perjantai 7. heinäkuuta 2017

JUTTUJA

Täällä elellään jo kolmattakymmenettä raskausviikkoa. Aika kuluu järisyttävän nopeasti - mammaloman alkuun on enää reilu kuukausi ja laskettuunkin aikaan päälle kaksi kuukautta. Vastahan mä kattelin kahta punaista viivaa kauhunsekaisin fiiliksin ja nyt jos vauva päättäisi tulla maailmaan, niin sillä olisi sangen hyvät mahdollisuudet selviytyä. Mikään kiire ei kyllä vielä ole, joten malttakoot vaan sinne syyskuuhun asti (niin ehkä äiti ja isi on ehtineet hankkia esim. pinnasängyn siihen mennessä...). 

Pyörittelin päässäni pientä postausideaa "raskausajan aakkosista", mutta en taida keksiä kaikille kirjaimille omaa kohtaa. Haluan kuitenkin listata ylös muutaman jutun, joita voin myöhemmin palata muisteloimaan tänne blogiin. 


Auto. Päivitimme poikaystäväni urhean ja uskollisen ratsun uudempaan, mutta käytettyyn perhefarkkuun. Edellisessä autossa ei olisi ollut muuten mitään vikaa, mutta takakontin ja sivuovien aukeamiseen ei voinut aina luottaa ja pakoputki oli siinä määrin rikki, että kuulin pörinästä, milloin poikaystävä käynnisti auton parkkipaikalla. Uusi auto on myös minua nuorempi (edellinen oli samaa vuosimallia minun kanssani) ja sinne mahtuu heittämällä yhdistelmävaunut ja viikonlopun ruokaostokset.

Kirpputorit. Oon ihan hullaantunut kirppareihin! Joensuussa varsinkin Mammuttitorilta löytää todella edullisesti ihan uudenveroista kamaa. Miksi maksaisin kaupassa yhdestä bodysta 14,95e, kun sen saman saa kirpparilta eurolla? Olen tähän mennessä ostanut yhden vauvanvaatteen uutena ja kaiken muun käytettynä, ja tuolla ne nyt odottavat pesukoneeseen pääsyä. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että ne ovat odottaneet sitä jo aika pitkään, mutta ryhdistäydyn tässä kyllä lähipäivinä ja hyödynnän tulevan mummolan isompaa pyykinpesukonetta (ja kuivausrumpua!!). Vauvan vaatevalikoima alkaa olla hyvällä mallilla, sillä enää tarvitsee hankkia muutamat tumput, töppöset ja sukat.

Raskausoireet. Kuten taisinkin jo pari postausta aiemmin kirjoittaa, niin selvisin alkuraskauden lähes oireetta, mutta nyt toisen kolmanneksen lopussa ja kolmannen alussa olen saanut minäkin niistä osani. Vatsa pullahti esiin noin yhdessä yössä rakenneultran aikoihin ja nykyään se on välillä niin pinkeä, että ihan sattuu. Alaselkä vihoittelee erityisesti iltaisin töiden jälkeen, mutta tukivyöllä ja jumppaamisella olen välttynyt saikulta. Myös turvotus on varmasti jokaiselle raskaana olleelle naiselle tuttu kaveri - heti kun lämpömittariin pamahtaa ulkona yli 20 astetta, niin mun nilkat on ku puupölökyt ja sormet ku hookoon siniset. Ai että, loppukesästä kuljen varmaan suosiolla vaan crocseissa. Muita oireita ei juurikaan ole ollut, mitä nyt perus suonenvedot, närästys ja pienet harjoitussupistukset piristävät välillä päivääni.


Hormonit. Tämän parisuhteen miehisellä osapuolella saattaisi olla tästä sananen jos toinenkin sanottavana, mutta osaan mä ehkä itsekin kuvailla tätä jotenkin :-D Siis onhan se kamalaa, että mielialat heittelevät minuutin sisällä laidasta laitaan. Kaikki tv-sarjat Suomen ihanimmistä häistä Madventuresiin itkettävät ja jos lähikaupasta sattuu olemaan lempparijugurtti loppu, niin pettymyksen määrä on kohtuuton. Mutta kun en voi sille mitään! Mieskin totesi keväällä, että onneksi jossain vaiheessa synnytyksen jälkeen tilanne (toivottavasti) tasaantuu ja olen hormonihirviö enää vain kerran kuukaudessa. En mä tästä nauti mitenkään ja tiedostan vallan hyvin ne hetket, kun vallassa ovat hormonit enkä minä itse.

