Next time I'll be braver, I'll be my own savior, standing on my own two feet

Niin pitkään kuin muistan, oon vihannut juoksemista. Oon tykännyt kyllä lenkkeillä reippaasti kävellen, mutta juokseminen on musta aina yhtä syvältä. Ei sen takia, etteikö kunto ois riittänyt, vaan siksi etten vaan oo saanu siitä samanlaisia kiksejä kuin muusta liikunnasta. Nyt oon kuitenki hurahtanu siihen ihan täysin!! Mitä ihmettä täällä tapahtuu. Varsinkin kavereiden kanssa on kiva käydä hölkkäämässä, kun samalla voi vaihtaa kuulumiset. Viimeksi meillä oli mukana kamun koira, joka löi kesken matkan jarrut pohjaan eikä suostunut liikahtamaan enää senttiäkään :--D Ja ette arvaa minkälaiset voimat voi ton kokoisella koiralla olla? Me saatiin vuorotellen hiki hatussa kiskoa sitä eteenpäin.

Oon juhlinut kaverin yllätyssynttäreitä, yökyläillyt serkun luona, syönyt ensimmäistä kertaa elämässäni täytettyjä avocadoja nam, purkanut ahdistusta lätkimällä tennispalloa, käynyt koulussa pari tuntia päivässä jos sitäkään, ajanut autolla 80km/h ja tärisen pelosta vieläkin, tuntenut pian olkapäille ylettyvän tukan ansiosta itseni pitkästä aikaa naiselliseksi ja viettänyt rauhallisia koti-iltoja kollareissa hengaillen.

Tänään käytiin Rossossa syömässä ja samalla Sokkarin 3+1-päivillä, mistä tarttui mukaan muutama tarpeellinen pikkujuttu. Nappasin H&M:ltä messiin myös uuden valkoisen villakaulahuivin, koska mulla on kutina että Jossu on sosialisoinut mun edellisen itselleen.

Saan tasaisin väliajoin kyselyjä siitä, mitä Veeralle kuuluu. En ole asiasta täällä blogin puolella maininnut, mutta Veera nukkui pois kesäkuun lopussa. Tänään Veera täyttäisi 17 vuotta, ja mä ainakin ajattelin sytyttää hänelle kynttilän. Tehkää tekin samoin, jos haluatte. Ja jos teille tarjoutuu mahdollisuus luovuttaa kantasoluja, niin suostukaa siihen. Se on pieni ele, mutta voi pelastaa toisen hengen.

Hyvää syntymäpäivää, Veera ♥

Elli

Siksi juuri tässä näin, vaikka sisälläni huokaa, lienee kaikki oikein päin

Mä haluaisin vielä joskus tuntea sen aidon pulppuavan ilon ja naurun. Tiedättehän, sen mikä tulee sieltä sydämen perimmäisestä nurkasta, ja sen nurkan viimeisimmästä solusta saakka. Sen, mikä pyrkii kohti pintaa, ja saa unohtamaan kaiken mieltäpainavan. Sen riemun, kun tekisi mieli pomppia vuorokausi putkeen.

Ettei kaikki vaan tuntuisi tasaiselta harmaalta. Mua pelottaa, etten koskaan tule enää olemaan yhtä huoleton kuin ennen syöpää. Alan unohtaa sen hyvänolontunteen, kun mikään ei stressaa eikä kyyneleet nouse silmiin heti sillä sekunnilla, kun jään yksin.

Joskus mä mietin, että antasin vaan olla. Olisin huolehtimatta siitä, onko mun kehon rasvaprosentti liian suuri. Unohtaisin hiuskriisit ja myöntäisin luovutusvoiton luonnonkiharoille. Nauraisin ensin naistenlehtien muotipalstoille ja heittäisin sitten hiiteen jokaikisen omistamani Cosmopolitanin. Seuraavana aamuna kiskoisin päälleni sen ukin vanhan villapaidan, koska se olisi pehmeä päällä eikä mua hallitsisi enää kahleet.

