Neljää viisaudenhammasta tyhmempi

Moi!

Oon niin ilonen, että nyt on tääkin koettelemus läpikäyty eikä mun ikinä tartte käydä poistattaa viisureita. Miulta leikattiin tänään siis kaikki neljä (puhkeamatonta) viisaudenhammasta pois. En nyt viiti mitään kauhutarinaa tähän kirjoittaa, mutta mainittakoon etten oo ikinä aiemmin kiljunut ja itkenyt hammaslääkärissä. Kaks tuntii ei oo varmaan koskaan tuntunut noin pitkältä ajalta. En myöskään oo aiemmin saanut rauhoittavia, mutta nyt tuli sekin koettua :--D Olo oli vähintäänkin pökkeröinen, kun nousin pystyyn operaation jälkeen. Nyt oon vaan juonut mehukeittoa ja syöny jätskiä (ok tiiän että oon herkkulakossa, mut tää onki poikkeustapaus!!). Naama on aika totaalisen turvoksissa, mutta kaipa tää tästä rauhoittuu jossain vaiheessa. Mut pääasia: never ever again viisaudenhampaiden poistoa!

Vaikka sain loppuviikon sairaslomaa, niin miut tuntien voitte vaan arvata, jäänkö kotiin vai en. Nooou way(: Sitäpaitsi huomenna on kavereiden draamaryhmän esitys, tutorhommia ja wanhojen harkat, joten pakko olla paikalla!

Kerroin teille nyt yhdestä miun mieltä painaneesta asiasta. Pari viikkoa sitten sain nimittäin hätkähdyttävän puhelun. Soittaja oli kaverini, jonka kanssa ei olla oltu hirveesti tekemisissä, mutta tunnetaan toisemme kuitenkin monen vuoden takaa. Kaverillani oli paljon asiaa sydämellään, me tavattiin ja juteltiin. Yritin lohduttaa sen minkä pystyin.

Eilen sain tältä kaveriltani tekstiviestin: "Soittivat äsken ja se on Hodgkinin tauti." Miulla alko valuu kyyneleet. Iso ahdistuksen murikka iskeytyi rintaani säälimättä ollenkaan, tuli ja laittoi miut hetkeksi taas miettimään, minkä takia tällaista tapahtuu. MIKSI? Mun teki mieli huutaa. Miksi ihminen, joka on luonteeltaan niin kiltti ettei tekisi pahaa kärpäsellekään, sairastuu? Tää on taas niin helvetin epäreilua. Kyseessä on samanikäinen ihminen kuin minä, joten ahdistusta lisää vielä se että hänkin on näin nuori.

Mie tiesin kyllä, että jos joku ystävistäni sairastuu syöpään joskus, niin minuun varmaan otetaan yhteyttä. En vaan ois ikimaailmassa uskonu, että tää hetki koittas näin pian. En oo itekään vielä täysin terve, mutta selvinnyt kuitenkin sen pahimman vaiheen yli. Ja niinpä voin kokemuksen syvällä rintaäänellä koko sydämestäni sanoa, ettei tätä tautia toivois kenellekään, ei edes sille pahimmalle viholliselleen. Joten tähän vedoten on tosi tyhmää, että yks maailman suloisimmista ihmisistä saa tän taudin! Haluisin vaan polkee jalkaa maahan ja kirota, vaikka tiiän ettei se auta mitään.

Miusta on jotenkin käsittämätöntä ajatella, että se elämä mitä miun edelliset 4kk on ollut, niin tää miun kaveri tulee käymään ne ihan samat asiat läpi. Samat tutkimukset, kokeet, hoidot. En vaan voi sisäistää sitä ajatusta, vaan aivot tuntuu taistelevan jotenkin vastaan. Enkä osaa edes sanoin kuvailla, kuinka pahoillani oon. Jos vaan voisin, repisin ite paljain kätösin ne patit meidän kummankin vartaloista pois ja hävittäisin ne jonnekin, mistä ne ei vois tulla enää ikinä takaisin.

Mie muistan sen epätietoisuuden ja epämääräisyyden tunteen silloin sairastuessani. Tietyt hetket elin ihan kuin sumussa, eikä sitä koko juttuu oikeesti ees vielä tajunnut todeksi. Hassuinta oli justiinkin se, että kuulet koko ajan joka puolelta olevasi sairas, mutta kun olo tuntui ihan terveeltä. Tää miun kaveri on laittanut merkille ihan saman asian! Syöpä on vaa niin salakavala, ettei sitä välttämättä ees huomaa.

Siulle, rakas ystäväiseni, haluun ilmaista että tuun seisomaan sun tukenas tän taudin aikana (ja toki sen jälkeenkin). Me ollaan kummatkin vahvoja tyttöjä, ja jos hei kerta mieki selvisin sytostaatit niin kyllä siekin selviät, aivan varmasti! Siussa on just sitä tahdonvoimaa ja sisua parantua, jota tähän taistoon tarvitaan. Muista, että siulla on paljon ihmisiä siun ympärillä ja me ollaan täällä toisiamme varten, älä siis yhtään epäröi pyytää apua/juttukumppania/ihan mitä vaan! Mie lupaan pitää siun kädestä kiinni, kun itkettää. Lupaan nauraa siun kanssa, jos tukan tippuminen saa siutkin näyttämään töyhtöhyypältä. Vaikka en voi siun patteja siirtää omaan lähes jo terveeseen kehooni, niin koen tän yhdessä siun kanssa. Räppäri Jujun biisin sanoja lainaten: "Huuda, kun tarviit mua". I (and we all) will stand by you <3 Ja pikku vinkki vielä: paras tiputuspenkki siellä huoneessa on se vasemman puoleisin, ikkunaseinää vasten oleva tuoli. (;

Okei, nyt mie kuivaan kyyneleet ja meen keräämään voimia huomista hulinapäivää varten. Mainitsen tässä nyt jo, että miulla on lupa kirjoittaa tuosta kaverini sairastumisesta täällä blogissa. Tietenkään en muuten kertois tällaisia juttuja, koska haluun olla luottamuksen arvoinen!

Hyvää yötä kaikille :) Ja muistakaahan heitellä kysymyksiä tuonne kysymyspostaukseen!

♥: Elli