perjantai 27. tammikuuta 2012

That's real me

Heimoi,

minuu pyydettiin lisäämään tänne blogiin kuva peruukin alla olevista omista hiuksistani. Oikeestaan niitä ei voi kutsua ees hiuksiksi, vaan lähinnä villaksi...


Mainittakoon ensimmäisenä, että vihaan tota peilikuvaani tällä hetkellä niin paljon, etten voi sitä oikein muotoilla sanoiksikaan. Ja äääh minuu alkaa itkettää ku katon tota kuvaa, mut samapa tuo.

Mulla oli aiemmin tosi hyvä itsetunto. Tunsin itteni ihan perusnätiksi eikä mulle ois ollu maailmanloppu esimerkiksi mennä ilman meikkiä kouluun. Olin sinut itteni kanssa, ja hyväksyin ulkonäköni just sellasena ku se oli. Näin ei kuitenkaan ollu aina ollu, vaan olin käyny pitkän henkisen prosessin pääni sisällä ennen kuin saavutin tuon hyvän itseluottamuksen tason.

Nyt, neljän kuukauden sytostaattien ja muutaman sädehoitokerran jälkeen, musta tuntuu että oon taas ihan alkumetreillä. Päässä pyörii ennen ihan tuntemattomia paniikinomaisia lauseita kuten "huomaakohan noi, että sairastan", "voisinpa vaa vetästä lökärit jalkaan ja lähtee kouluun ilman sitä ainaista laittautumisrumbaa" ja "miks hitossa mun pitää olla näin pinnallinen että välitän siitä miltä ulkoisesti näytän, kyllä mun pitäs olla sen verra fiksu etten antas niiden ahdistaa mua".

Jotkut teistä ehkä tietää sen tunteen, kun kaikki se mistä sua on kehuttu koko elinikäs, viedäänkin yhtäkkiä pois. Miulla oli paksu, luonnontaipuisa tukka sekä räpsyripset. Sit kohta niitä ei enää ookaan, vaan ne on menneet muualle. Siitä tulee vähän... ehkä sellanen tyhjä ja ontto olo? Mitä musta jää jäljelle, kun ne ulkoiset kehutut puolet ei enää olekaan mun tukena selviimässä täällä nykyajan pinnallisessa maailmassa? Kaikkihan sen tietää, että se ulkonäkö vaikuttaa esim. työpaikan saantiin enemmän kuin mitä annetaan ymmärtää.

Kun suihkun jälkeen katon itteeni peilistä, en tunnista sitä ihmistä siellä. Se, joka sieltä katsoo on joku ihan vieras. Sillä muukalaisella ei oo hiuksia päälaella, ja niskassa olevat haituvat ei näytä kuuluvan sinne, vaan ne näyttää just siltä että ne on säälistä jätetty leikkaamatta. Ketä se luulee huijaavansa, ajelis vaan kaikki samantien pois. Tyhmä tyttö.

Miusta tuntuu, etten vaan yksinkertaisesti jaksa käydä sitä samaa itsetunnonkasvatusruljanssia läpi. Mun sisintä värisyttää kun vaan ajattelenkin mitä kaikkea mun on tehtävä että voin tuntee oloni yhtä tasapainoiseksi kuin aiemmin.

Mun pitää oppii hyväksyy se, että oon sairastanu syövän (tai siis sairastan yhä, mutta toivottavasti en enää kolmen viikon päästä).

Mun pitää sisäistää se karu tosiasia, että tää tauti on vaikuttanu minuun sekä ulkoisesti että sisäisesti.

Mun pitää vaan tajuta, että simppelisti sanottuna en tuu olee enää se sama ihminen ku mitä olin ennen syöpää. En enää näytä tuolta bannerin tytöltä.

Mun pitäs sit vaa löytää se uusi Elina jostakin. Hittoku tietäs vielä, että mistä suunnasta sitä lähtis ettimää, helpottas kummasti sitä alkuun pääsemistä.

