Asioita, mitkä pitäisi kieltää lailla:
- Syöpä
- Sytostaatit
- Jäätävä pissahätä tiputuksen aikana
- Pahoinvointi
- Päänsärky
- Meikit päässä nukahtaminen
- Solunsalpaajahoidot koeviikolla
- Viisaudenhampaat
Että näin kiva päivä miulla tänään! Pääasia kuitenkin, että nyt on kuusi kahdeksasta hoitokerrasta kärsitty. Vielä pitäs kaksi tiputusta kestää, omg. Tää on kerta kerralta kamalampaa.
Aamulla unohdin kokonaan hammasröntgenin, ja ryntäsin sinne puoli tuntia myöhässä, ups. No, saatiin kuitenkin kuvat otettua ja kuulin myös shokkiuutisen: jos siellä näkyy viisaudenhampaita niin ne pitää poistaa ennen sädehoitoa! Noin niinku rehellisesti sanottuna joku hampaiden repiminen kaiken tän muun päälle ei ihan kauheesti houkuttele mua. Hitto.
Huomaa myös, että tää oli jo kuudes kerta kun saan myrkkyjä suoniin, koska sopivaa suonta on vaikea löytää. Mun suonet menee piiloon, jos ne vaan näkeekin kättäni lähestyvän piikin. Ehkä ne on vahvasti sitä mieltä, että ei enää sytostaatteja, kiitos. Ja sit kun se piikki sinne on saatu lopultakin runnottua (tänään lääkäri tuli pistämään sen), niin kättä pakottaa.
Aiemmin mun mielestä oli ihan ok istua sairaalalla koko päivä, eikä se tuntunu mun mielestä mitenkään erityisen tylsälle tai epämukavalle. Nykyään lasken kuitenkin minuutteja siihen, että pääsen pois. Oon myös luonut sellasen viha-suhteen niitä tippalaitteita kohtaan: niitten kanssa on ihan tuskaa käydä vessassa ja ne piippaa aina kun hoitajat ei oo huoneessa ja sit pitää siitä hälytysnapista painaa. Plääh.
Tulin kotiin hoitojen jälkeen ja tajusin että mulla särkee ihan tosi kovasti päätä. Olin ottanu jo aamusemmalla lääkkeen jomotukseen, mutta nyt oli pakko napata pari tabua lisää ja mennä nukkumaan. Nukuin ainakin 4 tuntia ja heräsin siihen, kun äiti toi miulle evästä ja kylmän pyyhkeen pään päälle. Kiitos mamma! Mua väsyttää edelleen, voisin kaatua takas sänkyyn kunhan on saanut tän tekstin kirjotettua.
Mulla oli taas vakaa tavoite lukea kokeisiin siellä saikulla istuessani, mutta voinette kai arvata miten ahkerasti tuli sit luettua.... Kirjat lepäsivät kauniisti laukussa, jep. Miten nää koeviikot osuu aina sille viikolle, kun mulla on hoidot! Pelottaa ajatuskin huomisesta saksan kokeesta, en oo nimittäin lukenut yhtään ja kello on pian ilta 11. Ehkä meen sinne kokeeseen, vedän raksit päälle ja teen sen kokeen joskus kun mulla on parempi olo.
Mulla on tosiaan nyt aika karsee olo: oksettaa ja päässä vihloo edelleen. Viimeks kolmansien sytkyjen jälkeen tuli heikko happi, 4. ja 5. hoidot selvisin kokonaan pahoinvoinnitta. En tykkääääää, mutta olihan tää huono olo kai odotettavissa. Toivon vaan kovasti, etten joudu oksentamaan.
Anteeksi mälsä postaus, mutta oon nyt niin epäedustavan näköinen näitten unen aikana levinneiden meikkieni kanssa, etten voi ees ajatella kuvien ottamista. Pakko mennä pesemään naama ennen ku rupeen oikeille yöunille... Vihaan sitä tunnetta kun herätessä on maskarat poskilla, enkä todellakaan tajua miten jotkut voi huvikseen nukkua meikit päässä.
Nyt vois yrittää saada jotain ruokaa alas ja tosiaan ruveta sit taas nukkumaan. Öitä!
Elina
tiistai 29. marraskuuta 2011
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Ilo pitkästä itkusta
Oon huomannu, että aina suihkun jälkeen hiuksia lähtee triplasti enemmän kuin normaalisti. Tekee kipeetä putsata se suihkun lattiassa oleva ritilä, koska se hiustuppojen määrä on aika kamala. Tänään rupesin sit hiusten pesun jälkeen selvittämään näitä jäljellä olevia hiuksiani, ja yritin harjalla saada ne takut auki mut tuntu että koko kuontalo lähtee harjan mukaan. Alko itkettää, kun katoin niitä vessan lattialla olevia hiusKASOJA. Oikeesti, olin jo olevinaan tsempannu itteni tähän mahdolliseen tulevaan kaljuuteeni, mutta silti tää sattuu yhä kovempaa ja kovempaa. Tukkaahan se vaan on, ei mun pitäs siitä mitään stressiä ottaa, mutta en vaan voi sille mitään että kyyneleet puskee läpi.
Pian kyyneleet ja suru muuttu ihan puhtaaksi vihaksi, en ees tiiä mitä kohtaan mut olin ihan raivona. Ehkä tätä tautia kohtaan, ehkä hiuksiani kohtaan. Ettekö idioottihiukset vois vaan olla niin vahvoja että pysysitte päässä nyt nää muutamat hoitokerrat vielä?!?! Ei ois enää kun 3 sytkyä jäljellä, ootte kestäneet jo 5, kestäkää nyt nää loputki pliis. Mut ei, niin ei. Tähän kohtaan tekisi mieli kirjottaa iso paha kirosana, mutta jätän välistä.
Siinä viha-adrenaliinipuuskassani sain päähänpiston tarttua saksiin ja vähän trimmata tätä tukkaa. Tässä lopputulos (äiti, älä nyt pyörry):
Pahoittelut tosi huonosta kuvanlaadusta + meikittömästä naamastani + yökkäreistäni. En kato yleensä oo näin sunnuntai-maanantai välisinä öinä tällättynä :) Eli tosiaan leikkasin otsiksen ja tasotin latvoja sen minkä uskalsin, eli jonku puol senttiä.... oon nössö.
Mut enivei, mun olo on nyt jo paljon parempi ja enää ei ketuta niin paljon. Tuo otsis onnistu miun mielestä ihan hyvin, vaikka ite sanonki. Jatkossa älkää luovuttako mulle saksia sillon ku oon vihanen, sen jälkeen mulla ei nimittäin varmaan oo tukkaa ollenkaan =)
Nyt öitä!
Elina
Pian kyyneleet ja suru muuttu ihan puhtaaksi vihaksi, en ees tiiä mitä kohtaan mut olin ihan raivona. Ehkä tätä tautia kohtaan, ehkä hiuksiani kohtaan. Ettekö idioottihiukset vois vaan olla niin vahvoja että pysysitte päässä nyt nää muutamat hoitokerrat vielä?!?! Ei ois enää kun 3 sytkyä jäljellä, ootte kestäneet jo 5, kestäkää nyt nää loputki pliis. Mut ei, niin ei. Tähän kohtaan tekisi mieli kirjottaa iso paha kirosana, mutta jätän välistä.
Siinä viha-adrenaliinipuuskassani sain päähänpiston tarttua saksiin ja vähän trimmata tätä tukkaa. Tässä lopputulos (äiti, älä nyt pyörry):
Pahoittelut tosi huonosta kuvanlaadusta + meikittömästä naamastani + yökkäreistäni. En kato yleensä oo näin sunnuntai-maanantai välisinä öinä tällättynä :) Eli tosiaan leikkasin otsiksen ja tasotin latvoja sen minkä uskalsin, eli jonku puol senttiä.... oon nössö.
Mut enivei, mun olo on nyt jo paljon parempi ja enää ei ketuta niin paljon. Tuo otsis onnistu miun mielestä ihan hyvin, vaikka ite sanonki. Jatkossa älkää luovuttako mulle saksia sillon ku oon vihanen, sen jälkeen mulla ei nimittäin varmaan oo tukkaa ollenkaan =)
Nyt öitä!
