... opettelin käyttämään peruukkia ja toivoin joululahjaksi menolippua Hodgkinille sinne, missä ei ees pippuritkaan kasva
... taistelin saadakseni pitää viimeiset ripseni ja kulmakarvanhaituvani (turhaan, ne tippuivat tuskankyyneleistäni huolimatta)
... ja sain sytostaattihoidot vihdoin ja viimein päätökseen!! Voi sitä
riemua, kun rankin osuus hoidoista oli ohi ja edessä vain sädetys. Tähän kuvaan on taltioitu yksi niistä harvoista hetkistä, jolloin oon ollut itsestäni oikeesti ylpeä. Tuolloin viisveisasin kaljuuntumisesta ja oman identiteettini menettämisestä, koska olin vaan niin pirun onnellinen että selvisin vajaan 4 kk sytostaatit kertaakaan oksentamatta. What a feeling!
Nyt ylläolevien kuvien masentunut syöpäpotilastyttö on saanut väistyä terveydestään (ja hiuksistaan, kulmakarvoistaan ja erityisesti ripsistään) nauttivan nuoren naisen tieltä. Syöpä on jättänyt peruuttamattoman jälkensä muhun, mutta pikkuhiljaa alan oivaltaa, kuinka käännän kolhut itselleni vahvuuksiksi.
Mua on viime aikoina kehuttu terveen näköiseksi. Ja joka ikinen kerta se tuntuu sydämen pohjassa asti, koska vielä hetki sitten en ollut terve enkä myöskään näyttänyt siltä. Siksi musta onkin kivempi kuulla huokuvani elinvoimaa kuin olevani kaunis. Mulle tärkeää on, että voin ammentaa omista ikävistä kokemuksistani voimaa itseni lisäksi myös muille. Tavallaan mä olenkin syövälle "kiitollinen": sen kautta oon hoksannut, että terveet elintavat on kaiken A ja O, yhteistyöllä ja auttamisella on mieletön voima sekä sen, että tulevaisuuden ammattini tulee liittymään hyvinvointiin ja sen vaalimiseen. En vielä tiedä tarkkaa alaa, mutta suunta on oikea.
Mä haluaisinkin kysyä, oletteko te lukijat kokeneet vastaavaa "herätystä" jonkin tietyn vastoinkäymisen jälkeen? Oletteko ymmärtäneet jotain tärkeää elämästä tarvottuanne ensin syvällä epätoivon suossa? Jos näitä on, niin kommentoikaa, pliis! Vaikka anonyymina. Musta olisi kiva kuulla teidän tarinoitanne :) Toki muukin kommentointi on aina enemmän kuin sallittua!
♥: Elli
Yksi minun paheistani on tupakointi. Poltin ennen vakituisesti, vaikka onneksi en kovin useaa tupakkaa päivässä polttanut. Vähän reilu vuosi takaperin sairastuin kovaan keuhkokuumeeseen, jouduin sairaalaan kolmeksi yöksi ja ensimmäisen niistä jouduin olemaan tarkkailussa letkuihin köytettynä, koska olin niin huonossa kunnossa. Tuon sairastumisen jälkeen lopetin heti vakituisen polttamisen. Vielä en ole kunnolla saanut lopetettua, tupakkaa palaa ollessani viihteellä, mutta eiköhän se ole kokonaan jäämässä pois jossakin vaiheessa. :) Vaikka joskus poltankin, niin olen silti ylpeä, että en enää läheskään joka päivä polta, vaikka avopuoliso polttaakin.
VastaaPoistavau, toi viimenen kuva. niiin mielettömän kaunis♥
VastaaPoistaOot tosi kaunis! :) Oot kyllä tosi vahva ja rohkea, kaikkea hyvää sinulle!♥
VastaaPoistaHantta,
VastaaPoistatupakointi on kyllä paha, ku se koukuttaa niin helposti. Onneks oot kuitenki päässy eroon siitä noin hyvin! Mä uskon kans että pystyt lopettamaan tupakoinnin kyllä kokonaan, koska sulla on noin hyvä asenne siihen :) Keep on going, you can do it!!