Mie tiiän, että moni teistä lukijoista pitää minuu positiivarina ja aina yhtä hyväntuulisena persoonana. Saan jokapäivä aivan mielettömän ihania kommentteja, ja ihan oikeesti voin sanoo että ilman niitä en varmaan luottais itteeni tänkään vertaa. En ois ikinä uskonu, että tää blogi vois kiinnostaa ja herättää teissä ajatuksia näinkin paljon. Kiitos siis siitä.

Mutta palatakseni asiaan, olin vissiin mainitsemassa tuosta positiivisuudestani. Mun perusluonne on aina ollu iloinen ja mielestäni yksi hyvä piirre miussa on se, että pyrin näkemään negatiivisissakin asioissa ne valoisat puolet. Mut vaikka puhun ku papupata, höpötän ja nauran paljon, niin kuten kaikilla meillä niin myös miulla liikkuu välillä ajatuksissani paljon kaikkea muutakin kuin sitä kevyttä läppää.

Miullakin on joskus niitä tosi, tosi huonoja päiviä. Niitä päiviä, kun tekis mieli vaan hautautuu peiton alle ja jäähä talviunille koko loppuelämäksi. Nukkuminen on siitä kivaa, että aina kun nään unia, niin oon niissä samannäköinen kuin ennen syöpää. Niissä unissa oon se minä, joka haluisin olla edelleen! Sit ku herää nii muistaa karun todellisuuden: peruukin, huonontuneen lihaskunnon, turvonneen naaman, heikon itseluottamuksen. Sillon tekis välillä kyl mieli kiljua ihan vaan epäoikeudenmukaisuudesta.

Tiedostan kyllä, että miun ulosanti vaikuttaa rohkeelta ja vahvalta. Mut ihan samalla tavalla myös mie jännitän joskus muiden edessä puheiden pitämistä ja kaikkee muuta sellasta! Monet on kertoneet ihailevansa sitä rentoa tapaa millä esiinnyn, ja joskus miun tekis mieli vaan hiljaa piipittää siihen, että kyl miullaki ne kädet hikoaa ja ääni tuntuu värisevän. :D Toisaalta aina kun pääsen vaikka vetämään jotain tutor-juttuja tms, niin tunnen itteni ihan supernaiseks ja että pystyn iha mihin vaan! Vähä ristiriitasta.

Huolimatta siis niistä satunnaisista huonoista hetkistä niin jostain se positiivisuus aina vaan sit löytyy jälleen. Oon niin sikailonen siitä, että 99% päivistä mulla sujuu hymyillen ja elämästä nauttien! Äiti on varmaan ohjelmoinu muhun syntyessäni jonku Lots Of Laugh-koodin, minkä avulla mie nousen sieltä syvimmästäkin turvesuosta ylös. Vaikkapa sitten sitä hinausauton nosturia hyväksikäyttäen, mutta nousenpahan kuitenkin!!!

Hahahaa miun piti tulla vaan laittaa teille toi kuva mut tästäpä tuliki tällanen avautumispostaus vaihteeksi :D Toivon ettei teille jää kovia traumoja. Saattaa myös olla et tuun katumapäälle huomenna ja poistan koko tekstin, heh. Mut summa summarum, voisin tiivistää tän postauksen sisällön yhteen lauseeseen: adios amigos, syöpä, ei tuu ikävä!

Pusuja.

♥: Elli

28 kommenttia:

  1. Oot superkaunis.
    Oot kaunis, vaikka siun päässä ois siun omat hiukset, peruukkihiukset, pelkkää villaa tai vaikka kiillotettu kalju.
    Oot silti ainakin miun silmissä aina kaunis.

    ♥ paljon rakkautta lähettää nimimerkki miulla on aina ollut huono itsetunto ja harvoin näen itseäni kauniina. Sillon on aina hyvä muistaa, että tosiaankin tässä maailmassa on just niitä (esim. minä ja monen monta muuta) jotka tietää mitä siellä siun sisällä on ja rakastaa sinuu ihan vaan sen takia, ei minkään paksujen hiusten ja tuuheiden silmäripsien.


