tiistai 31. tammikuuta 2012

Koeviikkoo ja wanhojen valmistelua

Hellööy!


Voin vannoa, että tää soi teillä loppupäivän päässä. Tittitididii, mulla ainaki soi! Kyseessä siis Radetzky March, millä tullaan wanhojen tansseissa sisälle.

Eilen starttas se parin kuukauden välein koittava ihanuus: koeviikko. Mulla on tällä kertaa viis koetta, joista 2 on jo enemmän tai vähemmän onnellisesti takanapäin. Huominen näyttäs kalenterin mukaan olevan vapaapäivä, jonka aion käyttää hyödyksi bilsaa, terkkatietoa ja yhteiskuntaoppii lukien!


Teitä varmaan jo ärsyttää ku jauhan koko ajan wanhojentansseista, mutta niihin on enää reilu 2 viikkoa! APUA mihin tää aika oikeen uppoo. Onneks alkaa tanssit olla jo hallussa eikä meillä ookaa enää ku yhet treenit ennen h-hetkee.

Käytiin kuitenkin maman kanssa tossa viikonloppuna vähä kattelemassa viimosia tarvikkeita ko. päivää varten!

1) Mekkoon sopiva laukku! Tätä tulee varmasti käytettyä jatkossakin.

2) Irtoripset, koska mulla on omia ripsosia jäljellä enää muutama hassu kipale + uudet tyngät, kasvavat ripset. En oo muute ikinä aiemmi käyttäny irtoripsiä, tuleepaha tääki koettuu.

3) Korvikset ja sormus. En laita rannekoruu ollenkaan, vaan toi koristeellinen sormus koristaa tarpeeksi :)

4) Tällasia ihoteippijuttuja, millä saadaan miun olkaimeton mekko pysymään ylhäällä! Pysyy se ilmankin noita, mutta tuntuu vähän valuvan ja näyttää tosi törkeelle jos joudun nykii sitä kesken tanssin ylöspäin. Kannattaa muittenkin tyttöjen, joilla on olkaimeton mekko, hankkii noita! Saa esim. alusvaateliikkeistä.

5) Maailman söpöin meikkipussukka! Tää nyt ei sinänsä liity wanhoihin, mutta pakko oli napata mukaan. Meikkaatteko/meikkasitteko te muuten ite wanhoihin? Mie en ihan vielä oo varma tästä. Joko teen itte juhlameikin tai sit yks miun kampaajakaveri meikkaa miut.

Semmosia! Muuta mainitsemisen arvosta ei oo oikeestaan tapahtunu. Käyn edelleen joka arkipäivä sädehoidossa, mikä alkaa tuntuu jo rutiinilta. Enää 12 sädetystä jäljellä! Oon aina ollu sikeäuninen ja näistä miun hyvistä nukahtamistaidoista kertoo myös se, että ehin melkein nukahtaa siihen sädehoitopöydälle vaikka makaanki siinä yhteensä vaan n. 5 minuuttia! Tänäänki olin jo iha horroksessa, ku ne hoitajat tuli päästää miut pois. Ei ois yhtään tehny mieli avata silmiä:D

Minkään asteista suun kuivumista tai ruokatorven kipeytymistä en oo huomannu, vielä ainakaan. Toi rintakehä ehkä IHAN pikkusen punottaa, mut seki näyttää enemmänki siltä et oisin käyny solkussa tai jossain, eli ei sitä kunnolla ees huomaa. Toivotaan, ettei se siitä nyt villiinny sen enempää! Muutenki olo on ihan 10+, ja vaikka kaikki valittaa tuosta ulkona vallitsevasta siperiailmastosta ni miusta se on vaa ihanan kirpakka. Vaatetta vaan tarpeeks päälle ja pihalle, mikään ei oo upeempaa ku keväinen aurinko ja valkoset hanget!


Nyt lähen käväsee vielä keskustassa. Nähhään taas!

♥: Elli

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

She holds the sun in her hands


Aurinko ja -20 celsiusta, voiko ihminen enempää vaatia? Ihanaa sunnuntaita kaikille!

♥: Elli

perjantai 27. tammikuuta 2012

That's real me

Heimoi,

minuu pyydettiin lisäämään tänne blogiin kuva peruukin alla olevista omista hiuksistani. Oikeestaan niitä ei voi kutsua ees hiuksiksi, vaan lähinnä villaksi...


Mainittakoon ensimmäisenä, että vihaan tota peilikuvaani tällä hetkellä niin paljon, etten voi sitä oikein muotoilla sanoiksikaan. Ja äääh minuu alkaa itkettää ku katon tota kuvaa, mut samapa tuo.

Mulla oli aiemmin tosi hyvä itsetunto. Tunsin itteni ihan perusnätiksi eikä mulle ois ollu maailmanloppu esimerkiksi mennä ilman meikkiä kouluun. Olin sinut itteni kanssa, ja hyväksyin ulkonäköni just sellasena ku se oli. Näin ei kuitenkaan ollu aina ollu, vaan olin käyny pitkän henkisen prosessin pääni sisällä ennen kuin saavutin tuon hyvän itseluottamuksen tason.

Nyt, neljän kuukauden sytostaattien ja muutaman sädehoitokerran jälkeen, musta tuntuu että oon taas ihan alkumetreillä. Päässä pyörii ennen ihan tuntemattomia paniikinomaisia lauseita kuten "huomaakohan noi, että sairastan", "voisinpa vaa vetästä lökärit jalkaan ja lähtee kouluun ilman sitä ainaista laittautumisrumbaa" ja "miks hitossa mun pitää olla näin pinnallinen että välitän siitä miltä ulkoisesti näytän, kyllä mun pitäs olla sen verra fiksu etten antas niiden ahdistaa mua".

Jotkut teistä ehkä tietää sen tunteen, kun kaikki se mistä sua on kehuttu koko elinikäs, viedäänkin yhtäkkiä pois. Miulla oli paksu, luonnontaipuisa tukka sekä räpsyripset. Sit kohta niitä ei enää ookaan, vaan ne on menneet muualle. Siitä tulee vähän... ehkä sellanen tyhjä ja ontto olo? Mitä musta jää jäljelle, kun ne ulkoiset kehutut puolet ei enää olekaan mun tukena selviimässä täällä nykyajan pinnallisessa maailmassa? Kaikkihan sen tietää, että se ulkonäkö vaikuttaa esim. työpaikan saantiin enemmän kuin mitä annetaan ymmärtää.

Kun suihkun jälkeen katon itteeni peilistä, en tunnista sitä ihmistä siellä. Se, joka sieltä katsoo on joku ihan vieras. Sillä muukalaisella ei oo hiuksia päälaella, ja niskassa olevat haituvat ei näytä kuuluvan sinne, vaan ne näyttää just siltä että ne on säälistä jätetty leikkaamatta. Ketä se luulee huijaavansa, ajelis vaan kaikki samantien pois. Tyhmä tyttö.

Miusta tuntuu, etten vaan yksinkertaisesti jaksa käydä sitä samaa itsetunnonkasvatusruljanssia läpi. Mun sisintä värisyttää kun vaan ajattelenkin mitä kaikkea mun on tehtävä että voin tuntee oloni yhtä tasapainoiseksi kuin aiemmin.

Mun pitää oppii hyväksyy se, että oon sairastanu syövän (tai siis sairastan yhä, mutta toivottavasti en enää kolmen viikon päästä).

Mun pitää sisäistää se karu tosiasia, että tää tauti on vaikuttanu minuun sekä ulkoisesti että sisäisesti.

Mun pitää vaan tajuta, että simppelisti sanottuna en tuu olee enää se sama ihminen ku mitä olin ennen syöpää. En enää näytä tuolta bannerin tytöltä.

Mun pitäs sit vaa löytää se uusi Elina jostakin. Hittoku tietäs vielä, että mistä suunnasta sitä lähtis ettimää, helpottas kummasti sitä alkuun pääsemistä.