Anonyymi,
höpöpöpö kiiitos!:)♥
Anonyymi,
meistä jokainen on omalla tavallaan vahva ja rohkea! :) Kiitos paljon ja kuin myös kaikkea hyvää siulle kans ♥
Rankka vuosi takana, mutta siitä pääsee vain eteenpäin vahvempana ihmisenä. Onnea uuteen vuoteen Elli! (:
VastaaPoistaMulla on viimeisen vuoden aikana leikattu poskiontelot 2 kertaa,vuoden aikana oon nyt syöny 18 antibiottikuuria ja siinä samalla kärsiny tosi mukavista ruoka-aineongelmista,mitä lääkkeet on aiheuttanu. Vähän ennen tota ensimmäistä leikkausta erosin ja muutin yksin asumaan,jolloin tuntui,että ihan sama mitä syön ku lihon kuitenkin.Leikkauksen jälkeen päätin,että tää on nyt tässä,näytän eksälle ja poskionteloille;vaaka näytti ihan kaameita lukuja ja päätin tehdä muutoksen vaikka tiesin sen olevan haastavaa..Kun olin laihtunu reilu 10 kiloo,niin jouduin uudestaan leikkaukseen, ja päätin että en lannistu tosta leikkauksesta vaan jatkan painonpudotusta siitä huolimatta. Nyt vuosi ekasta leikkauksesta painoa tippunut -18 kiloa ja olo on mahtava! Noi leikkaukset muutti mun elämän ja toivon,että enää ei tarvi leikkauspöydälle mennä :)
VastaaPoistaEn enää muista mitä kautta tänne blogiin eksyin,mutta pakko sanoa,että oot kyllä ihanan vahva ihminen!♥
Mahtavaa uutta vuotta Elli! Nauti elämästäsi kunnolla,olet sen ansainnut!! :D
heei! mulla on kans tuo tupakanpoltto.. ikää nyt on mitä on mutta kerkesin reilu vuoden polttaa kunnes magneettikuvista löydettiin kasvain.. :( ihme sinäänsä tupakanpoltto loppui kuin seinään!! noin 3 viikkoo olin polttamatta ja tuli halu yllättäen... no mutta siitä lähtien oon poltellu silloin tällöin millon sattuu haluumaan :)
VastaaPoistaoikein hyvää uuttavuotta sinne!!!
sacco,
VastaaPoistaniinpä! Kiitos samoin :)
Terhi,
huhhuh, aikamoisia vastoinkäymisiä on siullaki ollu. Ei nimittäin oo helpoin juttu taistella samaan aikaan sekä ihmissuhteiden että fyysisen terveyden kanssa... Hatunnosto :) Kiitos kehuista ja oikein hyvää uutta vuotta siulle!!
moi,
luin siun blogin eilen illalla lähes kokonaan läpi. Tosi hyvin oot kyllä jaksanu kaikki nuo hoidot tarpoa läpi, vaikka todellakin tiiän ettei se oo aina niin iisii ajatella positiivisesti. Mä toivon koko sydämestäni, että saat hyviä tuloksia nyt niistä seuraavista kuvauksista! Hienoa myös, että oot pystynyt ees vähän päästämään irti tupakanpoltosta. Se varmasti parantaa oloasi :) Tsemppii ja voimia sinne hoitoruljanssin keskelle!! Jään seurailemaan sun blogia.
pakkohan se on ku ei paljoo muuta voi :) mutta kiitoksia paljon :))
VastaaPoistamoi,
VastaaPoistapakko tekee asioista suhteellisen helppoja, ku ei oo muita vaihtoehtoja haha! :)
no näinhän se on :D
VastaaPoistatää on tosi henkilökohtaista mut.. osaatko sanoa mikä syöpäs aiheutti? ootko polttanu tupakkaa tai muute elänyt epäterveellisesti vai sattuiko sinulla olemaan vain hyvin paska tuuuri...
VastaaPoistaolet kuitenkin vielä noin nuori.
Anonyymi,
VastaaPoistamulla oli vaan hyvin paska tuuri. Mä en oo ikinä polttanu yhen yhtä tupakkaa, ja alkoholia maistoin ekan kerran 18-vuotispäivänä (eli jo terveen paperit saatuani, sairastuin siis 17-vuotiaana). Eli ei voi johtua päihteistä, koska en niitä todellakaan käytä :) Alkoholia nykyään silloin tällöin, mutta silti todella harvoin. Mä olen aina elänyt muutenkin terveellisesti: tennistä oon pelannu 5-vuotiaasta, ulkoillut paljon perheeni ja partioharrastukseni myötä, syönyt sitä tavallista kotiruokaa ja silloin tällöin herkkuja. Eli en oo elänyt millään einesmurkinoilla, vaan ihan monipuolista ruokaympyrää toteuttaen. Omilla valinnoillani (esim. päihteettömyys) oon aina halunnu vältellä syöpää ja muita sairauksia, ja huolimatta siitä että sairastuin kuitenkin, uskon edelleen yhä siihen että niillä omilla päätöksillään voi vaikuttaa ihan hirveesti, sairastuuko vai ei.
