I'm bulletproof, nothing to lose

Heippa blogi!

Tämän pienen hiljaiselon aikana olen tehnyt päätöksen. Ei, en aio lopettaa bloggaamista, vaan aion aloittaa taas elämäni.

Arki terveen papereiden saamisen jälkeen on ollut kaikkea muuta kuin sitä normaalia arkea. En häpeä myöntää, että olen ollut todella itkuherkkä ja saattanut purskahtaa kyyneliin keskellä ihmisjoukkoa, ihan ilman mitään syytä. Olen vihannut peilikuvaani ja meinannut sylkeä itseni päälle pelkästä inhosta. Olen hyvistä yöunista huolimatta ollut väsyneempi kuin koskaan. Tänään kysäisin puhelimitse lääkäriltä, olisiko syytä ottaa verikokeet, jotta saataisiin väsymyksen syy selville. Hänen mielestään se ei ollut ajankohtaista, koska edelliset veriarvot olivat olleet erinomaiset.

Nyt olen totaalisen kyllästynyt. Reilun kuukauden olen vain pyöritellyt kaikkea päässäni ja voivotellut tekemättä asioille yhtään mitään. Olen ollut tosi epäelinamainen, koska huomaan jääneeni siihen itsesääliin vellomaan. "Yhyy, mun tukka on lyhyt ja näytän pojalta", "yhyy, kukaan ei enää tykkää musta, koska vyötäröllä on pari kiloa enemmän kuin ennen" ja "yhyy, pakko laittaa joka aamu eyelineriä, jotta silmät saa vähän puhtia, koska noita ripsiä ei voi vielä edes kutsua ripsiksi" -tyyppiset valitukset saa luvan olla loppu nyt. Ei ensi viikolla, ei huomenna, ei tunnin päästä, vaan NYT.

Lopetan valittamisen ja alan taas luottaa itteeni. Mitä helvetin väliä sillä on, että hiukset on nyt lyhyet? Jos näytän jonkun mielestä pojalta niin OK, ei kiinnosta. Tiedän kyllä itse olevani nainen. Tästä eteenpäin jätän peruukin kotiin ja opettelen elämään ilman sitä. Sori vaan Brooke, en tarvitse enää sun apuasi, koska musta tulee independent woman.

Alan taas hymyillä. Olen ollut vakavampi kuin koskaan aiemmin, elämä on mennyt kuin sumussa. Jotkut hyvät, ihanat hetket ovat tuoneet niitä auringonpilkahduksia mukaan, mutta niitä hetkiä on ollut aivan liian vähän. Nyt alan tietoisesti hankkia itselleni juuri niitä hyvänolontunteita: teen asioita, joista minulle tulee hyvä mieli. En enää koulun jälkeen hautaudu kotiin koulukirjojen keskelle ja koneen ääreen, vaan lähden ulos tapaamaan ihmisiä. Muista ihmisistä saan aina hirveästi energiaa.

Päätän myös, että aion oppia pitämään jälleen itsestäni. Huonon itsetunnon takia murehtiminen vie liikaa aikaa, jonka voisin viettää paljon paremminkin. Jatkossa teen ihan kaikkeni, jotta tämä ikävä mielentila väistyy iloisuuden ja sen oikean elinamaisuuden tieltä. Konkreettiseksi tavoitteeksi otan kehua itseäni kerran päivässä. Sen ei tarvitse olla mitään suurta. Voin vaan vaikka todeta hiljaa mielessäni: tämänpäiväisen paitasi sävy sopii kauniisti silmiesi väriin. Se siitä. Uskon, että pienillä askelilla edistyy paremmin kuin suurin harppauksin.

Lainatakseni vielä Tommy Tabermannin sanoja:

Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty.

Ja noita sirpaleita mä alan nyt kerätä ja liimata erikeepperillä kokoon.

♥: Elli