Resa reser reste rest

Juhuuuu!

Mä lähden huomenna Ouluun moikkaa tota yhtä urpoa. Että älkää kaipailko! Viettäkää huiBBuhauska vappu, juokaa liikaa simaa ja syökää kasapäin munkkeja. Törmäillään ens keskiviikkona, adios!

Huomatkaa muuten tossa kuvassa, ettei mun oikeaa solisluuta/-kuoppaa näy ollenkaan. Siellä se pahamaineinen kasvain oli! Onneks siellä ei enää oo mitään tuumoreita vaan tilalla pieni arpi vain :)

En ymmärrä miten voin näyttää tuolta. Seriously.

♥: Elli

Heipsu!

Mussa riittää virtaa ku pienessä kylässä. Tänäänkin oon heilunu pää kolmantena jalkana ympäri kaupunkia, ja tiedossa ois vielä treenit ja partiota! I'm on fire. Kesäkuntoprojektikin etenee ja tuottaa tulosta. Oon elvyttäny mun vanhaa salitreeniharrastusta taas henkiin, ja tänäänkin kävin keskellä koulupäivää vetäsemässä tunnin setin + saunassa! Mulla oli niiiiiiiiiin hyvä ja rentoutunut olo viimeisten oppituntien ajan. Me muuten preparoitiin sian sydämiä ja keuhkoja bilsantunnilla. Tungin sormeni sian onttolaskimoista läpi. Ja ei, te ette olisi voineet jatkaa elämäänne ilman tätä tietoa.

                             Haluun saman kondiksen takas mikä oli viime kesänä! Kuvassa siis nykyhetki.

Kävin eilen moikkaamassa sitä mun kaveria, joka sairastui samaan tautiin viikko omien sytostaattieni loppumisen jälkeen. Kamulla oli eilen VIIMEISET sytkyt ja oon ihan superonnellinen hänen puolestaan! Se on iha mieletön fiilis. Nyt hällä on enää sädetys jäljellä :---) Aaaaaaaa oon niin ilonen että meinasin eilen alkaa itkee ku kävin siellä. Onnea, buddy.

Tää oli tällänen pikapostaus, koska nyt mun täytyy rientää hallille! Hirveen hyvää loppupäivää kaikille ja muistakaahan kommentoida ahkerasti :)

♥: Elli

Vaikka sua rakastaisin enemmän, nauraisin pois kaiken ikävän

Mooi!

En oo koskaan tykännyt bloggareista, jotka aloittavat joka toisen postauksensa sanoilla "sorisorisori taas päivitystauosta, on pitäny kiirettä ym yms". Silti itse huomaan olevani aloittamassa lähes jokaisen oman postaukseni tismalleen tolla tavalla selittäen. Ei hyvä. Mun mielestä blogata pitää sillon ku siltä tuntuu, ei silloin jos se tuntuu lähinnä velvollisuudelta. Siksi jätän nyt noi turhat liibalaabat tosta alusta pois ja totean vaan, että kiva päästä pitkästä aikaa jälleen päivittämään :--)

Viime päivät on kuluneet hujauksessa. Oon käynyt harkoissa, opiskellut, kahvitellut kavereiden kanssa, käynyt elokuvissa, tehnyt piiiiiiiitkiä lenkkejä ja moikannut mummoa. Paljon tekemistä siis.

Tänään oli ihan mieletön sää. Kevät on vihdoin tullut myös tänne peräkylään! Olin viime viikolla katkera siitä, ettei Helsingissä ollut yhtään lunta, mutta mitä idemmäksi tultiin sitä korkeammiksi kinokset kasvoivat. Nyt lunta on enää tositosi vähän ja ulkona tarkenee ilman lapasia! Tuo auringonpaiste houkutteli minut tänään juoksemaan järvenrantaa pitkin. Pysähdyin välillä istumaan kiville kattelemaan maailmaa. Oli niin nättiä, että hengitys melkein salpaantui.

