Wanhat 2012

Tajuttuani tänään sen, että mulla on penkkarit viikon päästä ja kakkosilla wanhojentanssit heti sen jälkeen, päätin että nyt on hyvä sauma muistella omaa vuoden takaista prinsessapäivääni. Mulle wanhoihin liittyy erilainen tunneside, koska sairastuin tansseja edeltävänä syksynä syöpääni ja koko sairausajan tähtäsin ainoastaan helmikuun 17. päivään. Wanhoista tuli mulle ns. kantava voima, jota ajattelemalla ja josta haaveilemalla jaksoin rampata sytostaateissa ja sädehoidossa. Harras toiveeni oli, että olisin wanhojen päivänä jälleen terveiden kirjoissa tai kuntoni olisi ylipäätään niin hyvä, että pääsisin tanssimaan. Olin odottanut wanhoja niin kauan, että tuntui musertavalta ajatella syövän estävän minulta wanhoihin osallistumisen.

Sain kuin sainkin terveen paperit ennen wanhoja - mun viimeinen sädehoitokerta oli 16.2. ja wanhat tanssittiin 17.2. Eli päivää ennen sain kuulla olevani jälleen terve :) Siksi wanhat oli mulle ikään kuin tuplajuhla, juhla koulun wanhemmuudesta ja syövän voittamisesta.

Rakastan syvästi tota mekkoani. Me ostettiin se jo elokuussa ja äiti nimitti sitä "tsemppimekoksi", viitaten siis edessä oleviin vaikeisiin aikoihin. Vaikka painoni nousi syövän myötä, mekkoon ei jouduttu onneksi tekemään paljoakaan muutoksia, vaan se ajoi asiansa juuri niin hyvin kuin olin toivonutkin. Mun mekko tanssii myös tänä vuonna wanhat, koska annoin sen ystävälleni lainaan :)

Tässä kampaus on jo vähän rähjääntynyt tanssipäivän jälkeen

Ennen syöpää ja kaljuuntumista haaveilin kiharakampauksesta, jossa osa hiuksista olisi kiinni ja loput auki. Mutta koska kaikki ei aina mene niin kuin elokuvissa, tukka tippui ja kampaus jouduttiin tekemään perukkiin. Olisin halunnut leikata pitkää, vaaleaa peruukkiani jo aiemmin lyhyemmäksi, mutta halusin kuitenkin kivan kampauksen, joten pidin sen alkuperäisen mittaisena. Vein varapään viikkoa ennen wanhoja luottokampaajalleni (samalle kampaajalle, jonka kanssa valittiin mulle toi peruukki sairastuessani), ja liitin mukaan pari valokuvaa tavoittelemastani kampauksesta.

Jos mulla olisi ollut oma tukka, en olisi päätynyt sivunutturaan, mutta vaihtoehtoja ei paljoakaan ollut. Peruukki oli keinokuitua, joten sitä ei voinut kihartaa eikä suoristaa eli mun oli tyydyttävä siihen kampausmalliin, joka peruukkiin oli mahdollista tehdä. No mutta, oli tuo kampaus ihan kiva ja hopeinen ruusu toi siihen mielestäni juhlavuutta. Peruukki tosin kutitti ja hiosti koko päivän ajan, mutta mitäpä sitä ei kestäisikään wanhojen eteen.

Päivä hujahti ihan hetkessä ohitse. Viimeisten tanssien jälkeen mentiin vielä ravintolaan syömään koko koulun kesken, ja koko päivän paastoaminen palkittiin ihan huippuhyvällä ruualla. Kukaan meistä ei lähtenyt jatkoille, koska wanhojen matka starttasi seuraavana aamuna ja juhlat säästettiin sinne.

Muistan, kuinka paniikissa kertasin tanssien askelia maatessani sädehoitolaitteessa. Noin 15 minuuttia kestävän sädetyksen aikana ehti oikein hyvin mielikuvaharjoitella kaikki muuvsit läpi. Biisit vaan soi päässä ja silmieni edessä näin itseni harjoittelemassa koulun liikkasalissa, vaikka todellisuudessa röhnötin sairaalassa ja sädetyslaite hurisi ympärilläni antaen piiskaa kasvaimilleni. Mun sydän oli täynnä odotusta ja intoa, mutta toisaalta myös pelkoa. Pelkäsin nimittäin sitä, että sädetyksessä tapahtuu jokin viivästys ja joudun wanhojen päivänäkin raahautumaan mekko päällä saikulle. Sädetystä varten piti aina ottaa myös peruukki pois, joten se ois voinu tehdä hallaa mun juhlakampaukselleni... Mutta onneksi sädetys saatiin purkkiin ja terveen paperit kouraan, ja pystyin nauttimaan kauan odotetusta wanhojenpäivästäni tietoisena siitä, että syöpämöhkäleet oli nyt tuhottu.

Mä toivotan kaikille tuleville wanhoille iloa tanssipäiväänne, muistakaa pitää hauskaa!! Sitä ennen saatte kuitenkin kantaa meidät abiturientit rekkoihin ja kestää penkkaripäivän höykytyksen ;)

♥: Elli