lökö on siis leikkimielinen kisa, jossa joukkueet taistelevat toisiaan vastaan erilaisissa tehtävissä. Spesiaalia tässä on se, että tehtävärastit suoritetaan suossa uiden/ryömien/sukeltaen/muuten vaan riehuten. :D Mä en itse mene kisaamaan, mutta rastihenkilöksi kuten useana aiempanakin vuonna. Lökö on paras.

Nyt kiiruhdan kuitenkin Jossun luokse ottamaan aurinkoa muutamaksi tunniksi ennen lähtöä. Moikka ja hyvää viikonloppua kaikille! 





                                                                                                                                                                    
♥: Elli

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Jehuuu


Se ois nyt kaverit kuulkaas semmonen juttu, että...

MIE OON TERVE!!!!!!!!!!!!!!!!! Voi tätä riemua. Mun TT-kuvat oli totaalisen puhtaat, veriarvot kohdillaan ja käsituntumallakaan patteja ei tuntunut missään. En osaa ees sanoin kuvailla minkälaiset fiilikset mulla on nyt. Naurattaa ja itkettää ilosta. Oon edelleen syöpärekisterissä joo, mutta siellä terveiden puolella ;) Kunhan koeviikko on ohi, pyydän kamut ja tutut meille safkaamaan ja juhlistamaan kesän alkua ja Mr. Hodgkinin hautajaisia. Tää on nimittäin juttu, mitä sietää juhlia!

Käytiin voiton kunniaksi maman ja iskän kanssa päivällä syömässä. Äsken saavuin kotiin mukanani uudet (ihanat) juoksukengät. Intersportissa on nyt lauantaihin asti kaikki Adidaksen tuotteet -50%, kannattaa käydä hyödyntämässä jos tarvetta on :) Lenksujen mukana tuli ilmainen miCoach-sovellus, joka toimii iPhoneissa ja iPod touchissa. Siisti juttu muuten, mutta mulla on tosiaan iPod nano. Saa nähdä, kelle ton sovelluksen lahjoitan! En tarkkaan tunne ton toimintaperiaatetta, mutta toinen noista namikoista laitetaan kengän pohjaan ja se jotenkin laskee sit sun sykkeen, juostun matkan ja askeleiden määrän. Vissii iha kiva toveri lenkkipoluille.


Ilmoittauduin eilen syksyn ylioppilaskirjoituksiin (!! oikeesti, minäkö) ja huomenna alkaa tosiaan koeviikko. Ekana vuorossa on enkku, sitten vielä matikka, terveystieto ja biologia. Pakko muuten hehkuttaa täälläkin, että mulla on nyt takanani elämäni viimeinen matikan kurssi. Että laskemisen iloa vaan teille, jotka vielä siellä tunneilla hikoilette! Ja joojoo tiiän että luultavasti yliopistossa joudun lukemaan matikkaa. Mutta siihen asti aion nauttia täysin siemauksin matematiikattomasta elämästä muahahahaa <3



Mut nyt mulla on sovittu treffit Profiles 6 -kirjan kanssa, ja oon vähän myöhässä jo. Adverbit ja avaruussanasto, here I come!

: TERVE elli

maanantai 21. toukokuuta 2012

Vispipuuron värinen suukko


Moi!

Mulla oli tänään TT-kuvaukset. Olin saanut niistä kahdesta varjoainetuopillisesta alle puolet alas, kun tunsin että nyt muuten tulee kaikki samantien ulos. Lähdin jo melkein ryntäämään vessaan, mutta rauhallisesti syvään hengittämällä sain pahan olon pidettyä kurissa. Se aniksenmaku tekee juomasta tuplasti pahempaa, ja mulla on nyt ikuiset ällötystraumat kaikkeen mikä vivahtaa vähänkin anikseen.

Muuten kuvaukset menivät ihan hyvin, mitä nyt suonet olivat taas epäystävällisiä ja itsepintaisesti kieltäytyivät tulemasta esiin. Kolmannella yrittämällä saatiin piikki käteen ja kuvaus aloitettua. Hassua muuten se aine, mitä kanyylin kautta laitetaan puolessa välissä elimistöön. Tuntuu ihan siltä, että tulis pissat housuun :D


Tapaan keskiviikkona lääkärin hematologisella puolella. Käyn hänen kanssaan kuvat läpi ja kuulen tuomioni, onko syöpä uusiutunut vaiko ei. Tiedän, että mulla on vain 1/10 mahdollisuus saada huonoja uutisia, mutta silti mua jännittää. Jännittää niin paljon, että mahanpohjassa muljahtelee.

