maanantai 31. joulukuuta 2012

Uudenvuodenaatto

Tänä vuonna multa leikattiin viisaudenhampaat, olin sädetettävänä, sain terveen paperit (!!), kaljuunnuin, tanssin wanhat, hävitin itseni, pelasin tennistä täysin uudella innolla, saavutin täysi-ikäisyyden, onnistuin ylioppilaskirjoituksissa, säästin 2000e autokoulua varten ja pääsin kuin pääsinkin inssin läpi, löysin itseni jälleen, järjestin koulun tapahtumia, sain pari uutta luottamuspestiä ja koin elämäni ensimmäisen ikäkriisin.


Ensi vuodelta mä ootan eniten itsenäistymistä, valkolakkia, töitä ja reissuja. Tarkoituksena on vaihtaa paikkakuntaa eli venyttää mun ja äidin välistä napanuoraa vielä vähän lisää, käydä etelässä ruskettumassa parhaan kaverin kanssa, tehdä ahkerasti duunia ja kerryttää säästöjä opiskeluita varten, ja ehkäpä hakea johonkin kouluun opiskelemaan. Jatkan myös armotonta hiustenkasvatusurakkaa, vedän Piimax-tabuja 3 kpl päivässä ja toivon, että nää kasvais mahdollisimman nopeesti takaisin.

Tää ilta menee uutta vuotta juhlistaessa, joten otan varaslähdön ja toivotan jo nyt iltapäivällä teille kaikille  oikein idearikasta ja antoisaa uutta vuotta 2013!



♥: Elli

PS. Blogin oikeasta reunasta lukijat-palkin alta löytyy nyt sairaushistoriani päivämäärineen kaikkineen. Check it out!

7 kommenttia:

  1. Uutta vuotta myös sulle,ja hyvää sellaista.

    VastaaPoista
  2. Maniac,
    höhö kiitti:--)

    Anonyymi,
    kiitos! :))

    VastaaPoista
  3. Onnellista uutta vuotta siulle, napero! Syö puuros, aja varovasti, lue ylppäreihin, siivoo vaatelaatikkos... <3

    VastaaPoista
  4. Huippua vuotta sulle!:) ootko käyttäny sitä cutrin bio+ energen hiushoitosarjaa jota sulle tänne joskus on suositeltu:)? Jos niin onko toiminu:)? Itellä sama tauti ku sulla, vasta 2/8 sytoista takana ja tukka lähteny:( oon vasta 14 joten melko tuskaisaa tää tukanlähtö ja ku voimistelustaki pitää pitää taukoo, lihakset on lähteny, kaipaan niitäkin todella... Ripset ja kulmat vielä sinnittelee! Meikata en niitä ees uskalla ku pelottaa että lähtee niitä pestessä kaikki karvat:d yhyyy ja kouluakin on jo armoton ikävä, sinnekkään en pääse puoleenvuoteen!! En ois voinu ajatella kuvittelevani noin joskus...:d oon ny vähän aikaa lukenu tätä sun blogia, nyt uskaltauduin kommentoimaa:) huoh, puoli vuotta elämää ft. Peruukki mutta eiköhän tää kestetä;) saunaankaa en pääse kun on toi katetri rinnassa... Joo kiva valitus, toivoisin niin jo että nää ois ohi... Onneks tähän asti kaikki menny tosi hyvin:) mulla on hei kaikenlisäks joku munasarjapakastusnukutus, varmuuden vuoks otetaan talteen... Jänskätttää sekin:) onneks päääsin lastenosastolle!!(; joo lopetan nyt, mut missä vaiheessa sun tukka alko kasvaan takasin:)? Hah aion kans vetää kaikki piimaxkuurit ja päähieronnaf sit ku se alkaa kasvaa..

