maanantai 12. joulukuuta 2011

Tomorrow again

Heips!

Huomenna koittaa taas sytostaattipäivä, jippii... Tää maanantai ennen tiputuspäivää on aina tosi masentava, kun tietää että loppuviikon vointi on vähän niin ja näin. Varsinkin nyt, kun viimeisimpien hoitojen jälkeen tuli hyvinkin ällö olo, niin pelottaa vähän huominen. Oon kuitenkin tosi onnellinen, että hoidot jatkuu ja taas on yksi askel vähemmän kohti terveyttä.

En voi oikein sisäistää vielä sitä, että huomenna on jo miun 7. kerta sytostaateissa. Jäljellä on huomisen jälkeen enää yksi (1) tiputus, siis tajuatteko, YKSI AINOA TIPUTUS???!!! Tuntuu niin uskomattomalta. Aika on menny kamalan nopeasti. Tottakai miulla on vielä sit sädetystä se 15-18 kertaa tammikuun alussa, mutta ne ei oo mitään verrattuna sytkyihin.

Meillä kuulemma juhlitaan sitten, kun tää syöpä on ohi. Hassua ajatella, että kohta pääsen tästä eroon. Just ku aloin hiljalleen tottua tähän kahden viikon rytmissä elämiseen! :D Elämää piti suunnitella aina kahden viikon välein, katsoa kalenterista mitkä päivät saattaa olla huonompi olo ja varautua makaamaan kotona. Piti kysellä opettajilta, mitä tunneilla tehdään, jotta osaa opiskella itsenäisesti.

Mulle ylivoimaisesti vaikeinta on ollut opetella sanomaan "ei". Oon tähän asti ollut armoton kylläkyllä-ihminen enkä oo kehdannut kieltäytyä mistään pestistä tai vapaaehtoisesta hommasta, jos mulle on sitä tarjottu (kotityöt on tietysti asia erikseen - äiti mie nään kuinka hymyilet siellä nyt). Mutta anyway, tää tauti on pakottanu miut harkitsemaan pari kertaa, mihin ryhdyn ja jättämään siihenkin sellaisen pahoinvointivarauksen. Monesti kuultu lause miun suusta on "Joo teen/käy kyllä, jos vaan mulla ei oo paha olo". Tuntuu ihan uskomattomalta, että pian mun ei enää tarvitse antaa ihmisille epämääräisiä lupauksia, vaan voin painaa täysillä eteenpäin niin kuin ennen syöpää.

Vaikka oonkin tosi iloinen, että mulla on niska-perse -ote tästä taudista ja paranen hurjaa vauhtia, niin mua pelottaa. Pelottaa aika paljonkin. Mietin, miten voin tervehtymisen jälkeen jatkaa elämääni huolehtimatta jokaisesta muutoksesta kropassani. Miusta on tullut nyt jo ihan vainoharhainen! Yhtenä päivänä huomasin selässäni uuden pienen luomen ja hyvä etten alkanut itkeä, kun iski pelko että se liittyy jollain tapaa syöpään tai on merkki jostain uudesta pahasta jutusta. Merkki jostain, mitä ei näe päällepäin ja mikä jyllää mun kehon sisällä. Merkki syövästä.

Pelkään myös, että kontrolleissa jostain kuvauksesta löytyykin uusia patteja. Ajatus siitä, että tämän kaiken saattaa joutua kokemaan joskus uudelleen, on liian ahdistava. Uskon, että jokainen syövän sairastanut/syöpää sairastava käy näitä samoja ajatuksia läpi. Entä, jos kaikki ei ollutkaan tässä? Tuntuu epärealistiselta, että syöpä voi olla nujerrettu vain 8:lla tiputuskerralla ja muutamalla sädehoidolla, eli yhteensä reilun 4 kuukauden satsilla. Voidaanko paha ja vakava sairaus saada pois elimistöstä niin lyhyessä ajassa? Lääketiede on ihmeellistä, ja vaatii miulta vähän nykyistä enemmän lisää uskoa ja rohkeutta luottaa siihen sataprosenttisesti.