Elina
lauantai 26. marraskuuta 2011
Voi tuuli kylmästi kutittaa selkää, se eteenpäin työntää älä siis pelkää
Aluks vähän Ruotsi-hypetystä...
Nimittäin minua saattaa EHKÄ kutsua rakas naapurimaamme Ruotsi ensi kesänä kielikurssin muodossa!! Oon tähän asti mietiskelly, että kävisin Saksassa jonkun kurssin kesällä '12, koska en oo löytäny mistään tahoa, joka järjestäisi kielimatkoja Ruotsiin. Eilen kuitenkin löysin Birdian, joka järjestää abikursseja Tukholmassa. Jos tää juttu onnistuu, niin jag är så glad! Mua kiehtoo ruotsin kieli ja kulttuuri ja ne ihmiset siellä. Oon ihan onarissa vaan kuunnellu ruotsinkielisiä biisejä ja selaillu ruotsalaisia blogeja. Onko kellään lukijoista kokemusta kielikursseista? Saa kommentoida ja kertoa omia kokemuksiaan, jos niitä löytyy!
Tää päivä on koostunut mm. näistä asioista: liian pitkään nukkuminen (oli taas se kunnianhimoinen tavoite herätä ajoissa lukemaan kokeisiin, didn't happen), siskon konsertin kattominen Isossa Myyssä, hurjan hyvä lehtipihvi Amarillossa, pieniä ostoksia, vanhan lemppariverkkatakin henkiinherättäminen ja illemmalla tennistä iskän kanssa.
Kuten jo aiemmin mainitsinkin, tarkoitus oli tänä viikonloppuna ns. palata kentälle! Ja voi että, mitä säätämistä se oli aluksi. Meillä oli tunnin pelivuoro, joista ekat puoli tuntia mulla lenteli pallot mihin sattuu ja jotenkin oli raskasta ees liikuttaa sitä mailaa. Manasin jo mielessäni, että hitto jos kunto on oikeesti laskenu näin pahasti tauon aikana ja kaikki taidot on kadonneet, niin vaihan varmasti lajia tai jotain!!! Mutta sitten tapahtu jotain ihmeellistä: peli alko sujua ja kulkea ihan samalla lailla kun ennenkin. Oisin voinu pelata saman tien pari tuntia lisää. What a feeling, oikeesti! Tajusin vasta sillon kunnolla, kuinka ikävä mulla olikaan tennistä. Maanantaina meen uudestaan pelaamaan ;) Tästä tää lähtee taas!
Piilomainontaa: maailman paras ripsari. Saa nää miunki syövän rapistuttaneet ripset näyttämään lähes normaaleilta.
Nää tällaiset isot vihkot, missä on "välilehdet", on miun mielestä parhaita koulunkäyntiä ajatellen! Kaiken saa tosi selkeesti jaoteltua. En oikein diggaa siitä kansio-systeemistä, vihkoon on paljon kivempi kirjottaa.
Tulee ihan nostalginen olo tästä verkkatakista, koska käytin tätä tyyliin joka päivä joskus 9-luokalla. Pakko mainita, että tää on alunperin meikäläisen isän, ja ostettu läpällä jonnekin tenniskisoihin. Onneks iskällä on näin käytännöllinen tytär, joka kyllä ihan mielellään ottaa jatkossakin kaikki ylijäämäurheiluvaatteet itselleen! No ei vaineskaan.
Iso kiitos muuten kaikille, jotka olitte kommentoineet edellisen postaukseni hiuskysymykseen! Suurin osa oli sitä mieltä, ettei mun kannattas vielä vetästä kaikkia hiuksia veks. Siispä oon tullut siihen tulokseen (tosin oon nainen ja mun mieli muuttuu n. 20 kertaa minuutin aikana, deal with it) että käyn vaan lyhennyttämässä tätä kuontaloa. Jospa nää sitten näyttäis vähän paremmalle! Alla on pari kuvaa havainnollistamassa, minkälaisen mallin haluisin. Oon vaivalla kasvattanu hiuksia vanhoja varten, mutta nyt on pakko leikata lyhyemmäksi koska tilanne on mikä on.
Eli tuollainen sporttinen ja lyhyehkö polkkatukka. Onko paha? Ite ainakin tykästyin erityisesti tuohon ekaan malliin. Sitten esitän taas teille yhden kysymyksen lisää: tietääkö joku, voiko syöpähoitojen aikana värjätä hiuksia? Tää miun juurikasvu nimittäin ylittää kohta sen "vedänkö-paperipussin-päähän-vai-en"-rajan, en kestä. Oon viimeks värjänny hiukset elokuun alussa, ja se kyllä näkyy.
Äiti kysyi tänään, mitä haluan joululahjaksi. Menin vähän hämilleni, en oo nimittäin ajatellutkaan koko lahjajuttua (paitsi, no, autokoulu ois jees). Tiiän, että jos oisin oikein hyvä ihminen niin toivoisin maailmanrauhaa ja ruokaa Afrikan köyhille lapsille, mutta nyt mun on pakko olla itsekäs ja todeta, että mun ainoa oikea joululahjatoive on tulla terveeksi. Että niin, tilaisin yhden menolipun helvettiin tälle Hodgkinille, kiitos! En oikeesti osaa toivoa mitään muuta kunnollista. Jos vaan mahdollisimman nopeasti saisin tuntea olevani taas terve, oisin niin onnellinen etten osaa sitä sanoin kuvailla. Tuo tunne on mulle tällä hetkellä se kaikista maailman ihmeistä suurin ja se, mitä tavoittelen. Tahdon sen elinvoimaisen, reippaan ja energisen Elinan takaisin. En yhtään tykkää tästä lahna-Elinasta, joka on nyt ollut kylässä jo useamman kuukauden.
Tästä oli tarkotus tulla lyhyt postaus, mutta en näemmä vaan osaa olla hiljaa, hmpff. Nyt jatkan iltaani seuraavilla kahdella tavalla: lukemalla kokeisiin ja dataamalla.
Kauniita unia ja hyvää loppuviikonloppua kaikille! :)
Elli
Nimittäin minua saattaa EHKÄ kutsua rakas naapurimaamme Ruotsi ensi kesänä kielikurssin muodossa!! Oon tähän asti mietiskelly, että kävisin Saksassa jonkun kurssin kesällä '12, koska en oo löytäny mistään tahoa, joka järjestäisi kielimatkoja Ruotsiin. Eilen kuitenkin löysin Birdian, joka järjestää abikursseja Tukholmassa. Jos tää juttu onnistuu, niin jag är så glad! Mua kiehtoo ruotsin kieli ja kulttuuri ja ne ihmiset siellä. Oon ihan onarissa vaan kuunnellu ruotsinkielisiä biisejä ja selaillu ruotsalaisia blogeja. Onko kellään lukijoista kokemusta kielikursseista? Saa kommentoida ja kertoa omia kokemuksiaan, jos niitä löytyy!
Tää päivä on koostunut mm. näistä asioista: liian pitkään nukkuminen (oli taas se kunnianhimoinen tavoite herätä ajoissa lukemaan kokeisiin, didn't happen), siskon konsertin kattominen Isossa Myyssä, hurjan hyvä lehtipihvi Amarillossa, pieniä ostoksia, vanhan lemppariverkkatakin henkiinherättäminen ja illemmalla tennistä iskän kanssa.
Kuten jo aiemmin mainitsinkin, tarkoitus oli tänä viikonloppuna ns. palata kentälle! Ja voi että, mitä säätämistä se oli aluksi. Meillä oli tunnin pelivuoro, joista ekat puoli tuntia mulla lenteli pallot mihin sattuu ja jotenkin oli raskasta ees liikuttaa sitä mailaa. Manasin jo mielessäni, että hitto jos kunto on oikeesti laskenu näin pahasti tauon aikana ja kaikki taidot on kadonneet, niin vaihan varmasti lajia tai jotain!!! Mutta sitten tapahtu jotain ihmeellistä: peli alko sujua ja kulkea ihan samalla lailla kun ennenkin. Oisin voinu pelata saman tien pari tuntia lisää. What a feeling, oikeesti! Tajusin vasta sillon kunnolla, kuinka ikävä mulla olikaan tennistä. Maanantaina meen uudestaan pelaamaan ;) Tästä tää lähtee taas!
