sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Wanhoilliset'12

Heippa!

Nyt on wanhat tanssittu, ja olo sen mukainen. Nimim. jalkoja särkee vielä 2 päivää tanssien jälkeen :) Oli kiva päivä, kannatti satsata ja odottaa! Pitemmittä puheitta, tässäpä ois teille vuosisadan pahin kuvaoksennus kyseisestä päivästä. Nauttikaa! Huom. Osa kuvista on otettu järkkärillä ja osa peruspokkarilla, joten siitä syystä kuvien laatu vaihtelee. Puolet kuvista on vielä saamatta eli tässä vain siskoni ottamat fotot.

Aamu alkoi viiden maissa, ja puol kuudelta olin lähössä kampaajalle. Siellä miulle laitettiin peruukki ja irtoripset. Sen jälkeen tulin kotiin meikkaamaan.

Lopputulos:


Me tanssittiin kahdeksan tanssin setti päivän aikana yhteensä 4 kertaa läpi: alakoululla, yläkoulu/lukiolla, orkesterikenraalit sekä päätanssit illalla Areenalla.

Ansku

Teemu & Pete


Lea

Jossu


Huube ja Pete

Miika

Janika

Ada

Juliana, Irina ja Santeri

Hanna & Linda

Jossain vaiheessa jalat teki tepposet ja pakko oli heittää kengät veks vähäksi aikaa..

Sara

Filippa & Lea

Jossu & Niko

Jossu

Emma & Roosa



Viimeisten tanssien jälkeen mentiin vielä ravintolaan syömään, ja voi että oli hyvää ruokaa! Meille tarjoiltiin lihaa, perunaa, salaatteja ja focaccia-leipää. Jälkiruuaksi oli jogurtti-mansikka-pannacottaa, nam. Kaikilla oli kamala nälkä ja jossain vaiheessa oli pakko pyytää kaveria löysyttämään mekon nyörejä takaa, koska mahan turvotessa happi ei enää meinannu kulkea! :D Illallistettiin kaikessa rauhassa, kuunneltiin live-musiikkia (ihanat Tuukka ja Juuli!) ja hurrattiin hienolle puheelle.


Tapsa

Päivä oli kaikenkaikkiaan onnistunut, vaikka draamaltakaan ei vältytty. Tytöillä nimittäin hajos mekkoja, joita sitten ärsyyntyneenä ommeltiin kasaan. Miun mekko säilyi kyllä ehjänä, mutta meinas vähän valua. Yritin kuitenkin olla nykimättä sitä koko ajan ylöspäin, koska tiesin että se näyttää tosi tökerölle!

Eilen ois startannu wanhojenmatka Vuokattiin, mutta en ite lähteny sinne sen korkean hinnan takia. Käytän sen rahan mieluummin autokouluun :) Viikonloppu onkin siis mennyt lähinnä nukkuessa ja Jossun kanssa hengaillessa. Tänään sain jonkun päähänpiston ruveta leipomaan pitkästä aikaa, ja tein juustosarvia ja mustikkamuffinsseja, omnom.

Nyt voisin vilkaista koulukirjoja, vaikka ei hirveesti kyllä huvittaiskaan. Onneks ens viikosta on tulossa suht leppoisa, kalenteri näyttää aika tyhjältä! Mutta itseni tuntien onnistun kyllä buukkaamaan sen vielä täyteen. Hassua muuten tämä tervehtyminen: elämä tuntuu yhtäkkiä aika stressittömältä kun ei enää tartte huolehtia, että joka päivä ehdin käymään sairaalalla!

♥: Elli

33 kommenttia:

  1. oi,todella kaunis:)!!

    VastaaPoista
  2. Olet ollut kyllä todella kauniina ja juhlallisena :) Erityisesti tuo kampaus kiinnitti huomioni. Jotenkin niin yksinkertaisen kaunis.

    Kirjoitat muutenkin tosi kivasti ja sun mahtava elämänasenne tulee kyllä ilmi ruudun toisellekin puolelle.

    Tsemppiä kevääseen!

    Matilda

    VastaaPoista
  3. ihan virallisissa tanssiaisissako heititte kengät pois ? :D
    Kaunis mekko ja kampaus ! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitti paljon kaikille! <3 ja hahaha ei me virallisissa tansseissa heitetty kenkiä pois, noi oli kenraaliharjoitukset... :D

    VastaaPoista
  5. WAU! älyttömän hieno mekko ja mielettömän kaunis SINÄ! :--)♥ oon oottanu tätä postausta ku kuuta nousevaa! oot kyllä täydellinen prinsessa♥

    VastaaPoista
  6. Ihana mekko ja itsekin olit todella kaunis! :)

    VastaaPoista
  7. upeeta!! oot älyttömän kaunis :) ja toi mekko istuu sulle täydellisesti! välillä kun näkee sellastakin että meinaa joltakin tissit pulpahtaa kesken tanssien ulos :D

    VastaaPoista
  8. Voi kun sä olet niin kaunis! <3

    VastaaPoista
  9. tooodella kaunis! :) ja ihana mekko ♥

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. and who was the princess of the evening?! äääälyttömän kaunis! wow !