 Pureskelisin kynnet nysiksi, mitä niillä pitkillä muka tekisikään? En panikoisi siitä, olisinko sheivannut sääret viimeksi toissapäivänä vai sitä edellisenä. Ja kaikesta tästä huolimatta mun vierellä olisi ihminen, joka tykkäisi silti. Tykkäisi semmoisena kuin olen, ei semmoisena kuin mun oletettaisiin olevan.

Tää postaus on täynnä tajunnanvirtaa, mitä mä tuskin enää muistan huomenna. Tässä on monta kirjainta, joista muodostuu sanoja. Huolimatta niistä mä jätin paljon sanomatta. Mun elämässä tapahtuu taas kaikenlaisia muutoksia, joista mä en täällä aio puhua. Mutta jos postaustauot alkaa venyä, niin mä toivon että te annatte sen anteeksi.

Kauniita unia!

♥: Elli

JIPIII

Sain tänään kuulla kirjotusten alustavat pistetulokset: mun terkkatieto lähtee vahvana E:nä! :---) Oon niin superhyperonnellinen! Luulin, että se ois menny paljon huonommin. Sain 30p, ja M:n raja on 25p. Nyt ei auta ku rukoilla, ettei YTL tiputa pisteitä kauheesti.. Tosin mun kokeen tarkistanut opettaja sanoi, että siellä saattaa olla noin 3 pisteen muutos alaspäin, mutta sehän tarkoittaisi sitä että kirjain pysyy edelleen E:nä.

Mites teillä muilla terkan kirjottaneilla meni? Yritän tulla tänään postaamaan vielä paremmin, mutta nyt oli pakko käydä vähän hihkuttamassa tuota maailman kauneinta kirjainta. ;)

♥: Elli

Pari koskettavaa videota

Jos sulla on muutama minuutti aikaa niin mä pyydän sua katsomaan noi ylläolevat videot. Toinen niistä on ruotsiksi ja toinen englanniksi, mutta kummatkin niin selkeästi lausuttuna että ainakin mä ymmärsin niiden sisällön vaivatta. Ja jos haluat, levitä noita eteenpäin. Niiden sanoma on tärkeä ja on saanut mun lisäks varmasti monta muutakin liikuttumaan.

En tiedä, miksen hakenut vertaistukea sairastuessani. Tarkoitan tällä nyt esim. syöpäjärjestöjen tarjoamia palveluita. Muiden sairastuneiden kanssa juttelin kyllä, ja koin sen helpotuksena. Mä en ollutkaan ainoa, joka pyöritteli asioita mielessään. Mä en ollutkaan ainoa, joka itki tukan tippumista. Ja kaikista vähiten mä en ollutkaan ainoa, joka istui viikko toisensa jälkeen samassa tiputustuolissa, kanyyli kädessä.

Neljän kuukauden sytostaatit meni hujauksessa, ja vaikka mulla oli alusta asti suunnitelmana ottaa yhteyttä johonkin syöpäjärjestöön, en saanut sitä aikaiseksi. Sädehoidon alkaessa ajattelin jo olevani puoliksi terve, ja luulin että olisi ollut outoa hakea vasta silloin vertaistukea. Näin jälkikäteen viisastellessa mä olin kaikista eniten avun tarpeessa nimenomaan syövän jälkeen: olin aika yksin omien päänsisäisten ristiriitojeni kanssa. Kävin psykologilla, mutta hänkin totesi jossain vaiheessa ettei osaa täysin auttaa eikä samaistua tilanteeseeni, koska ei ole itse moista (onneksi) kokenut. Se oli ihan ymmärrettävää.

Joten jos mä olisin ollut fiksu, olisin soittanut syöpäjärjestöön tai laittanut edes meiliä menemään. Naamakkain tukihenkilön kanssa jutteleminen olisi varmasti ollut terapeuttista ja auttanut käsittelemään sitä tunnemyrskyä (tai pikemminkin -hurrikaania), joka täytti mun ajatusmaailman kokonaan viime keväänä.