Piilomainontaa: maailman paras ripsari. Saa nää miunki syövän rapistuttaneet ripset näyttämään lähes normaaleilta.
Nää tällaiset isot vihkot, missä on "välilehdet", on miun mielestä parhaita koulunkäyntiä ajatellen! Kaiken saa tosi selkeesti jaoteltua. En oikein diggaa siitä kansio-systeemistä, vihkoon on paljon kivempi kirjottaa.
Tulee ihan nostalginen olo tästä verkkatakista, koska käytin tätä tyyliin joka päivä joskus 9-luokalla. Pakko mainita, että tää on alunperin meikäläisen isän, ja ostettu läpällä jonnekin tenniskisoihin. Onneks iskällä on näin käytännöllinen tytär, joka kyllä ihan mielellään ottaa jatkossakin kaikki ylijäämäurheiluvaatteet itselleen! No ei vaineskaan.
Iso kiitos muuten kaikille, jotka olitte kommentoineet edellisen postaukseni hiuskysymykseen! Suurin osa oli sitä mieltä, ettei mun kannattas vielä vetästä kaikkia hiuksia veks. Siispä oon tullut siihen tulokseen (tosin oon nainen ja mun mieli muuttuu n. 20 kertaa minuutin aikana, deal with it) että käyn vaan lyhennyttämässä tätä kuontaloa. Jospa nää sitten näyttäis vähän paremmalle! Alla on pari kuvaa havainnollistamassa, minkälaisen mallin haluisin. Oon vaivalla kasvattanu hiuksia vanhoja varten, mutta nyt on pakko leikata lyhyemmäksi koska tilanne on mikä on.
Eli tuollainen sporttinen ja lyhyehkö polkkatukka. Onko paha? Ite ainakin tykästyin erityisesti tuohon ekaan malliin. Sitten esitän taas teille yhden kysymyksen lisää: tietääkö joku, voiko syöpähoitojen aikana värjätä hiuksia? Tää miun juurikasvu nimittäin ylittää kohta sen "vedänkö-paperipussin-päähän-vai-en"-rajan, en kestä. Oon viimeks värjänny hiukset elokuun alussa, ja se kyllä näkyy.
Äiti kysyi tänään, mitä haluan joululahjaksi. Menin vähän hämilleni, en oo nimittäin ajatellutkaan koko lahjajuttua (paitsi, no, autokoulu ois jees). Tiiän, että jos oisin oikein hyvä ihminen niin toivoisin maailmanrauhaa ja ruokaa Afrikan köyhille lapsille, mutta nyt mun on pakko olla itsekäs ja todeta, että mun ainoa oikea joululahjatoive on tulla terveeksi. Että niin, tilaisin yhden menolipun helvettiin tälle Hodgkinille, kiitos! En oikeesti osaa toivoa mitään muuta kunnollista. Jos vaan mahdollisimman nopeasti saisin tuntea olevani taas terve, oisin niin onnellinen etten osaa sitä sanoin kuvailla. Tuo tunne on mulle tällä hetkellä se kaikista maailman ihmeistä suurin ja se, mitä tavoittelen. Tahdon sen elinvoimaisen, reippaan ja energisen Elinan takaisin. En yhtään tykkää tästä lahna-Elinasta, joka on nyt ollut kylässä jo useamman kuukauden.
Tästä oli tarkotus tulla lyhyt postaus, mutta en näemmä vaan osaa olla hiljaa, hmpff. Nyt jatkan iltaani seuraavilla kahdella tavalla: lukemalla kokeisiin ja dataamalla.
Kauniita unia ja hyvää loppuviikonloppua kaikille! :)
Elli
torstai 24. marraskuuta 2011
La ragazze italiana é meravigliosa
Heipsu!
Tänään ollaan Francescan kanssa koulun jälkeen hengailtu meillä (pikkuveljen seurana), tehty ruokaa, opeteltu suomen kielen tärkeimpiä sanoja Cosmopolitanista, juteltu englanti-italia-suomi-sekotusta ja muuten vaan pohdittu syntyjä syviä. Äsken multa meinas päästä itku, kun tajusin että Frande lähtee tammikuun alussa pois. Siihen on enää reilu kuukausi! En joko päästä sitä lähtemään tai sit pakkaan itteni matkalaukkuun mukaan.
Ei miulle siis mittään normaalia arkea kummempaa, elämä rullaa raiteillaan. Yhtaikaa kauhulla ja innolla ootan tiistaita ja sytkyjen jatkumista, ja ens viikolla on myös koeviikko o-ou. Joudun taas siirtää pari koetta, mutta onneks opet on joustavaisia ja antaavat miulle luvan tehä noita kokeita koeviikon ulkopuolellakin. Miulla on siis tiedossa saksan, enkun, historian, bilsan ja italian kokeet. Wish me luck...
Miulla on ollu tässä jo hetken aikaa hirvee hinku pelaamaan taas tennistä, ja oon tuntenu itteni ihan löysäksi spagetiksi, kun en oo käyny lyömässä/valmentamassa ollenkaan. Aiemmin oon aina käyny pari kertaa viikossa itse reenaamassa, ja paristi valmentamassa pieniä. Nyt päätin ryhdistäytyä tän lusmuilun suhteen ja meen viikonloppuna pelaamaan! Ja ens viikolla ehkä jo sitten ihan treenivuoroille, jos vointi sen sallii. Jipii, oon ihan innoissani! Vaihdoin jo uudet gripitkin valmiiksi ;)
Alla olevasta kuvasta näätte myös vähän osviittaa tästä meikäläisen hiuskriisistä. Tuossa oikeanpuolimmaisessa pictöörissä näkyy hyvin se, kuinka hiton vähän tätä karvaa enää on päässä. Ärrrrrrrrrrrrrrrsyttää kun ponnari on tollanen luihu, ja korvien takana on hurmaavat kaljut läntit. Huolimatta tästä karvanlähtöajasta en vaan vieläkään sisäistä täysin sitä että oon kipee. Ehkä sen tajuis paremmin jos oisin kalju, who knows. Mutta ilouutinen tässäkin on se, että päänahka on alkanu kasvattaa jo uutta hiusta tilalle! Tuossa ohimoilla kasvaa sellasta untuvatukkaa, sellasta mitä vauvoilla on :---) Ehkä vielä joskus saan takas sellasen pehkon mikä miulla oli aiemminkin. Mut mitä mieltä ootte, näyttääkö ihan kamalle ja pitäskö miun vaan suosiolla ottaa se peruukki käyttöön? Vai onko noi vielä sellaiset siedettävät? Mulla itelläni alkaa pinna pikkuhiljaa täyttymään, kun joka paikassa (vaatteet, tyynyt, lattiat etc.) on hiuksia.
Nyt otan hissankirjan kauniiseen käteeni ja lähen pänttäämään ensimmäisen maailmansodan tapahtumia päähäni (ihan oikeesti, kuka näitä vuosilukuja muistaa?!?! ei kukaan). Haudihau!
Elina
Tänään ollaan Francescan kanssa koulun jälkeen hengailtu meillä (pikkuveljen seurana), tehty ruokaa, opeteltu suomen kielen tärkeimpiä sanoja Cosmopolitanista, juteltu englanti-italia-suomi-sekotusta ja muuten vaan pohdittu syntyjä syviä. Äsken multa meinas päästä itku, kun tajusin että Frande lähtee tammikuun alussa pois. Siihen on enää reilu kuukausi! En joko päästä sitä lähtemään tai sit pakkaan itteni matkalaukkuun mukaan.