Päätin sairastuessani, että tästä selvitään. Tulen parantumaan, vaikka se vaatisi mitä. Tahdon elää! Haluan mm. opiskella itseni ammattiin, viettää aikaa kavereiden kanssa, solmia uusia ihmissuhteita, vaihtaa kaupunkia, löytää unelmieni miehen, perustaa perheen, nähdä lasteni ja lastenlasteni kasvavan, vanheta tekemällä itselleni mieluisia asioita ja kun aika koittaa, nukkua hiljaa pois kivuttomasti. Päätin, etten todellakaan aio luovuttaa ja antaa periksi. Herraisä, oon 17 ja mulla on edessä vielä koko elämä.

Välillä on kuitenkin tullut pahoja mieliä. Oon itkenyt, mutta en liian pitkään. Ne epätoivon hetket on tulleet sellaisina pyrskähdyksinä, jotka on laantuneet yhtä nopeasti kuin alkoivatkin. En oo oikeestaan missään vaiheessa vaipunut siihen totaaliseen pimeyteen enkä vajonnut sängyn pohjalle murehtimaan. Heikon hetken kohdatessa oon pakottanut itseni ottamaan jälleen itseäni niskasta kiinni ja nostamaan pään pystyyn, vaikka sitten verenmaku suussa ja kyynelkanavat rähmästä tukossa. Ja jos joku tunnetila on tuntunut aivan ylitsepääsemättömältä käsitellä itse, niin aina on ollut äitin kainalo avoinna ja äitin paita valmiina tahriintumaan kyyneleistä ja ottamaan meikkitahrat vastaan. Toki korvaamattomana tukena on olleet myös muut perheenjäsenet ja rakkaat ystävät, arvostan hurjasti sitä että mun rinnalla on jaksettu seisoa. Mut äiti vaan on aina äiti. Äitille itken ensimmäisenä. Äiti osaa sanoa ne oikeat sanat, jotka lohduttaa ja muistuttaa, mikä elämässä on tärkeää ja mikä ei. Tärkeintä ei ole hiukset, vaan se mitä oon sisältä.

Paljon on auttanut myös lause: "Muista, että kaikki on väliaikaista". Tukka harvenee - väliaikaisesti. Ripset varisee - väliaikaisesti. Kahden viikon välein on paha olo - väliaikaisesti. Kaikki tää mitä tapahtuu, ei ole pysyvä järjestely miun elämässä. Hiukset kasvaa takaisin, samoin ripset. Hyvää ja normaalia oloa osaa arvostaa eri tavalla kuin ennen. Vaikka pelko taudin uusiutumisesta tuolta alitajunnasta löytyykin, päällimmäinen fiilis mulla on, että koko loppuelämää tuskin joudun ramppaamaan sairaalalla kokeissa, tutkimuksissa ja hoidoissa.

Nyt mulla on hurja loppukiri tän taudin suhteen. Koska huominen ja 7. tiputuskerta on jo niin lähellä, pyöristän vähäsen ja ajattelen, että enää yksi hoito jäljellä...! :D Se jos mikä auttaa minuu selviämään ja jaksamaan nyt tän loppuajankin. Sitäpaitsi kohta päivä alkaa jälleen pidentyä, pimeys väistyy valon tieltä ja tulee kevät. Kevään jälkeen tulee tietysti kesä ja ihana auringonpaiste! Heti tulee parempi mieli, kun ajattelee lämpöä ja valoa.

Taidan lähteä tästä hymyssä suin siivoamaan vaatekaappia (ton läjän selvittämiseen taitaa mennä useempi hetki, o-ou) ja yhdeksältä alkaakin jo maailman paras telkkarisarja Täydelliset Naiset! Maanantai on ehkä kaikesta masentavaisuudestaan huolimatta yks viikon illoista parhain. ;)

♥: Elli

PS. 51 lukijaa, mitä ihmettä! En ois IKINÄ uskonut, että tää vois kerätä näinkin paljon lukijoita. Yhteinen iso kiitos kaikille!