 

Te tiedätte, että oon pelännyt kuukauden päästä olevia ekoja kontrollejani aika lailla. Päässä on pyörinyt kauhuskenaarioita rankoista hoidoista, joihin uusiutumisen myötä joutuisin. Lapsettomuus, hiusten tippuminen uudelleen, huono olo. Näin meidän kesken sanottuna noi ei kaikista maailman asioista eniten houkuttelisi tällä hetkellä. Oon pikkuhiljaa paranemassa syövästä myös henkisesti, ja negatiiviset uutiset olisivat jälleen raju palautus maanpinnalle.

Nyt mulla on kuitenkin sellainen olo, etten enää pelkää uusiutumista. Tottakai se olisi paska homma, ei sitä voi nätimmin edes muotoilla. Mutta mun asenne on muuttunut, koska huomaan ajattelevani erilailla kuin ennen. Jos toukokuun puolessa välissä saadaan niitä huonoja uutisia, niin elämä jatkuu silti. Se jatkuu sairaalassa tippalaitteenjatkeena, mutta jatkuu kuitenkin. Ja tuli eteen mitä tahansa, niin mä selviän. Mulla on jumalaton taistelutahto tällä hetkellä ja mun elämisenhalu ei oo varmaan ollu ikinä näin korkee. Mr. Syöpä on itsetuhoinen idiootti, jos uskaltaa iskeä muhun uudelleen. Se ei nimittäin tiedä, minkä pakkauksen se saa vastaansa. Mun normaalia arkea ei viedä noin vain pois jälleen, mä en suostu luopumaan tästä taistelematta.

Tässä välissä muistutan taas itselleni, että uusiutumisen mahdollisuus on säälittävät 10%.

Oon pohtinut syvällisesti paljon kaikkia muitakin asioita kuin syöpää viime aikoina. Huomaan muuttuneeni vähemmän ulkonäkökeskeiseksi kuin mitä olin aiemmin. Tottakai musta on edelleen kiva laittautua, pukeutua mukaviin vaatteisiin ja näyttää nätiltä. Mut vasta nyt tajuan, että edes täydellinen naama eikä mallin vartalo ei tekis musta onnellista. Onnellisuus koostuu ihan muista asioista. Asioista, joita ei tule jokapäiväisessä elämässä edes ajateltua. Kuppi appelssiinimehua, kikatuskohtaus kesken oppitunnin, uuden hyvän biisin löytäminen.

Kuuntelin eräs päivä kaupungilla pikkulikkojen panikointia siitä, ovatko heidän ihohuokosensa liian suuret. Seriously, mitä väliä on joillain ihohuokosilla tän maailmankaikkeuden kannalta? Kyseenalaistan vahvasti nykyiset median asettamat ulkonäkökriteerit. Tiedotusvälineissä ja mainoksissa esiintyy upeita, lähes luonnottoman kauniita naisia, jotka aiheuttavat valtavat paineet herkässä kehitysvaiheessa oleville nuorille. Tämä ei koske vain tyttöjä, vaan yhtälailla myös poikia. En tajua, miksi ulkoisesta kauneudesta on tehty elämää suurempi asia. Se kun on katoavaista, toisin kuin sisäinen kauneus, joka on ja pysyy.

En usko, että olisin vielä pitkään aikaan pohtinut tällaisia asioita ilman syövän aiheuttamia muutoksia omaan ulkonäkööni. Vuosi sitten olin todella ulkonäkökeskeinen. Suoristin väen väkisin tukkaani aamuisin ja masennuin jos naamassani oli yksikin finni. Vasta kun hiukset, ripset ja kulmakarvat lähtivät, kiloja tuli muutama lisää ja oma olemus lähinnä ällötti, tajusin ettei "kauneutta" voi määritellä sanoin. Eikä kukaan voi tuomita toista kauniiksi ja toista rumaksi. Sitä paitsi se ulkoinen kauneus häviää sijoittelussa muita elämän tärkeitä asioita vastaan ihan satanolla.