Ei miulle siis mittään normaalia arkea kummempaa, elämä rullaa raiteillaan. Yhtaikaa kauhulla ja innolla ootan tiistaita ja sytkyjen jatkumista, ja ens viikolla on myös koeviikko o-ou. Joudun taas siirtää pari koetta, mutta onneks opet on joustavaisia ja antaavat miulle luvan tehä noita kokeita koeviikon ulkopuolellakin. Miulla on siis tiedossa saksan, enkun, historian, bilsan ja italian kokeet. Wish me luck...
Miulla on ollu tässä jo hetken aikaa hirvee hinku pelaamaan taas tennistä, ja oon tuntenu itteni ihan löysäksi spagetiksi, kun en oo käyny lyömässä/valmentamassa ollenkaan. Aiemmin oon aina käyny pari kertaa viikossa itse reenaamassa, ja paristi valmentamassa pieniä. Nyt päätin ryhdistäytyä tän lusmuilun suhteen ja meen viikonloppuna pelaamaan! Ja ens viikolla ehkä jo sitten ihan treenivuoroille, jos vointi sen sallii. Jipii, oon ihan innoissani! Vaihdoin jo uudet gripitkin valmiiksi ;)
Alla olevasta kuvasta näätte myös vähän osviittaa tästä meikäläisen hiuskriisistä. Tuossa oikeanpuolimmaisessa pictöörissä näkyy hyvin se, kuinka hiton vähän tätä karvaa enää on päässä. Ärrrrrrrrrrrrrrrsyttää kun ponnari on tollanen luihu, ja korvien takana on hurmaavat kaljut läntit. Huolimatta tästä karvanlähtöajasta en vaan vieläkään sisäistä täysin sitä että oon kipee. Ehkä sen tajuis paremmin jos oisin kalju, who knows. Mutta ilouutinen tässäkin on se, että päänahka on alkanu kasvattaa jo uutta hiusta tilalle! Tuossa ohimoilla kasvaa sellasta untuvatukkaa, sellasta mitä vauvoilla on :---) Ehkä vielä joskus saan takas sellasen pehkon mikä miulla oli aiemminkin. Mut mitä mieltä ootte, näyttääkö ihan kamalle ja pitäskö miun vaan suosiolla ottaa se peruukki käyttöön? Vai onko noi vielä sellaiset siedettävät? Mulla itelläni alkaa pinna pikkuhiljaa täyttymään, kun joka paikassa (vaatteet, tyynyt, lattiat etc.) on hiuksia.
Nyt otan hissankirjan kauniiseen käteeni ja lähen pänttäämään ensimmäisen maailmansodan tapahtumia päähäni (ihan oikeesti, kuka näitä vuosilukuja muistaa?!?! ei kukaan). Haudihau!
Elina
tiistai 22. marraskuuta 2011
Mitäs me lukion kakkosluokkalaiset...
Innostuttiin olemaan ikäisiämme ja pelaamaan lumisotaa välkällä eilen. Oi kyllä, ollaan sivistyneitä 17-vuotiaita. Joskus saa vähän lapsettaa.
Reilun puolen tunnin armottoman riehumisen, monen lumipesun ja osuman jälkeen oli kiva mennä tunnille meikit poskilla, hiukset vettä valuvana ja vaatteet läpimärkinä. Mutta oli sen arvosta, vaihtarit oli nimittäin ihan innoissaan lumesta! Osa niistä kun ei ollut koskaan aiemmin edes nähnyt lunta. Ootan sitä, että päästään viemään ne laskettelemaan, hiihtämään ja luistelemaan. Ulkona on myös tosi liukasta nyt, onnistuin liukastumaan jo kerran puoliksi rapalätäkköön. Kiitti äiti kun pesit tuon miun vaaleenpunasen takin toissapäivänä, haluisitko tehä sen uudestaan? :D
Tänään hätkähdin taas todellisuuteen täyttäessäni erästä ensi kesän leiri-ilmoittautumislomaketta. Siellä oli kohta "terveydentila" ja olin jo tottuneesti ohittamassa sitä ja jatkamassa seuraavaan kohtaan (ikinä aiemmin ei oo tarvinnut mitään sieltä osiosta raksitella), kunnes tajusin että AINIIN, syöpä unohtui. Ois helpompi välillä muistaa koko jutun olemassaolo, jos olotila ois karseempi. En siis missään nimessä valita tästä hyvinvoinnista, mutta naurattipahan vaan! :)
Viikon päästä on taas tiputus, tuntuu ihan siltä ku oisin eilen vasta ollut viidensissä sytkyissäni. Huippua kuitenkin on, että viikon päästä on siis loogisesti kuudennet hoidot, mikä tarkoittaa sitä, että sen jälkeen on enää kaksi sytoa jäljellä! How cool is that ;) Ihan kohta oon terve.
Minä, joka en oo neulonut sitten seiskaluokan kässäntuntien, sain tänään päähäni että haluun tehä lapaset! Saa nähä, mitä tuostaki touhusta tulee, koska en oo järin lahjakas noitten käsitöiden saralla... Että jos joku teistä löytää sieltä joululahjapaketistaan epämääräisen näköisen villalankamytyn niin jep, se on meitsin joululahja sulle ja esittää lapasia. Ole hyvä vain:):):)
Nyt meen tekee wokkia, sit loppuläksyjen kimppuun, ja illalla noitten lankojen ja puikkojen pariin (oh noes). Tsau!
Elina
PS. Ruotsin kieli vaan on rakkautta.
Reilun puolen tunnin armottoman riehumisen, monen lumipesun ja osuman jälkeen oli kiva mennä tunnille meikit poskilla, hiukset vettä valuvana ja vaatteet läpimärkinä. Mutta oli sen arvosta, vaihtarit oli nimittäin ihan innoissaan lumesta! Osa niistä kun ei ollut koskaan aiemmin edes nähnyt lunta. Ootan sitä, että päästään viemään ne laskettelemaan, hiihtämään ja luistelemaan. Ulkona on myös tosi liukasta nyt, onnistuin liukastumaan jo kerran puoliksi rapalätäkköön. Kiitti äiti kun pesit tuon miun vaaleenpunasen takin toissapäivänä, haluisitko tehä sen uudestaan? :D
Tänään hätkähdin taas todellisuuteen täyttäessäni erästä ensi kesän leiri-ilmoittautumislomaketta. Siellä oli kohta "terveydentila" ja olin jo tottuneesti ohittamassa sitä ja jatkamassa seuraavaan kohtaan (ikinä aiemmin ei oo tarvinnut mitään sieltä osiosta raksitella), kunnes tajusin että AINIIN, syöpä unohtui. Ois helpompi välillä muistaa koko jutun olemassaolo, jos olotila ois karseempi. En siis missään nimessä valita tästä hyvinvoinnista, mutta naurattipahan vaan! :)
Viikon päästä on taas tiputus, tuntuu ihan siltä ku oisin eilen vasta ollut viidensissä sytkyissäni. Huippua kuitenkin on, että viikon päästä on siis loogisesti kuudennet hoidot, mikä tarkoittaa sitä, että sen jälkeen on enää kaksi sytoa jäljellä! How cool is that ;) Ihan kohta oon terve.
Minä, joka en oo neulonut sitten seiskaluokan kässäntuntien, sain tänään päähäni että haluun tehä lapaset! Saa nähä, mitä tuostaki touhusta tulee, koska en oo järin lahjakas noitten käsitöiden saralla... Että jos joku teistä löytää sieltä joululahjapaketistaan epämääräisen näköisen villalankamytyn niin jep, se on meitsin joululahja sulle ja esittää lapasia. Ole hyvä vain:):):)
Nyt meen tekee wokkia, sit loppuläksyjen kimppuun, ja illalla noitten lankojen ja puikkojen pariin (oh noes). Tsau!
Elina
PS. Ruotsin kieli vaan on rakkautta.
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
So don't let 'em say you ain't beautiful
lauantai 19. marraskuuta 2011
Turhaa lätinää
Moi!
