maanantai 24. joulukuuta 2012

Prom Night, hiuspäivitystä ja joulubreikki

Niin se vaan tämäkin Gaala tuli, oli ja meni. Kunnialla saatiin ilta vedettyä läpi, ja tarjolla oli mm. kakkua ja muita herkkuja, livemusiikkia (ihana Scandinavian Drunks!), pari DJ:tä, vuosititteleiden jakoa, Prom Queenin ja Prom Kingin julkistamista, tanssilattiaa, kauniita tyttöjä mekoissaan ja komeita poikia puvuissaan. Mä unohdin kuvien räpsimisen kokonaan, mutta onneksi meillä oli järkättynä pari valokuvaajaa, joten parempia fotoja luvassa myöhemmin! Alla kuitenkin muutama kuvatus antamassa esimakua siitä ilmapallojen määrästä ja koristelusta muutenkin.


Ymmärrättekö nyt, miksi kauhistelin etukäteen tota ilmapallourakkaa? :)


Meillä alkaa näyttää pikkuhiljaa jo joululta - ja ehkä se onkin jo ihan ajankohtaista, koska huomenna on aatto.

Tänään päätin myös pitkästä aikaa suoristaa hiukset! Ja ihan oikeesti ette usko, minkälainen duuni tän pehkon taltuttamisessa oli. Nuo kiharat on niin itsepäiset ettei mitään järkee :--D Yllätyin kuitenkin, miten pitkiltä hiukset näyttää suoristettuna. Tuossa ekassa kuvassa näätte hyvin sen eron, mikä on ohimolta kasvavien hiusten pituus verrattuna takapiiskaan. Tämän takia en vielä kulje hiukset auki ihmisten ilmoilla. Kunhan nuo etummaiset hiukset kasvavat olkapäille saakka, leikkautan takapiiskan saman mittaiseksi. Kuvia on nyt aika monta, mutta käytin tilaisuuden hyödykseni koska kerrankin jaksoin suoristaa koko pään.


Oon niin superilonen tosta ponnarin pituudesta! Se alkaa näyttää jo inhimilliseltä, kun vertaa siihen mistä lähettiin liikkelle:


Huhtikuu 2012

Tykkään myös mun tukan väristä tällä hetkellä, siinä on sopivasti vaaleutta mukana. Se ei kuitenkaan saa olla liian vaalea, koska mulla on luonnostaan tummat kulmat. Nyt tuo väri on juuri passeli, ainakin mun mielestä. Ja mitä pidemmäksi tukka kasvaa, sitä naisellisemmaksi itteni tunnen. Joten hophop hiukset, vielä on paljon kirittävää entisiin mittoihin!

Ennen ku tylsistytän teidät kuoliaaksi tällä hiuslöpinällä (ihan totta, kiinnostaako ketään enää nää jutut hiustenkasvatuksesta? haluutteko että postaan näitä kuvia edelleen, vai jätänkö välistä?), niin haluan toivottaa kaikille rauhallista ja ihanaa joulunaikaa! Vaikka kirjoitteluni on ollut viime aikoina muutenkin vähäistä, aattelin pitää silti lomaa myös blogista. Joten palaillaan taas heti joulun jälkeen :--)


Mä en ikinä käytä huulipunaa, mutta nyt aattelin repästä näin joulun kunniaksi ;)

: Elli

7 kommenttia:

  1. Sullahan on melkein samanpituset hiukset ku mulla! :-D Noi sun hiukset on kyl kivan väriset :-)

    Ja kyllä halutaan näitä hiuskuvia!! :-) Hyvää joulua sullekkin! ♥

    VastaaPoista
  2. Rauhallista ja onnellista joulunaikaa sinulle, tyttöseni! Tulen kohta herättämään sinut puurolle ja saunaan...

    VastaaPoista
  3. mielettömän hyvää joulua sulle! :--) ja noi hiukset on tosi kivan väriset!

