Finns det en så finns det flera

Moikka!

Arvatkaapa mitä: miut saatiin houkuteltua kirjoittamaan ruotsi pitkänä ylppäreissä! Oon tota miettinyt aiemminkin, mutta oikeastaan tekemättä sille ajatukselle mitään. Nyt sit yks ruotsinope lämpimästi suositteli miulle sitä, ja tattadaa ennen ku huomasinkaan niin olin jo käytännössä päättänyt sen. Saa nyt nähä kui pitkään tää into taas kestää, on mulla onneks kevääseen vielä aikaa harkita. Mut aika huisii ois kirjottaa ruotsi pitkänä, sit ei tarttes kirjottaa pitkää enkkua (en oo niin hyvä siinä)!



Alla pari kuvaa viikonlopulta:


Aattelin kertoo teille nyt vähän muutoksista mitä miun kroppa/ulkonäkö on kokenut tän taudin myötä! Alotetaan ripsistä.

Oon koko pienen ikäni kuullut luonnonpitkistä ja tummista ripsistäni - miten mun ei kuulemma tartteis meikata niitä ollenkaan. En kuitenkaan uskonut näitä kehujia, vaan pidin ripsiäni ihan normaaleina. Vasta nyt kun niitä irtoaa naamaa pestessä ainakin se 2-3 kerrallaan, oon tajunnut että oli ne kyllä aika tuuheat ennen syöpää. Saakeli! Oikeanpuoleisessa kuvassa silmä ilman ripsaria, vasemmanpuoleisessa kera ripsivärin. Saanko vielä vähän kehaista tuota lempparimaskaraani?! Se on I-H-A-N-A. Tsiigatkaa miten huge muutos on mahdollista saada pelkästään meikkaamalla. Onhan noita räpsyttimiä onneks vielä jäljellä.... (älkää pitäkö minuu ylimielisenä valittajana, tiiän että monilla ei oo tuuheita ripsiä luonnostaan ja mun pitäs olla kiitollinen näistä mitä mulla on edelleen eikä ulista. Älkää huoliko, oon kyllä superhypermegakiitollinen ja pidän näistä lopuista ripsosistani kii kynsin ja hampain!)

Ongelma numero kaksi: hiustenlähtö. Siitä oon täällä teille nillittäny kyllä enemmän kuin tarpeeksi jo, mutta nyt vaihteeksi positiivisia uutisia! Vaikka näitä karvoja varisee edelleen enemmän kuin laki sallii, niin vitsit miulla on OIKEESTI alkanu kasvaa tilalle uutta tukkaa! En voi sanoin kuvailla miten hieno fiilis on huomata, että oma rakas päänahka tuottaa untuvaista, värikäsittelemätöntä uutta hiusta. Erityisen paljon hilpeyttä perheenjäsenissäni on aiheuttanut nuo uudet lyhyet hiukset, mitä päälaelle on alkanut kasvaa. Näytän ihan jollekin töyhtöhyypälle! Nauran sille iteki, haha.


Sori mulla ei ole enempää kuvia, mutta jatkan listaani vain kirjoittamalla. Kolmas muutos kropassani on pyöristyminen. Mulle on tullut muutama lisäkilo viime kesän jälkeen johtuen siitä, etten ole hikiurheillut. Oon antanut itselleni luvan ottaa lungisti ja levätä, enkä oo pakottanu itteeni mihinkään rääkkiin. Nyt oon kuitenkin jättänyt herkut pois ja alkanut taas treenaamaan ja sen myötä paino on lähtenyt laskuun! Jeejee. Tavotteena ois olla kevään ulkomaanreissulla samassa kunnossa kuin viime kesänä, katotaan saavutanko tämän tavoitteeni. Uskon kyllä niin, koska mulla on suuri motivaatio saada itteni takasin kaikin puolin "terveeksi" - sekä ne patit tuolta sisäelimistä pois että tämän pehmikkeen tästä vyötäröltäni muualle. Tottakai pidän tässäkin taas järjen päässä: en urheile, jos vointi ei anna myöten. Ja juon Coffee Housessa kaakaon, jos tekee ihan hirveen paljon mieli.

Kohta neljä: menkkojen poisjäänti. Ei oo kuukautisia näkynyt eikä kuulunut, ihan hyvä niin, mua ei haittaa ollenkaan! Lääkärin mukaan nää kuitenkin tulee takasin hoitojen loputtua, eli pian. Damn. Oon viihtynyt ihan hyvin ilman PMS-oireita ja kivistävää vatsaa.