Mie tiiän, että moni teistä lukijoista pitää minuu positiivarina ja aina yhtä hyväntuulisena persoonana. Saan jokapäivä aivan mielettömän ihania kommentteja, ja ihan oikeesti voin sanoo että ilman niitä en varmaan luottais itteeni tänkään vertaa. En ois ikinä uskonu, että tää blogi vois kiinnostaa ja herättää teissä ajatuksia näinkin paljon. Kiitos siis siitä.

Mutta palatakseni asiaan, olin vissiin mainitsemassa tuosta positiivisuudestani. Mun perusluonne on aina ollu iloinen ja mielestäni yksi hyvä piirre miussa on se, että pyrin näkemään negatiivisissakin asioissa ne valoisat puolet. Mut vaikka puhun ku papupata, höpötän ja nauran paljon, niin kuten kaikilla meillä niin myös miulla liikkuu välillä ajatuksissani paljon kaikkea muutakin kuin sitä kevyttä läppää.

Miullakin on joskus niitä tosi, tosi huonoja päiviä. Niitä päiviä, kun tekis mieli vaan hautautuu peiton alle ja jäähä talviunille koko loppuelämäksi. Nukkuminen on siitä kivaa, että aina kun nään unia, niin oon niissä samannäköinen kuin ennen syöpää. Niissä unissa oon se minä, joka haluisin olla edelleen! Sit ku herää nii muistaa karun todellisuuden: peruukin, huonontuneen lihaskunnon, turvonneen naaman, heikon itseluottamuksen. Sillon tekis välillä kyl mieli kiljua ihan vaan epäoikeudenmukaisuudesta.

Tiedostan kyllä, että miun ulosanti vaikuttaa rohkeelta ja vahvalta. Mut ihan samalla tavalla myös mie jännitän joskus muiden edessä puheiden pitämistä ja kaikkee muuta sellasta! Monet on kertoneet ihailevansa sitä rentoa tapaa millä esiinnyn, ja joskus miun tekis mieli vaan hiljaa piipittää siihen, että kyl miullaki ne kädet hikoaa ja ääni tuntuu värisevän. :D Toisaalta aina kun pääsen vaikka vetämään jotain tutor-juttuja tms, niin tunnen itteni ihan supernaiseks ja että pystyn iha mihin vaan! Vähä ristiriitasta.

Huolimatta siis niistä satunnaisista huonoista hetkistä niin jostain se positiivisuus aina vaan sit löytyy jälleen. Oon niin sikailonen siitä, että 99% päivistä mulla sujuu hymyillen ja elämästä nauttien! Äiti on varmaan ohjelmoinu muhun syntyessäni jonku Lots Of Laugh-koodin, minkä avulla mie nousen sieltä syvimmästäkin turvesuosta ylös. Vaikkapa sitten sitä hinausauton nosturia hyväksikäyttäen, mutta nousenpahan kuitenkin!!!

Hahahaa miun piti tulla vaan laittaa teille toi kuva mut tästäpä tuliki tällanen avautumispostaus vaihteeksi :D Toivon ettei teille jää kovia traumoja. Saattaa myös olla et tuun katumapäälle huomenna ja poistan koko tekstin, heh. Mut summa summarum, voisin tiivistää tän postauksen sisällön yhteen lauseeseen: adios amigos, syöpä, ei tuu ikävä!

Pusuja.

♥: Elli

torstai 26. tammikuuta 2012

Sädehoitoinfoa

Moi!

Elikkäs nyt turisen teille vähän tuosta sädetyksestä. Mulla on takanani kaks sädehoitokertaa, ja edessä vielä 15. Alunperinhän miulle suunniteltiin yhteensä viittätoista sädetysannosta, mutta fyysikko oli ollut eri mieltä asiasta ja suositteli seitsemäätoistaa kertaa. Saan siis saman verran säteitä kuin suunniteltiinkin, mutta pienempinä kerta-annoksina.

Sädehoito tapahtuu tilavassa huoneessa, josta löytyy tämän näköinen iso vempain.

Nuo laitteen sivuilla olevat härpäkkeet siis liikkuu ja vaihtaa välillä paikkaa. Punaiset säteet on niitä laservaloja tms. minkä avulla miut asetellaan paikoilleni.

Eli ekana meen tuohon mustalle levylle selälleni makaamaan, sit naamalle isketään sininen maski ja se laitetaan neppareilla tms. kiinni siihen levyyn niin, etten pysty lainkaan liikuttaa päätäni. Se on vähän ahistavaa, mutta tää päivä meni jo paremmin ku eilinen. Hoitajat asettelee miut tismalleen oikeaan kohtaan mun kropassa olevien merkkien avulla (niistäki oli kuva tuolla aiemmassa postingissa). Se on oikeesti milleistä kiinni, missä asennossa miun pitää olla! Sitten asettelun jälkeen oikeestaan hyö vaan napauttaa viereisestä huoneesta sen koneen päälle ja sädetys alkaa.

Itse sädetys ei tunnu missään, mutta eilen ainaki vähä pelotti tuo laite. Se tulee yllättävän lähelle minuu ja koska oon sidottuna tohon lautaan niin voisin kuvitella että jolleki ahtaanpaikankammoiselle tuo ois käytännössä helvetti :D Laite surisee ja hyrisee mun ympärillä jonku muutaman minuutin, ja välillä se tekee sellasia massiivisia asennonvaihdoksia, että keikauttaa yhtäkkiä ittensä toisinpäin. Pidän suurimman osan ajasta silmät kiinni, koska miusta tuntuu että ne säteet tuhoaa miun silmät jos ne on auki. Näin ei tietenkään ole, mutta kaipa se on joku itsesuojelurefleksi..!

Kunhan kone on sitä mieltä, että nyt on niitä elektroneja syötetty miun kroppaan tarpeeksi, niin hurina vaan lakkaa ja miut tullaan päästämään pois. Ei mitenkään erityisen karmee kokemus siis, nopsasti ohitse! Sitte vaan paitaa päälle ja seuraavana päivänä uudestaan sama juttu.

Taisinki kertoo teille aiemmin, miten se päätä paikallaan pitävä maski tehtiin. Tänään sain napattua paremman kuvan siitä, and here it goes:


Ja jep, ajattelen ihan samaa kuin te. Se on nimittäin miustaki ihan tosi pelottavan näkönen! Iskän mielestä se näyttää vähän Hannibal Lecterin maskilta. Hyi että, säikähän aina pikkusen kun makaan sädetettävänä ja nään välillä heijastuksen mun naamasta. Voisin esittää Hannibalii penkkareissa ens vuonna, oispaha valmiina toi maski jo..... Ok en.

Tuossapa oli nyt tuota informaatiota sädehoidosta mahdollisimman epäselvästi selitettynä, kysykää jos jäi joku juttu mietityttämään!

Hehkutin jo kaverille tästä, mutta pakko mainita täälläkin että minä, maailman huonoin kokki, tein äsken elämäni ensimmäisen kerran onnistuneen pellillisen mokkapaloja! Elämän pieniä ilonhetkiä nää :D Viime yrityksellä nimittäin kärähti puolet pohjasta, kun iskin pellin suoraan uunista induktioliedelle ja leivinpaperi sytty palamaan. Mutta tällä kertaa onnistuin täydellisesti ♥ Kyllä miusta vielä hyvä vaimo tehdään.



Nyt lähen vaihtaa kamoja, koska treenit alkaa pian! Heipsulivei ja palaillaan taas joskus, kun on asiaa!

♥: Elli

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Sorisorisori

Heiiii!

Ja heti alkuun pahoittelut postaustauosta! Päivät vaan vierii ja kierii eteenpäin, ja miusta tuntuu välillä etten ees ehdi elää niitä. Kiirettä pukkaa. Tänään alkoi sädehoito, ja lupaan kertoo siitä teille toivon mukaan huomenna enemmän, jos vaan saan aikaiseksi. Tällä postauksella ei siis ollu muuta funktioo ku tulla vaan ilmoittelemaan, ettei tää syöpä oo vielä vieny mua hautaan, vaikka hiljaiseloa täällä blogin puolella onkin ollut havaittavissa. Onneks realitymaailmassa oon sit hölöttäny senki eestä (;


Apua, nyt kello on kuitenkin jo noin ja mie oon vielä näin, joten ei muutaku kauniita unia oman kullan kuvia kaikille!