    Voisinpa tähän muuten kopsata yhden pikkusen tekstin minkä kirjottelin ehkä joku noin viikko sitten :) Siinä on vähän sinua ja minua molempia, minun äänellä mutta sinua ajatellen!

    Nyt 7 kiloa painavampana ja ainakin sata kokemusta rikkaampana
    nuorena, punatukkaisena tyttönä
    voin sanoa että elämässä parasta on
    asennoitua etukäteen positiivisella mielin

    Syöpädiagnoosin saadessa pitää ajatella
    "olen tarpeeksi vahva selviämään tästä"
    Pitkäaikaisesta suhteesta irtautuessa muistaa
    "minulla oli paljon jo ennen tätä suhdetta"
    Kun et rakasta enää itseäsi, ymmärrä että
    "monet pitävät minusta senkin edestä"

    Ymmärrä, ettet sinä koskaan ole yksin
    Aina on joku, joka jaksaa kuunnella sinun itkujasi
    olipa se sitten paras ystävä, puut tai Jumala
    Ainakin joku edes jossain kaukana tuolla rakastaa sinua

    Koska kokemuksesta voin sano että
    vaikka istuisit iltoja ikkunalaudalla odottaen kuolemaa
    Siellä jossain on juuri se, jota et koskaan odottanut
    Siellä jossain on juuri se rakkaus jota aina pelkäsit

    Hän aikoo silittää poskiasi ja haroa hiuksiasi
    Kääntäessäsi pääsi poispäin hän sanoo "suutele minua"
    ja hänen mielestä sinä olet kaunis ali-, normaali- tai ylipainoisena
    Hänen mielestään sinä olet kaunis kun olet ruma

    Ja hän tulee paikalle juuri silloin kun hiuksesi harventuvat
    silloin kun vihaat itseäsi enemmän kuin Suomen talvea
    Hän tulee ja sanoo että ikenesi ovat kauniit kun hymyilet
    ja sinä et enää koskaan tule olemaan onneton

    VastaaPoista
  2. Ihan hirveen paljo voimia ja haleja, en voi ees kuvitella kuin vaikeelta ja pahalta susta varmaan nyt tuntuu! Mut oikeesti asiat järjestyy vielä, maltat vaan oottaa ja sulla on hirveesti ihmisiä ympärilläs jotka tukee sua ja auttaa sillon ku sulla on vaikeeta, etkä jaksa olla oma positiivinen ja ihana ittes.

    VastaaPoista
  3. Siulla oli ihanat hiukset ja ihanat ripset, mutta ei se siihen jää!
    - Siulla on mahtavan väriset silmät.
    - Kauniin muotoset kasvot.
    - Hyvä kroppa.
    - nätit ranteet
    - Hyvä iho
    - Kaunis hymy, hymyilet silleen silmilläsi.

    Joten elä ajattele että hiukset ja ripset on viety pois, kyllä ne takasin tulee, ehkä erilaisena kun ennen, mutta ei sillä väliä! Siussa kun riittää noita hyviä ulkosia ominaisuuksia silti, sisäisistä puhumattakaan.

    VastaaPoista
  4. Oot elina ihana ja oot kaunis!:) iha sama millaset hiukset on päässä ja mihi häävis ripset! Tsemmpii kyllä sie tästä selviit!!:)

    VastaaPoista
  5. Loysin sun blogin vasta tällä viikolla, oot ihan tuntematon tyttö mulle aivan toiselta puolen Suomea ku missä ite asun (pohjanmaalla), mutta herätit mussa ihan älyttömästi ajatuksia.
    Luin sun postauksia paljonpaljon taaksepäin, ja huhhuh sitä tunnetta, kirjotat aivan mielettömän hyvin ja oot niin elämänilonen tyttö kaikesta huolimatta! Sait muutaman kyyneleen mun silmiin, oot kokenu niin paljon sun sairauden kautta, jota ei voi varmasti edes kuvitella kukaan sellainen joka ei oo syöpää sairastanu.
    Samoin en voi varmasti kuvitella lähellekkään sitä tunnetta miltä susta tuntuu noissa ulkonäköasioissa, mutta toisaalta täällä sun blogissa muistaa mikä on tärkeintä; se itse elämä! Ja että ei sais itse valittaa ihan pienistä asioista kun toiset joutuu kokea aivan eri asioita.