Mulla ois tosi paljon vielä sanottavaa tästä aiheesta, mutta kello lähenee yhtätoista ja mun on nyt suunnattava suihkun kautta petiin. Huomenna on normaalisti koulua, ja hypärillä ajattelin käydä salilla. Arki osaa tuntua tosi hyvältä just nyt, olisinpa osannut arvostaa sitä jo aiemmin ennen syöpää. Mutta ainahan sanotaan, että kokemukset kasvattaa ja tällä kertaa mä voin kyllä todeta sen olevan aivan totta :--)

Haleja ja pusuja!

♥: Elli

Don't cry for your love, cry tears of joy 'cause you're alive

Helojaa!

Maanantaiaamuna kello 6.15 bussilastillinen norssilaisia suuntasi tiensä kohti Helsinki the big cityä. Tiedossa oli kahden päivän vierailu Helsingin yliopistoissa ja AMKissa. Meillä oli monta vaihtoehtoa mihin lähteä tutustumaan, ja itse valitsin kohteiksi Karjalaisen Osakunnan (kaikille pakollinen), käyttäytymistieteet sekä Metropolian kulttuuri-koulutusohjelman esittelyn. Tiistaina käytiin vielä tutustumassa Kiasmaan, joka oli tällaselle maalaistollolle ihan uusi tuttavuus. Alla muutamia kuvia reissusta, ihan epäjärjestyksessä tosin.

Tänään raahauduin puolikuolleena kouluun kirimään menetettyjä oppitunteja kiinni. Tuntuu, että olen ihan kauheen jäljessä kaikkia muita. Oon ollu tämän jakson aikana 2 päivää koulussa, joten pakko ehkä opiskella itsenäisesti! Parin oppitunnin jälkeen menin Areenalle, jossa on käynnissä jokavuotinen Scifest-tapahtuma. Se on koululaisille tarkoitettu iso tieteistapahtuma, joka sisältää paljon erilaisia pajoja ja muuta ohjelmaa. Me osallistuttiin tänään bilsanryhmän kanssa ihmisen biologia -pajaan, jossa päästiin tekemään itse valkuaisaineliuosta. Oli ihan kivaa, vaikka mulla suurin osa ajasta menikin pipetin käytön opetteluun (ai mitenniin oon huono kemiassa?).

Huomenna olen koko päivän sanomalehti Karjalaisen toimituspajassa, joten miun kirjoittamia juttuja löytyy sitten perjantain Karjalaisesta, jos haluatte bongailla. Kyseinen toimituspajahan on mulle jo edellisiltä vuosilta tuttu, ja tänäkin vuonna minut pyydettiin sinne mukaan. Tykkään kovasti siitä, että saan heilua kynän ja lehtiön kanssa haastattelemassa ihmisiä! Saapi tulla moikkaamaan, jos miut sieltä hoksaa :)

Nyt lähden vetämään pikkuisille 6-8-vuotiaille partiolaisille kokousta! Olen suunnitellut hauskan rastiradan, ja vielä pitää käydä ostamassa palkinto radan voittajalle. Kiva päästä vähäksi aikaa ulos, vaikka tuolla sataakin räntää. Koko loppuillan nimittäin hengailen nenä kiinni bilsankirjassa opetellen hermoston toimintaa, ellen sitten retkahda lukemaan upouusia ruotsinkielisiä naistenlehtiäni. Saa nähdä, kummin käy!

♥: Elli

Story of my hair

Heipparallaa taas!

Oonpas nyt superahkera bloggaaja, tää on nimittäin jo kolmas postaus kahden päivän sisään. Ajankuluksi haluan tehdä kuitenkin spesiaalihiuspostauksen, johon kerään kuvia hiuksistani ennen syöpää ja syövän edetessä.Yritän parhaani mukaan valkata kuvia, joita ei ole vielä täällä blogissa vilahdellut, mutta osa on valitettavasti nyt ennalta tuttuja. Mutta pidemmittä puheitta eiköhän aloiteta ajasta ennen syöpää!