Oon koko päivän miettiny, mitä päivittäisin tänne blogiin. Mutta kun ei vaan tapahdu mitään, ei muutoksia olotilassa eikä muutenkaan! No okei, eilen oli abipäivät ja kävin yliopistolla kuuntelemassa farmasian, ravitsemustieteiden, psykologian ja pedagogisten alojen esittelyluennot. Noista neljästä minuu ei kiinnosta ku ravitsemustieteet ja kasvatusalat, mutta huvikseni kuuntelin nuo pari muutakin. Oli ehkä virhe mennä noihin esittelyihin - iski nimittäin taas ihan kamala paniikki miun tulevaisuudesta.
Kaikkein omimmalta alalta lukion jälkeen tuntuu ainakin tällä hetkellä tuo ravitsemustiede. Harmi vaan, että pitäis osata vähän kemiaa ja sitähän mie en tunnetusti ymmärrä ollenkaan... Vois ottaa jotain tukiopetustunteja jostain! Tai sit vaan alistun ja käyn ensi vuonna uudestaan lukion kemian 1-kurssin ykkösluokkalaisten kanssa. Noloa.
Koulun jälkeen kiiruhdin sit töihin ja ilta menikin vaan kotosalla. Oon ollu aika väsynyt noitten sytostaattien takia ja nukahtanut joka ilta kuin tukki. Aamulla väsyttää, vaikka oisin vetässy pitkätkin unet. Tänä aamuna kuitenkin pomppasin (tai pikemminkin RAAHAUDUIN ylös sängystä) jo seitsemän maissa, koska puoli 8 pitikin olla jo pirteenä tai vähemmän pirteänä koululla ohjaamassa liikennettä! Oikeesti aamulla tuntu, etten vaan yksinkertaisesti saa silmiä auki. Vaati kaikki liikenevät voimavarat nousta pystyyn vapaa-aamuna tohon aikaan... Oon niin ylpee itestäni, että en lintsannu kyseistä talkoohommaa vaan olin reipas. :D Liikenteen ohjaaminen meni hyvin, eikä aiheutettu yhtään kolaria! Haha. Koululla oli siis jotkut metodimessut, ja autoja oli ainakin 400, joille etsittiin sitten parkkipaikkaa. Oli ihan kiva aamu huolimatta törkeestä väsymyksestä, kannatti herätä!
Kotiin tullessa nukahdin sohvalle ja vedin parin tunnin päiväunet. Tää päivä on taas näitä, kun tuntuu etten saa mitään aikaiseksi. Koko loppupäivän oon nimittäin vaan lahnaillu kotona, tekemättä yhtään mitään. Onpahan ainakin vaihtelua siihen hektiseen arkeen... Meidän piti parin kaverin kanssa lähteä käymään tänään siellä Kuopiossa, mutta ei saatukaan autoa käyttöön, joten reissu peruuntui :(
Miulla on myös pieni kriisi edelleen näitten hiusten kanssa: näitä on niin vähän, että en saa mitään kivoja kampauksia tehtyä. Näitä on kuitenkin vielä sen verran, että kehtaan kulkea ilman peruukkia. Ahdistaa kuitenkin näitten hiusten huonokuntoisuus, ne on ihan kiillottomat ja rapistuneen näköiset. Ja niitä tippuu all the time, joten mitä tehdä? Leikkaanko suosiolla nää nyt jo pois ja pidän peruukkia, kunnes oon saanu kasvatettua kivan poikatukan? Vai yritänkö kärvistellä rumien hiusten kanssa, koska on myös mahdollista ettei nää tipu koko hoitojakson aikana ollenkaan pois. Tavallaan pelottas leikata nää nyt, koska on mahdollisuus että saisin pitää nää haivenet päässä hoidoista huolimatta. Eri asia onkin, haluunko pitää rumia hiuksia. Apua, auttakaa! Mitä ite tekisitte tässä tilanteessa? Kaipaan neuvoja.
Huomenna on yks vuoden odotetuimmista päivistä: joulunavaus keskustassa! Oon ihan pienestä pitäen rakastanut sitä fiilistä, kun ihmiset kokoontuu yhteen, jouluvalot sytytetään ja torilavalla puhuu joulupukki. Oon ehkä vähän lapsenmielinen tässä suhteessa, mutta mun mielestä joulunodotus on vaan niin ihanaa aikaa, ja nuo joulunavajaiset jotenkin antaa mulle sen luvan, että nyt saa oikeesti alkaa hössöttää joulusta! Ihanaa.
Nyt voisin ottaa itseäni niskasta kiinni ja käydä vähän juoksemassa, ehkä saisin sitä kautta lisää energiaa! Sytostaatit on vieny puhdin jotenkin kokonaan. Mut kyllä tää tästä, pääasia ettei oo paha olo eikä okseta :--) Hyvää loppuviikonloppua kaikille!
Elina
Oon koko päivän miettiny, mitä päivittäisin tänne blogiin. Mutta kun ei vaan tapahdu mitään, ei muutoksia olotilassa eikä muutenkaan! No okei, eilen oli abipäivät ja kävin yliopistolla kuuntelemassa farmasian, ravitsemustieteiden, psykologian ja pedagogisten alojen esittelyluennot. Noista neljästä minuu ei kiinnosta ku ravitsemustieteet ja kasvatusalat, mutta huvikseni kuuntelin nuo pari muutakin. Oli ehkä virhe mennä noihin esittelyihin - iski nimittäin taas ihan kamala paniikki miun tulevaisuudesta.
Kaikkein omimmalta alalta lukion jälkeen tuntuu ainakin tällä hetkellä tuo ravitsemustiede. Harmi vaan, että pitäis osata vähän kemiaa ja sitähän mie en tunnetusti ymmärrä ollenkaan... Vois ottaa jotain tukiopetustunteja jostain! Tai sit vaan alistun ja käyn ensi vuonna uudestaan lukion kemian 1-kurssin ykkösluokkalaisten kanssa. Noloa.
Koulun jälkeen kiiruhdin sit töihin ja ilta menikin vaan kotosalla. Oon ollu aika väsynyt noitten sytostaattien takia ja nukahtanut joka ilta kuin tukki. Aamulla väsyttää, vaikka oisin vetässy pitkätkin unet. Tänä aamuna kuitenkin pomppasin (tai pikemminkin RAAHAUDUIN ylös sängystä) jo seitsemän maissa, koska puoli 8 pitikin olla jo pirteenä tai vähemmän pirteänä koululla ohjaamassa liikennettä! Oikeesti aamulla tuntu, etten vaan yksinkertaisesti saa silmiä auki. Vaati kaikki liikenevät voimavarat nousta pystyyn vapaa-aamuna tohon aikaan... Oon niin ylpee itestäni, että en lintsannu kyseistä talkoohommaa vaan olin reipas. :D Liikenteen ohjaaminen meni hyvin, eikä aiheutettu yhtään kolaria! Haha. Koululla oli siis jotkut metodimessut, ja autoja oli ainakin 400, joille etsittiin sitten parkkipaikkaa. Oli ihan kiva aamu huolimatta törkeestä väsymyksestä, kannatti herätä!
Kotiin tullessa nukahdin sohvalle ja vedin parin tunnin päiväunet. Tää päivä on taas näitä, kun tuntuu etten saa mitään aikaiseksi. Koko loppupäivän oon nimittäin vaan lahnaillu kotona, tekemättä yhtään mitään. Onpahan ainakin vaihtelua siihen hektiseen arkeen... Meidän piti parin kaverin kanssa lähteä käymään tänään siellä Kuopiossa, mutta ei saatukaan autoa käyttöön, joten reissu peruuntui :(
Miulla on myös pieni kriisi edelleen näitten hiusten kanssa: näitä on niin vähän, että en saa mitään kivoja kampauksia tehtyä. Näitä on kuitenkin vielä sen verran, että kehtaan kulkea ilman peruukkia. Ahdistaa kuitenkin näitten hiusten huonokuntoisuus, ne on ihan kiillottomat ja rapistuneen näköiset. Ja niitä tippuu all the time, joten mitä tehdä? Leikkaanko suosiolla nää nyt jo pois ja pidän peruukkia, kunnes oon saanu kasvatettua kivan poikatukan? Vai yritänkö kärvistellä rumien hiusten kanssa, koska on myös mahdollista ettei nää tipu koko hoitojakson aikana ollenkaan pois. Tavallaan pelottas leikata nää nyt, koska on mahdollisuus että saisin pitää nää haivenet päässä hoidoista huolimatta. Eri asia onkin, haluunko pitää rumia hiuksia. Apua, auttakaa! Mitä ite tekisitte tässä tilanteessa? Kaipaan neuvoja.