    Oli jotenki pakko kommentoida, tuli vaan sellanen olo :) Oot vahva tyttö ja sun luonne vaikuttaa ihan mielettömän ihanalta, paljon tsemppiä ja voimia ♥

    VastaaPoista
  6. Voi että! Tupsahdin tänne blogiisi sattuman kautta ja jäin lukemaan tekstejäsi. Kyyneleet alkoivat valumaan poskillani. Ihan hirmuisesti voimia ja jaksamista - ihan varmasti selätät kokonaan syövän. Itse olen sairastanut myös vakavan sairauden (kuitenkin täysin erityyppisen kuin syöpä)ja usko on välillä ollut koetuksella, todella! Täällä sitä vielä keikutaan elävien kirjoissa ja koko ajan parempaan päin menossa :-) Ainoa hyvä asia tällaisen kohtaamisessa on, että alkaa arvostaa elämää ihan uudella tavalla, vai mitä luulet?
    Ja usko pois, olet yhtä ihana ihminen niin sisältä kuin ulkoakin oli sinulla hiukset päässä tai ei. Pystyn kuitenkin samaistumaan tuntemuksiisi täysin, sillä minunkin ennen niin paksu tukka harveni puoleen sairauden pahimpina aikoina. Nyt sekin on aikalailla normalisoitunut ja toivottavasti koko elämäkin pian!

    Tuli vain tunne, että oli pakko kirjoittaa jotakin, vaikka aivan tuntematon sinulle olenkin :-)

    Kaimasi Elina :_)

    VastaaPoista
  7. I feel ya. Rakastin (kheheh) mun paksuja, tuuheita ja pitkiä hiuksiani. Varmaan niistä eniten sainkin ulkonäössäni kehuja. Nyt ne on ollut jo vuoden pois, enkä oo vieläkään tottunu. En tunne itteeni pätkääkään naiselliseksi, tai ees omaks itekseni. Nyt lähtee vielä tää mun 10cm tukka enkä tie miten taas jaksan olla ruma kalju alien.

    Olet kaunis silti. Voimia ♥

    VastaaPoista
  8. oot kaunis, niinku jo aikasemmin sanoin :) hiukset kyllä kasvaa takasin, mut siun kauneus ei haihdu mihinkään <3

    VastaaPoista
  9. Yrität nyt vaan jaksaa pari kuukautta, hiuksilla ei mee kuitenkaan kauheen kauaa kasvaa takaisin :). Mulla ainakin kävi niin, että lopulta en uskaltanu enää luopua mun huivista (niin, oon taas se sama tyyppi joka kävi avautumassa hiuksistaan :---D), koska pelkäsin ihan hirveesti että mitä ihmiset ajattelee. Ja mulla oli jo melkein olkapäille hiukset. Ei tähän tosiaan voi koskaan tottua, että joka aamu joutuu asettelemaan hiukset oikein ja vetämään kerrokset lakkaa ettei kalju näy, mut sen kanssa oppii elämään. Ehkä liiankin hyvin, niin, ettei sitten osaa enää olla hiusten kanssa.