Elokuu 2011

Blondi tukka, joka on just täydellisen pituinen (ei liian pitkä eikä liian lyhyt). Kivoimmat hiukset mitä olen koskaan omistanut.

Syyskuu 2011, päivä syöpädiagnoosin jälkeen

Samanlaiset hiukset kuin edellä. Huolimatta alkavista sytostaateista syyskuun aikana ei ole havaittavissa muutosta.

Lokakuu 2011

Muut eivät huomaa hiusten vähentymistä, vain itse näen sen. Hiukset alkavat tippua, hitaasti mutta varmasti ne jäävät kiinni tyynyliinaan ja varisevat harjatessa lattialle. Hankin peruukin, mutten käytä sitä vielä ollenkaan.

Marraskuu 2011

Tukka harvenee harvenemistaan. Kaverit alkavat huomata asian. Hetken mielijohteesta leikkaan itse otsatukan, jota ehdin käyttää vain pari päivää ennen kuin otsahiukset tippuivat kokonaan pois. En enää pidä hiuksia auki ollenkaan, vaan aina ponnarilla pannan kanssa. Se on ainoa kampaus, mikä näyttää vielä suhtkoht siedettävältä.

Joulukuu 2011

Tukassa tapahtuu suurin muutos. Joulukuun alkupuolella sen kanssa pystyy vielä liikkumaan ihmisten ilmoilla, jopa vähän kihartamaankin Gaalaa varten (tosin kihartamisen seurauksena tullut hiuskato on karmaiseva). Loppukuusta tukkaa ei ole enää nimeksikään. Pahiten kärsivät päälaki ja korvantaustat.

Tammikuu 2012

Leikkautan tukkaa ensin polkkamalliseksi, mutta pian napsin sen itse kokonaan pois. Jäljelle jää säälittävä vauvatukka,  näytän sairaammalta kuin koskaan aiemmin. Otan peruukin käyttöön.

Helmikuu 2012

Päänahka alkaa puskea uutta karvaa pintaan. Kasvava tukka on pehmoista ja hentoa, kuin untuvaa. Rohkenen jättää peruukin kotiin ja saan siitä tosi paljon positiivista palautetta. Vaikka muut kehuvat, kuinka lyhyt tukka sopii minulle, oma oloni on koko ajan ruma. En viihdy lyhyessä frisyyrissä, ikävä vanhoja pitkiä hiuksia kohtaan on aivan hirvittävä. Välttelen peiliin katsomista.

Maaliskuu 2012

Käyn leikkauttamassa peruukkia lyhyemmäksi. Käytän sitä ehkä viikon, jonka jälkeen hylkään sen ja päätän opetella tykkäämään omasta lyhyestä tukastani. Yritän kehitellä erilaisia keinoja tuoda vaihtelevuutta poikatukkaan. Ostan erilaisia pantoja piristämään asukokonaisuutta.

Huhtikuu 2012, tänään otettu kuva

Hiukset kasvavat silmissä! Viimeinenkin sytostaattitukka on napsittu pois, ja hiuksista tulee selkeästi aiempaa tummemmat, paksummat ja kiiltävämmät. Syön kaksin käsin vitamiineja, jotta saan kesäksi vähän vielä pituutta tukkaan. Alan tykätä ja sopeutua tähän lyhyeen hiusmalliin, ja tuntuu oudolta katsella itsestään valokuvia pitkien hiusten kera.

Että jos on miun elämässä tapahtunut viime 8 kk aikana paljon niin on kyllä miun hiustenkin elämässä! On kokeiltu jos jonkinmoista tyyliä :) Tällä hetkellä olen kuitenkin ihan suhtkoht tyytyväinen näihin hiuksiin, mutta silti odottelen innolla niiden kasvua.

Hoetaan, että hiukset ovat naisen kruunu. Tottahan se tavallaan on, ja itse pidin ainakin omia hiuksiani yhtenä parhaimmista puolistani ennen syöpää. Pitkät hiukset mielletään yleensä naisellisuuden merkiksi, ja Cosmopolitanissakin luki, etteivät miehet halua lyhyttukkaista naista, koska se tuo heille liikaa mieleen pojan.

