Hola!
Yritän parhaillaan vältellä hissan läksyjen tekemistä, ja tää Blogger on oiva keino siihen. Hienosti oon saanu kulutettua tunnin lueskelemalla blogeja ja sen sellasta :)
Mulla ei oikeestaan oo mitään kummempaa asiaa. Koulussa oli tänään kivaa, vaikka 8-16 päivä tuntuki aika pitkältä. Vikalla tunnilla oltiin kaikki kakkoset Educalla kuuntelemassa opojen luentoa ylioppilaskokeista. Iski lievä pakokauhu, kun tajusin että mulla on ekat kirjotukset alle vuoden päästä ja pikkuhiljaa pitäs oikeesti alkaa osata jotain? En tajua, kui aika oikeesti menee näin nopeesti. Alotin vasta lukion hei! Ahistaa myös, ku pitäs tietää suunnilleen minne lähen lukion jälkeen. Toiveena ois biologian ja terveystieteen opiskeleminen yliopistossa, ja siitä erikoistuminen ravitsemustieteisiin. Ongelmana vaan on, että tuolla tarttee kemiaa ja mie en tosiaan tiiä mitä eroa on molekyylillä ja atomilla. Ihan totta, oon ihan toivoton kemiassa. Lukion ainoon pakollisen kemian kurssin pääsin läpi säälistä, opettajaki oli kirjottanu kokeen reunaan että "läpi on, vaikka pisteet ei riitä". Niin.
Ja entäs sitten, jos valitsen väärin! Onko kaikki ovet sit kii, jos ei toi bilsa maistukaan (jos siis ylipäätään pääsen sitä lukemaan). Apua, ahistaa. Vois ilmottautua lukion jälkeen suoraan työttömyyskortistoon työkkärille. Takana loistava tulevaisuus, vai miten se meni.... :D
Sain tänään italian kokeen takas ja kaunis 9:hän sieltä tuli! Oon positiivisesti yllättynyt. Saatiin myös matikan numerot, ja oon jätteonnellinen siitä, että kurssi meni läpi. Ite numerolla (5) ei sinänsä oo mulle merkitystä. Enää kaks pakollista matikan kurssii koko lukion aikana, seuraavaks vasta keväällä nelosjaksossa <3 ah autuutta.
Äsken tapahtu muuten jotain ihan kauheeta! Näpräsin kaulakorua ja mun peukalon kynsi, joka oli vähän lohjennut, REPES irti. Aiiiiiiiiiii it hurts!! Ja näyttää kamalalle. Anteeksi turhamaisuuteni, mutta itku.
Hiuksia lähtee myös aika tiiviiseen tahtiin. Vielä ei oo kuitenkaan ollu tarvetta tolle peruukille, vaan oon kulkenu ihan oma tukka päässä. Enemmän mua hävettää toi törkee juurikasvu ku hiusten ohkaisuus, mutta en kehtaa tuhlata rahaa värjäämiseen, koska noi tippuu luultavasti kuitenki jossain vaiheessa kokonaan pois.
Mut hei kattokaa, kui huomaamaton toi arpi nykyään on! Tikeistä ei jääny ollenkaan pysyvää jälkeä eikä tohon oikeesti kiinnitä mitään huomiota, jos ei oikein katsomalla katso. Sillon ku sitä koepalaa otettiin, murehdin sitä etten kehtaa enää ikinä käyttää mitään toppeja tai muita avonaisia paitoja, ku näyttäisin siltä et oon käyny läpi jonku puukkotappelun. Nykyään en ite ees aattele koko jälkeä, se vaan on siinä. Sitäpaitsi sen saa meikkaamalla hyvin piiloon, esim. vanhojentansseja ja olkaimetonta mekkoani ajatellen... Hassuu huomata, että kaikkeen tottuu. Arpi kaulalla ois puol vuotta sitte tuntunu kuolemalta, mutta nyt se on kaikista näistä haitoista ja huolistani pienin.
Tänään muistin taas miten huippua on, että meillä on koulussa tänä vuonna ennätysmäärä vaihtareita. Nää neljä tyttöö tekee koulunkäynnistä paljon rikkaampaa ja monipuolisempaa! Sitäpaitsi en ois uskonu ikinä, että voisin heittää läppää englanniksi silleen, että kaikki vielä tajuaa mitä tarkotan eikä tuu sellasia "jäätäviä hetkiä". Nää meijän vaihtarit on parhaita, en muuta sano!
Huomenna meen aamusta verikokeisiin ja torstaina taas tiputukseen, jee... Toivotaan, että mun valkosoluarvot ois kohentunu niitten piikkien myötä!
Nyt en voi vältellä tuota läksypinoo enää pitempään, koska omatunto kolkuttaa aika pahasti. Heido!
Elppa
Meidän äiti aina nykii mun paitaa niin että peittäis nuo mun arvet mutta ne on taisteluarpia ja ne on osa mua, ei tarvi katsoa jos häirittee :D
VastaaPoistaHönö,
VastaaPoistaniinpä! Sitäpaitsi toi mun on onneks tosi siisti ja huomaamaton, että sama antaa sen näkyä. Ei pidä hävetä mitään, mille ei ite voi mitää:) Arvet kertoo elämästä!