21 kommenttia:

  1. Heleiiii! Tsemppiä hurjana taas huomiseen letkujen jatkeena makoiluun. :)

    Tämän päiväinen julkaisusi oli mahtava ja antoi myös minulle voimaa jaksaa taas eteenpäin. Nyt nokka kohti tippapulloja ja mennään viimiset sytkyt läpi vaikka raivolla ja sitten kevät koittaakin kohta ihan niinku sanoit itsekin. On normaalia jännittää kontrolleja ja muita, mutta ei peltätä liikaa. :) Hodari tekee etäispesäkkeen mieleen, mutta ei anneta sen hallita liikaa ;)

    Ps. Ehkä törmätään Meikussa tammikuussa sädehoidoissa!

    Sanja

    VastaaPoista
  2. Puuni ovat harvinaisen pyöreitä :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, kun kirjoitat niin avoimesti blogiisi. Varmasti hyvin terapioivaa samalla. Kuten totesitkin; syöpä ei todellakaan näy päältä päin. Tsemppiä sulle paranemiseen sekä huomisiin tiputuksiin! hyvin ne menee:)

    VastaaPoista
  4. Hehei, kävinpä tauon jälkeen lukemassa kaikki kirjoituksesi. Uskomattoman reipas tyttö olet. Muista kuitenkin antaa itsellesi sitä aikaa ja toipumistakin. Ja jos ajatukset alkavat tuntua liian raskailta itse kantaa, pyydä keskusteluaika jostain jollekin sairaanhoitajalle/psykologille tms. Olen kuullut monilta sairastuneilta tuttaviltani, että se hoitojen loppumisen jälkeinen aika on ehkä se kaikkein raskain hetki. Siihen asti porskuttaa hyvin. Eli valmistaudu jo, ehkä silloin sitä raskasta aikaa ei tulekaan.

    Olet edelleen kaunis, ei tauti sitä miihnkään ole vienyt. Tsempit ja jaksamiset!

    joulunodotusterveisin,
    Kiara-täti

    VastaaPoista
  5. Anonyymi,
    ihana sinä! :)

    Sanja,
    kiitos! Tän päivän tiputus meni ihan hyvin, nyt on vähän väsynyt olo. Tsemppiä myös sinne! Ja miulla taitaa olla sädehoidot ihan normaalisti täällä PKKS:lla Joensuussa =/ Harmi, ois ollut tosi kiva törmätä!

    AR,
    urpo :--D

    Lauramarjut,
    kiitos! :) Ja oikeessa oot, tää kirjoittaminen on mulle tosiaan kuin terapiaa ja tää blogi on auttanut paljon ajatusten käsittelemisessä.

    Kiara,
    mie kattelen millainen fiilis miulla on hoitojen loputtua, että koenko tarvitsevani ammattikuuntelijaa :) Tällä hetkellä en ainakaan tunne kaipaavani sellaista, mutta tilannehan voi toki muuttua. Onneksi meidänkin koulussa on helppo päästä psykologille juttelemaan, eikä kynnys siihen avun hakemiseen oo korkea.

    Kiitos kommentista ja piristävistä kehuista! Ihanaa joulunodotusta siulle! :)

    VastaaPoista
  6. siis oot ihan tajuttoman ihana, kaunis ja upea tyttö ja tää blogi on ihan mahtava! :---) vaikka sulla on varmasti raskasta niin jaksat olla iloinen ja positiivinen, ihailen kyllä sua! ♥ haleja ja voimia sulle!

    VastaaPoista
  7. Anonyymi,
    awwwwwww, kiitos kovasti, itse olet ihana! <3 Miun perusluonne on positiivinen muutenkin, ja oon nyt yrittänyt ottaa siitä kaiken ilon irti ja käyttää sitä hyödyksi tätä tautia vastaan taistelussa :) Huippua huomata, että se tuottaa tuloksiakin. Mut kiitos vielä söpöstä kommentista, arvostan kaikkia noita kauniita sanoja mitä sanoit miusta! :)

    VastaaPoista
  8. äh, oot taas yhtä ihana kun aina ♥

    VastaaPoista
  9. ilonaanniina,
    no höpö itte oot! ♥

    VastaaPoista
  10. No voi pöh! Mulle oli jäänyt jostain sun tekstistä sitten ihan väärä kuva. :D ehdin jo fiilistellä kahden (soon to be non syöpäläisen) syöpäläisen kohtaamista ;)

    VastaaPoista
  11. Voi Elina...ei mulla oo sanoja, oot ihan ihana ja rehellinen ja hauska!