Huomenna on yks vuoden odotetuimmista päivistä: joulunavaus keskustassa! Oon ihan pienestä pitäen rakastanut sitä fiilistä, kun ihmiset kokoontuu yhteen, jouluvalot sytytetään ja torilavalla puhuu joulupukki. Oon ehkä vähän lapsenmielinen tässä suhteessa, mutta mun mielestä joulunodotus on vaan niin ihanaa aikaa, ja nuo joulunavajaiset jotenkin antaa mulle sen luvan, että nyt saa oikeesti alkaa hössöttää joulusta! Ihanaa.
Nyt voisin ottaa itseäni niskasta kiinni ja käydä vähän juoksemassa, ehkä saisin sitä kautta lisää energiaa! Sytostaatit on vieny puhdin jotenkin kokonaan. Mut kyllä tää tästä, pääasia ettei oo paha olo eikä okseta :--) Hyvää loppuviikonloppua kaikille!
Elina
tiistai 15. marraskuuta 2011
Maailman kaunein lause...
..."Näyttää siltä, että hoidoilla on saavutettu täydellinen metabolinen responssi".
Eli suomeksi sama: mun hoidoilla on saavutettu täydellinen vastus syöpäkasvaimille! JIHUU!
Sain eilen ihanan ihanan ihanan kirjeen kotiin, jossa kerrottiin perjantaisten kuvausten tulokset. Lausunto oli kirjoitettu lääkärikielellä, mistä ymmärsin nipin napin muutaman sanan, mutta googlettamalla noita vaikeita kohtia saatiin selville, että hoidot on tehonneet ja syöpäkasvaimet on saatu tapettua! Oikeesti meinasin hyppii riemusta ja ilosta, kyyneleet alko valuu silmistä. Mie selviin!
Tänään ei sit yhtään harmittanut mennä aamulla sairaalalle viidensiin tiputuksiin. Tavattiin lääkäri ennen sytkyjä, ja saatiin vahvistus loppuhoidon suunnitelmalle. Saan vielä 3 kertaa sytostaatteja ja sen jälkeen on vielä sädehoitoa, mikä on vähemmän inhottavaa kuin sytkyt. Oon niin onnellinen! Mun oli pakko käydä vielä koululla sairaalan jälkeen halaamassa kaverit läpi ja hehkuttamassa. Mulla on ihan sellainen olo, että oon jo käytännössä voittanut tän taistelun, koska tää reilu kuukaus sytostaatteja menee vaikka alastomana keskellä toria päällä seisoen! Ihan oikeesti, i'm soooooooooooooooooooo happy now!
Eilen mulle tehtiin spirometria ja diffuusio, eli testattiin keuhkot. Mun piti vaan tunnin ajan puhallella sellaiseen putkeen. Se aine, missä oli häkää, alko jossain vaiheessa tuntuu päässä vähän, tuntu että pyörryn :--D Mutta tulokset oli kuitenkin kaikki positiivisia, hyvä niin. Mun keuhkotkin on siis fine!
Oon vaan hymyilly nyt eilisen ja tän päivän! Äsken kävin kahvilla kaverin kanssa, huomenna on tutor-hommia (ysiluokkalaisia tulee tutustumaan meidän lukioon ja mun pitää hehkuttaa kui ihana meiän koulu on) ja tapaan iltapäivällä lapsuudenkaverin kahvittelun merkeissä, torstai on kai normaali koulupäivä + nään paria ihanaa vanhaa kaveria ja käyn lastenlikkana, ja perjantaina onkin sit jo viikonloppu! Lauantaina aamulla klo 7 meen koululle ohjaamaan liikennettä ja saan siitä rahaa yay, ja lauantaina lähetään myös Jossun ja Jennyn kanssa käymään päiväseltään Kuopiossa! Saa nähä, mitä tulee kun laitetaan kolme blondia menemään autolla kohti tuntematonta, tuskin päästään perille elävänä... Isi, saadaanko siun navigaattori lainaan?
Joku anonyymi oli pyytänyt miusta kuvia ajalta ennen syöpää, isken niitä nyt muutaman tuohon loppuun. Kaikki kuvat siis otettu ennen diagnoosia, en oo kai hirveesti kuitenkaan ulkonäöllisesti muuttunut noista ajoista? Tukkaa on toki vähän vähemmän, mutta on kuitenkin. Ripset on myös vähän varisseet pois, ja kaiholla kattelinkin noita räpsyttimiäni tuon ajan kuvista. Saadapa nuo takaisin! Yhyy.
Ei muuta kuin kauniita unia, hypersuperiloinen Elina kiittää ja kuittaa!
Mikään ei saa mua luovuttaan
Et voi mua satuttaa
Et voi pilata mun fiilistä millään
Mul on kaikki hyvin tänään
Eli suomeksi sama: mun hoidoilla on saavutettu täydellinen vastus syöpäkasvaimille! JIHUU!
Sain eilen ihanan ihanan ihanan kirjeen kotiin, jossa kerrottiin perjantaisten kuvausten tulokset. Lausunto oli kirjoitettu lääkärikielellä, mistä ymmärsin nipin napin muutaman sanan, mutta googlettamalla noita vaikeita kohtia saatiin selville, että hoidot on tehonneet ja syöpäkasvaimet on saatu tapettua! Oikeesti meinasin hyppii riemusta ja ilosta, kyyneleet alko valuu silmistä. Mie selviin!
Tänään ei sit yhtään harmittanut mennä aamulla sairaalalle viidensiin tiputuksiin. Tavattiin lääkäri ennen sytkyjä, ja saatiin vahvistus loppuhoidon suunnitelmalle. Saan vielä 3 kertaa sytostaatteja ja sen jälkeen on vielä sädehoitoa, mikä on vähemmän inhottavaa kuin sytkyt. Oon niin onnellinen! Mun oli pakko käydä vielä koululla sairaalan jälkeen halaamassa kaverit läpi ja hehkuttamassa. Mulla on ihan sellainen olo, että oon jo käytännössä voittanut tän taistelun, koska tää reilu kuukaus sytostaatteja menee vaikka alastomana keskellä toria päällä seisoen! Ihan oikeesti, i'm soooooooooooooooooooo happy now!
Eilen mulle tehtiin spirometria ja diffuusio, eli testattiin keuhkot. Mun piti vaan tunnin ajan puhallella sellaiseen putkeen. Se aine, missä oli häkää, alko jossain vaiheessa tuntuu päässä vähän, tuntu että pyörryn :--D Mutta tulokset oli kuitenkin kaikki positiivisia, hyvä niin. Mun keuhkotkin on siis fine!
Oon vaan hymyilly nyt eilisen ja tän päivän! Äsken kävin kahvilla kaverin kanssa, huomenna on tutor-hommia (ysiluokkalaisia tulee tutustumaan meidän lukioon ja mun pitää hehkuttaa kui ihana meiän koulu on) ja tapaan iltapäivällä lapsuudenkaverin kahvittelun merkeissä, torstai on kai normaali koulupäivä + nään paria ihanaa vanhaa kaveria ja käyn lastenlikkana, ja perjantaina onkin sit jo viikonloppu! Lauantaina aamulla klo 7 meen koululle ohjaamaan liikennettä ja saan siitä rahaa yay, ja lauantaina lähetään myös Jossun ja Jennyn kanssa käymään päiväseltään Kuopiossa! Saa nähä, mitä tulee kun laitetaan kolme blondia menemään autolla kohti tuntematonta, tuskin päästään perille elävänä... Isi, saadaanko siun navigaattori lainaan?