    Toivon, että sä paranet nyt ja että sun hiukset ja ripset ja kaikki kasvaa nopeesti ja muutenkin voimia sulle :)

    VastaaPoista
  10. Hirmu iso kiitos ja kumarrus kaikille teille! Ootte ehottomasti maailman parhaita lukijoita, tuun näistä kommenteista aina niin hyvälle tuulelle ♥ hihihi

    VastaaPoista
  11. hirmu paljon tsemppiä sulle ja sä olet kaunis!! ♥

    muuten, blogissani on käynnissä arvonta! käyhän kurkkaamassa ja osallistu halutessasi myös itse mukaan :-)

    VastaaPoista
  12. Kauneus on aina katsojan silmissä ja ihmiset jotka on kauniita sisältä on mulle ainaski kauheen turvallisia ja semmosia joihin kiinnyn. Ei oo niinkää välii miltä ihminen näyttää ulos päin jos hän ei ole sisältä yhtä kaunis.

    Hiukset ja kynnet ovat kaikki uusiutuvia luonnonvaroja. Ne ovat ikään kuin kirsikka kakun päällä, mutta jos kakku on pilalla tai huono nii ei se kirsikkä siinä päällä paljo lämmitä.

    Itsetunto kasvaa elämänkokemuksen myötä ja aika harvalla on aikaa ajatella loppujen lopuksi, että miltä tuoki ihmine näyttää, koska niin moni ajattelee ihan samalai ku sie, että mitähä muut miusta ajattelee.

    Elina sie oot niin kaunis sekä ulkoa että sisältä, että voit hyvin kulkea rintarottingilla ja hymyillä. Eikä tarvitse häpeillä jos käytät peruukkia tai tekoripsiä. Käyttäähä niitä esim. mallit ja tavikset kans.

    Aika harva ihminen on varustettu noin mahtavilla ominaisuuksilla ja luonteenpiirteillä. Hymysi, äänesi, aitoutesi, eleesi, juttusi, korvasi ne kaikki ovat kultaa (tuossa siis vain muutamia, koska menee aika kaua luetella hyvät puolesi).

    Ne ihmiset jotka arvioivat ihmisen vain ulkokuoren perusteella ovat sellaisia, joihin ei kannata tutustua, joiden mielipiteistä ei kannata välittää. Kaikilla meillä on omat heikkoutemme ja jos siulla on nyt esim. ne hiukset jotka kasvavat takaisin, olet aika onnekas loppujen lopuksi.

    "You make me smile like a sun, fall out of bed, sing like a bird, dizzy in my head, spin like a record, crazy on a sunday night. You make me dance like a fool, forget how to breath, shine like a gold, buzz like a bee, just the thought of you can drive me wild. OH YOU MAKE ME SMILE!" HUGGIES INDEED <3

    VastaaPoista
  13. Uskon, että tuo hiusasia tuntuu kamalalta - yksi asioista, joihin itsekin itsessäni olen tyytyväisin, ovat juuri hiukset, ja voin kuvitella, että tuntuisi ihan hurjalta menettää ne. Mutta. Yritä jotenkin ohittaa se ajatus ja keskittyä tosiaan kaikkeen siihen muuhun hyvään - ja varsinkin siihen ajatukseen, että ne kasvavat takaisin. Ehkä vieläkin ihanampina kuin ennen. Ehkä löydät sitä kautta uuden hiusmallin, jota en olisi koskaan aiemmin tullut kokeilleeksi, jos ei olisi ollut pakko menettää hiuksia. Tai jotain muuta.

    Tsemppiä, valoa ja tuiketta silmiin! Siinä tuikkeessa ei kukaan huomaa hiuksia.

    VastaaPoista
  14. Piti kysyä vielä, että onko noi 'pikkuhiukset' päälaella 'uusia' vai 'vanhoja' jotka on vaan pätkästy?