Nyt jos joku syöpäpotilas siellä ruudun toisella puolella epäröi uskallustaan lähteä hakemaan vertaistukea, niin mä suosittelen ainakin kokeilemaan. Jos se ei tunnukaan hyvältä, niin eihän sitä oo pakko jatkaa. Itse ajattelin pian hakeutua tukihenkilöksi, koska sillä tavoin mulla on mahdollisuus auttaa niitä, jotka on tällä hetkellä samassa tilanteessa missä mä itse olin jokunen aika sitten.

Hyvää yötä! Ja ihan aikuisten oikeesti, levittäkää noita videoita.

♥: Elli

Elina vs. YTL

Hengissä!!

Syksyn kirjotukset oli ja meni. Mulle tuli aivan järkyttävä kiire tehdä niitä tehtäviä. Kahteentoista mennessä olin saanu kirjoitettua vasta kaks ekaa esseetä ja jäljellä oli vielä neljä. Ei siinä, kolmeen tuntiin ne 4 viimeisen esseen suunnittelu ja toteutus on aika hyvä suoritus mun mielestä. Mulla oli koko ajan niin hoppu, etten ehtiny ees syödä eväitä :--D Lähin pois minuuttia vaille ennen koeajan loppumista. Pari esseetä jäi vähän viimeistelemättömiksi, mutta toivottavasti niistä löytys kuitenkin se punainen lanka. Mä pyrin aina kaikissa muidenkin ku äidinkielen aineissa kirjoittamaan hyvää suomen kieltä, mutta nyt ajanpuutteen vuoksi musta tuntuu, että konsepteille tuli rustattua aikamoista töks töks -tekstiä. Nyt ei auta ku toivoa, että YTL antas armoa (tunteeks ne ees sellasta sanaa?) ja saisin hyvän kirjaimen.

Nyt on ihan hassua, ku alitajunnassa ei hoe ääni kokoaikaa "lueluelue", vaan seuraavat kirjotukset on vasta keväällä. Sillon mulla on edessäni pitkä ruotsi, enkku (pitkänä tai lyhyenä, en tiiä vielä) ja äikkä. Biologiaakin harkitsen... Anyway, ei se koetilanne ollukaan niin paha ku mielikuvitukseni antoi ymmärtää. Aika rentoa se oli loppujen lopuksi, ihan ku ois ollu normikokeessa. Korvatulpat oli muuten ihan ykkösjuttu! Ei häirinny mitkään paperin kahinat tai kanssasisarien yskimiset ollenkaan.

Äsken käytiin Jossun kanssa kirpparilla ja löysin sieltä kerranki semmosta, mitä lähdin ettimään! Nimittäin neuleita. Syksy on siinä mielessä ihan jees, että saa hyvällä (teko)syyllä ostaa uusia villavaatteita. Jipiii.

Huomenna mulla on vapaapäivä, jonka vietän autoa ajaen, treenaten ja illalla kamun synttäreitä juhlistaen. Mulla on tosiaan eka ajotunti huomenna ja oon ihan innoissani siitä :--D Musta tulee maanteiden kuningas, beware. 

Nyt popsin tässä noita eilisiä eväitäni, ja kohta taidan tehä katoamistempun täältä sosiaalisen median ihmeellisestä maailmasta ja mennä kerranki ajoissa nukkumaan. Kauniita unia!! :)

♥: Elli

And when the world is upside down and the sky is full of clouds, she always comes around

Hakusessa iso kasa opiskelumotivaatiota, anyone? Nähty viimeksi lukion ykkösluokan ekan jakson aikana. Ois niin tuhat ja sata muuta asiaa, mitä tekisin mieluummin kuin lukisin. Jännä, että nyt mulla riittäs virtaa esim. järjestellä vaatekaappi, käydä koko mun kynävarasto läpi ja karsia sieltä kuivat yksilöt pois, ja tehdä rästissä oleva matikan tilastotyö loppuun. Mutta kaikki poweri katoaa kun vilkaisenkin kirjoja. Hmmpf.

