sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Cómo estás

Moikka!

Mulla ei oikeastaan ole mitään asiaa, mutta onnistuu se höpöttäminen myös ilman aihettakin. Masentaa kököttää sisällä ja kattoo tota vesisadetta, blaah. Eilen oli ihan täydellinen kesäsää! Suuntasin jo ennen aamuyhdeksää lenkille, söin salaattia auringonpaisteessa ja lähdin loppupäiväksi vahtimaan lapsukaisia.



Eräs syöpää sairastava lukijani pyysi minua joskus lisäilemään tilannepäivitystä hiusten kasvatuksesta. Alla siis pari kuvaa, joista näkyy se että tukka alkaa vasta nyt kihartua? On vissiin ihan yleistä, että syöpähoitojen jälkeen tukka tulee tummempana ja käkkärämpänä takaisin. Tää uusi tukkahan on reilusti tummempi kuin mun alkuperäinen hius, mutta olin jo ehtinyt riemuita siitä, ettei kiharuutta tule ollenkaan. No mutta en valita, oon niin superhyperiloinen tästä tukasta ettei haittais vaikka tulis luonnonpermanentti.




On muuten ihan mieletön fiilis huomata, että märkänä hiukset oikeesti menee jo ponnarille. Otsatukkakin on kasvanut kovaa vauhtia, ja enää pari-kolme senttiä niin voin lopettaa pannan käytön. Nyt otsis on epämääräisen pituinen (yltää otsan puoliväliin), joten alhaalla pidettynä se näyttää vähän hassulle. Siksi panta onki ollu tässä jo tovin mun tosi hyvä kaveri.

Tänään kävin kiertelemässä Karjalan Messuilla ja tein muutamia ihania löytöjä. Mukaan tarttui helmihenkari, josta saa tehtyä tosi kivan sisustuselementin! Vielä pitäs vaan keksiä paikka tuolle. Viimeistään omassa kämpässä se pääsee seinälle.


Lisäksi kojuista löytyi ruususaippua. Kyllä kelpaa nyt pestä nassua iltaisin, kun tuoksuu sen jälkeen ihan prinsessalle. On myös hirvittävän hyvä, että saippuan etikettiin on laitettu muistutusteksti "Ei saa maistella, eikä syödä". :D


Kaikista lempparein juttu lähti mukaan vain 10 eurolla: iso, kirjaksi naamioitu säilytysrasia. Tuo on täydellinen! Se oli nääs rakkautta ensisilmäyksellä. Oon kaipaillut pursuaville korurasioilleni jotain suurempaa säilytyspurnukkaa, ja tuo täyttää sen pestin erinomaisesti. Villejä veikkauksia, mikä mahtaa olla miun lempiväri? Oon nyt vuoden aikana nimittäin ihan hurahtanut vaaleanpunaiseen.


Semmosta tällä kertaa! Huomenna tiedossa on töitä, kavereita ja tennistä. Mukavaa viikkoa kaikille, toivotaan että tulee hyvät säät :)

♥: Elli

4 kommenttia:

  1. Voi vitsit, miten ihana rasia :)
    Hiukset sulla on varsin hyvällä mallilla ja ymmärtääkseni tuo kiharuus yms muutokset hiusten laadussa lähtevät ajan myötä pois. Itse toivon omien kutrien kasvavan ihan ilman laineita. Sen verran vahingoniloisena katsellut kiharatukkaisen siskoni tappelua hiustensa kanssa :D

    VastaaPoista
  2. Meillä muuten kasvaa nyt melkein saman väriset hiukset ja mullakin kihartuu ihan kunnolla vaikka vasta 4 cm pitkät nää hiukset on (miulla siis ennen oli ihan suorat hiukset):D Ootko yhtään mitannu paljonko kasvaa suunnillen kuukaudessa nuo hiukset!? Ite oon huomannu että alussa kasvoi vähän hitaammin ja epätasaisesti nyt kasvaa jo puoltoista senttiä kuukaudessa.:)
    -Krista-

    VastaaPoista
  3. Anu,
    eikö ookki! :)

    Paula,
    hahahaaa :--) Mulle on oikeastaan ihan sama, jääkö toi kiharuus pysyvästi vai ei. Toisaalta en valita vaikka se lähtis poiskin... :D Pääasia että löytyy sitä tukkaa.

    Anonyymi,
    oi, sullahan on kasvanu kovaa vauhtia tukka! Siitä se kuule vaa kiihtyy se kasvutahti :) En oo mitannu kui paljon kasvaa kuukaudessa, mutta mutulla voisin sanoa että joku pari-kolme senttiä on mulla aina kasvanu? Koska on nää nyt jo reilu 10 senttiä pitkät pisimmistä kohdista :) Jossain kohdissa on tietysti lyhyempää. Ihan silmissä nää on kuitenki kasvanut!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)