    VastaaPoista
  5. Edelliseeen lisäyksenä et sama levinneisyys suurinpiirtei ku sulla, välikarsinassa se iso, vasen soliskuoppa jota lähin lääkärille näyttää ja sitten vielä pari pientä vasemmassa keuhkossa.. Luulivat ensin tulehdukses vaan, mutta onneks lastenpuolen toiminta on niin nopeeta, että viikon päästä oli jo sytot käynnissä.. Aika vaan tuppaa vähän käymää pitkäks täällä kotona, mutta onneks on kavereita ja sukulaisia käyny viihdyttämässä:) muutamaan kertaan iskeny totaalinen kuolemanpelko, mutta oon päättäny selvitä! Oon ihan varma että tää kokemus tekee musta vahvemman ja osaaan nauttii elämästä paljon enemmän:) tää nuori ikä, hyvä urheilijan kunto ja sillee on onneks aina plussaa ja oon selvinny tähän asti ilman pahoinvointii mikä on mun lääkärin mielestä ihan kummaa:d sairaalaruuat vaan ällöttää, kotona syön iha liikaa:d ärsyttää sormenpäiden tunnottomuus ja kortisonin aiheuttama vatsanpömpötys mutta se on vaan väliaikasta.. Sädehoitoo ei mulla oo näillä näkymin ollenkaan:) ja hei jatka toki noita hiuspäivityksii!!:) oot huippu!!

    VastaaPoista
  6. Anonyymi,
    sori että vastaan kommenttisi vasta nyt! Ensinnäkin kiitos positiivisesta palautteesta ja kehuista, ne lämmittää aina mieltä :) Kysyit, oonko käyttäny sitä Cutrin Bio+energen -sarjaa. Oon! Tosin en varmaan puoleen vuoteen enää. Aloitin sen käyttämisen heti sytostaattien loputtua vuos sitten, ja käytin ehkä kolme-neljä kuukautta. Mä en kyllä huomannut erityistä muutosta hiusten kasvussa sinä aikana... :( Tai siis vauhdillahan mun tukka on kasvanut takaisin, mutta en tiiä oliko tuolla shampoolla minkälainen vaikutus siihen. Se aiheutti mulle myös kipeitä päänahkaan, joten lopetin sen käyttämisen myös siitä syystä. Mun tukka alko kasvaa kunnolla ehkä helmi-maaliskuussa, tosin sillon se oli aika semmosta pehmosta untuvaa vielä. Ja sytostaatit loppu siis joulukuussa. Eli kyllä siinä jokunen hetki meni, ennenku se lähti silleen kunnolla kasvaa:( Sen ajan kuljin peruukki päässä, silloin tällöin paljain päinkin. En vaan yhtään tykänny ihmisten katseista, niin siks turvauduin mieluummin peruukkiin vaikka se kutittikin. Joten tiiän kyllä miltä siusta tuntuu elää kaljuuden ja peruukin kanssa, it's not funny mut siitä selviää! Tota katetria mulle ei laitettu ollenkaan, mutta kaverille laitettiin ja se oli vissii vähä inhottava tunne ku se on siinä rinnassa. Tsemppiä :S

    Ja hei mäkin muistan miten pahalta tuntu pitää taukoa harrastuksista. Mäkään en pelannu tennistä sillon ollenkaan, ja sen kyllä huomas sit ku palasin takas treeneihin alkukeväästä... Tuo sormenpäiden tunnottomuus on tuttu juttu mullekin, mutta multa ei otettu niitä munasoluja talteen ollenkaan. Kai ne lääkärit näki sen epätarpeellisena toimenpiteenä. Samoin en joutunut syömään kortisonia, sitä laitettiin suonensisäisesti vaan ennen sytostaatteja. Joten sinänsä pääsin helpommalla ku sie..

    Mut hei sulla on todella hyvä asenne tätä kohtaan, rispektit siitä!! Siis oikeesti, ton ikäsellä tytöllä noin jumalattoman vahva tahto selviytyä ja näyttää Hodgkinille, mistä kana niinsanotusti pissii. Oot ihka oikee selviytyjä!! :))

    Mä toivotan sulle sylikaupalla voimia ja jaksamista, siitä ne sytot loppuu pikkuhiljaa! Aattele vaan, että yks päivä kerrallaan oot lähempänä terveyttä jälleen. Ja hei meilaa mulle ihmeessä elppa-@hotmail.com, jos haluut vaikka vaihtaa yhteystiedot siellä ni voijaan jutella esim. naamakirjassa :) Vertaistuki on paras tuki...! Hyvää loppuviikkoa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)