Meillä on kavereitten kanssa isot suunnitelmat, mitä kaikkee tehään kunhan abivuosi on ohi. Lähdetään etelään aurinkolomalle, muutetaan toiselle paikkakunnalle ja aloitetaan opiskelijaelämä. Ei ehkä mennä mihinkään kouluun vielä, mutta käydään töissä. Tai sitten opiskellaan ja nautitaan siitä. Tällä hetkellä mua ei vois kyllä vähempää kiinnostaa opiskelu heti lukion jälkeen, mutta aika näyttää.

Nyt ei auta kuitenkaan itku markkinoilla, vaan on käytävä ensin pienellä happihyppelyllä ja tartuttava jälleen terveystiedon muistiinpanoihin. Alla vielä havainnollistava video meikäläisen opiskelutyylistä.



♥: Elli

I'll keep on going until my heart says "don't"

Kirjotuksiin on enää 4 päivää. A-p-u-a? Mä varmaan unohdan hengittää siellä koetilanteessa. Toivon todella et siellä on joku elvytystaitoinen. Mut saa pelastaa sit ku alan muuttuu siniseksi, kiitos.

Positiivista on se, etten oo enää kipee ja pystyn keskittymään muuhunkin kuin niistämiseen ja yskimiseen. Mulla oli eilen autokoulun viimeinen teoriatunti, ja ajotunnit alkaa tässä lähipäivinä. En esim. tiiä missä järjestyksessä kytkin, kaasu ja jarru on, enkä myöskään tunnista liikennemerkkejä vielä, mutta onneks tässä on aikaa  treenata. Keskiviikon jälkeen sit panostan koulukirjojen sijasta teoriakokeen läpipääsemiseen. Haastetta haasteen perään!

Eilen kävin kaverin luona vitamiiniteellä, tänään tein superhyvää hedelmäsalaattia ja vaihdoin mun lempihedelmän kiivistä nektariiniin. Nektariinit on parasta. Täällä on ollut ihan mielettömän nättejä päiviä ja niiden kunniaks tehtiin siskon kanssa pitkä lenkki rantaan. Istuttiin kivillä juttelemassa ja  muistin taas miten kiitollinen saan olla siitä, että mua on siunattu sisaruksilla. Vaikka välillä ne on kyllä ihan urpoja.

Oon luukuttanu parin päivän ajan sellaisia voimabiisejä, joista saa energiaa juosta vaikka maratonin. PMMP:n vanha setti toimii mulla aina ja ikuisesti, samoin Pink. Noissa naisissa vaan on sitä jotain, mikä saa mut hymyilemään ja jaksamaan tän stressin keskellä. Lupasin muuten itselleni varata ajan urheiluhierojalle heti kirjoitusten jälkeen!! Musta tuntuu et mulla on sellanen kokovartalolukko päällä tällä hetkellä, johtuen kirjan ääressä kököttämisestä ja tenniksestä. Mä suurinpiirtein kiljun kun joku pikkuisenkin tökkää mua hartioihin...

Tässä muutama mun lemppareimmista voimabiiseistä, jos joku muukin kokee tarvitsevansa näitä. Ja koska Blogger jumii niin laitan ne tolleen linkkinä, en YouTube-palkkina.

PMMP - Matoja
PMMP - Olkaa yksin ja juoskaa karkuun
Orianthi - Shut Up & Kiss Me (BodyCombat version) 
Of Monsters And Men - Little Talks

Nyt jatkan ton yllä olevan kuvan KAAOKSEN siivoamista. En tajuu miten tästä huoneesta tulee aina nanosekunnissa tämän näköinen. Mun on pakko siivota tää vähintään kerran viikossa lattiasta kattoon, että mahdun ylipäätään kulkemaan. Oon kotona tosi vähän aikaa arkisin, joten on suuri mysteeri miks kaikki mun kamat ehtii aina levitä hujan hajan. Alan olla varma, että meillä asuu joku hobitti joka käy aina huvikseen sotkemassa mun kämpän. Asuuks teilläki tällasia hobitteja?!