Oon tottunut nyt taas tähän hyvinvointielämään. Masennuksen oireetkin alkavat olla takana päin, ja mä puolestani porskutan elämässä täysillä eteenpäin. Keskiviikkona tälle mun touhotukselle voi tulla taas stoppi, ihan niin kuin tuli viime elokuussakin. Mut tiedättekö mitä, mua ei yhtään huvittaisi. Ei sit tipan tippaa. Enkä tajua, mistä revin silloin syksyllä kaiken sen powerin. Ei ne varmaan mitään sytostaatteja mun kroppaan laittanu, ehkä ennemminkin jotain energiajuomaa? Vastoin kaikkia odotuksia mulla riitti virtaa jaksaa se rankin vaihe yli kepoisasti.

Nyt jos tää tauti uusiutuu, en todellakaan tiedä kuinka selviän. Tiedän selviäväni, mutta KUINKA se tapahtuu onkin jo asia erikseen. Musta tuntuu, etten tällä hetkellä ole yhtään valmis kohtaamaan mitään maatajärisyttävää enää. En nyt, kun olen juuri toipunut edellisestä elämänmuutoksesta. En nyt, kun mun tulevaisuus on kivoja juttuja täynnä ja itsenäistymisen hetki lähellä. Vaikka mä viihdyn kotona perheeni kanssa, en halua joutua passattavaksi sänkypotilaaksi. Se ei sovi mun persoonaani ollenkaan.


Tänään niitä kanyyleja käsivarteen tungettaessa mua sattui hirvittävästi. Tuijotin kattolampun katkaisijaa ja hoin mielessäni "oot vahva tyttö, älä itke." Sillä hetkellä tajusin, että oikeesti oon vahva. Tähän asti olen ajatellut, että kuka tahansa olisi selvinnyt syövästä yhtä lailla hymyillen niin kuin minä. Nyt kuitenkin ymmärsin, että diagnoosin saadessani olisin voinut jäädä itsesääliin makaamaan. Olisin voinut kirota koko maailman helvettiin ja olla katkera siitä, että juuri minä sairastuin. Olisin voinut kieltäytyä taistelemasta, ja heittää kirveen kaivoon antaen Mr. Hodgkinille luovutusvoiton. Mä olisin voinut tehdä niin monta asiaa huonommin kuin tein.

Siinä tutkimuspyödällä maatessani tunsin pitkästä aikaa olevani ylpeä itsestäni. Piru vie, mä selätin tän taudin! En antanut sen lannistaa, vaan tarvoin eteenpäin kuin mummo lumessa Peppi Pitkätossun itsevarmuudella. Toki oli huonojakin hetkiä, mutta verrattuna hyviin hetkiin niitä oli todella vähän. Voi olla, että aika kultaa muistot, mutta tällä hetkellä muistan sytostaattiajoista noin viitisen sellaista epätoivon hetkeä. Mun mielestä se on tosi pieni määrä. Se alakuloisuuden aalto tuli vasta sädehoidon jälkeen, "terveenä". Mut mä voitin senkin, lällällää.



En halua, että mua pidetään nyt näiden sanojeni takia ylimielisenä. Tuntuu vaan hyvältä ajatella, että oon oikeesti selvinnyt jostain isosta, ja vieläpä ihan itte - maailman parhaan tukiverkoston avulla tosin. En oo heikko, vaan pystyn jatkossa käsittelemään vastoinkäymisiä eri tavalla kuin aiemmin. Pystyn suhteuttamaan ne omaan mittakaavaansa ja laittamaan asiat siihen kuuluisaan tärkeysjärjestykseen. Ja tällä kertaa tiedän, että se mun tärkeysjärjestys on 110% oikea. Oon kantapään kautta oppinut, että läheiset ja terveys ovat elämän peruskiviä. Kaikki muu tulee vasta sen jälkeen.

