Tässä hetkessä on kaikki mitä tarvitaan, me voidaan tehdä ihan mitä halutaan

Ilosaarirock on nyt tältä vuodelta ohitse, ja kivaa oli jee! Tämänkertainen rokki sisälti mm. hirveesti lössii,  energiantäyteisiä lavaesiintymisiä, äänen käheäksi huutamista, ylihinnoitellun kanakorin tuhoamista kera ystävän, suupielet korvissa jammailua ja virkistäviä sadekuuroja välissä. Viihdyin eniten Rento-lavan juurella, koska siellä oli vaa nii letkee meininki koko ajan.

Lauantaina käytiin katsomassa Paleface, PMMP (♥), Kuningassoundi (♥♥), Elokuu ja The Hives. Sunnuntaina tsiigailtiin Herra Ylppö & Ihmiset, GG Caravan ja Chisu, jonka keikan aikana sain jonku lievän paniikkikohtauksen ja puikkelehdin vaivalloisesti pois yleisöstä. Onko kenellekään muulle käynyt koskaan noin? En oo aiemmin kärsiny ahtaanpaikankammosta, oli ihan uus juttu mulle :(

Oli huippua nähä pitkästä aikaa Lindaa, tyttö nimittäin asustelee kesän Turussa eikä olla nähty ollenkaan melkein kahteen kuukauteen! Lievästi sanottuna oli ikävä, oot ihana. 

Kuvamateriaali viikonlopulta on aika köyhää, koska vähän niinku unohdin kameran olemassaolon. Keskityin enemmän ihmisiin ja fiilikseen.

Oon vähän tuuliajoilla tän blogin suhteen. Kyse ei oo sitä, ettenkö haluaisi jatkaa kirjoittamista, vaan siitä että haluan päästä irti syöpä-leimasta. Mua hieman harmittaa se, että rokin aikana kuulin useaan otteeseen puhuttavan itsestäni "syöpätyttönä". Mulle täysin vieraat ja tuntemattomat ihmiset näkevät mussa edelleen vain sen syövän, jota ei enää edes ole.

Tiedän, että kirjoitan julkista blogia ja tällä on paljon seuraajia. Tiedän myös sen, että annoin vapaaehtoisesti haastattelun sanomalehti Karjalaiseen. Tiedän, etten salaillut tautiani lainkaan, koska koin helpommaksi puhua siitä avoimesti. Enkä mä kadu noita päätöksiä hetkeäkään. Oon saanu tästä blogista hirveesti voimaa itselleni ja oon todella kiitollinen jokaikisestä kommentista ja lukijastani.

Asia vaan on niin, että mä en ole enää sairas. Oon terve kuin pukki. Eikä musta edes ei näe ulospäin, että oon sairastanut syövän: tukkaa löytyy, ripset ja kulmakarvat ovat kohdallaan. Mutta vasta eilen mun tajuntaan iski todellisuus, että randomit saattaa tunnistaa mut kaupungilla, ajatellen pelkästään syöpää.

Mun tekisi mieli huutaa, että minussa on muutakin kuin edesmennyt syöpä. Se oli vaan yks osa mun elämästä, ja lyhyt sellainen. Oletetaan, että elän 80-vuotiaaksi. Siitä ajasta mä sairastin puoli vuotta syöpää. En osaa vitosen matikalla laskea tosta mitään prosenttilukua tai muuta vastaavaa, mutta luultavasti jokainen tajuaa, että todella pienestä murto-osasta on kyse.

Mä itse olen päässyt yli syövästä. Se ei enää ole ajatuksista se päällimmäisin, se ei hankaloita mun elämää mitenkään. Jatkan täyttä höyryä eteenpäin, mutta mua inhottaa ajatus siitä, että otsassani tuntuu edelleen lukevan kissankokoisilla kirjaimilla "syöpä". Mä haluan pyyhkiä ne kirjaimet pois.

Toisaalta on taas tosi ristiriitaista minulta, että tavallaan annan mielelläni kasvot syövälle. Voin olla esimerkki siitä, että syövästä on mahdollisuus selvitä, ei se mua haittaa. Mutta en halua, että mun oletetaan olevan pelkkä "syöpätyttö", koska en sitä enää ole. Oon ihan Elina vaan, toiset kutsuu myös Elliksi. Normaali aikuistuva nuori, tuleva abiturientti, monen ihmisen ystävä ja perheenjäsen. Syöpä oli ja meni, eikö se voitais jo jättää sinne hamaan menneisyyteen.

Siksi en tiedäkään, mitä teen tän blogin kanssa. Tykkään ihan mielettömästi hölötellä ja purkaa ajatuksia kanssanne (varsinkin, kun saan upeilta ihmisiltä ihania kommentteja). Oon tutustunut blogini kautta moniin hienoihin tyyppeihin, kehittynyt kirjoittajana, itkenyt ja nauranut ennen "julkaise"-napin painamista. Mutta haluaisin uuden alun ihmisenä, joka sairasti syövän, mutta mitä ei heti ensimmäisenä minusta muistettaisi. Haluaisin, että minussa korostuisivat muut asiat eikä niinkään ex-syöpäkimpaleeni.

Sairausaikana varmasti moni kanssasisareni sai teksteistäni voimaa omaan jaksamiseensa, mutta entäs nyt? Mulla ei oikeastaan ole enää kerrottavaa kuin kontrolleista, jotka ovat kolmen kuukauden välein. Voin lisätä kuvia hiusten kasvatuksesta, mutta muuta syöpään liittyvää postattavaa mulla ei oo. Saako ihmiset tästä blogista enää mitään irti? Saanko mä tästä enää mitään irti. Oon todellakin kahden vaiheilla, jatkanko vai lopetanko.

Kertokaa mulle, mitä te itse tekisitte tässä tilanteessa. Arvostaisin sitä todella.

♥: Elli