♥: Elli 

Niisk

En tiiä parempaa ajankohtaa tulla kipeeksi ku viikkoa ennen kirjoituksia. Why, oh why?! Mä oon flunsassa tosi harvoin - äiti vitsaileekin aina että sairastin 17 vuoden aikana vain pari hassua kertaa, joten se piti kompensoida sairastumalla kertarykäyksellä vähän vakammin (tää on tätä mustaa huumoria syövästä, älkää ottako itteenne). En silti käsitä, miksi tän lenssun piti tulla just NYT. Musta tuntuu ettei mun aivoissa liiku mikään muu kuin räkä, opiskele siinä sitten. Tosin tällä hetkellä alan olla taas elävien kirjoissa, kävin jopa treenaamassa tänään. Ehkä tää tästä.   

♥: Elli

PS. Kiitos kaikista kivoista kommenteista edelliseen postaukseen!! Mä niin tykkään teistä. 

Hair-things

Jos ajatellaan, että reilu puoli vuotta sitten olin lähes kalju ja nyt tätä tukkaa puskee joka paikasta, voidaan todeta että kyllä siitä syövästä oli myös jotain "hyötyä". Tästä tukasta tulee nimittäin ihan järkyttävän (ihanan) paksu ja tuuhea. Sen lisäksi tästä tulee myös hyvin luonnonkihara, mikä on loppujen lopuksi ihan jees juttu. Ainakin tätä on helpompi muotoilla kuin piikkisuoraa tukkaa. Ja joko mainitsin tästä tukan määrästä?! En tienny että tällanen hiusmäärä on ylipäätään ees mahdollista.

En myöskään muistanut, kuinka sairaalta näytinkään viime talvena. Nyt kun katson esim. tukkaani maaliskuussa, sehän on todella poikamainen, vaikka silloin nuo vähäiset hiukseni tuntuivat jopa pitkiltä verrattuna tammikuiseen tukkaan. Ei sitä tammikuun tukkaa voi edes tukaksi kutsua... Mietin myös, kuinka oon silloin kehdannut seisoa koko koulun edessä ilman peruukkia juontamassa Potkukonvaa? En ymmärrä, mistä oon repinyt silloin kaiken sen rohkeuden. Ehkä mä olin vaan niin sinut kaljuuteni kanssa, etten välittänyt. Hassua katsella näin jälkeenpäin, miten reipas mä näemmä osaan olla jos vaan tarpeeksi haluan.

Vaikka tiesin koko kevään, että tukka kasvaa kyllä takaisin ja sitä mulle joka puolelta hoettiin, aika tuntui silti matelevan. Se oli sitä aikaa muutenkin, kun kyseenalaistin sairastumiseni, itseni ja suurinpiirtein koko maailman. Kevättalvella en siis jaksanut ajatella positiivisesti enkä oo varmaan koskaan ollut niin alakuloinen kuin silloin. Lyhyillä poikahiuksilla oli varmasti iso osuutensa mun masentuneessa mielentilassa, uskoisin. Mä en tunnistanut itseäni peilistä ja vihasin sitä ihmistä joka sieltä katsoi takaisin. Mulla oli alituiseen ruma ja ällöttävä olo, en uskonut että kukaan voisi tykätä musta lyhyttukkaisena. Mun itsetunto oli nollassa enkä viihtynyt juuri lainkaan ihmisten ilmoilla.

Nyt kaikki on toisin :) Tykkään tästä pehkosta tosi paljon, huolimatta siitä että tää sojottaa joka ikinen aamu kaikkiin eri ilmansuuntiin, suoristaminen vie puoli tuntia koska taipuisuus on niin vahvaa ja takapiiska kasvaa eri tahtia otsiksen kanssa. Tykkään tästä koska tukkaan voi tehdä lettejä, sitä voi pitää ponnarilla, en tarvii enää pantaa ja siihen saa pinnien avulla tehtyä vaikka mitä kivoja kampauksia. Parasta on haaveilla kuinka pitkä tukka mulla on jo esim. ensi keväänä. Musta tuntuu, että tää kasvaa silmissä! Hurraa-huuto sille.

