Jos sulla on muutama minuutti aikaa niin mä pyydän sua katsomaan noi ylläolevat videot. Toinen niistä on ruotsiksi ja toinen englanniksi, mutta kummatkin niin selkeästi lausuttuna että ainakin mä ymmärsin niiden sisällön vaivatta. Ja jos haluat, levitä noita eteenpäin. Niiden sanoma on tärkeä ja on saanut mun lisäks varmasti monta muutakin liikuttumaan.
En tiedä, miksen hakenut vertaistukea sairastuessani. Tarkoitan tällä nyt esim. syöpäjärjestöjen tarjoamia palveluita. Muiden sairastuneiden kanssa juttelin kyllä, ja koin sen helpotuksena. Mä en ollutkaan ainoa, joka pyöritteli asioita mielessään. Mä en ollutkaan ainoa, joka itki tukan tippumista. Ja kaikista vähiten mä en ollutkaan ainoa, joka istui viikko toisensa jälkeen samassa tiputustuolissa, kanyyli kädessä.
Neljän kuukauden sytostaatit meni hujauksessa, ja vaikka mulla oli alusta asti suunnitelmana ottaa yhteyttä johonkin syöpäjärjestöön, en saanut sitä aikaiseksi. Sädehoidon alkaessa ajattelin jo olevani puoliksi terve, ja luulin että olisi ollut outoa hakea vasta silloin vertaistukea. Näin jälkikäteen viisastellessa mä olin kaikista eniten avun tarpeessa nimenomaan syövän jälkeen: olin aika yksin omien päänsisäisten ristiriitojeni kanssa. Kävin psykologilla, mutta hänkin totesi jossain vaiheessa ettei osaa täysin auttaa eikä samaistua tilanteeseeni, koska ei ole itse moista (onneksi) kokenut. Se oli ihan ymmärrettävää.
Joten jos mä olisin ollut fiksu, olisin soittanut syöpäjärjestöön tai laittanut edes meiliä menemään. Naamakkain tukihenkilön kanssa jutteleminen olisi varmasti ollut terapeuttista ja auttanut käsittelemään sitä tunnemyrskyä (tai pikemminkin -hurrikaania), joka täytti mun ajatusmaailman kokonaan viime keväänä.
Nyt jos joku syöpäpotilas siellä ruudun toisella puolella epäröi uskallustaan lähteä hakemaan vertaistukea, niin mä suosittelen ainakin kokeilemaan. Jos se ei tunnukaan hyvältä, niin eihän sitä oo pakko jatkaa. Itse ajattelin pian hakeutua tukihenkilöksi, koska sillä tavoin mulla on mahdollisuus auttaa niitä, jotka on tällä hetkellä samassa tilanteessa missä mä itse olin jokunen aika sitten.
Hyvää yötä! Ja ihan aikuisten oikeesti, levittäkää noita videoita.
♥: Elli
Hyvää yötä! Ja ihan aikuisten oikeesti, levittäkää noita videoita.
♥: Elli
Tein juuri äidinkielen kirjotelman johon olin valinnut aiheena keuhkosyövän, koska oma isoisäni sairastaa sitä juuri parhaillaan, mutta kaikki mahdolliset hoidot on jo annettu eikä mitään ole enään tehtävissä. sitä kirjottaessa tajusin kuinka hirveä asia syöpä on ja nostan hattuu suuresti sulle, että oot jaksanut pysyy pystyssä, tsemppii!! :) <3
VastaaPoistatittade båda två. ganska rörande
VastaaPoistaAnonyymi,
VastaaPoista<3
Anonyymi,
voi, oon tosi pahoillani sun isoisäsi puolesta! :( Elämä on toisinaan todella epäreilua... Jotenkin mua ottaa ihan päähän et kui turha tauti joku syöpä on ja miks sen pitää siitä huolimatta olla olemassa!! Tsemppiä siulle ihan sikana <3
sacco,
det stämmer :--(