HENGISSÄ joo

Kiirettä pukkaa. Viimeks taisin postailla reippaasti viime viikon puolella? Viikonloppu meni kavereiden kanssa päiviä paistatellessa, ja maanantaiaamuna hyppäsin ekaan Joensuu-Helsinki -junaan (alle kolmen tunnin unien jälkeen klo 04:00 herääminen tuntu höpöltä). Siellä mua oli vastassa Antti, jonka kanssa hengailtiin pari päivää keskustan vilskeessä.

Maanantaina kierreltiin kauppoja, ja jossain vaiheessa parkkeerasin Antin hienotunteisesti peli-/elektroniikkakauppaan ja lähdin kahville uuden, ihanan blogituttavani kanssa. Tiiättekö ku joittenki ihmisten kanssa vaan synkkaa heti alusta alkaen? Me juteltiin monta tuntia ja silti tuntu että aika meni kamalan nopeesti. Toivottavasti tavataan uudelleenkin, oli superkiva nähä!

Illalla syötiin maailman parhaita tortilloja ja nukahdettiin ennen yhtätoista. Tiistaina otettiin illansuussa jälleen juna alle ja puksuteltiin Karjaalle, josta meidät koukattiin Antin mökille sinne Fagervikiin, missä olin juhannuksenkin. Tänään tulin sit takaisin kotiin tyytyväisenä onnistuneeseen reissuun. Oisin viihtyny tien päällä pidempäänkin, mutta mun synttärit (!!omg) on ylihuomenna ja mua tarvitaan täällä.

Alla jotain random-kuvia puhelimesta, en oo jaksanu kantaa kameraa mukana. 

Tältä mun tukka näyttää aamuisin, vaikka en ois ees pessy sitä edellisenä iltana. Vieläkö ootte sitä mieltä, että tää mun lyhyt tukka on ihana?! =)

Pehko on kuitenki kasvanu sen verran, että saan tohon sivuun tehtyä ranskanletin!! JEEEE. Kaverit toteaa aina et mun tukka on kasvanu, mut ite en huomaa sitä niin selkeesti. Sais kasvaa vielä nopeemmin.

Huomenna on vauhtipäivä, on paljon siivoiltavaa ja järjesteltävää. Perjantaina juhlitaan, ja lauantaina otan suunnan kohti Suunta'12 -leiriä Puumalan Pistohiekalle. Oon alustavasti siellä nyt vaan viikonlopun, ellen sit innostu ja jää sinne useammaksi päiväksi. Suunta'12 on siis Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n järjestämä iso piirileiri.

Aika näyttää, millon ehdin seuraavan kerran päivittelemään kunnolla. Anyway, nauttikaa nyt sillä aikaa näistä helteistä mitä on lupailtu, mä ainakin aion! Ja muutenki tosi kivaa heinäkuun loppua teille kaikille :-)

♥: Elli

Underneath your clothes, there's an endless story + KOLUMNI

Mulle kuuluu hyvää. Ollaan vietelty äitin kanssa laatuaikaa kahdestaan melkein viikko, kun muut on olleet mökillä. Oon käyny siellä saunomassa, lukenu pitkästä aikaa romaania, lenkkeilly ja tennistelly, kertaillu terveystietoo, käyny elokuvissa ja suunnitellu ens viikon Helsinki-trippiä. On ollu ihan outoo herätä aamulla hiljaisuuden vallitessa? Ei meillä ikinä oo normaalisti näin hiljasta. Tänään tein superhyvää feta-kasvisgratiinia, kuuntelin samaan aikaan NRJ:tä täysillä ja lauloin mukana. Mulla ei ole nuottikorvaa, mutta ei se haittaa.

