lauantai 8. lokakuuta 2011

Tutors love first-graders!

Moi!

Aattelin kirjotella taas vähän kuulumisia. Mulla on ollu hirmunen kiire nyt viimeiset pari päivää, ku luin vikoihin kokeisiin ja valmisteltiin Nahkakonvaa ja Ykkösten Yötä, jotka oli siis eilen. Tiedoksi teille, jotka ette tiiä mikä Nahkakonva on, se on sellanen lukion kakkosluokkalaisten (pääasiassa tutoreiden) järjestämä n. tunnin mittainen show lukion ykkösluokkalaisista. Käytännössä viimeistään Nahkakonvassa uudet ykköset "luovat nahkansa" ja näin ollen tulevat täysiverisiksi norssilaisiksi!

Mulla on ollu suurin vetovastuu näitten kahen tapahtuman organisoimisesta, ja vähän jännitin sitä, että meneekö kaikki nappiin. Mun ilokseni kaikki sujui lähestulkoon juuri niin kuin pitikin, jee! Erityispropsit Miss Norssi-kandidaateille, jotka eläydyitte rooliinne 110% ja teitte Nahkakonvasta hauskan :--) Suoraan Nahkakonvan jälkeen alotettiin sitten Ykkösten Yö, jossa pelailtiin mm. taskulamppujen kanssa lipunryöstöä, discoiltiin, suoritettiin rastirataa ja hengailtiin muuten vaan koululla iltayhdeksästä aamukuuteen. Näin tutorin näkökulmasta ainakin koko tapahtuma oli onnistunut, toivottavasti myös ykköset on sitä mieltä!

Oon mielettömän ilonen siitä, että mun vointi on näin hyvä. Se vois olla paljon pahempikin, ja voisin joutua hengaamaan sairaalalla paljon enemmän. Oon tajunnu olevani tosi onnekas, ku oon voinu tähän asti mennä ja tulla samalla lailla ku ennenkin pelkäämättä sitä, että kohta iskee jalat alta vievä pahoinvointikohtaus. Mun pienet ällötyksen tunteet hoitojen jälkeisinä päivinä ei oo yhtään mitään verrattuna joidenkin sivuvaikutuksiin. Jotkut joutuu olee monta päivää putkeen saikulla, ja ne oksentaa kaiken ulos eli ravinto on pakko laittaa tipan kautta. Oon vaan niin kiitollinen, ettei mun oo ainakaan vielä tarvinnu kokea tuota. Toivottavasti ei tarvitse tulevaisuudessakaan.

Veran kanssa käytiin lenkillä yks päivä ja puhuttiin siitä, kuinka oma asenne ja nenän asento vaikuttaa paranemiseen. (En halua puhua "sairastamisesta", koska oon satavarma, että tässä mennään koko ajan valoa kohti. Hitaasti, mutta varmasti, askel kerrallaan. "Sairastaminen" kuulostaa niin lopulliselta!) Mulla on tosi vahva kutina siitä, että jos jaksan asennoitua tähän juttuun samalla positiivisella tavalla mitä tähän mennessä, niin parannun nopeammin ja ennen kaikkea helpommin. Sen sijaan, että tuhlaisin energiaa tän taudin vatvomiseen ja surkutteluun, yritän keskittää ajatukseni ja voimavarani elämän positiivisiin puoliin. Kaverit, luonto, perhe, musiikki, koulu, liikkuminen. Kaikki ne ovat asioita, joiden parissa olemisesta nautin ja saan paljon muuta ajateltavaa.

Tottakai mullakin on ollut niitä masennuksen ja epätoivon hetkiä. Oon kironnu, että miks just minä. Nyt kuitenkin tuntuu, että tää "miks just minä"-voivottelu on siirtyny sivuun. Oon tyytyny toteamaan, että no "miksipä en juuri minä". On fakta, että 1/3 suomalaisista sairastaa elämänsä aikana jonkin syövän. Mun on käytävä tää läpi vaan vähän nuorempana ku muitten. Sitä paitsi se, että oon näin nuori, on mulle iso etu tän taudin suhteen. Mun elimistö kestää paremmin kaikki solumyrkyt ynnä muut, koska se on vielä nuori ja mulla ei oo muita perussairauksia. Tavallaan mulla on siis myös käyny "tuuri", että sairastuin näin nuorena :D Kuulostaa oudolle, mutta toivottavasti saitte punasesta langasta kiinni ja ymmärsitte, mitä tarkotan.

Meillä vaihtui jakso eilen. Hassua ajatella, että ollaan jo kakkosjaksossa menossa... Ihmettelin viime viikolla, miks ulkona on niin pimeetä ja märkää. Sit havahduin, että on oikeesti jo lokakuu! Tuntuu, että heinäkuu ja kesäloma oli vasta viime viikolla. Jos aika menee oikeesti tätä vauhtia, niin ennen ku huomaankaan, on jo joulukuun 22. päivä ja mulla on toivottavasti viimeiset sytkyt ohi! :) Hihi, joulua on tosiaan monta hyvää syytä odottaa.

Mulla on tässä jaksossa ihan kivat aineet. Saksan kielioppikurssi, äikän puheviestintää, hissan kansainvälisyyskurssi, bilsan solubiologiaa, enkkua, italiaa ja opoa. Kuulostaan ihan mielenkiintoselle! Okei, tuo hissa ei niinkään innosta, mutta pääsin onneks hyvän opettajan kurssille, joten toivotaan että se opiskelumotivaatio sieltä vielä löytyy. Joka jakson alussa lupaan aina itelleni, että muistan tehä kaikki läksyt ja esseet ajallaan, ja alotan kokeisiin lukemisen ajoissa. Joskus vielä yllätän teidät kaikki (ja itseni), ja lunastan ton lupaukseni! Ehkä sen aika koittaa tässä jaksossa, who knows ;)

Nyt taijan hipsiä yläkertaan höpöttelee maman kanssa tai jotain. Illemmasta mennään serkun kanssa kahville, ja pitäs varmaan jaksaa laittaa ittensä taas ihmisen näköseks... Nyt tartteis jonku piristysruiskeen (sairaalan henkilökunta, ei teillä ois niitä ylimääräsiä vauhtisytostaatteja antaa mulle...?), että ei näkys nää univelat, jotka toi Ykkösten Yö toi mukanaan.

Elina

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! :)