Huolimatta parantuneista elämänarvoistani oon kuitenkin sitä mieltä, että aina on lupa vähän valittaa. Ei jatkuvasti, mutta joskus. Kyllä mäkin nurisen, jos pitkään ja vaivalla kasvatettu kynsi taittuu. En mä tunne oloani aina hyväksi tämän lyhyen tukan kanssa. Tulen sen kanssa jo paljon paremmin toimeen kuin aiemmin, me ollaan vähän niinku kaverustuttu, mutta silti toisinaan iskee kaipuu vanhoihin hiuksiin. Silloin pitää vaan ravistella päätä vähän, todeta että "tukka kasvaa kyllä, se on uusiutuva luonnonvara" ja vetää naama hymyyn vaikka ei yhtään hymyilyttäisi. Ootteko muuten kokeillu virnistää, kun on huono mieli? Se oikeesti auttaa. Tai sit oon joku epäluonnollinen tapaus, koska mulla suun korviin vetäminen kirjaimellisesti vapauttaa jotain dopamiinia elimistöön.



Lisäsin eilen ihka ensimmäisen profiilikuvan Facebookiin, jossa mulla ei ole päässäni peruukkia tai vanhoja hiuksia. Siinä mä olen ihan oma itseni, ilman mitään naamioita. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, mutta jännitin sitä yhden kuvan julkaisemista niin paljon, että kädet tärisivät :D Mietin, miten porukka jotka ei välttämättä ole tietoisia tästä taudista, suhtautuu uuteen lookiini. Ajattelevatko syövästäni tienneet ihmiset, että tuossa se syöpä-tyttö nyt on sen uuden tukkansa kanssa, onpa outo. Tähän mennessä sitä ei kuitenkaan ole noteerattu mitenkään kummoisesti, joten kai voin hengähtää. Tässä sitä taas näkee, kuinka kaikki asiat suurentuvat omassa päässä kolminkertaisiksi. Muille ne ovat ihan pikkujuttuja, jos niitäkään.

Ristin tän tukan muuten "kesätukaksi". Tää on niin kevyt ja helppo laittaa: pari harjanvetoa, vähän vahaa ja panta päähän. Not bad, säästää tälläiselle unikeolle tärkeitä minuutteja arkiaamuisin. Sen lisäksi, että tunnen olevani ylpeä itsestäni, mulla on myös nätti olo ensimmäistä kertaa tukan tippumisen jälkeen. Itsevarmuutta löytyy enemmän kuin aeimmin, ja varmasti se näkyy myös ulospäin. Toivoisin ainakin niin! Koska tällä hetkellä mulla on hyvä olla. Tykkään olla juuri tämä tyttö, joka on sairastanut syövän, mutta selvinnyt siitä. Oon taas sinut itseni kanssa, ja se lämmittää mun sydäntä sanoinkuvaamattoman paljon.


Tästä blogitekstistä tuli pitkä ja monivaiheinen. Alunperinhan tulin vain kertomaan tämän päivän kuvauksistani :) Syyttäkäämme iskän sukujuuria, sieltä tämä puheliaisuus on peritty. Enivei, hatunnosto jos joku jaksoi lukea tänne asti. Mulle itselleni ajatusten purkaminen tänne blogiin on tärkeää, ja on kiva selailla vanhoja postauksia sitten jälkeenpäin. Toivottavasti myös te 282 Bloggerin lukijaa ja anonyymit pidätte myös!

Toi karmiva vaatekasa tossa lattialla katsoo mua nyt vaativalla silmällä (tunnen myös äidin pistävän katseen yläkerrasta, se käskee mua siivoamaan), joten mun täytyy nyt poistua tästä koneen äärestä. Tää kirjoittaminen oli hirveen terapeuttista taas, on paljon parempi olla nyt kuin 40 minuuttia sitten, jolloin aloitin uuden tekstin luomisen.

Me kuvataan huomenna kaverin kanssa se video teille. Voi härrekuud, mitähän siitäkin mahtaa tulla... Veikkaan että ehkä kymmenennellä yrityksellä saadaan se purkitettua.

Nukkukaa hyvin!

♥: Elli

perjantai 18. toukokuuta 2012

Bloodtest

Mä en edelleenkään oo näitten verikokeiden ylin ystävä. Enää mulla ei ole yhtä neulatyyny-olo kuin aiemmin, mutta en tuu silti varmaan koskaan tottumaan piikkeihin. Tänään mun täytyi siis käydä verikokeissa ennen aamukymmentä, koska niistä tarvitaan kilpirauhasnäytteet ja ne pitää ottaa ennen kuin arvot nousevat päivän mittaan. Uhrasin siis viikon ainoan kello yhdentoista kouluaamun ja löysin itseni puoli yhdeksältä jonottamasta keskussairaalan labraan.

