Nyt se päivä sitten koitti. MIUN SYTOSTAATIT ON OHI! Okei, lopullisesti uskallan huokasta vasta 4.1. olevien CT-kuvausten jälkeen, mutta tässä vaiheessa teen sellaisen syvän 2/3-huokauksen. En vaan voi sisäistää sitä, ettei mun toivon mukaan enää ikinä tarvitse saada solumyrkkyjä!
On aika sanoinkuvaamaton fiilis tällä hetkellä. Kaiken tän ilon ja riemun lisäksi hämmästyin, kun tajusin, että tunnen myös vähän haikeutta. Pari tuntia sitten, kun olin lähdössä osastolta ja halasin hoitajiani, mulle tuli tippa linssiin. Katoin sitä huonetta ja muistelin ensimmäistä tiputuskertaani. Kaikki oli silloin niin uutta ja jännää! Muutama tunti ja päivä on tullut sen jälkeen siellä istuttua... Jos joku ois sillon mulle alussa sanonut, että sytostaateissa ravaamiseenkin tottuu, niin oisin vaan nauranu. Mut totta se on! Ihminen sopeutuu, vaikka se aluks tuntuisikin lähinnä liisterissä tarpomiselta.
Syöpää mulle ei tule ikävä laisinkaan, mutta ihania hoitajia ja kanssasisariani huoneessa 20 tuun kyllä kaipaamaan. Vaikka kuinka mua otti päähän ja inhotti mennä tippalaitteen jatkoksi kerta toisensa jälkeen, niin tätä ärsytyksen määrää hillitsi vähän tieto siitä, että siellä on 3 huippua hoitajaa minuu vastassa. Niistä tuli miulle vähän niin kuin varaäitejä :) Oon tosi kiitollinen heille! Ilman heitä tää miun hoitojakso ois ollu paljon ikävämpi. Nyt sädehoidon alkaessa vaihdan osastoa, ja saan uudet hoitajat.
Tutustuin moniin muihinkin kivoihin ihmisiin istuessani saikulla. Usea heistä sairasti vakampaa tautia kuin minä, mutta kohtasin myös ihan mielettömän ihailtavia asenteita. Eräskin mummo, jolla oli useampi ilkeä tauti päällekäin, jaksoi kuitenkin kaikesta huolimatta tsempata itseään ja uskoa paranemiseen! Tapasin herttaisia, minua reilusti iäkkäämpiä ihmisiä, ja sain heiltä usein paljon elämänohjeita aina aviomiehen hankkimisesta työntekoon :) Välillä vähän hymyilytti, mutta enimmäkseen oli vain hellyyttävää saada jutella erilaisissa elämäntilanteissa olevien ja lähes tuntemattomien ihmisten kanssa! Ikään katsomatta meitä kaikkia siinä huoneessa yhdisti kuitenkin yksi iso asia: syöpä.
Pian mulla alkaa siis sädehoito, joka kuulemani mukaan ei aiheuta yhtä pahoja sivuvaikutuksia kuin sytostaatit. Saan säteilyä joka arkipäivä noin kolmen viikon ajan, ja yksi säteilytyskerta kestää suunilleen puoli tuntia. Ei paha siis! Sivuvaikutuksina voi esiintyä mm. närästystä ja limakalvojen kuivumista, koska minuu sädetetään tuohon yläkropan alueelle. Hiusten tippumiseen tän hoidon ei pitäsi vaikuttaa lainkaan, koska en saa päähän säteilyä! Jiihuu, tästä alkaa siis vuosisadan hiusten(ja kynsien-)kasvatusprojekti! Ihan ensimmäisenä taidan marssia kampaajalle lyhennyttämään tätä tukkaa...