♥: Elli

Ps. Käytiin iskän kaa äsken apteekissa shoppailee, koska mun suuta kuivaa jo nyt. Voin vaan kuvitella millasta ruoan nieleminen on 17:sta sädehoitokerran jälkeen, jos tän ekan päivän jälkeen tekee mieli juoda vettä koko ajan. Allaolevista tuotteista tulikin nyt kertaheitolla mun uusia parhaita kavereita.


perjantai 20. tammikuuta 2012

Vi som älskar känslan efter en hård träning

Heippa!

Bambi jäällä..


Tunti koulua, sen jälkeen luistelua, kuntosalia ja äsken vielä zumbaa Wiillä. Niistä on miun perjantai tehty! Voin kertoo, että nyt hapottaa. Hakusessa vapaaehtoinen pyörätuolintyöntäjä huomiselle, anyone!? Voi nimittäin olla, ettei tää likka kävele ite omilla jaloillaan vähään aikaan, sen verta hapottaa eilisten ja tän päivän treenien jälkeen. Huhhuh. Mut en valita, iha mielettömän hyvä olo nyt!

Tapasin eilen sen onkologin. Mulla oli päässäni noin satakaks kysymystä liittyen sädehoitoon, ja sain kaikkiin niihin kattavat vastaukset. Näillä näkymin sädehoito aloitetaan ensi keskiviikkona, ja sädetystä saan yhteensä 15 kertaa eli 3 viikkoa (vain arkipäivisin). Sen jälkeen homman pitäs olla vähän niinku done! Nyt taas sit sormet ja varpaat ristissä toivotaan, ettei tuu mitään lykkäyksiä. Oon niin ilonen, että jos kaikki menee hyvin niin mun ei tartte wanhojentanssipäivänäkin raahautuu sädetettäväksi! Menis kampaus ja kaikki ihan piloille :(

Eilen mulle tehtiin sellanen maski tohon pään alueelle, mikä pitää pään paikallaan sädetyksen aikana. Maskin teko oli vähän ahistavaa, mutta hassua :D Ensin sulatettiin semmonen levy ja sitten se lätkästiin mun naamalle ja muotoiltiin mun kasvonpiirteiden mukaan. Aluks oli vähä hankala hengittää, kun tuntui siltä että olis lätimärkä paksu pyyhe naamalla peittämässä sekä nenän ja suun! Mut siitä se sitten helpottu, kun tehtiin reikä suun kohtaan.

Toi sininen hässäkkä on siis se maski ja rinkilä, missä ko. henkilö makaa, on tietokonetomografialaite. Tollasessa mieki makoilin eilen, kun otettiin jotkut suunnittelukuvaukset sädetystä varten. Kuva ksshp.fi

Vaikka ite sädetys kestää vain 2-3 min, niin se koko aika pitää olla ihan liikkumatta ja tismalleen oikeassa kohdassa. Näin yritetään estää säteitä tuhoamasta myös terveitä elimiäni. Tän takia mulle ehdotettiin sellasten pisteiden tatuoimista kehoon, mistä olin aika kauhuissani. Lääkäri oli kuitenkin kiva, ja sanoi myös tussilla piirtämisen olevan mahdollista!! Nyt mulla on siis tällasia neljä kappaletta ympäri yläkroppaani:


Mulle kerrottiin, että tulevaisuudessa mulle suurella todennäköisyydellä kehittyy kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta se on helposti hoidettavissa yhdellä tabulla per päivä. Ihan pikkujuttu verrattuna syöpään, jote sinänsä ei haittaa vaikka nuo säteet mun kilpirauhaset tuhoaakin...! Muita pitempiaikaisia haittavaikutuksia sädehoidosta ei pitäis jäädä.

Miut saa joka kerta hymyilemään se, kun ajattelen miten helppoo tää loppuhoito tulee mulle olemaan. Tätä havainnollistaakseni alla pieni vertailu sytostaattien ja sädehoiton välillä!

SYTOSTAATIT
- Yhtenä päivänä kahden viikon välein yhteensä 4 kk ajan
- Noin klo 8-15
- Tekee kipeetä käteen
- Oot sidottuna tippalaitteeseen, vessassakäyminen hmmm.... no sanotaanko et mielenkiintoista
- Sairaalaruoan haju öllöttää
- Hoitoja seuraava viiden päivän kamala väsymys, vetämättömyys ja huono olo
- Laittaa tukan tippumaan
- Verikokeet 2 viikon välein

SÄDEHOITO
- Joka arkipäivä 3 viikon ajan
- Kesto yhteensä n. 15 min
- Ei tunnu yhtään missään
- Ei myöskään mitään kipuja/hajuällötyksiä/väsymystä jälkeen hoidon
- Saattaa aiheuttaa ruokatorven ärtymistä/suun kuivumista
- Ei tiputa tukkaa
- Ei verikokeita

Kattokaa nyt, miten paljon iisimpää tää tulee olemaan sekä henkisesti että fyysisesti! Kolme viikkoo menee tositosi nopeesti, joten kyllä mie nyt jaksan joka päivä siellä käydä muutaman minuutin hengaamassa, no problems. Onneks miulla on maailman paras iskä, joka tunnollisesti lupas kuskata miut joka päivä koululta saikulle ja takaisin. Kiitti, dädi!

Eli ensi keskiviikkona meen elämäni ensimmäistä kertaa sädehoitolaitteeseen, hui. Seuraavan kerran tapaan lääkärin vasta sädehoitojen oltua ohi, mutta ens viikolla on kyllä aika suuhygienistille. Toivon, että nää neljät tikit tuolta poistettujen viisureiden luota otettas silloin vihdoin ja viimein pois! Koko ajan tuntuu siltä, että ois kasa lankoja suussa :D Turvotus on onneks laskenu (ei siinä mennykään ku reilu viikko..... ei kiitos ikinä enää sitä pussirottanaamaa miulle) ja näytän pikkuhiljaa jo normaalilta.

Asiasta kukkaruukkuun. Käytiin äitin kanssa eilen kiertelemässä kaupoissa ja kattelemassa miulle wanhojenkenkiä. Sieltähän ne juuri passelit yksilöt sitten löytyikin! Lyijynharmaat korolliset ballerinat :--D Noi on just sopivan korkeet, mekko ei laahaa maata eikä mun jalat kuitenkaan väsy noissa, koska ne on niin matalat. Noissa on korkoa ehkä joku puoltoista senttiä. Pituuteni puolestakaan en ois tarvinnu korkkareita tansseihin, oon sen verran hujoppi jo muutenkin.

Gina Tricotilta tilaamani parit farkut saapuivat myös eilen, oikeesti noi on niin täydelliset. H&M:n housut kun ei vaan oo tehty mun perseelle.... Piti siis tilata edellisten puhki kuluneiden Ginan farkkujeni tilalle uudet, tismalleen samanlaiset. Otin noi sinisten lisäksi myös mustana.

Nonii, nyt ku oon taas lörpötelly teille enemmän kuin tarpeeksi, niin mulla ois myös muutama kysymys kaikille lukijoilleni! Vaikka periaatteessa tää onki mun blogi, "syöpäpäiväkirja", niin haluun kuitenkin miellyttää myös teitä. Siispä en oikeen tiiä, haluutteko että kirjottelen pelkästään syövästä vai kaikesta muustakin? Minkälaisia postauksia te haluutte lukea? Mikä miun blogissa on hyvää/huonoa? Kaikenlaisia vinkkejä sekä risuja ja ruusuja saa antaa, joten nyt kaikki kommentoimaan, että saan tehtyä tästä teillekin vielä mieluisemman lukea!

Mun pitää muuten ladata pariin vanhaan postaukseen kaikki kuvat uudelleen (kiitos Photobucket, taidanki palata takas Flickriin), mut se voi viiä vähän aikaa joten koittakaa kestää.