Huomenna meillä on pikkusysterin kanssa sisko-päivä, aiotaan mennä keskustaan kiertelemään kauppoja. Vannottakaa mua, etten ota lompakkoa mukaan. Se on säästökuurilla. Ja hei mä täytän tasan viikon päästä 18, tosi jännää. Kysyin yks päivä veljeltä, et leviskö mun ripsarit pahasti (oltiin uimassa) ja se totes tyynesti: "ei, mutta näytät ryppyseltä." Kiitti kamu, tää helpotti mun oloa kummasti.

Kauniita unia!

♥: Elli

PS. lukijoiden pyynnöstä alla on nyt se kolumnini, joka julkaistiin sanomalehti Karjalaisessa helmikuussa muutamaa päivää ennen vanhoja. Pääjuttua en kehtaa laittaa tänne, koska en oo sitä itte kirjoittanut. 

Radioaktiivinen jätekö?

"Olen kirjoittanut viime syksystä saakka blogia, jossa kerron taistelustani Hodgkinin lymfoomaa eli imusolmukesyöpää vastaan. Selailin tätä kolumnia varten blogini kokonaan läpi, jotta saisin idean, mistä teille kirjoittaisin. Tajusin, että takanani on rankka, mutta samalla hauska puolivuotinen ajanjakso kaikkine hulvattomine hetkineen. 

Alussa kirjoitin jatkuvasti sairauteni nimen väärin blogiini, kunnes joku huomautti ystävällisesti asiasta. Selitin innoissani tulevista ABVD-hoidoista, mutta kirjaimet suloisesti sekaisin ”AVDB”. Ensimmäisten sytostaattien jälkeen vaadin luvan päästä kouluun ja kirmasin suoraan sairaalasta ruotsin tunnille, mikä nauratti lääkäreitäni. 

Yritin totutella nudismiin eri tutkimuksissa: paita pois ja koneeseen. Saatuani elimistööni varjoainetta ihmettelin, miksen hehku ulospäin. Sädehoidon takia poisleikatut neljä viisaudenhammasta saivat poskeni turpoamaan ilmapallon kokoisiksi, ja viikon ajaksi hautasin naamani syvälle kaulahuiviin kuin pankkiryöstäjä konsanaan. Kaikki nämä ja monet muut kommellukset tekivät sairausajastani kaikesta ikävyydestään huolimatta hymyn kera muisteltavan. 

Olen ilmeisesti hyvin rakas lapsi, sillä olen saanut syövän myötä monta uutta lempinimeä. Undulaatilta näytin, kun tukka alkoi tippua jättäen päälaelle vain muutaman hassun tupsun. Kerran sain erään tutkimuksen takia radioaktiivista ainetta suoniini sekä kiellon olla raskaana olevien naisten lähellä vuorokauteen. Tämän tutkimuksen seurauksena kuulin olevani radioaktiivinen jäte. Pitkä, vaalea peruukkini vastaa kuulemma älykkyysosamäärääni, joten koulussa tottelen nykyään nimeä barbie. Aiemmin mainitun hammasoperaation takia kuljin pitkän ajan kuin otsaani olisi liimattu lappu, jossa lukee pussirotta. Mairittelevista hellittelynimistäni kiitos kuuluu vanhemmilleni sekä kavereilleni. Kiero huumorintaju yhdistää meitä. 

Peruukin käyttöönotto mietitytti. Entä jos tuulen tuiverrus nappaakin varapääni mukaansa? Entäpä jos yhtäkkiä huomaan peruukin olevan väärinpäin päässä, takaraivo otsalla? Onneksi kaikilta kömmähdyksiltä on tähän mennessä vältytty, vaikka ystävät aina hymähtelevätkin tavalleni nykiä peruukkia alaspäin. On ihan okei, että takaraivoa rapsuttaessa koko päänahka liikkuu, haha. Peruukki on muuten nimetty Brookeksi Kauniissa ja rohkeissa esiintyvän näköiskaimansa kunniaksi.

