Viimeistä viedään

... teinivuotta nimittäin! Tää vanhus on nyt sit virallisesti 19-vuotias ja olo on taas astetta sivistyneempi. Tai sitten ei. Millonhan se "aikuistuminen" oikein tapahtuu? Tajuaako sen jotenkin kuin taikaiskusta, että ei perkele se on menoa nyt? Ainakin tällä hetkellä mulla on yhtä aikuinen olo kuin 10-vuotiaana ja esim. päätöstenteot vaikeutuu kerta toisensa jälkeen. Ihan tyhmää kasvaa isoksi ja tajuta, mitä vastuun määrää sitä harteillaan kantaakaan.

Nojoo, istuttiin Johannan kanssa eilen Kaisaniemessä iltaa kuin siideripissikset konsanaan (se siitä aikuistumisesta sitten..) ja nautittiin auringonlaskusta. Piti ottaa vähän iisimmin, koska oon vielä pahasti toipilas ja jälkitaudit ehkä vähiten himottas tällä hetkellä.

Mulla on tällä hetkellä poikkeuksellisesti vaan kaks (2) asiaa, joita panikoida: huominen lääkärin soitto ja tämäniltaiset treffit. Ihan oikeesti, en mä osaa käydä treffeillä. Ei ihan sitä vahvinta alaa niinsanotusti... Wish me luck! :|

Kivaa sunnuntaita teille,

♥: Elli

So tired of being sick and tired

En tiiä mistä minuu taas rangaistaan, mutta täällä sitä kärvistellään välikorvien tulehduksien (kummassakin korvassa samaan aikaan, oi kyllä) SEKÄ kurkunpään tulehduksen kourissa. Sain elämäni ensimmäisen kerran saikkua tiistaina ja huomenna on haettava lisää, koska en todellakaan oo vielä työkuntoinen. Tuun hulluks ihan kohta, oon vaan nukkunu kaikki päivät ja kyhjöttäny sohvalla peiton alla. Tänään edistyin ja siirryin kolmen metrin päähän parvekkeelle lepäämään. Ei oo ollenkaan miun tapasta tää! Niin se kai menee, että duracell saadaan rauhoittumaan vain radikaalein keinoin.

Tosiaan mikään ruoka ei mee alas, ja suu on ihan rutikuiva koska en halua nieleskellä, sillä se sattuu aivan hemmetisti. Oon viimeks syöny pureskeltavaa ruokaa maanantaiaamuna, ja sen kyllä huomaa. Sen jälkeen oon saanu popsittua vain jugurtin ja yhden piltin. Ja jätskin. Että ei varmaan ihmekään, että vessaan mennessä pitää ottaa seinistä tukea, koska silmissä sumenee.

Eilen kävin Meilahdessa tietokonetomografiakuvauksissa. Kuvaukset menivät hyvin, ja nyt vaan jännitetään maanantaita ja lääkärin soittoa. Voin vaan kuvitella, miten lääkäri säikähtää mun tulehdusarvoja (ne on siis ihan katossa näiden muiden tautien takia nyt), mutta täytynee selittää hänelle sitten puhelimitse, että olin kipeä labroja antaessani.

Näin viime yönä painajaista siitä, kuinka maanantaina olen töissä ja saan kuulla syöpäni uusiutuneen. Lyhistyn unessa breikkihuoneemme nurkkaan ja itken aivan hillittömästi, revin hiuksiani ja kiroan sitä, miksi niiden ei anneta kasvaa rauhassa takaisin vaan ne tippuvat uudelleen ja koko projekti alkaa alusta. Unessa oli vahvasti läsnä pelko kuolemasta, pelko siitä etten koskaan enää parane. Pelko Hodgkinin kroonistumisesta ja siitä, että kuljen koko loppuelämäni sana "SYÖPÄ" hakattuna otsaani. Heräsin kylmään hikeen ja painoin pään takaisin tyynyyn lähettäen samalla hartaan toiveen jonnekin korkeuksiin, että uneni ei kävisi toteen.

Täytän ylihuomenna 19. En käsitä mihin tää aika vierii... Tässä vaiheessa uskallan paljastaa teille, että jätän elokuun puolivälistä lähtien Mäkkärissä työskentelyn vähemmälle (en lopeta kokonaan kuitenkaan), ja siirryn yhteen tenniskeskukseen töihin. Sain sieltä tosiaan vakituisen kokopäivätyön ja oon tosi innoissani, vaikka olen viihtynyt myös Mäkissä paremmin kuin hyvin. Tennis on kuitenkin niin lähellä sydäntäni taustani takia, joten on ihan mieletöntä päästä tekemään töitä sen parissa. Työnkuvaani kuuluu siis vastaanotossa toimiminen ja tenniskaupan pyörittäminen. En malttais odottaa!

Nojoo, jokohan siinä ois tarpeeksi päivitystä tänne bloginkin puolelle. Tosiaan maanantaita odotan kauhulla, mutta muuten sujuu ihan hyvin. Vielä kun saisin huomenna tarpeeksi vahvat lääkkeet näihin tulehduksiin, niin voisin nauttia synttäripäivästäkin vaikkapa istuma-asennossa (!!) Alkaa selkä nimittäin krampata tästä liiasta nukkumisesta. Anteeksi ankea kuvaton postaus, mutta voin aikuisten oikeasti vannoa, ettette halua nähdä kuvia minusta juuri nyt.. :)

Laters!