Tukan menettäminen pyörii mulla aika paljon päässä tällä hetkellä, koska vuosi sitten mulla alkoi sytostaatit, hiusten harveneminen ja sen jälkeen hidas kaljuuntuminen. Yritin pitää kaksin käsin kiinni hiiskuistani, mikä näin jälkikäteen ajateltuna oli ehkä vähän turhaa. Toisaalta tammikuussa leikatessani viimeisetkin hiukset pois, oloni ei ollut ehkä niin paha kuin se olisi ollut marraskuussa, jos olisin jo silloin vetäissyt tukan lyhyeksi. Kai mä tammikuussa olin vihdoin sisäistänyt, että ne lähtee kuitenkin eikä ne näytä enää hyvältä "pitkinä". Siksi saksiin tarttuminen oli helpompaa. Mut ei se siltikään kyllä kivaa ollut, ei siitä ois saanut miellyttävää tekemälläkään...

Mun blogia lukee varmasti monta tällä hetkellä syöpää sairastavaa ihmistä. Haluan tällä postauksella välittää teille tsemppiterkkuja ja hirveesti voimia sen hiuskadon keskelle! Toivottavasti myös pieni toiveikkuus herää teidän sisällänne: tukka kasvaa oikeesti tosi vauhdilla takaisin, vaikka se vielä hiustenlähtövaiheessa tuntuukin ikuisuudelta. Ainakin mulla tää puoli vuotta on menny ihan hujauksessa. Jokainen meistä taistelijoista on kaunis, rohkea ja hurmaava myös ilman hiuksia. Joku haluaa helpottaa tuskaansa käyttämällä peruukkia, jota mä itse käytin kuukauden ajan. Joku toinen ei tunne tarvitsevansa peruukkia ollenkaan, ja kolmas tykkää turvautua siihen pitkään. Tärkeintä on tehdä niin kuin sydän sanoo, ei niin kuin muu maailma olettaa sinun tekevän tai miltä sinun halutaan näyttävän. Ihmisen kauneus ei synny hiuksista, se syntyy hyvistä ja huonoista kokemuksista ja siitä mitä löytyy sisältä. Se syntyy siitä, että vaikka sulta viedään iso osa identiteettiä pois hetkellisesti, niin sä silti tiedät kelpaavasi juuri sellaisena kuin olet.

Hyvää loppuviikonloppua kaikille! :)

♥: Elli

Syöpäjuttuja höpötysjuttuja kirjoitusjuttuja

Mulla oli tänään verikokeet kontrolleja varten. Suonet oli kerrankin yhteistyöhalukkaita ja selvisin yhdellä neulanpistolla! Tasan viikon päästä perjantaina on siis elämäni toiset syöpäkontrollit ja APUA mua jännittää. Kontrolleja tulee seuraamaan kandiryhmä Kuopiosta, ja mun pitää tarkastuksen lisäksi kertoa heille tarinani ensioireista aina tervehtymiseen asti. Annan varmaan myös jonkun niistä kandeista tehdä sen tutkimuksen mulle, koska niille on tärkeetä päästä harjoittelemaan tulevaa ammattiaan varten.

Oon viime päivinä lukenut, ihastunut maustamattomaan jugurttiin vadelmien kanssa, yrittänyt nauttia arjesta huolimatta tästä stressistä ja sadepäivistä, löytänyt kaupasta uusia pähkinättömiä välipalapatukoita, säästänyt minuutteja aamuisin heittämällä päälle vain hupparin ja tuulihousut, mennyt lähes joka ilta kymmeneltä nukkumaan, potenut flunssanpoikasta, pelaillut tennistä ja ihastellut otsatukkaani. Hiustenkasvatusjuttuja on luvassa taas piakkoin, koska oon saanu otsiksen vihdoin ja viimein kokonaan takaisin. Jos joku ois sanonu mulle viime keväänä ollessani kalju, että syyskuun alussa sun otsis yltää jo reilusti kulmakarvoihin, niin en ois uskonu. Mutta siellä se nyt on!! Lienee sanomatta selvää että oon tositosi onnellinen.