Ja siis hei cmoon oikeesti SUONET, ette oo tosissanne että meinaatte vetäytyä joka ikinen kerta piiloon ku aistitte lähestyvän neulan?!?! This ain't funny.

http://yle.fi/uutiset/ss_veritesti_kertoo_alzheimerista_ennakkoon/3102085

Maanantaina mulla on tietokonetomografiakuvaukset, eli lyhyemmin sanottuna TT-kuvat. Saan taas juoda sitä aniksenmakuista litkua yllin kyllin, jonka jälkeen mut kuvataan päästä varpaisiin ja toivotaan hartaasti, ettei syöpä ole uusiutunut.

Mua vähän jännittää.

♥: Elli

torstai 17. toukokuuta 2012

Kuuma kuumempi kuumis, hotti hotimpi hottis


Moikkamooi!

Käytiin eilen mökkeilemässä kavereiden kanssa. Meidän partiolippukunnalla on pieni kämppä vähän matkan päässä Joensuusta, ja ollaan oltu siellä samalla porukalla jo monta kertaa. Ensimmäisen kerran taidettiin olla siellä joskus 13-vuotiaina..? Anyways, "maja" tuo mulle hirveesti hyviä ja surullisenhauskojakin muistoja mieleen. Lähes joka kerta rävelletään jotain, ja tälläkin kertaa päätettiin lähteä kahdelta yöllä pois, koska takka ei vetänyt vaan työnsi kaikki savut sisälle kämppään. Häkäkuolema ei kuulostanut mieluisalta.



Tällä kertaa meillä oli mukana myös aaaaaaivan mielettömän suloinen hauvavauva nimeltä Bea! Oikeesti maailman söpöin otus. Oltiin kaikki vuorotellen ihan rakastuneita siihen



Viimeksi oltiin majalla elokuussa. Mä muistan, kun istuttiin kaikki neljä kaverusta nuotion ympärillä ja mietin, kertoisinko heille syöpäepäilystäni. Koska silloin kaikki oli vielä niin epävarmaa ja syöpä oli minulle tosi arka asia, niin päätin pysytellä vaiti. Silloin vaikeneminen tuntui hyvältä idealta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut hyvä kertoa kavereille. Ahdistus olisi varmasti helpottanut :) Alla olevat kuvat siis elokuulta. Näytän ihan hassulta pitkät hiukset päässä.


Tänään mun päivä on kulunut aikalailla ulkona, koska...



...siellä on helkkarin kuuma! Nuo ovat varjosta mitatut lämpöasteet ja voitte kuvitella miten lämmin oli auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Huh hellettä siis. Sortseissa ja topissakin tuli jo hiki, ai että. Tein takapihalla terveystiedon tutkimustyötä samalla kun rusketin Kanarian-rusketuksensa jo lähes menettäneitä sääriäni. Vissiin vain itärajalla on ollut näin lämmin päivä, joten kerrankin landella asumisesta on jotain iloa ;)



Kesän alkaminen ei ole koskaan aiemmin merkinnyt mulle näin paljoa. Mä en oo varmaan ikinä odottanut tuota aurinkoista ajanjaksoa yhtä kovasti kuin nyt. Mulle kesä 2012 merkitsee uuden lehden kääntämistä mun elämässä. Se symbolisoi yhden ikävän ajanjakson jättämistä taakse ja katseen nostamista odottavaisena tulevaisuutta kohti.

Kesällä mä aion elää. Enkä "elämisellä" nyt tarkoita mitään extreme-juttuja, vaan pieniä asioita joita tehdessä mä voin tuntea, ettei syöpä enää kahlitse minua henkisesti eikä fyysisesti. Aion lukea syksyn ylppäreihin ottamatta niistä stressiä. Aion tehdä töitä, vaikka tällä hetkellä varmaa työpaikkaa ei vielä olekaan tiedossa. Aion imeä auringosta itseeni D-vitamiinia, jotta jaksan taas painaa koko seuraavan vuoden eteenpäin. Aion tehdä reissuja kavereiden kanssa, auttaa ystävää muutossa ja pelata niin paljon tennistä, että syksyllä mun rystylyönti on parempi kuin Serena Williamsilla. Aion olla kotona ja nauttia ihanien ihmisten seurasta. Aion hypätä veneen keulasta uimaan ja sukeltaa niin syvälle kunnes happi loppuu ja on pakko nousta pintaan. Sitä mä tarkoitan, kun sanon että nyt mä aion elää.