Ruoka. Mulla ei oo ollut mitään höpsöjä raskausajan himoja, kuten monilla naisilla tuntuu olevan. Olen kuitenkin vetänyt aivan napa karrella sitrushedelmiä ja miniluumutomaatteja (erityisesti niissä pikareissa olevia, voi jestas että ne on hyviä!) ja juonut pullokaupalla maustettuja kivennäisvesiä. Mun hampaiden kiilteestä ei varmaan oo tän raskauden jälkeen jäljellä mitään. Anyway, mun ei oo tehnyt mieli syödä mitään autonrenkaita tai sementtiä tai vastaavaa. Ruoka siis maistuu ja uppoaa samaan tahtiin kuin ennenkin ja ällötystä ovat aiheuttaneet lähinnä kanaruuat, jotka meinaavat jäädä suuhun vaan pyörimään.


Facebook-ryhmät. En ees häpeä myöntää, että oon aivan koukussa esimerkiksi Vauva 2017 -ryhmän lukemiseen. Mun mielestä on tosi jees, että tollasia matalan kynnyksen ryhmiä on olemassa ja niissä uskaltaa kysyä, jos jokin painaa mieltä. Pikaisen laskutoimituksen jälkeen taidan kuulua tällä hetkellä seitsemään mammaryhmään Facebookissa ja kahteen WhatsApp-ryhmään. Mies kuitenkin on välillä sitä mieltä, että mun psyykkeen kannalta ei oo hyvä, että stalkkaan noita ryhmiä monta kertaa päivässä. Okei, on siinä jotain perää... Vaikka vertaistuki on parasta, niin välillä muiden julkaisuja plärätessä iskee pakokauhu ja yltiömäinen tietotulva vaan vyöryy pään yli. On masentavaa katsella muiden kuvia vimpan päälle laitetuista vauvannurkkauksista, kun meiltä edelleenkin puuttuu se pinnasänky ja vaatteet tosiaan odottavat muovipusseissaan matkaa pestäviksi. Ja vaikka niitä muiden mammojen masukuvia on välillä mukava ihastella ja vertailla omaan masuun, niin kuvat täydellisen hoikista odottavista äideistä ja pyöreistä pallomahoista vetävät mielen väkisinkin matalaksi, kun oma olo on niin totaalisen turvonnut, iso ja epänaisellinen. Mahakin on ihan vino ja epätasainen, koska vauva viihtyy vain toisella puolella, huoh. Puolensa ja puolensa siis näillä ryhmillä.


Äitiyspakkaus. Ihana, ihana, ihana! Mulle oli itsestäänselvää, että valitsen rahan sijaan äitiyspakkauksen ja kun sen viimeinkin sain viime viikolla käsiini, niin ihan kuin joulu olisi tullut puoli vuotta etuajassa. Lähestulkoon kaikki pakkauksen vaatteet ja kuosit olivat mieleeni. Koko pakkaus sisältöineen pääsee varmasti käyttöön. Väkersin pari viikkoa sitten myös poikaystävälleni "isyyspakkauksen", johon ladoin esim. vauvakamaa I <3 DAD -kuosilla, hänen lempparijuomiaan ja -ruokiaan, luettavaa, vaippoja ja AC/DC:n bändipaidan koossa 62. Liitteeksi tulostin netistä löytämäni KELAn lomakkeen, jonka mukaan hänelle on myönnetty isyysavustus. Pikku jekku meni ihan täydestä ja mua jäi harmittamaan, että en ottanut miehen ilmettä videolle hänen avatessaan kirjeen ja lukiessaan sitä hämmentyneenä ääneen.