Päivät on menneet aikalailla tällä kaavalla: aamukahdeksaksi kouluun, pois yhden aikaan, lukemaan kirjastoon, treeneihin, sieltä suoraan autokouluun, sitten johonkin partiohommaan ja 8-9 välillä takaisin kotiin lukemaan. Mutta onneks voin nähdä öisin oikeita prinsessaunia, koska vaihdoin sänkyyn barbie-lakanat suoraan viime vuosituhannelta. Noi on ihan parhaat! Terveisin Elina, 18 vuotta. :)

Sitten yo-asiaa. Mua pyydettiin kertomaan lukutekniikastani ja valmistautumisestani ylioppilaskirjoituksiin. Kirjoitan nyt syksyllä vain terveystiedon, ja keväällä sitten äikän, ruotsin ja enkun. Bilsa mulla on vielä harkinnan alla.. Mutta tosiaan, mulla ei oikeastaan ole mitään erityistä lukutyyliä. Itsenäinen pänttääminen ei toimi mulla oikein hyvin, koska en tykkää lukea vaan opin parhaiten joko kuuntelemalla tai kirjoittamalla. Saan yhden oppitunnin aikana enemmän irti kuin kolmen tunnin lukusessiosta kotona. Siksi pyrinkin koulussa olemaan aktiivinen ja kyselemään paljon, koska ne vastaukset jää mulle tuplasti paremmin mieleen kuin kirjan tekstit.

Meillä on käytössä Terve!-kirjasarja, joka on mun mielestä ihan hyvä. Ainakin siinä on vähemmän nippelitietoa kuin tossa Dynamossa. Kaikista paras ylläolevista kirjoista on kuitenkin ABI Terveystieto. Se on kätevä, koska siinä käsitellään yhdessä kappaleessa yksi iso aihealue tiivistetysti. Kirja ei sisällä paljoakaan kuvia/kaavoja, mikä on harmi, mutta muuten tuo on oikein kompakti paketti terveystiedon kertaajalle. Joissain kohdin mulle on ollut apua biologian 4-kurssin kirjasta ja siellä oppimistani jutuista, siksi lätkäisin kuvaan myös Bioksen. Biologian 4-kurssi käsittelee ihmisen kehon toimintaa, jonka ymmärtämisestä on paljon hyötyä terveystietoa lukiessa. Se on muutenkin äärettömän mielenkiintoinen kurssi, joka kannattaa käydä vaikka vain huvin vuoksi :)

Kaivoin esille vanhat kokeet ja esseet. Lueskelin ne läpi, katsoin mitä virheitä olen silloin tehnyt ja mietin kuinka muuttaisin vastauksiani entistä paremmiksi. Vanhoista muistiinpanoista on ollut myös apua: ajatuskartat ja muut havainnollistavat kuvat tuovat vaihtelua opiskeluun. Me ollaan saatu koulusta vanhoja yo-kokeita, joita oon tutkinut ja yleensä ahdistunut siitä, kuinka tarkkaan ja laajasti kaikkiin kysymyksiin pitäisi osata vastata. Terveystiedon kirjoituksethan koostuvat 6 tehtävästä, jotka voivat olla esim. esseitä, tilastotehtäviä, käsiteselityksiä tai aineistotehtäviä. Aikaa kokeen suorittamiseen on 6 tuntia, eli se tarkoittaa 1 TUNTI PER TEHTÄVÄ. En tajua, kuinka pystyn tuohon. Mulla menee yleensä jo se tunti yhden esseen suunnitteluun. Toivottavasti sinne tulis niitä kevyempiä tehtäviä sekaan ettei multa lopu aika kesken.