    VastaaPoista
  12. Voi witsi teijä kanssa :--) Rinsessa kiittää ja NIIAA ♥

    VastaaPoista
  13. Oot ihan älyttömän upee! Toi puku on ku tehty sulle ja hiukset on ihan ku sun omat, kampauskii just täydellinen :) Löysin sun blogin täs illan aikana ja selasin joka ikisen postauksen. Pakko kyl sanoo et muutamaa otteesee tuli itkettyykii, oli niin koskettavii kirjotuksii :p

    VastaaPoista
  14. oot todella kaunis!:) oon seurannu sun blogia jonkin aikaan, ja varmasti luen jokaikisen postauksen jatkossakin!

    VastaaPoista
  15. Nätti olet! Ja Janika ja Filippakin on niiiin ihania voih! :D

    Pääsitte kyllä helpolla ku ei ollu samana päivänä partyjä! :o Meilläpäin tanssittiin kolme kertaa päivän aikana, käytiin syömäs ja vielä biletettiin jatkoilla ja jatkojen jatkoilla sinne aamutunteihi asti :D Ja kyllä on jalat siinä kunnossa vieläkin ettei huomenna hirveesti vielä kävellä!

    VastaaPoista
  16. Toi puku sopii sulle ihan täydellisesti! :D Päädyin tänne ihan ohimennen selaillessani eri blogeja ja taidan jäädä seuraileen :)

    http://tinkerbell-thoughtsofmylife.blogspot.com/

    VastaaPoista
  17. Oi ku sä oot ollu ihanana. Ja niin ihana mekko ja kampaus!

    VastaaPoista
  18. Luin sun blogin alusta loppuun ja en voi muuta sanoa kuin että olit kyllä ansainnu ihanat wanhat kaiken jälkeen mitä oot kokenu lähiaikoina! :) Oot supernätti<3

    VastaaPoista
  19. Voi kuinka te olettekaan kauniita, nuoria ja niin ihania!

    Ja torstain blogitekstihän oli parasta kuultavaa :) Terve terve, hauska tavata ja kuulla.

    t. Kiara-täti

    p.s. tän olen sanonut ennenkin, mutta vaikutat tosi järkevältä ja mahtavalta tytöltä, vanhempasi saavat olla sinusta ylpeitä. Toivottavasti omastani kasvaa kaltaisesi (tokikaan meillä ei pelata tennistä, vaan urheilulaji on toinen ;) Mutta noin niinkuin muuten. Elämäniloinen ja positiivinen, siinä sanat, joilla sinua kuvailisin.

    VastaaPoista
  20. Kommentoin nyt ensimmäistä kertaa. Olen jo hetken lukenut blogiasi ja olen pitänyt elämänasenteestasi! Siitä saisi ottaa oppia ihan jokainen, vaikka ymmärrän, ettei tosiaankaan aika jaksa hymyillä. Olet niin kaunis ja erityisen kauniina noissa vanhojen kuvissa!

    VastaaPoista
  21. Moi Elina!
    Kirjoittelen täältä pääkaupunkiseudulta; olen lukenut blogiasi kauan, ja et uskokaan miten terapeuttista tämä aina vaan on! Taas illan päätteeksi avasin koneen,kun piti mennä ajoissa nukkumaan...ja niin tässä hurahti taas aikaa, kun luin kaikki postaukset, mitä en ollut ehtiny lukea..
    Mulla on itselläni 10vee poika, joka nyt isänsä kanssa hiihtolomamatkalla Lapissa (ite töissä,en "päässy" mukaan-ja ei voi muuta kuin toivoa, että meidänkin pojasta tulisi "poikapuolinen Elina" ;D Jos mulla olisi tyttö, se toivottavasti olisi juuri kuten sinä! Jotenkin tunnistan itseäni susta, ja muistelen juttujesi kautta omia nuoruuden "hullutuksiani" Olen aina itsekin yrittänyt itsekin pitää yllä positiivista elämän asennetta, varmaan onnistunutkin siinä osittain, mutta hei nuori nainen: susta tulee vielä jotain! Toi asenne on niin mahtava, kuten monet monet muutkin ovat täällä maininneet. Pidä toi, se vie sua vielä NIIIN pitkälle <3! Ja toivotaan, että se tarttuu muihinkin, niihin kaikkiin jotka eivät ole vielä oivaltaneet tota kaikkea, mitä sä olet täällä kirjotellut! Ja aivan mahtavia kaikki sun meikki ja muut ns."hömppäjutut"- hei haloo, ne on just sitä elämää, naisten kivaa "ylellisyyttä"- go for it- sä oot sä ja saat olla just sellainen kun haluat-ja se on just parasta sussa! Ja kuule kun olet tällänen keski-ikäinen "täti" ku mä, niin älä unohda tota asennetta & iloisuutta silloinkaan:D Etkä sä kyllä unohdakaan, ei epäilystä...!Ja kaikilla on joskus huonoja päiviä- nekin kuuluu elämään. Silloin tarvitaan just noita ihania ystäviä,joita sulla näyttää täällä olevankin- tai siis siellä:)