 Mä aion myös iloita siitä, että tukka menee jo ponnarille!

Mitä te odotatte kesältä eniten? Töitä, huvittelua vai kenties reissuja? Muistakaa, että unelmissa edes taivas ei ole rajana.

♥: Elli

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Pimp my treenisoittolista


Kun lähden juoksemaan, rullaluistelemaan, salille tai vaikka pyöräilemään, tartten aina mukaani musiikkia. Tosi harvoin jätän iPodin kotiin. Ja mulla on yksi tietty soittolista, jota kuuntelen kerta toisensa jälkeen. Nyt mua kuitenkin tympäsee jo ne samat vanhat biisit, joten let's käynnistetään treenisoittolistan siivoustalkoot!!


Homma toimii niin, että mä linkkaan tohon alle omia lempparibiisejäni. Vastapalvelukseksi te, rakkahimmat lukijat, linkitätte mulle kommenttiboksiin omat feivörittinne. Oikeastaan mulle uppoaa musa laidasta laitaan, mutta mieluiten kuuntelen kaikkea muuta paitsi heviä/rockia. Pop, hiphop, tekno, house, dubstep, iskelmä (:D) ym. menee kyllä! Saa olla hidasta tai nopeeta, sillä ei ole väliä.


Mä tiedän, että joukossanne on varmasti porukkaa, jotka tykkää käydä lenkillä. Tai vaikka olisit maailman epäurheilullisin ihminen, voit linkittää mulle sen biisin, mikä saa sun tanssijalan edes vähän vipattamaan. Tai jos joku muu kappale iskee muuten vaan, kerro se mulle.



Näitä piisais vaikka millä mitalla lisää... Koitin valkata tohon sekä vähän uudempia että vanhempia kappaleita. Mutta kuten huomaatte, kuuntelen lenkillä aika tollasta perus radiomusiikkia, en mitään sen ihmeellisempää. Jotkut biisit on tosi "tylsiä", koska niissä on se sama, tasainen biitti koko ajan, mutta sellaset on just hyviä juostessa.

Joten nyt LINKKAA mulle ne omat lempparibiisisi! Iiiiso kiitos jo etukäteen :)

♥: Elli

Ufoja ja äiti

Heipsanssaa pitkästä aikaa!

Mä olen kiireinen nainen. Oikeesti mun koko viikko on kulunut juostessa paikasta x paikkaan y, mutta ette arvaakaan kuinka nautin siitä. Mä niin rakastan tätä jaksamisen tunnetta. Onneksi mun viikot (ja viikonloput) on lähes täyteen buukattu tonne kesäloman alkuun asti, tästä mä tykkään! Saan jotenki hirveesti energiaa siitä, että heilun pää kolmantena jalkana siellä sun täällä. Tällänen mä vaan oon.

Eilen osallistuin yhteen partiotapahtumaan, joka on suunnattu pienimmille partiolaisille eli 6-9-vuotiaille sudenpennuille. Henkinen ikäni, hehehee. No ei vaineskaan! Olin kiertämässä rasteja yhden lauman mukana, lähinnä kattomassa ettei ne telo itseään ja vähän suunnistamassa. Ne on niin pieniä. Vettä tuli taivaalta koko ajan enemmän tai vähemmän, mutta onneks me ei olla sokerista tehtyjä. Tapahtuman teemana oli avaruus, sen takia kuvissa näkyy hassuja päähineitä.



 Täs me vaan Jannen kans sudareiden päähineiden kera. Oon tosi katu-uskottava


Tähän väliin on pakko toivottaa maailman parasta äitienpäivää mun maailman parhaimmalle mamalleni!!! Olet hirvittävän rakas. Kiitos, että saan olla juuri sinun lapsesi

Mua kauhistuttaa ajatellakin, miten raskas mun sairastamisjakso ois ollu ilman äitiä. Äiti on se, jonka kainaloon syöksyn silloin, kun koko maailma tuntuu romahtavan niskaan. Äitin kanssa leikattiin mun tukka lyhyeksi. Äiti pitää mua kädestä, kun tutkimukset pelottavat. Äiti silittää niskaa, suukottaa päälaelle ja toteaa: olet hyvä juuri tuollaisena kuin olet. Äiti laittaa hyvänyönviestin vaikka olisin samassa talossa, mutta eri kerroksessa. Äiti tietää sanoa ne oikeat sanat oikeaan aikaan. Äiti tukee, auttaa ja välittää.

