tiistai 6. syyskuuta 2011

the beginning

Tänään sairastuin syöpään.

En tiiä, mitä tästä blogin pitämisestä tulee. Joko saan kirjoittamisesta apua ja keinon purkaa ahdistusta, tai sitten tästä tulee ihan floppi. Anyways, pidän tän blogintapasen suljettuna niin kauan kunnes oon valmis kertomaan koko internetin ihmeelliselle maailmalle, että sairastan syöpää. Voi olla, että oonkin pian jo sinut tautini kanssa ja uskallan jakaa tän kaikille, tai sitten voi käydä niin, että jätän tän ihan vaan miun ja miun kavereiden väliseksi. Aika näyttää.

Kerron teille vähän, mitä tässä on nyt kaiken kaikkiaan tapahtunut. Kesäkuun alussa 2011, olin töissä urheiluhallin kassalla ja sattumalta pidin kättäni kevyesti kaulallani. Huomasin, että oikean solisluun kohdalla oli patti. Hätäännyin jo heti vähäsen, taisinpa jopa kysäistä suht tuntemattomilta työkavereiltakin, että missä niitä imusolmukkeita oikeestaan on. Laitoin myös äidille viestin, joka lupasi tutkia pattia, kun pääsen töistä kotiin. Koko lopputyövuoro meni vähän panikoidessa, mutta rauhoittelin itseäni hokemalla, että se luultavasti on vaan villiintynyt imusolmuke. Olisikin ollut...

Tulin siis kotiin ja todettiin äitin kanssa, että patti on halkaisijaltaan noin 4-5cm pitkä. Kun tunnustelin pattia, se tuntui olevan ikään kuin kiinni solisluussa, eikä se ollut samalla lailla pehmeä kuin oletan rasvapattien olevan. Äitin kanssa sovittiin, että jos patti ei vähään aikaan lähde itsekseen pois, niin käydään näyttämässä lääkärille.

Kuten arvata saattaa, kesä meni liian nopeasti ja en liiemmin ajatellut koko pattia. Kokeilin kyllä välillä, että vieläkö se on siellä ja aina todetessani että siellä se on, niin pieni huolenpoikanen nosti päätään. Kuitenkin nohdin aina, ehkä jopa tahallani, koko patin ja jatkoin kesänviettoa.

Elokuun alussa sain itseäni niskasta kiinni ja varattiin äidin kanssa miulle aika yksityiselle. Tällöin patin "löytymisestä" oli kulunut siis reilu 2 kk. Lääkäri toppuutteli ja sanoi, että on turhan aikaista vielä epäillä mitään syöpää. Hän kuitenkin varasi minulle ajan ultraäänitutkimuksiin noin viikon päähän.

Ultrassa lääkäri huomasi, että myös vasemmalla puolella oli samanlainen, mutta pienempi patti kuin oikealla puolella eikä se näkynyt ulospäin niin kuin oikeanpuolimmainen patti. Jotenkin jo silloin arvasin, ettei tää voi olla harmiton. Lääkäri totesi, että on parempi ottaa patista ohutneulanäyte, jotta saataisiin varmuus, mikä se on.

Odottelin ohutneulanäytteen tuloksia useamman viikon, ehkä kaksi-kolme viikkoa. Sitten, yhtenä torstaina, äidille oli tullut soitto saikulta ja hyö pyysivät miut jatkotutkimuksiin. Jotain hälyttävää neulanäytteestä oli siis löytynyt, ja sillä hetkellä tuntu että mun maailma romahtaa. Oli suuri todennäköisyys, että patti on Hodgkinin tautia. Miut haluttiin kuitenkin sairaalalle siis uusiin tutkimuksiin, että voidaan sulkea pois myös mahdollisuus muista imusolmuketaudeista.

Reilun viikon päästä menin sitten käymään siellä sairaalalla ja lääkäri halus ottaa tuosta patista palan tutkittavaksi. Vaihtoehtoina oli valita nukutuksessa leikkaaminen monen viikon päästä, tai koepalan leikkaaminen paikallispuudutuksessa saman tien. Mulle mieluisampi vaihtoehto ois ollu tuo nukutus, mutta koska vihaan odottelua ja epätietoisuuden tunnetta, niin päädyin tuohon paikallispuudutusjuttuun. Eli saman tien multa otettiin n. 30min kestävässä operaatiossa pala patista pois, ja nyt siinä on sellanen kiva 5cm arpi.

Tänään kävin poistattamassa tikit tosta haavasta terkkarilla ja vietin muuten oikein mukavan päivän ykkösiä piinatessa (piinapäivä, jee). Sillä samalla hetkellä ku astuin ulos koulusta aikomuksena mennä kavereitten kaa keskustaan, niin puhelin soi ja se oli tietenkin sieltä keskussairaalalta. "Kyllä sieltä on nyt valitettavasti vahvistunut se Hodgkinin tauti eli imusolmukesyöpä. Käviskö sulle torstaina kello 10 tapaaminen sun tulevan omalääkärin kanssa?"