Mä olen eri mieltä. Kattokaa vaikka Halle Berryä tai Anne Hathawayta, joilla on kummallakin lyhyet hiukset. Jumatsukka mitä naisia! Heidän upeat kasvojenmuotonsa vain korostuvat poikatukalla. Jos joku mies luulee jompaa kumpaa heistä pojaksi, niin suosittelen lämpimästi näöntarkastusta ja rillien hankkimista. Nainen voi olla Nainen isolla ännällä lyhyelläkin tukalla. Piste. Siitäs sait, tyhmä Cosmo ja sen tyhmät tutkimukset.

Loppujen lopuksi hiukset ovat kuitenkin vain hiukset. Ne ovat toki iso osa ihmisen persoonallisuutta ja ulkoista olemusta, mutta ne eivät kerro millainen ihminen on sisimmiltään. Hiusten tippuminen aiheuttaa joillekin enemmän murheita, joillekin vähemmän. Itse otin asian aika rankasti (se on huomattavissa varmaan myös täällä blogin puolella...), mutta omalla asenteenmuutoksella pääsee jo pitkälle. Jos joku ei tykkää musta lyhyttukkaisena, se ei ole multa pois eikä mun ongelma ollenkaan.

Huolimatta tästä puolustan-lyhyttä-hiusmallia-postauksesta katson nyt vihaisesti tukkaani peilistä ja käsken napakasti: "Kasvakaa".

♥: Elli

Jälleen yksi kivi pois sydämeltä!

En ole täällä blogin puolella hirveesti asiasta huudellut, mutta mulla epäiltiin pitkään olevan jotain häikkää munuaisissa/virtsanjohtimissa, jonka takia munuaisten ympärille kertyy vesiallas, joka voi estää munuaisen toiminnan. Minua on ahdistanut koko asia siitä asti, kun siitä mulle kerrottiin eli useamman kuukauden jo. Lääkärit vakuuttelivat kyllä, ettei se liity imusolmukesyöpään mitenkään, mutta se epätietoisuus MITÄ siellä sitten on painoi mieltä. Mulla pyöri päässäni jo kaikki mahdollisuudet virtsanjohtinten syövästä munuaisen vajaatoimintaan asti.

No, tänään pääsin vihdoin ja viimein tutkimuksiin asian tiimoilta. Aamulla mulle tehtiin munuaisten isotooppikuvaus. Aluksi piti kitata paljon vettä, sitten iskettiin kanyyli käsivarteen (mun ympärillä oli loppujen lopuksi 5 hoitajaa, ja ne yritti vuorotellen survoa sitä piikkiä mun laskimoon, joka teki temput ja meni piiloon heti kun huomasi piikin lähestyvän) ja suoneen radioaktiivista ainetta. Puolessa välissä kuvausta sain elimistööni jotain myrkkyä, joka kiihdyttää aineenvaihduntaa eli toisin sanoen täyttää virtsarakon nopeasti. Voin vannoa, etten ole koskaan aiemmin kokenut niin jäätävää vessahätää kuin tämän tutkimuksen aikana. Ihan oikeesti, tuntui että olisin pidätellyt kaksi päivää ja että lasken alleni hetkenä minä hyvänsä. Tutkimus oli pakko keskeyttää 3 min etuajassa, koska mun oli PAKKO päästä vessaan. Ihmisten ilmeet käytävillä oli mielenkiintoisia, kun juoksin pää kolmantena jalkana tutkimushuoneesta klosettiin housut hädin tuskin jalassa :--D Että silleen, hienosti nolattu taas, Elina!

