sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Abiräppi 2013

Meijän abipojat kehitteli abishowhun alla olevan abiräpin, jonka musiikkivideoon miekin pääsin jouduin vahingossa mukaan. Suoraan treeneistä, freshinä ja silleen. Räpin sanat on aika inside-juttuja, jotka ei välttämättä aukee muille ku meidän koululaisille, mutta katelkaa läpi jos haluutte. Miut voi tosiaan bongata heti tosta alusta (00:46 -->) ja lopun bloopers-osiostakin, kun repeen eikä mulla pidä pokka ollenkaan. Enjoy!


Minuu naurattaa tää ihan kamalasti! Tiiän, että tuun palaamaan tähän videoon aina, kun mulle tulee ikävä lukiota ja niitä ihmisiä. Mulla on nyt jo haikee olo :(

Onko muilla lukioilla ollut perinteenä tehä biisi abishowta varten?

: Elli

9 kommenttia:

  1. Meidän koulussa pari poikaa teki yhdestä kappaleesta instrumentaalin version ja sitten siihen keksittiin abitoimikunnan kanssa sanat ja yhdessä abien kanssa laulettiin abishown päätteksi kyseinen kappale opettajille ja oppilaille:)

    VastaaPoista
  2. tuo video on niin huippu!! Oon ykkösellä samassa koulussa kun sie janauroin ihan sikana kun tuo tuli siellä abishowssa. muutenkin koko show oli tosi hyvin tehty ja hauska!:DD mietin vaan et miten säälittävä meiän showsta tulee sitten parin vuoden päästä..

    VastaaPoista
  3. Anonyymi,
    no mut toi kuulostaa kans ihan toimivalle idealle! :) Muistaakseni ysikolmoset tais viime vuonna meijän koulussa tehä siitä Tuntematon sotilas -kappaleesta version "Tuntematon kokelas" tms... :--D

    Anonyymi,
    tosi kiva kuulla, että tykkäsit abiräpistä ja showsta muutenkin!! :) Show kursittiin kokoon ihan sikanopeesti ja lyhyellä aikataululla, vaikka olevinaan alotettiin sen suunnittelu jo syksyllä... Sit yhtäkkii olikin jo helmikuun alku ja kaikki sketsit, videot, pelit, musiikit ym ihan levällään:D Joten siksikin on kiva saada positiivista palautetta, koska ainakin mie stressasin shown onnistumista aika paljon =) Ja hei don't worry, oon ihan varma että tekin saatte hienon shown aikaseksi! Kolmessa vuodessa ehtii syntyy tosipaljon inside-läppää ja tutustuu opettajien tyyleihin paremmin, kyllä niistä sitte repii vaikka minkälaista vitsiä showhun ;) Opiskelun iloa teille, pitäkäähän Norssi pystyssä!

    VastaaPoista
  4. http://www.youtube.com/watch?v=Dzk_gQrZ2n0

    Tossa meiän lukion video ;--) Tiirismaan lukio Lahti <3

    VastaaPoista
  5. Anonyymi,
    oi vitsi vähä huippu tuo teijänkin! :D Näkee, että on panostettu. Good job;)

    VastaaPoista
  6. Mie norssin nykynen oppilas jatkan vielä.. Ne teiän opettajasketsit oli ehkä hasuskimpia mitä oon koskaan nähny XDDD nauroin tallgrenille ja kotrolle ja sainiolle ihan kamalasti!! Ja kaikki ne sketsit ja koko show ihan huippu oikeesti! Niin kyllä uskon et myökin jotain saahaan koottua siihen, mut nyt kun miettii niin kaikki ajatukset tuntuu kauheen säälittäville jos vertaa teiän showhun :D mut ehkä se menee aina niin!

    VastaaPoista
  7. Ano,
    miun mielestä Kotro ja Tallgren oli ehkä ylivoimasimpia:DD Ihana oikeesti kuulla, että show oli muittenki ku abien mielestä hyvä. Mietittiin mekin että kehdattasko käyttää esim ysikakkosten ja ysikolmosten ideoita showssa, mutta ei sitte kuitenkaan. Keksitte aivan varmasti vielä jotain siistimpää mitä myö keksittiin;) Ehkä tuun kyyläämään teiän shown sitte parin vuoden päästä, ku siskoki on siellä ja kaikkee.

    VastaaPoista
  8. Meillä on perinteenä tehdä abivideo opettajista ja sitte abilaulut sanoitetaan ja lauletaan itse show'ssa :D Ite olin sanottamassa meidän abilauluja, pohjina oli Kolme pientä sanaa = kolkyt pientä abii, Itkisitkö onnesta? = itketään nyt onnesta ja Viidestoista yö = abin kanssa katson maailmaa, niistä tuli ihan loistavia vaikka ite sanonki!

    VastaaPoista
  9. Nina,
    hahaha kuulostaa huikeelta! :--D Hyvin ootte keksiny noi uudet biisien nimetkin, voin vaan kuvitella miten osuvat on ollu ne ite lyriikat. Ja ku on tommoset tutut biisit kyseessä ni yleisö lähtee tavallaan mukaan:) Me tehtiin show'n lopussa vielä kaikkien abien kesken flashmob, eli tanssittiin siihen Sam and the Wompin Bom Bom -biisiin semmonen tanssi, se sai yleisön kyllä ihan fiiliksiin! Ah abivuosi<3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)