Mun syövän syytä ei saada koskaan selville. Joskus lääkäri sano, että syöpä voi olla jäänne jostain tulehduksesta, joka on parantunut mutta jäänyt kuitenkin kytemään ja saanut aikaan solumuutoksia. Ja nää solumuutokset on muuttuneet pahanlaatuisiksi ja alkaneet muodostaa ympärilleen kasvainta, joka on sitten levinnyt imusolmukkeita (niitä on lähes kaikkialla kehossa) pitkin muodostaen etäpesäkkeitä. MUTTA tää on vaan yks mahdollisuus miten syöpä on voinut muodostua, ei todellakaan välttämättä pidä paikkaansa. Yhestä vioittuneesta solusta se on kuitenkin lähtenyt liikkeelle, niinkuin muutkin syövät yleensä.
Syöpä on nykyään niin yleinen tauti, että se voi iskeä keneen vaan, iästä ja sukupuolesta riippumatta. Ei kannata alkaa pelätä sairastumista, koska se vie hirveesti energiaa hukkaan :) Life is a bitch, mutta onneks hoitokeinot on tosi huiput nykyään ja tästä on semihelppo selvitä. Ja mä oon ottanut sen linjan, että liian henkilökohtaisia kysymyksiä syövästä ei oo olemassakaan. Mitä enemmän syövästä nimittäin puhutaan avoimesti, sitä paremmin tabut ja muut ennakkokäsitykset syöpäpotilaista murenevat :) Joten kysymyksesi oli kaikinpuolin oikein sopiva, nou hätä!
ihana kun vastasit kommenttiini! olen siis tuo äskeinne anonyymi joka kyseli elämäntavoistasi.. :)monet bloggaajat jättävät suurimman osan kommenteista vastaamatta, ja musta se on typerää.
VastaaPoistaOot ihan uskomattoman rohkea ja päättäväinen ihminen! kadehdin sua. en vois ees kuvitella mitä on kokea syöpä. mua ahdistaa jo ajatus hiusten lähdöstä ja hoidoista jotka voi oksettaa. vaikka joku hiuksen lähtö varmaa tommosessa vaarallisessa taudissa on pientä mut silti.. IHAILEN SUA!
Mut jooo turha noita on ajatella.. Muuten menee elämä hukkaan jos odottelee jtoai kamalia asioista tapahtuvan ja säkin selvisit siitä, hiukset kasvoi, täysikäisyys tuli, aikuisuus alko terveenä.. jote nokka kohti tulevaisuutta ja hymy huulille ;)
Anonyymi,
VastaaPoistahaha ei mitään, mun mielestä tää kommentteihin vastailu on yksi bloggaamisen parhaita puolia! :) Lämmin kiitos kehuista, niistä tuli hyvä mieli. On hassua kuulla, että joku voi ihailla tai kadehtia minua, koska en todellakaan koe olevani ns. "sen arvoinen" :)
Jokainen meistä kun osaa olla rohkea, eikä se aina tarkoita sitä että pitäisi olla vakavasti sairas tms. ollakseen rohkea. Mun mielestä rohkeutta on kohdata päivä toisensa jälkeen omana itsenään, pitää se leuka pystyssä ja jos elämä heittää sua sitruunalla, niin rohkeutta on. esim syödä se sitruuna :--) Pieniä juttuja, mutta isoja merkityksiä.
Ja jos sä sairastuisit syöpään, niin oon ihan 120% varma, että selviäisit siitä henkisesti yhtä hyvin kuin minäkin :) Sairastuessa kun on oikeestaan vaan kaks vaihtoehtoa: kuole tai kestä. Mutta kuten sanottu, ei kannata alkaa pelkäämään. Elämä on tässä ja nyt ;>
Kiitos vielä ♥