maanantai 16. heinäkuuta 2012

Tässä hetkessä on kaikki mitä tarvitaan, me voidaan tehdä ihan mitä halutaan

Ilosaarirock on nyt tältä vuodelta ohitse, ja kivaa oli jee! Tämänkertainen rokki sisälti mm. hirveesti lössii,  energiantäyteisiä lavaesiintymisiä, äänen käheäksi huutamista, ylihinnoitellun kanakorin tuhoamista kera ystävän, suupielet korvissa jammailua ja virkistäviä sadekuuroja välissä. Viihdyin eniten Rento-lavan juurella, koska siellä oli vaa nii letkee meininki koko ajan.

Lauantaina käytiin katsomassa Paleface, PMMP (
), Kuningassoundi (), Elokuu ja The Hives. Sunnuntaina tsiigailtiin Herra Ylppö & Ihmiset, GG Caravan ja Chisu, jonka keikan aikana sain jonku lievän paniikkikohtauksen ja puikkelehdin vaivalloisesti pois yleisöstä. Onko kenellekään muulle käynyt koskaan noin? En oo aiemmin kärsiny ahtaanpaikankammosta, oli ihan uus juttu mulle :(











Oli huippua nähä pitkästä aikaa Lindaa, tyttö nimittäin asustelee kesän Turussa eikä olla nähty ollenkaan melkein kahteen kuukauteen! Lievästi sanottuna oli ikävä, oot ihana. 



Kuvamateriaali viikonlopulta on aika köyhää, koska vähän niinku unohdin kameran olemassaolon. Keskityin enemmän ihmisiin ja fiilikseen.

Oon vähän tuuliajoilla tän blogin suhteen. Kyse ei oo sitä, ettenkö haluaisi jatkaa kirjoittamista, vaan siitä että haluan päästä irti syöpä-leimasta. Mua hieman harmittaa se, että rokin aikana kuulin useaan otteeseen puhuttavan itsestäni "syöpätyttönä". Mulle täysin vieraat ja tuntemattomat ihmiset näkevät mussa edelleen vain sen syövän, jota ei enää edes ole.

Tiedän, että kirjoitan julkista blogia ja tällä on paljon seuraajia. Tiedän myös sen, että annoin vapaaehtoisesti haastattelun sanomalehti Karjalaiseen. Tiedän, etten salaillut tautiani lainkaan, koska koin helpommaksi puhua siitä avoimesti. Enkä mä kadu noita päätöksiä hetkeäkään. Oon saanu tästä blogista hirveesti voimaa itselleni ja oon todella kiitollinen jokaikisestä kommentista ja lukijastani.

Asia vaan on niin, että mä en ole enää sairas. Oon terve kuin pukki. Eikä musta edes ei näe ulospäin, että oon sairastanut syövän: tukkaa löytyy, ripset ja kulmakarvat ovat kohdallaan. Mutta vasta eilen mun tajuntaan iski todellisuus, että randomit saattaa tunnistaa mut kaupungilla, ajatellen pelkästään syöpää.

Mun tekisi mieli huutaa, että minussa on muutakin kuin edesmennyt syöpä. Se oli vaan yks osa mun elämästä, ja lyhyt sellainen. Oletetaan, että elän 80-vuotiaaksi. Siitä ajasta mä sairastin puoli vuotta syöpää. En osaa vitosen matikalla laskea tosta mitään prosenttilukua tai muuta vastaavaa, mutta luultavasti jokainen tajuaa, että todella pienestä murto-osasta on kyse.

Mä itse olen päässyt yli syövästä. Se ei enää ole ajatuksista se päällimmäisin, se ei hankaloita mun elämää mitenkään. Jatkan täyttä höyryä eteenpäin, mutta mua inhottaa ajatus siitä, että otsassani tuntuu edelleen lukevan kissankokoisilla kirjaimilla "syöpä". Mä haluan pyyhkiä ne kirjaimet pois.