Nyt meen tekee iltapalaa ja sit unille.

♥: Elli

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Jännittää

Moooi!



Eilinen näytti tältä:

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Eli pitkästä aikaa supersiisti huone! Olo on nyt kuin uudelleensyntyneellä, kun joka puolella ei oo koulukirjakasoja ja lattia on imuroitu tippuneista hiuksista puhtaaksi. Sitäpaitsi vastapyykättyihin, lievästi pesuaineentuoksuisiin lakanoihin on maailman parasta nukahtaa.

Olin muutenki jotenkin erityisen ahkera eilen. Sain paljon aikaiseks asioita, mitä en normaalisti tee! Siivoilun lisäksi kävin aamulla diffuusio/spirometria-tutkimuksessa, urheilin, ahersin ylimääräsiä koulujuttuja ja olinki sit illalla ihan puhkipoikki. Tänään meininki on jatkunu aikalailla samalla kaavalla: oon pitäny lukioesittelyn peruskoululaisille, opetellu Wienervalssin, pelannu tennistä ja tehny enkun esseen. Hirveesti energiaa! Kaipasin koko sytostaattiajan tätä reippauden ja jaksamisen tunnetta, ja nyt se vihdoin on kotiutunut minuun jälleen.♥ Me so happy.

Tän postauksen otsikko on "jännittää", koska huomenna tapaan onkologin eli sädehoitolääkärin. Meille on varattu tunti aikaa ihan pelkästään höpöttämiseen, ja sen jonkun suojamuotin tekoon. Voin tulla kertomaan teille huomenna tarkemmin esim. just tuosta muotista, mikä sen käyttötarkotus on ja miten se tehdään. Tässä vaiheessa tiiän vaan sen, että minuun pitäs vissiin tatuoida jotain pisteitä ihoon (jotta saadaan se muotti aina jokaisen sädetyskerran aikana tismalleen oikealle paikalle), mutta tähän en aio suostuu. En vaikka maksettas. Ei ne voi minuu pakottaa, eihän?

En tiiä, miks miulla on tuosta huomisesta onkologin tapaamisesta perhosia masunpohjassa. Ehkä se johtuu siitä, että mun elämässä kääntyy jälleen yksi uusi lehti ja oon taas askeleen lähempänä terveyttä. Sitä ootellessa pyrin kasvattamaan hiusten lisäksi kynsiäni, jotka on kokeneet vähän kovia tän syövän aikana, as you can see...

Image and video hosting by TinyPic

Rakkaat kynteni, tämä on pieni hiljainen pyyntö. Kasvakaa, ja tulkaa mielellään yhtä vahvana takaisin kuin mitä olittekin ennen syöpää ja tyhmiä sytostaatteja. T. Elina, joka syö päivittäin sen maksimimäärän kalkki-, sinkki- ja piimaatuotteita.

Millonhan muuten hiukset lopettaa sen tippumisen? Näitä varisee edelleen pois, vaikka vikoista sytkyistä on jo kolmisen viikkoa. Tosin nykyään se ei satu henkisesti niin paljoo, ku kävin leikkaamassa näitä lyhyemmiksi ja ei tartte katella pitkien suortuvien irtoilemista :) Jos oisin ollu fiksu, niin oisin leikannu pituutta tukastani pois jo aiemmin, oisin säästyny monilta itkuilta! Hyvä tälleen jälkeenpäin huudella...

Ei mulla oikeestaan tainnukaa olla muuta asiaa. Palaillaan huomenna! (=

♥: Elli

Ps. En tiiä mikä tolle Photobucketille tuli, mutta se lakkas täysin toimimasta eli älkää ihmetelkö jos jossain postauksissa kuvat on sellasta pikselimömmöö, yritän korjata asian! Vaikka ei oo hajuukaa et mikä meni pieleen........

tiistai 17. tammikuuta 2012

Se on vaan yks peruukki, hei...

... nii että terveisiä teille kahdelle yläkoululaiselle tytölle, jotka hyvinkin "huomaamattomasti" kommentoitte toisillenne mun peruukkia tänään :--) Mikäli oli tarkoitus, etten kuule teidän juttujanne, niin epäonnistuitte siinä. Kahen metrin päästä huomaa teidän päännyökyttelyt ja toljotuksen aika selkeesti.

Mun niin teki mieli napauttaa siinä tilanteessa jotain teille, mutta hillitsin itseni hoksattuani, etten välitä pätkän vertaa puhutteko mun peruukista vai ette. Siitäkin huolimatta tuli vähän epämukava olo, ehkä en oo ihan täysin vielä tottunu siihen että ihmiset kattoo. Ihan ku oisin joku sirkuksesta karannu eksoottinen eläin tai jotain :D

Mut anyway, mä tykkään peruukistani ja tuun sen kanssa toimeen. En kuiteskaa jaksa sitä välttämättä joka päivä käyttää, joten välillä saatan tulla ihan omalla tukallani kouluun. Nyt oon ollu muutaman päivän kuiteki peruukki päässä, ja oon saanu uuden kutsumanimen "barbie". Sitä se pitkä, vaalee peruukki teettää :--)

Tuun huomenna postaa paremmin, nyt oli vaa pakko tulla lähettää noille yläaste-tyttölöille lämpimiä terveisiä! Samat terkut voisin välittää myös sille tyttöporukalle, joka jutteli kaupassa leipähyllyn toisella puolella suht kuuluvalla äänellä miusta ja miun taudista, ja puolet niistä osotti välistä minuu ja jatko sitten selittämistä. Mulla oli kuulokkeet kyllä korvissa, mutta musiikki pausella joten... :--D Tiiän kyllä, että pidän julkista blogia ja tosi moni Joensuustaki lukee tätä, mut ite käyttäytyisin tollasessa tilanteessa vähän hienovaraisemmin. Varsinkin, kun en tuntenu ketään niistä tytöistä, en edes nimeltä enkä naamalta.

Tulkaa juttelemaan mulle face to face, jos haluatte. Osoittelu ja epämääräinen supiseminen kun saa kenet tahansa tuntemaan ittensä oudoksi :) En mie pure.

♥: Elli

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Vastaukset kysymyksiin!

Hejsan,

eli tässäpä ois nyt ton kysymyspostauksen vastauksia. Kiitos kaikille kommentoijille :) Tiivistin joissain tapauksissa monta samantyyppistä kysymystä yhteen, koska muuten ois tullu toistoa!

Mite pysyt noin positiivisena vaikka sun elämäs on tollasta? - Mun elämä on oikeestaan aika kivaa tällä hetkellä! Mun on helppo hymyillä ja ajatella positiivisesti, kun ympärillä on liuta ihania, välittäviä ihmisiä ja tää vuosi tuo mukanaan monta juttua mitä oottaa innolla sekä paranen kovaa vauhtia.

Mitä kaikkee oot harrastanut? - Tennistä ihan pikkusesta asti, sit oon ollu nyt 11 vuotta partiolainen, aiemmin tanssin showtanssia sekä hiphoppia monta vuotta ja ihan joskus pienenä oon käyny kaikissa sirkuskouluissa ja jumpissa ym. :--D Talvisin tykkään myös lasketella ja kesäsin rullaluistella ja pyöräillä!


Mitä opiskelet/ mitä tulevaisuuden suunitelmia? - Oon tällähetkellä lukion tokalla luokalla, ja ylppäreitten jälkeen pidän varmaan vähän vapaata ja käväsen maailmalla. Mua kiinnostaa Ruotsi ja Saksa, joten voi olla että yritän löytää jommasta kummasta maasta töitä tai pyrin au pairiksi :) Pidemmällä aikatähtämäillä katottuna tuun varmaan sit takas Suomeen ja yliopistoon opiskelemaan, en tiiä. Aika näyttää!

Miesihanteet? - Pitää olla pitempi ku mie (174 cm), oikeestaan muita vaatimuksia ei oo. Ihanteellinen mies on luonteeltaan huumorintajunen ja puhelias, ja saa miut tuntemaan itteni hyväksi just sellasena ku oon :)

Missä oot koulussa hyvä? - Kielissä, äikässä, terveystiedossa, bilsassa ja liikunnassa :)


Tykkäätkö muumeista? - Onha ne iha sööttejä joo, tulee vaa lapsuus mieleen!