Tutkimus jatkui kuitenkin vielä parin minuutin makuuasentokuvauksilla (eka osio oli siis istualteen), jonka jälkeen sain lähteä kotiin. Juoksin sen myrkyn takia seuraavan tunnin aikana 4 kertaa vessassa... Äsken mulla oli sitten aika urologille (joka tutkii miestentautien lisäksi myös siis virtsatietauteja, informaatioksi vain), ja koko tapaaminen kesti ehkä minuutin. Urologi totesi vaan: "Siellä ei ole mitään virtausesteitä, kaikki ok. Munuaisten rakenne on sulla synnynnäisesti erilainen. Tää oli tällä selvä, mäne kotias siitä."

Kaikki, jotka on joskus pelänneet oikeasti terveytensä puolesta, tietävät sen tunteen kun saa hyviä uutisia. Musta tuntui kirjaimellisesti siltä, että jokin todella painava epämääräinen monsteri otettiin pois mun sydämeltä. Kyyneleet nousi silmiin jo siinä urologin vastaanotolla, ja kun kävelin pois sairaalarakennuksesta, mun askeleet olivat höyhentäkin kevyemmät. Kaikki on hyvin, ja mun munuaiset toimii just niin kuin niiden pitääkin. Ei luoja mikä fiilis!

Nyt mulla on jännitettävää enää tuo toukokuinen syöpäkontrolli. Jos sieltä ei löydy mitään epämukavaa, niin pistän oikeesti pirskeet pystyyn. Kutsun kaverit ja sukulaiset viettämään meille iltaa ja juhlitaan sitä, että a) kesä alkaa ja b) oon finally terve! Sitä ootellessa ;)

Just nyt mulla on hirveen hyvä mieli ja olo mitä mainioin. Mua ei ees haittaa, että tästä postauksesta tuli tylsä ja kuvaton, koska ulkona paistaa aurinko ja mua hymyilyttää. Elämä voittaa.

♥: Elli

Under the coconut tree

Heippa blogi!

Nyt on Kanarian-reissu ohi ja kotiuduttu takaisin Suomeen. Laskeuduttiin eilen neljän aikaan päivällä Kuopioon, ja ajeltiin siitä Joensuuhun. Minulla oli kunnianhimoinen tavoite saada kuvat siirrettyä koneelle, valittua sieltä parhaimmat, muokattua ne ja iskettyä tänne blogin puolelle eilisillan aikana, mutta kuten arvata saattaa niin tavoitteeksi se myös jäi. Facebook ja kavereiden kanssa jutteleminen veivät pidemmän korren, anteeksi! Nyt kuitenkin niitä kuvia. Näitä on paljon, joten pläräämistä riittää. Musta tuntuu, että jokaisessa reissussa otetussa kuvassa mulla on joku ihme tilanneilme päällä, joten sori siis mielenkiintoisista naamanasennoistan! 

Nokka käännettiin siis kohti Gran Canariaa viikko sitten keskiviikkona. Saavuttiin Las Palmasin lentokentälle kymmeneltä paikallista aikaa ja hypättiin bussiin, joka vei meidät hotellille. Meidän hotelli sijaitsi Bahia Feliz -nimisessä (turisti)kylässä, n. 6 kilometriä Playa del Inglesistä johonkin suuntaan. Hotellin nimi oli Playa Feliz, ja ehdottomasti yksi mukavimmista hotelleista, missä olen koskaan yöpynyt! Playa Feliz on huoneistohotelli, ja meidänkin kämpän ulko-oven avatessaan löysi itsensä uima-altaiden ääreltä. Meri oli IHAN hotellin vieressä, ja aamuisin herättiin siihen, kun mainingit löivät rantaan. Aika ihanteellinen paikka hotellille.

                                                                           Allasaluetta :)

Playa Felizissä oli joka päivä tarjolla monipuolisia aktiviteetteja, kuten ohjattua vesijumppaa, jalkapalloa ja iltatapahtumia. Osallistuin kerran tuohon vesijumppaan, ja se oli kyllä tosi hauskaa! Kaikki yksinkertaisetkin liikkeet tuntuivat paljon raskaammilta vedessä tehtyinä :)

Lähellä hotellia ja rantaa sijaitsi pieni ostoskatu, joka oli täynnä kaikenlaista turistikrääsää myyviä pikkuputiikkeja. Siellä oli myös useita erilaisia ravintoloita, joista moni tulikin testattua. Kaikki ruoka Kanarialla oli ihan hyvää, tosin ikuisena ruisleipä-fanina Reilu-ruispaloja tuli vähän ikävä. Samoin kraanavettä.