Toisaalta on taas tosi ristiriitaista minulta, että tavallaan annan mielelläni kasvot syövälle. Voin olla esimerkki siitä, että syövästä on mahdollisuus selvitä, ei se mua haittaa. Mutta en halua, että mun oletetaan olevan pelkkä "syöpätyttö", koska en sitä enää ole. Oon ihan Elina vaan, toiset kutsuu myös Elliksi. Normaali aikuistuva nuori, tuleva abiturientti, monen ihmisen ystävä ja perheenjäsen. Syöpä oli ja meni, eikö se voitais jo jättää sinne hamaan menneisyyteen.

Siksi en tiedäkään, mitä teen tän blogin kanssa. Tykkään ihan mielettömästi hölötellä ja purkaa ajatuksia kanssanne (varsinkin, kun saan upeilta ihmisiltä ihania kommentteja). Oon tutustunut blogini kautta moniin hienoihin tyyppeihin, kehittynyt kirjoittajana, itkenyt ja nauranut ennen "julkaise"-napin painamista. Mutta haluaisin uuden alun ihmisenä, joka sairasti syövän, mutta mitä ei heti ensimmäisenä minusta muistettaisi. Haluaisin, että minussa korostuisivat muut asiat eikä niinkään ex-syöpäkimpaleeni.

Sairausaikana varmasti moni kanssasisareni sai teksteistäni voimaa omaan jaksamiseensa, mutta entäs nyt? Mulla ei oikeastaan ole enää kerrottavaa kuin kontrolleista, jotka ovat kolmen kuukauden välein. Voin lisätä kuvia hiusten kasvatuksesta, mutta muuta syöpään liittyvää postattavaa mulla ei oo. Saako ihmiset tästä blogista enää mitään irti? Saanko mä tästä enää mitään irti. Oon todellakin kahden vaiheilla, jatkanko vai lopetanko.

Kertokaa mulle, mitä te itse tekisitte tässä tilanteessa. Arvostaisin sitä todella.

♥: Elli 

24 kommenttia:

  1. Moni, mukaan lukien mie, saa paljon irti teksteistäsi. Oisko mahis, että aloittaisit uuden blogin ja piilottaisit tän tai oisit piilottamatta? Aloittaisit alusta uudessa blogissa ilman sitä s:llä alkavaa hirmusanaa...

    VastaaPoista
  2. et missään nimessä lopeta, siun postaukseja on niiiin huippu lukee ! Teet vaikka uuden blogin tai jotai, teet siit semmosen lifestyle blogin vaikkapa? :)

    VastaaPoista
  3. Mie oon lukenu sun blogia aikalailla alusta asti ja nyt kommentoin ekaa kertaa.
    Mie olen eläytyny sun blogiis ihan täysillä, oon itkeny postauksilles ja oon nauranu ääneen, oon hehkuttanu miehelleni kun parannuit oon itkeny miehelle siittä kuin noin nuorelle voi tulla jotain nuin vakavaa.
    Mun suvussa on ollu syöpää, montaa erilaista ja mie tykkään lukea sun blogia, koska oot melkein saman ikäinen ku mie ja ennen tätä blogia en edes ajatellut että näinkin nuorilla elämä voi olla hiuskarvan varassa.
    Nyt kun oot parantunu niin tykkään lukea tätä blogia ihan sen takia, että oot niin positiivinen ja iloinen koko ajan. Tai ainakin vaikutat siltä.
    Uskon että moni lukijoistas lukee sun blogia ihan vain sun itses takia, ei sen syövän. Koska jokainen tietää että se on ollutta ja mennyttä (jos nyt niin voi sanoa) ja ne joita kiinnosti pelkkä syöpä niin ne on varmasti jo lopettaneet lukemisen.
    Mie oon huomannu että monet on masentunu tms. syövän jälkeen ja pelkäävät vain kokoajan sen uusiutumista. Onkin ihana kun sie elät täysillä ja osoitat että syövän jälkeen voi olla muutakin kuin ikuisesti perässä kulkeva syövän varjo.
    Huh.. tulipas pitkä kommentti..:D
    Mutta yksinkertaisesti, mie tykkään ainaki blogistas älyttömästi ja lukisin mieluusti jatkossa tätä samaista blogia!:)

    VastaaPoista
  4. Tottakai jatkat, sun tekstit on ihania ja niitä on mukava lukea. Tartut tärkeisiin aiheisiin ja höpöttelet iloisesti tai vähemmän iloisesti myös omasta elämästäs. Tee vaikka uusi blogi kokonaan ilman syöpää, mutta älä kokonaan lopeta :)