Millainen on sun tärkein kaveripiiri? - Äänekäs ja luotettava.

Mikä on ihaninta mitä sulle on koskaan sanottu? - Oooi, niitä on monia! En osaa valita vaan yhtä. Mut joka kerta, kun mulle uskalletaan antaa vastuuta esim. jostakin isosta proggiksesta, niin mun sydän tulvahtaa täyteen lämpöä ja oon tosi otettu. Ehkä ne teot ja just tollaset luottamuksenosoitukset merkkaa vielä kuitenkin vähän enemmän kuin sanat :)

Uskotko yliluonnolliseen? - Mihinkään kummituksiin tms. paranormaaleihin asioihin en usko, mutta siihen uskon, että kaikella mitä tapahtuu niin on oma tarkoituksensa. Uskon myös, että ihan sama mitä paskaa satais niskaan, niin kaikki kääntyy jossain vaiheessa paremmaksi.

Kenen kanssa tanssit vanhojen tanssit? - Yhen Matiaksen :)

Miten noi syöpähoidot vaikuttaa sun elämään siinä suhteessa et saatko esim. juoda alkoholia? - Sytostaattien aikaan en saanu käyttää alkoholia, enkä saanu syödä mitään muuta särkylääkettä kuin Panadolia. Myös luontaistuotteiden käyttö oli kielletty. Ja koska valkosoluarvot oli niin matalat, miulta kiellettiin myös ihokarvojen ajelu (tästä nyt ei tullu ongelmaa ku eihä niitä karvoja erityisemmi kasvanukaa). Muita rajotteita ei nyt tuu äkkiseltään mieleen :) Urheilla ja syödä sain muuten ihan normaalisti, oman voinnin mukaan.

KUN se syöpä nyt paranee niin vaikuttaako se silti jotenkin fyysisesti sun loppuelämään? - Riippuu nyt siitä, jääkö mulle sädehoidon jälkeen kuiva suu ja palautuuko ne sylkirauhaset sieltä ennalleen vai ei. Muita fyysisiä merkkejä ei pitäis jäädä! Hedelmällisyys ja kaikki tollaset jutut pitäs säilyy ennallaan.


Mitkä oli sun tautis ihan ensimmäiset oireet? Oliko ennen pattien ilmestymistä jotain muuta, mitä et tajunnut silloin vielä yhdistää syöpään? - Mulla oli sellanen kutinayskä ollu jo pitkään. Keväällä testattiin mykoplasmat ja kaikki, mutta syytä siihen yskään ei löydetty. Oletettiin, että se on siitepölyallergiaa tai johtuu sängyn alla olevista pölypalloista tai jotain. Sit kun patti kasvoi kaulalle ja hakeuduin lääkäriin, saatiin kuvauksissa selville että yksi kasvain oli välikarsina-alueella ja se painoi mun henkitorvea aiheuttaen sitä yskää. Kesällä olin myös kiinnittäny huomiota siihen, että juokseminen oli raskaampaa kuin aiemmin ja hengittäminen urheillessa paljon vaivailloisempaa. Luultavasti se patti on näidenkin oireiden takana.

Miten sun perhe reagoi kun kuuli ensimmäisen kerran taudistas? - Itseasiassa ihan ensireaktioita en tiiä, koska porukat kuuli tästä ennen minuu ja ne oli töissä sillon. Mutta tottakai kaikki järkytty huolimatta siitä, että meitä oli jo varoteltu etukäteen että tällainen uutinen on luultavasti tulossa. Ei syöpään oikeen osaa varautua mitenkään.

Miten opettajat suhtautuu siihen että oot tosi monena päivänä poissa? Entä jos oot poissa koeviikkopäivinä, milloin tai miten teet kokeet? - Hmmm, oikeestaan sellasia pitempiä jaksoja en oo ollu poissa ku ihan joskus sillon syyskuussa hoitojen alussa, ku piti rampata kaikenmaailman tutkimukset läpi. Mutta tosi hyvin on kaikki opet suhtautunu, oikeen lämpimästi ja myötätuntoisesti! Oon pyytäny kaikilta, että minuu kohdeltais aivan samalla tavalla kuin ennenkin, ja oon sanonu etten tarvii mitään erikoisoikeuksia enkä mitään. Monesti kuitenkin joku opettajista ohimennen kysäisee, kuinka jakselen. On aina yhtä ihana huomata, että miusta välitetään :) Mulla sattui sytostaatit just niille koeviikoille, joten sitten vaan aina sovin opettajan kanssa, että millon teen kokeen. Joskus tein sen ennen varsinaista koeviikkoa, ja joskus vasta uuden jakson alettua tai uusintakoepäivänä. Kaikki on saatu sovittua silleen, että oon päässyt osallistumaan kurssikokeeseen.

Onko sun luonne jotenkin muuttunut sairauden myötä? - Perusluonne on pysyny ihan samana, mutta tottakai mun ajatusmaailma on avartunu huomattavasti ja pystyn näkemään monia asioita ihan eri tavalla kuin aiemmin. Vaikka oon aina pitäny terveyttä siellä mun tärkeysjärjestyksen korkeimmilla paikoilla, niin tän taudin myötä sen merkitys on vaan vahventunu.

Pelkäätkö tutkimuksia tai hoitoja? - Kaikki uudet tutkimukset vähän aina jänskättää, mutta esim. sytostaattihoidot meni parin ekan hoitokerran jälkeen jo ihan rutiinilla eikä niissä ollu mitään pelättävää.

Ootko joutunut keskeyttämään mitään kursseja sairauden takia? - Yhen italiankurssin jätin kesken, koska tuli niin paljon poissaoloja just niiltä tunneilta ja tipuin kärryiltä aika pahasti. Muut kurssit oon saanu suoritettua ihan opintosuunnitelman mukaisesti!

Ootko piikkikammoinen? - En oo, onneksi. Tässä on alkanut tuntee itteensä aikalailla neulatyynyksi, ku joka viikko pistellään johonkin kohtaan... :D Kaikista toimenpiteistä inhottavinta oli se kanyylin laitto tuon rystysten luo, se nipisti aina vähän liikaa. Mulla on aika korkee kipukynnys, mutta se pillin laittaminen sattu kyllä joka kerta eli sitä en sinänsä innolla oottanu ikinä :D

Ketä sun perheeseen kuuluu? Sisaruksia? - Äiti, iskä, veli ja sisko.

Kuka perheenjäsenistäsi otti syövän raskaiten ja miten hän sen otti? - En osaa sanoo, kuka on ottanu raskaiten. Musta tuntuu, että alkujärkytyksen jälkeen jo heti parin päivän päästä me oltiin koko poppoo ihan tsemppifiiliksellä ja päätettiin, että tästä selvitään yhdessä :) Kukaan ei oo jääny märehtimään. Toki tilanne ois varmasti ollu erilainen, jos miun vointi ois ollu heikompi ja ennusteet huonommat.

Miten muut perheen jäsenet ja sukulaiset otti syövän? Tai siis mitä he tekivät kun kuuliva siitä (esim. itkivät) - Aaaaapua, en osaa tähänkään oikeen vastata :--D No mummo ainaki soitteli ja soittelee edelleen usein ihan vaan vaikka toivottaakseen jaksamisia johonkin tutkimukseen. Aika avoimesti ollaan puhuttu tästä sukulaistenkin kanssa, ja ne varmasti lukee tätä blogia myös.

