Pitkästä aikaa mulla on oikeesti huono fiilis tosta syövästä. Oon jo hyväksynyt ajat sitten (onneksi nyt edesmenneen) sairauteni eikä näitä down-oloja ookaan tullu moneen kuukauteen. Nyt mä kuitenkin vaan selailen vanhoja valokuvia ajalta ennen kaljuuntumista, ajalta kun kaikki oli vielä hyvin. Tai oikeastaan vain luulin kaiken olevan silloin hyvin - enhän mä tiennyt että sisälläni temmeltää monta kasvainta. Vanhat valokuvat on tosi petollisia: mulle tulee järjetön ikävä pitkää tukkaa, niitä ihmisiä ja hetkiä ja sitä huolettomuuden tunnetta. Mulle tulee ikävä sitä entistä Elinaa.
Usein ihminen sairastuessaan kysyy "miksi minä". Mä olen ajatellut tähän asti, että "no, miksi en minä". Ok, paska tsägä, mutta ihan yhtä epäreiluu ois ollu et joku laitapuolen kulkija tai murhaaja ois saanu tän taudin mun sijasta. Silti sitä vaan miettii välillä, että oliko tolla sairastumisella joku syvempi tarkoitus. Pitikö mun oppia jotain tärkeää elämästä, tai sairastuinko mä sen takia että voisin tehdä elämäntyöni syöpäpotilaita auttaen? Joskus mä pohdin myös, söinkö pienenä liian paljon elintarvikevärejä/säilöntäaineita sisältävää ruokaa tai olenko käyttänyt liikaa kännykkää. Nyt kun uutisoidaan siitä, että niiden säteilyllä on edistävä vaikutus kasvainten muodostumisessa. Tiedän kuitenkin, etten saa koskaan selville syövän syytä eikä mun pitäisi rasittaa sillä päätäni. Siksi tämänkin postauksen kirjoittaminen tuntuu jollain tapaa tyhmältä - miksi tuhlata aikaa ja energiaa sellaiseen, mikä ei hyödytä mitään?
On olemassa eräs nainen, tuttavani, joka on sairastanut myös syövän. Hänellä oli tosin eri syöpä kuin minulla, mutta kohtalontovereitahan kaikki tässä ollaan, samassa veneessä niin sanotusti. Tämä nainen tuli moikkaamaan minua vuosi sitten saatuani diagnoosin, ja teki vaikutuksen uskomattoman positiivisella olemuksellaan. Muistan katselleeni häntä kahvipöydän toiselta puolelta ja ajatelleeni: "haluan olla yhtä vahva kuin hän". Siitä hetkestä lähtien tämä tuttavani on ollut minulle kuin idoli, esikuva siitä kuinka syövästä voi selvitä vaikka se sattuukin. Minusta olikin hassua, kun muut kehuivat minua lujaksi ja henkisesti vahvaksi persoonaksi. Mä kun vain matkin tätä mun tuttavaani, hymyilin ja jatkoin elämää vaikka välillä olisi tehnyt mieli käpertyä sänkyyn ja nukkua sytostaattihoitojen loppumiseen saakka. Matkia osaa pikkulapsikin, kyllä siihen pystyisi kuka tahansa muukin kuin minä.
Kokemukset kasvattaa, sanotaan. Kai mä olen vahva. En kyllä tunne itseäni sellaiseksi. Mistä ees tietää olevansa vahva? Ja miks sitä ylipäätänsä pitää olla, tarkoittaako se että on parempi ihminen tai jotain. Yhteen asiaan mä kuitenkin uskon, vaikka tapahtus mitä. Mun mielestä kaikella on nimittäin merkityksensä, vaikka sitä ei heti hoksaisikaan. Voi varmasti mennä pitkä aika, ennen kuin jonkin tapahtuneen ymmärtää. Ehkä mäkin vielä joskus tajuan, miksi juuri minun piti sairastaa syöpä. Siihen voi mennä tunti, päivä, kuukausi tai vuosi. Siihen voi mennä vaikka puoli vuosituhatta. Mutta oon varma, että vielä jonain hetkenä mä sen sisäistän.
Tästä nyt tuli tämmönen tylsä ja kuvaton postaus, sori. Mun ei pitäny päivittää tänään, mutta yhtäkkiä olikin vaan pakko kirjoittaa. Hyvää yötä kaikille!
Oot yhä se sama Elina, mutta vaan useita ajatuksia rikkaampana! ♥
VastaaPoistaIlman syöpää, et ehkä osaisi ajatella noin laajasti. Varmasti osaat myös arvostaa elämää eritavalla syövän jälkeen.
Tsemppiä :) ♥
Mä en taas osaa pukea mun ajatuksia sanoiksi. Tekis mieli sanoo miljoonia asioita sulle, mutta en vaan osaa kirjoittaa! Sanon nyt vain, että oikeasti ihailen sua, ihailen sitä millä asenteella sä taistelit ton syövän kanssa. Ja mä olen sitä mieltä, että jos joku tuolla ylhäällä oleva herra olis päättänyt viedä sut pois, niin se ois ollut ihan mieletön vääryys! Oot rohkea, vahva, positiivinen ja ihana ihminen! Musta tuntuu että sua odottaa ihan mieletön tulevaisuus!