    VastaaPoista
  5. Heippa! Oon lukenu jokaisen blogitekstisi ja minusta on ihana lueskella pelkästään sinun omista jutuista, arjestasi, mitä olet tehnyt jne. Uuden blogin perustaminen voisi olla hyvä idea, sillä uskon, että moni tykkäisi lukea arjestasi. Tällöin saattaisit päästä myös tästä "syöpätyttö"-maineestasi eroon. Luultavasti tuo nimitys sinusta katoaa muutenkin pian. Elät kuitenkin jo normaalia arkea. Hyvää kesän jatkoa ja jatka ihmeessä kirjoittelua, kirjoitat niin sujuvasti, että tätä on pelkästään ilo lukea (:

    VastaaPoista
  6. Vaikka itse eksyinkin tänne omassa syöpäahdistuksessani, olen saanut blogistasi paljon enemmän irti kuin vain syöpätietoutta. Elämäniloinen asenteesi sekä mukaansatempaava kirjoitustyyli saavat minut palaamaan blogiisi tarkistamaan, mitä Elinalle - ei syövälle - kulloinkin kuuluu.
    Jos syöpäleima ahdistaa, niin ehdotan samaa kuin muutkin, aloita uusi blogi, jonka otsikko ei sisällä sanaa syöpä. Älä kuitenkaan piilota tätä blogia (siirrä vaikka uuteen osoitteeseen uudella otsikolla?), sillä postauksesi syöpäajoista ovat ainakin itselleni antaneet hurjasti voimaa kohdata omat hoitoni ja uskon, että talven kirjoitukset voivat tarjota suuren avun myös muille syöpädiagnoosin saaneille.
    Älä siis heitä työtäsi hukkaan, mutta käännä uusi sivu, jos siltä tuntuu.

    VastaaPoista
  7. Onko Karjalaisen juttu tullut lähiaikoina? Voisin vielä ettiä mummon lehdistä sen numeron, jos löytys :P

    Miekin muuten näin siut rokissa kaukaa, yritit just saaha sadetakkia päälle! :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos mielipiteistä kaikille! Lupaan harkita tota lifestyle-tyyppisen blogin perustamista, tosin en tavallaan haluaisi olla yksi "massabloggaajista". Toisaalta taas rakastan kirjoittamista, äh. Mutta pistetään mietintään :)

    Anonyymi 0.54: Karjalaisen juttu tuli ulos jo helmikuussa muutamaa päivää ennen vanhojentansseja :/ Unohdin mainita siitä täällä blogin puolella silloin. Mutta jos tulee paljon halukkaita, niin voin kyllä laittaa tänne blogin puolelle esim. sen itse kirjoittamani kolumnin :) Karjalaisen jutussa oli siis kolumnini lisäksi pääjuttu koskien syöpääni ja vanhojentansseja.

    VastaaPoista
  9. Minusta blogisi on aivan ihana ja olen niin iloinen puolestasi että parannuit ja se vaihe elämästäsi on ohi :) Minustakaan sinun ei kannata poistaa tätä blogia silllä tämä saattaa antaa voimia toisille syöpää sairastaville, toivon todella että jatkat, haluan lukea myös terveen Ellin elämästä =)

    VastaaPoista
  10. Miekin kannatan enemmän uutta blogia kun kokonaan lopettamista! Ja tää blogi kannattaa ehdottomasti jättää näkyviin, juuri esimerkiksi muiden tueksi :-) osaat kirjottaa, hyödynnä sitä taitoo! Eikä sen uuden blogin tartte olla Mitenkään "massa" saat laittaa sinne vaikka joka päivä kuvia kirahveista jos tahot :--D

    VastaaPoista
  11. Kuten itsekin sanoit, että oot jo parantunu syövästä ja sen vois jättää menneisyyteen, niin eikö olisi aika tehdä se myös blogin suhteen ja aloittaa uusi blogi? :) Eihän sun ole pakko kirjoittaa muodista sun muista jutuista, mistä moni muu kirjottaa vaan kirjota esimerkiksi mielipidetekstejä! Oot hyvä kertomaan ajatuksistasi ja tuntemuksistasi. :) Toki sekaan voi ujuttaa niitä pinnallisempiakin tekstejä. ;)