Silmät alko valuu kyyneleitä ja kurkkua kuristi. Käsi täris ja jotenkin onnistuin vastailemaan sille naiselle puhelimessa. Ehkä elämäni hirvein hetki. Siitä sitte itkua pidätellen kotiin, ja tää päivä onki menny nyt vähän niin ja näin.

Äsken kävin kyllä Veran kanssa lenkillä ja juteltiin kunnolla, jäätiin vielä höpöttelemään tuohon pihallekin. Oli kuitenki jotenki helpottava tunne, kun sain jutella jonkun kanssa. Kiitos Vera<3

Nyt meen ettimään huomista orjapäivää varten kamoja. Katellaan millä tahilla ja fiiliksillä tuun tätä jatkossa kirjottamaan ja kiinnostaako ketään teistä ylipäätänsä lukea tällasta valittamista. Aattelin vaan, että kun nyt yritän vältellä tästä syövästä puhumista koulussa, niin teidän ois helpompi ehkä ymmärtää, jos joskus saatan olla poissaoleva tai jotenkin omituinen. Ja vaikka kukaan tätä ei lukisikaan, niin uskon kyllä että tästä on ainakin mulle itelleni jotain hyötyä.

Hyvää yötä!
Elina

14 kommenttia:

  1. Hei,

    Pikkusisko linkkas miulle siun blogin. On mielenkiintosta lukee siun ajatuksia, kiitos jakamisesta. Opiskelen itse röntgenhoitajaks, joten ehkä tätäkin kautta ymmärrän miun tulevia potilaita paremmin ja toisaalta miun luokkakaveri lukiossa kävi läpi myös syövän (sai arven muistoksi poskeen).

    Elämä ei ole aina reilua, mutta niillä mennään mitä on. Tsemppiä paljon! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti kannustuksesta! :) Tottahan se on, ettei elämää voi ennalta määrätä, mutta pakko on vaan sopeutua ja ajatella positiivisesti vaikka välillä ottaakin päähän!

    VastaaPoista
  3. Heippa. Kiva lukee kun hoito edistyy hyvin ja vointi on hyvä.

    "Miksi just minä". En tosiaan tiedä. Yleensäkin elämä on täynnä asioita (mm. sodat), joita pystyy sietämään tietäessään, että niillä ei oo mitään tarkotusta.

    Pisteet myös itses psyykkauksesta. Vaikka omat pohdinnat kuulostaiski oudolle niin tärkeintähän on, että se outous toimii itselle. On hyvä muistaa keskittyä olennaiseen. :)

    Kriisit on usein elämän kasvukohtia, joiden läpi on kuljettava samalla ehkä arvioiden uudelleen elämänsä valintoja tai arvoja. Eli 'se mikä ei tapa, vahvistaa' (oon vissiin lukenu tänään liikaa kriisipsykologiaa ja potilastyötä).

    Piti tulla kysymään, että onko siulla jääny mieleen hyviä tai huonoja kokemuksia hoitajien kohtaamisista hoidon aikana? Tilanteita, joissa oot ollu jännittyneenä?

    Terveisin,
    "Anonyymi"

    VastaaPoista
  4. Pasta,

    moi ja kiitos kommentista! :)

    Allekirjotan täysin tuon, mitä sanoit itsensä psyykkaamisesta. Opettelen parhaillaan kääntämään tän ikävän asian edukseni tulevaisuutta ja omaa maailmankatsomustani varten. Oon jo nyt huomannut, että oon muuttunu henkisesti, mutta mielestäni kyllä vaan parempaan suuntaan. Asioita tulee ajateltua eri tavalla, laitettua oikeaan tärkeysjärjestykseen. Se mikä ei tapa, tosiaan vahvistaa!

    Hoitajien toiminnasta miulla ei oo mitään negatiivista sanottavaa. Minuu on kohdeltu hirmu ihanasti ja äidillisesti! On tavallaan ihan kiva mennä sytoihin, ku tiiän että siellä on ne samat ihanat hoitajat höpöttelemässä miun kanssa. Oon kuullu muun muassa vinkkejä siihen, millanen aviomies kannattaa tulevaisuudessa valita :D Nuoren ikäni takia mulle on sadellu muitakin elämänohjeita.