    Tosin en mä nyt kuulema ole ihan täti luokkaa, mut päälle nelkytvee jo kuitenkin;) Kuinka monet kyyneleet olenkaan täällä koneen ääressä vuodattanut- ilosta ja surusta! Mä pillitän tosin kaikissa perhejuhlissa, koulun kevät-, joulu- etc.juhlissa, eli olen varmasti hehee "pahimmasta" päästä muutenkin. Mutta that´s me;)Ja nyt nää sun viimeisimmät postaukset: nyt täällä oon sitten saanu rauhassa vuodattaa ILON kyyneliä- ja katsella noita ah niin kauniita vanhojentanssi kuviasi!! Aivan ihana puku sulla- ja miten ihana katsoa sua kavereidesi kanssa!!
    Hassua, että olen myös ajatellut monta kertaa kirjottaa tänne, mutta eipä ole tullut vaan kirjotettua, ja nyt tuli tällänen ylipitkä vuodatus..!
    Nooh, eipä siis muuta kun mukavaa helmikuun jatkoa- kohta okin jo maaliskuu-ja hei KEVÄT tulee!
    Ja onnea, isosti, isosti onnea, kun olet selvinnyt läpi kaiken tuon kokemasi! Ja selättänyt sen...milläs nimellä se tuolla alkutaipaleella olikaan..kuisman! (olikohan se se..) Väitän kyllä, että kun suhtautuminen on kuten sinulla, erittyy jotain hormoonia, joka jo on edistänyt koko parantumisprosessia. Heh, tämän viisauden lausui Rva Tohtori Hgistä;) (Siis en tod. ole minkään sortin tohtori..!)
    Sorry sekavat stoorit, sormet vaan kirjoittivat tosiaan vaan ihan sen mitä ajatuksissa liikkui..
    Voihan hyvin; luen taas ihania juttujasi kun ehdin!
    Lumiset, TODELLA lumiset terveiset täältä "etelästä" terkuin Mrs.PS, jonka on pakko lähteä unten maille, että jaksaa aamulla herätä töihin..

    VastaaPoista
  22. Voi elämä kun olit kauniina!!!! Ja aivan ihana mekko, aaaaaaa! :))

    VastaaPoista
  23. Moi!

    Kanssasi samaisessa koulussa oleva abityttökaverini näytti blogisi ja kertoi siusta ja sairaudestas. Lukaisin/selailin kaikki postaukset läpi, ja suurin liikutus tuli tämän ja edellisen postauksen kohdalla. Sait just ennen yhtä lukion ihaninta päivää tietää olevasi terve, mikä fiilis!

    Mie muistan viime vuodesta, miten ihana wanhojentanssipäivä oli. Tunsin itteni samalla kertaa kauniiks, terveeks ja ihanaks.

    Oon ihan sanoinkuvaamattoman ilonen siun puolesta, oot käyny tosi rankkoja juttuja läpi, eikä moni siun ikänen tyttö osais suhtautua yhtä kypsästi näin hankaliin asoihin.

    Jos joskus kadulla tulee vastaan hymyilevä punapää, niin se on luultavasti vain mie. Ilmeisesti täysin tuntemattoman ihmisen onnesta ja selviytymisestä voi tulla yhtä iloiseks, kuin läheisen ystävän :-) Tällasista elämäntarinoista lukeminen nostaa kyllä monenlaisia tunteita pintaan.

    Toivon siulle rutkasti terveitä ja onnellisia päiviä elämääs, vietin äsken elämäni tunteikkaamman tunnin siun elämän seurassa. :-)

    Ihanaa kevättä!<3

    t. abityttö Lyskalta

    VastaaPoista
  24. eikäää meinasin ruveta pillittää ku näytit niin mielettömän kauniilta näissä wanhojen tanssi-kuvissa<3!!!
    ja oon superhyperonnellinen, että sun syöpähoidot sun muu huono olo jne on nyt ohi!
    oot muutenki todella todella kaunis ja sun peruukkis on upea:)!

    VastaaPoista
  25. MademoiselleSaara,
    hirviästi kiitoksia!! <3 Veti kyl suun hymyyn:)

    VastaaPoista
  26. Toivon, että oon omissa Wanhoissani yhtä kaunis kuin sinä :)

    VastaaPoista
  27. emppu,
    voi kiitos! Oon ihan satavarma että oot varmasti vielä kauniimpikin :))

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)