Ootko ikinä seurustellut? Ja jos oot niin ootko syövän aikana? - Oon seurustellu kahdesti. Erosin 2 viikkoa ennen syöpädiagnoosia, mutta siis meidän ero ei liittyny millään tavalla tähän tautiin. Tää poika on edelleen mulle ehkä se läheisin ystävä ja on auttanu ihan mielettömästi minuu jaksamaan tätä höykytystä :)


Miten ystäväsi reagoivat, kun kuulivat syövästäsi? - Kyl ne kaikki aikalailla järkytty. Monella on omassa tuttavapiirissään muitakin, jotka on sairastaneet syövän, ja osa vertas tätä miun tautia heidän kokemuksiinsa. Moni on kertonu itkeneensä, ja kyllä me sillon alussa vollotettiin ihan yhdessäkin kavereiden kanssa. Mut aika pian ne tajus, että yks syöpä ei vie mun aina-niin-hyviä-vitsejäni minnekään ja jatko vinoilua ihan samaan malliin ku ennenkin :--D

Onko jotain erikoista jäänyt mieleesi? - Ai niinku noista ystävyyssuhteista vai? Ei oikeestaan :) Paitsi miun ja Anskun nuotioilta viikko sairastumisen jälkeen on jääny kyl silleen vahvana muistoihin. Kateltiin tulta ja oltiin vaan ihan hiljaa, mut silti oli niin pirun hyvä olla.

Muuttuiko ystäviesi suhtautuminen sinuun? - Osa ehkä saatto alkuun arastella puhumisiaan, mutta sit ku ne näki että oon ihan samanlainen räävä ku ennenki, ni tunnelma rentoutui kyllä! Mut moni mun ystävyyssuhteista on vaan tiivistyny tän taudin myötä.


Jos et olis taistellut, niin olisitko voinut kuolla? - Syöpä tappaa aina hoitamattomana, eli joo kyllä oisin voinu kuolla. Tosin kuolla voi vaikka tukehtumalla porkkanaan tai siihen että meteoriitti tippuu päähän, eli ois ollu ihan turhaa jäädä murehtimaan varsinkin, kun tää imusolmukesyöpä ei leviä aggressiivisesti ja parantumisennusteet on 80-90% luokkaa :)

Onko irina mahtavin kaikista?? tiiän kyllä jo vastauksen ja sie tiijät kuka kirjottaa ;) - Moi vaa Irppa, ja joo oot paras ;)

Mistä unelmoit? - Terveen papereista, auringosta, rakkaudesta, maailmanrauhasta!

Mikä on sun toiveammatti? - Ei oo vielä ihan selvillä. Haluisin joko terveystiedon ja liikunnan opettajaksi, bilsan opeks, ravitsemusterapeutiksi tai toimittajaksi! Toisaalta ois ihan huippuu myös opetella ruotsin ja saksan kielet kunnolla ja alkaa opettaa niitä. Mutta ykkösenä on kuitenkin tällä hetkellä noi terveystiedontyyppiset alat. Haluun sellasen ammatin, missä pääsen olemaan ihmisten kanssa ja tekemään asioita konkreettisesti, en mitään konttorissa nyhjäämistä.

Ootko matkustanu monesti ulkomaille, minne? - Oon käyny Virossa, Ruotsissa, Kanarialla, Jerseyn saarilla ja kahesti Venäjällä. Tykkään Tukholmasta ja Novgorodista :)

Tykkäätkö asua siel missä asut? - Joo! Tällä hetkellä ainakin. Meijän talo on kiva, alue millä me asutaan on kiva, Joensuu on ihan kiva :) Kuten jo aiemmin mainitsin, niin lähen varmaan lukion jälkeen haistelemaan vähän muiden kaupunkien ilmaa, mutta sitten kun on perheenlisäyksen aika niin voisin kuvitella asuvani täällä taas. Joensuu on sopivan kokoinen, ei liian iso eikä liian pieni.

Pelkäätkö et sun syöpä uudistuu tulevaisuudessa? - Tottakai mua pikkusen jännittää. Mut se mikä on tapahtuakseen, tapahtuu. Ja sit taistellaan taas kahta kauheemmin. Mut edelleenki voin jäädä auton alle kun kohta meen ulos, eli en kyllä nyt ala stressaa sellasista asioista mitä ei välttämättä tuu koskaan tapahtumaan.

Miten jaksat aina olla positiivinen? - Haha, miusta on aina hassuu lukee näitä teijän kommentteja, missä kehutaan miun positiivisuutta! Koska välillä mulla on just sellanen olo, että elämä on suoraan sanottuna ahterista ja syöpä vielä syvemmältä sieltä :---D Joskus mökötän koko päivän ihan vaan sen takia, ettei hiukset ookaan ihmekasvaneet yön aikana takaisin. Mut totta kyl on, että oon päällisin puolin ollu positiivinen. Se, mitä kirjoitan tänne blogiin, on kuitenkin vaan murto-osa kaikesta siitä mitä mun päässä liikkuu. Mutta koska ihailen sellasia elämäniloisia ihmisiä, niin yritän olla ite samanlainen ja pyrin aina löytämään jokaisesta huonosta asiastakin jotakin hyvää! Mun periaatteena on se, että me eletään täällä vaan kerran ja elämä pitäs käyttää täysillä siihen, että voi tuntee itse olonsa hyväksi ja saada omilla valinnoillaan ja teoillaan myös muut tuntemaan iloa ja onnellisuutta. Turha negatiivisuus ja angstaaminen pikkuasioista vie kamalasti energiaa ja aikaa, jonka vois käyttää paljon hyödyllisemmin! :) En nyt saa tähän puettua kaikkia niitä ajatuksiani sanoiksi, mutta hei muistakaa ainaki se että hymyilemiseen tarvitaan paljon vähemmän naaman lihaksia kuin murjottamiseen! Ja tää on fakta(; Joten vaikka kuinka laiskottas ni aina jaksaa silti vähä hymyillä!

Mitkä asiat sun mielestä kuuluu hyvään elämään? - Perhe, ystävät, urheilu ja ylipäätänsä niiden asioiden tekeminen, mitkä saa sut iloiseksi ja joista saa onnistumisen kokemuksia :) Ihan sama, onko se sit pitsinnypläystä tai katapulttihyppyjä, pääasia että saa tasasin väliajoin tehä just niitä asioita, mistä tulee onnelliseksi. Hyvään elämään kuuluu myös pettymykset, koska jos ei näe välillä elämän nurjaa puolta niin ei osaa arvostaa niitä hienoja ja ihania arkisia asioita.

Koetko et syöpä on kasvattanu sua paljon? - Kyl oon kasvanu henkisesti ihan tosi paljon nyt viimesten 5kk aikana. Oppinu paljon uusia asioita ja kokenu vaikka mitä:)

Murehditko paljon asioista? - Äääääöäöäöää no en sillee kamalasti, ainakaan pikkujutuista. Tällä hetkellä ahistaa kyllä vähän ens syksynä alkavat ylioppilaskirjotukset. En tiiä miks minuu pelottaa ne, tuntuu vaan etten osaa mitään. Ja sillä fiiliksellä on vähä huono mennä kirjottamaan. Mut kyl tää tästä, pitää vaa alkaa lukee ajoissa :D

Ootko onnellisempi nyt tässä vaiheessa parantumisprosessia kun ennen syöpädiagnoosia olit? - Tää on vähän kakspiippunen juttu, en oikein tiiä. Tavallaan oon, tavallaan en. Enkä ees osaa perustella miks.

Pelottiko siuta koskaan että kuolisit, vai menitkö heti asenteella että kyllä tästä selvitään? - Sinä päivänä ku sain kuulla syövästä, minuu iski ihan mieletön kuolemanpelko. Itkin vaan kotona ja olin tyyliin 110% varma että tää elämä oli tässä, et adios amigos ja lähettelen teille sit jatkossa terkkuja tuolta pilvenreunalta. Mut se oli vaan sitä alkushokkia, minkä jälkeen ajatusmaailma kyl sit kirkastu! :)

Olisko se ollu todnäk noin nuorelle ja hyväkuntoselle kuolla? - Jos tää ois päässy leviämään kaikessa rauhassa eteenpäin, niin luultavasti oisin kyllä kuollu. Syöpä on vakava tauti, vaikka siitä voikin nykypäivänä selvitä yllättävän helposti :)

Miltä nyt tuntuu? - Feels good! Ens viikolla tapaan sädehoitolääkärin ja saan tietää tarkemmin mun sädehoitojen aikatauluista, can't wait :) Muutenki nyt on sellane nousukausi meneillään, mulla on jo ihan kevätfiilis!