Tässä vielä mun rakkaat terveiset Hodgkinille: olit heikompi ja hävisit taistelun! Kuole pois. =)=)
Oon aika innoissani tästä lähes-syövättömästä-elämästä. Tosiaan pitää vielä muistaa, että kaikki on mahdollista ja että CT-kuvista saattaa löytyä jotain epämiellyttäviä yllätyksiä... En silti aio todellakaan alkaa nyt siitä stressaamaan! Jos sieltä löytyy jotain uusia möykkypöykkyjä, ni saakeli sit ne hoidetaan kuntoon, taas. Eihä siinä oo muuta vaihtoehtoa :) Mut kädet ristissä mie ainaki toivon, että tää oli tässä noin niinku sytostaattien osalta!!
Hiphei,
♥: Elli
tänä vuonna mentiin pohjiin
mutta tästäkin jäätiin henkiin
tää vuosi oli harmaan synkkä
ensvuonna on nousu jyrkkä
uusivuos kaikki uutta hienoo
kaikki muuttuu jos jaksaa uskoo
ensvuonna pistän pyörät pyörii
mä aion nauttii
aion elää täysii
vuosi vaihtuu meil on syytä juhlii
ensvuonna se muuttuu
kaikki paremmaks taittuu
uusvuosi kun vaihtuu
jos jaksat sä painaa
joku vielä sua muistaa
sua selkään taputtaa
nyt ei paineta jarruu
kaikki hyvältä tuntuu
kaikki paremmaks muuttuu
uusvuosi täynnä on toivoo
kaikki uutta ja hienoo
ME TULLAAN TUNNELISTA VALOHON
(Lord Est ft. Mikael Gabriel - Vuosi vaihtuu)
MAHTAVAA!!
VastaaPoistaToivotaan parasta sen minkälie-kuvauksen suhteen ja odotetaan vielä parempaa! (miusta suomalaisten toivotaanparastajaodotetaanpahinta-mentaliteetti on syvältä)
Todella mahtavaa että loppui se myrkytys... Ihan kuin vasta oisin lukenu ensimmäisestä sytohoidostas. Hassua miten nopsaan aika kuluu! Hyvää loppuvuotta ja vielä parempaa alkavaa!
OON NIIN ILONEN! Siis TODELLA iloinen! Kyllähän tämän päivän tiedettiin tulevan, nyt vaan toivotaan täysillä että Kuisma on kadonnut kokonaan ja lopullisesti. Oot paras! ♥
VastaaPoistaEi muuta lisättävää kuin: JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! ;)
VastaaPoistaIhanaaaaa! Se on OHI OHI OHI! No more ylimääräisiä letkuja, pistoksia tai pahaa oloa! Nauti ja juhli ja ole ihan uskomattoman iloinen! Se on OHI!
VastaaPoistaOlet suoriutunut ihan mielettömän hienosti syksystä ja hoidoista, loppuhoidot on sitten jo lasten leikkiä!
Kamala syksy takana, mut ei se haittaa, koska siitä selvisit ja nyt sulla on KOKO elämä edessä!
-Anna
Sie oot niin vahva nainen ettei voi ku ihailla, oot upee !<3
VastaaPoistaKiitoksia, hassut! <3 Ihana huomata miten te myötäelätte tässä mukana :---)
VastaaPoistaNoni, sieltähän se vika kerta saapui ja meni! Hienoa!! Ei muuta kuin kynsien ja hiusten kasvatukseen ja tsempitit kaikkeen.
VastaaPoistaTerveisin,
Kiara-täti
p.s. kiitos blogistasi so far. Oletko ajatellut blogin jatkavan elämäänsä sädetysten jälkeenkin?
Kiara,
VastaaPoistakiitos! :) Tän blogin tulevaisuus on vielä vähän auki. Näillä näkymin jatkan päivittelyä ainakin ensimmäisiin kontrolleihin asti, eli noin 3 kk :)
Hienoa!!! <3
VastaaPoistaOot mahtava!!