Muistan, kuinka syyskuussa puolen vuoden hoidot kuulostivat hirvittävän pitkältä ajalta. Silloin olin juuri saanut diagnoosin. Nyt olen taisteluni loppusuoralla ja ihmettelen, mihin kuukaudet livahtivat. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä rivakammin päivät rullaavat eteenpäin. 171 päivää diagnoosin jälkeen olen monta kokemusta rikkaampi ja monta hiusta köyhempi, mutta en anna sen lannistaa. Nyt on aika vetää suupielet hymyyn, suunnata katse valoisaan tulevaisuuteen ja antaa elämän viedä uusiin kokemuksiin. Aurinkoista kevään odotusta kaikille, ja vanhoille iloa vanhojenpäivään!"

Semmonen, mitäs tykkäsitte? Kommentoida saa.

Mina målsättningar

Mun mielestä ihmisellä on hyvä olla tavoitteita. Ainakin mulla niitä on monia, mä kun oon vähän sellanen haaveilija. Tänään päätin kirjoittaa ne paperille ylös, ja yllätyin kuinka paljon niitä tällä hetkellä onkaan. A4-kokoinen arkki tuli lähes täyteen. Tässä teille maistiaisia listalta hyvillä biiseillä höystettynä, kannattaa kuunnella!

♥ Paina päähän kiva mustavalkoinen lippis ensi kesäkuun alussa

Amanda Seyfried - Little House

♥ Ota äkkilähtö lämpimään tai risteile yksin Ruotsiin

Donkeyboy - Pull Of The Eye

♥ Pelaa sikana tennistä ja nauti siitä

Akon - Beautiful

♥ Kasvata nysäkynnet jälleen pitkiksi

R.E.M. - Losing My Religion

♥ Opettele tykkäämään juoksemisesta (...ikuisuusprojekti)

Elokuu - Ota omena

♥ Juo enemmän maitoa

Jasper Forks - Alone

♥ Tee mahtavia kirpparilöytöjä ja vältä vaatekauppoja

Bob Taylor ft. Inna - Deja Vu

♥ Lähetä kirje unohtuneelle lapsuudenkaverille toiseen kaupunkiin

Pink - Blow Me (One Last Kiss)

♥ Pudota ne viimeisetkin syöpäkilot pois vyötäröltä 

Shakira - Underneath Your Clothes

♥ Tee korvisten inventaario ja ilahduta ystävää ylimääräisillä koruilla 

Veronica Maggio - 17 år

♥ Opettele viheltämään 

Anna Puu - Sinä olet minä

♥ Hikoile kuntosalilla juuri niin harvoin kuin huvittaa 

Darren Hayes - So Beautiful 

♥ Saavuta unelmien opiskelupaikka ja vaihda maisemaa 

Nopsajalka ft. Asa - Paineet tippuu

♥ ...sitä ennen selvitä, mikä on sun unelmien opiskelupaikka

Frida Amundsen - Closer

♥ Väläytä tuntemattomalle vastaantulijalle paras hymysi

Good Charlotte - Broken Hearts Parade

♥ Poimi voikukkia ja tee niistä seppele

James Blunt - Best Laid Plans

♥ Näe maailmaa ja hengitä jylhän vuoriston ilmaa

Lene Marlin - Unforgivable Sinner

♥ Ihastu ihmisiin 

Liviu Hodor ft. Mona - Sweet Love

♥ Löydä jokaisesta asiasta jotain hyvää.

Millaisia tavoitteita teillä on? Suuria vai pieniä, realistisia vai epärealistisia? Juuri nyt ajankohtaisia vai tulevaisuuden merkkipaaluja? 

Tässä hetkessä on kaikki mitä tarvitaan, me voidaan tehdä ihan mitä halutaan

Ilosaarirock on nyt tältä vuodelta ohitse, ja kivaa oli jee! Tämänkertainen rokki sisälti mm. hirveesti lössii,  energiantäyteisiä lavaesiintymisiä, äänen käheäksi huutamista, ylihinnoitellun kanakorin tuhoamista kera ystävän, suupielet korvissa jammailua ja virkistäviä sadekuuroja välissä. Viihdyin eniten Rento-lavan juurella, koska siellä oli vaa nii letkee meininki koko ajan.