    Minäkin pelkään vielä, kun kontrolli lähestyy, mutta väliajat osaan jo elää ihan vapaasti enkä muista koko peikkoa. Ajattelen, että nyt elän normaalisti ja suren sitten jos/kun surun aika on...mut auta armias jos jotain hiemankin poikkeavaa ilmenee - yskä jatkuu, luomi kasvaa - heti se peikko sieltä mieleen hiipii! Mut oon kiitollinen jokaisesta päivästä ja suunnittelen elämää täysillä eteenpäin!

    Sinäkin muistelet Kuismaa muutaman vuoden kuluttua muistona vain...

    Terveisiä Juhalta ja mukavaa joulunalusviikkoa koko poppoolle...tip tap tip tap!

    Kortti teille on kirjoitettu, mut osoite on hakusessa...se ehkä ilmestyy postilaatikkoon jonain päivänä.

    päivi

    VastaaPoista
  12. Päivi,
    olet ihana, kiitos!

    Mie aion elää jatkossa juuri samalla tavalla kuin sie nyt. Elän täysillä, nautin jokaisesta päivästä! Pelolle ei saa antaa valtaa ennen kuin se vaatii sen itse. Oot miun idoli!

    Kiitos samoin, ihanaa joulunalusviikkoa teillekin! Pysyisi vielä nuo lumet maassa, niin säilyis oikea joulutunnelma...! :)

    Lämpimiä terkkuja kaikilta meiltä sinne!

    VastaaPoista
  13. Sanjalle vielä asiaa,
    miusta ois ihan huippukivaa nähä siut joskus! Mut tuo Meilahti on aika kaukana lähteä täältä Joensuusta käsin käymään sädehoidossa siellä.. :/ Ehkäpä me vielä joskus törmätään kuitenkin!:)

    VastaaPoista
  14. Moikka! Löysin sun blogis ja ihana lukee kirjoituksia noin reippaalta ihmiseltä! Aivan mahtavaa :)
    Mulla on ikää 25 vuotta ja kaks paskamaista kasvainta hoidettuna. Noi sun fiilikset tuntuu niin tutuilta, samojen ongelmien kanssa painin myös. Hirvee pelko oli kun kontrolleihin menin mutta nyt kaikki on kuitenkin hyvin :)
    Tsemppiä sulle vielä loppuihin hoitoihin, paranet ihan varmasti! :)

    Noora

    VastaaPoista
  15. Anonyymi,
    kiitos kovasti! Ja ihana kuulla, että oot selvinny kahdesta kasvaimesta, ja kontrollit on olleet puhtaita! Tosi hieno homma, respect :) Voin vaan kuvitella millaisissa täpinöissä mie tuun olemaan aina ennen kontrolleja, itken ja tärisen varmaan ihan hysteerisesti ku jännittää....!

    Kiitos kommentista ja hyvää joulunalusviikkoa:)

    VastaaPoista
  16. On jotenkin mukava lukee tätä sun blogias, kun suhtaudut asiaan noin hyvin(: Oma kaverini kuoli syöpään tosi nuorena,joten tää teksti jotenki kosketti mua.
    Tsemppii sulle tosi paljon! (:

    VastaaPoista
  17. Anonyymi,
    oon pahoillasi kaveris kuolemasta =/ Tosi surullista! Mut kiitos kehuista ja tsemppauksista:)

    VastaaPoista
  18. eei hitto! löysin sun blogin eilen, ja ahmin tän heti kerralla kokonaan! :D oot tosi hyvä kirjottamaan, ja muutenkin oli mukava seurailla sun elämää tän syövän kanssa. oot varmaan kuullu tän tosi monta kertaa mutta myös mun on pakko sanoo, että ihailen sun positiivisuutta ja asennetta, jatka tällee! ite jatkan vielä varmasti lukijana :)

    VastaaPoista
  19. Anonyymi,
    kiitos tosi paljon kehuista, tässähän melkeen liikuttuu!! :) Jää toki seurailemaan;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)