♥: Elli

HAPPY ISLAND ROCK

Terkkuja täältä aurinkoisesta Joensuusta ja Ilosaarirockista!! Koko viikonloppu on festaroitu ahkerasti ja vielä pitäs tämä päivä jaksaa. Huomenna aamulla sitte takasin kohti Helsinkiä ja 8h työvuoroa, oh no...

En ehi jäähä turinoimaan tähän nyt pidemmäksi aikaa, koska näytän vielä vähän keskeneräiseltä ja kohta pitäs olla jo menossa. Tulkaa ihmeessä moikkaamaan, jos satutte bongaamaan miut ihmisvilinästä! Muutama teitä on käynytkin jo nykäisemässä hihasta, ihanaa :)

Mie vaan rakastan tätä kaupunkia kesäisin.

♥: Elli

Kuukauden työntekijä!

 "Superiloinen Elina tuo vuoroon tullessaan hyvän mielen myös kaikille työkavereilleen. Tarmokkaana Joensuun tyttönä hän on ottanut uudet työasemat innolla vastaan ja suoriutunut niistä erittäin hyvin. Kiitos Elina työpanoksestasi! Palkintona saat 50e palkkaan tai unelmalistat."

Lienee sanomattakin selvää, että oon tosi otettu moisesta kunniamaininnasta. Oon ollu kuitenkin suht vähän aikaa tuolla töissä, joten on ihana saada tämmöistä palautetta ja tietää onnistuneensa edes jossakin. Rakastan mun työkavereitani ja työtäni, koska saan höpötellä asiakkaiden kanssa ja yrittää tehdä niinkin arkisesta hetkestä kuin ruokailusta hauskan ja miellyttävän tapahtuman. Kiitos pomot! :)

Ja sitten asiasta kolmanteen taas: kattokaa tätä tukkaa, ihan oikeesti. Ensimmäinen kuva on tasan vuoden takainen, toinen hetki sitten otettu. En ois IKINÄ uskonu, että hiukset kasvaa näin nopeesti takaisin. Ottaen huomioon, että pehkoani on leikattu kolmesti nyt vuoden aikana, tää on tosi pitkä.

Ja vaikka itestäni tuntuu aina välillä siltä, ettei tukka kasva ollenkaan tai kasvaa todella hitaasti, niin vanhoja kuvia kattelemalla sen todellisuuden huomaa.

Illalla saan ihanan serkkutytön tänne kylään viikonlopuksi ja meillä on vaikka mitä suunnitelmia tiedossa! Nyt lähen kuitenkin metsästämään housut jalkaani jostakin, koska A on hetken päästä tässä ja lähetään käymään kaupoilla ennen kuin se heittää miut töihin. Tämän kaiken kivan lisäksi ulkona paistaa aurinko, joten tän päivän hyvä mieli on taattu!

Pusuja kaikille,

♥: Elli

Mä viheltelen vaan

Mulla kävi hyvä tsägä ja sain juhannusviikonlopun töistä vapaaksi. Lähettiin viettämään tuota keskikesän juhlaa samaan paikkaan missä viimekin vuonna oltiin, eli pieneen ruotsinkieliseen kylään nimeltä Fagervik. Iso porukka, hyvää ruokaa, saunomista ja pitkiä yöunia - varsin perinteinen juhannussetti siis. Överikännejä ei tosin vedetty, vaan parin punkkulasillisen voimilla mentiin ja se riitti.

 Ehdin onnekseni käväistä myös kotona Joensuussa muutaman päivän ajan. Olikin ehtinyt äiti-ikävä yltyä jo ihan liian suureksi. Onko normaalia, että nautin täysillä itsenäisestä elämästä, mutta minua alkaa suurinpiirtein itkettää aina kun muistan, miten kaukana ne mun elämäni tärkeimmät ihmiset on? Että mä en voi vaan hautautua äitin kainaloon sillä hetkellä, ku tarve olisi. Pitää olla vahva ja kestää yksin. Tai vaihtoehtoisesti soittaa äitille kivoja yhyy-haluun-kotiin-tulkaa-hakemaan-minut-pois-täältä -puheluita.

 Viime viikonloppuna olin partioleirillä Tampereen lähellä. Oli ihan huippu viikonloppu! Podin jäätävää väsymystä hirveen työputken ja todella vähiin jääneen levon takia, mutta onneksi parhaassa seurassa myös tommoset pikkuseikat jää unholaan. En oo hetkeäkään katunut partioharrastuksen aloittamista pienenä, ja oon superkiitollinen kaikista niistä tiedoista ja taidoista, joita se on mulle opettanut. Puhumattakaan läheisistä ystävistä, ainutkertaisista hetkistä ja mieleenpainuvista kokemuksista. Ei niitä vaan voi korvata mikään. Erä-Elli mie oon, ja hirveen ylpee siitä :)

Nyt yritän kiskoo naamaani jotain ruokaa ja lähteä sen jälkeen käymään Helsingissä. Illalla ois vielä työvuorokin ja vähän poikkeuksellinen sellainen - saan nimittäin vetää pikkulapsille mäkkärisynttärit! Jee. Oonko muuten ainoa, jolle tuottaa syöminen vaikeuksia näin kesäisin? Tuntuu, ettei oikeen mikään uppoa alas. Ei varsinkaan kuuma ruoka. Pakko ois kuitenkin jotain syödä, että jaksaa.

Sain muuten sitä kontrolliaikaa aikaistettua. Mulla on lääkärin tapaaminen ens maanantaina eli 6 päivän päästä, apua. Nyt niitä peukkuja pystyyn miun puolesta, joohan?

♥: Elli