Lauantaina käytiin katsomassa Paleface, PMMP (♥), Kuningassoundi (♥♥), Elokuu ja The Hives. Sunnuntaina tsiigailtiin Herra Ylppö & Ihmiset, GG Caravan ja Chisu, jonka keikan aikana sain jonku lievän paniikkikohtauksen ja puikkelehdin vaivalloisesti pois yleisöstä. Onko kenellekään muulle käynyt koskaan noin? En oo aiemmin kärsiny ahtaanpaikankammosta, oli ihan uus juttu mulle :(

Oli huippua nähä pitkästä aikaa Lindaa, tyttö nimittäin asustelee kesän Turussa eikä olla nähty ollenkaan melkein kahteen kuukauteen! Lievästi sanottuna oli ikävä, oot ihana. 

Kuvamateriaali viikonlopulta on aika köyhää, koska vähän niinku unohdin kameran olemassaolon. Keskityin enemmän ihmisiin ja fiilikseen.

Oon vähän tuuliajoilla tän blogin suhteen. Kyse ei oo sitä, ettenkö haluaisi jatkaa kirjoittamista, vaan siitä että haluan päästä irti syöpä-leimasta. Mua hieman harmittaa se, että rokin aikana kuulin useaan otteeseen puhuttavan itsestäni "syöpätyttönä". Mulle täysin vieraat ja tuntemattomat ihmiset näkevät mussa edelleen vain sen syövän, jota ei enää edes ole.

Tiedän, että kirjoitan julkista blogia ja tällä on paljon seuraajia. Tiedän myös sen, että annoin vapaaehtoisesti haastattelun sanomalehti Karjalaiseen. Tiedän, etten salaillut tautiani lainkaan, koska koin helpommaksi puhua siitä avoimesti. Enkä mä kadu noita päätöksiä hetkeäkään. Oon saanu tästä blogista hirveesti voimaa itselleni ja oon todella kiitollinen jokaikisestä kommentista ja lukijastani.

Asia vaan on niin, että mä en ole enää sairas. Oon terve kuin pukki. Eikä musta edes ei näe ulospäin, että oon sairastanut syövän: tukkaa löytyy, ripset ja kulmakarvat ovat kohdallaan. Mutta vasta eilen mun tajuntaan iski todellisuus, että randomit saattaa tunnistaa mut kaupungilla, ajatellen pelkästään syöpää.

Mun tekisi mieli huutaa, että minussa on muutakin kuin edesmennyt syöpä. Se oli vaan yks osa mun elämästä, ja lyhyt sellainen. Oletetaan, että elän 80-vuotiaaksi. Siitä ajasta mä sairastin puoli vuotta syöpää. En osaa vitosen matikalla laskea tosta mitään prosenttilukua tai muuta vastaavaa, mutta luultavasti jokainen tajuaa, että todella pienestä murto-osasta on kyse.

Mä itse olen päässyt yli syövästä. Se ei enää ole ajatuksista se päällimmäisin, se ei hankaloita mun elämää mitenkään. Jatkan täyttä höyryä eteenpäin, mutta mua inhottaa ajatus siitä, että otsassani tuntuu edelleen lukevan kissankokoisilla kirjaimilla "syöpä". Mä haluan pyyhkiä ne kirjaimet pois.

Toisaalta on taas tosi ristiriitaista minulta, että tavallaan annan mielelläni kasvot syövälle. Voin olla esimerkki siitä, että syövästä on mahdollisuus selvitä, ei se mua haittaa. Mutta en halua, että mun oletetaan olevan pelkkä "syöpätyttö", koska en sitä enää ole. Oon ihan Elina vaan, toiset kutsuu myös Elliksi. Normaali aikuistuva nuori, tuleva abiturientti, monen ihmisen ystävä ja perheenjäsen. Syöpä oli ja meni, eikö se voitais jo jättää sinne hamaan menneisyyteen.