Sairastettuaan jonkin vakavan taudin alkaa arvostaa ympärillään olevia ihmisiä enemmän kuin ennen. Äiti on ollut korvaamaton, ilman sitä en varmasti ois enää tässä. Mä olen saanut tuntea yhtäaikaa itseni sekä itsenäistyväksi nuoreksi että pieneksi lapseksi silloin kun siltä on tuntunut. Äidin syli on aina ollut mulle avoin. Kiitos.

 


                                                                                     weheartit.com
 
Mä tuun vielä illemmalla postaamaan uudelleen, mutta nyt lähen sulattelemaan tän päivän herkkuja lenkille siskoseni kanssa!
♥: Elli



tiistai 8. toukokuuta 2012

Pää remonttiin vaiko ei?!

Heipparallaa!

Mä täällä taas vaihteeksi tuskailen tämän tukkani kanssa, joka muuten kasvaa mieletöntä vauhtia. En nimittäin osaa päättää, haluunko käydä vaalennuttamassa tätä (huom. raidoilla, ei kokopää-värillä!) vai en.


Tukkaa on nyt tämän verran, ja se on tosi tummaa. Tavallaan tykkään tästä uudesta, omasta väristä mikä tuolta puskee pintaan, mutta toisaalta se sotii kovasti mun henkistä blondiuttani vastaan (oon oikeesti ihan fiksu mut tykkään vaan enemmän vaaleista hapsuista). Olo on vähän niin kuin vieraassa kodissa tän tumman tukan kanssa. Yritin etsiä teille arkistojen uumenista parempaa kuvaa sellaisesta hiustenväristä, joka mulla on joskus ollut ja jonka haluaisin takaisin.


Kuva on otettu syksyllä, ja voi että kuinka kaipaankaan tuota pehkoa. Siinä oli varmaan kahdeksaa eri sävyä sekaisin. Tykkäsin niiiiiin paljon tuosta lukuisien värjäyksien ja auringonsäteiden vaalentamasta päästä! Se oli jotenkin luonnollinen ja pirtsakka.

En halua missään nimessä lähteä siihen värjäysrumbaan enää ikinä uudestaan, koska se kuluttaa hiusta ja päänahkaan imeytyvät kemikaalit aiheuttavat syöpää. Mulle riitti toi yksi syöpä ihan hyvin :) Raidoilla vaalentaminen ei kuitenkaan altista niille kemikaaleille niin paljon, ja tukkakin tykkää siitä enemmän kuin koko pään värjäyksestä. Joten mitä mieltä ootte ja mitä itse tekisitte tässä tilanteessa? Kaipaan mielipiteitä. Ja muistakaa se kymysyspostaus tossa alapuolella.

: Elli

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

SUNday & kysymyspostaushässäkkää

Juhuuuu!

Tehtiin tänään Filipan ja Lean kanssa extempore-päiväretki Utransaareen. Syötiin nuotion äärellä eväitä, naurettiin liian kovaäänisesti ja puhalleltiin saippuakuplia. Mulla oli hirveen hyvä olla.


Tällaisia päiviä lisää, kiitos. Oon niin täynnä sellaista onnentunnetta nyt, että tekee mieli vaan hymyillä nonstoppina.

Te olette toivoneet kovasti, että tekisin videopostauksen. En ole idealle vielä tähän mennessä syttynyt, mutta NYT teillä on mahdollisuus saada minut vihdoin tekemään se! Nimittäin pistän pystyyn kysymyspostauksen, ja lupaan vastata kaikkiin kysymyksiin videomuodossa. Joten jos te haluatte meikäläisen nassun videolla nähdä, niin ei muuta kuin kommenttiboxiin kysymystä kehiin. Kysyä saa syövän lisäksi kaikesta muustakin, mikä mieltä kutkuttaa. Aikaa kysyä on kaksi viikkoa, eli 20.5. klo 24 asti! Jos kyssäreitä ei tule, niin luonnollisesti jätän koko videopostauksen tekemättä, koska ajatus itsestäni höpöttämässä kameralle kaikesta turhasta ei tunnu oikein luontevalta.

Nyt siis klikkaa kommenttiloota auki, ja kysy ihan mitä vaan!

: Elli