VastaaPoistaAnonyymi sanoi...
VastaaPoistaMä en taas osaa pukea mun ajatuksia sanoiksi. Tekis mieli sanoo miljoonia asioita sulle, mutta en vaan osaa kirjoittaa! Sanon nyt vain, että oikeasti ihailen sua, ihailen sitä millä asenteella sä taistelit ton syövän kanssa. Ja mä olen sitä mieltä, että jos joku tuolla ylhäällä oleva herra olis päättänyt viedä sut pois, niin se ois ollut ihan mieletön vääryys! Oot rohkea, vahva, positiivinen ja ihana ihminen! Musta tuntuu että sua odottaa ihan mieletön tulevaisuus!
Täysin samaa mieltä!♥
Mä oon elämässäni tällä hetkellä siinä tilanteessa, että on epäilyksiä jostakin vakavammasta sairaudesta/ongelmasta mun kehossa. Tutkimukset on kesken, mutta kasvain taikka syöpä on kanssa ihan todellisia vaihtoehtoja. Olen kauhuissani ja fiilikset on erittäin sekavat, meen ihan aallonpohjista toiveikkaisiin fiiliksiin. Tää epätietoisuus on tietty pahinta, kun en vielä tiedä että missä mättää. Toki kun en vielä edes tiedä että mistä on kyse, niin ei nää aatoksetkaan voi kovin vakaat olla. :D Mutta siis, toki toivon ihan uskomattoman paljon ettei kyse ois mistään vakavammasta, vaan ei siltä aivan vaikuta.
VastaaPoistaHalusin vaan sanoa sulle, että oon lueskellu nyt hiljalleen tätä sun blogia läpi ja tää tuo mulle voimaa. Sun positiivinen asenne on ihan uskomaton! Moni ois möyriny noiden hoitojen aikana ihan pohjamudissa, mutta sä olet onnistunut sieltä aina ittes hienosti nostamaan tai et oo alunperinkään alkanu masentelemaan. Kaikki kunnioitus sulle. Uskon että sun tapauksessa myös sun asenteesi vaikutti olennaisesti sun nopeaan paranemiseesi, ihminen on niin monimutkanen olento ja kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Toivonkin, että voisin jostain ammentaa samaa asennetta jo nyt, kun mulla nää asiat on vasta alussa. Ja myös uskon siihen näitä sun tekstejäsi luettuani, että kyllä minäkin pystyn.
Kiitos siis kirjoituksistasi!:)
- Laura
Mä en osaa sanoo sitä kaikkee mitä haluaisin.. musta tuntuu et ois kauheesti asioita mitä haluaisin sulle kertoo. kaikki positiivisia asioita. mut yhen jutun mä tähän kuitenkin pistän: luin tota viimestä kappaletta kun tajusin et hei, mähän itken. eli tää ei oo "tylsä ja kuvaton postaus", tässä oli enemmän kuvia ku missään postauksessa ikinä. ei ollu mitään ongelmaa jaksaa lukee tää loppuun asti.
VastaaPoista<3
Rakas.
VastaaPoistaNo ei ollut tylsä teksti. Hieno. Ajatuksia herättävä.
VastaaPoistaMä olen kans ollut sairas. Toisella tapaa kuin sä, mutta sairas kuitenkin. Itse koen, että sairaus on kasvattanut mua ihan hirveesti ihmisenä, mun ajatuksia. Mä olen oppinut tuntemaan ja ymmärtämään itseäni paremmin.
Toisaalta taas mä en ole edes vielä kahtakymmentä, mutta silti musta tuntuu, että välillä olen väsynyt kuin kuusikymppinen. En väsynyt elämään, mutta jollain tapaa kaikesta kokemastani.
Sulla on varmaan vähän samoja fiiliksiä, onko?
Ja oon täysin samaa mieltä sun kanssa kaima, kaikella on tarkoituksensa. Myös sillä, että me sairastuttiin:) Ei me parempia ihmisiä olla, mutta meillä on tietoa ja mikä tärkeintä omakohtaisia kokemuksia omista sairauksistamme. Noita kokemuksia ja tietoja voimme ehkä hyödyntää auttamalla muita samasta kärsiviä. Näin voimme kenties tuntea itsemme hitusen paremmiksi ihmisiksi kuin ennen sairastumistamme?