Siksi en tiedäkään, mitä teen tän blogin kanssa. Tykkään ihan mielettömästi hölötellä ja purkaa ajatuksia kanssanne (varsinkin, kun saan upeilta ihmisiltä ihania kommentteja). Oon tutustunut blogini kautta moniin hienoihin tyyppeihin, kehittynyt kirjoittajana, itkenyt ja nauranut ennen "julkaise"-napin painamista. Mutta haluaisin uuden alun ihmisenä, joka sairasti syövän, mutta mitä ei heti ensimmäisenä minusta muistettaisi. Haluaisin, että minussa korostuisivat muut asiat eikä niinkään ex-syöpäkimpaleeni.

Sairausaikana varmasti moni kanssasisareni sai teksteistäni voimaa omaan jaksamiseensa, mutta entäs nyt? Mulla ei oikeastaan ole enää kerrottavaa kuin kontrolleista, jotka ovat kolmen kuukauden välein. Voin lisätä kuvia hiusten kasvatuksesta, mutta muuta syöpään liittyvää postattavaa mulla ei oo. Saako ihmiset tästä blogista enää mitään irti? Saanko mä tästä enää mitään irti. Oon todellakin kahden vaiheilla, jatkanko vai lopetanko.

Kertokaa mulle, mitä te itse tekisitte tässä tilanteessa. Arvostaisin sitä todella.

♥: Elli 

Ilo, saari ja rock!

Mulla on keltainen ranneke, jemmassa sadetakki ja hyvä fiilis. Onnellistun ulos koloistaan ryömineistä joensuulaisista, kaupan kassan iloisista naamoista ja henkiin heränneestä kaupungista. Tykkään uusista tuttavuuksista, hulvattomista naurukohtauksista, hyvästä tai vähemmän hyvästä musiikista ja alemyynneistä bongatuista vaaleanpunaisista tennareista. Huomenna meitä festaroiduttaa PMMP ja monta muuta, mutta nyt mä lähden nukkumaan. Muistakaa ystävät tanssia villisti, sillä Ilosaarirock on vaan kerran vuodessa.

♥: Elli

('cause i'm going to live my life)

if you wanna live your life, live it all the way and don't you waste it 

every feelin' every beat can be so very sweet you gotta taste it 

you gotta do it, you gotta do it your way 

you gotta prove it, you gotta mean what you say

life's a party, make it hot

dance don't ever stop, whatever rhythm 

every minute, every day

take them all the way you gotta live 'em

Hyvää yötä ja kaunista huomista kaikille.

♥: Elli

Ould piktöörs

Satuin selailemaan IRC-Gallerian kätköihin piilotettuja yhden kahden kolmen vuoden takaisia kuviani. Kaikkia en voi jakaa teidän kanssanne, koska rajuimmat niistä ei oikeesti kestä päivänvaloa...en tajuu mite oon voinu kulkee kadulla sen näköisenä? Tai ennen kaikkea: äiti miksi annoit minun meikata sillä tavalla. Joskus hävettää olla Elina =)=)==))

2007

2009

2009

2008

2010

2009

2010

2011

Oon täällä joskus maininnutkin, että kävin "nuoruusvuosinani" (nykyään oon iha fossiili, ai mitenniin ikäkriisi meneillää häh) läpi sekä angstiteinihevarirokkari- että yltiövärikkyys-kaudet. Erityisesti mua hävettää noi hevariajan kuvat, niitä en ikinäikinäikinä näytä kellekään vaan lukitsen laatikkoon ja huuhtelen avaimen viemäristä alas.