Vaunut. Siis miten monta erilaista mallia niitä voikaan olla...? Miten ihmeessä on mahdollista tietää, mitkä vaunut ovat hyvät ympäri vuoden säässä kuin säässä ja mitkä eivät? Ja miksi, oi miksi, ne pitää nimetä niin monimutkaisesti tyyliin viidellä eri vierasperäisellä kirjain- ja koodiyhdistelmällä? Me löydettiin käytettynä tori.fi:stä ihan pätevän oloiset Emmaljungat, jotka läpäisivät hometarkastuksen ja koeajon, ja ne lähtivätkin samantien meille mukaan. Vaunujen tarkempaa mallia en tähän hätään meinannut muistaa, mutta Googlen kuvahaun perusteella päättelen, että kyseessä ovat Emmaljungan duo edge -yhdistelmävaunut. Joka tapauksessa ne ovat nätin valkoruskeat ja niissä on isot ilmatäytteiset renkaat. Kyllä kelpaa minin nyt tutustua maailmaan, kun on niin siisti menopeli alla. Tosin tää tuleva äiti ei osaa vieläkään kikkailla kaikkia kuomun kangasosia sujuvasti paikalleen ja isikin päästi pari pahaa sanaa yrittäessään saada ratasosaa matalaksi, mutta kyllä tää tästä. Onneks on vielä se kaksi kuukautta arvioituun laskeutumisaikaan niin ehtii treenata.

Synnytys. Kyllähän se jännittää ja vähän jopa pelottaa. En niinkään pelkää itseeni kohdistuvaa kipua, koska tiedän sen olevan ohimenevää, mutta pelkään vauvalle tapahtuvan synnytyksessä jotain. Mä en ihan oikeasti mitään muuta tällä hetkellä toivo, kuin että h-hetken koittaessa saan terveen vauvan puskettua sisältäni ulos ja että se huutaa päivänvalon nähtyään palosireenin lailla. Nyt raskauden viimeisen kolmanneksen pyörähdettyä käyntiin olen vasta alkanut tajuta sen, että synnytys oikeasti lähestyy koko ajan. Muutenkin koko vauvahomma konkretisoituu päivä päivältä paremmin, koska ravaan neuvolassa harva se viikko ja kävinpä jo ensimmäisessä perhevalmennuksessakin. Yllätyksekseni pääsen myös vielä kerran ultrattavaksi tämän kuun lopussa, koska lääkäri haluaa syöpätaustani vuoksi kontrolloida vauvan kasvua ja kehitystä normaalia tarkemmin. Siellä välikarsinassa kun edelleen on niitä minimaalisia jäännöskasvaimia ja vaikka niiden pitäisikin olla kuolleita, niin ne sijaitsevat suhteellisen lähellä miniä. Ja voi jumpe, jos uskaltavatkin mokomat kasvaimet kähmiä MUN vauvaa, niin revin ne ite sieltä sisuksistani pois. Hmpfh.

Että semmoista. Mulla oiskin ollu tähän yllättävän paljon kirjoitettavaa, mutta ehkä teen tälle jatko-osan joku toinen ilta. Just nyt oon aika väsynyt, koska juoksin lyllersin tiukan työvuoron tänään ja vauva on möykännyt mahassa koko päivän ihan höpönä. Se varmaan vaihtaa siellä sisustusta tai jotain... Välillä tuntuu, että sillä on pakko olla ainakin kahdeksan raajaa, koska potkuja satelee samanaikaisesti niin moneen eri kohtaan. Vaikka on tosi ihanaa tuntea potkut ja liikkeet, niin näin puolenyön aikaan ois ihan kiva päästä nukkumaan rauhassa. Unet kun muutenkin ovat olleet jo pidemmän aikaa katkonaisia (normaali yö etenee suunnilleen näin: tunge kaksi tyynyä polvien väliin - käänny sata kertaa etsiessäsi hyvää asentoa - löydä vihdoin se hyvä asento ja nukahda - herää pissalle - asettele tyynyt ja etsi asento - herää janoon - asettele tyynyt ja etsi asento - herää suonenvetoon - asettele tyynyt ja etsi asento - herää närästykseen - asettele tyynyt ja etsi asento toista herätyskelloon asti), niin välillä pieni unirauha olisi paikallaan, jos saisin pyytää, parahin vauva? <3 

: Elli

1 kommentti:

  1. Muista huolehtia itsestäsi myös :) Äitinä sitä tekee kaikkensa toisten polesta ja sitten huomaakin että on vähän väsy. Ja älä ajattele niinkuin minä, että kun se lapsi pääsee vaipoistaan ja oppii kävelemään niin se olisi helpompaa! Odotahan kun alkaa pyöräilykausi.... =D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)