Videopostaus, please? - En tiedä, oliko tää tarkotettu kysymykseks, mutta en kyl yksinään kehtaa tehä videopostausta :D Katotaan jos vaikka kavereitten kanssa höpöteltäs teille jotain joskus. Mut tää ei oo mikään lupaus :--D

Karttaako/vältteleekö ihmiset kun kerrot sairaudestas? (hävettää myöntää mut mulle itelle selvis ihan vähä aika sit vasta että syöpä ei tartukaan niinkun flunssa :s) - Hahahah, jotenki miusta on iha mielettömän sulosta että luulit syövän tarttuvan pisaratartuntana :---D! Onneks näin ei kuitenkaan oo todellisuudessa... Kukaan ei oo kartellu minuu sen enempää ku aiemminkaan, vaikka oiskin tietoinen mun taudista. Pikemminkin moni vaan kiinnostuu lisää ja kyselee kuulumisia ja muutenki syövästä ylipäätään :) Ehkä se, etten oo kalju, on omalla tavallaan auttanu ihmisiä suhtautumaan minuun samalla tavalla kuin ennenkin. Tai siis ku tätä tautia ei sillee näe päällepäin!

Mitä jos olisit saanut tuomion ettei mitään olis enää tehtävissä? Miten sellaseen voi suhtautua jos tietää kuolevansa? - Onneks en saanu tuollasta tuomioo! :o En voi oikeen tietää, miten oisin suhtautunu. Kai oisin jatkanu elämää suht normaalisti siihen kuolemaan saakka, tai sit en. En usko, et kukaan voi etukäteen olla varma siitä, miten reagoisi jos kuulisi kuolevansa pian. Se on niin tapauskohtaista ja spontaania!

Haluisitko tietää jos tilanne olis tosi huono vai elää onnellisessa tietämättömyydessä ja antaa vaan tapahtua mikä on tapahtuakseen? - Kyl mie haluisin tietää. Suunnittelisin mun loppuelämän silleen, että ehtisin tehä just ne asiat mitkä haluun ainakin kerran elämässäni kokee. Haluisin ottaa yhteyttä niihin kaukaisiin lapsuudenkavereihin, joita en nykyään tapaa. Viettäisin aikaa läheisteni kanssa ja kinastelisin niitten kans ihan niinku ennenki. Ja sit ku hetki koittaisi niin voisin nukkuu pois onnellisena siitä, että vikat kuukauteni elin juuri niin kuin halusin :) + haluaisin suunnitella omat hautajaiseni! En haluis mitään vollotusparaatia.

Mietitkö koskaan miks just sulle kävi näin? - Diagnoosin saadessani mietin kyllä, mutta nykyään en. Nää askeleet on annettu miulle kuljettavaksi ja miun pitää nyt vaan ne tarpoo läpi =) Moni on selvinny rankemmastaki, joten kyl mie nyt yhen syövän voitan..


Ootko käynyt kirkossa tai muuten rukoillut sen jälkeen kun sairastuit? - En oo sen enempää ku aiemminkaan. Oon kyl pohtinu jonkun verran kaikkia henkeviä asioita, ja ortodoksinen risti on kulkenu mun kaulassa koko ajan :) Mulla ei oo mitään kirkossakäymistä vastaan, mutta en vaan saa itteeni ylös sunnuntaiaamusin, että selviäisin kymmeneks liturgiaan.

Onko kukaan kaverisi pistänyt kokonaan välit poikki tai viettänyt ns hiljaiseloa kun kuuli että oot sairas? - Ei oo.

Mikä oli pahinta mikä musersi sinut henkisisesti muuta kuin se ensimmäinen kerta kun kuulit että sinulla oli syöpä? Oliko sellaista? - Pelko siitä, etten saa lapsia isona! Oon tosi lapsirakas ja aina haaveillu isosta perheestä. Pienenä olin äitilleki tokassu hyvin voimakkaasti, että isona mie hankin kymmenen lasta! :D Tosin nykyään ajattelen, että 2 tai 3 lasta riittää ihan hyvin, kymmenessä lapsessa menis jo nimet sekasin.

Uskotko Jumalaan/johonkin yliluonnolliseen? - Paranormaaliuuteen en, Jumalaan joo.


Kuinka kauan aiot kirjottaa tätä blogia? Jatkatko vielä KUN oot parantunu? - Tää on vähä auki vielä. Tavallaan tykkään kirjotella blogia, ja tää on ollu oiva keino purkaa ajatuksia. Sitäpaitsi kaikki ihanat kommentit on piristäneet joka kerta miun päivää ja motivoineet kirjottamaan jatkossakin :) Mut tavallaan taas mulla ei oo mitään sellasta tarvetta jakaa mun jokapäivästä elämää muiden kanssa jatkossa. Kirjottelen varmaan nii pitkään ku hyvältä tuntuu ja sit hissukseen harvennan postaustahtia!

Tiesitkö että oot ihan paras tyttö? - Tän kysymyksen kirjottaja taitaa ite olla se iha paras tyttö!

perjantai 13. tammikuuta 2012

Perjantai kolmastoista

Ciao,

viimeks kun oli perjantai ja 13. päivä niin miun pyörä pöllittiin ja tapahtu muutaki kaikkee yhtä kivaa. Innolla siis oottelin tätä päivää, että mitähän tällä kertaa! Miun yllätykseks oliki kuitenkin ihan kivaisa perjantai.

Mulla oli tänään se peruukki päässä koulussa ekaa kertaa, ja oikeestaan se oli ihan mukavaa! Oli sellanen suht itsevarma fiilis (jos marsun naama- efektiä ei lasketa mukaan) ja osa ei ees hoksannu, että miulla oli yön aikana kummasti kasvanu ja paksuuntunu pehko (;

Koulun jälkeen kipitin sit kampaajalle leikkauttamaan nää omat hiukset lyhyemmiksi, ja nyt miulla on sellanen polkkatukkatyyppinen frisyyri. Rupeen nyt kuitenki käyttää tota peruukkii arkisin, koska oottelen että nuo omat haituvat kasvaa pituutta ja vahventuu. Nyt ne näyttää lähinnä sellaselta villalta. Tavoite ois saada kesään mennessä heivattuu tuo peruukki pois ja kulkea sillon jo omalla tukalla :--) Mut tykkään kyllä tosta peruukista kovasti, että ei minuu silleen haittaa käyttää sitä!

Suunniteltiin kampaajani (joka on muuten ihana, tiedoks vaan jos luet tätä!) kanssa vanhojentanssikampausta ja heiteltiin huonoja itsekeksittyjä puujalkavitsejä. Päädyttiin tekemään mulle sellanen sivunutturahässäkkä, mihin pujotellaan mukaan joko pieniä valkosia kukkia tai helmiä. :) Siitä tulee yllättävän kiva, vaikken mikään nutturoiden ystävä yleensä oo ollukaan!

Kuvia ei tuu, koska naama on edelleen levinny. Laske, turvotus, laske.

Nyt teen historiaa ja meen perjantai-iltana yheksältä nukkumaan. Heihei univeloille :--)

♥: Elli

PS. Wanhojen tansseihin on enää 35 päivää ja vaihdoin tänään paria erinäisten syiden takia. Pienen paniikin ja suostuttelun jälkeen en voi ku vaan kiittää erästä abipoikaa, joka suostuu auttamaan neitoo hädässä! Oon niin helpottunut nyt. (:

torstai 12. tammikuuta 2012

My name is Hamtaro, Elina Hamtaro

Helloou,

APUAPUAPUA, MIUN NAAMA ON TURVONNU !!!! MULLON KRIIIIIIIISI !