Musta tulee parin viikon päästä täysikäinen, voitteko kuvitella. Tässä alkaa tajuta, että ne pahimmat kapinavuodet on ohi, en mä voi enää alkaa paiskoo äidille ovia tai tulla näyttämisenhalusta kännissä ja paksuna kotiin. Mihin nää vuodet oikeesti vierii, en haluu vanheta enää kamalasti. Mitä kahenkympin jälkeen tapahtuu, pitääkö sillon hankkii perheauto ja loppuelämän kestävä ura? Ok nyt lopetan ajattelemisen tai alkaa tosiaan ahistaa.

♥: Elli

Mot stjärnorna genom svårigheterna

Aloha!

Täällä ollaan taas, ja pahoittelut tosiaan tuosta postaustauosta. Tulin perjantai-iltana sieltä leiriltä takaisin ihan rättipoikkikuolleena (15-tuntiset työpäivät tekivät tehtävänsä), ja nyt oon vaan levännyt ja nähnyt kavereita. 

Leiri meni tosiaan hyvin, duunia riitti ja nyt mulla on kädet täynnä rakkoja ja palovammoja. Opin hirveesti uusia asioita, pitkäjänteisyyttä ja tutustuin upeisiin tyyppeihin. Mä en myöskään ole koskaan aiemmin pelännyt mielikuvitusolentoa näin paljoa. Kiitos leirin ohjaajapoikien mä en uskalla enää ikinä mennä kellariin tai saunalle yksin. Ootte kamalia ♥

Neidit Leirinjohtaja ja Keittiöapulainen tässä terve! Mentiin leiriläisten yllätysdiskoon ihan itse suunnittelemissamme pikkumustissa ;) 

Eilen vietettiin hellepäivä veneillen ja illemmasta juhlittiin erään tennistyttösen kriparilta pääsyä. Myöhemmin hengailtiin vielä tuolla leirihenkilökuntaporukalla ulkona, koska oli upeen lämmin ilta ja ihmisiä paljon liikkeellä muutenkin.

Ostin tosiaan ton Lumia 610 pari viikkoa sitten. Ehdin käyttää sitä viikon, kun se jo hajosi. Olin kohdellu tota ku kukkaa kämmenellä, varonu ettei se kolhiinnu mihinkään eikä kastu tai mitään. Yhtenä päivänä se sitten putosi puolesta metristä maahan, ja vaikka se oli kankaisessa suojapussissa, niin näyttö halkesi ja lakkasi toimimasta kokonaan. En voi sanoin kuvailla sitä ärsytyksen määrää. Vietiin se korjaukseen, koska toi ei ois menny takuuseen. Arvatkaa kuinka paljon kismitti maksaa se 90e korjauslasku =)=)=) Ostin siihen samantien tollasen extra-suojakuoren ja näytön suojakalvot, ja ihan oikeesti nyt varjelen tota jatkossa henkeni kaupalla. Perkele. Anteeksi kielenkäyttö, mut är-syt-tää.

Muuten toi on iha bueno puhelin ja tunnen syvää rakkautta sitä kohtaan. Yks juttu vaa hämää: en nimittäin saa siirrettyä koneelta kuvia tohon, vaikka oon lukenu käyttöohjeet monesti läpi ja tehny niinku niissä käsketään. Jos joku osaa jelpata ni kaikki vinkit ja neuvot otetaan avosylin vastaan!!

Muistatteko muuten tämän tekstin, minkä kirjoitin siihen nuorten syöpäoppaaseen? En edes tiennyt, että kaikkien siihen kirjoittavien kesken arvotaan jokin palkinto, vaan kirjoitin siihen puhtaasti sen takia että halusin auttaa. Siksi yllätyinkin ihan superisti, kun postiluukkuun kolahti kirje, jossa kerrottiin minun voittaneen 100e lahjakortin Suomalaiseen Kirjakauppaan! JIPII.