    VastaaPoista
  4. heippa! mulla on ehkä vähän epätavallinen kysymys, mutta kuitenkin! eli siis mulla olis tammikuun alussa tuo luuydinnäytteen ottaminen ja pelkään ihan sairaan paljo sitä.. miten selviydyit siitä? oon jo ehtiny lukeen kaikkia kauhutarinoita netistä, hyvä etten pissaa housuun kun ajattelinkin koko asiaa! :D

    VastaaPoista
  5. I,
    aijaa haha! Tää on kyllä ihan kiva pituus :) Ja kiitos! <3

    mama,
    puuro oli hyvvää! Kiitos samoin äitille hyvää joulua ja uutta vuotta sinne yläkertaan ;)

    Anonyymi,
    voi kiitos paljon! :--))

    Anonyymi,
    kaikkee saa kysyy, ei huonoja kysymyksiä oo olemassakaan :) Mäkin pelkäsin luuydinnäytteen ottoa, jos se yhtään sua lohduttaa =D Olin kuullu, että joitaki se sattuu tosi paljon ja toisia taas ei ollenkaan. Mua itteäni se kyllä sattu aika reippaasti, mutta hengissä selvittiin :) Pyysin vaan normaalii reilumpaa puudutusta etukäteen ja sitä lisättiinkin muistaakseni kesken operaationkin. Koko ajan mulla oli hoitaja pitämässä kädestä kii ku mulla vaan valu kyyneleet samalla ku se lääkäri poraili niitä reikiä mun selkään :D Eli tosiaan tiiätki varmaan jo miten homma hoituu: se pora vaan työnnetään tosta ihon läpi luuhun ja sen sisälle. Sit se lääkäri pyörittelee sitä poraa siel vähä aikaa, että saadaan kunnon näytteet ja sit se onki ohi. Se tuntuu semmosena ikävänä vihlontana (okei se oli ihan perseestä näin suoraan sanottuna) koko kropassa, selkäydin on kuitenki päähermostoon kuuluva elin ni sen vaikutusalue on koko elimistö. Toimenpide ei kuitenkaa kestäny pitkään, mulla kesti ehkä puol tuntia yhteensä, vaikka otettiin kuitenki kahdesta kohdasta se näyte. Muistoks jäi kaks pientä plänttii alaselkään, näytän vähän siltä ku mut ois laitettu siitä kohtaa kakspiikkiseen grillivartaaseen kiinni :--)) Mut ei ne jäljet oikeesti oo pahat. Ja sitäpaitsi nehän kertoo vaan elämästä, eikö? Meinasin aluks että kerron sulle kaunistellun version tosta operaatiosta, mutta sit aattelin kuitenki olla rehellinen ja todeta että se oli kyl yks ikävimmistä kokeista mihin syövän takia jouduin. Oon kuitenki ihan 110% varma että selviit siitä! Kannattaa tosiaan muistaa, et noi kaikki on tosi tapauskohtaisia et sattuuko vai ei :) Vähän niinku korviksien ottaminenki sattuu toisia sikana ja joillaki se ei tunnu yhtään missään. Ja älä hei lue niitä netin juttuja, porukka tuppaa joskus vähän liiottelemaan ja jos jännität sitä näytteenottoa etukäteen jo paljon, ni se varmasti vaikuttaa myös siihen sattuuko sua minkä verran!! Eli relax ja ota semmonen asenne, että kerran se vaan kirpasee :) Tuosta tulikin mieleen että alaselkä oli aika kipee sen jälkeen n.viikon, esim. hyvän nukkumisasennon löytäminen oli vaikeeta. Mut paljon tabuja naamaan ni seki helpotti! Tsemppiä, you can do it :)

    VastaaPoista
  6. Jouluja sinullekkin ♥ Seuraan tätä sun blogia anonyymisti koska oon liian laiska rekisteröitymään, mutta tee ehdottomasti lisää näitä hiuspostauksia. Minusta ainakin on mukava seurata ja iloita myös puolestasi kun hiuksesi kasvavat :)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi,
    kiitos! <3 Jee, kyllä mä sitten jatkossakin teen näitä hiuspostauksia kerta niistä tykätään :--) Kiitti kivasta kommentista!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)