Blogias on niin ihana lukea,kun kaikesta huolimatta susta välittyy sellanen positiivisuus ja päättäväisyys. Se antaa ittellekin voimia ja oon oppinu arvostaan sitä että saan elää ja liikkua sekä nauttimaan niistä elämän pienistä asioista. :D
Anonyymi,
VastaaPoistaihanaa, jos tykkäät ja kiitos kehuista! <3 Sen mieki oon tässä taudin aikana oppinut, että ne elämän "pienet" asiat yleensä osoittautuukin niiksi elämän merkittävimmiksi asioiksi(:
Moikka!
VastaaPoistaSun blogi on tosi ihana :). Mulla ei itellä oo mitään sairauksia ja toivon nyt sun puolesta, että ei löytyisi enää mitään sinustakaan :).
Aattelin kuitenkin kysyä, että kuinka sun kaverit on suhtautunu sun kaljuuntumiseen (ymmärsin niin että oot kaljuuntunu)? Itse kaljuunnuin kokonaan joskus kolmannella luokalla ja elin huivien kanssa (ja vannoin etten käytä enää yhtäkään huivia sen jälkeen kun saan hiukseni takasin). Sen jälkeen en oo eläny päivääkään ilman kaljua läikkää (oon lukion ekalla). Nyt niitä läikkiä on kuitenkin tositosi paljon ja pelkään, että kaljuunnun kokonaan uudestaan, mutta kaikista eniten mua pelottaa ihmisten reaktiot. Pienenä se ei ollut niin kamalaa, kaikki ymmärsi hyvin ja... niin. Jotenkin ne "pikkulapset" otti sen niin hyvin, että mua pelottaa miten ihmiset suhtautuu nyt vanhempina. Toinen kulmakarvakin lähti keväällä, mut kasvo jo takasinkin. Onneks.
Äh, kauhee vuodatus mun elämästä, vaikka oot joutunu kokemaan kaikkea paljon kamalampaa :(.
Anonyymi,
VastaaPoistaen oo kaljuuntunut kokonaan :) Tämänkin postauksen kuvissa mulla on ihan oma tukka päässä. Onhan tää ponnari tosi ohut, mutta kaljuja läikkiä oon peitellyt pantaa käyttämällä! En jotenkin kokenut omaksi sitä peruukkisysteemiä ;s Osa kavereista väittää, ettei ees huomaa miun hiusten vähentyneen, mutta kyllähän se jo näkyy miun mielestä selvästi päällepäin... Hyvin nää on kaikki suhtautuneet mahdolliseen tulevaan kaljuuntumiseeni, ovat luvanneet pysyä mun tukena oli mulla sit hiuksia tai ei (:
Oon kuullu myös tuollaisesta siun tyyppisestä kaljuuntumisesta, että tukka vaan yhtäkkii tippuu ilman mitään sairautta tms! Se on aika hämmentävää, voin vaan kuvitella. :S Joten iso tsemppihali täältä sinne! En ite henkilökohtasesti usko että tukan lähtöön voi oikeestaan ikinä tottua, mutta sen kanssa voi varmasti oppia elämään. Oot vahva :)!
Kiitos vielä kehuista ja tsemppitoivotuksista! Kiva, että tykkäät blogistani:)
JEHUU=)Paljon paljon onnea! Toivotaan että kaikki menee nyt nappiin eikä kuvauksissa löydy mitään! Niin ja myöhästyneet jouluntoivotukset ja onnea uudelle vuodelle :)
VastaaPoistaJatkathan muuten bloggausta vielä syövän päihittämisen jälkeen? Olet yksi lempibloggareistani ja ehdottomasti kaikista positiivisin ;D
Auriina,
VastaaPoistahihi kiitos samoin hyvää uutta vuotta! :) Oon aika varma siitä, etten jatka bloggailua. Oon tosi koukuttunut tähän blogiin, ja yritän vierottautua lopullisesti syövästä lopettamalla myös bloggailun sitten aikanaan. Mutta siis nyt ainakin tuonne sädehoitojen loppuun ja ekoihin kontrolleihin asti ajattelin pitää tätä vielä pystyssä :) Kiitos vielä piristävästä kommentista =)!