Viides syövän aiheuttama muutos kehossani on ihokarvojen kasvamattomuus. Ihan niin kuin hiuksetkin, myöskin muut karvat ovat jättäneet kasvamatta. Joku fiksu voinee päätellä, ettei minua harmita tämäkään kamalasti :---D Sääret oon sheivannu viimeks toooooooosi pitkä aika sitten, ja ne on silti tälläkin hetkellä siloset ku vauvan peppu. Voisin tottua tähän...

Tossa oli nyt pari positiivisempaa vaikutusta välissä, mutta jottei syövästä ala saada liian suopeaa kuvaa niin palataanpa takaisin niihin inhottaviin puoliin. Nimittäin kutina on kamalaa. Mua kutittaa käsistä, kainaloista, jaloista. Tuun välillä ihan hulluks, kun tuntuu et joka puolelta pitäs rapsuttaa!! Arrggh ei-niin-kivaa on myöskin ollut ihottuma kainaloiden alueella, jonka oon onneks saanut nyt pois, jihuu.

Miun kynnet tekee kivuliasta kuolemaa. Ne lohkeilee, liuskottuu ja ei vaan yksinkertaisesti kasva. Tämä siis haittapuoli namböör 7.

Hönö omassa blogissaan kertoo, kuinka huulista on kadonnut väri. Mie oon huomannut saman efektin, ja koska kiltti Hönö kertoi miulle mistä se johtuu niin en oo huolissani! Ne valkosolupiikit mitä pistelen itseeni hoitojen jälkeisinä päivinä, aiheuttaa huulten punaisuuden laimentumista. Tää nyt on vaan pieni muutos ulkonäössä, mutta ajattelinpahan mainita senkin nyt kun vauhtiin pääsin.

Käsissä miulla on aikalailla koko ajan mustelmia edellisistä tiputuksista muistona + verikokeista jää käsivarteen aina tumma läntti tai pieni haava. Nää ehtii parantua just sopivasti reilun viikon aikana, kunnes sit tulee taas seuraava hoito ja miut "merkitään" uudestaan. :D Alaselässä on myös luuydinnäytteen ottamisen takia jääneet pari porausjälkeä (ei todellisuudessa näytä niin kamalalle miltä kuulostaa), mutta nekin kuulemma haipuvat ajan myötä. Ne kaksi porausreikää näyttää vähän siltä, että miut ois laitettu siitä kohtaa kaksipiikkiseen grillivartaaseen kiinni :--D Elina The Possunkyljys.

Kaulalla on se koepalan otosta jäänyt 5cm arpi edelleen, mutta itse en kiinnitä siihen enää lainkaan huomiota. Sen saa häivytettyä olemattomiin meikkivoiteella, jos on tarvis.

Loput seikat mitä olen pannut merkille eivät näy ulkoisesti, mutta tuntuvat sisäisesti:
- Närästys
- Selkäsäryt (kiitos kaunis taas valkosolupiikeille)
- Lihassärky tiputuksen jälkeisinä päivinä
- Pikku patit kainalossa ihon alla, joita hoidan tälläkin hetkellä niillä antibioteeilla pois
- Se kuuluisa pahoinvointi
- Päänsärky
- Väsymys ja yleinen vetämättömyys
- Sydämen ns. ylimääräiset lyönnit + pulssi käy ylikierroksilla

Kaikista näistä haittapuolista huolimatta koen, että oon päässyt helpoilla sivuvaikutuksilla. Oisin kuvitellut, että syövän sairastaminen ois paljon kamalampaa. Tottakai kamppailut oman pään sisällä ja se itsensä tsemppaaminen ovat ihan asia erikseen, enkä niistä oo aina selvinnyt niin iisisti. Aika on kuitenkin rientänyt kuin siivillä, ja viikon päästä on taas sytostaatit. Ja tiiätte varmasti mitä se tarkoittaa: sen jälkeen enää YKSI tiputus jäljellä!!!!!!!!!!!!

Tästä tuli taas joku maailman pisin postaus, rispektii jos luitte tänne asti. Nyt painan pään tyynyyn ja nukun aamulla piiiiiiiitkäään. Luultavasti sisäinen herätyskelloni pirauttaa miut hereille tasan klo 7:20, mutta mikäpä onkaan parempi fiilis kuin se, että tajuaa saavansa torkkua vielä vaikka kuinka kauan! Jep, ei mikään.

Yöt!

Elli