Mulla itselläni auttamisenhalu on kova. Entä sulla?:)
Hienosti puettu sanoiksi sun ajatukset! Mä ainakin luulen saaneeni niistä kiinni.
toi on ihan normaalia. isoja, vaikeita asioita ajattelee jokanen ihminen vuosienkin jälkeen, vaikka ne ois hyväksyny ja niiden kans ois oppinu jo elämään. ihan rauhassa käyt ajatuksia ja valokuvia läpi. se oli kuitenki suuri osa sun elämää, ja vaikka se on poissa nyt, muisto ei katoo eikä sen tarvikkaan. oot kuitenki terve nyt, ja voit taas pienen muistelun ja kuvien pläräilyn jlkeen haistattaa p*skat sille sairaudelle ja pitää hauskaa.
VastaaPoistahttp://todellakipeeta.blogspot.fi/
VastaaPoistaEtkös säkin joskus lukenut tätä blogia? Sanattomaksi vetää :/. Tunsitko henkilön? Mun mielestä joskus linkkasit sen blogin tänne ja siitä asti tätä seurailin... Ei oo todellista.
Usko pois, sairastamisen merkitys kirkastuu ajan kanssa ja pikkuhiljaa. Itse olen huomannut, että vaikeiden asioiden ja kokemusten merkityksen kirkastumisen hetkellä oma olo on tosi nöyrä - samalla sitä tajuaa, että joku tietty ominaisuus tms. johtuu omista vaikeista kokemuksista, ja kuitenkin sen haluaa pitää omana tietonaan. En oikein osaa sitä muuten selittää, mutta itse olen sen nyt viime aikoina kokenut usein (vaikeista ajoista vuosia ja vuosia). Saat paljon sellaista noiden kokemusten myötä, josta et pohjimmiltaan voi ottaa kunniaa itsellesi, vaikka se erottaakin sinut (eduksesi) monista saman ikäisistä. Konkreettisesti se voi näkyä työssäsi, ihmissuhteissasi tai missä tahansa. Sinä joudut käymään läpi monet sellaiset asiat, joille saman ikäiset eivät välttämättä suo ajatustakaan, ja se tarkoittaa, että kun ne asiat tulevat vastaan elämässä jossakin muussa muodossa, osaat kohdata ne.
VastaaPoistaMatkimisen kauttahan me opimme. Ei kukaan voi olettaa, että alle 20-vuotias (tai alle 30-vuotias ... alle 40-vuotias ... jne.) olisi sillä tavalla kypsä kuin vaikka puolta vanhempi, elämää enemmän nähnyt on. Sinä voit kuitenkin kasvaa juuri siihen mittaan kuin haluat. Ja se vahvuus, minä jotenkin siitäkin ajattelen, että se on semmoista hiljaista, nöyrää voimaa, joka ei huuda itsestään, mutta joka tositilanteessa tulee käyttöön. Sinä olet selvinnyt syövästä, ja mitä tahansa vastaasi tulee, olet aina se, joka selvisi syövästä. Siihen voit aina nojata, kirkastuupa sen varsinainen merkitys tai ei.
Moi
VastaaPoistaleijona täältä etelästä kommentoi pikaisesti. Olen hyvinkin paljon samaa mieltä, että kaikilla asioilla on tarkoituksensa- ihan kaikilla. Niin uskomatonta kuin se onkin. Ja matkimallahan sitä oppii-kuten olet itsekin "oppinut olemaan vahva". Ja nyt niiin moni vastaavassa tilanteessa oleva lukee nyt sun mietintöjäsi, sun ihanaa vahvaa asennettasi- ja matkii sua :)! Näin säkin olet auttanut jo montaa, montaa vastaavassa tilanteessa olevaa! Ja se, että olet "matkinut" sitä henkilöä, keneltä olet asenteesi saanut on hieno juttu- mutta sä toteutat kaiken taas omalla tavallasi- annat muille voimaa ja vahvuutta- ihan vain näillä ihanilla jutuillasi. Ihan kuten kaikki muutkin taval. asiat: lapsetkin oppii matkimalla- oppivat puhumaan, kävelemään, laskemaan, lukemaan...ja heh: kiroilemaan ja tekemään pahojaan;)
Saattoi olla sekavasti kirjoitettu höpinä, mutta oli "pakko"kirjotella, kun oli sellainen fiilis.
Eipä sitten muuta, kun ihanaista syksyn jatkoa sinne, jatka samaa rataa, kirjoita fiiliksiäsi & lycka till ja take care <3 toivoo leijonainen :)
Iso kiitos jokaiselle kannustavista sanoista, oon lukenut kommenttinne moneen otteeseen ja huolella! ♥ On aina yhtä häkellyttävää huomata, kuinka ystävällisiä ihmiset osaa olla. Ja musta oikeasti tuntuu, että miusta välitetään :) Olette ihania.
VastaaPoistaJa anonyymille 27.10. klo 19.19,
seurasin Iidan blogia kyllä silloin tällöin, oikeastaan äitini seurasi vieläkin aktiivisemmin. Iidan poismeno on suuri suru ja menetys. Hän oli sinnikäs nuori nainen, mutta elämä ei aina etene niin kuin toivoisi... Levätköön hän nyt rauhassa ♥ Vähän vaikea kyllä käsittää ja hyväksyä asia..