    En nyt tiiä, kiinnostaako tää sinuu ku kyselit hoitajista (ilmeisesti itse opiskelet sitä alaa?), mutta yks mun lääkäreistä oli todella tökerö. Olin ihka ensimmäisissä tutkimuksissani, jossa sen piti tunnustella käsin että missä niitä patteja on. Tää (mies)lääkäri sitten MITÄÄN sanomatta/varoittamatta avas mun farkkujen napit ja työns kätensä mun housuihin. Siitä jäi kieltämättä traumat ja vieläkin puistattaa, kun ajattelen sitä tilannetta. Lääkäri ei edes selittänyt miksi teki niin. Onneks äiti sitten osas kertoa, että se tarkisti vaan imusolmukkeet. Ei ollu kyllä kivaa :C

    VastaaPoista
  5. Laitoin tuon ekan kommentin anonyyminä kun en viitsiny paljastaa blogiani, mutta ajattelin, että "olkoot". En pikkusiskon kavereita oikein tunne, mut oma henkilöllisyys voi silti paljastua. :D

    Tein tosiaan oman kriisini kautta muutoksia elämääni ja vaihdoin tekniikan alalta hoitoalalle ja huomenna onkin harjoittelujakson ensimmäinen päivä röntgenissä. Oon ite välillä aikamoinen jännittäjä ja haluun oppia kohtaamaan (myös jännittävät) potilaat 'oikein', että tilanteet olis heille helppoja kun hiljalleen enemmän sairaalamaailmaan pääsen. Tuskin ihan hakoteillä olen kun kerran opiskelemaankin pääsin. ^^

    Kiinnostaa kyllä, mutta mitäs ihmettä?! Oonkin harmitellu ku lääkiksen pääsykokeissa ei mitata sosiaalisia valmiuksia ollenkaan, mut tuo on aika creepyä. Aika harmillinen tapaus toi lääkäri, mut onneks hoitajat oli loistavia. Varmasti shokeerais minuuki vastaava asiaton käytös.

    Eli tajusin olennaisimmat asiat:
    - Ei saa laittaa käsiä toisen housuihin kysymättä lupaa.
    - Saa antaa vinkkejä miehenmetsästykseen.

    Annan oman vinkkini: Hymyile ja naura. Kivaa ens viikkoa! :)

    VastaaPoista
  6. En ees tajunnu yhistää sinuu aluks tuohon ekaan kommenttiis, vaan päättelin että opiskelet hoitoalaa tuosta "kriisipsykologiasta" ja "potilastyöstä" :--D haha!

    Joo, kieltämättä tuo lääkärin käytös herätti kummastusta. Toivottavasti en joudu vastaavaan tilanteeseen uudestaan! Saisivat laittaa sinne lääkiksen pääsykokeisiin jonku testin, missä mitataan hakijan sosiaalisten tilanteiden tajua.

    Mukavaa syksynjatkoa siullekin, ja tsemppiä huomiselle ja muutenkin harjoittelujaksollesi! Hyvin se menee :)

    VastaaPoista
  7. Kirjoitat kyllä hyvin, tuli ihan elävästi nämä tapahtumat silmien eteen ja tunteet välittyi myös <3

    VastaaPoista
  8. Sita,
    kiitos paljon <3 Tuli hymy huulille!

    VastaaPoista
  9. Heippa, haluaisin kysyä että kun ensimmäistä kertaa menit näyttämään pattia lääkärille osasivatko he heti epäillä hodginin lymfoomaa? Kysymykseni voi olla hieman tökerö mutta olen itse siinä tilanteessa että huomasin kesän alussa oikean solisluuni päällä kivikovan patin. Menin kunnalliselle näyttämään sitä jossa minulle sanottiin että tule takaisin jos se kasvaa. Nyt kävin yksityisellä ja he ottivat röntgenin, koska luulivat patin olevan luuta. Kuvassa ei näkynyt mitään ja lääkäri sanoi että varmaan on vaan luussa kasvava lipooma, mutta jos ei katoa 2kk sisään tule ultraan. Joten nyt tässä odotellaan kauhuissaan se 2kk.

    VastaaPoista
  10. Moikka!

    Ei sun kysymyksesi ollut mitenkään tökerö, ei sitä oikein voi kauniimmin kysyäkään :) Joten nou hätä.

    Mä menin oikeastaan lääkäriin alunperin ihottuman takia, ja ohimennen mainitsin soliskuopassa olevasta patista. Olin siihen mennessä tehnyt itse jo pientä tutkimustyötä ystäväni herra Googlen kanssa, ja olin siellä törmännyt tautiin nimeltä Hogdkinin lymfooma. Niinpä kysyinkin lääkäriltä ITSE, voiko kyseessä olla juurikin tämä tauti. Lääkäri naurahti ja sanoi, että se on hyvin epätodennäköistä ja ettei minun kannata murehtia asiaa, koska sitä se tuskin on. No, onneks lääkäri määräsi mut sit kuitenkin jatkotutkimuksiin heti paikalla, ja saatiin pian vihiä siitä ettei se olekaan vain tavallinen villiintynyt imusolmuke. Kaikki kunnia lääkärille siis, mä en tiedä olisinko enää tässä jos se ois todennu vaan et "ei toi oo vakavaa, tuu takas jos se kasvaa". En varmaan ois saanu aikaseks mentyy uudelleen lääkäriin, toiki kesti jo reilu 2kk että sain varattua ton ekan lääkäriajan..