Tällä postauksella ei nyt taas oo päätä eikä häntää, kun yritän tunkea reilun viikon tapahtumat ja tunteet samaan pakettiin. Haluisin nyt kuitenkin kirjoittaa vielä asiasta, joka vaivas mun mieltä eilen. Mulla oli nimittäin ihan hirvee fiilis ja pakokauhu, että oon tosi ylipainoinen. Tiiän etten oo, mutta varmaan kaikille tulee niitä päiviä joskus, että jokainen piirre omassa naamassa ja kropassa ällöttää. Mua häiritsi kattoa peiliinkin eilen, vaikka yleensä oon ihan tyytyväinen siihen mitä sieltä näkyy.

Mun mielestä mulla oli paksut jalat, sairaan iso maha, kolmoisleuka ja mörssäripohkeet. Vihasin mun nenää ja tukkaa, joka sojotti pystyssä tottelematta mitään muotoilutuotteita tai suoristusrautaa. Samaan aikaan kun mielessäni kirosin itteeni suohon, ääni mun päässä toitotti että "sä tiedät ettei ulkonäkö oo maailman tärkein asia, sen verran sä ton syövän aikana oot oppinu. mut valita vaa tyhmä tyttö, vaikutat tosi epäkiitolliselta".


En osaa ees pukea mun ajatuksia sanoiksi, kaikki vaa risteilee päässä sikinsokin. Olin tosi onnekas, kun selvisin syövästä hengissä ja niinkin vähillä haittavaikutuksilla - oisin voinu voida paljon huonomminkin. Mut välillä tulee edelleenkin olo, että MIKSI MINÄ. Se olo tulee varsinkin silloin, kun näen jollakulla samantyyppiset hiukset mitä itselläni aiemmin oli. Oon myös huomannut, että tavatessani uuden ihmisen mulle tulee tarve selittää, miksi mun tukka on lyhyt. Ihan kuin sillä olisi mitään väliä?! Haluan vaan aina jotenkin selventää, etten ole vapaaehtoisesti leikannut tukkaa lyhyeksi, vaan mulla on joskus ollut kauniit pitkät hiukset.

Tiiän, että tollaset ajatukset on ihan turhia, koska yleensä ihmisiä kiinnostaa kuitenkin se mitä toinen on sisältä eikä niinkään ne ulkoiset puitteet. Mut ylipäätään se huomion ja kiinnostuksen herättäminen lyhyellä tukalla tuntuu olevan paljon vaivalloisempaa kuin pitkillä hiuksilla. Tai ainakin näin mä asian koen.

Kaikesta tästä huolimatta oon taas löytänyt sen hyvän itsetunnon, joka katosi viime keväänä jonnekin. Luotan kyllä itteeni ja näin poispäin, mutta silti mun pääkoppa vielä osittain käsittelee tautia. On vaan hassua, että eka saattaa mennä kuukausi etten murehdi mitään ja sit tulee yks kaks tollanen päivä, jolloin kaikki mättää. Vihasin itteeni, koska mulla ei ole hoikkia jalkoja, siroa yläkroppaa eikä pitkiä hiuksia. Samaan aikaan tiesin kuitenkin, että kaikki se valittaminen on ajanhukkaa. Mulla on ympärilläni joukko ihmisiä, jotka rakastaa ja tykkää musta tällasena ku oon. Ei ne kato, onko mulla allit vai ei.

Mulla oli siis tosi ristiriitainen päivä, mutta tänään on jo paljon parempi olo. On nimittäin pari henkilöä, jotka saavat mut jopa tollasena eilisen kaltaisena päivänä hymyilemään ja tuntemaan itteni sopivaksi. Kiitos, että ootte olemassa :)

Huomenna alkaa Ilosaarirockin talkootyöt ja pe-su sitten jo rokkaillaankin. Sen jälkeen ois suunnitelmissa pientä kotimaan matkustelua, eli kaikkee kivaa tiedossa taas. Palaillaan!
♥: Elli

PS. Perjantaina kun tulin kotiin, löysin pöydältäni tällaisen:

Mulla on maailman söpöin pikkuveli.