    VastaaPoista
  12. Hyvänen aika tyttö, älä ihmeessä lopeta! :) Sun kirjoittamisen taito tulee ilmi näistä teksteistä mitä on täällä blogissa. Tee uusi blogi tai jotain, kunhan et lopeta tai poista aikaisempia tekstejäsi! Oot ihana, terveisin tyttö pienestä naapuri'kaupungista'! :)

    VastaaPoista
  13. Ainiin, sama anonyymi kuin 20.45, mielelläni lukisin sen jutun karjalaisesta jos vain haluaisit sen tänne laittaa. :)

    VastaaPoista
  14. Voii sun postauksia on aina tosi kiva lukea, toivottavasti et lopeta! :))

    VastaaPoista
  15. voi hitsi elina, katoin tota siun kuvaa gg caravanista ja ollaan oltu ihan samoilla kohdilla kattomassa mut eipä tietysti törmätty.. :/

    mut ehdottomasti kannatan jatkamista, mut varmaankin helpompi olis uudessa osoitteessa :)

    VastaaPoista
  16. Kiitti tosipaljon kannustavista kommenteista ja kehuista! :) Kiva huomata, ettei mun toivota lopettavan. Voi olla, ettei mulla syksystä eteenpäin edes riitä kunnolla aika bloggaamiseen (ylppärit, harrastukset, kaikki vapaaehtoisjutut mihin en vaan osaa sanoa "ei" ym). En vieläkään tiedä, mitä aion tehdä, mutta mikäs tässä hätäillessä. Hiljaa hyvä tulee, siihen asti päivittelen tätä blogia :)

    Laitan Karjalaisen kolumnin jonkun postauksen oheen.

    Ja Monalle vielä: OUNOOOOOOOOOU miksi ei törmätty?! Ois ollu kiva jutskata, siitä ku on 3 vuotta ku viimeks ollaa nähty.... :D Shit happens, mut hei ilmottele ku oot taas maisemissa :)

    VastaaPoista
  17. Minä ajattelin ehdottaa juuri tuota samaa kuin moni muukin - että aloittaisit uuden blogin ja jättäisit tämän blogin viimeiseksi postaukseksi linkin sinne. Varmasti tämänkin olemassaolo on monelle sairastuneelle tai sairastavan läheiselle tärkeä.

    Muuten, pakko sanoa. Joskus muistan, kun sinulla oli se hiusahdistusaika ja kommentoin sinulle jotain, että ei tiedä minkä uuden oivalluksen teet sen myötä, kun hiukset kasvavat alusta uudelleen. Haaveilin silloin itse lyhyestä tukasta ja arvelin, että näinköhän ihastut lyhyeen malliin ja jätätkin sen. Nyt kesällä sitten leikkasin itselleni lyhyen - ja hassua, kun sinäkin sitten jossain vaiheessa kirjoitit, että saatatkin jättää lyhyen mallin. Hymyilin siinä itsekseni, kun melkein olisin voinut lyödä vetoa että niin käy. :) Oletko jo päättänyt jätätkö lyhyen vai kasvatatko? Tämän oman muutoksen kohdalla, vaikka se täysin vapaavalintainen olikin, olen huomannut, miten paljon hiukset merkitsevät. Miten niiden muutoksessa luopuu jostakin, tai ehkä ennemmin kadottaa jotain itsestään, ja saa tilalle jotain muuta. Ehkä sen luopumisen yhteydessä menettäneenkin voi saada takaisin vähän uudessa muodossa.