    VastaaPoista
  15. voin vaan kuvitella miltä toi tuntuu. mulle hiukset on niin tärkeet ja rakkaat, mut kaikkeen pitää sopeutua♥ ite oon kans ihminen, joka nauraa ja on iloisella päällä lähes aina, kaikilla on silti huonoja päiviä. tsemppiä itsetuntos kanssa ja muista oot kaunis joka tapauksessa, tapahtui mitä tapahtui ♥ sisäinen kauneus on kauneinta!:)

    VastaaPoista
  16. ensin, ku näin tuon kuvan, aloin itkemään, en edes tiedä miksi, mutta tulin jotenkin tosi surulliseksi. sitten luin koko tekstin ja päässä rupes soimaan christina aguileran beautiful biisi. oon samaa mieltä niin kuin monimoni muukin siitä että sä oot todellakin kaunis vaikka ilman hiuksia ja ripsiä, sulla on niin mielettömän kaunis hymy ja kauniit kasvonpiirteet, että susta ei rumaa saa tekemälläkään! en osaa laittaa sanoiks kaikkee mitä tahtoisin sulle sanoa, mutta paljonapaljon halauksia ja voimia ja tsemppiä sulle♥ sä kyllä pärjäät ja selviät kaikesta♥

    VastaaPoista
  17. Heiheihei kaverit mie en osaa muutaku kiittää nyt!! ♥ Huippuja ootte, teijän sanat oikeesti piristää:)

    Ja VERGION,
    ne on uutta tukkaa :--)

    VastaaPoista
  18. Hei Elina!

    Lämmin halaus, niiiin ymmärrän tunteesi.
    Minulla oli samanlainen hauras olo kun katsoin kalpeita kasvojani ja haituviani peilistä, mutta minua auttoi kummasti se, kun ajelin ne mokomat untuvaiset ja viimeiset pitkät niskatupsut pois. Sen jälkeen päänahasta alkoi tunkea vahva tumma sänki...minulla blondilla. Muistutin todellakin Viiviä, tätä Wagnerin puolisoa :) , mutta olin niin happy, kun tukka kasvoi kohisten. En silloinkaan tuntenut itseäni "omaksi itsekseni", koska blondin sielu joutui tumman naisen sisälle...mitkään entiset vaatteetkaan ei tuntuneet sopivan uuteen väriini.
    No nyt minulla on tosi paksu tukka, hyvin samanlainen kuin aikaisemmin, ehkä vaalennusraitoja pitää laittaa useammin.
    En osaa selittää, miksi minulle tuli niin voimakas vahvuuden tunne hiustenajelun jälkeen, ikäänkuin ajelin sen taudin pois hiusteni mukana ja kaikki mikä kasvoi oli tervettä.
    Aika parantaa myös mielen haavoja ja kokemukset muuttuvat vahvuudeksi, vaikka ei asioiden tarkoitusta aina todellakaan jaksa ymmärtää - ei silloin kun elää niiden sisällä - eikä kaikkia asioita myöhemminkään...
    Sinä olet niin aito ja hieno nuori nainen ja sinä toivut tästäkin vaiheesta, mutta on hyvä antaa itkunkin tulla, kun sen paikka on...sitten taas helpottaa.

    Lopuksi mietelause, joka oli jääkaappini ovessa, kun minulla oli vaikea elämänvaihe:
    "Pöllö selitti,
    että äkillisissä ja tilapäisissä
    uppoamistapauksissa
    on pääasia
    pitää pää veden päällä"
    Nalle Puh

    Kauniita unia Elina!

    VastaaPoista
  19. Kuulostaa tosi tutulta toi sun tekstis, oon se sama tyttö, joka joskus kerto omista kasvaimistaan. Multa ei viety hiuksia mutta iiiiso ja vähän pienempi arpi jäi enkä kyllä voi sanoa tykkääväni niistä. Onhan ne rumiakin joo, mutta enemmän harmittaa se, että joka kerta kun ne näkee niin tulee mieleen se saakelin syöpä.
    Meillä taitaa olla aika samanlainen luonne, itteä ainakin joskus suututtaa kun en kaikille osaa tai halua näyttää sitä, että on paha olla vaan pidän sen hymyn kasvoilla ja höpötän taukoamatta. Sunkin pitää muistaa antaa ittes välillä olla heikko, sullahan onneks on hyvä tukiverkko kenelle sitä pahaa oloa voi purkaa. Kaikillehan niitä huonoja päiviä tulee, mutta pääasia on, että se hymy löytyy aina uudestaan :)
    Halusin siis sanoa, että kaikkeen tottuu, ne hiukset kasvaa kyllä ja varmasti löydät sen hyvän itsetuntos uudestaan :)