Joku anonyymi oli pyytänyt miusta kuvia ajalta ennen syöpää, isken niitä nyt muutaman tuohon loppuun. Kaikki kuvat siis otettu ennen diagnoosia, en oo kai hirveesti kuitenkaan ulkonäöllisesti muuttunut noista ajoista? Tukkaa on toki vähän vähemmän, mutta on kuitenkin. Ripset on myös vähän varisseet pois, ja kaiholla kattelinkin noita räpsyttimiäni tuon ajan kuvista. Saadapa nuo takaisin! Yhyy.
Ei muuta kuin kauniita unia, hypersuperiloinen Elina kiittää ja kuittaa!
Mikään ei saa mua luovuttaan
Et voi mua satuttaa
Et voi pilata mun fiilistä millään
Mul on kaikki hyvin tänään
(Cheek - Kaikki Hyvin)
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Haaste
Ihan ekana kuitenkin isänpäiväonnittelut miun maailman parhaalle iskälle!<3 Toivottavasti tykkäsit siitä tekemästäni kortista, joka näytti siltä että sen on piirtänyt 5-vuotias pikkupoika. Ajatus on tärkein vai miten se meni...
Sain tosiaan Lindalta tällaisen haasteen n. viikko takaperin ja vasta nyt saan aikaseksi tehdä tän!
Säännöt ovat seuraavanlaiset...
- kiitä tunnustuksen antajaa
- kerro itsestäsi kahdeksan satunnaista faktaa
- laita haaste eteenpäin kahdeksalle (laitan vaan neljälle, sori) bloggaajalle!
Eli suurkiitos Lindalle, olet kiva. Ja sori siitä, että tää on vähän myöhässä. Mutta nyt itse niihin satunnaisiin faktoihin!
1. Ootan ens vuotta! 2012 tulee olemaan varmasti ikimuistoinen vuosi. Tiedossa on paljon kaikkia kivoja juttuja, kuten vanhojentanssit (näitä ootan ehkä eniten!), etelänmatka, autokoulun alottaminen, TÄYSI-IKÄISYYS, ja yks iso leiri kesällä! Se, että on jotain mitä odottaa, motivoi mua kamppailee tän pimeen ja synkän syksyn läpi pää pystyssä.
2. Oon aika kömpelö ja tapaturma-altis. Ei oo partioleiriä, jolla en koheltais ja rikkos paikkojani. Seuraavan kerran kun lähen rinteeseen, voisitte valmiiksi varoittaa sitä ensiapupistettä, että kohta sieltä tulee sellanen blondi jonkun murtuneen ruumiinosan kanssa. Yritän kovasti opetella lumilautailemaan paremmin, mutta tulokset on tähän mennessä olleet tulehtuneen olkapään ja murtuneen peukalon luokkaa. Musta tuntuu, ettei mua oo ehkä luotu sitä lajia varten. Muutenkin oon kamala rähmäkäpälä, keittiössäki aina kolisee kun tiputtelen astioita ja kaikkee. Ja jos jossakin kaupassa on tasan yksi tuoli, niin onnistun kompuroimaan siihen. Nimim. koettu on. Oonpahan ainaki oppinu nauramaan itelleni.... haha.
3. Yhdistän tosi vahvasti eri biisit eri tilanteisiin. Kun selaan iTunesin soitetuimpien biisien listaa, mulle tulee jokaisesta kappaleesta joku tietty tilanne mieleen tosi selkeesti. Mulle jää myös lyriikat nopeesti mieleen, monet ihmetteleekin kui voin muistaa niin monesta biisistä sanat ulkoo! Kuuntelen paljon musiikkia laidasta laitaan, Eppu Normaalista Lady GaGaan. Aina kun oon omassa huoneessani niin stereot soi, ja pyöräillessäni/kävellessäni jonnekin mulla on napit korvissa. iPod on mulle pyhä laite, en pärjäis ilman sitä! Musiikki antaa aina voimaa ja tsemppaa minuu vaikka koko muu maailma näyttäs mulle keskisormea. En kuitenkaan osaa soittaa mitään soitinta enkä laulaa, en oo silleen musikaalinen ihminen.
4. Unohdan monesti, että mulla on syöpä. Kuulostaa hassulta, mutta oikeesti en loppujen lopuksi ajattele tätä tautia kovin paljoa. Mun elämä ei todellakaan pyöri tän syövän ympärillä, vaan vois sanoa että enemmänkin syöpä pyörii ja härnää mun ympärillä. Mutta en aio provosoitua! Oon jatkanu diagnoosin jälkeen ihan normaalia elämää. Kun oon koulussa, en yleensä suo ajatustakaan syövälle. Yritän pitää itteni liikkeessä ja menossa mahdollisimman paljon, etten ehtis ajatella tätä kakkaa. Pahimpia on ne yksinäiset hetket iltaisin, kun on oikeesti aikaa miettiä ja pyöritellä ajatuksia päässä. Silloin tulee joskus paha mieli, mutta sit se pitää vaan hätistellä pois.
5. Opiskelijana oon aika "kaikki tai ei mitään" -tyyppi. Jos mua kiinnostaa joku aine, niin jaksan tehdä huolella kaikki läksyt, kerrata kokeeseen hyvin ja lukee ylimääräistä. Esimerkiksi biologia, terveystiede, saksa, ruotsi ja äikkä on just tällaisia aineita, mistä tykkään ja mielelläni luen niitä. Sit on näitä aineita, mitkä ei vois mua vähempää kiinnostaa ja se kyllä näkyy numeroissakin... Matikka on mulle ihan tuskaa, taistelen vaan ne kurssit läpi, ihan sama mikä numero sieltä tulee. Samoin kemia ja fysiikka kuuluvat tähän "kunhan vaan on kurssi suoritettu"-aineiden joukkoon. Tiiän, että jos lukisin enemmän näitäkin aineita, saisin parempia tuloksia. Mut ei vaan kiinnosta, niin miksi tuhlata energiaa sellaseen, mistä tiiän etten tartte niitä ratkaisevasti tulevaisuudessa.
6. Olin vuoden 2010 karkkilakossa, ja ajattelin toteuttaa saman ens vuonna jälleen! Oon tullu siihen tulokseen, etten tartte karkkia mihinkään, ja jotenkin mulla oli parempi olo kun en syönyt makeita herkkuja. Tykkään kyllä ruuasta, mutta enemmän suolaisesta kuin makeasta. Rakastan kaikkia wokkiruokia, salaatteja ja ihan perus kotiruokaa.
7. En oo ikinä ollu ruumiinrakenteeltani mikään kukkakeppi. Oon aina ollu luokkani pisin tyttö (ja pitkään olin myös poikia pitempi, mutta onneksi tämä epäkohta on korjaantunut nyt kun pojat on venähtäneet) ja päässy luokkakuvissa takariviin seisomaan. Vaikka laihduttaisin kuinka, niin musta ei ikinä saa sellasta mallinmittatyttöä. Aiemmin tunsin häpeää kropastani, mutta sit ku tajusin ettei muutkaan tenniksenpelaajanaiset oo rimpuloita, niin johan kirkastu mieli! Ainakin miussa on jotain, mistä ottaa kiinni;) Sitä paitsi massu on kaveri, se ei hylkää vaikka mikä tulis. Vaikka siis omistankin jämäkät reidet, vähän masua ja mielestäni paksut pohkeet, niin oon ihan tyytyväinen vartalooni. Nobody's perfect!
8. Tällä hetkellä rakastan elämääni just tällasena kun se on. Mulla on hurjan ihania ihmisiä ympärilläni, oon oppinu tietää missä asioissa oon hyvä ja missä mun pitää kehittää itseäni, tää syöpä ei olekaan ainakaan vielä kaatanut mua sängynpohjalle, joulu on kohta ja iTunes alkoi juuri soittaa mun lempibiisiä. En tiiä, mikä minuun on iskenyt, mutta hymyilen nykyään enemmän kuin ennen. Havahduin yks päivä siihen, että istun yksin sängylläni ja luen jotain tylsää kirjaa, mutta mun suupielet oli korvissa asti. Hetken ajan kyseenalaistin mielenterveyteni (cmoon, olin naama ihan riemuvirneellä ilman mitään järjellistä syytä?), mutta sitten vaan päätin antaa asian olla. Jos hymmyilyttää, niin sillo pittää hymmyillä!