    VastaaPoista
  18. Anonyymi,
    kyllä mä jätän tän blogin ainaki näkyviin, vaikken uutta blogia aloittaisikaan :)

    Tykkään kyllä tästä lyhyestä hiusmallista, olit oikeessa sillon aiemmin ku sanoit niin käyvän! Odotan lähinnä, et otsis kasvaisi takaisin, koska en jaksa enää miettii laitanko pannan vai tappelenko pinnien kanssa. Otsista on siis ikävä, mutta muuten tykkään tukan pituudesta. Kasvatan tätä vielä vähän ainakin, ehkä tohon olkapäille asti (ei pitäs mennä pitkään, jos tää kasvaa samaa tahtii mitä tähän asti..) ja katon sit, vieläkö haluun lisää pituutta. :)

    "Ehkä sen luopumisen yhteydessä menettäneenkin voi saada takaisin vähän uudessa muodossa." Toi oli ihan sikahyvin sanottu, voin allekirjoittaa jokaisen sanan!:>

    VastaaPoista
  19. itseasiassa en edes muistanut että sulla oli syöpä, oon vaan ajatellu, että oot ihan perus lifestyle-bloggaaja :D oot ihana ♥

    VastaaPoista
  20. Anonyymi,
    voi piristitpä iltaani kovasti! :)) Kiitos ihana ♥

    VastaaPoista
  21. Hips hei.
    Itselläkin oman taudin kanssa samanlaisia ongelmia. Eli kun lehtijuttu on tehty ja blogia kirjoitan ja vielä taudin hallituksessakin olen niin välillä mietitytää että mitä jos joku työpaikalla (keskussairaalassa) tunnistaakin minut? Miten reagoin hoitajan roolissa yksityiseen kysymykseen? Myös koulussa muutama opettaja on ilmiselvästi "tunnistanut" minut, sanomatta sanaakaan.
    Toisaalta juuri niinkuin sanoit: on mahtavaa antaa taudille kasvot. Sinä voit antaa kasvot myös vakavasta taudista parantuneena. Minä annan kasvot sille että jatkan elämää taudin kanssa.

    Ja vaikkei tämä enää mikään "syöpäblogi"tms ole on mukava kuulla ihan arkiasioistasi. Tietysti jos asia sinua mietityttää niin aloita alusta. Tee puhdas uusi blogi.

    Hyvää kesää.

    VastaaPoista
  22. Leijona,
    jännä tilanne siullakin, vähän samanlainen ku miulla. Kyllä mä itse ainaki mieluummin kerron tästä avoimesti, kuin jäisin salailemaan asioita. Mutta oon aika varma, että lopetan tän blogin lähiaikoina, enkä ainakaan heti aloita uutta blogia. Ehkä on mun aikani pitää taukoa tästä blogimaailmasta, ja kattoo mitä muulla maailmalla on tarjottavanaan.

    Kiitos kommentistasi ja hyvää kesää sinulle myös! Ja tsemppiä sairautesi kanssa kulkemiseen, oot vahva ihminen:)

    VastaaPoista
  23. Hei!
    Varmasti moni tunnistaa siut syövän takia, koska sairastamisestasi on niin lyhyt aika ja blogisi on käsitellyt paljon syöpää.
    Kuitenkin itselleni, kuten varmasti monelle monelle muullekin ensimmäinen mielikuva siusta on uskomaton positiivisuutesi ja elämänmyönteisyytesi, jollaista en oo nähnyt kellään muulla! On harvinaista, että noin nuori ja terve tyttö sairastuu tuollaiseen sairauteen, mutta sie oot vaan mennä porskuttanu elämässä täysillä eteenpäin vaikka välillä on varmasti tuntunu ihan ylitsepääsemättömän vaikeelta.
    Ehkä syöpä vaan on ollu tässä se pirullinen välikäsi joka saa siun mahtavan luonteen korostumaan. Moni muistaa syövän, mutta nyt kun se on poissa ja jäljellä on entistäkin pirteämpi ja positiivisempi tyttö niin kyllä se on se miks tällä blogilla edelleenkin riittää näin valtavasti lukijoita! Aina kun oon maininnu jollekin blogistasi niin oon ensimmäisenä ihaillu ääneen huikean positiivista ja kadehdittavaa asennettasi elämään :)
    Mukavaa kesää ja tsemppiä kirjotuksiin, elä kuitenkaan ressaa liikaa!

    VastaaPoista
  24. Anonyymi,
    mä en osaa kuin kiittää ihanasta kommentistasi ja tosi kauniista sanoistasi! Tuli ihan sikahyvä mieli :)) Iso kiitos tosiaan ja hirveen hyvää kesää myös siulle! Lupaan etten stressaa (ainakaan kamalasti) noista kirjotuksista, haha.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)