    Noora

    VastaaPoista
  20. Tiedän tasan tarkkaan miltä hiuksettomuus tuntuu... Mutta luotan siihen, että ne kasvaa takaisin! Ja jos ne kasvaa mullekkin (oon siis täysin karvaton), niin oot jo sun haituvatukan kanssa mua paljon edellä ;) Kyllä se siitä. Ja by the way, oot ihan mahtava tyyppi joka tapauksessa! :)

    VastaaPoista
  21. Oot Elina upee ihminen ja sulla on tosi kiva blogi! Muista vaa säilyttää positiivinen asenne, sillä selvii hyvin monista asioista, varmaan jopa hiustenlähdöstä :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  22. Anonyymi,
    viisaita sanoja hei! Kyllä tää tästä, ei meitä yhet arvet tai tippuva tukka saa lannistumaan, eihän ;) Hirmu ihanaa kevättä siulle!

    Puhalluskukkatyttö,
    sie varmasti kyllä tiiätki miltä miusta tuntuu, ku oot käyny miunki hoitoja vielä vähä rankempia sytkyjä läpi! Mut hei sie oot nyt terve, ja se on ihan mielettömän hieno juttu. Toivottavasti miekin oon pian:) Ja kiitos, itse oot ihan huippu!!

    Micundo,
    kiitos paljon Mikko:)! Mie en tienny et siullaki on blogi, pitää liittyy lukijaksi!

    VastaaPoista
  23. Jokaiselle nuorelle on varmasti kovapaikka kun hiukset lähtee sytostaattihoitojen myötä,onhan ne hiukset osa sun persoonallisuutta.Mun tyttö on kans sairastanut syövän ja kun hiukset alko lähtemään kolmen viikon kuluttua sytojen aloittamisesta hän itse halusi ett ajetaan kaikki pois,koska ne olis jokatapauksessa lähteneet.Kyllä se äidinkin sydämeen sattui mutt ehkä musta kuitenkaan kalju ei loppujenlopuksi näyttänyt niin surulliselta kuin ne "haituvat".Perukkia tyttö käytti n.puolitoista vuotta(hoidot kesti vuoden)...eli puol vuotta hoitojen loppumisesta hän oli jo ilman perukkia.Hänellä on myös aina ollu pitkät hiukset.
    Sitä vaan yritän tässä sanoo ett kyllä sullakin jo kesällä on upeet uudet hiukset vaikka leikkaisit kokonaan jäljellä olevat hiukset pois.Sulla on hyvä ja positiivinen asenne elämään,pidä se niin selviät pahoistakin asioista.Mukavan aurinkoista
    kevättä Sinulle ja tsemppiä vielä loppuihin hoitoihin!
    -toisen syöpänuoren äiti-

    VastaaPoista
  24. Anonyymi,
    kiitos kommentista! Ja hieno juttu, että tyttäresi on selvinnyt syövästä, vahva likka:) Miulla ei oo rohkeus missään vaiheessa riittäny leikata kokonaan kaljuksi, en vaan yksinkertasesti pysty siihen. Mut onneks tuo peruukki on ihan kiva =) Hyvää alkavaa kevättä siulle myös!

    VastaaPoista
  25. Elina sie oot oikeesti sellanen ihminen jota mie ihailen! Sie oot niin vahva ja vaikka mitä! Ja mitä hiuksiin tulee niin kieltämättä entiset oli ihanammat, mutta nuo uudet krtoo siitä, että sie oikeesti hyväksyt ittes sellasena ku sie oot. Kaikki ei pysty siihen. Tiedä se!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)