(ekaa ja vikaa kuvaa lukuunottamatta kaikki kuvat weheartit.com)
Ja haastan Lauran, Hönön, Ansman ja Ilonan. Tehkää, jos haluatte ja ette oo tätä vielä aiemmin tehneet :)
Sain tosiaan Lindalta tällaisen haasteen n. viikko takaperin ja vasta nyt saan aikaseksi tehdä tän!
Säännöt ovat seuraavanlaiset...
- kiitä tunnustuksen antajaa
- kerro itsestäsi kahdeksan satunnaista faktaa
- laita haaste eteenpäin kahdeksalle (laitan vaan neljälle, sori) bloggaajalle!
Eli suurkiitos Lindalle, olet kiva. Ja sori siitä, että tää on vähän myöhässä. Mutta nyt itse niihin satunnaisiin faktoihin!
1. Ootan ens vuotta! 2012 tulee olemaan varmasti ikimuistoinen vuosi. Tiedossa on paljon kaikkia kivoja juttuja, kuten vanhojentanssit (näitä ootan ehkä eniten!), etelänmatka, autokoulun alottaminen, TÄYSI-IKÄISYYS, ja yks iso leiri kesällä! Se, että on jotain mitä odottaa, motivoi mua kamppailee tän pimeen ja synkän syksyn läpi pää pystyssä.
2. Oon aika kömpelö ja tapaturma-altis. Ei oo partioleiriä, jolla en koheltais ja rikkos paikkojani. Seuraavan kerran kun lähen rinteeseen, voisitte valmiiksi varoittaa sitä ensiapupistettä, että kohta sieltä tulee sellanen blondi jonkun murtuneen ruumiinosan kanssa. Yritän kovasti opetella lumilautailemaan paremmin, mutta tulokset on tähän mennessä olleet tulehtuneen olkapään ja murtuneen peukalon luokkaa. Musta tuntuu, ettei mua oo ehkä luotu sitä lajia varten. Muutenkin oon kamala rähmäkäpälä, keittiössäki aina kolisee kun tiputtelen astioita ja kaikkee. Ja jos jossakin kaupassa on tasan yksi tuoli, niin onnistun kompuroimaan siihen. Nimim. koettu on. Oonpahan ainaki oppinu nauramaan itelleni.... haha.
3. Yhdistän tosi vahvasti eri biisit eri tilanteisiin. Kun selaan iTunesin soitetuimpien biisien listaa, mulle tulee jokaisesta kappaleesta joku tietty tilanne mieleen tosi selkeesti. Mulle jää myös lyriikat nopeesti mieleen, monet ihmetteleekin kui voin muistaa niin monesta biisistä sanat ulkoo! Kuuntelen paljon musiikkia laidasta laitaan, Eppu Normaalista Lady GaGaan. Aina kun oon omassa huoneessani niin stereot soi, ja pyöräillessäni/kävellessäni jonnekin mulla on napit korvissa. iPod on mulle pyhä laite, en pärjäis ilman sitä! Musiikki antaa aina voimaa ja tsemppaa minuu vaikka koko muu maailma näyttäs mulle keskisormea. En kuitenkaan osaa soittaa mitään soitinta enkä laulaa, en oo silleen musikaalinen ihminen.
4. Unohdan monesti, että mulla on syöpä. Kuulostaa hassulta, mutta oikeesti en loppujen lopuksi ajattele tätä tautia kovin paljoa. Mun elämä ei todellakaan pyöri tän syövän ympärillä, vaan vois sanoa että enemmänkin syöpä pyörii ja härnää mun ympärillä. Mutta en aio provosoitua! Oon jatkanu diagnoosin jälkeen ihan normaalia elämää. Kun oon koulussa, en yleensä suo ajatustakaan syövälle. Yritän pitää itteni liikkeessä ja menossa mahdollisimman paljon, etten ehtis ajatella tätä kakkaa. Pahimpia on ne yksinäiset hetket iltaisin, kun on oikeesti aikaa miettiä ja pyöritellä ajatuksia päässä. Silloin tulee joskus paha mieli, mutta sit se pitää vaan hätistellä pois.
5. Opiskelijana oon aika "kaikki tai ei mitään" -tyyppi. Jos mua kiinnostaa joku aine, niin jaksan tehdä huolella kaikki läksyt, kerrata kokeeseen hyvin ja lukee ylimääräistä. Esimerkiksi biologia, terveystiede, saksa, ruotsi ja äikkä on just tällaisia aineita, mistä tykkään ja mielelläni luen niitä. Sit on näitä aineita, mitkä ei vois mua vähempää kiinnostaa ja se kyllä näkyy numeroissakin... Matikka on mulle ihan tuskaa, taistelen vaan ne kurssit läpi, ihan sama mikä numero sieltä tulee. Samoin kemia ja fysiikka kuuluvat tähän "kunhan vaan on kurssi suoritettu"-aineiden joukkoon. Tiiän, että jos lukisin enemmän näitäkin aineita, saisin parempia tuloksia. Mut ei vaan kiinnosta, niin miksi tuhlata energiaa sellaseen, mistä tiiän etten tartte niitä ratkaisevasti tulevaisuudessa.
6. Olin vuoden 2010 karkkilakossa, ja ajattelin toteuttaa saman ens vuonna jälleen! Oon tullu siihen tulokseen, etten tartte karkkia mihinkään, ja jotenkin mulla oli parempi olo kun en syönyt makeita herkkuja. Tykkään kyllä ruuasta, mutta enemmän suolaisesta kuin makeasta. Rakastan kaikkia wokkiruokia, salaatteja ja ihan perus kotiruokaa.
7. En oo ikinä ollu ruumiinrakenteeltani mikään kukkakeppi. Oon aina ollu luokkani pisin tyttö (ja pitkään olin myös poikia pitempi, mutta onneksi tämä epäkohta on korjaantunut nyt kun pojat on venähtäneet) ja päässy luokkakuvissa takariviin seisomaan. Vaikka laihduttaisin kuinka, niin musta ei ikinä saa sellasta mallinmittatyttöä. Aiemmin tunsin häpeää kropastani, mutta sit ku tajusin ettei muutkaan tenniksenpelaajanaiset oo rimpuloita, niin johan kirkastu mieli! Ainakin miussa on jotain, mistä ottaa kiinni;) Sitä paitsi massu on kaveri, se ei hylkää vaikka mikä tulis. Vaikka siis omistankin jämäkät reidet, vähän masua ja mielestäni paksut pohkeet, niin oon ihan tyytyväinen vartalooni. Nobody's perfect!
8. Tällä hetkellä rakastan elämääni just tällasena kun se on. Mulla on hurjan ihania ihmisiä ympärilläni, oon oppinu tietää missä asioissa oon hyvä ja missä mun pitää kehittää itseäni, tää syöpä ei olekaan ainakaan vielä kaatanut mua sängynpohjalle, joulu on kohta ja iTunes alkoi juuri soittaa mun lempibiisiä. En tiiä, mikä minuun on iskenyt, mutta hymyilen nykyään enemmän kuin ennen. Havahduin yks päivä siihen, että istun yksin sängylläni ja luen jotain tylsää kirjaa, mutta mun suupielet oli korvissa asti. Hetken ajan kyseenalaistin mielenterveyteni (cmoon, olin naama ihan riemuvirneellä ilman mitään järjellistä syytä?), mutta sitten vaan päätin antaa asian olla. Jos hymmyilyttää, niin sillo pittää hymmyillä!
(ekaa ja vikaa kuvaa lukuunottamatta kaikki kuvat weheartit.com)
Ja haastan Lauran, Hönön, Ansman ja Ilonan. Tehkää, jos haluatte ja ette oo tätä vielä aiemmin tehneet :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)