Lisäksi oon tehnyt muistiinpanoja, joihin oon yrittänyt tiivistää jokaisen kappaleen pointin muutamalla ranskalaisella viivalla. Täysiä konsepteja on päässyt kertymään jo aika iso pino... Viimeisen viikon ajan ajattelin lukea vain noita muistiinpanoja. Kannattaa myös miettiä, mitä aiheita mediassa oli pinnalla vuosi sitten terveystietoon liittyen. Yo-kokeet tehdään aina vuotta aikaisemmin, joten on hyvin mahdollista, että tällä kertaa kysytään jotain vaikkapa karppauksesta, joka herätti aikamoisen haloon yleistyessään viime syksynä. Samoin aiheita, joita ei ole parissa viimeisimmissä kirjoituksissa kysytty (esim. stressi), saattaa tulla tähän kokeeseen. Vanhoja yo-kokeita löytää muuten abitreeneistä täältä.

Musta tuntuu ettei multa irtoa enempää vinkkejä terveystiedon kirjoituksia varten. Muut lukijat saa toki niitä heitellä tonne kommenttiboksiin, mäkin ottaisin niitä ihan mielelläni vastaan :D Ite yritän ainakin vaan pitää pään kylmänä koetilanteessa, luottaa osaamiseeni ja takoa tajuntaani sen, että kyseessä on loppujen lopuksi vain yksi koe. Yksi koe, jonka epäonnistuminen ei tiputa taivasta mun niskaan. Hoen päässäni sanaryhmiä "psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen muoto" sekä "yksilöllinen, yhteisöllinen, yhteiskunnallinen ja globaali vaikutus", joiden avulla pääsee jo pitkälle. Myös syy-seuraus-suhteet kannattaa pitää mielessä, kuten myös primaari-, sekundaari- ja tertiaaripreventiot.

Toivottavasti tästä oli apua jollekulle! :) Nyt lähen treeneihin ja loppuilta kuluukin kirjan parissa, jipii.

♥: Elli

My hands, they're strong, but my knees were far too weak

Tuunasin lukiokalenterin vähän enemmän itseni näköiseksi

Löysin kaapista unohtuneen t-paidan, joka istuu kuin nakutettu ja on ihan syksyn värinen

Eilen juhlistettiin ystävän 18-vuotissynttäreitä ensin kakkukahveilla ja illemmalla baarin puolella.

Annettiin kamulle lahjan lisäksi maailman siistein synttärikortti, Robin-palapeli ;)

Käytiin Jossun kanssa Kuopiossa ööööö viikko sitten? Nää on vaa jääny julkaisematta

Perjantaina täällä oli Joen Yö, jossa olin ensin töissä ja myöhemmin fiilistelemässä mm. kaverin bändiä. It was great evening!

Sain muistoksi sen nuoren syöpäpotilaan selviytymisoppaan, johon itsekin kirjoitin. Toivottavasti tosta on apua jollekulle!

Päivät vaan tulee ja menee enkä saa niistä otetta. Tuntuu, etten päätä mun elämästä tällä hetkellä oikeen mitään, vaan joku muu tekee kaikki päätökset mun puolesta. Tee tätä, tee tuota, niin kaikki menee hyvin. Jännitän kontrolleja: niihin on enää vajaa kaksi viikkoa. Samoin kirjoitukset on syyskuun puolivälissä ja nekin stressaa. Entä jos mokaan ihan täysin? Terveystieto on aineista ainoa, josta haluan hyvän arvosanan.

Mua väsyttää ihan koko ajan, vaikka nukkuisin 9 tunnin yöunia. Nukahtelen tunneilla eikä silmäluomet meinaa pysyä auki ees autokoulussa. Treeneissäkään en jaksa juosta. Se on outoa, koska jos mun kropassa ois kaikki hyvin, niin en ois näin väsynyt. Onneks mulla on verikokeet nyt alkavalla viikolla, josko sieltä löytyisi syy tähän ikuiseen uneliaisuuteen.

Kaikesta huolimatta mä tykkään syksystä, kirpeistä aamuista ja ruskaantuvien puiden välistä pilkistävästä auringosta. Tykkään pukea päälle villavaatteita ja lämmittää näppejä kuumaa kaakaomukia vasten. Adelen biisi Set Fire To The Rain aiheuttaa mulle kylmät väreet joka ikinen kerta, se on ihana. Kyllä tää tästä.

♥: Elli