    Mun mielestä sun kannattaa nyt kuunnella lääkäreitäsi. Jos ne on sitä mieltä, että se on hyvänlaatuinen lipooma, niin luota siihen. MUTTA jos alat saada muita oireita, mitkä liittyvät tyypillisesti Hogdkiniin (esim. yskä, kutiseva iho, yleiskunnon merkittävä huonontuminen, yöhikoilu, kuume) niin sinuna hakeutuisin lääkäriin ennen kuin 2kk on kulunut.

    Mullahan tehtiin tosiaan silleen, että eka otettiin ultrat ja ohutneulanäyte, jotka ei olleetkaan riittäviä ja mut määrättiin koepalan ottoon. Koepalasta saatiin sitten diagnoosi selville. Mulla on kuitenkin yks kaveri, joka sairastaa samaa tautia, ja hän oli joutunut ainakin kolmeen otteeseen hakeutumaan lääkäriin, ennen kuin hänet suostuttiin määräämään jatkotutkimuksiin ja diagnoosiksi tuli hänelläkin stage II Hodgkinin lymfooma. Vähä vissii hävetti niitä lääkäreitä..

    Mut hei älä huoli tosta kahdesta kuukaudesta. Hodgkin on siinä mielessä kiva tauti, ettei se leviä aggressiivisesti. JOS se patti on kasvain, niin se ei tuossa ajassa ehdi merkittävästi levitä. Mullakin on varmaa ollu rintakehän alla se pääkasvain monta vuotta jo, missä se on saanu rauhassa itsekseen kasvaa pikkuhiljaa, koska eihän mulla ollu mitään oireita minkä takia hakeutua hoitoon (patti solisluuhun pulpahtaa tyypillisesti pinnalle vasta loppuvaiheessa. yleensä pääkasvain löytyy ns. välikarsina-alueelta).

    Nyt keskityt vaan 2kk ajan kaikkeen muuhun, yritä olla ajattelematta sitä pattia. Tarkkaile toki vointiasi ja sitä, kasvaako möhkäle ja toimi sit tilanteen vaatimalla tavalla eli ota uudestaan yhteys lääkäriin. Sulla on oikeus saada apua, ja lääkäreillä velvollisuus auttaa. Muista pitää puolesi! :)

    Tsemppiä ihan sikana, tiiän että odottavan aika on piiiiiiiiiiiiiitkä, mutta ajatusten kohdistaminen johonkin muuhun helpottaa sitä kummasti. Haleja! Ja tuu kertomaan mulle sit tänne, jos jotain uutta tapahtuu, joohan? Koita nauttia nyt loppukesästä, ja muista että asioilla on tapana järjestyä ja syövästäkin selviää (vaikka tuskin se edes on sitä). Tämähän on suht harvinainen tauti, vain 100 tapausta vuodessa. Aika huono tsägä saa olla, että siihen sairastuu, mutta toki kaikki on aina mahdollista kuten esim. mä oon huomannut.

    Nyt mä lopetan tän kilometrikommentin.

    VastaaPoista
  11. Kiitos ihanasta kommentista, se tsemppaa aivan valtavasti! Tulen kertomaaan tänne mikäli tulee uusia käänteitä tähän hommaan. :)

    VastaaPoista
  12. Hyvä, jos siitä oli yhtään apua! :) Ilo on minun puolellani.

    VastaaPoista
  13. Heippa! Haluaisin kysyä sinulta, kuinka kauan koepalan tuloksia odottelit, ennenkö sait tietää syövästä? Olen nimittäin itse juuri kohta kolmea viikkoa sitten käynyt imusolmukebiopsiassa ja tuloksia odottelen. Mietin vain juuri sitä, että jos kyseessä olisi pahanlaatuinen kasvain, tulisiko tulokset nopeampaa, vai onkohan sillä mitään väliä. Kiitos vastauksesta! Ja arvostan suuresti sitä, että olet kertonut sairaudestasi avoimesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Toivottavasti vielä huomaat vastaukseni :) Odottelin muistaakseni 1,5 - 2 viikkoa tuloksia koepalasta... Jos muistan oikein. Diagnoosin saamisen jälkeen hommat pyörähtivätkin sitten sangen reippaalla tahdilla eteenpäin. Toivottavasti sie voit hyvin eikä näytteistä löytynyt mitään! Ja jos jotain löytyikin, niin se hoidetaan sitten pois. Voimia ja ihanaa kesää <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)