Sää reissun aikana oli vähän niin ja näin. Me oltiin tuolla yhteensä 6 päivää, joista 3 oli hieman sateista/puolipilvistä/aurinko kävi vain välillä esiintymässä. Meillä oli auto vuokrattuna, joten yhtenä viileämpänä päivänä ajeltiin nuo Gran Canarian vuoristot läpi. Matka oli kokonaan serpentiinitietä, ja välillä pelotti että ajetaan vahingossa rotkoon. Kaikki meni kuitenkin hyvin, koska olen vielä yhtenä kappaleena kirjoittelemassa :)

Ajeltiin monena päivänä ympäriämpäri Gran Canarian eri kaupunkeja. Käytiin mm. Las Palmasissa, Puerto Ricossa ja sitten siellä meidän lähellä Playa del Inglesissä. Hassua oli, että kun Bahia Felizissä satoi vettä, niin vähän matkan päässä Puerto Ricossa oli täysi auringonpaiste :) Mentiin sit sinne ottamaan brunaa pintaan!

Muina päivinä mm. pelattiin tennistä, uitiin, otettiin aurinkoa, käveltiin rannoilla ja höntsäiltiin muuten vaan. Käytiin myös Atlantico-ostoskeskuksessa, josta löytyi kaikki iiihanat kaupat kuten Bershka ja Zara. Kyllähän sinne sitä rahaa sai kulumaan... Mukaan tarttui lähinnä koruja, vaatteita ja tuliaisia. Vikana päivänä muut lähtivät käymään Aqualandissa, mutta itse jäin hotellille makaamaan aurinkoon.

Harmikseni auringonlaskut tuolla olivat yleensä vaatimattomia, koska usein pilviä oli liikaa edessä. Parina iltana satuttiin rannalle kuitenkin juuri siihen parhaimpaan aikaan ja saatiin muutama ihan näpäkkä kuva otettua!

 

Tämän kuvan pointti on huomauttaa, että tukka on kasvanut niin paljon, että siinä pysyy jo pinnit! Se on kuulkaas juhlan paikka, kaverit.

Että semmoinen reissu! Oli kyllä kivaa, kannatti odottaa. Huolimatta välillä epävakaasta säästä sain kauniin rusketuksen, ja tänään olenkin sitten herättänyt kateutta kaveripiirissäni... Eräs ystäväni totesi, että näytän ihan kesältä. Tuli hirmuisen hyvä mieli :) Toivottavasti tää rusketus ei nyt lähde kuoriutumaan pois ennen kuin tänne Suomeenkin rantautuu hellepäivät!

Oli muuten tosi hämmentävää vetäistä pitkät housut aamulla jalkaan ja tajuta, ettei ballerinoille ole tällä hetkellä käyttöä. Tekisi mieli takaisin Kanarian lämpöön, koska oli ehkä maailman rennointa viskata päälle vaan toppi ja sortsit ja sujauttaa jalat släbäreihin. Mua on vaivannut koko päivän armoton väsymys, mutta sain silti itseni raahattua illalla treeneihin ja sieltä sainkin heti jo paljon energiaa. Sen energian voimin jaksoin kirjoittaa tätä postausta pari tuntia! Nyt oon kuitenkin ihan kuitti ja kaadun sänkyyn. Hyvää yötä kaikille! :)

♥: brownie-Elli

PS. Oonko ainoa, joka on ihan hukassa tän uuden Bloggerin kanssa? En millään saa noita ylimääräisiä rivinvälejä yms. pois ja se ärsyttää ihan kamalasti. Apua ja neuvoja otetaan vastaan!