Oon sen tiistaisen viisaudenhammasoperaation jälkeen kulkenu ihmisten ilmoilla lähinnä kietoutuneena tuubikaulahuiviin ja jääpalapussi lähettyvillä. Ruokavalioon on kuulunu enimmäkseen Buranaa, Panacodia, antibiootteja ja jotain litkumaista syötävää. Pureskelu on nimittäin astetta vaikeempaa tällä hetkellä!

En oikeesti kestä tätä naamaa. Erään ystäväni ensimmäinen kommentti eilen nähdessään turvonneen naamani: "Näytät Paul Frankille." Kuinka imartelevaa, varmasti tosi seksikäs näky tää tosielämän Paul Frank. Säikähän joka hemmetin kerta, kun katon peiliin :D Alaleuka on tyyliin kaks kertaa sen levyinen mitä se on normaalisti, ja näytän tasan siltä että mulla on poskissa varastossa pari pitkoo pullaa. Alla kaksi 5 minuuttia sitten otettua kuvaa naamastani!


Tälle voi vaan nauraa. Äitiki on hihitelly ihan onarissa miulle, ja pakko miunki iteki on myöntää, että kieltämättä tää maxileuka ei oo ehkä se imartelevin päänmuoto ja saa miut tosiaan näyttämään aikalailla hamsterilta. Toivon hartaasti, että tää turvotus laskee AS SOON AS POSSIBLE, koska häpeän. Ok, nauran myös. Mutta silti, pliis mee pois :D

Eilen kävin ostamassa niitä hiustenkasvatusjuttuja. Juttelin Sokkarin naismyyjän kanssa, ja se osas neuvoa minuu ostamaan shampoota nimeltä Bio+ Original. Ostin myös tuota sarjaa olevan hoitoseerumin.


Nää tuotteet on tarkoitettu miehille estämään kaljuuntumista, mutta myyjän mielestä sillä ei ole merkitystä, kummalle sukupuolelle ne on suunnattu. Harmi vaan, etten tajunnu noissa shampooseerumeissa olevan jotain miesten tuoksuja mukana... Testasin tuota hoitoainetta eilen, ja vielä tänä aamuna miun hiuksissa oli sellainen mystinen miehinen aromi. ;) Eli ei, en siis käytä Axea, jos joku teistä lähiaikoina ihmettelee tuoksuvanaa, jonka jätän jälkeeni. Kasvatan vaan tukkaa :)


Nappasin mukaan myös tällaisia Evonia-hiustenkasvatuskapseleita. Nuo sisältää mm. eri vitamiineja, biotiinia, pantoteenihappoa sekä camelinan-, pellavan- ja sarviapilan siemenöljyjä. Myyjällä itsellään oli omakohtaisia kokemuksia hiusten tippumisesta, ja kertoi näiden tabujen syömisen jälkeen tukan kasvaneen parissa kuukaudessa monen monta senttiä. Kattokaa muuten miten julmetun isoja nuo kapselit on! Ihan ku mie saisin jotain tollasia sormenpäänkokosia hässäköitä nieltyä kakomatta alas... Mutta mitäpä nainen ei tekis hiustensa eteen. Parempi ois nyt noitten kasvaa, sen verta monta kolikkoo makso nuo tuotteet yhteensä!!

Tästä tulee nyt näemmä yksi niistä postauksista, joissa ei oo päätä eikä häntää, mutta koitetaan kestää se. Seuraavaks selitän teille nimittäin siitä viikon takaisesta suuhygienistikäynnistä! Ilokseni sain ekana hurjasti kehuja virheettömästä hammasrivistöstäni, minkä jälkeen miun ilo sitten kaikotettiinkin toteamuksella: "Koska sädehoito tappaa sylkirauhaset, sylkeä ei erity, mikä taas aiheuttaa hampaiden tuplasti helpommin reikiintymistä." Voi huoh, oikeesti. Tääki vielä! No ei siinä mitään, sain iiiiiison kasan kaikkia tuotteita kotiin testailtavaksi ja vielä isomman nivaskan neuvoja pääkoppaani siitä, kuinka mun tulee huoltaa purukalustoani jatkossa.


Tossa läjässä on suuta kosteuttavia liuoksia, kosteuttavia hammastahnoja, extrafluoritabletteja ja -tahnoja, suun limakalvoja kosteuttavia geelejä ja hammasvälien puhdistaja. Miun pitää opetella ihan uus rytmi hampaiden hoitoon. Ennen jokaista suupalaa miun pitää ottaa joku noista tableteista (en ihan oo vielä perillä, että mikä noista), ja heti aterian jälkeen pari fluoritabua. Lisäks mun pitää kurlata noilla suolaliuosmömmöillä päivittäin, ruveta käyttää hammaslankaa (no tää ei varmaan ois pahitteeks muutenkaan), ja muistaa kantaa mukanani noita geelejä, joita voin laittaa suuhun, jos alkaa tuntua liian kuivalta. Aiemmin oon vaan pessyt hampaat aamuin illoin, ja koska oon muutenki tällanen huithapeli ni voi kestää hetki ennen kuin noista uusista jutuista tulee mulle rutiinia.


Kutittaako ketään muuta nenästä, kun pesette hampaita sähköhammasharjalla? Minuu nimittäin kutittaa, ja kovasti kutittaakin :D Muistan jo jostain lapsuusajoilta, etten tykänny sähköhammasharjoista just sen takia, vaan suosin ihan perinteistä hammasharjaa tähän päivään asti. Nyt minuu suositeltiin hankkimaan sähköhammasharja, koska se kuulemma pesee hampaat vielä jotenki ekstratehokkaammin. Niinpä yritän nyt taas totutella tuon käyttöön ja opetella sietämään sen nenän kutinan, minkä toi harjan tärinä aiheuttaa! Nenän kutiaminen saa miut yleensä aivastamaan ja jokainen voi varmasti päätellä, miten kivaa on aivastaa hammastahnat suussa :---)

Olikohan miulla vielä jotain muuta kerrottavaa... Ainiiin, joo! Ilona on viemässä vanhoja vaatteitaan kirpparille, ja käytin eilen pikkusen hyödykseni tätä kaverietua. Kävin penkomassa kirpparikamat etukäteen ja nappaamassa mukaani ne ihanimmat yksilöt sieltä ;) Mukaan lähti mm. nämä ihanuudet (plus 4 muuta):

Vaaleenpunanen (kuva vääristää, kamera sucks mut onneks tää ei oo mikää muotiblogi) lörttökollaripaita, täyttä rakkautta.

Beige lörttö tämäkin, ehkä maailman pehmosin päällä!

Huomenna alkaa taas viikonloppu, mitä ennen pitäis kuitenkin jaksaa vielä pitää parit kouluesittelyt ysiluokkalaisille, pyörähdellä wanhojentreeneissä ja käydä parturissa Brooken kanssa! (Uusille seuraajille tiedoksi: kutsun miun peruukkia Brookeksi, koska se näyttää siltä.) Aion leikkauttaa siihen kevyen tasaotsiksen ja sit me mietitään kampaajan kanssa, millainen vanhojentanssikampaus siihen ois mahdollista tehdä. Ihan vaikka perjantain kunniaks ajattelin huomenna vetäistä Brooken päähän ekaa kertaa kouluun. Vähä jänskättää ihmisten reaktiot, mutta onneks suurin osa kavereista on miut jo aiemmin nähny tuo päässä :)

Okei nyt lopetan tän hölöttämisen. Kiittiheimoi ja muistakaa kommentoida.

♥: Elli the Hamsteri

EDIT: Olin ihan varma että unohan mainita jotain!! Jäikin kertomatta vaan se asia, minkä takia tulin tänne ylipäätänsä tänään päivittämään....... Niin siis miulla oli tänään se sydäntutkimus sairaalalla aamusta, ja piti olla myös diffuusio mutta ne ei tehny sitä, koska nää miun suussa olevat tikit ois vähän haitannu sen tekemistä. Sydäntutkimus (eli MUGA-tutkimus) meni ihan jees, sain taas radioaktiivista ainetta suoniini ja kiellon olla raskaana olevien naisten lähellä tämän päivän aikana. Rankkaa olla näin ihana, että säteilen ulospäinkin. (; lol.